Chapter 7 No.7

Jo varhain seuraavana aamuna, ennenkuin h?nen miehens? oli her?nnyt, hiipi Elli ulos makuuhuoneestaan. H?n antautui puuhaamaan taloudessaan ja puutarhassa ja asettui sitten verannalle odottamaan ompeluksineen. Mutta kun yliskamarin ovi k?vi ja sielt? kuului alas tulevia askeleita, vet?ytyi h?n pois. Vasta sitten kun h?n oli n?hnyt Olavin menev?n uimaan ja nousevan sielt? pyyhinliina k?sivarrellaan takaisin pihaan ja seisahtuvan rappujen eteen koiraa hyv?ilem??n, teki h?n pihan poikki asiaa aittaan. Olavi tervehti h?nt? tyynesti, tutusti, melkein syd?mellisesti.

-Te olette ollut varhain liikkeell?, sanoi h?n.

-Ja te olette nukkunut tavattoman kauan, herra Kalm.

H?n on herttainen, ajatteli Olavi h?nen j?lkeens? katsoessaan. Ellin silm?yksess? ja ??ness? oli jotain vieh?tyshaluun vivahtavaa. Siin? liikkeess?, mill? h?n v??nti aitan suurta avainta, oli samalla pehmeytt? ja voimaa. Mist? h?n oli saanut sen k?sityksen, ett? rouva oli alakuloinen ja surunvoittoinen? Ja mik? siin? oli, joka muistutti jostain toisesta?

Aamiaisen aikana koetti h?n saada sit? selville, aivan itsetiedottomasti. Ja kun Elli kerran meni astiakaapilleen ja otti sielt? jotain, p?? p?yt??n k??ntyneen?, selvisi se h?nelle. Seh?n oli se sama tytt?, jota h?n eilen illalla haasta tullessaan oli ajatellut. Se liike oli heill? molemmilla yhteinen. On omituista, ajatteli h?n, kuinka tuollaiset kaukaiset, kadonneiksi luullut muistot tiet?m?tt? tulevat esiin.

Mutta nyt ei h?n tahtonut muuta ajatella kuin ty?t??n. Ja h?n pakotti pakottamalla itsens? asettumaan yliskamariinsa ja toden teolla tarttumaan kirjoihinsa kiinni. Olikin niin suloista istua viile?ss? huoneessa, verkalleen keinuen, yll??n keve?t kes?vaatteet ja jaloissa leppoisat vaatekeng?t. P?iv?lliskahvin l?hetti rouva h?nelle t?nne yl?s, ja kun h?n oli kuullut h?nen kehuvan tuota kylm??, kirkasta l?hdevett?, seurasi sit? aina lasillinen tarjottimella. Usein seurasi siin? tuores kukkaskimppukin mukana. Olavi ei niist? koskaan kiitt?nyt; ei koskettanut sit? sanallakaan, mutta palkitsi kuitenkin kohteliaisuuden kohteliaisuudella siten, ett? h?n p?iv?lliselle menness??n taittoi niist? oksan tai lehv?n ja kiinnitti sen rintaansa.

H?n luki, kirjoitti ja ajatteli. Mutta silloin kun ei h?nt? kirja en?? vieh?tt?nyt tai kun kyn? ja ajatus eiv?t ottaneet juostakseen, heitt?ytyi h?n lep??m??n selk?kenoon, poltteli, katseli ulos ikkunasta yli peltojen ja rantapuiden toiselle puolelle lahden, jossa oli talo ja talon takana m?kirinne, samalla kuunnellen, miten alhaalla liikuttiin.

Rappujen kautta kuului kuin torven l?pi t?nne yl?s kaikki, mit? siell? puhuttiin ja tehtiin. H?n kuuli pastorin kamarissaan ryiskelev?n, kolistelevan porstuassa ja istuutuvan nariseville verannan rappusille, josta h?n antoi m??r?yksi? kartanolla k?yskenteleville rengeilleen.

Silloin t?ll?in tuli joku asiamies, joskus kastettiin lapsi tai vihittiin pariskunta.

Rouvalla ja herralla ei tuntunut olevan toisilleen paljon puhumista. Olavi tiesi heid?n istuvan verannalla, mutta kuitenkaan ei kuulunut pitk??n aikaan mit??n sananvaihtoa. Jos se joskus tapahtui, p??ttyi se kysymykseen ja lyhyeen yksitoikkoisella, kuivahkolla ??nell? annettuun vastaukseen.

Sit? h?n ei kuitenkaan ollut huomannut, ett? sopu olisi ollut huono. Ainakin n?ytti mies olevan tilaansa tyytyv?inen. Kaikki h?nen vaatimuksensa el?m?lt? n?yttiv?t olevan t?ytetyt. Usein otti h?n heid?n aamuisilla uimaretkill??n puheeksi samat asiat kuin ensimm?isen?kin aamuna. Tahtoi kuulla hauskoja juttuja Pariisin el?m?st?, v?itti niit? vastaan, joutui kehumaan vaimoaan ja kehoitti aina lopuksi yst?v??ns? avioliittoa rakentamaan.

-Ottaisit sen rovastin Liinan, sanoi h?n kerrankin. Seh?n on semmoinen lukenut nainen, joka sopisi sinulle mainiosti.

-Luuletko, ett? h?n l?htisi minulle?

-Jo toki mielell??nkin l?htisi. Eih?n se muuta olekaan kuin miest? vailla.

-Mutta kun se on semmoinen pystynen?, leikkotukka ja liian terhakka...

-Mink?slainen se sinulle sitten pit?isi olla?

-Hiljainen, vaatimaton, hieno, samalla kuitenkin lujaluontoinen ja itsen?inen.

-Ota sitten semmoinen, kunhan vain otat ... saahan niit? semmoisiakin ... minullakin on semmoinen ... eik?s ole?

Ja siit? se sitten alkoi h?nen oman rouvansa avujen ylistys, joka jatkui ja kerrattiin uudelleen aamiaisp?yd?ss? Ellin itsens?kin l?sn?ollessa. Elli punastui, joutui h?milleen, ja se vaivasi h?nt? silminn?ht?v?sti, vaikka h?nell? ei n?ytt?nyt olevan kyll?ksi voimaa sit? osoittaakseen.

Onhan se totta, ajatteli Olavi tultuaan taas huoneeseensa, ett? h?n jotakuinkin vastaa sit? ihannetta, jonka v?list? olen itselleni ajatellut, s.o. h?ness? olisi ehk? alkuaineet sopivaan muodosteluun, jos h?n olisi kasvanut toisissa oloissa.

Mutta aikapa nyt ihanteita ajatella ja niiden muodostelemista! Oli h?n harjoittanut sit? tarpeeksi monta kertaa onnistumatta, kerran siihen kyll?sty?kseen. Eik? h?n nyt voinut k?sitt?? sit? aikaansa, jolloin h?n oli ajautunut seikkailusta seikkailuun, uhrannut niihin kaiken aikansa ja menett?nyt niihin voimiansa. Kuinka toista onkaan nyt, kun ne siteet ovat lauenneet. H?n ei olisi tahtonut takaisin ainoatakaan entisist? suhteistaan, eik? h?n mielest??n voinut verrata mit??n t?m?n s??nn?llisen, kiihottoman el?m?ns? tasapainoon. Eik? t??ll? ainakaan n?ytt?nyt olevan mit??n, joka saisi h?net siit? pois ja josta voisi uusiakaan verkkoja kutoutua. Ja h?n venyttelihe itsetyytyv?isesti hym?ht?en.

Tottahan kyll? on-ajatteli h?n kuitenkin, kun samat asiat toisen kerran johtuivat h?nen mieleens?-ett? kaikissa naisissa sent??n aina olen tavannut jotain uutta ja opettavaa. Tavallisinkin suhde kehitt??. Mutta kyll? niihin kuluukin joku m??r? sielua ja hermostoa ja aikaa, kuinka viattomia olkootkin. Kuta platoonisempi rakkaus on, sit? hivuttavampi tauti se on. Ty?nteko on ainoa intohimo, joka tekee jauhoja, joskin kivet kuluvat. Ja yht? paljon kuin h?n ennen oli kuluttanut aikaa ?joutaviin?, yht? paljon tahtoi h?n sit? nyt ottaa tositoimella takaisin. Minulla on aina ollut, enk? tied?, mist? se on tullut, se k?sitys, ett? kaikessa t?ytyy olla naisia mukana, jos mieli onnistua. Typeryytt?! Turhaa hell?mielisyytt?! J?rjen puhdas tyydytys on niin toista kuin tunteiden. Se on niinkuin sateen virvoitusta kuivaan palaneeseen maahan pitkien poutain per?st?. Se kirkastuttaa n?k?piirin, raitistuttaa koko olennon. Tai se on niinkuin hele? talvinen taivaanranta, jonka l?pi voi erottaa t?hdet miljoonain peninkulmain p??h?n. Mielialojen auer ei silloin sulje n?k?aloja eik? est? n?kem?st? esineit? niiden oikeissa, tarkkaan m??ritellyiss? muodoissa.

Mutta t?m?n kylm?n katsomuksensa n?k?laseja n?in laitellessaan omiin silmiins? sopiviksi sai h?n niihin useinkin varjokuvan kasvoista ja vartalosta, jotka h?n melkein aina verannan l?pi kulkiessaan n?ki sen ikkunaa vasten. Se oli hieno liikkumaton linja, joka ei muuttanut muotoaan, ennenkuin h?n jonkun sanan sanomalla antoi sille eloa. Mutta se painui h?nen mieleens?, h?n tapasi itsens? sit? ajattelemasta, h?n olisi voinut piirt?? sen yht? varmalla k?dell? kuin entisajan freskomaalari kiinnitti sein?lle madonnansa ihanteelliset piirteet. Sen v?ri oli yht? hillitty ja arka. Se n?ytti kehyksess??n tahtovan el?? omaa sis?ist? el?m??ns?. Sen mietteit? ja tunteita ei tuntunut voivan tulkita muuten kuin aavistamalla... ?Olisi sent??n hauska tiet??, millaisen vaikutuksen olen h?neen tehnyt; olen ehk? ollut hiukan ep?kohtelias ... olen h?nt? ehk? liiaksi laiminly?nyt n?in? viime p?ivin?...?

Elliin oli tullut ty?into h?neenkin. H?n j?tti kudoksensa ja ompeluksensa, meni puutarhaansa, alkoi siell? raataa marjapensaikossa ja p??tti kitke? sen perin pohjin.

Ja kun h?n er??n? p?iv?n?, hihat yl?s k??rittyin? ja leve? olkihattu p??t? suojaamassa, puuhasi ty?ns? ??ress?, kuuli h?n portin saranan narahtavan, n?ki Olavin tulevan puutarhaan ja istuutuvan kiikkulaudalle.

-T??ll?k? te olettekin, alkoi Olavi puhella. Teh?n olette t?ydess? ty?ss? ... oletteko jo kauan ollut t??ll??

-Olenhan aamiaisesta saakka.

-Huvittaako teit? puutarhan hoito?

-T?m? on suurin nautintoni kes?ll? ... talvella on niin ik?v?, kun on lunta monen kyyn?r?n paksulta ... tuolta j?rvelt? kun tuulee, niin nietostaa t?h?n sein?? vasten melkein ikkunain tasalle.

-Siin?h?n onkin lumen hautoma sija.

-Mutta kes?ll? se taas tuo j?rvi suojelee ... p?iv? kun paistaa ja j?rvi l?mmitt??, niin s?ilyv?t t?ss? kukkaset useinkin melkein siksi, kunnes syksy sataa lumensa. Min? oikein ik?v?in aina kes?? saadakseni t?m?n vaikutusalani taas takaisin.

-Mutta siin? n?kyykin joka paikassa teid?n k?sialaanne.

-Jossainhan sen pit?nee minunkin k?sialani n?ky?.

-Kuinka niin

-Niin noin yleens? vain.-H?n ei tiennyt oikein itsek??n, mit? h?n oli tarkoittanut, l?ysi kuitenkin selityksen ja lis?si:-Mit?s meid?n naisten toimista ... meh?n emme kykene mihink??n oikeaan.

-Olisiko teill? sitten puolestanne halua johonkin erityiseen?

-Minullako? En min? puhu itsest?ni erityisesti, yleens? vain meist? naisista.

Olavi katseli h?nt? tuohon, miss? h?n polvillaan maassa haki rikkaruohoja kukkastaimien v?list? ja varovasti noukki niit? sielt? pois, eik? tullut vastanneeksi. V?h?n aikaa vaiti oltuaan sanoi Elli:

-Mieheni moittii minua siit?, etten pid? tarpeeksi huolta hy?dyllisist? ky?kkikasveista, vaan viljelen ainoastaan kukkasia eli ruohoja, niinkuin h?n sanoo. Siit?kin sen nyt n?ette, mit? sanoin.

Olavi oli ottanut esille paperossilaatikkonsa, joka oli hienoa hopeata, h?n keikutti sit? v?h?n aikaa kahden sormen p??ss? ja sanoi sitten kun oli saanut tulen hienon, hyv?lle tuoksuvan paperossin p??h?n:

-Tied?ttek?, mist? tuo teid?n taipumuksenne tulee?

-En.

-Teiss? on varmaankin joku m??r? taiteilijaluonnetta k?tkettyn?.

-Mist? te sen p??t?tte?

-Siit?, ettette tee sit?, mit? teette, k?yt?nn?llisess? tarkoituksessa, vaan ainoastaan sen itsens? vuoksi. Te rakastatte kukkien hoitoa kukkien vuoksi, n?hd?ksenne niiden kasvavan silmienne edess?.

Se oli kohteliaisuus, jonka h?n muisti sanoneensa joskus ennenkin, kenties useammankin kuin yhden kerran. Ja h?n oli tehnyt sen huomion, ett? kaikki naiset mielell??n omaksuivat.

-Kyll? se on totta, ett? se siin? on minua enin kaikesta vieh?tt?nyt... Mit? pid?tte n?ist??

H?n n?ytti h?nelle kimpun kieloja.

-Ne ovat mielikukkiani.

-Niin minunkin.

Olavi siirtyi h?nen viereens? ja kumartui tarkastelemaan h?nen kukkiaan.

-N?m? ovat eritt?in vieh?tt?vi?.

-Ovat ne.

-T?m? on varsin soma ja aistikkaasti j?rjestetty t?m? teid?n ?vaikutusalanne?, mutta yksi pieni muistutus olisi minulla kuitenkin...

-Mik? sitten?

-Miksi olette istuttanut noin paljon noita syreenej? tuonne alalaitaan?

-Ettek? rakasta niit??

-Minusta ne ovat niin kovin tavallisia.

-Niinh?n minustakin ... mutta ne ovat oikeastaan mieheni tahdosta siin? ... h?n niit? ihailee.

-Seh?n on kauniisti teilt?, ett? tahdotte tehd? h?nelle mieliksi.- Mutta ettek? salli minun auttaa teit? jotenkin ... neuvokaa minulle joku penkki, jota saisin ruveta kitkem??n.

-Ei toki, eih?n teill? ole siihen aikaa. Te kun istutte niin ahkeraan p?iv?kaudet ty?nne ??ress?, niin teille tekee varmaankin parempaa, jos vain poltatte rauhassa paperossianne ja kiikkulaudalla keinuen lepuutatte aivojanne.

-P?invastoin minulle tekee hyv??, jos saan v?h?n liikett?.

-Mit? te niin uutteraan kirjoitattekaan, jos saan olla utelias? Se on varmaankin niin oppinutta, etten min? k?sitt?isi, vaikka selitt?isittekin?

-Ei suinkaan ... aineeni on hyvinkin helppotajuinen, min? kirjoitan naisista.

-Naisista?

-?Nainen Ranskan nuoremmissa realisteissa?.

-Ovatko ne hauskoja ne ranskalaiset naiset?

-Ovathan ne.

-Hyvin puetuita?

-Eritt?in hyvin.

-Saako sen sitten lukea sen kirjanne, kun se valmistuu?

-Kyll? varmaan ... min? l?het?n sen teille, sitten kun se on painettu.

H?n ei ryhtynytk??n puutarhaty?h?n, niinkuin Elli oli toivonut, vaan meni paperossinsa pohjaan poltettuaan taas takaisin ty?h?ns?. Mahtaisiko h?n l?hett?? minulle kirjansa? ajatteli Elli h?nen menty??n. Ja mit?h?n se mahtaa sis?lt??? Pastori oli kertonut, ett? h?nell? oli ollut ?morsian? Pariisissa, mutta ett? h?n oli h?net j?tt?nyt. Kevytmielinen ja h?ilyv?inen h?n taisi olla. Mutta ei Elli sent??n tuntunut voivan h?nt? siit? tuomita. H?n tahtoi j?tt?? toisten ihmisten asiat heid?n omiksi asioikseen. Itsep?h?n he parhaiten tiet?v?t, mit? tekev?t. Ja h?n j?i siihen auringon laskuun saakka polvilleen maata penkomaan, antaen ajatustensa samalla aikaa kulkea omia ep?m??r?isi? kulkujaan.

Mutta kun Olavi seuraavana p?iv?n? samalla aikaa laskeutui puutarhaan, viipyi h?n siell? jo kauemmin.

H?n sanoi v?ltt?m?tt? tarvitsevansa liikett?, ja h?n pyysi saada olla avullisena vett? kantamassa ja k?yt?vi? puhdistamassa. Elli oli estelevin??n, mutta suostui kuitenkin mielihyv?ll? ottamaan h?net auttajakseen.

Se oli Olaville mukavaa tointa ajatusty?n lomahetkin?. Milloin h?n kantoi vett? kaivosta Annin kanssa, milloin ruiskutti sit? kukka- ja taimilavoihin, milloin pitk?vartisella lapiolla katkoi k?yt?vist? rikkaruohon juuria. Ja v?hitellen innostui h?n ty?h?ns? niin, ett? h?n heti aamulla noustuaan meni tarkastamaan, miten taimet y?n kuluessa olivat edistyneet, ja usein h?n viel? illallisen j?lkeenkin ehdotti Ellille, ett? he menisiv?t puutarhaty?h?ns?.

H?n kutsui sit? leikill? heid?n ?yhteisty?kseen?. Ellille oli siin? sanomaton vieh?tys, jota h?n ei koskaan ennen ollut tuntenut, ett? oli joku, joka noin otti osaa h?nen harrastuksiinsa ja viihtyi olemaan h?nen seurassaan. Useinkin keskustelivat he pitk?t hetket kaikenlaisista, joutuivat puhelemaan varsinkin taiteesta ja kirjallisuudesta. Ei h?n ollut paljoa lukenut, mutta Olavi huomasi, ett? h?n k?sitti hyvin, ymm?rsi heti kaikenlaiset pienet vivahdukset ja osasi kuunnella niin, ett? se innoitti puhumaan. Olavi oli siit? mieliss??n ja innostui kertomaan. Melkein aina oli h?n se, joka puhui, mutta v?list? h?n otti hyv?ksyv?sti vastaan senkin, mit? Ellill? oli sanomista. Silloin oli Ellist?, kuin h?n olisi ollut ymm?rt?v?mpi ja viisaampi kuin ennen.

N?iss? toimissa ja puheissa oli Ellille viel? se vieh?tys, ett? pastori tavallisesti j?i ulkopuolelle niit?, aivan niinkuin ennen aikaan, kun he ensi kerran olivat tavanneet toisensa Ellin kotona. He olivat kuin salaliitossa kesken??n ja h?nt? vastaan. N?kyi v?list? sanoista ja k?yt?ksest?, ett? h?n, kun pastori sattui olemaan l?sn?, k??ntyi kohteliaisuudesta h?nenkin puoleensa, antoi h?nen puhua v?h?n aikaa, mutta palasi taas hetken kuluttua siihen, mist? he ?sken olivat Ellin kanssa keskustelleet. Kun he sitten eiv?t n?ytt?neet lopettavankaan, poistui pastori omiin askareihinsa, tai jos oli ilta, meni ennen muita levolleenkin, j?tt?en heid?t jutteluihinsa joko puutarhaan tai verannalle.

Silloin t?ll?in teki Olavi hienoa ivaa pastorista, t?m?n sit? huomaamatta, mutta kuitenkin niin, ett? Elli sen ymm?rsi ja naurahteli itsekseen v?h?n poisp?in k??ntyneen?. Kerrankin, kun he olivat parhaillaan kukkia kastelemassa, sattui pastori tulemaan puutarhaan. Leve?ll? ??nell??n sanoi h?n seisten k?det puuskassa:

-En min? vain viitsisi n?hd? tuota vaivaa noin turhan t?hden ... veisitte toki nuo ruiskunne ennemmin tupakkamaahan tallin taa ... mit? hy?ty? niist? on noista teid?n kukkasviljelyksist?nne!

-Me olemme taiteilijaluonteita, sinun vaimosi ja min? ... me emme aina ajattele hy?ty?, vaan rakastamme kauneutta kauneuden itsens? vuoksi, sanoi Olavi vastaten leikkipuheella leikkipuheeseen, mutta samalla iskien silm?? Ellille, niinkuin olisi tahtonut sanoa: ?Me kyll? ymm?rr?mme toisemme?.

Ja sellaisia pieni? iloja valmisti h?n Ellille useita n?iden p?ivien kuluessa.