Chapter 8 No.8

Sill? v?lin oli lukkarin ja vallesmannin taloissa saatu asiaan aina uutta valoa. Nikodemus oli jutellut Oton ja Esan katoamisesta ja vallesmanni oli oitis oivaltanut asioilla olevan yhteytt?. Tutkimalla sai h?n selv?n, ett? Oton ja Esan koko ja puvut vastasivat samojen juoksupoikien kokoa ja pukuja, jotka olivat telefoonia kivitt?neet. Joku vaimo oli huomannut samojen poikien k?yneen riihess? ja ladossa ennen sen paloa. Asia oli nyt selv?. Vallesmanni meni tarkastamaan riiht?.

Siell? h?n joutui aivan raivoihinsa huomattuansa, ett? vene oli m?tetty pehkuja t?yteen ja pehkut olivat tervan kuivuessa iskostuneet kiinni. H?n tiesi oman poikansa olleen siin? osalla, p?ivitteli sit? vaimolleen ja vannoi jo k?si?ns? hykerrellen:

-Mutta kunhan sin? kanalja tulet, niin opit sin?!

-Kauno! varotti siihen ?iti, joka oli jo toipunut ja iloitsi lapsensa takaisin saamisesta.-Sin? et saa, Kauno, niin sanoa lapsesta!

-Opit sin? kanalja, kunhan kynsiini sinut saan! korotti vallesmanni ??nt??n toistaessaan uhkailuaan.

-Kau-no! varotti siihen rouva nyt kovemmin, ja kun mies jatkoi uhkailuaan, julisti h?n tarmokkaasti, lastansa suojaten:

-Mutta sin? et saa koskea siihen poikaan, sill? se on minun oma lapseni! H?n kiivastui ainoan poikansa puolesta toistaen, aivan jalkaa polkien:-Se on minun ainoa lapseni, muista se aina. Min? olen syd?nallani sen kantanut enk? anna sit? sinun revitt?v?ksesi.

-Mutta se oli minun veneeni, jonka h?n olilla tuhri, kiivastui vallesmanni ja yritti jatkaa:-Ja min? annan semmoiselle siki?l...

-Kau-no! keskeytti rouva jo entist? ankarammin.

-El? sotke siin?, tiuskasi mies. Mutta silloin nousi rouva ja kysyi juhlallisesti:

-Kauno Valdemar...! Min? kysyn sinulta Kauno Valdemar, jotta sill? laillako sin? puhut minul...

-?ts! s?h?hti Vallesmanni, sy?ksyi huoneeseensa ja paiskasi oven kiinni niin ett? sein?t jyr?htiv?t.

Jokseenkin samallainen kohtaus oli sattunut lukkarinkin talossa, kun lukkari oli n?hnyt ett? hein?t oli m?tetty ylisilt? alas navetan likaan. Kun h?n oli uhannut kurittaa Sakua, oli ?iti noussut lastansa puolustamaan. Riita oli sukeutunut. Sen kest?ess? h??r?ili nyt Hell? Karoliina kahvin keittopuuhissa, kun lukkari jatkoi uhkaustansa. Vaistomaisesti unohtui h?nelle silloin iso sumppipannu vasempaan k?teen ja oikean k?den etusormella l?i h?n tahtia hellan reunaan, painostaen sill? sanojansa.

-Min? sanon ... min? sanon sinulle, Tenho Ossian, jotta se on jo nytkin juuri sinun kovuutesi t?hden l?htenyt vanhempiensa luota maailmalle... Ja min? sanon ett? kun se herran avulla taas takaisin saadaan, niin sin? et saa siihen koskea sormellakaan... Et sakarisormellakaan...! Se on sinun ankaruutesi t?hden l?htenyt!

-Menk??n...! Olipa tuo vaikka kissan h?nn?ss?, ... eto el?v?! tuskastui vihdoin lukkari. ?iti rukka menetti malttinsa. Iso pannu vasempaan k?teen unehtuneena ja oikealla k?dell??n k?mmensyrjin varottaen l?hesty?, py?ritt?ytyi h?n miest?ns? ihmetellen, uhkaavana:

-Niink? sin? puhut...! Puhutko sin?, kirkon ja seurakunnan palvelija sill? tavalla!

Syntyi ankara riita. Siihen tuskastuneena sulkeutui lukkari huoneeseensa. H?nen sisunsa nousi. H?n ei voinut en?? hillit? itse?ns?, vaan p??tti kostaa sill? ainaisella ilkeydell?, jota h?n oli k?ytt?nyt aina ennenkin riidan ??rimm?iseen asti noustessa:

H?n otti kanteleensa ja veisasi, vaimoansa tarkottaen ja sit? oikein h?ijysti pist??ksens?, juhlallisesti virren:-Raskaissa maan vaivoissa.

* * * * *

T?m? v?liaika oli ollut taas toraista sek? Antti Juhanan, ett? Urho Ernestin m?kill?. Eevastiina oli juonitellut ja mies murjottanut. Joskus oli ollut ilmiriitaakin.

Mutta viime sunnuntaina oli tapahtunut pieni mielenmuutos. Hukkuneiksi otaksuttujen lasten kuolema oli ilmotettu kirkossa. Heid?t oli siunattu kuolleiksi. Heid?n puolestansa oli pappi lukenut tavallisen esirukouksen. Kauniisti oli nuori pappi puhunut nuorien vainajien muistolle lohdutukseksi vanhemmille ja varotukseksi muille. Vaimot olivat sit? kuullessansa itkeneet ja miesv?ki k?ynyt vakavaksi.

T?m? kirkollinen toimitus oli vaikuttanut sovittavasti vanhempienkin mieliin. Yst?v?t olivat k?yneet lohduttamassa. El?m?n huolet alkoivat haihduttaa kuolleiden muistoa. Kun Sutisen Lotta puheli nyt asiasta Eevastiinan kanssa, alistui t?m? jo ja mietiksi:

-V?hemm?np?h?n on h?nenkin sielullansa vastaamista, kun p??si nuorena pois t??lt? surun ja murheen laaksosta... V?hemm?n on h?nell? tilin tekemist?!

Ja Antti Juhanankin syd?n suli ja mieli heltyi. ??net?n vihottelu lakkasi. H?n oli kuullut kerrottavan vallesmannia kohdanneista onnettomuuksista: pojan katoamisesta ja ladon palosta; h?n oli l?yt?nyt siit? vahingoniloa ja alkanut lauhtua vaimollensakin. H?nen teki jo mieli alkaa puhelu, jakaa tuo ilosanoma h?nen kanssansa, mutta ei tahtonut sisu antaa. Pari tuntia oli h?n nyt hautonut alkuunp??sy? ennen kuin jaksoi murahtaa:

-Onpa sit? toki itse??nkin kohdannut rangaistus ... vallesmannia.

Eevastiinan teki mieli tiedustaa semmoista sanomaa l?hemmin, mutta viel? oli h?nen sisunsa liika katkera. H?n ei p??ssyt alkuun vaikka tahtoi. Siksi polki h?n vain kiivaammin rukkiansa, kuin ei muka v?litt?isi asiasta mit??n. Antti Juhana silloin murisi lis??:

-Latokin on palanut ja pojan on vienyt se sama pahahenki.

-H?h? p??si nyt Eevastiinalta.

-No kysy Nikodemukselta, jos et usko, murahti mies siihen. Siten oli saatu taaskin jonkunlainen sovinto aikaan ja Eevastiina keitti jo kahvit ja he joivat yhtaikaa, samassa p?yd?ss?. Se sopu ei kuitenkaan ollut pitk?aikainen. T?m?n sotkuisen asian selviytyminen toi n?et uusia kohtauksia puolisoiden muutoin verrattain tyyneen el?m??n.

Niinp? nytkin saapui Nikodemus Valta, joka oli lukkarilla saanut kuulla asian onnellisemmasta k??nteest?, ilmottamaan, ett? luullaan poikien olevan viel? elossa. Kahvit juotuansa asetti h?n silm?lasinsa alemma nen?lle, nuuskasi, siirtyi penkki? my?ten luistaen Eevastiinan viereen ja alkoi kertoa, kuin kuiskaillen:

-Kuulehan, Eevastiina, kun min? v?h?n sanon...

H?n aivasti v?lill?, kihnutteli lukkarin tavoin nen?ns? aluksen nen?liinallansa ja jatkoi:

-Ne Oton vaatteet m?i jo meid?n Kerttu Karoliina sille Heikki Nissisen eukolle.

?iti huokasi lastansa muistellen. Nikodemus silloin lohdutteli:

-Ainoa poikakos t?m? sinulla olikin?

-Ainoapa h?n oli! kujerteli Eevastiina ja nyt ilmotti Nikodemus kuiskailun tavoin:

-Mutta siksip? annetaankin sinulle esikoisesi j?lleen el?v?n?!

Is? ja ?iti joutui ymm?lle. Pitk?lt? sai Nikodemus selitt?? asian vaiheita, ennen kuin se selkeni. Aluksi molemmat tavallaan riemastuivat. Mutta Nikodemus, jonka olo oli nyt vaatteiden t?hden ep?mukava, nuuskaili ahkerasti ja kertoi lis??. H?n tuli my?s maininneeksi vallesmannin ladon palamisesta ja lis?si:

-Se vallesmanni kuuluu n?it? ?skeisi? vainajia siit? ep?ilev?n.

Kuten synkk? pilvi kohoaa ja taivas sen johdosta pimenee, niin synkkeni nyt taas Antti Juhanan mieli ja Eevastiinan mieli katkeroitui.

Ja jos oli ennen ollut t?m? lapseton v?liaika raskasta ja tuskallista ja riitaista, niin tuli se nyt Nikodemuksen l?hdetty? viel?kin pahemmaksi. Is? murisi jo:

-Mill? he kaikki siirapit t?ss? maksettanee...

Eevastiina ?lysi sen olevan h?nelle tarkotetun ja varustautui. Mies selittikin, itsekseen murmottaen:

-Kun ihan tahallaan laitetaan lapset latoja polttamaan.

-Hoh-hoi ... hoh-hoi...! ?idin sen vain pit?isi osata siirappisopat keitt??, vaikka ei olisi vett?k??n talossa, huokaili siihen Eevastiina. Mutta nyt jo murahti mies entist? synkemp?n?:

-Olisit itse mennyt ... kun sit? siirappia niin himosit.

Eevastiina heitt?ytyi nyt niin jumaliseksi kuin vaan osasi ja soimasi sit? tiet? riidellen miest??n. Mielet katkeroituivat sappikatkeriksi. Pelko ett? t?ytyy maksaa viel? lato, vei jo mielen maltinkin. Jo valitti mies riitelem?ll?:

-Mutta sit? siirappia kun pit??kin olla, jotta vaikka h?ness? uisi... Ei en?? mik??n muu ruoka v?lt?...! Ja sitten viel? ne pojan vaatteetkin sille Nikodemukselle hilloi, eto ?lin?st?.

* * * * *

Oven t?yteinen vaatenyytti sel?ss? ty?ntyi silloin tupaan Kaino

Josefiina, viskasi kantamuksensa lattialle ja siunaili:

-Siin? ovat nyt hynttyyt! Nyt siit? miehest? p??si lopultakin ihminen rauhaan!

Talon v?ki ei n?ytt?nyt olevan tiet?vin?ns?k??n koko tulijasta. T?m? jatkoi:

-Kun rupeaa jurnuttamaan ja jurnuttamaan pitkin pituisia p?ivi? siit? siirapin ostosta ja jauhaa jauhamasta p??sty?ns?kin, jotta: 'mit? varten sin? sen l?hetit...? Mit? varten sin? sen pojan l?hetit...?' Ja min? kysyn, jotta siirapittakos minun pit?isi t?ss? osata el?? ja viel? suutkainen joukkoa s?rpimiss? ja sopissa pit??, niin t?m? hyv?k?s alkaa silloin jauhaa toisella kivell?. H?n muutti ??nens? matkivaksi.- Siirapissakos sinun pit?isi uida...? Siirapissakos sinun pit?isi aina rype?...? Eik? sinulle en?? muu vesi kelpaisikaan?

H?n teki suuttuneen liikkeen, korotti ??nens? halveksivaksi ja jatkoi:

-Ja tuolla tavalla sitten jurnuttaa pitkin p?ivi? miehinen mies, niin min? sanoin lopulta, jotta: Kuule sin? Urho Ernesti! Jos sin? et heit? sit? jurnutusta ja ole kuin oikea mies, niin min? t?st? l?hden yhten? kauniina p?iv?n?, jotta py?r?ht??...! Mutta heitt??k?s t?m? hyv?k?s! Samaa vain jauhaa ja hioo, jotta koko m?kiss? ei ole muuta kuin se yksi marina. Niin, t?m?p? vasta marmattaja on...! Ja etovertasesta, kun t?st? muutamasta siirappitipasta... Mutta silloin min? jo lopultakin siunasin ja sanoin, jotta: Nyt kuule Urho Ernesti. Min? sanon viel? kerran sinulle, jotta jos vain v?h??k??n avaat suutasi siirapista, niin t?st? pit?? tulla laillinen ero ja saat ottaa t?h?n toisen akan.

H?n nosti nyyttins? vihaisesti, viskaamalla penkille ja vilkastui, riidellen:

-Mutta malttoikos se hyv?k?s pit?? kitansa kiini! Mutta silloin min? pistin hynttyyt myttyyn ja nyt on ero siit? miehest? hamaan iankaikkiseen asti, en paremmin sano... Ja mik?p? h?nest? on erotessakin nyt, kun ei ole en?? sit? lapsivainajaakaan siin? toki en?? yhteisen? siteen? v?lill?...

H?nen ??nens? hiljeni hieman, kun h?n muisti lastansa ja siunaili:

-P??si toki h?n, lapsi raukka, aikanansa pois t?st? kurjuudesta oikeaan kotiinsa, jossa ei ole puutosta leiv?st? eik? muusta siirapista.

Mutta kun h?n oli nopeasti kuivannut vettyv?n silm?ns?, vilkastui h?n uudelleen ja jatkoi riitelij?n ??nell?:

-Rupesi siin? sitte viel? erotessa rukoilemaan, mutta se h?nt? j??k??n miehen rekeen, joka viel? kohta joutuu linnaan istumaan pahoista t?ist?ns?. Saisi sitte korviansa my?ten h?vet? ihmisten edess?, niin jotta kiitti kauppojaan, kun p??si aikanansa n?in kunnialla eroon koko telehvoonin katkojasta ja ruhjojasta!

H?n oli saanut jo osan nyytti?ns? puretuksi, j?rjesteli talouttansa ja kysy? hel?ytti nopeasti, muuttuneella ??nell?:

-Niin jotta saisikohan t?ss? teill? asuntoa siksi kunnes enn?tt?? vaikka palveluspaikan saada?

Pitk??n aikaan ei vastannut talon v?ki. Kaino Josefiina toisti:

-Kyll? kai t?ss? teill? sen verran y?sijaa on?

-Ka onhan t?ss?... Vaikka viihtynetk? tuossa, t?ss?k??n ... se kun tuokin yh? vain siit? siirapista jurnuttaa.

Antti Juhana huomasi taas joutuneensa umpikujaan. Siit? pelastuaksensa h?n murahti:

-Eip? ne olekaan hukkuneet, pojat.

-H?h?

-Ka mene kysy itselt??n Nikodemukselta, kun et usko, murisi Antti Juhana. Kaino Josefiina vilkuili silm?t h?mm?styksest? py?rein?; mutta toinen murisi lis??:

-Kun ovat toki vallesmannin ladonkin polttaneet sen j?lkeen, niin ei sit? tarvitse luulla, jotta ne hukkuivat ... pojat!

Syntyi hidas selittely. Saatuansa hieman selv?? kiirehti Kaino Josefiina oitis Nikodemuksen luo per??m??n asiaa aivan yksityiskohtiaan my?ten. Silloin huudahti Kaino Josefiina:

-Semmoisia riettaitahan niist? tulee mokomien miehien lapsista... Kun eiv?t lapset kotonansa n?e muuta kuin paljasta synti? ja pahuutta, niin mist? ne nek??n paremmiksi oppisivat!

H?n kauhistui lapsensa pahoja tekoja. Korotetulla ??nell? uhkasi h?n:

-Mutta kunhan se luojan mieliharmi on kerran viel? minun kynsiss?ni, niin n?kee se maailma, jotta on sit? viel? kuria ja kasvatustakin olemassa!