Harlow'in v?vyn Wladimir Wasiljevitsh Sletkin'in tunsin varsin hyvin. H?n oli orpo ja ?itini kasvatti. H?nen is?ns? oli ollut v?h?inen virkamies, ?itini asian-ajaja. Ensinn?kin pantiin poika kihlakunnan kouluun, tuli sitten hovin konttoriin, sen j?lkeen kirjoitettiin h?net virkamieheksi kunnan makasinin hoidossa ja naitettiin vihdoin Martin Petrovitsh'in tytt?ren kanssa.

?itini sanoi h?nt? juutalaiseksi, ja todellakin, kun katseli miehen k?h?r?? tukkaa, mustia silmi?, aina kosteita kuin keitetty luumu, kotkannen?? ja isoa punaista suuta, niin huomasi siin? juutalaisen tyypin, kasvojen v?ri h?nell? vain oli valkoinen. Yleens? h?n ei ollut ruma mies. Luonteeltaan h?n oli n?yr?, ellei vaan kajottu h?nen aineelliseen etuunsa, silloin h?n joutui suunnalta pois ahneudesta, pistip? itkuksikin usein. Jonkin joutavasta rievusta oli h?n valmis marmattamaan koko pitk?isen p?iv?n, muistutti tehdyst? lupauksesta senkin seitsem?n kertaa, ja pani pahakseen ja vikisi, ellei sit? heti t?ytetty. Mielell??n h?n k?veli pyssy alalla kedoilla; ja jos milloin sattui saamaan j?niksen tahi sorsan, niin pisti omituisella tunteella saaliin laukkuunsa puhellen: "?l?p?s veikkonen, ?l?p?s karkaa en??! Nyt sin? saat palvella minua!"

- "Kelpo hevonen teill? onkin", virkkoi h?n sopertavalla kielell??n auttaen minua satulaan. "Jospa min? saisin tuollaisen ratsun! Mutta mit?p?s minusta! Ei ole suotu minulle semmoista onnea. Mit?h?n jos pyyt?isitt? ?iti?nne ... muistuttaisitte..."

- "Onko h?n luvannut teille?"

- "Jospa olisi luvannut! Ei. ei h?n luvannut ole, mutta min? arvelen, ett? h?n joka on niin erinomaisen antelias..."

- "Pyyt?k?? Martin Petrovitsh'ilt?."

- "Martin Petrovitsh'ilt?!" toisti h?n verkalleen. "Minusta h?n v?litt?? juuri yht? paljon kuin jostakin mit?tt?m?st? kasakkipojasta Maksimkasta. H?n pit?? meit? kuin p?iv?l?isi?, eik? pienint?k??n palkintoa ole h?nelt? odotettavana kaikesta puuhasta ja vaivasta."

- "Todellakin?"

- "Jumaliste. Kun sanoo kerran pamauttaa: 'miehen sana seisoo', niin se on kuin kirveell? ly?ty. Pyyd? tai ole pyyt?m?tt? - yksi hyv?. Eik? vaimollanikaan Anna Martinownalla ole h?nen edess??n semmoista privilegiumia kuin Eulampia Martinownalla."

- "No mutta hyv?inen aika!" keskeytti h?n ?kki? oman puheensa ja l?i ep?toivossa k?det yhteen. "Katsokaas, mit? tuo nyt on! Joku pahantekij? on leikannut tuosta saran p??st? kauran, valkoisen kauran, meid?n oman kauran. Kyll?p?s ovat raastaneet! Menep?s nyt ja el? t?llaisten rosvojen ja murhamiesten kanssa! Totta sanotaankin sananparressa, ?l? usko Jeskov'ia, Beskov'ia, Jerinoita, Belinoita!" (N?m? olivat nelj?n naapurikyl?n nimet.) "Voi kuitenkin, mit? ovatkaan tehneet! - Tuossa tuli vahinkoa puoleentoista ruplaan, hyv?ss? lykyss? kahteenkin!"

Sletkin'ill? oli melkein itku kulkussa. Min? nyk?isin hevostani ja ajoin h?nen luotansa pois.

Sletkinin voivotukset kuuluivat viel? korviini, kun ?kisti tien k??nteess?, tuli vastaani Harlow'in nuorempi tyt?r Eulampia, jonka Anna Martinowna oli sanonut menneen ruiskukan poimintaan. Paksu seppel niist? kukista koristi h?nen p??t?ns?. ??neti kumarsimme toisillemme. Eulampia oli siev?n n?k?inen, niinkuin sisarensakin, vaikka h?nen sievyytens? oli toista laatua. H?n oli kookas, luja ruumiinen. Kaikki oli h?ness? isoa: p?? ja jalat ja k?det ja hampaat, valkeat kuin lumi; ja eritt?inkin silm?t, pulleat ja py?re?t sek? tumman siniset kuin lasihelmet; kaikki oli h?ness? niin sanoakseni muistopatsaan omaista (ilmankos h?n olikin Martin Petrovitsh'in tyt?r?) mutta samalla kaunista. Paksua vaaleata palmikkoansa h?n n?ht?v?sti ei tiennyt mihin panna ja oli kiert?nyt sen kolmasti p??laelleen. Suu oli h?nell? vieh?tt?v?, tuores kuin ruusu, tummanpunainen, ja h?nen puhuessaan kohosi yl?huulen keskiosa sangen ihanasti yl?sp?in. Mutta h?nen suurten silm?ins? katseessa oli jotakin vierasta, melkeinp? kolkkoa. Huimap?isyytt? se oli, kasakin verta se oli; - niin selitti Martin Petrovitsh. Minua v?h?n peloitti tuo tytt?... Minusta t?m? kookas kaunotar muistutti is??ns?.

Olin ajanut h?nest? kappaleen matkaa, kun kuulin h?nen rupeavan laulamaan tasaisella, kovalla, v?h?n r?ike?ll? ??nell?, ihan kuin talonpoikaistyt?t. ?kki? h?n taas vaikeni. M?en p??lle p??sty?ni katsahdin taakseni ja n?in h?nen seisovan lankonsa vieress? leikatun saran pientareella. Lanko se viittaili ja huitoi k?sill?ns?, mutta tytt? ei liikahtanutkaan. Aurinko valaisi h?nen kookasta vartaloansa ja hele?sti sinersi ruiskukka-seppele h?nen p??ss??n.

Download Book