Chapter 5 No.5

Huolettomina, iloisina he vaelsivat nyt edelleen kaupunkia kohti. Miss? oli jyrkempi alam?ki, siin? he tavallisesti juoksivat, ett? tomu p?lisi. Tasaisilla seuduin he sen sijaan tavallisesti joko kivittiv?t telefoonilankaa ja posliineja, tai viskoivat kivi?, koettaen kuka saa etemm?ksi viskatuksi. Yl?m?kipaikoissa he taas kertoivat omista uskalluksistansa ja joskus v?itteliv?t niist?. Kerta, kun Saku liiaksi kehui, v?itti Esa puolestaan:

-Oletkos sin? ollut Immosen ladon katolla?

-En.

-Min?p? ja Otto olimme!

-Oliko se korkea?

-Oli... Ja sinne n?kyi vaikka koko kyl?... Ja Immosen h?rk?kin n?kyi, mutta se ei uskaltanut tulla, kun me ?rj?simme jotta: telehvoon! kerskui Esa. Kateellisena v?itti silloin Saku:

-Mutta muuallapa et ole ollut!

-Oletkos sin?? pelk?si Otto jo voiton menev?n.

-Olen... Vaikka miss? olen ollut ja kotonakin olen tehnyt vaikka mit?.

-Oletko j?nnepyssyll?kin ampunut?

-Olen ... ja rihmapyssyll? ja kaikella... Ja selk?hevosellakin olen ajanut... Ja ihan kaikkea olen tehnyt, kehui Saku.

-Etp?s, kadehti jo Esa.

-Olenpas.

-Etp?s...

-Olenpas...! Tahi sanoppas mit? en ole tehnyt!

-Oletkos sin? sylk?issyt vallesmannin pyssyn piipun reik??n? tokasi taas h?lm? Juntus ja nyt t?ytyi Sakun vastata:

-En.

-Vesapa on sylk?issyt! tarttui siihen Otto. Mutta nyt keksi Sakukin asian ja kerskasi:

-Mutta is?n mustepulloon min? sylk?isin, ja meid?n kaivoon min? olen ja sylkenyt vaikka miten monta kertaa.

* * * * *

Yleens? Saku pysytteli siten joukon sankarina. Juuri t?m?n viimeisen puhelun aikana he osuivat sivuuttamaan Nousiaisen talon, jossa oli hyvin syv? vinttikaivo. Esa sen huomattuansa oitis kysyi:

-Oliko teid?n kaivo noin syv?, kun sin? sylk?isit?

-Oli ... syvempikin viel?!

-Sylk?ist??np?s tuohonkin kaivoon! hoksasi siit? Juntus.

-Sylk?ist??n! suostui joukko ja k??ntyi juoksujalassa kaivolle.

Siin? asettuivat he mahallensa kannelle, ymp?ri kaivon kansireik??, p??t reik??n p?in. He sylk?isiv?t yksi kerrallansa ja sitten vartoivat miten kauan sylki matkalla viipyi. Vihdoin alkoivat he kilpailla: Kaksi tai useampi sylk?isi yhtaikaa ja sitten tarkastettiin kumman sylki ensiksi pohjaan ehtisi. Joskus syntyi erimielisyytt?kin tuloksia laskiessa, mutta ne sovittiin, jonkun uuden k??nteen sattuessa. Paikalle tuli talon pikkunen poikanaskali, sormi suussa, ja kysyi lapsen kielell?:

-Mitee ty? teett??

-Me sylemme kaivoon, vastasi Saku ja Vesa kysyi:

-Onko t?m? teid?n talo?

-On, nauroi poikanaskali.

-Ent?s onko t?m? kaivokin teid?n? syventyi asiaan Otto.

-On te! my?nsi pojan naskali ja innostui:

-Olenpa min?kin tylkenyt it?n piippuun ja kittan tilmille.

-Kenenk?s sin? olet poika? oudostui jo Vesa.

-It?n.

-Is?nk?...? Etk?s sin? ole ?idin? ihmetteli Otto.

-En... Ja on meill? ito Jannekin, mutta te ty? piim?velli?, kerskui poikanen nauraen.

-Oletpas ?itisi poika! v?itti Esa ja Saku neuvoi:

-El? pid? sormia suussasi, kun olet jo niin iso.

Mutta silloin l?hti poika juosta kipasemaan tupaan, jossa h?n sai selitetyksi, ett? kaivolla on vieraita poikia, jotka sylkev?t kaivoon. Oitis sanoi is?nt? kiivastuneena:

-Menepp?s, Janne, heit? se vellin sy?nti, katsomaan, ja jos on, niin anna paholaisille aika kyyti!

Mies tuli. Mutta sill? v?lin olivatkin pojat kyll?styneet sylkemiseen ja

Juntus huomautti:

-Kun olisi viskata kivi, niin se molskahtaisi.

-Viskataan, pojat, kivi! riemastui Esa.

-No...! Viskataan!

Ensin he viskoivat nyrkin kokoisia mukulakivi?, sitten jo isompia rauniokivi?. Heit? huvitti, kun ne pudota molskahtelivat syv??n kaivoon. Asia innostutti. Jo sanoi Otto:

-Kun olisi oikein iso kivi pudottaa, niin sitte se oikein molskahtaisi!

-Pudotetaanpas!

Ja kaivon vieress? sattuikin olemaan talon vanha jauhekivi. Vaivoin saivat he vieritetyksi sen lautaa my?ten kaivon kannelle. Se oli menossa kaivonsuusta kaivoon juuri silloin kun Janne karkasi heid?n kimppuunsa iso kynt?vitsa ojona ja huutaen:

-Elk?? pudottako sit? kive? kaivoon ... paholaisen viet?v?t!

Mutta se oli jo my?h?: Molskahtaen sy?ksyi kivi kaivon pohjaan ja pojat riehahtivat kauhuissaan pakoon mink? jaloista p??si. Janne juoksi per?st? ja hutki patukalla kintuille mink? kerkesi, pojat huusivat, Janne kiroili ja is?nt? kehotteli rappusilla seisten:

-Anna pakanoille...! Anna paremmin hyv?kk?ille...! Voi nuo juoksulaat mink? hyv?ns? tekiv?t!

Mutta Jannella oli onneksi isot saappaat jalassa ja h?n sattui kompastumaan kiveen, joten pojat pelastuivat enemm?st? kurituksesta. Pitk?n matkan painoivat he toki viel? t?ytt? juoksua tiet? pitkin uskaltamatta taaksensa katsahtaa. Mutta tultuansa vakuutetuksi, ett? takaa-ajaja oli j??nyt j?lelle, poikkesivat he tiepuoleen.

Siin? istuivat he nyt kauan sanattomina. Kukin katseli omia pohkeitansa.

Vihdoin kysyi Vesa:

-Sattuiko sinuun, Saku?

-Sattui tuohon... Ent?s mihink?s kohtaan sinuun sattui?

-Ei kun tuohon vain pohkeeseen ... ja t?h?n toiseen jalkaan, selitti

Vesa. Juntus taas kehasi:

-Minuunpa sattui kolmeen paikkaan ... ja olisi viel? sattunut, jos min? en olisi oikein juossut?

Saku jo n?ytti suuttuneelta, mutta silloin selitti Otto:

-Paraneepa t?m?, kun voitelee sylell? n?in.

Toiset seurasivat neuvoa, sylk?siv?t vitsan j?lkiin ja voitelivat ne n?pill?ns?. Itse asiassa jokaista harmitti Jannen menettely, ja se harmi yltyi sit? mukaa kun sylell? voideltuja vitsan j?lki? rupesi kirvelem??n. Kukaan vaan ei olisi halunnut sit? suuttumustansa ilmaista ja siten ensimm?isen? osottaa, ett? h?neen on sattunut kipe?sti. Vihdoin rohkasi toki Vesa luontonsa: Jannelle kostaaksensa h?n kehasi:

-Olisi meid?n renki Matti osannut antaa kovemminkin.

Ja oitis laski Jannen arvo poikien silmiss?: Nyt kehasi Sakukin:

-Olisi vaikka kuka osannut... Jos vaikka min? olisin ottanut meid?n renki Pekan kynt?vitsan ja sill? oikein vedellyt, niin suuremmat makkarat olisi pit?nyt nousta.

-Ja jos min? olisin vedellyt oikein isolla takkavitsalla, niin olisi pit?nyt kohota ihan sormen paksuiset makkarat, ylv?styi siit? Ottokin. Esa heilautteli kannuansa ja ilmotti:

-Tahi jos min? olisin ly?nyt vaikka t?ll? l?kkikannulla, niin koko p??n olisi pit?nyt haleta.

Ja joukko tunsi nyt olevansa voittamaton. Juntus jo ilkkui Jannen kaatumisella: h?n juosta kontuutti matkien, langeten vihdoin muka Jannen tavoin ja ilkkui:

-Se kun juosta konttuutti ensin n?in ... ja sitte tuiskahti n?in turvallensa.

Koko joukko nauroi nyt sille vahingolle niin riemuisasti ett? muutamat aivan yltyiv?t py?r?ytt?m??n h?r?npyllyn. Juntus siit? innostui: h?n juosta h?nttyytti ymp?riins? ja ollen muka hevonen hirnasi:

-Hii-ha-ha-ha-ha!

-Hii, hirnasi Esakin ja alkoi hyppi? Heikki Tirrin mustan oriin tavoin, sy?ksyi lopuksi t?ytt? ravia tielle ja alkaen painaa sit? pitkin ett? ikenet olivat irvell? huusi h?n:

-Nyt sit? ajetaan Tirrin oriilla kaupunkiin telehvoonia katsomaan...

Hii-ha-ha-haa!

-Hii-ha-ha-haa! himasi siihen koko joukko ja sy?ksyi hevoskarjana Esan j?lest?. Vasta ensimm?isess? yl?m?ess? pys?ytettiin juoksu ja Vesa ylpeili:

-Kun olisi n?in monta oritta sinunkin is?ll?si, Saku, niin sitte kun me ottaisimme niist? yhden ja ajaisimme oikein, niin tuo p?ly vain tupruaisi... Tupruaisihan, Saku?

-Tupruaisi... Ja sitte jos karrit s?rkyisiv?t, niin kun me kaikki pojat nousisimme sen hevosen selk??n ja ajaisimme oikein t?ytt? nelist?, niin siit? ei enn?tt?isi mik??n tielt? pois... Ei lintukaan enn?tt?isi ... eik? vanha akka ... eik? mik??n... Eih?n enn?tt?isi?

-Ei.

-Ja sitte siin? olisi hevosen sel?ss? miest?...! Se olisi niin pitk? selk? kuin pappilan pytingin katto... Olisihan...? Vai eik? olisi?

-Olisi.

-Ja silloin ei uskaltaisi tulla sek??n kaivotalon Janne... Vaikka h?nell? olisi miten pitk? patukka, niin ei uskaltaisi, kun se hevonen oikein porhaltaisi! tarttui Juntus. Se muistutti taas mieleen vitsan j?lkien kirvelyt. Hetkisen olivat pojat ??neti. Saku suuttui Jannelle ja kun siihen kohdalle, aivan tien molemmille puolin sattui suunnattoman iso kyl?n yhteinen lammaskatras, ei h?n voinut olla sille vihaansa purkamatta. ??nett? sieppasi h?n vitsal?j?st? pitk?n vitsaksen patukaksi, sy?ksyi lammaskatraaseen ja huudahti:

-Ajetaan, pojat, lampaita!

-Ajetaan! Ja oitis liehui jokaisen k?dess? aimo patukka. Suunnattoman iso lammasjoukko alkoi painaa tiet? pitkin ja poikaparvi per?st? patukat kohoina. Lampaita oli yli kaksi sataa, niist? nelj?kymment?seitsem?n kellokasta. Oli kuiva aika ja tiest? nousi aivan mahtava p?lypilvi kun t?m? omituinen joukko painoi hurjaa vauhtia m?ke? yl?s, toista alas. Monet kymmenet lampaankellot kalisivat. Pojat huusivat. Semmoisessa mahtavassa p?lypilvess? ja semmoisella vannalla saapuivat he kyl??n, jonka l?pi tie kulki.

Ja nyt sattui koko kyl?n v?ki olemaan talkoissa Juvosen pellolla, aivan maantien varrella, mutta oli nyt keskell? peltoa kahvia juomassa. Puhuttiin taas telefoonista, joka kulki kyl?n l?pi. Joku vaimoista p??tteli viisaana:

-Kyll?p?h?n viel? n?hd??n!

Vaiettiin. Toinen vaimo jo lis?si:

-Sit? Antti-Kristuksen tuloahan ne ennustavat... Ei siit? langasta siunausta t?h?n kyl??n vuoda.

H?n haukkasi sokeria, puhalsi kahviin ja lis?si kuin itsekseen:

-Milloin h?n sitte itse ilmestynee.

Kohta alkoi kuulua outoa melua. V?ki tarkkasi. Kohta nousi suuri p?lypilvi, joka l?hestyi uhkaavana, ja melu koveni. Alussa ei v?ki k?sitt?nyt mik? on tulossa. Vihdoin arveli vanha Juvonen:

-Lampaatkohan nuo juoksevat ... kun se kuulostaa v?h?n lampaan kellon ??nelt?!

-No eih?n se nyt paha henki toki lampaita ryll?? ... viattomia el?vi?, oikasi siihen Ahokkaan vanha Lotta.

Pilvi yh? l?heni ja melu koveni, mutta mit??n ei voinut erottaa sakeasta p?lyst?. Lotta jo arveli:

-Jokohan tuo on nyt se itse se vanha vihollinen tulossa...

H?n mietti. V?ki oudosteli. Lotta lis?si jo kuin itsekseen:

-Siin? se nyt on jo ... se itse Antti!

Mutta asia selvisi pian. Lauma sy?ksyi jo v?en kohdalle. Juvonen huomasi hurjan poikaparven ja kiroili h?diss??n:

-Johan min? sanoin, jotta ne ovat lampaat...! Ottakaa sukkelaan seip??t ja antakaa niille sy?t?ville, tahi ne ajavat lampaat kuoliaiksi.

V?ki sy?ksyi aseita etsim??n. Juvonen huusi lis??:

-Ne ovat paholaisen juoksupoikia... Antakaa ruojille seiv?st?!

Ja nyt alkoi ajo. Pojat huomasivat vaaran ja huudahtivat:

-Voi ... voi!

Ja yh? hurjempaa vauhtia painoivat he tiet? pitkin, v?kijoukko riensi meluten per?st?. Pojat unohtivat lammasten ajon ja koettivat vain pelastua. Mutta ?lyt?n lammaslauma painoi vain eteenp?in. Kahden puolen tiet? oli pisteaitaa, joten pojat eiv?t uskaltaneet poiketa tiepuoleen, pel?ten viipyv?ns? aidan yli noustessa liika kauan ja siten joutuvansa ahdistajien k?siin.

Niin mentiin kyl?n halki. Seip??t heiluivat. V?ki huusi ja kiroili. Tielle sattui kauppias Juntusen poika Vikki ja Pekka Suokkaan poika Tena. He olivat siin? noppakivi? valitsemassa, kun lammaskatras l?hestyi. Pelokkaina vet?ytyiv?t he aitoviereen. Pojat sy?ksyiv?t laumoinensa ohi ja huomattuansa nuo kaksi turvatonta poikaa, huusi Esa:

-Tulkaa pakoon ... ne tappavat!

Molemmat pojat s?ik?htiv?t siit? niin ett? suin p?in sy?ksyiv?t yhteen joukkoon. Niin kasvoi joukko kahdella ja nyt k?vi hurja kulku kyl?n l?pi.

Mutta vihdoin loppui kyl?n kujatie. Tultiin mets??n, jossa ei ollut aitaa, ja Saku huusi:

-Menn??n mets??n!

Ja sit? kyyti? sy?ksyikin poikajoukko tihe??n koivikkoon. V?kijoukko ei sit? huomannut, sill? sakeassa p?lyss? ei voinut mit??n n?hd?. Suin p?in se seurasi lammaskatrasta, joka viel? jatkoi pakoansa. Viimein katras pys?htyi ja seisoi tiell? rauhallisena, kun takaa-ajajat saapuivat ja siunailivat:

-No senk?s taivaaseen ne pojat h?visiv?t!

Ei kukaan voinut sit? k?sitt??. Etsittiin, mutta mit??n ei l?ytynyt.

Joku siunaili jo:

-Mutta mit?h?n ne oikeastaan olivatkaan, kun h?visiv?t kuin tyhj? taivaaseen!

Ja silloin v?l?hti kaikkien mieleen ajatus telefoonista ja pahoista hengist?. Jo arveli er?s:

-Jokohan nuo akat ennustivat oikein!

Mietittiin asiaa. ?skeinen puhuja toisteli:

-Kunhan ... kunhan t?ss? ei olisi vain ollut itse se hyvin vanha poika ihmispoikien muodossa peli?ns? pit?m?ss? ... kun se tuolla tavalla h?visi!

Sit? pohdittiin vakavasti ja illempana levisi se usko ett? lampaita ajaneet pojat olivatkin olleet pahoja henki?. Se usko varmistui, kun ennen maatapanoa huomattiin kaksi kyl?n pojista h?vinneeksi. Jokainen p??tteli siit?:

-Ei suinkaan ne oikeat ihmisen lapset ole ennenk??n lapsia vieneet!

Se ajatus oli aivan luonnollinen. Kyl? oli kauhuissansa.

Kadonneiden kodeissa itkettiin ja surtiin ja sin? y?n? ei uskallettu nukkua koko kyl?ss?, sill? pel?ttiin pahan hengen uutta ilmestyst?. Kadonneita etsittiin ja niiden vanhemmat olivat jo sairaat surusta.