Chapter 5 No.5

Pappilan nuoret istuivat sunnuntaiaamuna verannalla ja katselivat huvikseen pihan l?pi astelevia kirkkomiehi?. Heit? oli rovastin kaksi tyt?rt?, joista toinen, Liina, oli v?h?n yli kahdenkymmenen ja k?vi jatko-opistoa. H?n oli valmis helsinkil?inen ja pukujensa, k?yt?ksens? ja mielipiteittens? vuoksi pit?j?n kaikkein muiden naisten esikuva ja johtaja. Ja herroista valtasi h?n aina parhaat omalle osalleen j?tt?en muille t?hteet. Toinen tyt?ist? oli v?h?n yli viidentoista ja k?vi vasta l?hikaupungin tytt?koulua. Nuoria herroja ei ollut kuin yksi.

H?n valmistui hiljalleen maisteriksi, ja h?neen oli rakastunut tuomarin neiti, joka k?vi pappilassa joka sunnuntai ja usein viikollakin. Yht? uuttera vieras oli kansakoulunopettaja Tavelakin, joka oli rakastunut vanhimpaan tytt?reen, mutta jota t?m?, yht? v?h?n kuin muutkaan, tuskin huomasikaan. H?n istui vaatimattomana ja ??net?nn?, sill'aikaa kun muut puhuivat.

Vieraan herran yht'?kkinen tulo paikkakunnalle, jossa harvoin n?kyi muita kes?vieraita kuin oman pit?j?n nuoria, oli her?tt?nyt erityist? huomiota.

Neiti Liina, joka oli palannut kaupungista samalla laivalla kuin h?n, kertoi, ett? hra Kalm oli hienosti puettu herra, mustatukkainen, somat pienet viikset, ja kiikari kupeella riippumassa. He olivat jo Helsingiss? kerran tavanneet toisensa ja tulleet esitellyiksi, nyt oli h?n tullut puhelemaan laivassa ja kauan aikaa he olivat keskustelleet kaikenlaisista asioista k?velless??n edestakaisin per?kannella. Oli h?n puhunut ulkomaanmatkoistaankin, kertonut Eiffeltornista, bulevardeista ja ranskalaisten naisten erinomaisesta pukeutumistaidosta. Hymyily oli h?nell? hyvin kaunis ja miellytt?v?, ja h?n sanoi j??v?ns? t?nne koko kes?ksi. Kun pastori tuli h?nt? venheell??n noutamaan keskelt? selk??, oli h?n hyp?nnyt laivasta alas niin notkeasti kuin merimies.

-H?n on vanha voimistelija, sanoi nuori herra avonaisen ikkunan l?pi ruokasalista, jossa h?n, vast'ik??n yl?s noustuaan, s?i aamiaista yksin??n ja joi kahvia, jota oli h?nt? varten pari tuntia pidetty uuninkolpperossa l?mpim?n?.

-Tunnetko sin? h?net, Kaarlo?

-Tunnen.

-Mikset ole sit? ennen sanonut?

-Tahdoin kuulla sinun h?nt? ensin ylistelev?n ... n?ht?v?sti olet sin? jo h?neen aivan ihastunut...

-Ihastunut! Pit??k? aina olla ihastunut, jos lausuu jostain herrasta mielipiteens?? Teh?n sit? paitsi itse pyysitte kertomaan, millainen h?n on. Ja tied?n min? sit? paitsi, ett? h?n on ollut kaksi kertaa kihloissakin.

-Ei kaksi kolmannetta!

-Ole vait siell?!

Nuori herra oli jo lopettanut aamiaisensa ja tuli paperossia poltellen muiden joukkoon. Rovastikin, pienikasvuinen, hyv?ntahtoinen ja viisaan n?k?inen vanhus, pist?ytyi sinne hetkeksi ja hym?hti nuorten puheille. Ruustinna k?vi h?nkin katsomassa, eik? kirkkovieraita jo alkaisi n?ky? portin taa ajavaksi.

Ja yht'?kki? kuuluikin tuttujen rattaiden ritin?? kirkkoon viev?lt? lehtikujalta. Pastorin ajopelit samassa seisahtuivat portin taa.

-Juokse, Liina, avaamaan!

-Juokse itse!

Nuori herra l?htikin menem??n, mutta samassa n?kyi Olavi hypp??v?n maahan ja avaavan portin.

Sill'aikaa kun pastori ajoi hevosen tallin eteen, tulivat Elli ja Olavi sis??n. Kun oli esitelty ja tervehditty, pyydettiin vieraat astumaan huoneeseen. Naiset meniv?t saliin, herrat poikkesivat eteisest? rovastin kamariin.

-Olipa hauska sinuakin tavata ... aiotko viipy? t??ll? koko kes?n? sanoi Kaarlo tarjotessaan tupakan.

-En tied? varmaan, miksi nyt t?ss? n?ytt?ytyy...

-Sin? aiot lueksia?

-Niinh?n olisi aikomukseni...

Sytytt?ess??n paperossia ja viedess??n tulitikkua uunin eteen katsahti Olavi ohimennen saliin. Liina oli tarttunut Elli? vy?t?isiin ja py?r?ytti h?nt? pari kertaa ymp?ri huudahtaen:

-Ei mutta, kuinka siev? sin? olet!

Jo aamulla kotoa l?hdett?ess? oli Olavinkin silmiin pist?nyt, ett? rouva oli ottanut ylleen uuden vaalean kes?hameen, kiinnitt?nyt kukkia hattuunsa ja sitonut siihen uuden hienon harson.

-Liina, Liina! Ihanhan sin? saat minut py?rtym??n! kuuli h?n Ellin nauravan.

-... minulla on t??ll? v?it?skirja tekeill? ja hyv? olisi, jos saisin t?n? kes?n? osankaan valmiiksi.

-Sin? tulit kev??ll? ulkomailta?

-Kes?kuussa sielt? palasin...

-H?n on minun mieheni vanha koulutoveri, kuuli h?n taas Ellin salissa vastailevan neiti Liinan kysymyksiin. On h?n kerran ennenkin k?ynyt meill?, minun kotonani nimitt?in... Niin, teh?n kuuluitte tulleen samalla laivalla... Miksei, hauskaahan se on, kun saa lis?seuraa .... kernaasti h?n minun puolestani saa tulla t?nne...

-T?st? kulkee vanha kirkkotie l?pi pihan, selitti Kaarlo, kun Olavi k??ntyi katsomaan ikkunasta ulos kartanolle.

Samassa tuli pastori sis??n, otti kamman taskustaan ja alkoi sukia tukkaansa.

-T?ss? se vasta pappila on ... puustelli ja huoneet parhaita Suomessa, puhui h?n ja alkoi siivota piippua, joita oli kymmenkunta suurempia ja pienempi? erityisell? hyllyll?. Saatuaan sen reilaan meni h?n kansliahuoneeseen tervehtim??n kirkonpalvelijoita, jotka istuivat sein?mill? ja joivat kahvia.

Olavi ehdotti, ett? ment?isiin verannalle, ja he istuutuivat Kaarlon kanssa sinne tupakoimaan. Siit? oli laaja n?k?ala yli tasaisten peltojen, joiden takana kulki maantie edemp?n? olevan m?ntym?en rinnett? laskeutuen. Pihamaa oli avara vihre? neli?, jonka toisella sivulla oli tukevia aittarakennuksia ja iso-ovinen k?rryliiteri, toisella puolen huvimetsikk? haapoineen, koivuineen ja marjapensaineen. Pihan l?pi kulkeva oikotie vei verannan rappujen ja kansliahuoneen oven editse suurelle ajoportille, josta jatkui kirkolle saakka tuuhea koivikkok?yt?v?, mink? rippikoululapset monta vuosikymment? sitten olivat siihen istuttaneet.

Olavi ja Kaarlo olivat osakuntalaisia ja vanhoja tuttuja Helsingin ajoilta, vaikka Olavi olikin muutamia ylioppilasvuosia vanhempi. Niiss? piireiss?, jotka harrastivat kirjallisuutta ja kansallisia rientoja, oli Olavilla ollut jonkunlaisen arvostelija-johtajan asema, ja vaikka h?n ei itse mit??n luonut-yht? v?h?n kuin muutkaan-m??r?si h?n kuitenkin sen hengen ja mielipiteiden suunnan, mik? milloinkin oli vallalla. Ensi ylioppilasvuosina oli Snellman ollut kaikkien ihanne, sitten norjalaiset kirjailijat, Georg Brandes ja Strindberg, my?hemmin ven?l?iset ja lopuksi ranskalaiset. Arvostelu olevista oloista ja ihmisist? oli aina ankara, mutta kun ei ryhdytty juuri mink??nlaisiin toimenpiteisiin tai mullistushommiin, vaikutti se takaisin arvostelijoihinsa niin, ett? heist? tuli ainoastaan blaseerattuja, ter?v?p?isi? ep?ilij?it?. Lueksien hiljalleen ja valmistuen johonkin, oikein tiet?m?tt? mihin, pysytteliv?t varakkaammat Esplanaadin kantajoukkona; varattomammat taas velkojen ja vekselien ristiaallokossa taistellen joko joutuivat haaksirikkoon tai v?hitellen ajautuivat pois n?kyvist? jollekin pienelle virkakarille.

-No, ja kuinka sin? viihdyt t??ll?? Mitenk? oikein tulit t?nne tulleeksi?

-En tied? oikein itsek??n, kuinka se pisti p??h?ni. Tulin ensin kaupunkiin ja siell? muistin vanhan koulutoverini Mikko Aarnion. Kirjoitin ja kysyin, enk? saisi tulla h?nen pappilaansa. Ajattelin, ett? t??ll? olisi mukava oleksia, ja silt? kyll? n?ytt??kin ... luulen tulevani t??ll? hyv?sti viihtym??n. Tuo rouva n?ytt?? muuten miellytt?v?lt? ihmiselt?.

-Ei h?n ole hulluimpia.

-H?ness? on jotain erityisen hienoa ja salaper?ist?, jotain hillitty? surumielisyytt? ... luuletko, ett? ne ovat onnelliset, h?n ja h?nen miehens??

-Semmoinen mies kuin pastori on aina onnellinen, mutta mit? rouvaan tulee, niin en tied?, mit? erityist? syyt? h?nell? olisi olla asemaansa ihastunut...

-Silt? minustakin n?ytti jo heti ensi iltana, etteiv?t ?nuo kaksi? juuri ole luodut toisiaan varten. En ole koskaan huomannut, ett? h?n katsoisi miest??n silmiin tai h?nt? ensiksi puhuttelisi.

-Seurassa voi h?n v?list? olla hyvinkin vilkas ja vapaa, mutta kun mies tulee sis??n, niin vaikenee ja j?ykistyy h?n kohta niin, ett? sen vieraatkin ovat huomanneet. Puhutaan muuten, en tied?, lieneek? sitten totta, ett? h?n otti h?net vain jonkun ottaakseen.

-Niinp? niin, sanoi Olavi pitk?veteisesti, v?h?n ajatuksissaan. Vai niin, vai todellakin! lis?si h?n sitten vilkkaammin ik??nkuin selviten johtop??t?ksiss??n.

Heid?n istuessaan olivat papit ja kirkonpalvelijat tehneet l?ht?? kirkkoon ja meniv?t sinne jalkaisin pitk?ss? jonossa kulkien keskell? koivuk?yt?v??.

-Menemmek? mekin ehdotti Olavi. Olisi hauska katsella kirkkov?ke?.

Samassa tulivat naisetkin verannalle, ja l?hdettiin yhdess?.

* * * * *

Koivuk?yt?v? vei kirkkom?elle saakka. Hevosia oli sidottu aitovarsille ja kirkon sein?mille. Kirkon ovien edustalla seisoskeli joitakuita kirkkomiehi?, jotka eiv?t olleet viitsineet menn? sis??n ja jotka nyt paikoiltaan hievahtamatta katselivat pappilasta p?in tulevaa herrasv?ke?. Avonaisen kirkon ikkunan l?pi n?kyi alttari, josta kuului pastorin ??ni, parhaillaan rippisaarnaa pit?m?ss?. Suntion korkea otsa paistoi sakastin ikkunasta. Tapulin luukut olivat suljetut muut paitsi keskimm?inen, jonka aukossa suurin kello riippui kuin torkkuva, lev?ten ?skeisist? vaivoistaan.

Kun oltiin menossa tapulin holvin alaitse kirkkomaalle, keksi neiti Liina, ett? ment?isiin yl?s katsomaan n?k?alaa ja kelloja. Elli v?h?n esteli, mutta kun Olavi kehoitti tulemaan, niin tuli h?n heti.

Rappuset olivat pime?t ja kahden puolen niit? ammotti syvi?, mustia kuiluja. Mutta ylh??ll? l?i vastaan hele? valo, niin ett? silmi? huikaisi. Yl?s tultua hypittiin penkeille, huudahdeltiin n?k?alalle sek? yhdelt? ett? toiselta puolen ja alettiin puuhailla kellojen kimpussa. Tavailtiin h?m?ri? valukirjaimia ja koeteltiin saada selkoa vuosiluvuista. Sitten tahdottiin saada suuren kellon kielt? hiljalleen laitaan kalahtamaan. Naiset istuivat jokainen vuorostaan hihnan mutkaan, jota joku herroista toisesta p??st? kannatti. Mutta eiv?t he sittenk??n saaneet kellon paksua alahuulta nousemaan tarpeeksi yl?s.

Elli oli eronnut muiden seurasta. H?n seisoi ja nojasi luukkuun katsellen alas tyyneen maisemaan.

Olihan t?m? nyt taas melkein samanlaista kuin silloin, kauan sitten. H?n muisti taas nuo sanat: ?On sent??n hauskaa rient?? ulos avaraan maailmaan!? Mutta nyt oli h?n kuitenkin tullut takaisin, h?nen ??nens? kuului aivan likelt? tuossa takana. ?Mit?s, jos h?n olisi tullut t?nne minun t?hteni, minua ajatellen!? Ehkei h?n itsek??n tiennyt oikeata syyt? tuloonsa. ?Ehk? ovat minun ainaiset ajatukseni ja toivotukseni h?neen vaikuttaneet h?nen sit? tiet?m?tt??. Olihan h?n siit? jotain jossakin lukenut, ett? sielut sill? tavalla vaikuttavat toisiinsa pitkien v?limatkain p??st?... Ja h?n nukahdutti itsens? hetkeksi t?h?n uneen. Se oli kuin salainen huumaus, josta h?n ei tahtonut selvit?. H?n tahtoi vain uskoa, ett? h?n on onnellinen ja ett? kaikki entinen on pois eletty?. H?n halusi nousta nyt niin yl?s, vapautua kaikesta niin, ettei h?n en?? koskaan voisi tulla siihen takaisin. Joskus ennenkin oli h?n joutunut t?m?n tunteen valtaan: silloin kun oli lukenut jotain jaloa ja suurta, joka antoi h?nelle uusia ajatuksia, vapautti ja ylensi h?net, tyydytti ja antoi ihastuneelle mielelle miettimist?.

H?net her?tettiin miellytt?v?sti t?st? miellytt?v?st? unesta. Olavi kutsui h?nt? koettamaan, eik? h?n istumalla hihnan silmukkaan onnistuisi paremmin kuin muut. H?n vastusteli ensin, mutta kun Olavi vaati, niin t?ytyi h?nen nauraen suostua. Mutta ei h?nk??n jaksanut painaa perille saakka. Silloin lis?si Olavi k?dell??n painoa viel? v?h?n ja kaikkien s?ik?hdykseksi ja nauruksi nyk?isi kieli kelloa ja sai aikaan heikon kalahduksen.

-Elk??, elk??! sanoi kellonsoittaja, joka koko ajan oli seisonut vieress? ja hymyillen katsellut pappilan herrasv?en leikki?. Kun sakastista samassa annettiin merkki yhteensoittoon, alkoi h?n keskimm?isen, suurimman kellon hihnassa kiikkua. Tapuli huojui, puitokset natisivat, ja kun tuo miehen reiden paksuinen rautakieli ensi kerran ulvahdutti malmia, pakenivat naiset korviaan pidellen alas maahan.

Pappilasta l?htiess? oli Liina jo ottanut Olavin haltuunsa. Tornissa h?n koko ajan koetti pit?? huomiota itsess??n ja nyt h?n taas alas tultua riensi h?nen kupeelleen.

-Herra Kalm, tulkaa t?nne lukemaan n?it? hullunkurisia hautakirjoituksia!-Ja he l?htiv?t kulkemaan hautaristist? toiseen ja niit? tavailemaan.

-Min? menen kirkkoon, sanoi Elli, v?h?n aikaa heit? seurattuaan.

-Ehk? mekin menemme, sanoi Olavi.

-Ja me my?s, lis?si neiti Liina v?h?n kuivasti.

Naiset meniv?t silloin kaikki naisten ovesta sis??n, herrat kiersiv?t kirkon ymp?ri sakastiin.

Ei ollut Elli pitk??n aikaan k?ynyt kirkossa. Tavallisesti h?n j?i kotiin, otti jonkun kirjan mukaansa, ty?nsi pienen venheens? vesille ja meloskeli jonkun l?heisen saaren rannalle lukemaan, haaveksimaan ja lintuja kuuntelemaan. Siell? tunsi h?n olevansa Jumalaa yht? likell? kuin kirkossakin ... niinkuin tuo suuri salaper?inen olento vasta t??ll? olisi oikein ollut olemassa ja niinkuin se t??ll? olisi ollut aivan h?nt? varten. N?in h?n ainakin rakasti kuvitella mieless??n...

Nyt h?n kuitenkin tunsi mielell??n menev?ns? kirkkoonkin. Kun oli jotain erityist? ajattelemista, oli niin turvallista istua penkin pohjassa tuntemattomien ihmisten keskess? ja antaa urkujen soiton tai yksitoikkoisen saarnan nuotin aikana ajatusten menn? omia menojaan.

Vanha rovasti saarnasi. Ennen aikaan oli Elli paljonkin pit?nyt h?nen saarnoistaan. Sill? melkein kohta sen j?lkeen, kun he h??ns? vietetty??n olivat tulleet t?nne, oli heist?, rovastista ja h?nest?, tullut hyv?t yst?v?t. Pian oli tuo hienotunteinen, yst?v?llinen ihmistuntija huomannut, ett? Elli ei ollut onnellinen. Talvisina sunnuntai-iltoina j?i Elli usein pappilaan, kun h?nen miehens? matkusti pit?j?lle sairaan luo tai kinkerille. Ja kun riutuva, kylm? rusko heikosti punasi keinutuolissa soutelevan vanhuksen leppeit? kasvoja ja kirjahylly? h?nen p??ns? p??ll?, ja kun Elli p?yd?n ??ress? istuen sormiensa v?liss? kierteli paperiliuskoja tai hajamielisesti leikitteli kyn?n varrella tai lakkatangolla, puhui nuori rouva vanhalle rovastille kuin vertaiselleen peitetyin, puolinaisin sanoin kaikki surunsa ja kaipuunsa. Rovasti lohdutteli h?nt? kautta rantain ja h?nen alakuloinen maailmankatsomuksensa sopi muutenkin niin hyv?sti Ellin omaan. Rovastikin tuli esimerkki? mielipiteilleen ottaessaan kertoneeksi omasta itsest??n-ettei h?nk??n ollut onnellinen ... ett? kukapa sit? lieneek??n t?ss? maailmassa ... kullakin on ristins?, pettymyksens? ja vaivansa. Se on vaikea sellainen, se on kaikista vaikein, syd?n nousee usein sotaan ... tahtoo vaatia osansa eik? tyydy siihen, mik? sille on annettu ... mutta h?n, jolla on lahjat takanaan, h?n kai my?skin tiet??, kenelle h?n niit? jakaa ja kuinka paljon kullekin.

Se lohdutti Elli?, se tyynnytti ja vaivutti h?nt? joka kerta, kun h?n noin kuuli puhuttavan. ?Onhan niit? siis ollut muitakin enk? ainoastaan min?...?

Rovastikin n?ki mielell??n l?heisyydess??n tuon suurisilm?isen, totisen ja ?lykk??n nuoren naisen, jonka kanssa h?n sai puhua asioista, jotka h?nt? huvittivat, joka tuossa ikkunaa vasten istuessaan vaikutti niin sopusointuisesti ja jonka ujo, valkea kaulus niin vienosti pisti esiin mustan leningin alta. Saarnoissaankin h?n jatkoi n?it? puhelujaan, k??ntyi kuin h?nen puoleensa, haki h?net joukosta ja puhui ik??nkuin h?nelle erityisesti. Seuroissa ja pitopaikoissa istuutui h?n ennen pitk?? pastorin rouvan viereen, voi laskea leikki?kin h?nen kanssaan ja ulotti leikillisen kohteliaisuutensa niinkin pitk?lle, ett? auttoi turkkia h?nen ylleen, ja jos oli pappilasta l?ht?, peitteli h?nt? rekeenkin.

T?m? herttainen v?li loppui kuitenkin rumasti ja typer?sti. Oli kuultu -kuka oli kuullut, sit? ei voitu sanoa, mutta Ellinkin korviin se tuli-ett? ruustinna kerran Ellin pihasta l?hdetty? olisi sanonut miehelleen: ?Mit? sin?, vanha ukko, h??r??t sen Aarnion rouvan kanssa niinkuin nuori poika ... voisi luulla, ett? olet rakastunut?.-?Oletko sin? hullu!?-Lieneek? ollut totta, mutta yht'?kki? muuttui rovasti suljetummaksi, j?ykemm?ksi ja virallisemmaksi. Ja Elli huomasi, ett? h?n melkein v?ltteli tulla siihen huoneeseen, miss? Elli sattui olemaan, silloin kun ruustinna oli l?sn?. Siit? se sitten v?li kylmeni ja yst?vyys j??htyi.

V?h?n aikaa koetti h?n nyt kyll? taas kuunnella rovastin saarnaa, mutta sen sis?lt?kin oli jo vanhaa tuttua ja hiukan heikkoa. Mielikuvitus p??si sen sijaan kulkemaan ja l?hti kulkemaan omia teit??n. Ja kun se Ellilt? kerran p??si liikkeelle l?htem??n, ei sen m??r?? rajoittanut mik??n. Kaikki, mit? olisi toivonut, n?ytti mahdolliselta. Kaikki toiveet tuntuivat niin helposti toteutuvilta, ja kuta mahdottomampiin ne meniv?t, sit? suurempi nautinto oli niit? seurata.

H?n istui niin, ett? n?ki kuorin ja avonaisen sakastin oven. Olavi ja hra Kaarlo n?ytt?ytyiv?t kynnyksell?, tarkastelivat sielt? hetken aikaa kirkkoa ja sitten taas katosivat. H?n odotti heit? uudelleen esille tulevaksi, mutta ei heit? en?? n?kynyt.

Ja v?hitellen liukui h?nelt? unohduksiin, miss? h?n oli ja ket? oli h?nen ymp?rill??n. Katse ohjattuna yli huivitettujen ja hatuttomien p?iden, tuijottaen ohi lukkarin penkin vastap??t? olevaan ikkunaan, jonka takaa n?kyi v?h?n koivun latvaa ja palanen sinist? taivasta, liiteli h?n ajatuksissaan entisiin tytt?aikoihin, jolloin h?n viel? oli vapaa ja irtonainen. V?ki on kirkossa, ja toisia nukkuu p?iv?paisteessa pihamaalla. Ne eiv?t kuule h?nen poistumistaan, Mustikaan ei mit??n aavista rappujen edess? loikoessaan, kun h?n kotoansa salaa hiipii j?rven rannalle niemeen nuottakodan kupeelle. Ja kun h?n huivi silmill??n lep?? veden rajassa kalliollaan, kuulee h?n airon loisketta ulapalta. H?n ei nouse, h?n ajattelee, ett? se on kalamies. Soutu l?henee, lakkaa hetkeksi ja taas alkaa. Se tulee t?nne p?in, siell? on ihan varmaan joku, joka kuuntelee ja katselee. Ruohikko kahahtaa, venheen kokka kolahtaa maahan. Seh?n on h?n! Se kutsuu h?net venheeseen... ?Tule, niinkuin olet...? h?n nostaa h?net maasta ja suutelee otsalle...-?Mist? sin? tiesit, ett? min? sinua rakastan??- ?N?inh?n sinun katseistasi, silloin kun l?hdit.?-?Ja tulit minua noutamaan??-?Tulin, sill? min? olen ajatellut sinua aina ja joka y? n?hnyt sinut unessani.?-?Minnek? me menemme??-?Menn??n t??lt? pois ... nyt on my?t?tuuli ja helppo viiletell? ulapoita pitkin.?-?On siis totta, ett? rakastat minua??-?Totta se on!?-?Ja ett? aina rakastat??

?Aina! Tule jo, ei kukaan tied? sinua kaivata ... sin? menit suuren sel?n rannalle uimaan ... luulevat sinun hukkuneen ... 'kiistasit kivelle uida'... Nosta liinasi purjeeksi!?... Ja se pullistuu, vene kiit?? laineen harjalta toiselle, h?n hymyilee, ja lakin sametti hulmuaa tuulessa ... ja venheen palko kevenee, kohoaa, purje suurenee ja t?yttyy ... laineet kuohuvat venheen alla, vaahto ei ulotu sen pohjaankaan en??. Se on kuin ilmapallo! Kotiranta on tuolla kaukana, ei n?y en?? kuin v?h?n vain valkoista uimahuonetta, punaista p??rakennusta ... viheri?isi? peltoja.-?Me menn??n maiden ja merien taa ... huomenna ollaan siell? .. siell? on minulla maja vuoren rinteell?...?

Papin ?amen? her?tti h?net, h?n oli taas kirkossa ja painautui muiden mukana rukoukseen...

Hetken p??st? huomasi h?n olevansa porstuassa, laskeutumassa rappuja alas, tuomarin neiti k?sipuolessaan. Herrat odottivat heit? siin?, ja kun Olavi keksi h?net, teki h?n pienen tervehdyksen p??ll??n ja kepill??n.

-Min? n?in teid?t siell? niin totisena istumassa, sanoi h?n sitten hym?ht?en.

-N?in min?kin teid?t, sanoi Elli.

Pappilaan palatessa j?iv?t he muista v?h?n j?lemm?. Neiti Liina kulki v?h?n aikaa heid?n kupeellaan, mutta kun Olavi koko ajan puhui Ellille, liittyi h?n muiden kanssa menem??n edelt?, j?tt?en Olavin ja Ellin hiljalleen k?velem??n suurten koivujen siimeksess?.