Chapter 2 No.2

Vuosi on kulunut.

Konkkalan torpassa ei en?? asukaan Lauri sisarensa ja vanhan ?itins? kanssa. Lauri on m?kkil?isen? ja el?tt?? itse??n p?iv?t?ill? ja kalastamisella. Kurjaa on heid?n el?m?ns?, mutta veljen ja sisaren keskin?inen rakkaus on pysynyt entisell??n, ja entist? hellemmin he hoitavat vanhaa ?iti?ns?.

Kaiken t?m?n on aikaan saanut Herpertin kosto. Heti tuon surkean kosioretkens? j?lkeen oli h?n - h?pe?st? ja kostonhimosta menehtym?isill??n - keinotellut omaksensa toiselta talon-is?nn?lt? Laurin velkakirjan, pannut sen hakemukseen, ottanut ry?st?tuomion, my?tt?nyt heilt? hevosen ja molemmat lehm?t sek? muun irtaimen tavaran ja ajanut poloiset torpan asukkaat mieron tielle.

Lieneek? maailmassa mit??n niin per?ti halpamielist?, niin huonoa, niin likaista ja saastaista kuin kateus ja koston himo? Ja kumminkin niit? n?kee kaikkialla maailmassa, minne vaan silm?ns? k??nt??. Niit? asuu ylh?isiss? sek? alhaisissa, rikkaissa ja k?yhiss?, valistuneissa ja valistumattomissa.

Oliko Kaulion is?nt? nyt tyytyv?inen, kostettuaan torpparille h?pe?ns?? En tied?, mutta yh? huimemmin h?n nyt rupesi el?m??n ja yh? tihe?mmin palvelemaan viinan hirmuista ep?jumalaa. Miss? v?h?nkin oli pitoja, siell? oli Herperttikin. Siell? h?n melusi ja nauroi ja joi, ja harvoin h?n kotiansa tuli muutoin kuin tunnottomaksi p?ihtyneen?. H?n iloitsi ja nauroi ja salli tehd? pilkkaa itsest?ns?, mutta yksi asia oli, jonka mainitseminen saattoi h?net vimmaan. Jos vaan joku sattui h?nelle virkkamaan h?nen entisest? Lauri torpparistaan, silloin h?nen kasvonsa v??ntyiv?t vihasta, ja ankarasti kiroillen uhkasi h?n sit?, joka en?? uskaltaisi mainita tuota nime? h?nen kuultensa. Vihasiko h?n yh? viel? tuota mies parkaa, jonka h?n oli saattanut kurjuuteen? Vai oliko h?nen rinnassaan ??ni, joka kesken juopumustakin h?nelle kuiskasi, ett? h?n oli tehnyt konnan ty?n?

* * * * *

Oli ihana kev?t-aamu. Aurinko oli juuri nousemaisillaan. Luonto her?si lyhyest? unestaan. Mutta tyvenell? j?rven pinnalla oli kaksi ihmist? jo t?ydess? ty?ss?. Oli s?rjen kutuaika, ja iloisesti kisaillen kiehui s?rkiparvet ritain ymp?rill?. Lauri ja Anni olivat rysi?ns? kokemassa. Laihtuneita olivat kumpainenkin siit? asti kuin heid?t viimeksi n?imme. Kova ty? ja huoli ne niin pian painavat leimansa ihmisen muotoon. Ihana oli kev?inen aamu, ja luonnon kauneus se loi rauhaa ja hiljaista tyytyv?isyytt? n?itten k?yhien ihmisten mieliin. Ridalta toiselle soutaessaan pys?ytti Anni ?kisti airot ja loi silm?ns? kauas yli j?rven pinnan. ??neti istui Lauri veneen per?ss?. Sama ajatus n?kyi asuvan molemmissa.

- "Jumala on sent??n hyv?", virkkoi Anni viimein hiljalleen.

- "Kyll? H?n on hyv?", vastasi Lauri.

Se oli heid?n aamurukouksensa.

?kisti kuului j?rven toiselta rannalta r?ike?t? melua. Sielt? l?hti vene liikkeelle, kantaen kahta henke?. Mutta kummallista v?ke? n?kyiv?t nuo kulkijat olevan. Luonnon tyyneys ja rauha ei n?kynyt vaikuttavaa heihin yht? rauhoittavasti kuin Lauriin ja Anniin, sill? pahasti he kirkuivat ja huusivat. S?ik?ht?en ry?ps?hti sorsaparvi kaislistosta, ja kauas kanteli kaiku heid?n huutojansa. Toinen, v?h?isempi mies, istui airoissa, joita h?n hoiteli kovin ep?varmasti. Toinen, isokasvuinen mies, istui veneen per?ss?, alin-omaa keikahdellen puoleen ja toiseen, milloin kiroten ja huutaen, milloin laulaa loilottaen. Mies parat n?kyiv?t olleen juopuneita. Mit? keskemm?lle j?rven selk?? vene l?heni, sit? hurjemmin alkoi per?ss? istuja reutoa.

- "Ket?s nuo ovat?" kysyi Anni.

- "Ellen erehdy, on siin? Kaulion is?nt? renkins? kanssa. Kaiketi palajavat k?r?j?herrain juomingeista."

- "Mutta tuolla lailla reutoessaanhan saattavat pian k??nt?? veneen alassuin", virkkoi Anni s?ik?htyneen?.

- "Sit?p? min?kin pahoin pelk??n", vastasi Lauri.

Kaulio oli n?ht?v?sti aivan hurjana viinan h?yryist?. H?nen laulunsa ja loilotuksensa muuttuivat viimein kirkunaksi. H?n huusi ja potki veneess??n, kunnes renki vihdoin n?kyi hypp??v?n yl?s ja huutavan:

- "Nyt te potkasitte tapin irti."

- "Hittojakos me tapilla teemme?" kiljasi is?nt?, ottaen tapin veneen pohjalta ja heitt?en sen kauas j?rveen.

- "Heleijaa!" riemuitsi mielet?n mies.

Mutta pianpa muuttuivat h?nen hurjat kiljuntansa viel? kamalammiksi h?t?huudoiksi. Vesi nousi veneess? nousemistaan, rantaan oli viel? toista virstaa, ja hukkumisen vaara oli juopuneellekin jotenkin silmin n?ht?v?.

- "Anni, Anni!" huusi Lauri. "Souda Herran t?hden tuonne!"

Vaan eiv?t enn?tt?neet pelastajat aivan veneen luoksekaan, niin nousi Kaulio seisomaan, horjahti, kaatui veteen ja kaasi veneen kumoon. Silm?nr?p?ykseksi katosivat is?nt? sek? renki veden alle, mutta nousivat kohta j?lleen pintaan ja tarttuivat kumoon kaatuneesen veneesen. P?ihtymys oli kerrassaan haihtunut juomarien p??st?, ja surkeasti parkuen he huusivat apua.

Kotvan aikaa kesti kumminkin, ennenkuin Lauri ja Anni saapuivat paikalle. Monasti olivat hukkuvain voimat jo pett??, mutta n?hdess??n pelastuksen tulevan, ponnistivat he viimeisetkin voimansa, pysy?kseen veden p??ll?. Suurella vaivalla ja oman henkens? ilmeisell? uhalla saivat Lauri ja Anni viimein nostetuksi Kaulion is?nn?n ja h?nen renkins?. Kaulio vaipui tunnotonna veneen pohjalle eik? her?nnyt rannassakaan. Yksin voimin kannettiin h?n Laurin v?h?iseen m?kkiin, jossa Laurin ja Annin viimeinkin onnistui saada henkiin kurja mies. Renki l?ksi kotia hevosta hakemaan, jolla veisi is?nt?ns? kotiin.

Kaulio oli kokonaan n??ntynyt. Kova s?ik?hdys oli kerrassaan murtanut viinan turmeleman ruumiin voimat. Kuume oli h?nell? jo valloillaan, silloin kuin renki tuli h?nt? noutamaan kotia. Koetettiin nostaa is?nt? vuoteelta.

- "Mutta ihanhan is?nt? on henkitoreissa; mitenk?s h?nt? uskaltaa minnek??n l?hte? viem??n?" sanoi renki.

Sairas n?kyi hetkeksi selvinneen kuumeestansa.

- "Jumalan t?hden", ??nsi h?n, "?lk?? viek? minua minnek??n! Antakaa minun kuolla t?nne!"

Ja niin j?i mahtava Kaulion is?nt? Laurin ja Annin m?kkiin. Mutta sit? eiv?t m?kin yksinkertaiset ihmiset ajatelleet. He n?kiv?t tuossa vain kurjan miehen, joka vast'ik??n oli pelastettu kuoleman kidasta, ryhty?ksens? vain uudestaan kuoleman kamppaukseen. Eik? yst?v? ole milloinkaan hoitanut yst?v??ns? niin hell?sti kuin t?m?n k?yh?n m?kin asujamet nyt hoitivat h?nt?.

Pari viikkoa h?ilyi Kaulion is?nt? el?m?n ja kuoleman v?lill?. Pit?j?ll? oli saatu tiet?? h?nen tapaturmansa, ja sille h?nen juomatoverinsa ensi alussa nauroivat, mutta kun saatiin kuulla h?nen tilansa ja my?s miss? tuo mahtava mies nyt potilaana oli, silloin lakkasi nauru. Kuka tunsi silloin jonkunmoisen piston syd?mmess??n, kuka kummeksi, kuka s??litteli, mutta nauraa ei voinut kukaan.

Kaulion hetki ei ollut kumminkaan viel? ly?nyt. Tauti taittui, kuume v?heni ja tuskat lieveniv?t. Mutta sit? mukaa kuin ruumiilliset vaivat h?lveniv?t, sit? mukaa rupesi h?nen sielunsa sairastamaan, onneksi sit? tautia, joka k?y perinpohjaisen parannuksen edell?.

Kaulion syd?mmeen oli valons?de s?v?ht?nyt, ja nyt nousi syd?mmess? kapina. Kaikki h?ijyt olennot siin? liikahtivat, sill? ne eiv?t valoa siet?neet. Ne koettivat k?tke? itse?ns? jos johonkin salaiseen sopukkaan, mutta valoa tunki sinnekin; heid?n t?ytyi paeta yh? l?hemm?s ovea. Mutta tuo liikahtaminen, tuo piilopaikkain hakeminen, - se se tuotti Kaulio paralle niin sanomattomia tuskia. Ja koko tuon syd?mmen taistelun aikana ei h?n puhunut mit??n. Vasta sittenkuin ylpeys, kaikkien muitten h?ijyjen olentojen, johtaja ja p??mies, oli valoa paeten viimeinkin l?htenyt syd?mmest?, vasta silloin alkoivat sielunkin tuskat v?het?, vasta silloin rupesi Kaulio puhumaankin.

- "Voi kuitenkin!" virkkoi h?n er??n? aamuna. "Minuako vainenkin te hoitelette t?ll? tavalla, minua, joka olen teille niin paljon pahaa tehnyt?"

- "Ei nyt puhuta siit?, is?nt? hyv?", virkkoi Anni. "Jumalan kiitos, ett? voitte jo puhua. Olkaa vaan levossa, kyll? sitten paranette."

- "No t?ytt?k?? sitten mittani kukkurap??ksi ja antakaa minun juoda kalkkini pohjaan asti. Pit?k?? minua luonanne, kunnes Jumala, jonka tiet niin ihmeelliset ovat, joko kutsuu minut pois tahi tekee viel? armossansa terveeksi. Kotona ei minulla ole yht??n lempe?t? k?tt?, joka hoitaisi minua, viheli?ist? miest?, niinkuin sin? Anni parka."

P?iv? kului p?iv?n per?st?, ja yh? nopeammin parani Kaulio. H?nell? oli nyt tarpeeksi aikaa ja tilaisuutta tutkia tilaansa ja entist? el?m?t?ns?. Lauri ja Anni saattoivat nyt usein moneksi tunniksi menn? kalaan, ja sill? aikaa istui Kaulio m?kin vanhan muorin vuoteen ??ress? ja lapsellisella luottamuksella kuunteli, kuinka muori, h?nkin el?m?ss??n paljon taistellut ja paljon kokenut, puheli syd?mmen n?yryydest? ja Jumalan armosta. Moni hiljainen kyynel silloin lievensi h?nen syd?mmens? tuskaa.

Kuuden viikon kuluttua palasi Kaulio kotiansa, mutta t?m?, nyt tullut, is?nt? oli aivan toisellainen ihminen kuin se, joka kuusi viikkoa sitten oli l?htenyt sielt? k?r?j?herrain juominkeihin.

M?kki kankaalla j?i nyt tyhj?ksi. Kaulio, muuttaessaan siit? pois, vei uhkeaan taloonsa m?kin asujametkin, Laurin ja Annin ja heid?n vanhan ?itins?.