Chapter 6 No.6

Heti kohta p?iv?llisen sy?ty? piti pastorin l?hte? sairaan luo kauas laitapit?j?lle, josta h?n ei voinut joutua kotiin, ennenkuin y?ll? tai maanantaiaamuna varhain. H?nen hyv?sti? heitt?ess??n oli Olavi huomaavinaan, ett? pastori olisi tahtonut suudella rouvaansa, mutta t?m? esti sen j?ykist?m?ll? k?tens? ja katsomalla h?nest? pois. Pastori ei sit? n?ytt?nyt sen enemm?n syd?melleen panevan, sill? kun h?n tuli Olavin k?tt? puristamaan, sanoi h?n leikillisesti:

-Pid? sin? nyt, veli, huolta tuosta minun muijastani ja aja h?net koreasti kotiinsa.

-Kuinka pastori uskaltaa antaa rouvansa sellaisen Helsingin herran haltuun? pistihe neiti Liina sanomaan.

-Jo se toki uskaltaa, kun tiet??, ett? omaa ukkoaanpa se kuitenkin aina ik?v?ipi. Vai mitenk?, Elli?

-Ei mitenk??n, meneh?n nyt vain, vastasi Elli koettaen nauraa muiden mukana.

Ja koko herrasv?en kurillaan nen?liinoja heiluttaessa ajoi pastori tyytyv?isen? ulos pihasta. H?n oli ollut sukkela mielest??n, laskenut taas leikki? v?h?n ja istui nyt tyytyv?isesti myh?hdellen rattaillaan. Erityisesti oli h?n t?ll? kertaa hyvill??n siit?, ett? h?nen rouvallaan oli seuraa ja ett? sen ei tarvinnut yksin ajaa kotiin. Sill? h?m?r?sti oli h?n viime aikoina alkanut tuntea, ett? Tyynel?ss? ehk? oli liian yksitoikkoista-silloin kun h?n itse oli poissa-ja ett? Elli muutenkin oli k?ynyt niin harvapuheiseksi ja alakuloiseksi. Viime syksyn? se oli ruvennut huolestuttamaan h?nt? niin, ett? h?n oli mennyt kysym??n ruustinnalta neuvoa. Ruustinna oli neuvonut ottamaan jonkun seuraneidin, mutta kun h?n siit? puhui Ellille, vastasi t?m? k?rsim?tt?m?sti, ettei tarvitse.-Oli h?nell? toinenkin huoli, joka h?nen mielt??n joskus painoi. Tapahtui usein pit?j?ll? liikkuessa, ett? eukot tekiv?t h?nelle kysymyksen, johon h?n ei voinut vastata muuten kuin kielt?v?sti. Syyt? h?n siihen usein mietiskeli, mutta turhaan. Ne olivat kai asioita, joiden ratkaiseminen ei kuulu inhimillisen j?rjen piiriin. Sanotaan, ett? se on suvussa, ajatteli h?n. Meit? oli tosin viisi velje? ja kuusi sisarta, mutta Elli oli ainoa lapsi. H?n oli syntynyt vanhempainsa jo ollessa i?kk?it?. Kyll? kai Jumala siis tiet?nee aikansa lahjojensa jakamiseen. Ja se se h?nt? lohdutti joka kerta, kun n?m? mietteet tapasivat tulemaan.

* * * * *

Elli ja Olavi viipyiv?t koko illan pappilassa ja p??siv?t vasta illallisen j?lkeen l?htem??n. Koko p?iv?n seisonut hevonen puhalsi alkutaipaleesta virke??n juoksuun, ja t?ytt? ravia ajettiin kirkon ja kirkonkyl?n ohitse tasaista tiet? my?ten, jonka kahden puolen olevat viljapellot tuoksuivat iltakastetta ja heilim?iv?? ruista. Mets?n rantaan ehditty??n hiljensi hevonen kulkuaan ja taukosi v?hitellen k?ym??n m?kit?rm?ss?, josta leyh?hti vastaan miellytt?v? p?iv?n esille paahtama l?mmin.

Elli istui etuistuimella, Olavi tasapainon vuoksi takana ajamassa. Ajettaessa oli Elli miettinyt, mit? h?nen olisi virkkaminen, ja kys?isi nyt, oliko ollut hauska pappilassa. Tuttavallisesti nojasi Olavi selk?nojan yli eteenp?in, ja Elli vuorostaan taivutti itse??n v?h?n taap?in.

-Vaihteen vuoksi oli taas aika hupaista katsella tuollaista tukevaa taloa ja sen s??nn?llist? komentoa, sanoi Olavi. On niin omituista n?hd?, kuinka ne t?llaiset sunnuntait vanhoissa maalaispappiloissa muodostuvat niin per?ti samanlaisiksi pienimpiin piirteisiins? saakka. Ensiksi se vieraiden kahvittelu ennen kirkkoon menoa, sitten kirkossa olo tai kirkkomaalla k?vely, v?h?n juhlallinen p?iv?llinen hyvine ruokineen, tulee posti, jota jokainen lukee omassa nurkassaan, laskeva aurinko, joka paistaa vinosti ja v?h?n surullisesti pihakoivujen l?pi, rovasti nukkuu ruokaleponsa, joll'aikaa nuoriso vet?ytyy puutarhaan leikkim??n, rovasti her??, ja tehd??n k?velyretki johonkin n?k?alapaikkaan-aivan niinkuin nytkin.

Ellin muistot sunnuntai-illoista vanhoissa pappiloissa eiv?t juuri olleet noin iloisia, niiss? oli h?nelle ollut yksin?isyytt?, alakuloisuutta ja ik?vyytt? sek? kotona ennen ett? varsinkin j?lkeenp?in Tyynel?n painostavassa hiljaisuudessa, mutta t?m? valoisa ja eloisa p?iv? oli pyyhk?issyt pois kaikki entisyyden muistot ja hyv?ntahtoisen hyv?ksyv?sti hymyillen kysyi h?n taas:

-Mit?s te pid?tte niist? ihmisist??

-Kaarlon kanssa olemme vanhoja tuttuja, ja kyll? minua ukkokin miellytti.

-H?n rakastaa nuorisoa ja oleskelee kernaasti heid?n seurassaan. Huomasitteko, kuinka hartaasti h?n kuunteli teit? ... te kerroittekin niin el?v?sti ja kuvaavasti.-Ent? Liina, mit? te h?nest? pid?tte?

-Onhan h?n ... mutta te ette ole h?nen ihailijoitaan?

-Kuinka niin? Mist? te sen tied?tte?

-En niin mist??n erityisesti ... niin vain minusta tuntuu.

-Kyll?p? teill? on tarkka silm? ... alkaa oikein peloittaa ... t?ytyy ruveta olemaan varuillaan.

-Se on huono tapa salata jotain, sill? silloin juuri min? otankin selon.

-Ette te saa minusta selkoa, jos oikein tahdon.

-Miksi te sitten tahtoisitte?

-Enh?n min? tahdo, min? vain sanon, ettette saisi, jos tahtoisin.

-Elk?? tahtokokaan, sanoi Olavi leikillisen hyv?ilev?sti, ja kysyi hetken kuluttua:

-Tuo herra Tavela, joka koko p?iv?n seurasi mukanamme, h?n on kansakoulunopettaja?

-Niin h?n on.

-H?n n?ytti eritt?in hartaalta ja harrastavalta miehelt?.

-Min? pid?n h?nest? paljon ... h?n on eritt?in valistunut ja vaatimaton.

-Eik? h?n ole rakastunut neiti Liinaan?

-Senkin te huomasitte?

-Se oli jotenkin helppo huomata ... tuleeko siit? muuten mit??n?

-Tuskinpa tulee.

-No ja miksei? Kertokaas siit? v?h?n!

-Vaan eik? ole v??rin kertoa toisten salaisuuksia?

-Ei se ole ollenkaan v??rin, jos minulle kerrotte.

-Teille? Miksei olisi v??rin teille kertoa!

-Siksi, ett? asia huvittaa minua vain ihmistuntemisen kannalta.

-Onpa sekin puolustus! nauroi Elli. Mutta mit? sanoisitte siihen, jos joku kertoisi teid?n asioistanne-ihmistuntemisen kannalta?

-Niin saisi mielell??n kertoa ... kerron min? niist? itsekin.

-Ei se muuten ole mik??n niin suuri salaisuus ... Liina ei huoli h?nest?.

-Ja miksei huoli? Kai liian halpa h?nelle!

-Niin kai lienee.

Hevonen oli p??ssyt m?en p??lle ja l?htenyt juoksemaan ensin v?h?n tasaista maata, sitten alam?ke?, joka vei pienen virran poikki menev?lle sillalle. Sen yli tultua pys?htyi se taas astumaan, jolloin Olavi jatkoi:

-Neiti Liina kai toivoo ja odottaa jotain parempaa?

-Kerran h?n sanoi minulle, ett? jos h?n ottaa jonkun, niin pit?? sen v?hint??n olla tohtori...

-Maisteritkaan eiv?t riitt?isi?

-Ehk? sent??n maisteri riitt?isi,-jos sattuisi oikein hyv?.

He nauroivat sille.

-Liina on kuitenkin siin? onnellisessa asemassa, sanoi sitten Elli ja koetti tehd? ??nens? hyvin v?linpit?m?tt?m?ksi, ett? h?n voi odottaa ja valita ... h?nell? on pian oma toimeentulonsa, ja h?n saa ottaa lukuun muitakin syit? kuin niit?, jotka usein ... min? tarkoitan, ettei h?nen tarvitse, niinkuin niin monen muun...

H?n keskeytti ... se tuli v?h?n liian aiheettomasti ... sammalsi eik? l?yt?nyt sanoja. Mutta Olavi tarttui kiinni h?nen ajatusjuoksuunsa ja jatkoi.

-Niin, se on kyll? totta sekin ... rakkaus saa useinkin olla kuokkavieraana h?iss?, kun kutsuttujen penkill? istuu kaikenlaisia muita n?k?kohtia ... niinkuin esimerkiksi vanhempain tahto, v?ltt?m?tt?myys tulla turvatuksi ja muut semmoiset...

-Mutta eik? se ole v??rin ... eik? se ole surkeata? innostui yht'?kki?

Elli.

-Kuinka v??rin se on, se n?kyy siit?kin, ett? sellainen aina kostaa itsens?.

-Miten niin?

-Siten, ett? tuollaisille perustuksille rakennetut avioliitot aina lopulta kuitenkin sortuvat tavalla tai toisella. Onnellisin ratkaisu on minusta se, mik? kuitenkin hyvin harvoin tapahtuu, ett? ne, jotka eiv?t sovi yhteen, ne eroavat.

-Kuinka? Eroavatko?

-Miksei. Kyll? sellaista ainakin joskus tapahtuu.

-Niin, mutta kuinka se voisi olla mahdollista?

-Te kai kovasti h?mm?stytte kuullessanne t?llaisia mielipiteit??

-Ei, no, mit?s min?, mutta teh?n vain laskette leikki?.

-En min? laske leikki? ... se on aivan tosi vakaumukseni ... elleiv?t luonteet sovi yhteen ja ellei rakkautta ole olemassa, niin en voi k?sitt??, kuinka yhdysel?m? ilman suuria k?rsimyksi? on mahdollinen...

-T?ytyy silloin k?rsi?.

-Kernaasti minun puolestani, jos asianomaiset niin haluavat.

Hetken vaiti oltuaan ja sitten ohjaksia nyk?isty??n virkkoi Olavi:

-N?in teid?n albumissanne eilen rouva Sigrid Hammarin valokuvan.

-H?n on minun vanha koulutoverini ... tunnetteko h?net?

-Kyll? hiukan.

-Miss? h?n nyt on?

-H?n lienee viime kev?nn? matkustanut ulkomaille. Ette ole kuullut h?nest? mit??n?

-En ole ollut miss??n yhteydess? h?nen kanssaan, sen j?lkeen kun erosin koulusta. Ainoastaan kihlauskorttinsa h?n l?hetti minulle noin nelj? vuotta sitten, ja min? vastasin siihen kukkaskortilla. Mihin h?n on matkustanut?

-Luultavasti K??penhaminaan. H?n muistui nyt mieleeni siksi, ett? h?n on eronnut miehest??n.

-Herra Jumala, onko h?n eronnut miehest??n! Milloinka se on tapahtunut?

H?n k??nn?hti kiivaasti niinkuin takaa satutettuna ja k?vi k?dell??n kiinni istuimen selustimeen.

-Viime talvena siit? alkoi kuulua huhuja, ja nyt kev??ll? h?n j?tti miehens?.

-Ja mink? t?hden, mist? syyst??

-En ole kuullut muuta syyt? sanottavan, kuin ett? h?n ei voinut siet?? miest??n ... mutta onhan sit? tarpeeksi siin?kin.

-Ei mutta Sigrid Hammar! Eronnut miehest??n?

-Olisikos teist? ollut parempi, jos he ik?ns? olisivat viett?neet ep?sopuista el?m?? ... kiusaantuneet itse ja toinen toistaan kiusanneet?

-En min? ymm?rr? ... en tied?, mutta se tuntuu niin kovin kummalliselta.

H?n oli aivan h?mmennyksiss??n ja ensimm?isen mielenliikutuksen j?lkeen tunki v?kisinkin kyynel silm??n.

H?n vaikeni, k??ntyi syrjin Olaviin ja katseli j?yk?sti mets??n p?in.

-Ne nyt ovat muuten asioita, joissa ei syrj?inen voi lausua mit??n varmaa hyv?ksymist? eik? hylk?yst?, jatkoi Olavi rauhallisesti, v?h?n viihdytt?v?ll? ??nell?, ja nyk?isi hevosen juoksuun, jolloin Elli horjahti hiukan taap?in ja otti nen?liinansa esille. Jokainen saakoon j?rjest?? asiansa omain taipumustensa mukaisesti... Tottumus voi ehk? useinkin tasoittaa suuretkin ep?kohdat ... t?ss?, niinkuin niin monessa muussakin. Vaikka onhan taas niinkin, ett? sekin ehk? enemm?n tuiskuttaa umpeen kuin todella tasoittaa...

Ja kun Elli k??nsi kysyv?t, h?t??ntyneet silm?ns? h?neen...

-Tarkoitan sit?, ett? kun lumi sulaa, niin tulevat ep?tasaisuudet taas esille.

-Mik? sen lumen sitten sulattaisi?

-Mik? milloinkin sen saattaa tehd?. En tied?, onko se totta, mutta niin min? kuulin kerrottavan, ett? rouva Hammarin tekoon lienee vaikuttanut sekin, ett? h?ness? oli syntynyt tunteita toista kohtaan.

-Kuka se oli?

-Se oli muuan nuori l??k?ri, joka pelasti h?nen lapsensa hengen.

-Ent? lapsi? Mihin se on joutunut?

-Sen sai h?n vied? mukanaan.

Tuo yht'?kkinen tieto oli vaikuttanut Elliin niin, ett? h?n teki kysymyksens? hermostuneesti, melkein kiivaasti, niinkuin olisi tahtonut ajaa luotaan jotain, joka tunki h?nen p??lleen:

-Ent? se mies?

-H?n matkusti mukana.

-H?n siis rakasti h?nt??

-Kyll? kai.

Se oli kuin helpotus, vapautus. Sill? nyt tuntui h?nest? silt?, kuin ei h?nen olisi tarvinnut hyv?ksy? sit?, niinkuin olisi voinut moittia ja v?h?n tuomitakin. Jos se nuori mies kerran rakasti h?nt?? Jos h?n tiesi sen? Ja h?nh?n tiesi sen! Eik? siin? jo olisi ollut korvausta kaikista k?rsimyksist?, eik? silloin olisi voinut kest?? mit? tahansa! Kun oli se varmuus, tarvitsisiko en?? muuta mit??n!

Mutta ei h?n uskaltanut aloittaa puhelua uudelleen eik? v?itt?? vastaan. H?n tuolla takana puhui niin levollisesti ja varmasti. Se oli h?nest? aivan luonnollinen asia.

Ja yht'?kki? pyysi h?n kohteliaasti Elli? pit?m??n suitsia sill'aikaa kun h?n sytytt?? tupakan. Olisi tehnyt mieli k??nty? h?nt? katsomaan ja h?vetti v?h?n, ett? oli itkenyt. Paperossilaatikon lukko napsahti, h?n rapisteli tulitikkulaatikkoa, raapaisi tulta ja nakkasi sitten tulitikun edellep?in tielle hevosen viereen.

-No, mit?s te nyt niin k?vitte miettim??n, tapahtuuhan sellaista useinkin ... teid?n t?ytyy antaa anteeksi minulle, jos olen mielenne pahoittanut, sanoi h?n sitten lohdutellen ja otti ohjakset.

-Onhan sellaisesta kuullut puhuttavan, mutta se tuntuu kuitenkin niin kovin oudolta, kun se koskee tuttavia.

He olivat tulleet sille m?elle, jossa he eilen illalla olivat istuneet.

-T?ss?h?n me eilen istuimme, sanoi Olavi ja pys?hdytti hevosensa.

Aurinko oli laskenut ja maisema vet?ytynyt autereisen harson taa. Etel?n puolella sulivat j?rvet ja maat sinisenharmaiksi, pohjoisessa valaisi iltarusko viel? et?isempi? vesi?. Havumets? oikealla puolen tiet? huokui pihkaista l?mmint? ja koivikko vasemmalla toi siihen v?h?n viile?t? tuoreutta. Y?llinen, yksikseen harhaileva tuulen henk?ys kulki maantien yli ja nukkui ensimm?isen lehtipuun lehdist??n ahon reunassa. Laulurastas v?r?hytteli ilmaa alempana tummassa viidakossa. Olavi oli k??ntynyt j?lelleen p?in katsomaan, ja Elli seurasi mukana. Kun Olavi taas k??ntyi takaisin, sattuivat he ohimennen katsomaan toisiaan silmiin. Ja yht'?kki? tulvahti l?mmin, ??rett?m?n onnellinen ja hell? tunne l?pi Ellin koko olennon. Sanaakaan sanomatta nyk?isi Olavi v?h?n p??st? suitsia, ja he painuivat k?rryjen pehmoisesti notkahdellessa Tyynel?? kohden.

Kun he saapuivat sinne, ei siell? kuulunut hiiskahdustakaan. Tarhaver?j? oli auki ja karja jo l?htenyt y?llisille laitumilleen. Talo oli autio ja ovet suljettuina. Elli meni kolkuttamaan renkiaitan ovelle, mutta ei saanut vastausta.

-Ne ovat varmaankin menneet kyl?lle tanssiin, rengit niinkuin piiatkin, sanoi h?n v?h?n h?mill??n naurahtaen. Kuinkas nyt sitten-?

-Ei se mit??n tee, min? kyll? saan hevosen riisutuksi, kun te vain p??sette sis??n.

-Ajatelkaa, jos he olisivat vieneet avaimetkin mukanaan...

-Sitten kai t?ytyisi meid?nkin l?hte? tansseihin.

-Eip? tarvitsekaan ... t??ll? onkin verannan avain sein?n raossa.

Olavi oli alkanut p??stell? valjaita.

-Antakaa min?kin autan.

-Ei, ei, elk?? vaivatko itse?nne, saan min? t?m?n itsekin.

Mutta Elli tahtoi v?ltt?m?tt? olla apuna.

-Min? olen vanha hevosmies, sanoi h?n.

Ja yhdess? p??steliv?t he kumpainenkin puoleltaan auki tapit, remmit, soljet ja vy?t ja kannattivat kumpainenkin aisastaan k?rryj?.

Kun hevonen oli kaikista valjaista vapaa, tuli Elli portille saakka mukana neuvomaan haan ver?j??.

-Se on ensimm?inen tienhaara tarhalta vasemmalle...

-Hyv?, kyll? min? jo l?yd?n.

H?n talutti sen sinne lepikon sis??n, l?ysi aidan nurkkauksen ja ver?j?n, ja suitset suusta otettuaan antoi h?n hevosen hyp?t? hakaan. Kuulostaen ja sitten kimakasti hirnahtaen l?hti se hakemaan tovereitaan, joiden vaskikellot kilkattivat alempana notkossa.

Pihaan palatessa muistui h?nelle mieleen vanha mielihalunsa, joka h?nell? koulupoikana ollessaan oli ollut. H?n olisi tahtonut ruveta maanviljelij?ksi, ostaa talon ja menn? pian naimisiin. Naapurissa oli reipas, punakka, pitk?palmikkoinen neiti, h?nen ik?isens?, jonka h?n oli valinnut em?nn?kseen. Ja nyt tuli n?hdess? t?t? y?n hiljaisuudessa lep??v?? taloa, sen aittoja, kaivon vintti? ja navettaa, tallia, peltoja ja pient? rakennusta sama halu takaisin. Puuhata t?ss?, j?tt?? kaikki muut ja j??d? t?nne i?ksi p?iv?ksi...

Elli oli ty?nt?nyt k?rryt liiterin eteen ja koetti kaikin voimin saada niit? kynnyksen yli, mutta ne palasivat aina takaisin. Ravakasti tarttui Olavi takaap?in aisan k?rkiin ja ajoi yhdell? sys?yksell? sek? k?rryt ett? Ellin edell??n liiteriin.

-Kaksi on voimakkaampi kuin yksi, sanoi h?n.

Elli oli aivan heng?stynyt. Hattu oli pudonnut nurmelle, ja tukka oli joutunut ep?j?rjestykseen. Rinta kohoili ja posket punottivat. H?n otti hattunsa maasta ja tuulahdutteli sill? itse??n niin kauan, kuin Olavi selvitteli valjaita nauloihin ja lukkosi liiterin ovea.

Hitaasti meniv?t he sis??n. Olavi pyysi saadakseen lasin vett?. Elli nouti keitti?st? kauhallisen ja kaatoi siit? toisenkin lasillisen, kun ensimm?inen oli tyhj?.

-Saako luvan olla viel??

-Ei kiitos.

Antaessaan lasia takaisin tarkasteli Olavi juomanlaskijaansa. Sen oli silm? kuin verhossa ja sininen suoni alaluomen alla paisuksissa.

Elli tyhjensi lasillisen h?nkin v?h?n vapisevalla k?dell?.

-Se on eritt?in raikasta vett?, sanoi Olavi.

-Meill? on mainio l?hde pellon alla, vastasi Elli.

Muuta he eiv?t keksineet sanoa. V?h?n aikaa vaiti oltuaan sanoi Elli:

-Niin, hyv?? y?t? sitten!

-Hyv? y?t?.

Hitaasti astui Olavi yl?s vinnille. Hitaasti h?n riisuutuikin j?tt?en vaatekappaleen sinne, toisen t?nne. H?n tapasi itsens? kuulemasta liikett? ja askelia tuolla alhaalla. Ikkuna avautui, ovi k?vi, kuului menevi? askelia ja taas tulevia. H?nkin avasi ikkunassa ja heitt?ytyi vuoteelleen puoleksi riisuutuneena.

Yht'?kki? kuului j?rvelt? harmonikan soittoa tanssitahdissa ja sitten miesten ja naisten ??ni?. Palvelijat ne kai palasivat y?llisist? iloistaan...

... ?Mit? se rouva oli niin h?mill??n ?sken. Tuleekohan se sen h?rk? mieheksi kotiin jo y?n kuluessa.?-H?n nousi yl?s, n?ki ty?ns? p?yd?ll? ja alkoi selailla sit?. Ei saanut kuitenkaan ajatuksiaan siihen kiintym??n. ?Mutta huomenna min? aloitan enk? anna mink??n h?irit? itse?ni?. H?nt? harmitti jokin. H?n nakkasi viimeiset vaatteet luotaan ja iski p??ns? syv?lle tyynyyn.

* * * * *

Vasta aamupuoleen y?t? oli Elli saanut unta silmiins?. H?net oli vallannut hermostus, jota h?n muuten ei tuntenut. Tavallisesti ei h?nen miehens? kotiintulo keskell? y?t?k??n h?nt? h?irinnyt. Niin pian kuin kolkutus verannan ovelle oli lakannut ja joku palvelijoista p??st?nyt pastorin sis??n, nukkui Elli. Nytkin olisi h?n tahtonut nukkua. Mutta pakottaessaan silmi??n umpeen ja ajatuksiaan yhteen kohtaan h?n vain valpastui. H?n kuuli palvelijain tulevan pihaan ja menev?n aittaansa, kuuli taas hiljaisuuden tultua kyl?n koirain haukkuvan kaukana toisella pnolen j?rven.

Ja samalla p?iv?n tapahtumat risteiliv?t h?nen aivoissaan ep?s??nn?llisess? kiertokulussa, antaen tiet? toisilleen ja hyp?ten toistensa yli, survien toisiaan ja puikahtaen taas odottamatta takaisin...

... Oliko ehk? ep?kohteliasta, ett? min? sanoin hyv?? y?t? ensiksi H?n saattoi luulla, etten tahtonut istua h?nen kanssaan kahden kesken. Kenties olisi h?n viel? halunnut istua ja poltella... Ihmeellist?, millaisista asioista me tulimme puhuneeksi. Mutta h?nen kanssaan tuntuu niin helpolta puhua mist? tahansa, h?n sanoo kaikki niin luonnollisesti ja avonaisesti... H?n n?ki, etten tahtonut suudella miest?ni. Min? huomasin sen h?nen katseestaan. Mit? h?n mahtoi siit? ajatella H?n sanoi, ettei ole v??rin, vaikka h?nelle sanookin, mit? ei tahdo muille sanoa. Kuinka olikaan keskustelu liukunut sille alalle? Ja se Sigrid!... Se antoi Ellille pitk?ksi aikaa ajattelemista... Oli se sittenkin v??rin, kovasti v??rin. Mutta luuliko h?n todellakin pahoittaneensa mieleni, koska sanoi: ?Teid?n t?ytyy antaa minulle anteeksi.? H?nelle tuli mieleen h?nen sanojaan muitakin: ?T?ss?h?n me eilen istuimme?... ?Kaksi on aina voimakkaampi kuin yksi.? Ei h?n en?? t?n??n ollut niin juhlallinen kuin eilen ... ei h?n pid? sellaisista kuin Liina...

Elli oli mennyt unen horroksiin, kun k?rryjen kolina her?tti h?net. Se oli kai pastori, koska ei koira haukkunut. Porttia avattiin, ja hevonen pudistelihe kartanolla. Elli k??ntyi sein??n p?in ja oli nukkuvinaan. Hetken p??st? tuli pastori sis??n. H?n tuli vuoteen luo kuulostamaan. Kun sielt? kuului tasainen hengitys, heitt?ysi h?n maata ja nukkui samassa. Elli ei en?? saanut kiinni ?skeisist? ajatuksistaan ja nukkui h?nkin tiukasti peitteeseens? k??riytyneen? ja ik??nkuin vuoteensa laitaa vasten turvaa hakien.