Chapter 8 No.8

Mutta muutamien p?ivien kuluttua alkoi Olavia jo kyll?stytt?? puutarhan hoito. H?n sai taas ty?st??n kiinni, uppoutui siihen kokonaan ja unhotti kaiken muun. Oli sit? paitsi alkanut sataa ja tuulia. Se esti olemasta ulkona, eiv?tk? kukatkaan tarvinneet kastelemista.

Elli oli taas istuutunut tavalliselle paikalleen verannan ikkunan alle ompelemaan. Olavi laskeutui sinne harvemmin kuin ennen, oli silloinkin hajamielinen ja harvasanainen ja meni kohta jo takaisin ty?h?ns?. Pastori enimm?kseen nukkui, ja silloin kun ei nukkunut, h?n haukotteli.

Sadetta kesti monta p?iv?? per?tysten. Ilma oli syksyist? ja kylm??. N?k?piiri pappilan ymp?rill? oli pienentynyt, j?rventakaisia saaria tuskin erottikaan, ja mets?n ja talon v?liss? oli ainainen harmaa verho. M?r?t olennot juosta r??ppiv?t keitti?st? pirttiin ja pirtist? keitti??n, ja pihamaa oli vesil?t?k?ill?.

Er??n? iltap?iv?n? sateen lomalla otti Elli kuitenkin ty?aseensa ja meni puutarhaan. H?n kuuli Olavinkin tulevan alas, mutta puutarhaan h?n ei tullut. H?n oli ottanut p??llystakkinsa ja keppins? ja n?kyi menev?n maantielle p?in.

Puutarhaty?ss? ei ollut nyt en?? entist? vieh?tyst?. Siell? oli niin kolkkoa ja likaista. Pastori tuli haukotellen sinne ja istuutui keinulaudalle.

Vasta jonkun ajan kuluttua sai Elli rohkeutta kysy?kseen oliko Olli mennyt k?velem??n.

-Sanoi menev?ns? kirkonkyl??n asti.

-Mit? h?n sinne meni?

-Kuului olevan kirje postiin viet?v?n?.

-Eik? sit? olisi voinut l?hett???

-Itse sanoi tahtovansa menn?.

Se oli varmaankin kirje, jonka osoitetta h?n ei tahtonut muille n?ytt??. Voihan olla, ett? h?n oli kihloissakin? Tietysti h?n olikin. Mit?p? se muutakaan olisi ollut... Ja h?n koetti taas sanoa, ett? eih?n siihen kell? ollut mit??n asiaa, jos niin olikin...

Olavia ei kuulunut kotiin tulevaksi. H?n oli luultavasti j??nyt y?ksi pappilaan, ja Elli sai sy?d? ik?v?n yksitoikkoisen illallisen kahden kesken pastorin kanssa.

Y?t? vasten kiihtyi yh? enemm?n tuulemaan ja satamaan. Puut huojuivat raskaasti, tuuli painoi ikkunoihin kuin niit? s?rke?kseen, ja vett? valoi lattioita pitkin. Oli aivan kuin el?m? taas olisi vajonnut vanhaan v?yl??ns?, matalain rumain rantojensa v?liin.

Ellille muistui mieleen niin selv?sti h?nen ensi y?ns? t??ll?, jolloin h?n luuli olevansa koko maailman hylky ja jolloin h?n ep?toivoissaan ja h?peiss??n oli melkein toivonut kuolemaa itselleen.

Silloin oli ollut talvi. Vietetty??n h??ns? olivat he l?hteneet ajamaan aamupime?ss? ehti?kseen p?iv?ss? perille. H?n istui reess? matkaturkkiin k??rittyn?, riippuen ?itins? kaulassa, joka kumartui h?nen ylitsens? viimeisi? hyv?stej? heitt?en. Molemmat he itkiv?t ??neen, eik? erosta tahtonut tulla mit??n. Viimein riuhtaisi hevonen, ja he l?htiv?t ajamaan. Viel? kerran j?ljelleen k??ntyess??n h?n n?ki vieress??n miehens?. Kun se edes olisi antanut h?nen rauhassa itke? itkett?v?ns?! Mutta h?n pyrki lohduttamaan, kietoi suojelevasti k?tens? h?nen selk?ns? taa ja koetti viihdytt??. Eik? Elli p??ssyt mihink??n, h?nen t?ytyi kuunnella. P?iv? sitten v?hitellen valkeni. Se oli tuollainen p?iv?, jolloin aurinko ei p??se esille huuruisen pakkasen takaa, jolloin kaikki on raakaa, v?rit?nt? ja harmaata. He ajoivat virstoittain hiljaista, natisevaa menoa. Elli tuijotti sivulleen, jossa hitaasti vilisi j?lellep?in kurjaa m?nnikk?? ja matalaa lumeen peittynytt? aitaa. Kun pastori oli aikansa h?nt? puhutellut, saamatta sanaa vastaukseksi, k??ntyi h?n juttelemaan kyytimiehen kanssa. Ne haastoivat halki kaikki pit?j?n asiat. Sy?tt?paikoissa tulivat em?nn?t Elli? tervehtim??n, puhuivat omista lapsistaan ja Ellin. Kohtahan niit? h?nkin kai tulee saamaan. Elli oli menehty? h?pe??ns?.-Sitten pimeni ilta pimenemist??n. Pastori oli nukkunut rekeen, suu auki, p?? Ellin puoleen retkottaen. He ajoivat maantielt? oikotielle synkk??n mets??n. Nietokset n?yttiv?t tulevan yh? suuremmiksi, ja puut olivat painuneet luokiksi tien poikki. Oli h?n ennen aikaan hiukan toisenlaiseksi haaveillut h??matkaansa. H?n oli mielikuvituksessaan n?hnyt kes?isen luonnon, p?iv?npaisteessa kimmeltelevi? selki?, suuren avaran laivankannen ja valkeita, komeita pukuja vilkkailla laivarannoilla. Alkoi tuikkaa tulia mets?n sis?st?, h??m?tti huoneita, ajettiin portista pihaan. H?n kuuli sanottavan, ett? oltiin perill?. Kahden korkeaksi luodun lumivallin v?litse ajettua pys?hdyttiin verannan eteen. Pastori hypp?si yl?s, auttoi h?nt? reest?, vei h?net sis??n, p??steli pois turkit ja palttoot, suuteli ja sanoi: ?Tervetullut uuteen kotiin!? Mutta kun h?n tuli t?h?n huoneeseensa, jossa oli kaksi vuodetta vierekk?in, ja n?ki ikkunanruudut ulkopuolelta lunta puolillaan, tuntui h?nest? kuin h?n olisi ollut el?v?lt? haudattu. Taas h?n tahtoi tulla h?nt? hellyttelem??n, mutta itkien heitt?ytyi h?n vaate p??ll? vuoteelleen ja vaati h?nt? menem??n tiehens?. Mutta h?n ei mennyt. Ja silloin tuli h?nelle ensi kerran kuin unenn?k?n? ilmestys, joka sitten usein uudistui. H?n luuli n?kev?ns? Olavin, joka tuli h?nt? vapauttamaan, joka vaati h?net omakseen ja joka l?hti viem??n h?nt? pois t??lt? kaukaisiin ihaniin maaiilmoihin. Se kasvoi varmaksi toivoksi, h?n uskoi siihen kuin annettuun lupaukseen, h?n odotti... Mutta h?n oli n?ht?v?sti odottanut turhaan. H?n oli tullut, mutta ei n?ht?v?sti h?nest? v?litt?nyt. H?n menee niinkuin on tullutkin...