Chapter 5 No.5

Ah voi kuinka kauhiasti suru vaivaa mielt?ni,

Kun mun t?ytyy l?hte? ja t?nne j?tt?? kultani!

Sinun luoutosi lempi? on sy?meni sitonut,

Sinun kaunis katsantosi kovasti mun vanginnut.

En m? sua, kulta likka, taia koskaan unhottaa,

Enk? muien tytt?in p??lle taia koskaan katsahtaa.

Paljo ennen sinun kanssasi juon ma vett? virrasta,

Ennenkun ma muien kanssa joisin olutta tuopista.

Nimesi m? kirjottelen hopiahan, kultahan,

Kuvasi m? k?tkielen sy?meni pohjahan.

Sinussapa sy?meni kiini riippuu ainian,

Sinuapa ainoata min? aina rakastan.

Kaiken hyvyytesi eest? sinua ma kiit?n nyt,

Vaikka usein v??rin tein m?, et s? mua heitt?nyt.

Vaikka tuhat, tuhat kertaa mielesi olen rikkonut,

Minusta sa kuitenkaan et ole poies luopunut.

Eik? ajat, eik? vaivat taia meit? erottaa,

Eik? maailman esivallat v?li?mme vierottaa.

Tie?n kyll?, ett? kaikki soisit minun sortuvan,

Soisit my?ski sinun poies puolestani luopuvan.

Mutta yst?v?t?s el? koskaan poies unhota!

Muistaa mahat aina h?nt?, vaikka ompi kaukana.

Taivaan Herra mei?t viel? kerta yhteen auttavi,

Vaikka moni sen nyt kyll? mahottomaksi luulevi.

Viel? viheri?ss? laksossa ma kanssasi astelen,

Kukat ynn? ruusut kaikki sinulle siell? taittelen.

Viel? vieress?si kerran iloisena istunen,

Surut, huolet, vaivat kaikki mielest?ni heitt?nen.

Nyt m? laannen laulamasta-hyv?sti nyt kultani!-

En voi laata suremasta, vaikka p??t?n virteni.

Jos nyt joku tiet? tahtoo, kuka laulun tehnyt on,

Niin se oli nuori poika-Nuorukainen Onneton.