Chapter 3 No.3

Kirkonkyl??n, vallesmannille, jonka telefooni oli valmistunut viime viikolla ja oli ensimm?inen koko l?hitienoilla, oli t??lt? Salokyl?st? hyv? taival matkaa. Useissa paikoin oli my?t?maata, jopa jyrkki? alam?ki?, ja niiss? panivat pojat t?ydeksi juoksuksi, ehti?kseen vain pian perille. Er??ss? yl?m?ess? he k?veliv?t rinnatusten ja Otto kehui:

-Sitte otetaan sekin kannu ihan t?yteen siirappia... Ja viel? itse juodaan mik? vain jaksetaan.

Niin saapuivat he Minkkisen torpan kohdalle. Torpan pihamaalla sattui silloin vetelehtim??n heit? hieman vanhempi, heikkolahjainen ja huonotapainen juoksulaspoika Juntus. N?hty?ns? tulijat, juosta reuhkasi h?n oitis niiden luo ja liittyi joukkoon kolmanneksi, ja niin jatkui nyt kulku kolmisin. Juntus aloitti keskustelun kysym?ll? Esalta sen kannusta:

-Mik? sinulla on se?

-T?m?k? l?kkikannu? per?si Esa ja Juntus my?nsi:

-Se.

-T?m? on Oton ?idin l?kkikannu, joka oli is?ll? lainana, selitti nyt Esa. Juntus oli juuri k?ynyt viem?ss? Minkkisen hevosen mets??n, saaden palkaksi voileiv?n, ja muistellen sit? tapahtumaa kysyi h?n Esalta:

-Oletkos sin?, poika, ajanut selk?hevosella, niin kuin min??

-Kenenk? hevosella sin? ajoit? tarttui siihen Otto. Juntus alkoi kehua:

-T?m?n Minkkisen ruunalla. Ja voi tulimainen kun juoksi kovasti ... mutta kun min? pidin oikein kovasti harjasta kiinni, niin enp?s pudonnut sel?st? ... vaikka haarukoita vain ly?tti s?k?.

Puhelu takertuikin nyt ratsastukseen. Juntus osasi kehua tehneens? aivan ihmeellisi? urot?it? ja toiset jo alkoivat h?nt? kadehtia. T?m? jatkoi:

-Ja yhdenkin kerran kun min? ajoin sill? Iittil?isen tammalla, niin min? en pudonnut vaikka se nelisti lepikkoon ja joka paikkaan ja viel? hyppi aitojenkin yli kuin lintu!

H?n otti tielt? litte?n kiven, viskasi sen linkoamalla ja kehasi samalla

Otolle:

-Sin?p? et uskaltaisi sill? tavalla ajaa selk?hevosta!

Otto oli taas alakynness?.

-Etk? ole k?ynyt kirkon sillan alla, ylpeili Juntus lis??. Nyt jo harmistui Otto, mutta ?kki? keksi h?nkin asian ja sanoi uljaasti:

-Mutta sin?p? et ole n?hnyt telehvoonia.

Juntus oli vaiti. Voitokkaana viskeli Otto l?kkituoppiansa pallon tavoin. H?lmistyneen? kysy? tokaisi vihdoin Juntus:

-Oletkos sin? n?hnyt?

-En... Mutta min? menen Esan kanssa katsomaan, kun se menee hirsitolppia my?den ja siit? saa vaikka mit? vain sanoo! ylv?steli Otto.

Ja nyt alkoi telefoonin selittely, saman tapainen kuin oli jo tapahtunut ladon katolla. Esa kehui:

-Kun vain sanoo harallekin, jotta: 'teleh-voon!' niin se menee pakoon vaikka olisi miten vihainen.

-Meneek? vaikka olisi sarvip??? ihmetteli h?lm? Juntus, joka jo oli oikeastaan ly?tt?ytynyt yhteen joukkoon.

-Menee...! Ja vaikka olisi miten likell?, niin menee! vahvisti Otto ja nyt huudahti Juntus:

-No menn??n katsomaan!

-Menn??n! riehahtivat toiset, sy?ksyen k?velyst? t?yteen juoksuun.

* * * * *

Pelon sekaisella kunnioituksella l?hestyiv?t he vallesmannin taloa. Ja kujasten suussa ilmotti Juntus:

-Nyt kun ei olisi vallesmanni pihalla, niin sitte ei tarvitsisi pel?t?!

-Onkos se vihainen?

-On... Se kiroaa, niin jotta voi perhana! ylv?styi Juntus. Se vei toisilta osan rohkeutta. Varovasti ja kaukaa he kiersiv?t talon, pit?en sit? yh? silm?ll?, mutta eiv?t huomanneet mit??n. Juntus jo huomautti:

-Eip?s sit? olekaan!

-On se, mutta sit? ei n?y, puolusti Esa asiaansa, lis?ten:-Is? sanoi, jotta se on.

-Ja siit? saa siirappiakin! lis?si Otto ylv?styen. Kierrosta jatkettiin ja samalla pienennettiin. He osuivat kaivolle. Siin? oli t?ysin?inen vesikorvo, ja kissa istui kaivon kannella rauhallisena. Juntus silloin j?rkeili:

-Kun olisi viskata kissa vesikorvoon, niin p??sisik?h?n se pois!

-Esapa viskasi yhden kerran, tarttui siihen Otto ja lis?si:-Ja sitte kun Esan is? huusi.

-Eip??n, kainosteli Esa.

Otto kysyi nyt Juntukselta:-Huutaakos sinulle is?, jos teet mit??

-Eip? minulla ole is?? ollutkaan, hyvitteli Juntus.

-Ent?s eik? ?iti?k??n ole ollut?

-Ei.

-Kukas sinulle sitte antaa leip??! ihmetteli Esa.

-Ei kukaan... Min? vain itse kerj??n.

-Ent?s kukas ly?, jos mit? teet ... kun ei ole ?iti?k??n, tutki Otto.

-Ei kukaan.

-Eik? tukistakaan?

-Ei... Tahi jos kuka yritt?isi tukistaa, niin ei uskalla, kun min? juoksen pakoon! ylpeili Juntus. Ja aikoen kokeilla heitt?m?ll? kissan vesikorvoon, alkoi h?n sit? l?hesty?, pyydellen:

-Kis ... kis ... kis ... kis!

-Na-uu! vastasi kissa yst?v?llisesti k?yrist?en selk?ns? ja nostaen h?nt?ns? pystyyn. Mutta samassa l?hestyi vallesmannin poika, Vesa, kaivotiet? my?ten juosta hanttuuttaen. Jo kaukaa h?n huusi juostessaan n?ille h?nelle aivan tuntemattomille pojille:

-Pojat hoi..! Simosen koiralla on nyt kolme pient? pentua.

H?n oli jo ehtinyt toisten luo, pys?htyi ja katseli uusia tuttujansa, laski sitte h?r?npyllyn ja kysyi:

-Kuka osaa laskea neulansilm?n?

-Osaa sen nyt vaikka kuka! j?r?hti Esa. Vesa jatkoi hieman voitettuna:

-Oletko sin? sen laskenut?

-Olen toki... Ja m?ke?kin olen laskenut hyppyrist?, keh?si Esa, ja nyt kysyi Juntus Vesalta:

-Ent?s oletkos sin? viskannut kissaa vesikorvoon?

-En... Oletkos sin??

-En ole... Mutta tuossa olisi kissa, puolustautui Juntus.

-No! oli Vesa valmis ja oitis alkoi h?n pyydell?:

-Kis ... kis ... kis ... kis!

Ja siin? paikassa paiskasi h?n kissan korvoa kohti. Kissa sai toki korvon reunasta kiinni, s?h?hti vihaisesti ja sy?ksyi yhten? nuolena kuivin nahoin nurmikon yli ja suoraa p??t? pikku kolosta aitan sillan alle.

* * * * *

N?in olivat he nopeasti tutustuneet. Yhdeksi joukoksi liittyneen? h?rn?siv?t he jo kolosta kissaa kepill?. Mutta kun sit? ei kuulunut, kysyi Vesa rutosti:

-Olettekos te n?hnyt papan uutta venett? jo?

-Emme, vastasi Juntus h?lm?n? ja Esa kysyi:

-Onko se iso?

-On se, my?nsi Vesa, lis?ten:-Mutta se on riihess? kuivamassa, kun se tervattiin.

-Menn??n katsomaan! tokasi Juntus.

-No menn??n! vilkastui Vesa ja he l?htiv?t. Ensi ujostelu oli h?vinnyt ja reippaasti heilutteli jo Esa kannuansa, kun he meniv?t joukolla riiheen.

Mutta sinne tultua ei kukaan ryhtynytk??n venett? tarkastelemaan. Esan huomio kiintyi oitis uunin nokireikiin ja h?n huudahti:

-Voi miten isot rei?t!

Ja todellakin oli koko uuni juhlallinen ja suuri heid?n omien riihiens? uuniin verraten. Ja uunin suu ja tulipes?kin oli heist? aivan kuin joku luola. Vaistomaisesti ilmoitti Otto:

-Ja miten iso uuni...! Sinne sopisi vaikka sis??n.

Ja h?n p??ttikin koettaa. Oitis h?n konttasi uuniin. Ahdasta siell? oli, mutta mahtui toki.

-Sopiiko sinne? tiedusti Juntus.

-Sopii, vahvisti Otto nokisesta uunista ja h?nen sielt? palattuaan ry?miv?t sinne yksitellen toisetkin. Kun teko oli tehty, iloitsi Esa er?st? kyl?n poikaa ajatellessansa:

-Nyt ne ovat muutkin olleet uunissa, eik? vain Sutisen Vikki yksin??n!

Siit? riemastuneena heitti h?n pehkul?j?ss? kuperkeikan, nauraa hihahtaen riemuissaan:

-Hi-ih!

Toiset muksahtelivat oitis per?st?, hihahdellen, ja niin pyllyili koko joukko pehkuissa. Iloittiin. Jo lenn?hti ensimm?inen pehkutukko jonkun niskaan: Alkoi pehkusilla olo.

Koko riihi oli t?ynn? iloa ja naurua ja pehkut pelmusivat kaikkialla tupsahdellen milloin kenenkin niskaan, ja kohta oli koko pehkul?j? hajalla ja riihen lattia ja ?sken tervattu vene pehkuilla ylt'yleens? peitetty.

* * * * *

Mutta t?m? ilo loppui ?kki? sen johdosta ett? vallesmannin koira, se sama Musti, joka on lukijaakin jo housunlahkeeseen puraissut, hy?kk?si lukkarin laihan koiran kimppuun, ja alkoi tappelu. Vesa huudahti silloin riemuissaan:

-Voi! Koirat tappelevat!

-Menn??n katsomaan! sy?ks?hti jo Juntus ulos.

-Menn??n! riehahtivat toiset ja siin? paikassa sy?ksyiv?t kaikki juoksujalassa paikalle. Tappelu loppui kuitenkin ennen kuin he saapuivat paikalle ja nyt oli heill? aikaa puhella. Vesa sattui tielt? l?yt?m??n is?ns? viskaaman sikarinp?tk?n ja kysyi Otolta:

-Joko sin? olet polttanut tupakkaa?

-En.

-Mutta min? olen, kehasi siihen h?lm? Juntus, lis?ten:-Ukko Pesosen piipulla poltin min? ja Kujalan Mikko monta piipullista.

-Oliko se hyv??? tarttui siihen Esa. Juntus my?nsi:

-Oli... Mutta sitten otti Pesonen piippunsa pois ja sanoi Kujalan

Mikolle, jotta mene kissan h?nt??n, semmoinen mies.

Vesa oli sill?v?lin laitellut sikarinp?tk?? polttokuntoon. Sit? katsellen tokasi Esa.

-Kun olisi kaikille!

-Etsit??n rikkal?j?st? ... jos siell? on.

-No, suostuivat toiset. Rikkal?j?st?, aitan takaa, l?ytyikin p?tk? kullekin, ja nyt l?hdettiin tyhj??n latoon polttamaan.

* * * * *

Vallesmannin hein?lato oli v?h?n ulompana talosta. Heini? siell? ei nyt ollut, mutta harvan sillan alle oli talven kuluessa karissut kaikenlaista ruhkaa: hein?n rippeit? ja muuta. Pojat istahtivat piiriin keskelle lattiaa ja ryhtyiv?t tupakoimaan. Vesa oli heist? siihen tottunein, Otto ja Esa aivan ensikertalaisia. Kun h?lm? Juntus vet?si ensim?iset savut, kehasi h?n:

-Voi piru kun t?st? tulee savua.

-Ent?s saatko sin? l?htem??n...? Ime n?in, ohjaili Vesa Ottoa.

-Se menee henkeen! valitti t?m? silm?t punaisina ja vetisin?.

-Ime paremmin! neuvoi siihen Juntus.-Ime n?in ja sitte puhalla!

-Voi, voi kun se on v?kev??! ylv?steli Esa silm?t henkeen menneest? savusta tihrullansa.

Mutta v?hitellen tottuivat hekin. Tupakoiminen alkoi jo luistaa niin ett? Vesa voi ruveta kertomaan omia urot?it?ns?. H?n alkoi:

-Kerran kun me olimme Sakun kanssa ja poltimme tupakkaa.

Siit? sukeutui pitk? juttu. Vesa kehui Sakua ylpeillen:

-Saku ei s?ik?ht?isi mit??n... Vaikka olisi mik? tulossa, niin Saku ei pelk?isi.

-Mutta jos Immosen vihainen h?rk? olisi, niin pelk?isi! v?itti Otto.

Vesa ten?si:

-Ei pelk?isi. Saku kun ottaisi papan pyssyn ja sill? pamauttaisi, niin kuolisi koko h?rk?!

Vesa oli voittanut. Nyreytyneen? virkkoi Otto:

-Oletkos sin? sill? pamauttanut?

-En, t?ytyi Vesan my?nt??. Mutta oitis hoksasi h?n korjata tappionsa:

Ylpe?n? h?n kys?si:

-Mutta onkos teist? kuka sylk?issyt papan pyssyn piipun reik??n...?

Oletko sin? Esa?

-En.

-Mutta min?p? olen sylk?issyt, uljastui siit? Vesa, nosti aivan k?tt??n ja kehui:-Ja pappa kun sitte rassasi sitt? piippua, niin se huusi piioille, jotta kuka paholainen se on k?ynyt t?nne vett? valamassa.

Vesa oli nyt lopultakin sankari. Neuvottomana Esa katsoi h?neen, ja Juntus potki takapuoltansa pystyyn. Silloin terhistyi taas Otto ja kysyi voiton varmana:

-Mutta oletkos sin? sylk?issyt telehvooniin?

-En, t?ytyi Vesan tokaista. Mutta oitis h?n lis?si:-Mutta pappa on sylk?issyt.

-El? valehtele!

-Onpas: Kerran kun se s?i ja mamma sanoi papalle jotta Forsmannin set? puhuu, niin pappa meni ja sanoi, jotta 'sylk?sen min? sinun huonoon konjakkiisi, juo yksin?si se tahi kutsu Ratista'.

Nyt oli p??sty asiaan kiinni. Puhuttiin telefoonista. Jo kysyi Esa:

-Miss? se on?

-Se l?htee kamarin sein?st? ja sitte se menee hirren p?it? my?ten ihan vaikka minne asti, oli selitys. Sen kuultuansa ehdotti Esa:

-Menn??n katsomaan.

-No menn??n, suostui koko joukko. Tuli j?i kytem??n ladon sillan alle.

L?htiess??n huomautti vain Juntus:

-Voi kun t??ll? haisee k?ry ja on savua.

* * * * *

Menness??n he keskustelivat pallokepeist? ja sen johdosta unehtui koko telefooni. Ainoastaan sattuma johti sen taas mieleen: He olivat jo sivuuttaneet talon ja k?veliv?t maantiet? my?ten, kun Juntus sattui huomaamaan telefoonipylv??n ja ihmetteli:

-Voi paholainen miten pitk? hirsi on tuossa!

-Se on telehvooni...! Pojat, siin? on telehvooni! huudahteli silloin Vesa ja liikkumattomina, sanattomina katsoivat pojat yl?s pylv??n p??h?n. Vasta pitk?n ajan kuluttua uskalsi Otto selitt?? n?kem??ns?:

-Siin? on semmoinen rautalanka.

-Se sitte sit? my?ten menee, kun pappa soittaa kammista, ja sitte se puhuu, selitti Vesa.

-Se telehvooniko se puhuu?

-Se... Mutta se on kaupungissa se joka puhuu.

Otto joutui ymm?lle. H?n tiedusti:

-Ent?s mik? t?m? on?

-T?m? on rautalanka... Mutta se telehvooni, joka on kaupungissa, puhuu.

-Mit? se puhuu?

-Se puhuu vaikka mit?... Kun vain pappa pyyt?? jotain kaupungista, niin se saa.

-Saako vaikka mit??

-Saa.

Koko laitos tuntui, olevan k?sitt?m?tt?m?n ihmeellinen. Juntus huomautti:

-Siin? on semmoinen valkea rauta koukussa.

-Se on posliinia, tiesi Vesa.

-S?rkyyk? se, jos viskaa kivell?? tiedusti siihen Esa.

-S?rkyy, kehasi Vesa. Otto siit? ilostui, huudahtaen:

-No koetetaanpas!

-Koetetaan!

-No! olivat loputkin valmiit, ja niin alkoi harras posliinin kivitt?minen. Viimein sattuikin siihen kivi ja pojat siit? jo riemastuivat. Mutta kilahdus olikin kuulunut avonaisesta akkunasta vallesmannille, ja samassa hetkess? huusi t?m? ankarana:

-Matti! Heit? kynt?minen ja anna niille hylyille sit? kynt?vitsaa, jotta naukuu!

-Siin?k? te pahan hengen omat kivit?tte... T?st? min? teille annan! huusi siihen Matti juosta hanttuuttaen patukka kohona mullosta my?ten poikia kohti.

-Matti tulee, enn?tti vain Vesa huudahtaa, kun jo koko joukko sy?ksyi hurjassa paossa lehtoon.

* * * * *

Nyt ei Vesakaan uskaltanut menn? kotiinsa. Ensi kauhusta selvitty??n he ryhtyiv?t tekem??n kivist? taloa. Sit? tehdess? he tyyntyiv?t, ja kun talo oli valmis he pystytteliv?t jo keppej? telefoonipylv?iksi aikoen laittaa telefoonin taloon. Mutta ty? keskeytyi, kun ?kki? kuului huuto:

-Tulipalo... Lato palaa!

-Voi! Meid?n lato palaa! riemastui Vesa ja yhdest? suusta p??si toisilta iloinen:

-Menn??n katsomaan!

Juoksujalassa l?hestyiv?t he latoa, joka oli jo ilmitulessa. Savun seassa h??ri v?ke? sammutuspuuhissa. Matti ruiskutti vett? k?sipumpulla. Kun h?n huomasi poikien tulevan, k??nsi h?n suihkun niit? vastaan ja uhkaili:

-Siihenk? tulette viel? tielle...! Tuosta saatte!

L?pim?rkin? pakenivat pojat. Taas kuului vallesmannin ??ni. Pojat painuivat mets??n, v??nsiv?t siell? vaatteensa kuiviksi, ja kun Vesakaan ei uskaltanut kotiinsa menn?, ehdotti h?n:

-Menn??n lukkarin navetan ylisille, siell? on heini?.

Niin he tekiv?tkin. Kenenk??n huomaamatta he p??siv?t ylisille ja nyt alkoi iloinen h?r?npyllyn lasku hein?l?j?ss?. Ja sitten juttelu.

Mutta ilta oli jo tullut. P?iv?n vaivat v?syttiv?t ja pojat nukahtivat hein?l?j??n.

* * * * *

Oton ?iti, Eevastiina, odotteli jo poikansa tuloa, sill? soppavesi rupesi jo kiehumaan.

Tulta kohennellessansa h?n puheli:

-Eik? se nyt ik??n tule! Vesikin siin? jo kiehuu!

Kului viel? joku aika. H?n pelk?si miehens? suuttuvan, jos ei ruoka ole aamiaiselle tullessa valmis, meni rappusille ja huusi:

-Otto hoi...! Etk? sin? jo ik??n tule!

Mutta turhaan h?n odotti vastausta. Tupaan palatessaan harmitteli h?n:

-Pahan hengen el?v?, kun j?i nyt sinne koko p?iv?ksi... Semmoista se on, kun niit? ?lytt?mi? asialle laittaa!

Samassa saapuikin h?nen miehens? Antti Juhana seip?it? kolomasta, pisti kirveen penkin alle, muljautti p?yd?lle ja kysyi:

-Eik?s se ruoka taaskaan ole valmis?

Syntyi uhkaava ??nett?myys. Eevastiina selitti l?hett?neens? Oton hakemaan soppasiirappia, ja se nyt viipyy. Antti Juhana imeksi kotvan aikaa piippuansa ja murahti jo synkk?n?:

-Olisitpa sin? itsekin joutanut sit? hakemaan, niin ei olisi viipynyt.

Eevastiina huokaili asiaa sotkeaksensa jumalisena. Taas lis?si Antti

Juhana:

-Eiv?t t?ss? ty?t olleet esteen?... Sutisen akka k?y p?iv?t?ill?kin ja kuitenkin enn?tt?? ruuan laittaa.

Kauan sieti Eevastiina tekeytyen jumaliseksi, mutta vihdoin h?n huudahti:

-Senk? paha henki sen pojan vei, kun se ei tule...! Otto hoi...! Ot-to! h?n huusi lopuksi ovelta.

Suutuksissaan l?hti Antti Juhana ty?h?ns? sy?m?tt?min mahoin ja p??tti

olla uhallakin ruuatta aina lounaalle asti. Vihoissaan karttasi

Eevastiina sill? aikaa tuvassa ja oli jo unohtaa koko siirappiasian.

Niin kovin kaiveli mielt? ?skeinen hiljainen riita.

Mutta puolenp?iv?n korvissa tuli tupaan h?t?ytynyt Esan ?iti Kaino

Josefiina ja tervehti siunaillen:

-No mihin ihmeen reik??n se meid?n poika on pudonnut, kun sit? ei t??ll?k??n n?y...! K?vik? se t??ll? lainaamassa sit? siirappia?

-Eih?n se, h?mm?styi Eevastiina. Kaino Josefiina l?i reiteens? ja siunaili:

-No en min? mokomaa lasta olisi uskonut olevan, en t?ss? maailmassa...! L?hetin jo aamulla pyyt?m??n siirappia ja t?t? hyv?k?st? saa odottaa sen ilmoisen ik?ns?...! Eik? se tuonut sit? maitokannuakaan?

-Ei, ep?si Eevastiina ja Kaino Josefiina p?ivitteli:

-No, minneh?n tuo pojan el?v? taas h?visi...! Semmoista se on, kun ei jouda ihminen kunnolla lapsiaan kurittamaan! Laitat asialle, niin kohta taas saat itse l?hte? per?st? juosta oikasemaan...

H?n vilkuili ymp?rillens? ja kys?st? hel?ytti:

-Miss?s se teid?n poika on?

-Ka siirappiahan se l?hti kaupasta hakemaan! yritti h?mm?stynyt

Eevastiina ja lis?si:-Mutta sille tielleenp??n tuo j?i.

Ryhdyttiin selvittelem??n asiaa... Kaino Josefiina py?ritti jo p??t?ns? ja p?ivitteli:

-No voi, voi sit? meid?nkin poikaa...! Mutta johan min? sanoin sille Urho Ernestille kohta naimisiin menty?, kun olin muutaman vuoden vain sen kanssa el?nyt, jotta saathan n?hd?, jotta ei niist? lapsistasi kunnollista kalua tule, jos et ajoissa itse?si paranna, sill? ei se huono puu taida kunnollista hedelm?? kantaa!

H?n muutti ??nens?vyns? kimakammaksi ja lopetti voitokkaana:

-Ja siin? se nyt on minun ennustukseni taas toteutuneena!

-Ho-hoi...! Hoh-hoi! huokasi Eevastiinakin ja siten k??ntyi puhe jumalisiin asioihin.

Mutta sitten alkoi Kaino Josefiina niiskuttamaan nen??ns?, muka kahvin hajua tuntien. Vaan onneksi palasi toki silloin Antti Juhana lounasta sy?m??n, vilkasi ensin p?yd?lle, sitten liedelle ja istahti niin synkk?n?, ett? Kaino Josefiinakin sen huomasi ja vaikeni. Eevastiina ensi aluksi h?t?ytyi, mutta kun mies murjotti aivan ??nett?, ehti h?n saada malttinsa ja ruveta selvittelem??n asiaa kiertotiet?. H?n kujerteli Kaino Josefiinalle hurskaasti, kavalasti:

-Sin? se toki sait semmoisen miehen, ett? se ei ruuasta pahaa el?m?? nosta... Saat sin? kiitt?? semmoisesta miehest? sen antajaa.

Kaino Josefiina siihen huudahti:

-No, johan min? nyt antaisin sen sekaantua akkojen asioihin ... kun nyt ruuan keittoihin...! Jo sille semmoiselle miehelle nauraisivat kyl?n harakatkin...!

H?n korotti jo ??nens? ja todisti:

-Silloin jo yhteen el?m??n menness? sanoin, jotta: Se tied?kin vain, jotta jos pist?t nen?si akkojen huttukattilaan, niin paikalla menen rovastin puheille ja sanon, jotta siit? miehest? pit?? tulla ero.

Antti Juhana joutui pulaan. H?n ei l?yt?nyt en?? muuta teht?v?? kuin ruveta piippunsa hikireik?? selvittelem??n. Sisu t?ynn? valitti h?n kuin itsekseen:

-Tuokin piipun hyv?k?s ... kun siin? taas reistailee!

* * * * *

Niin oli estetty ilmiriidan nousu. Se olisi kumminkin ehk? Kaino Josefiinan l?hdetty? leimahtanut, sill? kaikki ik??n kuin kyti tuhkan alla, mutta nyt sattui tapaus, joka muutti mielet kokonaan:

Tupaan ty?ntyi n?et Pekka Makkosen renki Sulo Roobert, ryypp?si vett? korvosta, pyyhki k?mmensel?ll? suunsa ja tervehti:

-Olikohan se teid?n ja t?m?n Kaino Josefiinan poika, jotka hukkuivat?

-Mit?? p??si Kaino Josefiinalta ja Eevastiina h?mm?styi:

-Mit? se nyt t?m? Makkosen Sulo h?per?i?

Sulo istahti ja veti kintturemeli??n tiukemmalle. Antti Juhanakin nyt ??nsi tyynen?:

-Mihink? ne hukkuivat?

-Ka eik?h?n ne t?h?n t??n kyl?n j?rveen, yritti Sulo Roobert, mutta

Kaino Josefiina keskeytti h?t?illen:

-Mit? ... en t?ss? jo paremmin sano, se t?? Makkosen renki tuolla tavalla s?ikyttelee!

Sulo Roobert alkoi selitt??:

-Ka sep? t?? Sutisen tytt? oli ollut Huuhtom?ell? ja n?hnyt kun ne olivat sen Auvisen veneen kimpussa nahisseet ja ty?nt?neet sit? j?rveen ja nyt se vene on vett? t?ynn? ja keskell? selk??... Niin jotta eip? suinkaan sill? silloin kukaan muu ole hukkunut.

?idit joutuivat aivan sanattomiksi. Antti Juhanankin syd?n jo suli sen verran ett? h?n kysyi:

-Jokos se Auvinen oli tervannut sen veneens??

-Jo. Ja nyt se on siell? vesiajona, eik? ole yht??n venett? koko t?ll? rannalla, jotta saisi sen pois hinatuksi.

-No se nyt ei ole aivan totta, yritti Kaino Josefiina h?diss??n, mutta

Sulo sanoi:

-Ka, ole sitte uskomatta! En min? ennenk??n ole viel? valetta kyl?lle kantanut!

N?in jatkui puhelu. V?hitellen selvisi asia. Nyt p??si jo Eevastiinalta itku ja h?n siunaili, miest??n syytt??kseen:

-Johan min? sen ammoin aikojaan sanoin, jotta ei se hyv??n p??ty t?m? el?m?... Kun sit? ei en?? uskota mihink??n ja siihen omaan vanhurskauteensa vain jokainen luottaa!

Antti Juhana tiesi sen olevan h?nelle tarkoitetun ja murahti:

-Ka itsep? sin? sen laitoit siirappia hakemaan... Niin jotta haro nyt se sielt? j?rvest?!

Kaino Josefiinakin itke? tihisti ja valitti:

-Ja sanoinhan sit? min?kin sille Urho Ernestille, olen sanonut ja saarnannut, jotta ei se viel? kerran kunnian kukko t?m?n talon harjalla laula.

Eevastiina yltyi itkem??n ja valitti:

-No mik? h?net nyt piti villit?kin menem??n sinne j?rvelle... Ja eiv?tk? nuo ihmisetkin nyt voisi pit?? noita veneit??n ja muita ryllyit??n kotonaan, jotta eiv?t olisi viattomien lasten turmiona ja paulana.

Niin jatkui. Viimein heltyi Antti Juhana ja arveli:

-Eip? sit? tied? vaikka olisivatkin viel? elossa... Kun olisi kyl?nv?en avulla ensin etsi? mets?st?.

Se ajatus oli kuin toivonkipin?, josta alkoi levit? heikkoa valoa odottamattoman surun murtamien ?itien sieluihin. Mielet sulivat, syd?met heltyiv?t. Jo syytteli Kaino Josefiina itse??nkin, soimaillen itkun seasta:

-Syntik?h?n vai pahuus liekin saattanut ihmisen laittamaan lapsensa yksin?ns? ja turvattomana n?ille maailman teille kiertelem??n... Ik??n kuin t?tt? siirapitta ei olisi ihminen el?nyt ... eto herkutta!

-Sep? on t?? ihmisen syd?n paatunut ja pimitetty, niin jotta kuka sit? ?ly??! soimasi silloin Eevastiinakin itse?ns?, yltyi taas itkem??n ja valitti surun murtamana:

-Kun herra viel? antaisi edes n?hd? h?net vaikka el?v?n? tai kuolleena!

Antti Juhanan syd?n pehmeni. Heltyneen? sai h?n tuskin sanoa tokaistuksi:

-Ka auttaapa se ... herra ... kun pit?? etsimistalkoot!

-Auttaa! murahti Sulo Rooberttikin, h?nkin heltyneen?. Tupa oli kuin maja jossa on k?ynyt kuoleman viikatemies. Surun painamina ryhtyiv?t vanhemmat puuhaamaan etsimistalkoita.

* * * * *

Tieto vallesmannin telefoonista oli salokyl??n saapunut vasta eilen, mutta nyt puolenp?iv?n seudussa se jo oli ehtinyt levit? miltei yli kyl?n. Siit? oli keskusteltu kaikkialla ja ep?luulolla oli puhuttu sen salaper?isist? voimista. Jo olivat hurskaimmat vaimot sanoneet merkitsev?sti, salaper?isin?:

-Saattepahan n?hd?...! Saatte sen voiman n?hd?, kun luoja kerran silm?nne avaa!

Pakostakin vaikuttivat n?m? jumalisten vaimojen sanat mieliin nyt, kun levisi tieto kahden pojan katoamisesta. Puhuttiin v?h?n, mutta mietittiin sit? enemm?n. Koko iltap?iv?n etsi kyl?n v?ki kadonneita. Etsittiin Immolan haka, etsittiin l?heiset mets?t ja pellot, etsittiin niityt ja ladot, mutta turhaan. Puhuttiin jos jonkinlaisia arveluita ja mielet kiihtyiv?t. ?idit itke? tuhertelivat, ajatellen, ett? heid?nkin lapsillensa olisi voinut samoin k?yd?. Miehet olivat juroja ja lapset uteliaita.

Mutta yh? viel? toivoivat kadonneiden vanhemmat parasta. Oli l?hetetty hakemaan venett? toiselta rannalta, ett? saataisiin Auvisen vesiajolla oleva vene rantaan ja voitaisiin alkaa naaraus. Sill? aikaa l?hti Eevastiina Pinnasen mummon Siev? Magdaleenan luo tietoja saamaan. T?m? Siev? oli usein l?yt?nyt varastetut tai kadonneet esineet ja osasi ennustaa ja povata.

Mutta h?n vahvisti todeksi poikien kuoleman. Oitis Eevastiinan tultua vakuutti h?n silm?lasit nen?ll?:

-Se oli sallittu ... se oli jo aikanansa sallittu niin. Sit? se minun n?kynikin jo ennusti... Sit? se ennusti t??np?iv?inen n?ky.

Onneton ?iti alkoi itke?. Siev? Magdaleena lohdutteli h?nt? ensin ja kertoi sitten samanp?iv?isen n?kyns?. H?n selitti:

-Min? siin? ennen aamiaista tulin Immolan haan l?pi ja siunatkoon ja varjelkoon mit? min? n?in: Kaksi pahanhengen kuvatusta: Kaksi ihan n?iden poikien n?k?ist? pahaa henke? istuu Immolan ladon katolla.

-Voi hyv? is? sent??n! valitti ?iti. Toinen jatkoi:

-Istuvat ensin siivolla, mutta sitte jo alkaa toinen rietas panna k?sill?ns? kuin siivill?.

H?n n?ytti, matkien k?sill?ns? pahanhengen lentoa, ja jatkoi:

-N?in...! N?in...! N?in se vanha vihollinen vain vaaputtaa siipi?ns? ja raakuu kuin korppi: Telehvoon...! Telehvoon...! Telehvoon...! Ja silloin min? jo sanoin, jotta nyt on Eevastiinan ja Kaino Josefiinan poikien kuolema l?hell?, kun se jo niiden n?k?isen? kummittelee.

?idin suru oli nyt sanoin kuvaamaton. Siev? Magdaleena nosti lasit otsallensa ja koki h?nt? lohdutella. ?iti rauhoittuikin hieman. Pois l?htiess??n h?n vaikerteli:

-Kunpa olisi toki h?nen sielullensa armollinen ... eik? lukisi vanhemmille t?t? viaksi!

* * * * *

Ilta oli jo tullut. Punaisena laski p?iv?, upoten viheri??n mets??n kuin mereen. Oli tyyni, ei vier?ht?nyt v?re j?rvell?, ei nuokahtanut kaisla sen rannalla... Tuo ennen niin iloinen j?rvi n?ytti nyt surulliselta kuin hauta, joka oli juur'ik??n umpeen luotu.

??nett?m?n?, vakavana istui v?ki rannalla, odottaen venett?, p??st?kseen naarausta alkamaan. Siev? Magdaleenan kertomus paholaisten ilmestyksest?, jotka raakkuivat: teleh-voon! oli levinnyt jo ymp?ri kyl?n kuin kulovalkea ja siit? puhuttiin nyt. Sutinen murisi:

-Sit?h?n ne tekev?t n?m? herrojen vehkeet.

H?n pys?htyi. V?ki ik??n kuin synkistyi. Sutinen lis?si:

-Sill? ei suinkaan se t??k??n telehvooni ole muuta kuin itsens? sen pahan hengen kapine.

-Mit?s se muuta on! murahti Kainulainen ja synkistyi. Joku lis?si:

-Pit?? heill? ollakin pelins? n?ill? t?m?n pit?j?n herroilla!

Vaieten jo mietittiin ja taas puhuttiin telefoonista. V?ki varmistui siin? uskossa ett? koko laitos on paholaisen keksint?, joka on nyt jo alkanut tuottaa onnettomuutta paikkakunnalle. Semmoisessa mielen tilassa alkoi naaraus.

* * * * *

Koko y? oli naarattu hukkuneiksi otaksuttuja. Kun yhdet olivat v?syneet, olivat toiset alkaneet. Koko kyl? oli valveilla l?pi y?n. Mutta turhia olivat kaikki naaraukset. Aamiaisen korvissa ne lopetettiinkin ja Sutinen sanoi kuolleista kuin harmitellen:

-Siell? ne nyt ovat lapsirukat ... ja siell? he poloiset pysyv?t tuomiop?iv??n asti...

Aamiaisen aikana oli Antti Juhanan m?kki v?ke? t?ynn?. Koko y?n valvonut, v?synyt naarausv?ki oli kahvilla. Samalla olivat tavallansa molempien poikien hautajaiset. Surullisena oli n?et Eevastiina ehdottanut:

-Pidett?isi yhdess? ne, niin ei menisi niin paljon tuota kahviakaan...

Kuka n?iss? k?yhiss? oloissa jaksaa sit? ostaa semmoiselle joukolle.

Ja miten autiolta tuntui nyt tupa! Ja miten surulliselta! Silmi?ns? huivinkulmalla kuivaillen valitti Eevastiina:

-Hyv? lapsihan se viel? oli... Ei tuottanut vanhemmillensa surua eik? murhetta...

Taas yltyi itku ja tuskin kuului sen seasta sanoja, kun h?n lopetti:

-Mutta tottapa se oli h?nellekin niin sallittu.

H?n koki tyynty?, kuivasi silm?ns? ja nurkui:

-Mutta ett? h?nen piti nyt viel? menn? sill? tavalla, jotta ei enn?tt?nyt lapsiparka katuakaan!

Kuului vain hiljaista vaimov?en itkua ja miehet istuivat surullisina, kumarassa. Synkk?n? murahti silloin Antti Juhana vaimonsa puheeseen:

-Viel?p? t?m? on sallittu ... oikeassa paikassa nimitt?in... N?it? vallesmannin telehvoonivehkeit? vain koko kuolema.

Ei tietty mit? sanoa. Joku toki tokasi:

-Tottapa se h?nellekin viel? rangaistus tulee ... hylylle... Ei tied? vaikka talo palaisi, tahi m?ne tied? vaikka oma poika joutuisi samoille teille.

Kuului raskas huokaus. Virren veisaaja, vanhahko r??t?li Nikodemus Valta saapui iso virsikirja kainalossa, silm?lasit otsalla. Kunnioittaen teki v?ki h?nelle tiet?. Nikodemus istahti p?yd?n taa, asetti isot silm?lasit p??h?ns? niin, ett? ne olivat nen?np??st? pois putoamaisillansa, ja katseli niiden sankojen yli, rev?isten silm?ns? niin suuriksi kuin vaan nahka virui.

-Vai mit? se t?? Nikodemus siit? arvelee? kysyi h?nelt? Sutisen Pekka murahtaen ja kumarassa istuen.

Nikodemus nosti p??ns? aivan takakenoon, ett? voi katsoa kysyj??n silm?lasiensa l?pi. Sutinen arvasi siit? ja vastasi:

-Niin jotta eik? se t?? telehvooni ole itsens? sen p??rienaajan koje?

Nikodemus nuuskasi tyhj?? n?ppi?ns? useaan kertaan, nopeasti, laittautui sitten juhlalliseksi, kuin suureen teht?v??n valmistuen.

Kaikki odottivat. Juhlallisena kysyi silloin Nikodemus asemastaan hievahtamattakaan:

-Ja voiko oikea korkeudesta annettu henki olla muussa el?v?ss? kuin ihmisess??

-Eip? se! vastasi joku. Nikodemus painoi nyt p??ns? alas, tuijotti kysyj??n silm?lasit nen?n p??ss? ja ilmoitti, ly?den k?tens? kirjan p??lle:

-No.

Syntyi ??nett?myys. Nikodemus katseli liikkumatta sanojensa vaikutusta.

Antti Juhana sanoi lopulta:

-No nyt sen kuulitte, kun Nikodemuskin vahvistaa ... jotta se on pahanhengen koje.

?iti huokasi. Mieliala painostui. Nikodemus otti nuuskarasiansa, koputteli sit? juhlallisesti peukalonsa rystyyll?, kohotti silm?lasit ylemm?, pyyhki sitten nen?ns? punasella nen?liinalla, pani liinan p?yd?lle, nuuskasi juhlallisesti oikealla sieramellansa ja aivasti. Nyt nuuskasi h?n vasemmalla sieramella, tarttui silm?laseihinsa ja aivasti uudestaan t?ytt? voimaa, hankasi nen?ns? alusta etusormen rystyyll? ja ilmotti:

-Pakana kun on hyv?? nuuskaa t?ll? kauppias Laurikaisella!

* * * * *

Ja sitten alkoi varsinainen toimitus: Nikodemus avasi kirjansa ja kysyi juhlallisena:

-Veteenk? se t?m?n Antti Juhanan ja Eevastiinan yhdelt? puolelta ja t?m?n Urho Ernestin ja Kaino Josefiinan poika toiselta puolen kuoli?

Kukaan ei tahtonut roheta vastata. Antti Juhana rohkaistui lopulta:

-Ka t?h?n t??n kyl?n j?rveenh?n ne.

-No sitte veisataan virrest? 'Veteen hukkuneiden virsi', ensimm?inen, kolmas ja viides v?rsy, julisti Nikodemus, otti sylen suustansa k?mmeneens?, pisti sen p?yd?n alle ja nousi veisaamaan.

H?n veisasi hartaasti, teht?v?ns? juhlallisuuden tajuten. Joskus vet?? hojotti h?n virtt? ummessa silmin, pit?en isoa virsikirjaa molemmin k?sin niin kaukana kuin k?det ylettyiv?t. Joskus tuli ??nt? supullaan olevasta suusta kuin palkeen torvesta. Ulkomuistista h?n veisasi, mutta silm?lasit ja virsikirja kuuluivat muutoin asiaan. V?h? v?h?lt? yhtyi v?ki veisuuseen: vaimot veisasivat kiekuttelemalla, miehet j?risem?ll?. Kun virsi oli lopussa, asetti Nikodemus virsikirjan pyhill? eleill? p?yd?lle, istahti ja lausui juhlallisesti:

-Rukoilkaamme... Aam-men.

Syntyi haudan hiljaisuus. Kauan katsoi Nikodemus eteens? p?in p?? kumarassa, nen?ll? lasit, ja lausui sitten juhlallisesti:

-No nyt on heill? rauha... Aamen!

Mutta sitten h?n muutti ??nt?ns? ja kutsui vaimoansa:

-Kerttu!

Mutta ei kuulunut vastausta. Nikodemus vinkkasi silloin ovensuussa istuvalle Sutiselle sormellansa ja pyysi:

-Kysypp?s Sutinen, onko se meid?n Kerttu Auroora siell? eteisess?!

-M?ne... Nikodemus kutsuu! ilmotti silloin joku asianomaiselle. Py?re?, pullea Kerttu Auroora ilmestyikin ovelle suu naurun hymyss?. V?ki jakaantui:

Nikodemus vinkutti sormellansa vaimoansa tulemaan puheilleen, hiljaa, kuin kuiskaillen:

-Kerttu... Tuleppas t?nne, Kerttu!

Ja kun t?m? hymyillen tuli, jatkoi Nikodemus kuin olisi tahtonut supattaa h?nelle:

-Kysypp?s, Kerttu, n?ilt? em?nnilt?, jos niilt? vainajilta j?i mit? peruja ... vaatteita tai kenki?, niin sano jotta antavat sinulle t?st? veisuusta.

Kuiskailu oli toki tarkotettu asianomaisten kuultavaksi. Sen johdosta vaiettiin ja Nikodemus kuiskutti lis??:

-Sano, jotta kun ovat p??sseet el?tt?m?st? joutavia leiv?nsy?ji?, niin ei t?m? paljon ole siit? ilosta!

Taas odotettiin hetki. Kerttu Auroora hymyili my?nt?v?? vastausta odottaen. Kaikki arvasivat sen hymyn, sill? se oli entuudestaan tuttu.

Vihdoin p??tti Antti Juhana asian, sanoen:

-Ka, anna Eevastiina ne poikavainajan hynttyyt... Ei t?ss? en?? niille toista pit?j?? kuitenkaan tule.

Ja n?yr?n?, murheellisena kokosi ?iti poikansa v?h?t vaatteet ja antoi ne nyytiss? Kerttu Aurooralle. Nikodemus pani nuuskan, ty?nsi silm?lasinsa taas hyvin kauas, katsoi Urho Ernestiin ja kysyi juhla??nell?:

-Siell?k?s se on ovensuussa t?m?n Kaino Josefiinan mies Urho Ernesti?

Kotvasen kuluttua vastasi puhuteltu:

-Ka joutavathan ne meid?nkin pojan vaatteet... Niit? meill?k??n ei en?? tarvita.

-Kerttu... Kerttu! kuiskutti siihen taas Nikodemus sormellansa linkuttaen ja supatti puoli??neen:

-Pist??nnypp? Kerttu jo t?ll? samalla tiell? ottamassa ne Kaino

Josefiinan pojan vaatteet.

Ja sitten taas alkoi tuntua huoneessa sama raskas surullinen painostus, joka aina j?? kuoleman j?ljille majaan. Tyhj? oli nyt se puurahi, jossa Otto oli nukkunut. Poissa oli perheen ainoa lapsi. Ei tuntunut sen tuomaa el?m?? ja iloa tuvassa. Ja kun sitten vieraat olivat poistuneet, kun is? ja ?iti olivat kahden kesken, tuntui niin tyhj?lt?, kuin kuuluisi russakan hiivint? sein?n raosta ja ??nett?m?n sirkan puuhailu uunin kolosta. V?syneen? istahti ?iti ja k?tki taas silm?ns? jo ennest??nkin kosteaan esiliinan kulmaan.

* * * * *

Mutta poikkeamme hetkeksi vallesmannin perheoloihin.

Talon ainoa lapsi oli lukijalle jo tuttu Vesa. H?n oli ?itins? ilo, ylpeys ja silm?ter? ja is?ns? ainoa tulevaisuuden toivo. Hemmoteltuna h?n oli kasvanut is?ns? kodissa aiheuttaen joskus erimielisyyksi? is?n ja ?idin v?lill?, erimielisyyksi?, jotka koskivat kasvatus- ja kuriasioita.

T?m?np?iv?inen ladon palo oli s?ik?ytt?nyt sek? vallesmannin ett? h?nen rouvansa Lempi Amalian mielen. Rouva oli ollut sairastua, mutta oli pysytellyt terveen? huomattuansa, ett? vallesmanni siit? taas tapansa mukaan aikoi edelleenkin tuskastua ja mutisi jo:

-Taas se alituinen akkojen tauti alkaa t?ss?.

Yleens? oli vallesmannin talossa kartettu perhekohtauksia, mik?li oli voitu. Rouva oli liika lihava. Perhekohtauksien aikaansaama mielenliikutus olisi voinut aiheuttaa halvauksen. Siit? varovaisuus. Verrattain hyv? sopu, rauha ja hiljaisuus oli aina vallinnut talossa. El?m??n tyytyv?isyys oli luonut taloon kodikkuutta.

Niinp? oli nytkin koetettu tyynnytt?? tulipalon aiheuttamaa mielenliikutusta. Oli onnistuttukin: Oli p??sty iltaan. Rouva puuhaili jo illallista: v?liin j?rjesteli h?n ruokap?yt??, v?liin k?vell? l?ll?tteli muissa puuhissansa ja hyr?ili lempilauluansa:

"M? hento kukka kev?imen kukoistan armaalleni."

Niin p??stiin illalliseen asti.

Mutta illallista sy?dess? huomasivat aviopuolisot Vesan olevan poissa. Heti l?hetettiin palvelija h?nt? huutamaan ruualle. Mutta turhaan huuteli palvelija, turhaan odotti ?iti:

-Ei sit? ole, ilmotti piika Anni palattuansa.

-Huutaisit nyt kovemmin! k?ski rouva. Alkoi uusi huuteleminen.

Mutta taas palasi Anni ja ilmotti jo n?rk?styneen ??nell?:

-Eik? kuulu!

-No minnek?h?n tuo nyt taas tell??ntyi, murahti siihen vallesmanni ja rouvakin jo arveli:

-No mik?h?n sille lapselle nyt tuli... Menep?s viel?, Anni, ja hoihkase tuosta kellarin katolta k?sin, niin kuuluu etemm?, k?ski h?n lopuksi, menn? v??nn?tteli itse avonaisen akkunan luo ja huuteli:

-Vesa...! Vesa hoi... Tule sy?m??n... Pappa ja mamma jo odottaa!

Mutta turhaan. Lasta ei kuulunut. Odoteltiin. Ruoka j??htyi. Jo laski p?iv?. Jo tuli ?iti levottomaksi. Is?? kiukutti, kun ei p??ssyt jo sy?m??n. Annia suututti turha huuteleminen. H?n ilmotti kuin suuttuneena:

-No eik? kuulu... Mit? siit? en?? huutaakaan!

Ja silloin iski rouvan p??h?n kuin salama kauhea ajatus... H?n kalpeni ?kki?, n?ytti aivan haamulta ja sai vain puolikuiskaamalla sanotuksi h?t?ytyneen?:

-Pappa!

Vallesmanni h?mm?styi.

-Mik? sinulle tuli...? Lempi...? Kuule Lempi! h?t?ili h?n. Vapisevalla ??nell? sopersi rouva:

-Kun ei Vesa olisi ollut ladossa...! Pappa...!

Koko talo oli nyt ?kki? aivan nurin, kuin salaman iskusta.

Huudettiin, etsittiin, rouva voihki, palvelijat juoksentelivat, vallesmanni komenteli.

Ja nyt valeltiin ladon tuhat sammuksiin, kaiveltiin ja tarkasteltiin miltei seulomalla. Nyt vasta tunsi sek? is?, ett? ?iti, miten rakas heille heid?n ainoa lapsensa oli. Surun murtamana odotti ?iti tarkastuksen tulosta ja h?nen tilansa parani, kun sai kuulla, ettei tuhasta l?ytynyt mit??n j?tteit?, ei luunsiruakaan. Kyynelsilmin syleili h?n miest?ns? ja valitti:

-Oi rakas Kauno Valdemar! Ett? h?n ei toki ole niin kauheasti...

-No, no, Lempi! lohdutteli vallesmanni h?nt?, taputteli h?nen kohtuuttoman lihavia hartioitansa ja rauhotteli:

-Lempi kulta! El? anna surun itse?si sortaa, l?ytyy se viel?... Jos lie mennyt vaikka lukkarin Sakun luo!

Kiireell? l?hdettiinkin tiedustamaan sielt?. Mutta lukkarilla ei ollut kukaan nyt n?hnyt Vesaa koko p?iv?n?. Niin alkoi tuskallinen, ep?tietoisuuden ja levottomuuden y?. Koko l?hiseudun v?ki komennettiin etsim??n kadonnutta lasta. Koko y? etsittiin turhaan. ?iti itki ja rukoili. Is? haukkui joskus palvelijoita, joskus joi ep?toivoissansa ryypyn virkist?v?? konjakkia tai lohdutteli rauhatonta vaimoansa.

Mik? tuskan y?!

Kun sitten aamu tuli, kun aurinko jo kuusen korkeudelta valoi kirkasta aamuvaloansa akkunan t?ydelt? huoneeseen ja riemuitsevien lintujen laulu aaltoili aivan meren? ja etsij?t palasivat tyhjin toimin, alkoi rouvan hermosto j?rkky?. H?n ?rtyi: Ep?toivoissansa syytti h?n ensin palvelijoita. H?n riiteli niille, ensin hillitymmin, sitten yh? ?k?isemmin. Itkien h?n palasi keitti?st? ruokahuoneeseen. Mies yritti h?nt? rauhottaa, mutta sekin ?rsytti h?nt? nyt ja h?n tiuskasi:

-Etk? sin?k??n, pappa, sen vertaa ett? olisit joutessasi pit?nyt lasta silm?ll?!

-No mutta mitenk? min?!

-Mitenk? min?! matki siihen rouva ynse?sti, istahtaen p?yd?n ??reen ja viskaten p?yd?ll? olevaa kahvelia ja lis?si:-Joutava mies!

-Mutta kuulehan nyt!

-Mhyy! ?rtyi siit? rouva, sys?si jalallansa edess?ns? k?yristelev?n kissan loitommaksi ja ??nsi matkien:-Kuulehan nyt.

Nimismieskin tuskastui. H?n k?veli edestakaisin ja yritti hetken kuluttua puolustautua: K?si?ns? levitellen h?n selitti:

-Sinun pit?? ajatella, ett? min? olen valtion virkamies ja ett? siis on sopimatonta olla lapsenlikkana.

Nyt suuttui jo rouva ja ?r?hti:

-Ik??n kuin ne eiv?t suuremmatkin herrat pit?isi lapsestaan huolta!

Nimismies raapi tuskallisena korvallistansa. Rouva puisteli vihoissaan jotain pois rinnoiltansa ja ??nsi taas ylenkatseellisesti matkien:-Sopimatonta...!

-Mutta Lempi-kulta, yritti taas mies. Se vain ?rsytti rouvaa. Varottavasti ly?d? naputteli h?n etusormellansa p?yd?n reunaa ja varotti vakavasti:

-Muista sin?, Kauno Valdemar, jotta sin? olet lapsen el?m?st? yht? paljon edesvastuussa kuin min?kin.

Vallesmanni yritti jotain sanoa, mutta rouva ehti ennen. H?n l?i entist? nopeammassa tahdissa ja toisti ter?v?mmin:

-T?m? sin?, Kauno Valdemar, pid? aina mieless?si, el?k? sit? ett? olet valtion virkamies.

-Mutta kuulehan nyt Lempi...!

-Min? en kuule! ?rj?si jo rouva ja l?i k?mmenens? voimakkaasti p?yt??n, sanellen voimallisesti, juhlallisesti:

-Min? sanon sinulle nyt, Kauno Valdemar, jotta min? olen t?h?n asti paljon k?rsinyt ja vaiennut, mutta min? en aio ik??ni en?? k?rsi?.

Ja yh? hermostuneemmaksi k?vi rouva. Keskustelu kiihtyi kiihtymist?ns? ja johti ilmiriitelyyn, joka p??ttyi vasta puolenp?iv?n aikana, jolloin rouva sai py?rtymiskohtauksen. Vasta iltap?iv?ll? selvisi asia sen verran ett? vallesmanni voi j?rjest?? uuden yleisen etsimisen, johon kutsuttiin koko kunnan v?ki ja jota johti jahtivouti.