Harlow'in vanhinta tyt?rt? ei ?itini suosinut; h?n sanoi Anna Martinownaa ylpe?ksi rouvaksi. Anna Martinowna se tuskin koskaan k?vi ?iti?ni tervehtim?ss? ja k?yttihe ?itini l?sn?ollessa hyvin arvokkaasti ja kylm?sti, vaikka h?n ?itini avulla oli kouluunkin p??ssyt ja naimisiinkin joutunut; olipa h??p?iv?n??n saanut ?idilt?ni tuhannen ruplaa pankossa sek? keltaisen turkin saalin, v?h?n jo pidetyn, se on kyll? totta.

Anna Martinowna oli keskinkertaista kokoa, laihanl?nt?, hyvin vilkas ja nokkela liikunnoissaan; ruskeat, tuuheat hivukset, kauniit mustaveriset kasvot, joissa v?h?n omituisina, mutta kumminkin miellytt?vin? esiintyi pari vaaleankeltaisia, pieni? silmi?; nen? suora ja hieno; huulet hienot nekin ja leuka "kuin naskali". Ken vaan h?neen katsahti, virkkoi varmaankin itsekseen: "Kyll? sinua on hyvin viisas ihminen ja - ?k?inen kanssa!" Ja kumminkin oli h?ness? jotakin luoksensa vet?v??; yksin nuo luomatkin, joita oli tihe?ss? h?nen kasvoillansa, sopivat h?nelle oikein hyvin ja lis?siv?t h?nen miellytt?v?isyytt?ns?. K?det rinnalla huivin alla katseli h?n silloin t?ll?in varkain minua ylh??lt? alas (min? istuin, h?n oli seisomassa): pahansuova hymy leijui h?nen huulillansa, poskillansa ja h?nen pitk?in silm?ripsiens? siimeksess?.

- "Sin? lellitelty lapsi!" niin tuntui minusta puhuvan t?m? hymy. H?nen hengitt?ess??n laajenivat h?nen sieramensa hieman - v?h?n outo seikka tuokin; mutta sittenkin tuntui minusta, ett? jos Anna Martinowna rakastuisi minuun taikka jos h?n vaan suutelisi minua hienoilla kovilla huulillaan, niin olisin min? riemusta hyp?nnyt hamaan lakeen. Tiesin kyll? h?net ankaraksi ja vaativaksi, tiesin kyl?n akkojen ja tytt?jen pelk??v?n h?nt? kuin ruttoa, mit?p?s siit?! Anna Mnrtinowna kiihoitti sittenkin mielikuvitustani... Totta kyll? ett? min? siihen aikaan vastik??n olin t?ytt?nyt viisitoista vuotta, - ja siin? i?ss?! -

Martin Petrovitsh kavahti j?lleen.

- "Anna!" huudahti h?n, "R?mpytt?isit edes pianolla jotakin. Se huvittaa nuoria herroja."

Katsahdin ymp?rilleni: huoneessa seisoi jonkunlainen pahanp?iv?inen pianon haahmo.

- "Kyll?, is? hyv?", vastasi Anna Martinowna. "Mutta mit?p?s min? soittaisin? Tuskinpa se on vieraasta hauskaa."

- "No mit?s sinulle sitten siell? pinksionissa opetettiin?"

- "Olen jo unohtanut melkein kaikki tyyni ... kielist?kin on useat haljenneet."

Anna Martinownan ??ni oli varsin miellytt?v?, hele?, ik??nkuin vaikeroiva ... siihen laatuun kuin on muutamilla petolinnuilla.

- "No," virkkoi Martin Petrovitsh ja vaipui ajatuksiinsa. "Mutta", ??nsi h?n j?lleen, "kukaties tahtoisitte katsella huviksenne meid?n puimalavaa? Kyll? Wolodka tulee teille n?ytt?m??n. Wolodka, hoi!" huusi h?n v?vy?ns?, joka yh? viel? talutteli hevostani pihalla. - "Saatapas nuori herra puimalavalle ja n?yt? ylip??ns? koko minun talouteni. Minun pit?? hieman nukahtaa! Kas niin! Voikaa hyvin!" H?n l?ksi ulos ja min? per?ss?. Anna Martinowna rupesi nopeasti ja ik??nkuin harmissaan korjaamaan p?yd?lt?. Kynnyksell? k??nnyin ja kumarsin h?nelle, mutta h?n ei ollut huomaavinaan kumarrustani, myh?htih?n vain entist? h?jymmin.

Min? otin Harlow'in v?vylt? hevoseni ja l?ksin taluttamaan sit? p?itsist?. V?vyn kanssa l?ksimme sitten puimalavalle, mutta siell? kun emme mit??n merkillist? havainneet, eik? h?nk??n osannut luulla minussa nuoressa pojassa olevan erinomaista rakkautta talouden asioihin, niin palasimme puutarhan kautta maantielle.

Download Book