?iti vainajani otti, niinkuin jo olen sanonut, syd?mmellisesti vastaan Martin Petrovitsh'i?; h?n tiesi kuinka syv?sti t?m? naapuri h?nt? kunnioitti. "Em?nt? hyv?! Rouva kulta! Meid?n ahon mansikkainen!" n?in h?n ?iti?ni nimitteli. Hyv?ntekij?kseen h?n ?iti?ni ylisteli, ja ?itini puolestaan n?ki h?ness? uskollisen j?ttil?isen, joka milloin hyv?ns? olisi yp? yksin??n mennyt h?nen edest?ns? taistelemaan vaikka olisikin h?nell? ollut vastassa kokonainen parvi talonpoikia.

T?mm?iseen ryt?kk??n tosin ei ollut pienint?k??n mahdollisuutta; mutta ?itini arveli, ettei leskivaimon (is?ni oli kuollut jo varhain) sovi hylki? mointa puolustajaa kuin Martin Petrovitsh. Ja olihan t?m? naapuri muutoinkin suora mies, joka ei imarrellut ket??n, ei ottanut rahoja velaksi kelt??n, ei juonut viinaa, eik? ollut tyhm?k??n, vaikk'ei ollut mit??n sivistyst?k??n saanut.

?itini luotti Martin Petrovitsh'iin. T?m?n h?n kutsui vieraaksi mieheksi testamenttia tehdess??n, ja Martin Petrovitsh se varta vasten ajoi kotiansa noutamaan rautasankaisia silm?laseja, sill? ilman niit? ei h?n osannut kirjoittaa. Ja silm?lasitkin nen?lleen pantuaan, oli h?nell? tuossa t?ysi tekeminen: nelj?nneksen tuntia piti ukon ?hki? ja puhkia, ennenkuin sai piirretyksi arvonsa, ristim?nimens?, is?ns? nimen ja sukunimens?, laitettuaan kirjaimet hyvin suuriksi, nelikolkkaisiksi ja koristeltuaan ne sakaroilla ja lyhennysmerkeill?, ja vihdoin, t?ytetty?ns? t?m?n raskaan ty?n, ilmoitti olevansa v?synyt: h?nest? muka ruveta kirjoittamaan tahi kirppuja jahtaamaan - yksi hyv?.

Pitip? ?itini h?nt? oikein arvossakin ... vaikk'ei h?nt? meill? sent??n ruokasalia kauemmaksi p??stetty. Kovin n?et levisi h?nest? ankara tuoksu: h?ness? asui aina tuommoinen sammalen tahi r?meen haju. "Ihan niinkuin mets?n ukko itse!" puheli h?nest? meid?n vanha amma. P?iv?lliseksi asetettiin Martin Petrovitsh'ille aina eri p?yt? nurkkaan, eik? h?n tuota pahaksensa pannutkaan, tiet?en kyll?, ett'ei kenenk??n ollut mukava istua h?nen vieress??n, ja mukavampi oli h?nenkin sy?d? yksin?ns?. - Ja mit? sy?miseen tulee, niin en luule viel? kenenk??n sy?neen niin paljo hamasta Polyfemon ajasta saakka. Aina aterian alussa pantiin, kaikiksi varoiksi, h?nen osallensa vadillinen puuroa, noin kuuden naulan verran.

- "Muutoinhan sin? j?t?t minut perheen vatsaksi", oli ?itini tapa sanoa.

- "Niinp? niinkin, rouva hyv?", vastasi myh?ht?in Martin Petrovitsh.

?itini kuunteli mielell?ns? h?nen mielipiteit?ns? talouden asioissa, mutta ei jaksanut kauan kest?? h?nen ??nt?ns?.

- "No mutta hyv? yst?v?!" huudahteli h?n; "k?visit edes l??k?rin luona, tai muuta koettaisit. Ihanhan sin? huudat minulta korvat lukkoon. Mokomakin pasuna."

- "Natalia Niholajewna! Hyv? ja armollinen rouva!" vastaili Martin Petrovitsh. "Enh?n min? kulkulleni mit? mahda. Ja mit?s ne rohdot sitten minulle saisivat? Ajatelkaa toki itsekin! Paras on, ett? min? taas olen vaiti pikkuruisen."

En min?k??n luule, ett? mik??n l??ke olisi voinut olla Martin

Petrovitsh'issa tehoisa. Eik? h?n kipe?n?k??n ollut milloinkaan.

Tarinoida h?n ei osannut, eik? se ollut h?nen mieleens?k??n.

- "Pitkist? puheista vaan henke? rupeaa ahdistamaan", muistutteli h?n pisteli??sti. Silloin vaan kuin saatiin puhe k??ntym??n suureen kahdenteentoista vuoteen[4] (h?n oli palvellut nostov?ess? ja saanut pronsisen mitalin, jota h?n pyh?p?ivin? kantoi Wladimirin nauhassa), ja h?nelt? kyseltiin Franskalaisesta, kertoi h?n moniaan tunnin vakuuttaen sen ohella kumminkin ett'ei oikeita Franskalaisia Ven?j?lle ole milloinkaan tullut; olipahan vaan tuommoisia n?ljistyneit? marod?ri-roistoja, ja tuolta roskav?elt? h?n metsiss? pehmitti selk?? hyvin monesti.

Download Book