Chapter 2 No.2

He olivat ehtineet jo Immosen lehmihaan ver?j?lle ja Esa sanoi:

-T?ss? se Immosen h?rk? on.

Rinnatusten istahtivat he ver?j?n sel?lle ik??n kuin valmistuaksensa. Otto suinaili taas kantap?it?ns?, mutta Esa heilutella riuskutteli jalkojansa huoletonna aitaa vasten ja kehasi lopulta:

-T?m? on niin iso haka kuin koko maailma.

-Onko niin iso kuin pappilan haka? tarttui toinen sylk?isten kantap??h?ns? ja voidellen sill? syljell? haavan.-Onko? toisti h?n viel?. Toinen intoili:

-On toki... Isompikin viel? on... On niin iso kuin pappilan ja vallesmannin haka yhteens? ... ja viel? isompikin... On niin iso kuin koko t?m? kyl?.

Ja kauan aikaa saivatkin he nyt istua aidalla suurennellen haan kokoa.

Esa yltyi:

-Ei ole mik??n niin iso kuin t?m? haka.

-Onpas.

-No mik?? tiedusti Esa. Otto haki vastausta ja tokasi vihdoin:

-On Immosen h?rk?... Ja viel? suurempikin t?t? hakaa on se h?rk?... Vai eik? ole?

Ja miten ollakaan taas, niin Esa my?ntyi v?h? v?h?lt? ja jonkun ajan kuluttua ylpeiliv?t he taas h?r?n suuruudella kilpaa. Esa kehui:

-Sill? on h?nt?kin niin pitk?, jotta sen p?? ylettyy alapuolelle takajalkojen polvia... Ihan maahan asti ulottuu.

-Sill? se kun huiskauttaisi kerran, niin vaikka tuo puu menisi poikki! tarttui se innostus toveriin, niin ett? t?m? l?i palikalla puuta. He puhuivat nyt sarvista, niskasta ja turvasta ja viimein siit? johtui Otto kehumaan:

-Kun se tapettaisi ja siit? turvasta teht?isi syltty?, niin meill? olisi sy?mist?! Olisihan?

-Olisi... Mutta eip? sit? tapetakaan, puuttui Esa nyt asiaan viisaana ja toinen kys?si:

-Mitenk?s siit? saadaan lihaa?

-Se vain kuolee itse, ja sitte nylet??n ja suolataan lihat, selitti Esa hyvill??n omasta viisaudestaan. Toinen oudosteli:

-Ent?s nahka?

-Nahka vied??n karvarille ja se ottaa siit? karvat pois ja sitte tehd??n kenki?, heilutteli Esa viisaana purkkiansa ja nyt jo my?nsi Otto, kehasten:

-Silloin se ei en?? puske ... ei vaikka menisi ihan nen?n eteen... Ja vaikka viel? kepill? h?rn?isi, niin ei vaan puskisi en??.

Samaa mielt? oli Ottokin, ja niiss? keskusteluissa saapuivat he l?helle Auvisen entisen naurismaan ahoa. Siin? pys?htyi nyt Esa ja sanoi varovasti:

-Jospa se on tuossa aholla!

Vaistomaisesti alkoi Otto kaivella sormellansa nen??ns?. Ajatus ett? h?rk? olisi jo niin likell?, vei luonnon h?nelt?. H?n ehdotti hiljaa, pelokkaana:

-Mene sin? edell?!

Esa vaikeni. Kotvasen odotettuansa uskalsi taas Otto sanoa:

-Mene ry?mim?ll?, niin sitte se ei kuule!

-Kuuleepas.

-Eip?s, aleni Oton ??ni viel?kin.

Mutta vihdoin rohkaistuivat he. Varovasti ry?mien he l?hestyiv?t ahoa,

Esa etummaisena.

-N?kyyk? sit?? kuiskasi jo Otto.

-Ei.

-Ry?mi sitte viel?! rohkaistui siit? toveri. Ja miten suuri oli heid?n ilonsa, kun he ahon reunaan p??sty?ns? huomasivat, ett? pel?tty? h?rk?? ei siell? ollutkaan! Ottokin uskalsi nyt kohota polvillensa. Esa sai rohkeutensa takaisin, l?i kepill??n ahoa ja ?rj?si muka h?r?lle:

-Tuleppas!

* * * * *

Kuten lukija itsekin tiet??, on sanottu aho kalteva ja sen rinteen p??ll? on joukko suurehkoja kivi?. Pojat lev?htiv?t siin?, istuen kivell? pohtien miss? h?rk? on. He rohkaistuivat uudelleen ja Otto jo uhkasi:

-Kun tuosta oikein suuren kiven vieritt?isi ja se paukahtaisi h?r?lle otsaan tuolla alhaalla, niin p??n silt? pit?isi haleta, vaikka olisi miten luja!

-No vieritet??np?s! riemastui siit? toinen ja ryhtyiv?t toimeen. Vaivoin saivat he kiven irti. Se ei ollut aivan py?re?, eik? siis alussa ottanut nopeasti py?ri?ksens?, vaan t?ytyi poikien sit? autella. Niin joutuivat he kiven matkaan ja sit? mukaa kun sen vauhti koveni, yltyi heid?n riemunsa. Viimein eiv?t he tarvinneet muuta kuin juosta j?lest? ja kaiken lopuksi l?hti kivi semmoista vauhtia, ett? heill? oli ty? per?st? keretess?. Innoissansa, t?yteen juoksuun painuen uhkasi Esa:

-Nyt ... vaikka haletkoon!

-No nyt ... vaikka haletkoon! huudahti Ottokin ja t?ytt? voimaa painoivat he rinnett? my?ten kiven per?st?. Viimein sy?ksyi kivi lehtoon, ett? puut ruskivat, ja molemmat pojat lankesivat aidan pohjaan ja lensiv?t mahallensa sammalikkoon.

Ja ik??n kuin ei mit??n olisi tapahtunut, olivat pojat oitis taas jalkeilla. Tapaus oli heid?t rohkaissut ja entist? uskaliaampina he l?htiv?t etsim??n pel?tty? h?rk??, samosivat l?pi mets?n ja tulivat l?helle Immosen entist? kaura-ahoa. Siin? pys?htyi Esa ja sanoi:

-Nyt se on.

-Mist? sin? tied?t? hiljeni taas Oton ??ni. Toinen selitti:

-Kun lehm?n kellot kuuluvat.

Ja sitten taas vaiettiin. Otto jo pyysi hiljaa:

-Mene sin? yksin?si!

Mutta Esa vaikeni ja heilutteli vain kannuansa. Neuvotonna k?ytti Otto viekkautta: h?n huomautti hiljaa:

-Turusen pojupas jos olisi, niin se ei pelk?isi!

Mutta ei Esa n?ytt?nyt olevan halukas voittamaan Pojua ja l?htem??n yksin, vaan k?ytti vuorostaan viisautta, sanoen:

-Ja jos olisi Sikasen Teppo, niin se ei pelk?isi, vaan tulisi vain vaikka olisi viel? toinen h?rk?.

* * * * *

Mutta vihdoin he rohkaistuivat: Varovasti, puiden takana piilotellen he hiiviksiv?t yh? l?hemm?ksi petoa. Ahon laidassa oli Immosen vanha, tyhj? lato ja Otto ehdotti:

-Kierret??n tuolta toiselta kautta ja menn??n latoon ja ?rj?ist??n sielt?!

Niin he tekiv?tkin. Suuren kierroksen tehty??n p??siv?t he Immosen matalan ladon luo. Ja siin? alkoi uusi neuvottelu.

Esa arveli:

-Jospa se tulee sinne latoon, niin sitte ei ole minne p??see pakoon.

Jouduttiin neuvottomaksi. Tie tuntui nousseen pystyyn, ja heid?n piti saada ?rj?ist? h?r?ll?. Mutta vihdoin hoksasi Esa:

-Nyt min? tied?n: noustaan salvainta my?ten ladon katolle ja sielt? ?rj?ist??n niin jotta se kuuluu!

Vastaan sanomatta seurasi toinen neuvoa. Varovasti hiipiv?t he ladon luo ja kiipesiv?t katolle. Sinne n?kyi h?rk? ja siell? sai kumminkin rohkeutensa kaksinkertaisena takaisin. Riemastuneena ?rj?siv?t he vihollisellensa ja kun se ei n?ytt?nyt olevan sit? kuulevinansakaan, ylv?styi Esa:

-Kivitet??n sit?!

Toinen oli siihen valmis. Ladon olkikaton paineeksi olikin koottu koko joukko kivi?. Niiden joukossa oli pieni?kin, ja niinp? pojat h?rk?? pommittamaan.

* * * * *

Hyv?n puoli tuntia olivat he jo tehneet turhaa ty?t?. Ei ylettynyt kivi h?rk??n. Mutta nyt se tuli l?hettyville ja jo osui kivi sen kylkeen. H?rk? tuhahti, katsahti, huomasi vihollisensa ja oitis l?hti latoa kohti juosta l?ntyytt?m??n. Molemmat h?tk?htiv?t ja mahallensa katolle heitt?ytyen kiirehti Otto h?t?illen:

-Voi ... se tulee...! Rupea mahallesi Esa!

Vaistomaisesti totteli toinen. H?rk? pys?htyi ladon eteen, alkoi mylvi? ja kuopasi tuon tuostakin nurmea, ett? sammal p?l?hteli. Yh? lujemmin puristautuivat silloin pojat ladon kattoon ja vasta kun h?rk? heitti mylvimisen, rohkeni Otto kysy?:

-Joko se meni?

Esa nosti p??t?ns?. H?rk? s?i rauhallisena ladon edess?.

-N?kyyk? sit?? tiedusti Otto.

-N?kyy... Se sy? tuossa! kuului vastaus ja nyt alkoi taas hiljaisuus.

Kului hetki. Aika alkoi tuntua pitk?lt?.

-Kun se menisi pois! virkkoi jo Esa. Hetken kuluttua huomautti Otto:

-Tai kun tulisi kuka ja ajaisi!

Mutta ei tullut ajajaa. Rauhallisina soivat lehm?nkellot. Itsetietoisena s?i h?rk? aholla. Se oli hieman loitonnut. Nyt sille jo uskalsi taas ?rj?ist?kin, mutta ei se siit? v?litt?nyt.

Ja ajan kuluksi ryhtyiv?t silloin pojat puuhailemaan. Aluksi he olivat noppasilla, ja viimein jo rupesivat taivastelemaan ymp?rist??. Esa siit? innostui:

-Voi miten paljon t?nne n?kyy...! Tuokin Immosen riihen katto n?kyy!

-N?kyyp? meid?n tuvan katolle enemm?nkin, tarttui siihen jo Otto ja selitti:

-Sinne n?kyy Tiilikaisen m?kki ja Tynkkysen suo ... ja vaikka koko kyl?.

-Eip?s n?y meid?n m?kki?... Eik? sit? Puhakan kaskeakaan n?y, pani nyt toinen vastaan, mutta Otto v?itti:

-N?kyyp? sitte Massisen aho ja Kuivala ... ja jos olisi viel? tikapuut, niin n?kyisi t?nne asti.

H?n innostui siit? ja rupesi itse?ns? kehumaan, kerskaten:

-Ja yhden kerran kun min? seisoin siell? ja oikein huusin, niin se kuului sinne toiselle puolen j?rven ... ja Kuivalaisen talon ... ja vaikka minne!

-Eip?s kuulunut, v?itti nyt Esa, jota tuommoinen ylemmyys harmitti.

Mutta toinen siit? vain yltyi:

-Kuuluipas... Ja jos olisin viel? kovemmin huutanut, niin se olisi kuulunut ihan joka paikkaan...! Ja sitte kun min? hypp?sin tuvan katolta maahan, niin min? en pel?nnyt ... en vaikka olisi jalka katkennut!

Semmoinen urheus jo k?vi kateeksi Esalle ja h?n v?itti vastaan:

-El? valehtele.

-Kysy vaikka ?idilt?, vahvisti Otto, innostui ja v?itti:-Sin?p? et ole hyp?nnyt!

Esa oli vaiti. H?n oli voitettu. Toinen yltyi; kehuakseen omia urot?it??n lis?si h?n:

-Etk? ole harakan pes??k??n s?rkenyt...! Etk? l?yt?nyt pienen linnun pes??!

Oton voitto oli t?ydellinen. Harmistuneena mietti Esa jotakin sen vastapainoksi ja luullen sen keksineens? kysy? tokasi h?n voitonvarmalla ??nell?, viime sanaa painostaen:

-Mutta oletkos sin? n?hnyt telehvoonii?

Sit? iskua ei Otto ollut odottanut. Koko nimikin oli h?nelle aivan outo.

Ei h?n voinut muuta kun h?mill??n kysy?:

-Oletkos sin??

Nyt oli Esa voitolla. Ylv??n? kerskasi h?n:

-En ... mutta is? on n?hnyt.

Otto vaikeni ja voiteli taas kantap??ns? syljell?. Esa jatkoi voittoansa:

-Sin?p? et tied? mik? telehvooni on.

-Tied?tk?s sin?! sai masentunut Otto tokaistuksi. Toisen luonto paisui:

-Se on semmoinen, jolla kun puhuu, niin se kuuluu vaikka minne.

-Eip??n!

-Onpaan...! Vaikka puhuisi t?nne katolle asti, niin se kuuluisi, paisui

Esan viisaus. Otto oli aivan ly?ty. H?n koki pit?? puoliansa, v?itt?en:

-Eip? kuuluisi meille asti!

-Kuuluisipas...! Ja viel? etemm? kuuluisi... Ihan kuuluisi niin et??, kun on vain rautalanka... Vaikka olisi kuin et??.

Nyt ei en?? uskonut Otto, vaan sanoi:

-El? valehtele!

Mutta se ei masentanut Esan intoa. H?n selitti:

-Jos vet?isi rautalangan t?st? katolta vaikka meille, niin kuulisi kaikki mit? t??ll? puhutaan... Ja tuon h?r?n m?rin?n kuulisi ... ja kaikki kuulisi, kun siihen vain puhuisi.

-Oletkos sin? puhunut? sai viel? Otto tiedustetuksi. Toinen my?nsi:

-En min?... Mutta vallesmanni on puhunut, kun is? oli siell? lannan ajossa, ja se oli vain rautalankaa my?ten mennyt ihan joka paikkaan.

-Menik? sinnekin l??v??n, jossa is?si loi lantaa? sotkeutui Otto.

-Meni... Ihan joka paikkaan, ja sitte oli vain vallesmanni sanonut, jotta halloo.

-Mit?s se on se halloo? tuli jo Otto uteliaaksi. Toinen kehasi umpim?hk??n:

-Se on hyvin hyv??.

-Onko niin hyv?? kuin siirappi? halusi Otto tiet??. Toinen vahvisti:

-On se... Ja on viel? parempaakin... Is? sanoi, jotta kun vallesmanni vain puhui siihen lankaan, niin se sanoi vallesmannille, jotta sinulle l?hetet??n kaupungista hatun vuoria.

-Sek? lanka se l?hetti? oli Otto jo ymm?ll?.

-Se... Ei siin? ihmist? tarvitsekaan: siin? telehvoonissa tulee ilman ihmist? mit? vain pyyt??.

Esa oli nyt voittanut, Oton uteliaisuus oli her?nnyt. Puhelu oli k??ntynyt siihen, mit? kaikkea telefoonissa voi saada. Oli lueteltu jo kaikki herkut, mit? he vaan tunsivat, voileiv?st? l?htien. Viel? toki ep?ili Otto yht?:

-Mutta siirappia ei saisi.

-Saisipa, v?itti toinen. Lopulta taipui Otto sit?kin uskomaan, mutta v?itti toki:

-Mutta jos v?h? saisi, niin ei ainakaan niin paljoa ... ei niin jotta sit? olisi niin ?ij? kun vaan tahtoisi ... niin jotta vaikka ei muuta joisikaan!

-Saisipas! Vaikka miten paljon saisi... Se on se rautalanka ontto sis?lt? ja sit? my?ten tulisi vaikka miten paljon.

T?m? toverin ilmotus tuli Otolle ratkaisevaksi. Siirapin halu sai h?net valmiiksi vaikka mihin ja h?n jo ehdotti:

-Kun ment?isi katsomaan... Onko se et??ll??

Senkin Esa tiesi. H?n ilmotti:

-Se l?htee vallesmannin sein?st? ja sitten kulkee hirsitolppia my?ten pitkin tiet?, niin jotta sen n?kee vaikka kuka... Ja sitte vaan menee sen tolpan juurelle ja sanoo, jotta tahtoo siirappia.

Nyt oli Otto valmis. H?n pyysi innosta hyp?ht?en:

-Menn??n katsomaan!

Toinen oli valmis. Suunniteltiin l?ht??. Otto riemastui:

-Ja sitte otetaan siit? siirappiakin... Otetaanhan?

-Otetaan... Mutta kun tuo h?rk? ei jo mene!

-?rj?ist??n yht? aikaa.

-No!

-H?-h?h!

Mutta h?rk? ei ollut kuulevinaankaan. Poikia suututti. Keskustelu telefoonista jatkui. Jo uhkaili Esa:

-Kun olisi telehvooni ja sill? kun ?rj?sisi sille, niin pit?isi sen l?hte?!

Ottokin sai siit? intoa. H?n uskoi ja lis?si ik??n kuin n?ytt??ksens? h?r?lle:

-Kun sille oikein ?rj?sisi, niin voi voi kun se s?ik?ht?isi, ja menisi niin jotta ei eteens? n?kisi!

Esa, jota h?r?n viipyminen suututti, lis?si kuin h?r?lle kostaaksensa:

-Ja silloin kun se menisi niin kuin se kivi rinnett? pitkin ja lopulta kun se menisi koivua vasten, kun ei saisi seisattumaan, niin nuo sarvet silt? vain poikki rusahtaisivat!

Molemmat nauroivat makeasti h?r?n vahingolle ja Otto viel? t?ydensi sen h?vi?n kuvaa, lis??m?ll?, h?r?n onnettomuudesta nauttien:

-Ja silloin siit? h?r?st? ei j?isi mit??n ... ei h?nt??k??n j?isi ... ja lihatkin sy?t?isi paistina ja sylttyin? ja nahkasta teht?isi kenki?!

Siten lohduttelivat he itse?ns? ja kostivat h?r?lle, ja jo ehdotti Otto:

-Pelotellaanpas telehvoonilla.

-No!

Ja pojat nousivat katon harjalle, huitoivat k?sill?ns? huudon tahdissa ja huusivat kuin raakkuen, yht?aikaa:

-Teleh-voon...! Teleh-voon...! Teleh-voon!

T?ll? huudolla, kuten my?hemmin n?emme, tuli olemaan suuri merkitys t?m?n siirapin hakumatkan vaiheissa. Pinnasen vanha mummo Siev? Magdaleena sattui kulkemaan v?h?n loitompana ohi, sattui kuulemaan oudon vaakkumisen, n?ki kaksi pojan n?k?ist? olentoa yksin?isen ladon katolla ja huudahti s?ik?htyneen?:

-Herra is? siunatkoon...! Pahahenki on katolla!

Kauhistuneena h?n l?ksi juosta hynttyytt?m??n m?killens?. Esa huomasi sen ja huudahti:

-Katso Otto...! Akka juoksee!

Mummon juoksu huvitti heit?. Yh? innostuneemmin vaakkuivat he:

-Teleh-voon...! Teleh-voon!

Juoksusta miltei l?k?htyneen? p??si Siev? Magdaleena m?killens?, siunasi itsens? ja veisasi virren.

Vihdoin loittoni h?rk? sen verran, ett? pojat uskalsivat kiivet? alas katolta. Varovasti he laskeutuivat vastap?iselt? puolelta alas ja oitis maahan p??sty?ns? sy?ks?htiv?t kipakkaan juoksuun.