Chapter 4 No.4

Aamiaisen sy?ty? piti pastorin l?hte? pappilaan, sill? oli lauantai. H?n pukeutui, ajoi partansa, paneutui mustaan takkiinsa ja valkoiseen huiviin ja oli yht'?kki? muuttunut arvokkaammaksi ja ik??nkuin v?h?n viisaamman n?k?iseksikin. H?nelle ajettiin hevonen rappusten eteen ja h?n nousi rattaille rengin pit?ess? ohjaksia.

-Viivytk? siell? iltaan asti? kysyi Elli verannalta, jossa h?n istui ja ompeli.

-Kyll? min? luultavasti viivyn.

-Me tulemme ehk? sinua vastaan, vai kuinka, herra Kalm?

-Niin, kyll? min? mielell?ni.

-Saatte n?hd? n?it? seutujakin.

Pastorin menty? katosi Elli jonnekin sis?huoneisiin, ja Olavi meni kamariinsa.

H?n tahtoi nyt ryhty? ty?h?ns?, ja ensi t?ikseen h?n purki kirja-arkkunsa ja lateli siit? eteens? kirjavarastonsa. Siin? olivat h?nen lempirunoilijansa, norjalaiset ja ven?l?iset, mutta enimm?kseen oli h?nell? kuitenkin nyt mukanaan ranskalaisia, uudenaikaisia teoksia yksinkertaisissa, aistikkaissa keltakansissaan.

H?nelle sattui k?teen Tolstoin Anna Karenina. Siell? t??ll? sivujen laidoissa n?kyi h?nen tekemi??n muistiinpanoja, huuto- ja kysymysmerkkej?. Kun h?n ensiksi tutustui teokseen, oli h?n tehnyt nuo huomautukset hienoimpiin paikkoihin ja l?hett?nyt kirjan morsiamelleen, sill? h?n oli silloin kihloissa. Tytt? oli my?skin tehnyt omat muistiinpanonsa. H?n oli alleviivannut sellaiset kohdat kuin: ?Minun rakas yst?v?ni?, ?Rakkauteni kest?? kaikki koetukset...? ?H?n oli nuori, kaunis mies?. Se oli tuntunut v?h?n ?itel?lt? ja ollut yhten? alkusyyn? h?nen tunteittensa laimenemiseen. Mutta parastaanhan se raukka koetti h?nkin. Niin, niin,-ja h?n heitti kirjan p?yd?lle muiden joukkoon.

Er??st? kolosta kirjain v?liss? otti h?n esille k??r?n vanhoja kirjeit?. Niiss? oli sittemmin keskeytynyt kirjeenvaihto parin neitosen kanssa, joihin h?n oli tutustunut matkoillaan ensimm?isen? ylioppilaskes?n??n. Kirjeet olivat kujeita t?ynn?, niiss? muisteltiin k?vely- ja veneretki? ja alla piillyt tunne k?vi esille ainoastaan kirjeeseen liitetyist? kukkasista, jotka olivat kauan sitten jo kuihtuneet.

Oli siin? samassa k??r?ss? totisempikin kirjeenvaihto.

Usein h?n oli sen aikonut polttaa, mutta kun siin? olivat h?nen onnellisimmat ja katkerimmat muistonsa, kuljetti h?n sit? aina mukanaan. Ja miksik?p? olisi h?n ne h?vitt?nytk??n nuo asiakirjat oman itsens? ja t?rkeimm?n kehityskautensa tuntemiseen! Kuinka sit? oli kauan kierrelty toinen toisensa ymp?rill?, kuinka uskottu ja ep?ilty, erottu ja taas yhdytty! Oli sitten oltu salakihloissa kaksi vuotta, vedetty yht??nne ja kiskottu toisaanne, kunnes kaikki oli katkennut. Toinen j?i el?m??n kaukaisessa maaseudussa, toinen riensi taas maailmalle.

Siit? ajasta, joka nyt seurasi, oli j??nn?ksi?, jotka eiv?t her?tt?neet kaihoakaan, mutta jotka kuitenkin saivat seurata mukana: pari hely? er??n helsinkil?isen naisen naamiopuvusta, revennyt hansikas, juhlamerkkej? ja joukko nimikortteja, muun muassa er??lt? taiteilijattarelta, joka nimens? alle oli kirjoittanut mielilauseensa: ?Rein das Herz, hoch der Sinn, rastlos das Streben?. Oli se sit? narrin peli??n sekin! ?Se, joka ripustaa avujen kyltin rintaansa, se niit? harvoin omistaa muuna kuin kauppatavarana?, oli Olavi kirjoittanut nimikortin takapuolelle.

Mutta iloisimpia ja valoisimpia muistoja her?ttiv?t muutamat ranskalaiset kirjeet, joiden hienosta paperista viel? tuoksui puhtainta Pariisia. Ne olivat tuoreita muistoja, ja se liitto oli ollutkin kuin sointuva valssi. Viikko oli ty?t? tehty, sunnuntaip?iv?t yhdess? huviteltu ja tehty retki? Meudonin ja Fontainebleaun metsiin. Kun olisi voinut j??d?kin sinne! Mutta rahat loppuivat, t?ytyi l?hte? kotiin!... Niin no, parasta kai oli, ett? se oli loppunut, niinkuin oli loppunut. Ja h?n k??r?isi kaikki nuo kirjeens? ja muistonsa kokoon, lukitsi kirstunsa ja sys?si sen nurkkaan.

Se surumielisyys, joka tuosta syntyi, antoi vauhtia h?nen ajatuksilleen, ja h?n rupesi miettim??n ty?t?ns?. T?ytyih?n sit? alkaa tehd? totta t?st? el?m?st??nkin, jota oli monet vuodet niin joutavaan tuhlannut. Ei h?nt? ainakaan nyt mik??n muu huvittanut. Ja kun h?nell? viel? oli kesken er?s ranskalainen teos, johon h?nen t?ytyi tutustua, ennenkuin voi aineeseensa ryhty?, alkoi h?n selailla sit? siit? kohden, mihin se oli laivasta noustessa keskeytynyt.

Mutta kirja ei kelvannut antamaan h?nen ajatuksilleen sit? suuntaa, mink? h?n itse olisi tahtonut niille antaa. Siin? oli hehkuva kuvaus kahden hengen kes?nvietosta maalaishuvilassa. Molemmat he olivat pujahtaneet maailmaa pakoon viett?m??n lyhyen kes?ns? toistensa kanssa. K?velyj?, soutoretki? ja pitki? h?myhetki? huvilan puutarhassa! Se oli salattava suhde, jota he jo vuosien kuluessa olivat t?ll? tavalla yll?pit?neet... Jospa olisi sellainen idylli t??ll?kin mahdollinen, ajatteli h?n laskien kirjansa p?yd?lle ja sytytt?en paperossin. Ja h?n haaveksi sen itselleen oman mielens? ja omain taipumustensa mukaiseksi... ?T?ll?inen rauhallinen paikka, jossa he molemmat-h?n ja joku toinen-elelisiv?t aivan erill??n muista kukin toimissaan, tuon tuostakin tavaten ja mennen soutelemaan tai k?velem??n ... se kest?isi niin kauan kuin kest?isi, ei mit??n muita siteit? eik? velvollisuuksia kuin rakkauden...?

Ylisille tuovissa rappusissa kuului askelia, jotka tuntuivat olevan rouvan. H?n liikkui peremp?n? vaatteiden v?liss?, j?rjesteli jotain ja laitteli, mutta ei tullut n?kyviin... ?H?n siell? vain k?yskelisi, min? t?ss? n?in istuskelisin, h?n tulisi t?nne sitten...?

Mutta kun Elli meni oven ohi, p??t??n k??nt?m?tt?, niinkuin ei olisi ollut tiet?vin??nk??n, ett? h?n oli t??ll?, haihtuivat n?m? haaveet, ja hiukan harmissaan pudisti h?n ne pois, kun taas alkoivat tulla.

H?n istui ylh??ll? lukien aina siihen saakka kun h?net kutsuttiin p?iv?lliselle.

Aterialla ei ollut muita kuin he kahden. Suhde oli v?h?n j?ykk? ja vieras. He koettivat peitt?? sit? sill?, ett? puhelivat yht?mittaa ja k?viv?t asiasta toiseen. Puhuttiin maalaisel?m?st? ja sen hauskuudesta yleisin puheenparsin, verrattiin sit? kaupungin el?m??n ynn? muuta siihen suuntaan.

Ja sy?ty? he taas erosivat.

Mutta illemmalla tuli Olavi alas ja kysyi, eik? ment?isi k?velem??n.

He l?htiv?t k?velem??n maantiet? my?ten kirkolle p?in. Pist?ytyen pienest? portista tulivat he lehmitarhalle, jossa parhaillaan oltiin lypsyll?. Ilta oli l?mmin, surviaiset hyppeliv?t ilmassa, sitti?iset kaiveskelivat maantien mullassa ja pyr?htiv?t siit? sitten lent?m??n.

-Nyt on kaunis ilta, sanoi Olavi puheen aluksi.

-Erinomaisen kaunis! vastasi Elli, iloisena, ett? oli p??sty puheen alkuun. Ei ole ollut koko kes?n? n?in l?mmint? ja tyynt?.

-Minne viepi tuo mets?tie?

-Se vie er??seen m?kkiin v?h?n matkaa mets?n sis?ss?.

-Se n?ytt?? hyvin hauskalta, niinkuin olisi siell? kauniita paikkoja taampana.

-Mist? te sen arvaatte? Niin onkin! Se jatkuu sitten syd?nmaan halki ja menee meid?n karjakartanolle Koivum?ell?. Se n?kyy t?lt? maantielt?, kun menemme v?h?n matkaa viel?.

-Onko sinne pitk?lt?kin tuonne kartanolle?

-On sinne liki peninkulma.

-Sinne pit?isi meid?n todellakin kerran menn?.

-Niin, voimmehan menn?, milloin teille vain soveltuu.

-Te kai tunnette hyvinkin kaikki n?m? seudut?

-Kyll? min? t?ss? ymp?rist?ss? tunnen melkein joka kiven ja kannon.

-Yksink? te t??ll? harhailette?

-Yksinp? min? enimm?kseen.

-Te kai viihdytte hyvin t??ll?, jos kerran luontoa rakastatte?

-Enh?n juuri tied? ... milloin paremmin, milloin huonommin. Kyll?h?n sit? joskus liikkuisi ulompanakin.

-Oletteko k?ynyt Helsingiss??

-En koskaan.

-Ettek? koskaan! Teid?n pit?isi tulla sinne kerran.

-Kuinkapa sit? tulisi ... on niin vaikea p??st?, eik? minulla ole siell? ket??n tuttuja... Vaan kyll? minun v?list? tekisi kovasti mieleni, varsinkin talvella. Ne talvet ne ovat t??ll? maalla kauhean pitk?t.

-Niin ne taitavat olla ... olen usein ajatellut, kuinka ihmiset ollenkaan saavat ne kulumaan. Onko t??ll? edes mit??n seurael?m???

-Ei juuri muulloin kuin joulun aikana.

-Te kai luette?

-Seh?n se onkin melkein ainoa ajanviettoni.

-Mit? kirjailijoita te olette lukenut?

-Olen min? lukenut kaikenlaista ... mutta viime aikoina enimm?kseen norjalaisia ja ruotsalaisia.

-Mit? pid?tte niist??

-Kyll? min? niist?, varsinkin Jonas Liest?. Ensin tuntuivat ne minusta niin kovin kummallisilta, min? olin aivan sekaisin heid?n mielipiteist??n enk? oikein ymm?rt?nyt mit? ajatella.

-Heill? on omat ihanteensa ja omat katsantotapansa.

-Olisi v?list? tehnyt mieli v?itt?? vastaan. Mutta ei ole t??ll? juuri ket??n, kenen kanssa keskustelisi. Eiv?t ne t??ll? juuri niist? v?lit?. Ei voi puhua mist??n oikeasta asiasta, vaikka kuinka haluttaisi.

He kulkivat toinen toisella puolen tiet? ja katselivat suoraan eteens?.

-Onhan aina hauskempi, jos on joku, jonka kanssa voi ajatuksiaan vaihtaa. Silloin tulee paljoa paremmin selville siit?, mik? on oikeaa ja mik? v??r??.

-Niin se kyll? on. Joskus tuntuu silt? kuin kaikki olisi, niinkuin olla pit??, mutta sitten taas n?ytt??, kuin kaikki olisi ihan hullua.

-Kyll? se on tuo hyvin luonnollista, ja min? sen hyvinkin ymm?rr?n. Mutta v?hitellen olen min? tullut siihen, ettei saa olla mit??n periaatteita, vaan otan kaikki asiat, niinkuin ne tulevat minua vastaan.

-Helppohan teid?n on, joka aina saatte liikkua ja aina ottaa vastaan jotain uutta. Mutta me, joiden t?ytyy tyyty? aina yhdess? kohden olemaan, me haluaisimme jotain erityist?, josta voisimme pit?? kiinni.

H?n on miettinyt tuo, ajatteli Olavi. Se oli itsen?inen ajatus. Ja h?ness? on jotain. H?n siirtyi keskemm?lle tiet?, v?h?n likemm?ksi Elli?. Sen kasvot n?yttiv?t nyt syvemmilt? kuin ennen ja silm?t suuremmilta. Ja Olavi tuli melkein hyv?lle tuulelle. H?n oli siis kuitenkin ollut oikeassa. Ne eiv?t soinnu yhteen n?m? kaksi. Tuollaiset puheet ovat aina varma merkki siit?. H?nen miehens? ei tietysti k?sit? h?nt? eik? voi tyydytt?? h?nt?.

Et??mp?n? tien pohjassa valaisi aurinko puita ahon laidassa m?en p??ll? ja valkeap?inen punainen virstanpatsas heloitti illan paisteessa. Siit? oli laaja n?k?ala kaikille tahoille. Takaap?in n?kyiv?t Tyynel?n katot ja pellot ja lehmisavu sek? suuret j?rvensel?t. Edess?p?in laski maantie laaksoon, jossa oli kirkko ja pappila ja toisella puolen kirkonkyl?n alangon maantie nousemassa toisen m?en harjalle. He pys?htyiv?t siihen, istuutuivat virstapylv??n juureen maantieojan taa kivelle ja katselivat hetken aikaa silm?ins? alla olevia seutuja, joita Elli osoitteli, n?ytteli ja nimelt??n nimitteli.

Alkoi palata kirkkomiehi? iltakirkosta. Jotkut tulivat hevosella, toiset jalkaisin. M?ke? yl?s noustessaan eiv?t heist? useatkaan tiepuolessa istuvia huomanneet. Pienill? rattailla istui muuan nuori nainen pienen kirkassilm?isen tytt?ns? kanssa. Kun Elli sanoi heille hyv?? iltaa, pys?hyttiv?t he hevosensa. Nainen oli kaunis ja puhdaskasvoinen, piirteet sivistyneet ja hienot. H?n vastasi iloisesti tervehdykseen ja katseli ujostelematta ymp?rilleen.

-Iltakirkostakos Johanna tulee?

-Niinh?n me tulemme.

-Oletteko meille menossa?

-Sinneh?n me aioimme y?ksi. T?ss?h?n olisi t?m? teid?n hevonenkin ... eik? rouva tunne?

-Onko se meid?n...-Kas kuinka se on lihonut!

-Pastori laittoi sanan viikolla, ett? tarvittaisiin hevosia peltot?ihin. Se on taas niin ylpe?, ettei tahdo saada hallituksi... Eik? rouva tahdo ajaa, niin me nousemme k?velem??n?

-Menk?? te vain edelt?, me odotamme t?ss? pastoria ... t?m? on yksi vieras maisteri Helsingist? ... joko siell? loppui iltakirkko?

-Kyll? se jo loppui, mutta pastori j?i viel? rippikirjoitusta pit?m??n...

-No, mit?s muuta kuuluu Koivum?elle?... Kuinka is?nt? jaksaa

-Kiitoksia vain ... hyv?stih?n siell? on ... sai se Matti j??d? sinne kotimieheksi ... eik?s rouva tule pian sinne k?ym??n? ... me on jo sinne teit? joka viikko odotettu.

-Kyll? me ehk? nyt pian tulemmekin.

-Se oli meid?n karjakartanolta, selitti Elli, kun Johanna oli l?htenyt ajamaan. Se on tuolla korkealla m?ell?, minne ?sken k??ntyi tie l?hell? pappilaa. N?ettek?, se n?kyykin nyt t?st?, jos katsotte tuonne, nyt juuri heloittaa pirtin ikkuna ... ettek? n?e?

-Nyt n?en... H?n oli hyvin miellytt?v?n n?k?inen.

-Niin h?n onkin ... h?nell? on pieni romaaninsa ja senkin t?hden pid?n min? h?nest?. H?nen is?ns?, joka on varakkaan talon omistaja, hylk?si h?net, kun h?n meni naimisiin k?yh?n renkimiehen kanssa. Kun tuo mies oli palvellut meill? useampia vuosia, niin annoimme h?nelle m?kin paikan mets?sarallamme, ja siell? he ovat tehneet ty?t? niin, ett? nyt tulevat varsin hyvin toimeen. Heid?n el?m?ns? on minusta oikein malliel?m??. Joka kes? oleskelen heid?n luonaan jonkun viikon ja nautin siit?, ett? on ainakin kaksi onnellista maailmassa. He kehuvat minulle vuorotellen toisiaan, ja min? olen siin? suhteessa heid?n molempain uskottunsa.

-Sit? on siis kansankin kesken tuollaista rakkautta?

-Siell?h?n sit? vasta onkin. He rakastavat toisiaan viel?kin niin, ett? ik?v?iv?t aivan surrakseen, jos tapahtuu, ett? miehen talviseen aikaan t?ytyy liikkua ty?ansioilla.

-Se, mink? luulen tekev?n, ett? kansanlapset useinkin tulevat niin hyvin toimeen avioliitossaan, on kai, ett? mies ja nainen ovat perehtyneet toinen toisensa alaan, ett? he ovat huvitetut toistensa toimista ja voivat askareissaan niin hyvin toisensa ymm?rt?? ja t?ydent??. Juuri siihenh?n nykyaika naisemansipatsioneineen ynn? muineen pyrkii.

Elli oli taittanut oksan ja ruopi sill? sammalta kiven p??lt?.

-Se on kyll? totta, sanoi h?n puoleksi itsekseen. Sit? en ole tullut ennen ajatelleeksi.

-Mutta ettek? ole huomannut, kuinka v?h?n meid?n s??tymme miehet ovat huvitetut naisten teht?vist? ja p?invastoin? Siit? ei voi synty? mit??n likemp?? suhdetta eik? mit??n varsinaista yhteisel?m??. Eik? ole kumma, jos ennen pitk?? niin monessa avioliitossa syntyykin kyll?stys ja ik?vystyminen.

-Niin, kyll? kai se on siin?kin.

-Vaan etup??ss? vaikuttanee kuitenkin onneen tai onnettomuuteen avioliitoissa se, miten puolisojen luonteet sopivat toisiinsa: jos ne ovat n.s. yht? maata, niin l?yt?v?t he aina yhtym?tilaisuuksia, vaikka ulkonaiset harrastukset olisivatkin erilaiset.

H?n n?kyi ymm?rt?v?n tuo ... ja Ellin olisi yht'?kki? tehnyt mieli puhua h?nelle itsest??n. H?n hakkasi v?h?n hermostuneesti vitsalla kenk?ns? k?rke? ... kaunis jalka muuten ja nilkasta virheet?n, ajatteli Olavi sit? katsellessaan.

Mutta hevosen korvat nousivat esille m?en t?rm?st? maantien ja taivaan rajasta, sitten tuli p?? ja koko hevonen, vet?en pastoria m?ke? yl?s. H?n ei huomannut heit?, ja Elli ajatteli h?nen antaa ajaa ohitse. Mutta yht'?kki? h?n muuttui, pudisti lehdet ja poimimansa hein?t helmastaan ja nousi yl?s.

-Iltaa, sanoi h?n.

-Kah, t??ll?k? te? ... min? jo aloin teit? t?hystell? ... tuletteko rattaille?

-Menettek?, rouva?

-En min?, min? mieluummin k?velen.

-Min? k?velen my?s.

-No, ja mit?s kuului pappilaan?

-Siell? kyseltiin meid?n vieraasta ja kutsuttiin huomenna tulemaan p?iv?llisille.

-Oltiin tietysti hirmuisen uteliaita, sanoi Elli.

-Liina l?hetti terveisi?kin.

-Kiitoksia vain.

-H?n n?kyy olevan sinusta kovasti huvitettu.

-Todellakin?

-Kuinkas olet muuten saanut p?iv?si kulumaan?

-Hyvinh?n se on mennyt.

-Herra Kalm on koko ajan istunut kamarissaan lukemassa.

-Ettek? siis tule ajamaan?

-Emme; aja sin? vain edelt?, me k?velemme.

Pastori nyk?isi hevostaan ja l?hti ajamaan. Elli ja Olavi kulkivat paluumatkalla melkein ??nett?min?. Pitemmill? aukeilla n?kiv?t he pastorin ajavan edell??n. Ellist? tuntui h?n nyt viel? vieraammalta kuin ennen. Niinkuin olisi ollut joku outo kulkija, jonka kanssa h?nell? ei ollut mit??n tekemist? eik? mit??n yhteist?. Se tunne k?vi h?nelle viel? selvemm?ksi kuin ennen, sill? nyt oli h?n ymm?rt?vin??n syynkin siihen. Eih?n heill? ollut mit??n yhteist?, ei mink??nlaista mielipiteiden vaihtoa, eiv?tk?h?n luonteetkaan olleet samanlaiset. H?n oli useinkin miettinyt ja hakenut jotain syyt? nurjuuteensa, joka monestikin oli tuntunut h?nest? v??r?lt?. Nyt oli h?n melkein iloinen siit?, ett? oli sen l?yt?nyt, ja kaikki tuli sen johdosta kuin luvallisemmaksi.