Chapter 4 No.4

Toisena p??si?isp?iv?n? l?ksi Hanna Edlan luokse, pyyt?m??n sanakirjaa lainaksi. Sattui niin hyvin, ett? h?n tapasi Woldemarin kadulla, jota h?n juuri oli salaisesti toivonutkin. Kuljettiin yht? matkaa eik? puhuttu ensin pitk??n aikaan, ei niin sanaa. Alkoivat jo l?hesty? Edlan kotia, kun Woldemar kysyi, oliko h?n lukenut tuon kirjoituksen. Kyll? h?n oli. Ja mit? siihen vastaisi? Hannan p?? painui alas ja silm?t kiintyiv?t maahan. Eih?n ollenkaan ymm?rt?nyt mit? vastata. Eik? olisi saanut sanaa suustansa, ei vaikka.

Woldemar k?vi levottomaksi. Kysyi, oliko n?ytt?nyt kenellek??n.

?Ei, mutta--?

Hanna olisi mielell??n tahtonut kertoa Olgalle. Olivathan luvanneet, etteiv?t koskaan toisiltaan salaisi mit??n.

?Mutta? Sano pian, tuolla tulee Ines??

?Mutta-?

Ei h?n voinut enemp??, t?ytyi j?tt?? siihen. Olivatkin jo portilla ja Ines yhtyi heihin, h?n oli my?s Edlan luokse menossa. Woldemar otti heilt? j??hyv?iset ja Hanna huomasi, ett? h?nen katseensa oli surullinen. Hanna oli siit? v?h?n pahoillaan; heid?n v?lins? oli j??nyt ep?selv?ksi ja se oli h?nen syyns?.

Sitten h?n ei n?hnyt Woldemaria kokonaiseen viikkoon. Ei kokonaiseen viikkoon! Sunnuntaina p??si?isen j?lkeen h?n ei voinut muuta ajatella kuin sit? kummaa. Kertausta heill? oli historiassa maanantaina ja kuudesta asti h?n oli istunut kirja k?dess?. Ei tahtonut oppia mit??n, sill? mieli oli niin hajaantunut, taikka oikeammin, se k??ntyi v?kisen aina Woldemariin. Kello oli jo noin kahdentoista seuduissa; is?ll? oli vieraita, viini-karahviini oli viety sis??n. Kaksi herraa kertoi Miina siell? olevan, Vaajasalon Sassa herra ja vallesmanni Dahlgren Kiuruvedelt?. ?iti luki Nordbergin postillaa ruokasalissa, kun is? tuli ilmoittamaan, ett? h?n oli pyyt?nyt heit? j??m??n p?iv?lliselle. Ei se ihan hyvin sopinut ?idin mielest?, heill? sattui sin? p?iv?n? olemaan v?h?n liian yksinkertaista; vasikanpaistia tosin, mutta ei oikein kunnollista, olisi siet?nyt olla paremmin juotettua, ja liemiruokana vaan veskunasoppaa, josta herrat tavallisesti eiv?t v?lit?. Mutta ehk? h?n saisi jotain kolmatta lajia lis?ksi, kun tuumaisi Marin kanssa. ?iti pani merkin postillaan ja l?ksi ky?kkiin.

V?h?n ajan p??st? tuli is? uudelleen sille puolelle. Kutsui Hannaa saliin, vieraat halusivat kuulla soittoa. Hanna hiukan vastusteli, ei h?n kehtaisi, kun ei osannut mit??n. Mutta is? vaati ja h?nen t?ytyi menn?. H?n soitti ?La prière d'une Vierge?. Herra Wiik tai ?Sassa herra?, joksi Vaajasalon is?nt?? kansan kesken yleisesti sanottiin, seisoi pianon alap??ss?, hypisteli kellon vitjojaan ja katseli Hannaa, silm?t puoliummessa. Posket h?nell? olivat pulleat ja harmaan kalvakat, huulet paksut ja leuka lihava. Hannaan h?n nyt niinkuin ennenkin teki vastenmielisen vaikutuksen. Mit? varten h?nen viel? tarvitsi h?nt? katsella niin yht?mittaa. Se varsinkin kiusasi t?ll? haavaa. Olisi tahtonut kielt??, mutta eih?n se k?ynyt laatuun. Pianoa h?n siihen sijaan l?i, ett? kielet paukahtelivat, eik? h?n silm?luomiaan kertaakaan nostanut, ei harmistakaan.

Vallesmanni ja is? istuivat p?yd?n luona ja puhelivat kaiken aikaa. Kun Hanna oli lopettanut kiittiv?t h?nt? molemmat vieraat; Sassa herra sanoi h?nen soittavan erinomaisen hyvin, olisi vaan halunnut kuulla v?h?n enemm?n. Hanna ei osannut muuta, ja sitten h?nell? oli niin paljon lukemista. Vaan is? ei antanut h?nen menn?; soittakoon viel?, t?ytyi h?nen toki osata kun monta vuotta oli ottanut tuntia. Ja uudelleen t?ytyi Hannan istua pianon eteen. H?n oli alkanut ?Lieder ohne Worte?, kun ovi aukeni ja Olga katsoi sis??n. N?hty??n vieraat, vet??ntyi h?n takaisin etehiseen; mutta Hanna keskeytti soiton ja juoksi h?nen luokseen.

?Tule k?velem??n?, kuiskasi Olga puoli??neen. ?Ne odottavat meit? portilla.?

?Ketk???

?Woldemar ja Tirri.?

?Voi en min? p??se. T?ytyy soittaa noille herroille,?

?Ett? sin? viitsit. J?t? heid?t ja tule pois meid?n matkaan.?

?En voi, en vaikka mik? olisi.?

?Sinulla on hauskempi heid?n seurassaan, niin, tietysti. Hyv?sti sitten!?

?Olga, el? mene, hyi, kuinka sin? olet paha.?

Hanna riensi j?ljess? portaille.

?Olga, Olga!?

Mutta Olga vaan meni; yhden kerran katsoi viel? taakseen ja huusi puoli kiusalla, puoli leikill?:

?Kyll? sanon, mik? sinua est?? tulemasta, kyll? sanon.?

Ja silloin h?n jo katosi porttik?yt?v??n. Hanna palasi sis??n jotensakin nolona ja soitti herroille ?Lieder ohne Worte?.

Kun vieraat p?iv?llisen j?lkeen sanoivat j??hyv?isi?, pyysi herra Wiik heit? seuraavana sunnuntaina Vaajasaloon; h?n tulisi itse noutamaan. Sunnuntai kaiketi sopivin siin? suhteessa, ett? Hanna olisi vapaa koulusta.

Is? kohta hyv?ksyi kutsumuksen; ?iti arveli, ettei h?n ehk? voisi j?tt?? kotia, sill? palvelijat tahtoivat mielell??n olla ulkona sunnuntaisina. Hannalta ei erityisesti kysyttyk??n; seurasi niinkuin itsest??n, ett? h?n tuli mukaan, silloin kuin otettiin. Eik? h?n uskaltanut panna vastaan, kun is? kerran niin m??r?si.

Maanantaina Hanna kysyi Olgalta, mit? pojat olivat sanoneet, kun h?n ei tullut k?velem??n. Eiv?t olleet virkkaneet siihen mit??n, kertoi Olga. Mutta heill? oli niin hauska; Ines oli haettu mukaan ja Puijon torniin olivat menneet, jossa lauloivat ja hyppiv?t ja keikkuivat monta tuntia. Ehk? siit? nyt syntyisi juttuja kaupungilla, mutta syntyk??n vaan. Ihmiset saivat puhua mit? hyv?ns?, he eiv?t v?litt?isi, ei tippaakaan. Ei tippaakaan, toisti Ines ja kehui sitten, kuinka Woldemar oli miellytt?v? ja kuinka h?nell? oli kauniit silm?t. H?n oli ehdottomasti etevin kaikista t?m?n vuoden ylioppilas-kandidaateista. Muutkin sen my?nsiv?t; Hanna kuunteli ja vaikeni.

Ei historian kertaus sin? p?iv?n? k?ynyt oikein hyvin. Koko luokka oli v?h?isen niinkuin v?synyt. Kev?tilmako sen lienee vaikuttanut, vai muutenko voimat riutuivat n?in lukuvuoden lopussa.

Ei n?hnyt Hanna t?ll?k??n viikolla Woldemaria, ei vilahdukseltakaan. Sunnuntaina, kenties, olisivat sattuneet jossakin yhteen, mutta silloin t?ytyi l?hte? Vaajasaloon. Edell? puolenp?iv?n herra Wiik jo tuli heit? hakemaan. Kertoi ?itins? ja sisarensa odottavan heit? p?iv?lliselle.

Hannalla oli hirve?n suuri respekti tuota ?iti? ja tuota sisarta, ja ylip??t??n kaikkia vanhempia naisia kohtaan. Ne olivat niin j?rin nuhteettomia ja viisaita; tarkastivat heit?, taitamattomia tytt?parkoja tutkivalla katseella ja l?ysiv?t varmaan aina jotain moitittavaa. Pelvosta tulikin heid?n seurassaan tavallista j?ykemm?ksi ja harvapuheisemmaksi. Nyt h?nt? eritt?in ahdisti kun ?iti viel? j?i kotiin, niinkuin oli uhannutkin; h?nen kanssaan olisi sent??n ollut kuin turvan takana.

Is? ajoi edell? toisessa hevosessa, Hanna ja herra Wiik seurasivat j?ljess?. Keli oli huono, reki t?yss?hteli alituiseen kadulla. Varovaisuuden vuoksi piti herra Wiik k?sivarttansa selk?laudalla ja Hanna koetti istua suorana ollakseen siit? kauempana; mutta joka kerran kuin hevonen tempasi vauhtia, nytk?hti h?n taaksep?in ja tunsi aina tuon vieraan k?sivarren ymp?rill??n. Kadunkulmassa kun k??nnettiin se tukevasti tarttui h?neen kiinni vy?t?isten kohdalta, sill? reki v?h?n luikui. Hannasta tuntui pahalta, h?n v??nsi p??ns? syrj??n ja katsoi toisaanne. Samassa n?ki h?n Woldemarin, joka seisoi kadun reunassa, silm?t kohtisuoraan heihin. Ei tervehtinyt; katsoi vaan. Eik? h?n olisi tuntenut? Mutta seh?n oli mahdotonta, koska he olivat aivan likell? ja siin? k??nteess? juuri hiljempaa ajettiin. Hanna koetti katsoa taakseen, vaan Woldemar oli jo silloin kadonnut. Renki nyk?isi ohjaksista ja hevonen vilisti eteenp?in.

Herra Wiik puhui kaikenlaista. Kyseli koulusta ja tovereista, ja luetteli ketk? tyt?t h?nen mielest??n olivat kauniimpia. Yksi oli, joka kuitenkin vei voiton kaikista, mutta sen nime? h?n ei tahtonut mainita. Kysyi, eik? Hanna arvannut, ja Hanna sanoi ?ei?, vaikka hyvin tiesi Sassa herran h?nt? tarkoittavan. Hanna ei koko aikana voinut katsoa herra Wiiki? silmiin, sill? h?n oli niin inhoittava. Ep?selv?, mutta v?kev?, fyysillinen vastenmielisyyden tunne pakoitti h?nt? painumaan reen toiseen laitaan, niin kauas kuin saattoi vaan, ja kun Sassa herra kumartui h?nt? kohti, tahtoi k?si v?kisenkin ty?nt?? h?nt? pois, ja haluttipa melkein antaa h?nt? korvalle v?list?. Mutta h?n malttoi mielens?, rypisti otsaansa ainoastaan, puri hammasta ja aukaisi suunsa vaan silloin, kun lyhyt vastaus johonkin suoraan kysymykseen oli v?ltt?m?t?n. Matka oli pitk? ja kiusallinen. Keve?mmin h?n hengitti, kun vihdoinkin hevonen pys?htyi Vaajasalon pihalla paraatiportaiden eteen. Sassa h??ri h?nen ymp?rill??n, auttoi h?nt? reest? ja otti etehisess? p??llysvaatteet huostaansa. Saattoi h?nt? sitten komeaan saliin, jonka alaslasketut uutimet ja tummat tapetit tekiv?t puolipime?ksi. Per?sein? oli t?ynn? korkeita kasveja; huonekalut, jotka olivat asetetut ulommaksi lattialle tahalliseen s??nn?tt?myyteen, n?yttiv?t peloittavan ylpeilt? silkkip??llyksineen korkealle kohonevilla t?ytteill??n. Salin ylh?inen isoisuus painoi Hannalta kaiken rohkeuden alas; h?n tunsi itsens? nyt mit?tt?m?n pieneksi eik? halveksinut en?? herra Wiiki?, joka liikkui luontevalla varmuudella t?m?n komeuden keskess?. Molemmilla sivuseinill? olivat kaksipuoleiset ovet auki toisiin huoneisiin, yht? korskeasti sisustetut nekin. Neiti Wiik tuli hymyillen vastaan ja vei h?nt? p?yd?n luokse istumaan. Is? oli enn?tt?nyt edelt?, Hanna kuuli h?nen ??nens? oikeanpuoleisesta huoneesta, jonne herra Wiik nyt meni, j?tt?en h?net vastaiseksi sisarensa huostaan. Hanna oli niin onneton siin? kun h?n istui j?ykk?n? ja suorana tuolin reunalla, uskaltaen tuskin sormeakaan vapaasti liikuttaa. Levottomana laski h?n itsekseen tuntim??r?t siihen pelastavaan hetkeen, jolloin h?n taas istuisi reess?, matkalla kotiin. Tuossa yhdeks?n aikaan illalla otaksui h?n sen viimeist??n tapahtuvan. Jos l?htisi is? ennen; mutta ei h?n sit? juuri uskaltanut toivoa. Kaiketi h?n oli hyvin ik?v? ja typer? neiti Wiikin mielest?, kun ei h?nell? ollut mit??n puhuttavaa; eik? h?n keksinyt semmoista sopivaa, vaikka kuinka olisi p??t?ns? vaivannut. Saiko joskus sanan sanotuksi, kuului ??ni vieraalta ja kankealta omiinkin korviin. Neiti Wiik alkoi keskustelua yhdest? ja toisesta aineesta, mutta aina se raukesi sikseen, kun Hanna vaan mykk?n? kuunteli eik? virkkannut mit??n. Kuvateoksia he vihdoin rupesivat katselemaan ja silloin Hannalle tuli v?h?n helpompi olla, sill? ajatukset k??ntyiv?t muuanne ja tuo kiusaava kainous j?i taaemmaksi.

Mutta sit? tukalampaa oli taas p?iv?llisp?yd?ss?, siihen kun paitse talonv?ke? ilmestyi viel? pari vierasta herraa, molemmat kaupungin hienoimpia ja mahtavimpia, jotka olivat tulleet Vaajasaloon, ties' milloin, ehk? jo edellisen? p?iv?n?. Heid?n ja neiti Wiik'in v?lill? syntyi kohta vilkasta sananvaihtoa eik? Hanna osannut muuta kuin ihmetell?, miten liukkaasti puhe sujui noilta seurael?m??n tottuneilta maailman ihmisilt?. Ei h?n ikin? oppisi, niin Hanna itsekseen p??tti, eik? h?n noin vapaata ja taitavaa k?yt?stapaa liioin p??sisi omistamaan. Ett? h?nen jo t?ytyikin tulla aikaihmiseksi niin pian; olisi saanut edes olla lapsena ilmoisen ik?ns?.

Iltapuoleen tuli vieraita kaupungista, herroja ja naisia, neiti Munsterhjelm muiden muassa. Riemulla ne ajoivat pihaan, sisarukset meniv?t kumpikin ulos portaille heit? vastaan. Hanna sai tilaisuuden l?hesty? is?? ja kuiskaten kysy? h?nelt?, eiv?tk? jo kohta l?htisi pois. Mutta is? sanoi, ettei toki viel?, pitih?n heid?n nyt olla siell? v?h?n aikaa, kun kerran olivat tulleet. Hanna yritti mainita jotakin l?ksyist?, vaan se h?mmentyi siihen, kun vieraat samassa iloisella pauhinalla tulvailivat etehisten. Naurua ja puhetta kaikui salin painavaan jylhyyteen. Heill? oli ollut ??rett?m?n hauska matka, mutta v?h?n kylm?, ja nyt heid?n t?ytyi heti tanssia, ett? l?mpeneisiv?t. Neiti Munsterhjelm, joka ensiksi oli saanut p??lt??n, juoksi suoraan pianon luokse ja soitti loistavan valssin: parittain tanssivat muut j?ljess? sis??n sen mukaan kun naiset olivat valmiit. Ymp?ri huonetta lensiv?t, Sassa siirsi muutamia huonekaluja tielt? pois ja tuli pyyt?m??n Hannaa, joka istui puoleksi piilossa kahden korkean kasvin takana. Pariin kertaan kierrettiin sali, sitten vet??ntyi Hanna takaisin soppeensa ja Sassa meni kumartamaan muille. Kahvia ja punssia tarjottiin, lasia kalisteltiin ja vietiin huulille, taas tanssittiin ja naurettiin, leikkipuheita sateli, ilo nousi aina korkeammalle. Hannaa pyydettiin soittamaan polkkaa; h?n v?hin vastusteli, pelk?si ettei osaisi pit?? hyv?? tahtia; mutta neiti Wiik v?kisen vei h?nt? pianolle. Se k?vi mainiosti; kaikki tanssivat ja h?n sai jatkaa, siksi kuin lopulta jo halusivat lomaa, jolloin h?nelle oikealta ja vasemmalta kiitollisuutta osoitettiin. Neiti Wiik taputteli olkap?it?, herrat joivat h?nen maljaansa ja neiti Munsterhjelm nyyk?ytti p??t? suosiollisesti hymyillen.

Hanna meni j?lleen entiseen paikkaansa, loi ohik?yden silm?ns? herrojen huoneesen ja n?ki pelip?yd?n olevan esill?. H?n huokasi, sill? nyt h?n varmaan tiesi, ettei is? hevill? malttaisi kotiin l?hte?. Omiin mietteihins? h?n sai vaipua, siell? miss? istui kasvien takana, pieni, hiljainen koulutytt?. Muut h?net pian unohtivat, ei tahallaan, mutta huomaamattomuudesta. He olivat omassa maailmassaan ja nauttivat seurael?m?n hurmaavaa iloa; Hanna ei kuulunut heihin, ei sulanut t?h?n henkeen, liukahti sen vuoksi yksin erilleen. Eik? h?nt? kukaan muistanut kaivata, herra Wiik sen kenties olisi tehnyt, mutta h?n oli kiintynyt pelip?yt??n toisessa huoneessa.

Sielt? kasvien takaa h?n katseli muita ja neiti Munsterhjelmiin varsinkin h?nen silm?ns? kiintyiv?t. Kuinka h?n oli miellytt?v?, hieno ja samalla vapaa k?yt?ksess??n, pieninkin liike niin pehme? ja vieh?tt?v?. Ei ollut kukaan niin kauniskaan kuin h?n, Silm?t loistivat ja huulet melkein aina olivat suloisessa hymyss?. Jotain arvokasta h?nell? oli ruumiin koko asennossa, erinomattain siin? tavassa, jolla h?n kantoi p??t??n. Semmoiseksi, kun voisi tulla! Hanna ei voinut silmi??n h?nest? k??nt??, niin ihastunut h?n oli. Joka kerran, kun neiti Munsterhjelm l?hestyi sit? nurkkaa, jossa h?n istui, rupesi syd?n ly?m??n, h?n ik??nkuin odotti jotain. Mutta neiti Munsterhjelm meni ohitse, eik? n?hnyt h?nt? ollenkaan.

Totitarjotinta vietiin salin l?pi herrojen huoneesen. Hanna seurasi sit? pelvolla ja nyt h?nen koko huomionsa k??ntyi sinne. Avonaisesta ovesta h?n n?ki, kuinka ne panivat sokuria lasiin, kaasivat kuumaa vett? p??lle ja h?mmentiv?t lusikalla. Sitten karahviinista konjakkia. Mit?, jos is? joisi itsens? humalaan!

Tuo ajatus sai veren j?hmettym??n h?nen suonissaan. Mit? sanoisivat nuo kaikki, h?n n?ki jo selv?sti heid?n kauhistuksensa. Ja mill? lailla saisi h?n is?? hallituksi; ent? sitten kotimatka! Yh? tuskallisemmaksi h?n tuli. Koetti taas katsoa herrojen huoneesen, mutta is? istui syrj?ss?, ettei voinut h?nt? n?hd?. ??nen kuuli. Eik? se ollut k?he? ja eik? h?n jo puhunut sopertamalla? Hannaa melkein py?rrytti, ei tiennyt mit? tehd?, oli aivan kuin tunnottomana. Silm?t mustenivat, korvissa suhisi. Sitten h?n ?kki? sy?ksyi yl?s ja meni suoraa p??t? neiti Wiikin luokse. H?n voi pahoin, oli sairas ja tahtoi kotiin. Jos neiti Wiik olisi hyv? ja pyyt?isi velje??n sanomaan is?lle. T?ytyisi heti p??st? l?htem??n, h?n muuten tukehtuisi. Naiset h?mm?styiv?t. He hiljeniv?t kaikki ja kokoontuivat h?nen ymp?rilleen. Eik? olisi parempi, ett? h?n panisi v?h?ksi aikaa levolle sivuhuoneesen, ehk? se menisi pian ohitse, arveli neiti Wiik. Mutta Hanna ei ottanut kuullakseenkaan, kotiin vaan pyrki; neiti Wiik kutsui velje??n kynnykselle ja kertoi h?nelle siin? kuiskaamalla asian. Herra Mellin kuuli, nousi kohta pelip?yd?st? ja j?tti kortit toiselle. Sassa ja h?n tulivat kiiruusti salin poikki Hannaa katsomaan; is? koetteli h?nen k?tt??n, se oli kylm? ja j?ykk?. Joku muisto her?si; h?n pyysi Sassaa toimittamaan hevosta valjaisiin. Naisista joka ikinen tarjosi apuaan, mik? toi vett?, mik? viini?. Hannalle tuo yst?v?llisyys teki hyv??; h?n rupesi jo muutenkin tointumaan ja katui v?h?n sit? h?iri?t? ja levottomuutta, mink? h?n oli matkaansaanut, sill? is? olikin viel? aivan selv?. Kotiin h?n sent??n halusi yh? varovaisuuden vuoksi, eik? siit? syyst? huolinut ilmoittaa, ett? pahoinvointi oli melkein ohitse.

Kaikki osoittivat h?nelle suurta hyv?ntahtoisuutta; Sassa haki etehisess? p??llysvaatteet esiin, auttoi h?nt? ja tuli lakittomin p?in pihalle peittelem??n h?nt? rekeen. Hanna pyysi syd?mess??n anteeksi, ett? oli tullessa halunnut antaa h?nelle korvapuustin. Kuski sivalsi hevosta piiskalla ja Hanna tunsi itsens? onnelliseksi, aivan kuin olisi vankeudesta vapaaksi p??ssyt; p??tti pyh?sti, ettei h?n milloinkaan en?? Vaajasaloon tulisi.

Is? piti h?nest? hyv?? huolta, kysyi kuinka h?n voi, oliko jo parempi. Kyll? h?n oli. Hanna ei uskaltanut sanoa, ettei h?nt? en?? vaivannut mik??n, ett? h?n jo oli ihan terve; pelk?si, ett? is? mahdollisesti katuisi pikaista poisl?ht??, hyv?ss? lykyss? antaisi viel? k??nt?? hevosen takaisin.

Ilma oli leuto, mutta taivas kuitenkin t?hdess?. J??ll? oli liukas keli, hevosen kaviot kopisivat juostessa ja heittiv?t aina v?liin pieni? j??sirpaleita rekeen. Ymp?rist?? ei avaralta n?kynyt, noin pari sylt? tai kolme vaan, sitten peittyi kaikki h?m?r??n. Hanna nojautui taakse ja loi silm?ns? yl?s avaruutta kohden, katseli t?hti? ja ajatteli niit? suurina taivaankappaleina, jotka ??rett?myydess? m??r?tty? rataansa kiersiv?t. Ajatus pyrki tunkeumaan kauas, pyrki k?sitt?m??n rajattomuutta ajassa ja paikassa, mutta v?syi pian ja palasi takaisin omaan maapalloon ja siihen pieneen kohtaan, jossa he kolme pient? ihmist? yhdess? ajoivat Kallaveden selk??. Kuski moiskahutti suullaan hevoselle, is? hengitti raskaasti, h?n oli nukkunut; reki luisti eteenp?in ja j?? ratisi jalaksien alla. Hannan ajatukset k??ntyiv?t Woldemariin...

Seuraavana p?iv?n? h?n astui hyvin hitaasti kouluun menness? ja ehk? viel? hitaammin sielt? palatessa. Pys?htyikin v?liin, t?hystellen katua eteen ja taakse, joka kulmassa h?n viiv?hti hiukan, ett? sai kaikki nelj? suuntaa tarkastetuksi. Ei n?kynyt, ei kuulunut etsitty? miss??n. Kukkatorin viimeisess? k??nteess? h?n seisahtui puhelemaan toverien kanssa, joista h?nen t?ss? piti erota. Pisti toisen jalkansa lirisev??n ojaan ja katseli, kuinka vesi huuhteli kalossista likaa pois. Sitten silm?t taas lensiv?t ymp?ri oikeaan ja vasempaan. Turha toivo, h?n ei tullut. Toverit sanoivat j??hyv?iset ja erkanivat. Ei auttanut muu kuin l?hte? kotiin. Allap?in pahoillamielin h?n astui lyhyen, j?ljell? olevan matkan. Mik? Woldemaria vaivasi? Oliko h?n kipe??

P?iv? meni, toinen tuli. Koulussa k?ytiin, l?ksyj? luettiin. Kyll? kaduilla aina oli ihmisi?, lyseolaisia ja muita, vaan sit? ainoata ei n?kynyt. Kerran Hanna noin sivumennen kysyi tovereilta, olivatko h?nt? tavanneet. Eiv?t olleet; kandidaatit kuuluivat juuri niin? aikoina kiusaantuvan hirve?ss? ty?ss?, yhden aineen kun saivat tenteeratuksi, tuli toinen. Woldemarilta oli ylip??t??n k?ynyt hyvin, sen Olga tiesi. Ja sitten h?n jo er??n? p?iv?n? kertoi kohdanneensakin h?nt?. Olivat puhuneet Hannasta, mutta Olga ei tahtonut ilmoittaa mit?. Hanna sai kauan h?nt? kiusata ja viimein se sitten tuli ulos. Woldemar oli sanonut, ettei h?n en?? ollenkaan pit?nyt Hannasta. Oli luullut h?nest? vallan toista, mutta oppinut vasta hiljan h?nt? paremmin tuntemaan. Kun Olga oli koettanut Hannaa puolustaa, h?n vaan oli nauranut ivallisesti ja sanonut jotain niin pahaa, ettei Olga sit? mitenk??n kertoisi, ei vaikka Hanna kuinka pyyt?isi.

Mutta Hanna ei pyyt?nytk??n, h?n oli kuullut tarpeeksi. Huulet puristuivat kokoon, syd?nt? vihlaisi pahasti, mutta sanaakaan virkkamatta meni h?n puittimiensa luokse. K?sity?tunti alkoi.

Illalla sitten kotona, kun kaikki jo nukkuivat, istui Hanna yksin huoneessaan. Liikkumattomana h?n istui ja tuijotti raskaasti eteens?. Kello napsutti sein?ll?, viisari verkalleen siirtyi, muuta ??nt? ei kuulunut huoneessa eik? koko talossa. Kauan h?n oli tuossa istunut osoittamatta mit??n elonmerkki?. Kynttil? paloi loppuun, valkea leimahti viel? piipusta yl?s muutaman kerran, porahti ja sammui. H?n her?si kuin unesta. Raapasi tikulla tulta ja sytytti uuden kynttil?n. Seisoi siin? hetken v?syneen? ja pyyhki k?sivarrella hiuksia yl?s. Valittava huokaus nousi syv?lt? h?nen rinnastaan. Sitten k?det ristiss? seisoi hiljaa taas. Silm?t sattuivat paperiin, joka oli h?nen edess??n. Sanat ?sinun Woldemarisi? irvistiv?t siell? h?nt? vastaan. H?n otti paperin, vei kulman siit? kynttil?n tuleen ja viskasi sen palavana uuniin. Katseli, miten valkea k??rmeen tavoin kiersi ensin reunat ymp?ri, sitten rehahtavalla ilolla otti kaikkityyni valtaansa. Viimeiseksi h?n viel? luki sanat: ?el?m? on koulu?, mutta pian nekin h?visiv?t liekin sis??n. Kun tuli sammui, oli j?ljell? vaan hieno, musta levy, joka keve?sti h?ilyi harmaalla tuhalla.

Lukukausi kallistui loppuaan kohden, aika l?heni, jolloin erotodistukset koulusta annettaisiin, ja toverit toisistaan hajaantuisivat, yksi sinne, toinen t?nne. Ik?v?ll? mielell? he siit? olivat useimmat. T?n? vuonna heiss? vasta oli her?nnyt tiedon halu ja j?rki oli ruvennut asioita k?sitt?m??n. Kiihke?ll? innolla he pyrkiv?t oppiaineissa eteenp?in, tunnit meniv?t kuin siivill?. Ja nyt se juuri loppuisi, loppuisi koko ij?ksi! Eik? heill? olisi en?? tuota hauskaa toveriel?m??, eiv?t n?kisi toisiaan ehk? pitk??n aikaan. Se niin kummalliselta tuntui, ettei sit? voinut ajatellakaan. Mutta varma vaan oli, ett? eiv?t he koskaan toisiaan unhottaisi, ei koskaan.

Noin puoli kuukautta ennen tutkintoa oli rippikoulu, jota viidennen luokan tyt?t k?viv?t kaikki, samoin kuin ylioppilaskandidaatitkin useimmat, Woldemar niiden joukossa. Hanna ei sen j?lkeen ollut h?nt? n?hnyt. Yhden ainoan kerran h?n yritti tulemaan vastaan, mutta Hanna kun huomasi, k??ntyi ?kki? toiselle kadulle. Voimiaan t?ytyi h?nen silloin ponnistaa, ettei horjahtanut kumoon, niin hervottomat h?nen jalkansa olivat.

Toverien kanssa h?n v?ltti mainita Woldemarin nime? ja kun muut h?nest? puhuivat, joka usein tapahtui, n?ytti silt? kun Hanna ei olisi kuunnellut. Ja nyt he koko viikon tulivat olemaan samassa huoneessa, n?kem??n toisiaan joka p?iv?!

Hanna ei katsonut sinnep?in, ei vahingossakaan. Teroitti silm?ns? rovastiin ja piti varalla, ettei ainoakaan sana h?nen huuliltaan korvien ohi luiskahtanut. Ja ajatuksiaan h?n my?skin koetti hallita; mutta yht?hyvin h?n aina tiesi s?ntilleen kohdan, miss? Woldemar istui, ja tunsi h?nen l?sn?olonsa joka hetki el?v?sti sielussaan. Se v?kisenkin h?iritsi h?nt? ja esti t?ydellist? antaumista uskonnollisten liikutusten valtaan. Siit? h?nelle syntyi polttavia tunnonvaivoja, varsinkin viimeisin? p?ivin?, kun rovasti heille niin kauniisti puhui ja muut tyt?t kaikki kauheasti itkiv?t. Kyll? h?nkin itki, mutta ei niin hartaasti kuin olisi pit?nyt, eik? niin paljon kuin toiset, Olga esimerkiksi ja Ines. Kuinka ne olivat onnellisia h?nen mielest??n ja kuinka mahtoi Jumala olla heille suosiollinen. Hanna luki ahkerasti rukouskirjoja ja saarnoja, makasi k?det ristiss? kaiket y?t, ett? Jumala antaisi h?nelle anteeksi kovan, paatuneen syd?men ja pehmitt?isi sen, tekisi sen lumivalkeaksi.

P?iv?? ennen vannottamista oli Olga saanut selv?n armonosoituksen ylh??lt?. H?n seisoi avonaisen ikkunan luona kamarissaan ja itki. Silloin p??skynen lensi sis??n, kiersi h?nen p??ns? ymp?ri ja pujahti ulos taas. Ja h?n kertoi siit? riemuten toisille; Hanna rukoili, ett? Jumala antaisi h?nellekin merkin, se olisi h?nt? suuresti lohduttanut. Mutta turha oli h?nen toivonsa, ei h?n saanut ulkonaista eik? sis?llist? todistusta Jumalan mielisuosiosta. Ja kuitenkin oli h?n viimeisen y?nseudun itkenyt, valvonut ja rukoillut yht? mittaa.

Kun he sitten olivat alttarin ymp?rill? ja vannoivat uskossa lujana pysy? el?m?ns? loppuun saakka, tunsi Hanna olevansa kelvottomin kaikista, ei mahdollinen mihink??n. Muut olivat Jumalaa likemp?n?, h?n seisoi yksin taaimpana, kaukana heist?; sai iloita, jos l?ysi sen verran armoa, ettei t?n? t?rke?n? hetken? tykk?n??n heitetty pois kaikkivaltiaan kasvojen edest?. Urut soivat, seurakunta alkoi lukkarin johdolla virren: ?Jesu yst?v?n on paras.? Rovasti antoi heille merkin langeta polvillensa. Tyt?t itkiv?t melkein ??neen, mutta Hanna vaan vapisi. Virren s?velet t?yttiv?t koko avaran kirkon; ehk? seurakunnan esirukoukset jotain vaikuttaisivat heid?n hyv?kseen, h?nenkin, joka huonoin oli. Hanna tunsi harrasta kiitollisuutta kaikkia noita rakkaita ihmisi? kohtaan, jotka istuivat penkeiss? ja h?nen puolestaan Jumalaa l?hestyiv?t. ?itikin oli siell? ja is?. Hiukan turvallisempana h?n uudelleen uskalsi k??nt?? sielunsa yl?s korkeimman tyk?, sulautuen palavaan rukoukseen. S?lytt?k??n h?n, kaikkivaltias, ristin kuormaa h?nelle el?m?ss? kannettavaksi, l?hett?k??n suruja ja murheita, mutta elk??n h?nt? hylj?tk?. Lapsekseen ottakoon, tukekoon, auttakoon. Jumalaa h?n tahtoi palvella ja uskollinen olla aina kuolemaan saakka.

Oli niin juhlallista seuraavana aamuna. Aikaiseen Hanna jo istui valkoisessa puvussaan ja luki virsikirjasta kaikki rukoukset syntein anteeksi saamisesta ja ne, jotka herran ehtoollista koskivat. Is? ja ?iti tulivat my?skin ripille, molemmat olivat mustissa vaatteissa. Aamiaista ei sy?ty, juotiin vaan kahvia leiv?n kanssa. Totisia olivat kaikki, ?iti luki, is? k?veli, eik? puhunut paljon mit??n. Kasvoissa oli tuo puhdas ja sile? kuulle, joka saippuan ja partaveitsen j?ljet ilmoittaa. Kellot pamahtivat soimaan, nyt oli l?hdett?v?.

Rippilapsille oli sijaa s?ilytetty ensimm?isiss? penkeiss? alttarin luona, pojille oikeaan, tyt?ille vasempaan. Kirkonpalvelija osoitti heille paikat ja sulki penkkien ovet heid?n j?lkeens?. Hiljaisuus vallitsi kirkossa, joskus kuului joku puoleksi tukahdutettu rykiminen, joskus taas my?hemp??n tulevien hiipivi? askeleita. Kun tyt?t olivat siunanneet itsens?, lukivat he virsikirjaa ja katselivat toisin ajoin alttaritaulua, joka kuvasi Kristusta ristinpuussa, sill? v?lin kuin jumalanpalveluksen alkamista odottivat. Levollisempia he olivat ensimm?lt? kumminkin; silloin ainoastaan s?v?htiv?t kun pappi alttarille tuli, kantaen k?dess??n hopeista astiaa, jonka p??ll? oli purppuranpunainen, kultaompeleilla koristettu peite. J?nnityksell? he my?skin katselivat, kun h?n kaasi viinin karahviinist? kalkkiastiaan, josta sitten heille tarjottaisiin. Mutta kun pappi saarnan j?lkeen alkoi messun, silloin rivit painuivat alas, kasvot peittyiv?t nen?liinoihin, hartiat nousivat ja laskivat; nyyhkytykset ja t?risev?t huokaukset yhtyiv?t urkujen hiljennettyyn soittoon ja papin ynn? lukkarin vuorolauluun. Pojat sit? vastaan istuivat kuin kynttil?t penkiss??n ja tuijottivat vakavina kohtisuoraan eteens?. Ei heit? semmoiset huolet vaivanneet kuin tytt?j?, eiv?tk? he oikein ymm?rt?neet heid?n rajatonta mielenliikutustaan. Toisia se harmitti ja vaivasi, toiset taas puoli ivalla, puoli s??lill? sit? vaarinottivat. Olivat ne tyt?t sent??n v?h?n kummallisia!

Tyt?t puolestaan my?skin ihmetteliv?t poikia. Koko rippikoulu-ajalla he eiv?t kertaakaan itkeneet; v?h?n totisempia olivat muutamat, ja v?lttiv?t ne sent??n kaikkikin vallatonta leikkipuhetta. Mutta katuvaista mielt?, tuskaa, n?yryytt?, pelkoa ja parantumisen halua ei heiss? paljon huomannut. Juuri viimeisen? p?iv?n?, heti sen j?lkeen kun rovasti heille niin liikuttavasti puhui, tiuskasi er??n koulutoverin veli: ?mene hiiteen?, kun sisar h?nelle hiljaa jotain sanoi. Tyt?t sen kuulivat ja kauhistuivat. Mink? kirouksen h?n, poloinen, vet?isi ylitsens?, kun oli noin paatunut. Ja v?h?n he sivumennen sen ohessa itsekseen arvelivat, ett? olivatkohan pojat yht? otolliset herran ehtoolliselle menem??n kuin he, ja oliko Jumala heille suosiollinen, vaikka noin kylm?kiskoisia olivat ja j?ykki?. Jotain ansiota he sent??n salaisesti ja puoleksi tiet?m?tt?ns? toivoivat vuodattamista kyyneleist??n.

Mutta t?ll? hetkell? ei semmoisille ajatuksille v?h??k??n sijaa l?ytynyt. V?risten he painoivat otsaa kirkon penkkiin j?nnitetyss? odotuksessa. Ja nyt lukkari alkoi urkujen s?est?m?n?: ?O Jumalan pyh? karitsa!? Yl?s he nousivat kaikki, valkeiden karitsain kaltaiset hekin, ja huojuvin askelin, ep?ilyksen ja toivon vaiheilla, he joukossa alttarin eteen pyrkiv?t. Ei Hanna n?hnyt mit??n, sakeaan sumuun peittyiv?t esineet h?nen edess??n. Mutta langetessaan polvilleen siell? pyhimm?n paikan luona, t?ytti yksi ainoa tunne h?nen sielunsa, Jumalan l?sn?olon tunne. Kaikki muu katosi, ihmiset ymp?rill?, kirkko ja koko maailma iloineen, suruineen; h?n tiesi vaan olevansa likell? Jumalaa, sai vakuutuksen siit?, ett? h?n oli l?yt?nyt armon ja otettiin lapsena vastaan. Mik? suloinen lepo, mik? taivaallinen autuus! Viini, jonka h?n nautti, kiersi ymp?ri ruumiin, kuin virvoittava el?m?n neste. Kaikki nousivat; ei h?n viel? olisi tahtonut, t?ss? oli niin hyv? olla. Kuolla kun olisi saanut, siirty? pois, siin? juuri, maan tomusta ij?iseen valoon. Askel ei pitk?lt? tuntunut, mutta ei h?nen sallittu sit? ottaa; palautua t?ytyi viel? t?m?n todellisen, jokap?iv?isen el?m?n rajoitettuun piiriin.

Hyv? p?iv?llinen odotti heit? kotona. P?yt? oli valmiiksi katettu, kun kirkosta tulivat; Jussi seisoi luona ja katseli sit? tyytyv?isen?. Heill?kin oli n?lk?, paastoomisen j?lkeen tuntui tyhj?lt? sis?ss?. Istuttiin siis p?yt??n, salvetit pantiin leuan alle ja rohkeasti k?ytiin ruokaan kiinni.