Yksin

Illallinen oli sy?ty, istuttiin salissa ja kello k?vi jo kahtatoista.

Oli ollut koko illan kankeata ja puheet ilman sis?lt??.

Keskustelu oli ujunut laihaksi ja uhkasi kokonaan katketa. Kun kadulla ajavan ajurin rattaat olivat lakanneet s?rkem?st? hiljaisuutta, kuului vain lampun syd?men ynisev? laulu.

N?in, ett? Anna k?tki salaa haukotuksen kouraansa. Veli, joka loikoi nojatuolissa jalat suorina, haukotteli peittelem?tt?-sill? me olimme vanhat yst?v?t. En en?? voinut j??d? pitemm?lle istumaan, vaikka olisin viel? hetkisen tahtonut katsella h?nt? t??lt? lampun varjon puolipime?st? tuohon, jossa h?n istui likell? valoa, kumartuneena kudoksensa yli. Nyt h?n pani sen pois p?yd?lle ja aikoi n?ht?v?sti nousta. Min? eh?tin ennen, otin lakkini pianon p??lt? ja kumarsin ?idille.

-Joko sin? nyt menet? kysyi h?n, mutta ojensi kuitenkin k?tens?.

-Johan on aika, sanoin min?, eik? ollut minulla kyll?ksi ylpeytt? est??kseni alakuloisuutta ??nest?ni, vaikka ymm?rsin, ett? olisi pit?nyt.

-No, hyv?sti sitten, ja onnea matkalle! H?n toivotti lis?ksi terveytt? ja hyvinvointia ja k?ski tuoda paljon uusia aatteita ulkomailta.

-Kuinka paljon, kaps?kink? t?ydelt??-Ja min? koetin vivahduttaa ??neni katkeran ylenkatseelliseksi.

-Terve sitten, voi hyvin, el? paksusti, ja niinkuin oli puhe, kirjoita nyt kaikenlaista, virkkoi veli, pudistaen pois vetelyytens?, joka oli minua koko illan kiusannut.

Anna oli istunut heid?n v?lill??n. Min? olin k?ynyt h?nen ohitsensa ?idist? veljeen. Tahdoin, ett? h?nen k?denpuristuksensa olisi viimeinen l?htiess?ni kotimaasta.

-Hyv?sti...

-Hyv?sti, onnea matkalle.

Kuinka kuivasti, virallisesti ja kylm?sti h?n sen sanoi! Kuinka veltto ja kaikkea tunnetta vailla oli h?nen k?denantinsa!

Kun muut tulivat minua saattamaan eteiseen, j?i h?n saliin sulkemaan pianoa, jonka ??ress? h?n oli istunut illan h?m?r?ss? haaveksien, kun min? tulin. Olin kuullut soiton k?yt?v??n ja kuunnellut sit? hetken aikaa oven takana, heng?styksiss?ni ja syd?n kolkuttaen. H?n n?kyi nyt ottavan lampun p?yd?lt?, ja min? jo toivoin, ett? h?n ehk? tulee, ehk? valaisee minua alas pimeist? rappusista. Mutta h?n vain vei nuotit hyllylle, k??ntyi sitten pois, meni salin yli oman huoneensa ovelle ja sulki sen, armottomasti, niinkuin minusta tuntui. Viimeinen, mink? h?nest? n?in, oli h?nen hieno profiilinsa, puhdas poskensa ja kihara korvan juuressa.

Ei, ajattelin min? laskeutuessani alas rappuja, jos et sin?, niin en min?k??n! Ja min? annoin ulko-oven vieterin valtoineen vaikuttaa. R?m?ht?k??n! Ja se r?m?hti niin, ett? ikkunat soivat sein?ll? ja pitk? pime? k?yt?v? vihaisesti vastasi.

Jumalan kiitos, ett? siit? nyt vihdoinkin oli tullut selv?! Viel? viimeiseen saakka oli toivo minua kiusannut.

Nyt ei siit? en?? ollut mit??n k?rsimist?. Ei enemp?? kuin er?maan kulkijallakaan, kun kangastus yht'?kki? katoaa eik? h?n n?e muuta kuin rannattoman hiekka-meren ymp?rill??n. Ja tiet??, ett? h?n ei voi sammuttaa janoaan.

Ole siis tyytyv?inen sin?, sanoin min? itselleni. Mit? se rintasi siell? riuhtoo ja syd?n kiljuu! Eih?n sinulla ole h?t??, kun ei ole pelastustakaan.

Torkkuva ajuri luuhottaa rattaillaan kadunkulmassa, l??h?tt?v?n kaasuliekin alla.

Bulevardinkadun tuuheat puut ovat synkk?n? holvina p??ni p??ll?.

Vanhankirkon hautausmaalla hiipii joku kis?lli kultansa kanssa.

Yksin?inen huivip??nainen hiljent?? kulkuaan ja hivahtaa ep?r?iv?n? ohitseni. Sill? oli niin n?yr?t, anovat silm?t. Olisit ottanut h?net mukaasi, h?n olisi ollut siit? niin kiitollinen, h?n jo ehk? odotti sinua, melkein seisahtuessaan lyhdyn alle! Huomenna h?n olisi tullut saattamaan sinua laivalle, katsellut sinua ihmisjoukosta ja huiskuttanut salaisesti nen?liinaa hyv?stiksi. Miksi annoit h?nen menn??

H?n ei voi tulla, Anna! H?n tulisi mielell??n, mutta h?n ei voi! Vaan el? pane sit? syd?mellesi, kultani! Sin? et voi! El? itke el?k? kuole surusta! Koeta olla iloinen! Parin vuoden p??st? min? tulen takaisin ja tuon paljon uusia aatteita tullessani.

Koko Erottajatori on yhten? ainoana ratinana, kun rattaat ajavat alas

Kolmikulmalta t?ynn? reippaita ylioppilaita, vasta kaupunkiin tulleita.

Ne ovat nuoria ne, ne huutavat ja hurraavat! Ne nauttivat viel? ne ja niill? on maailma avoinna edess??n.

Mutta olenko min? ihan j?rjilt?ni? Katkera ja kateellinen noille, joita h?n tuskin tunteekaan ja jotka kenties eiv?t v?lit? h?nest? v?h??k??n, yht? v?h?n kuin h?nk??n heist?! Ainoastaan sent?hdenk?, ett? he j??v?t t?nne? Mutta sill? oli tuolla t?nnimm?isell? valkoinen lakki niin rajusti ja huolettomasti sys?ttyn? toiselle korvalle. Sill? olivat olkap??t niin voimakkaat ja musta kihara tukka. Minulla on hattu kuin vanhalla herralla, min? olen raskas ja lihava ja k?mpel?.

Pakotan itseni naurahtamaan ylenkatseellisesti tuolle vertailulle. Ja teeskennellyn reippaasti min? kuljen Esplanaadin yli K?mpin ravintolaa kohti, jonka oven p??ll? kiiluu kirkas s?hk?lamppu.

Mik? suloinen tunne nousta sinne yl?s asuntoonsa, ravintolaansa, numeroonsa! Oven raosta ojentaa niin yst?v?llisesti k?tens? lasku, joka ?erehdyksien v?ltt?miseksi annetaan joka p?iv??. Mik? kodikas tuoksu t?ss? huoneessa! Mit? erinomaista j?rjestyst? osoittavat aloittamattomat kynttil?t, ihan yht? pitk?t, kahden puolen p?yt?peili?, ja sen edess? porsliininen tuhka-astia, jonka pohjasta luen koneellisesti: ?Pohjoismainen Teollisuuskauppa Helsingiss?.-Suuri varasto talousesineit? yksityisille ja ravintoloille.?

Miksi ne sanovat, ett? ravintolahuoneelta puuttuu personallisuutta? Siksik?, ettei siin? n?y asujan omaa leimaa, ett? se ei her?t? muistoja kohtauksista h?nen el?m?ss??n? Mutta olenhan min? el?nyt puolen ik??ni ravintoloissa. Nuo tuollaiset myk?t tuolit, sohvat ja p?yd?t, jotka kaikissa ovat toistensa n?k?iset, ne ovat minulle kuin perint?huonekaluja.

Ja onhan tuossa muistorikas matkalaukkuni, sel?ll??n auki alkovin edess?. Sit? kun viikko sitten maalta l?htiess?ni laitoin, oltiin viel? hyv?t yst?v?t. H?n toi puhtaat vaatteeni pesusta, punoittaen talouden hommissa. Yliskamarin rappuja juostessaan oli h?n hiukan heng?stynyt ja istui huokaamaan tuolille, k?det helmassa.

H?n tahtoi n?hd?, mitenk? sit? nyt laitetaan vieraille maille menev?? matkalaukkua.-?Vai tuolla tavalla! Eth?n sin?, vanhapoika, viel? osaa edes ensimm?isi? alkeita! Mene pois!?-Ja h?n ty?nsi minut syrj??n, kaatoi matkalaukun kumoon ja alkoi asettaa kaikkea uudelleen. H?n oli polvillaan lattialla, tukka vieh?tt?v?ss? ep?j?rjestyksess?. Minun piti ojentaa h?nelle tavarat. Valkoiset liinavaatteet laskeutuivat h?nen k?siens? lomitse limikk?in, p??llekk?in, ja pieninkin lovi sai t?ytens? kauluksista ja nen?liinoista.

Seisoin siin? k?mpel?n? ja ihastuksissani. Ei h?n noin, jos ei h?n minua rakastaisi. Huomenna on minun l?hteminen, nyt on oikea p?iv?. Ja min? sanoin, mik? koko kes?n oli kielell?ni py?rinyt, ett? min? h?nt? rakastan.

En n?e h?nen kasvojaan. N?en h?nen niskansa punastuvan, h?n panee viel? pari nen?liinaa, heitt?? koko tukun k?dest??n lattialle ja min? kuulen vain kiireiset askeleet rappusista alas ja jatkuvan salin yli h?nen kamariinsa, jonka ovi paukahtaa kiinni.

P??sen kenenk??n h?iritsem?tt? ulos-?iti kalistelee astioita keitti?ss?-harhailen m?ki? ja metsi? ja kun palajan takaisin rautatierataa my?ten, tuskin v?istyen vastaan tulevan junan tielt?, niin on h?nen ovensa viel? suljettuna. Mutta huoneessani vaatteitteni p??ll? on kirjelappu h?nelt?. H?n on pit?nyt minua yst?v?n?, vanhempana veljen??n, melkein set?n?. Muu ei voi tulla kysymykseenk??n. Ei ole virkkanut mit??n ?idilleen ja veljelleen. Ja pyyt??, etten min?k??n sit? tekisi. Sill? h?n ?ei tahdo?.

H?n ei tullut illalliselle. En n?hnyt h?nt? ennen kuin seuraavana aamuna v?h?n ennen junan l?ht??. Kevyt kes?puku oli poissa ja h?nell? oli yll??n vakava vierailupuku. Iloisesta, vallattomasta tyt?st?, jota viel? eilen olin vanhan tuttavuuden takia uskaltanut k?sipuolesta py?r?ytt??, oli h?n muuttunut arvokkaaksi neidiksi.

Eik? t?ss? siis ole muistoja, kalliita, rakkaita esineit? t?ss? huoneessa! Sill? matkalaukku on viel? h?nen k?siens? j?lelt?. Miksi ne sanovat, ett? ravintolahuoneelta puuttuu personallisuutta ja ettei se her?t? l?htiess? kaipausta?

Tiesih?n jotain kertoa tuo alkovikin, jossa olin viett?nyt t?m?n piinaviikkoni unettomat y?t ja sulkenut, aikamies, itkien syliini tyynyn, jonka nurkassa oli ravintolan leima.

Kuinka hennoin nyt j?tt?? sinut, jossa olin niin syd?meni pohjasta iloinnut! Mutta t?ytyih?n minun! Pois, pois! Lukkoon kaikki! Lukkoon kaikki entisyys ja avain koskeen! Ja polvillani puristin min? matkalaukkuni armottomasti hakasiinsa, niinkuin olisin tahtonut siin? jonkun hengilt? kuristaa.

Se oli kai minun soittoni, joka kuului aukinaisen oven kautta s?hk?kellosta tuolta k?yt?v?n p??st?.

Jahah! vahtimestari!-?Olkaa hyv? ja toimittakaa n?m? tavarat laivaan.?

Hyv?sti huoneeni! Ja min? kysyin itselt?ni puoli??neen, eik? minun ole ik?v? l?hte? kotoani? Heit? tuossa ver?j?ll? viel? viimeinen lentosuudelma isiesi asunnolle, jonka ikkunoissa hehkuu sinulle hyv?stiksi illan sammuva rusko!

Laskeudun alas ravintolan puolelle. Eih?n minun n?in vain sovi karkulaisena l?hte?. T?m? on harvinainen juhlahetki ja t?ytyy tyhjent?? malja sen kunniaksi.

Astuessani alas rappuja, joiden peitetyill? portailla ei kuulu muuta kuin pehmoinen askeleitten k?ynti, n?en isossa peiliss? mielihyv?kseni miehen, jolla on silm?t ivallisesti rypyss? ja jonka suupielet osoittavat ylenkatsetta. Nautin itse tuosta ivastani ja oman mieleni uhasta, jonka yht'?kki? olen saanut itsess?ni nousemaan taas pitkien aikojen p??st?. Ja min? tahdon sit? yll?pit??.

Mutta min? tunnen, ett? on ik??nkuin pohja puhki ja ett? iva ja uhka laskeutuvat laskeutumistaan.

Ravintolan eteisess? tunnen jalkojeni alla kovan niinimaton. P??llystakki putoaa hartioiltani palvelijan k?siin... Tuossa h?n seisoi viime kev?nn? peilin edess? ja laitteli hiuksiaan ja hattuaan... Suuri ruokasali on valaistu kuin h?it? varten. Kuuluu ??ni? sivuhuoneesta, n?kyy naisten hattuja, upseerin olkalaput ja joku valkea rinta... Siell? oli sy?ty kerran yhdess? illallinen koko perheen kanssa, ennenkuin he meniv?t maalle.-Sali on nyt melkein tyhj?. Oven kohdalla keskell? lattiaa on py?re? viinap?yt?. Sit? on kiert?m?ss? joku pienenl?nt? vanha herra, kaljup??, pureskellen kovaa leip??, haarukka iskev?ss? asennossa. Pari muuta frakkipukuista herrasmiest?, senaatin kanslistia, jotka n?ht?v?sti ovat tulleet joistain pidoista, istuu loitompana salin per?ll? kahden puolen pient? py?re?? p?yt??, otsat melkein yhdess?, puhellen puoli??neen.

Menen liukkaan lattian yli salin et?isimp??n nurkkaan. Palvelija on l?htenyt liikkeelle v?ijym?paikastaan vastaiselta sein?m?lt?.

Min? en tied?, mit? tilata. Tuokoon nyt sitten tuutingin!

Mutta kun saan sen ja alan laittaa juomaani, en ymm?rr?, mit? ihmett? varten min? olen t??ll?, ihan yksin, totia tekem?ss?, keskell? y?t?. Yht'?kki? herpoaa minussa kaikki pinnistys ja min? luuhistun kokoon kuin vyyhti. En jaksa pit?? pystyss? p??t?ni ja iva ja uhka kaatuvat maahan keinotekoisilta telineilt??n.

Sill? onhan t?m? oikeastaan ??rett?m?n surullista ja toivotonta.

H?n oli ollut minun viimeinen toivoni. H?n oli taas nostanut jaloilleni minut, joka jo lep?sin koossa, henkisesti hervotonna. Olin aikonut ruveta uudelleen el?m??n, uskaltanut aukoa eteeni toista tulevaisuutta. Tahdoin toimia, vaikuttaa ja ponnistaa. Jo olin ojentautunut siihen. Ja nyt oli kaikki taas niinkuin ennenkin. Olin t?ss? ravintolassa kuin autiolla rannalla, josta jo luulin purjehtineeni pois. Tunsin itseni viel? vanhemmaksi ja voimattomammaksi kuin ennen. Ei ollut minussa mik??n katkennut enk? tuntenut murtumisen kipua. Mutta kaikki ponsi oli hervonnut. Olin kuin ik?kulu, oiennut luokki.

Viimeisten ?itten kuluessa olin raivonnut raivottavani, vaikeroinut vaikeroitavani. Nyt en en?? tuntunut jaksavan vaikeroida enk? surrakaan. Olisin ollut tyytyv?inen, jos olisin saanut muistot p??lt?ni torjutuiksi. Mutta ne olivat kerta kaikkiaan tottuneet tulemaan t?h?n aikaan y?st?. Ne tulivat ennen uurrettua v?yl??ns?. Yht? selvin?, vaikka ehk? v?h?n kalpeampina ja v?ritt?m?mpin? kuin ensimm?lt?.

Min? tunnen h?net pienuudesta pit?en. Ensi kerran sattuu h?n silm??ni, kun h?nen veljens? tuo minut perheeseen ja esittelee minut parhaana yst?v?n??n. ?iti on hiljainen, miellytt?v? leski, hell?n ja hyv?n n?k?inen ihminen, hiukset jo harmaantuneet. H?n n?ytt?? el?v?n vain lapsiansa varten.

Tuodaan kahvia sis??n ja leip?koria kantaa pieni kirkassilm?inen tytt?, joka katsoo rohkeasti kasvoihin, jota naurattaa ja joka ei v?lit? sit? peitt??. Niiaus on lyhyt, katkaistu nytk?hdys, ik??nkuin pakosta tehty ja armosta annettu, mutta jota samoin kuin lyhyit? helmoja t?ytyy k?rsi? aikansa. Kaksi mustaa palmikkoa ulottuu alapuolelle vy?t?isi?. Sinusta kasvaa viel? syd?men kipu monelle, jahka siit? ylenet, ajattelen min? ohimennen.

Meist? tulee hyv?t tutut. K?yn usein talossa, ja h?nen koulumatkansa sattuvat samoille tunneille kuin minun menoni yliopistoon. Joko min? saavutan h?net tai hiljenn?n kulkuani, kun n?en h?nen k??ntyv?n kadunkulman takaa. Usein saan, silloin kun en satu h?nt? huomaamaan, lumipallon selk??ni. Ja kun py?r?hd?n h?nt? katsomaan, kiert?? h?n nauraen jo toista palloa punottavissa k?siss??n. H?n on niin aamuntuores, hattu toisella korvalla ja k?sipuuhka riippuen nauhassa kupeella niinkuin mets?miehen laukku. Joskus sattuu, ett? kohtaan h?net kello kahdeksan, k?mpiess?ni kotiini koko y?n kest?neist? juomingeista. H?n ei aavistakaan, mist? viimeksi tulen, juoksee ohitseni ja t?ykk?isee minua menness??n. Kun kotiin tultuani riisuudun, pesen pois y?lliset liat ja laskeudun koskemattomalle vuoteelleni, on h?n hetkisen aikaa edess?ni, niinkuin pieni puhtoinen tuttu lintu, jonka usein n?kee lent?v?n editsens? tien poikki.

H?n on n?ht?v?sti ylpe? aikamiehest? kavaljeeristaan, joka niin usein saattaa h?nt? koulun portille. Vastaantullessaan ottaa h?n oikeudekseen kumartaa minulle, ja min? nostan h?nelle hattua niinkuin t?ysi-ik?iselle neidille. Ja usein juoksee h?n tytt?parvesta toiselta puolelta katua luokseni ja nakkaa minulle kirjat kannettavakseni, kehuakseen tovereillensa tuttavuudestaan. Kun h?nelle pist?? p??h?n, saattaa h?n sanoa: ?Tulkaa nyt meille, olkaa hyv?!? Nimeni on tietysti h?nen muistikirjassaan ynn? sen rinnalla runo, ja min? luulen, ett? olin siihen aikaan h?nen ?ihanteensa?.

Menen kihloihin, ja kun k?yn morsiameni kanssa ensi tervehdyksell?, ei h?nt? saada saliin. ?iti menee h?nt? vaatimaan, mutta h?n vastaa vain: ?En tule!? ja piirt?? joitain kuvia ikkunan hikeen. Kun ?iti viel? uudelleen koettaa houkutella, vastaa h?n taaskin: ?Enk? tule!? ja hankaa ruutua puhtaaksi. Min? n?en sen oven raosta ja kuulen ?idin toruvan: ?Anna, el? nyt tahraa siin? ikkunaa!?

Morsiameni istuu salip?yd?n ??ress? ja selailee valokuvia. Tunnen silm?nr?p?yksellisen taantumisen tunteissani. H?nen piirteens? n?ytt?v?t edest?p?in katsoen niin paksuilta ja tavallisilta.

Veli kertoo minulle sitten seuraavana p?iv?n? nauraen, ett? morsiameni, joka oli opettajana tytt?koulussa, oli Annan mielest? ?ruma? ja ?olevinaan? ja ettei kukaan heid?n luokallaan voi h?nt? siet??. ?Kyll' on kanssa maku sill?...!?

H?n katoaa n?kyvist?ni ja mielest?ni useammiksi vuosiksi. Suoritan tutkintoni, muutan maalle ja k?yn hyvin harvoin Helsingiss?. Minulla ei ole h?nest? muuta kuvaa n?ilt? ajoilta kuin kasvava, hontelo koulutytt? Suomalaisen Tytt?koulun ylemmill? luokilla. H?n on ujompi kuin ennen, ja kerran, kun veli tekee h?nelle pilkkaa jostain ?flammasta?, menee h?n loukkaantuneena pois eik? en?? ilmesty.

Vasta vuosi sitten ilmestyy h?n eteeni nykyisess? muodossaan. Min? olen kyll?stynyt oloihin ja el?m??n maalla, pieniss? kaupungeissa, joissa olen ollut useammassa opettajana. Kihlaukseni on jo aikoja sitten purkautunut, uudet liitot my?skin liestyneet. Tarjoutuu tilaisuus matkustaa ulkomaille ja min? tulen kev??ll? Helsinkiin oppiakseni ranskankielt?. Tulen t?nne sill? sis?llisell? raivolla, joka syntyy maaseudun yksin?isyydess?, pikkukaupunkien kaukaisissa kolkissa, joissa elon voima tuntuu kuivuvan kokoon ja henki kitistyy ja siit? k?rsii. Kaikki siteet olivat katkenneet, vanhempani kuolleet eik? minulla ollut sukulaisia, joista olisin v?litt?nyt. Minulla ei ollut velvollisuuksia ket??n kohtaan, ja min? aioin el?? laajasti, nauttia kerran viel? suuren maailman el?m?st? monien vuosien kuluttua, ennenkuin kokonaan antaudun vanhenemaan. Tulin Helsinkiin melkein samanlaisilla tunteilla kuin ensi kerran nuorena ylioppilaana.

Menen suoraa p??t? vanhaan tuttuun taloon ja soitan. T?ysikasvuinen nuori neiti tulee avaamaan ovea. Minulla on viel?kin se tunne, ett? h?nen kasvonsa, silm?ns?, pitk? tukkansa, py?ristynyt povensa, solakka vartalonsa ... ett? kaikki siin? silm?nr?p?yksess?, yhdess? ainoassa avauksessa sy?pyiv?t mieleeni niinkuin valokuvaajan lasiin.

-Oo, p?iv??! huudahtaa h?n ja ojentaa minulle ilostuneena k?tens?.

Olen sanomaisillani, ett? h?nh?n on jo t?ysikasvuinen neiti ja etten ollut h?nt? tunteakaan. Mutta mik? est?nee minut siit?. Jokin h?m?r? tarve vakuuttaa itsellenikin, ettei i?n ero kuitenkaan ole niin kovin suuri. Enint??n viisitoista vuotta,-jonka samassa lasken, astuessani h?nen j?less??n saliin.

H?n juoksee kutsumaan ?iti?, k??nn?ht?? ovessa ja katsahtaa minuun. Ne keikahdukset ja liikkeet, ne ovat kuin ne minussa tapahtuisivat, ja vereni v?r?htelev?t niiden mukana.

Min? rakastun h?neen hetikohta. Aikamiehen, kaikenlaista kokeneen sitke?ll? tunteella kiinnyn min? h?neen. H?ness? n?ytt?? olevan kaikki se, mit? ennen olen turhaan hakenut. Ei pienint?k??n piirrett?, ei liikett?, ei ??nen v?r?hdyst?, joka minua h?iritsisi tai vaivaisi. Ennen, kun olin rakastunut, tunsin hetkellisi? heikkouksia tunteissani, jonkinlaisia lahopaikkoja. Voin l?yt?? vikoja noissa muissa, arvostella heit? kylm?sti, ja aina oli minulla aavistus, ett? rakkauteni on haihtuva-niinkuin oli haihtunutkin. Ja noihin entisiin n?hden oli minulla aina selvill? syyt, mink? t?hden heit? rakastin. Nyt en voi niit? l?yt??. En voi m??ritell? kiintymyst?ni. Se on vain, niinkuin se on. H?n on mennyt veriini ensi siemauksella, niinkuin voimakas viini, l?pi joka solun ja suonen, nuorentaen ja antaen voimaa.

Kuvittelen samanlaista kuin vuosia sitten, ensi kerran rakastuessani. Rakkauteni on yht? tuntehikas ja k?yt?kseni yht? lapsellinen. Haen tilaisuutta tavata h?nt? miss? suinkin voin, keksin kaikenlaisia syit? heill? k?yd?kseni ja illalla ennen maatamenoani kuljen usein h?nen ikkunansa alitse. Laiminly?n kaikki teht?v?ni, en v?lit? varustautua matkalle enk? viitsi lukea kielt?, jota varten olin oikeastaan t?nne tullut. Tunteeni opettajaneiti? kohtaan ovat melkein samat kuin koulussa ennen. Koetan luikkia l?pi niin v?h?ll? kuin mahdollista.

Kev?t tulee, meri aukeaa ja minun pit?isi l?hte? ensi laivoilla

Lyypekkiin. Min? siirr?n sen tuonnemmaksi. Etel?ss? on liian kuuma,

Pariisin n?yttelyn alkuaikoina on siell? v?ke? liian paljon j.n.e.

Me k?velemme silloin t?ll?in ulkona kahden, katselemme T?htitornivuorelta merta, joka siint?? ja v?lkkyy, ja satamaa, jossa liukuu laivoja ja lepattaa purjeita ja jota reunustavat valkeanhohtavat rakennukset rantatorin ymp?rill?. Istumme ennen p?iv?llist? Kappelin edustalla, jossa suihkul?hteen ymp?rill? parveilee ihmisi? uusissa v?rikk?iss? kes?vaatteissa. Pienet tyt?t myyskentelev?t vasta poimituita kukkasia, ja joka kerta kun olemme siell?, sallii h?n minun ojentaa itselleen sinisen vuokkokimpun. H?n sovittaa sen rintaansa, tunnustelee sen tuoksua ja unhottaa sen samassa. Mutta min? olen onnellinen enk? saa silmi?ni kukkasista napinl?vess? h?nen povellaan.

Jos tiet?isin, rakastaako h?n minua vai onko h?nell? ehk? jo joku toinen! Ja yht'?kki? tulee minulle pelko matkustaa t??lt? pois niin pitk?ksi aikaa sinne jonnekin horisontin alle, toiselle puolelle kaukaisia meri?.

-V?list? minun ei tee mieleni ollenkaan pois Suomesta, min? sanon kerran.

Vaan eih?n h?n huomaa ??nest?ni mit??n eik? n?e silmist?ni. H?n tervehtii tuonne suihkul?hteen luo er?st? ohikulkevaa pitk??, kaunista ylioppilasta. Kostuttaa lasilla huuliaan ja sanoo hyvin huolettomasti, yh? seuraten silmill??n ylioppilasta:

-Miksei? Eik?s ole hauska p??st? n?kem??n maailmaa...?

Olisikin liika vaatimus, ett? h?n nyt jo olisi ehtinyt rakastua minuun, lohdutan min? itse?ni. Mutta ajatus siit?, ett? h?n j?? t?nne ja ehk? on kihloissa, kun tulen takaisin, alkaa minua yh? enemm?n vaivata. Min? olen kateellinen kaikille, sill? min? n?en, ett? h?nt? aletaan jo huomata. Usein k??ntyv?t k?velij?t j?lelleen h?nt? katsomaan. Helsingin herrat ovat keksineet h?ness? uuden kasvavan kaunottaren. H?n on huomannut sen itsekin. Joskus nostaa ohikulkijain liian silmiinpist?v? ihastus hienon punan h?nen poskilleen. Min? tutkin h?nt? sivulta, seuraan jokaista liikett? ja v?rett? h?nen kasvoillaan. Ilman muuta syyt? alkaa h?n yht'?kki? puhua iloisesti ja reippaasti, mik? tuntuu teeskennellylt? eik? minua oikein miellyt?. Taikka h?n on hajamielinen, kohtelee minua olantakaisesti, ik??nkuin kiusaa tehden. Kuljen viikkokauden alituisessa aikomuksessa tunnustaa tunteeni. Mutta se siirtyy p?iv?st? p?iv??n ja er??n? kes?kuun ensimm?isen? sunnuntaina he ovat jo l?hd?ss? maalle.

Asema kuhisee koululaisia, h?n on veljens? kanssa kiiruhtanut edelt?p?in. Min? pakkaudun j?lemp?? ?idin kanssa tungoksen l?pi, kantaen vaunuun menevi? tavaroita. Soitetaan kolmannen kerran enk? min? ole viel? saanut heitetyksi lopullista hyv?sti?, jolloin toivon voivani katseella ja k?denpuristuksellani antaa jotain viittausta tunteistani. ?idille saan sen h?t'h?t?? sanotuksi, ja h?n toivottaa minulle liikutettuna onnea matkalle. Mutta Anna seisoo jo vaunun ikkunassa, ymp?rill??n joukko hyvi? yst?vi?, joita en voi ty?nt?? syrj??n. H?n ei sit? paitsi n?yt? huomaavankaan minua. H?n on unohtanut, ett? l?hden niin pitk?lle matkalle. Vasta sitten, kun juna l?htee liikkeelle ja min? mieli surkeana seuraan sen yh? kiihtyv?? kulkua, huomaa h?n minut, ny?k?ytt?? minulle p??t??n iloisesti ja tyytyv?isesti ja vet?ytyy vaunuunsa.

Mik? sunnuntai kuumassa kaupungissa, joka on k?ynyt melkein tyhj?ksi!

Kuinka minua nyt inhoittaa Esplanaadi, t?ynn? kis?llej?, kaartilaisia

ja piikoja. Ja kuinka hermostuttaa tuo iankaikkinen torvien r?min?

Kappelin edustalla, josta on mahdoton p??st? kulkemaan ohi.

Harhailen Etel?satamassa ja joudun k?velyill?ni Katajanokan nen??n. Istun siell? kauan aikaa katsellen merta, jonka pinnalla piirtelev?t purjeveneet jostain syyst? tekev?t mieleni yh? surullisemmaksi. Ja kun h?yrylaiva, t?ynn? huviretkeilij?it?, poistuu ulapalle liehuvine lippuineen, en min? jaksa en?? olla, vaan menen takaisin kaupunkiin.

Minulle tulee p??h?n menn? heid?n asuntoonsa. On olevinaan jotain asiata ja sill? tekosyyll? saan avaimen talonomistajalta. Huoneitten ikkunat ovat kaikki liidutut, taulut, peilit ja kynttil?kruunut ovat valkoisten verhojen sis?ss?. Eteisen naulaan on unohtunut hattu ja ikkunalla on vanha rikkin?inen hansikas. Piano on suljettuna. Kosketan sit? ja se ??nn?ht?? kuin nukkuva, jota h?irit??n h?nen unessaan. Min? menen rinta vavisten h?nen huoneeseensa. S?nky on tyhj?, uunissa on papereita ja joku tyhj? pahvilaatikko. Toalettip?yd?ll? on kampa ja siin? muutamia hiuksia. Min? otan ne siit?... Min? sanon, ett? t?m? on hurjaa ja naurettavaa. Koko maailma minua pilkkaisi, jos tiet?isi, ett? olen t??ll?. Mutta olkoon! Min? en tied? muuta, kuin ett? min? rakastan h?nt?, rakastan j?rjett?m?sti, ep?toivoisesti.

Loion kauan aikaa salin sohvalla. Joskus ajetaan kadulla, niin ett? koko huone t?risee. Sitten ei kuulu hiiskahdustakaan, ei muuta kuin k?rp?sten siipien surina.

H?n ei rakasta minua, min? olen h?nelle kerrassaan yhdentekev?. H?n ei muistanut heitt?? minulle edes hyv?sti?k??n. Mutta vaikka olen n?in varma asiastani, toivon min? kuitenkin. Ja min? koetan yh?kin lohduttaa itse?ni sill?, ett? min? en ole osoittanut h?nelle mit??n ja ett? h?n siis ei tied? tunteistani. Jos h?n ne tiet?isi, jos h?nelle kirjoittaisin...? Ja min? alan mietti? loikoessani siin? kirjett? h?nelle. Min? kehit?n tunteeni h?nen eteens?, min? sulatan h?net sanoillani, min? avaan h?nelle syd?meni syvyydet, ja h?n ehk? heltyy, ehk? antaa ainakin toivoa.

Kolmen p?iv?n kuluttua on minulla kirje valmis, mutta min? en saa sit? l?hetetyksi. En uskalla panna kaikkea alttiiksi. Ja niin min? kirjoitan sen sijaan h?nen veljelleen ja ilmoitan, ett? olenkin p??tt?nyt l?hte? ulkomaille vasta syksyll?. Niinkuin olin odottanutkin, kutsuu h?n minut luokseen maalle.

Toisen luokan mukavalle sohvalle nojaten min? n?en vaunun avatusta ikkunasta vihert?v?t maat, lehdittyv?t koivut, vainioilla kynt?miehi? ja rautatieasemat kuin puhdistettuina kes?n juhlaan. Niit? on maalattu ja korjattu muutamia ja ohimenness? tuntuu ?ljyv?rin ja asfaltin haju. Pys?hdytt?ess? kuuluu mets?st? peipposen aina uudistuva viserrys ja k?ki kukkuu kauempana.

Ei ole en?? t?hteit?k??n j?lell? ik?v?st? ja ep?toivosta. Min? olen varma siit?, ett? h?n on tuleva minua rakastamaan. Min? tunnen itsess?ni voiman, jota h?n ei ole voiva vastustaa. ?Henkeni voimalla?, toistelen min? ajatuksissani. Ja samalla voin min? jotenkin rauhallisesti asettua siihenkin ajatukseen, ettei h?n minua rakasta. Siit? syntynyt rauha lis?? varmuuttani ja antaa yh? suurempia toiveita onnistumisesta, Ennen kaikkea minun t?ytyy olla kylm? ja taistella liikaa tuntehikkuuttani vastaan. Olen laittanut itselleni uuden kes?puvun, joka n?ytt?? tekev?n lyhyen ja lihavan vartalonikin somemmaksi.

Mutta siit? huolimatta vapisen min? hermostuneesti, kun alkaa l?hesty? odotettu asema iltap?iv?ll?. Kun juna huutaa tuloaan, niin sit? s?ik?hd?n. Olen l?hett?nyt s?hk?sanoman tulostani ja he ovat minua vastassa asemalla, kaikki kolme. Olen hiukan k?mpel? k?silaukkuineni. Veli kysyy kuulumisia Pariisista, min? en osaa muuta kuin h?mill?ni naurahtaa.

Anna on yh? kauniimpi keve?ss?, kes?isess? puvussaan. H?n on avop?in, ainoastaan p?iv?varjo suojaamassa auringolta. H?n ja veli alkavat astua edelt?, min? tulen j?lest? ?idin kanssa. Toivon, ett? tienhaarassa, joka kulkee radan yli, he meit? odottaisivat. Mutta h?n survaa vain porttia pysym??n auki eik? katso j?lelleenk??n.

-Me asumme t??ll? aivan yksin, melkein er?maassa, sanoo ?iti. Oli hauskaa, ett? tulit. Me ilostuimme kaikki, kun saimme s?hk?sanomasi.

Ett? he olivat ilostuneet kaikki, se saattaa minut takaisin hyv?lle tuulelle. Toisen portin luona k??ntyy Annakin taakseen ja kysyy huutaen ?idilt??n teelaatikon avaimia.

-Ne kuuluvat olevan kamarin p?yd?ll?! saan min? ?idin puolesta huutaa vastaukseksi.

Ja t?m? lohduttaa minut t?ydellisesti. H?nen edelt?p?inmenonsa ei siis ole mik??n mielenosoitus, niinkuin jo olin pel?nnyt. H?n menee edelt?p?in vain siksi, ett? tahtoo joutua teet? laittamaan.

Istumme kauan illallisp?yd?ss?. H?n hommaa em?nt?n? ja pys?htyy vasta teet? juodessa paikoilleen vastap??t? minua. Kyyn?rp??t p?yd?ll? ja posket nyrkkeihin nojaten h?n kuuntelee minua, vaikka min? joka kerta h?nen liikahtaessaan pelk??n h?nen menev?n. Min? puhun, olen hyv?ll? tuulella ja kuvaan mielest?ni sattuvasti kes?ist? Helsinki?, entist? el?m??ni maaseudulla ja naurettavia oloja pikkukaupungeissa. Saan h?netkin samaan mielentilaan ja minusta n?ytt??, ett? h?n tarkastaa minua omituinen, utelias kiilto silmiss?.

-Se osaa kuvata tuo, sanoo h?n. On hauskaa kuulla, kun h?n tulee ja kertoo sielt? ulkomailta.

Kuinka min? sinua ??rett?m?sti rakastan! Min? kun tulen sielt?, niin laitan sinulle pienen hauskan kodin. Kuinka sin? tulet olemaan tyytyv?inen ja onnellinen! Et sin?k??n voi olla minua rakastamatta. Sin? et voi saada sen parempaa kotia kenelt?k??n, et mist??n. Min? lumoan sinut ymp?rist?n l?mpimyydell?, hyv?n luontoni hellyydell?, mukavuudella ja hyvinvoinnilla.

Enk? min? tahtoisi koskeakaan h?neen. En muuta kuin h?nen otsaansa suudella. Se tunne, jolla h?nt? rakastan, on puhtainta ihanteellisuutta ja se asuu ainoastaan rinnassa.

Ja valvoessani valoisan kes?isen y?n minulle osoitetussa yliskamarissa, min? tulen vakuutetuksi siit?, ett? t?m? hieno tunne, t?m? melkein henkinen rakkaus, ett? se on se, joka oikeuttaa minun saamaan h?net. Min?, joka en mit??n usko, min? olen taikauskoinen t?ss? kohden. Ja min? panen itselleni ik??nkuin koetusty?ksi olla h?nelle uskollinen t?st? p?iv?st? l?htien, ulkomailla, Pariisissa, kaikkialla. Sen p??t?ksen j?lkeen tunnun viattomalta ja puhtaalta ja min? voisin vakuuttaa mielest?ni ihan hyv?ll? omallatunnolla, ett? todella niin olenkin. Puhtaana el?minen on minulle nyt siveellinen vaatimus, vaikka ennen olin sellaiselle olkap?it?ni kohottanut.

Kes?n kuluessa min? tuuditan itseni siihen unelmaan, ett? h?n todellakin on jo minun, ett? h?n rakastaa minua, ja ett? me vain emme puhu siit? toisillemme, vaikka tied?mme sen kumpikin. En k?sit?, ett? syy siihen ei ole muu kuin ymp?rist?n. Veli on hiukan veltto, loikoilee mieluimmin p?iv?t pitk?t puutarhan riippumatossa ja lukee romaaneja. ?iti j?rjest?? aina jotain taloudessa. Ja sill? lailla j??n Annan ainoaksi toveriksi min?, johon h?nen muun seuran puutteessa t?ytyy tyyty?.

Min? j??n heille koko kes?ksi. En ajattele matkaani en??, en muuta kuin sit? nykyisyytt?, jossa el?n ja jossa minulla nyt on kaikki, mit? toivon.

Mitk? onnelliset p?iv?t! Mik? unelma todellisuudessa! Joka ilta kertaan kamarissani, mit? p?iv?ll? on tapahtunut. Se on p??piirteiss??n samanlaista melkein joka p?iv?, ainoastaan vivahdukset vaihtelevat.

Minulla on aamusilla kiire alas yliskamaristani. Tavallisesti kaikki muut viel? nukkuvat, kun laskeudun rappuja alas porstuaan, kuljen h?nen ovensa ohitse ja kuulostan. Siell? ei risahdakaan. Avaan ulko-oven, josta jo auringon paiste kuohahtaa vastaani. Veranta on viel? kostea varjopaikoista, ja pihamaalla kimmelt?? kaste. Istuudun nurkkaukseen, selin aurinkoon, joka ei viel? kuumenna, ainoastaan l?mmitt??. Minulla on kirja, mutta en sit? lue. Tuossa on h?nen kamarinsa ikkuna. Siin? ei ole kuin toinen uudin edess?. N?kyy tuoli ja sen selustimella h?nen leninkins? liivi. En tahdo katsoa sinne, mutta n?en sen kuitenkin. Toinen edess? oleva uudin peitt?? h?nen vuoteensa. Mutta min? olen n?kevin?ni h?net nukkumassa, tukka hajallaan, toinen k?si p??n alla ja toinen rentona riippumassa s?ngyn laidan yli, sormet melkein mattoa koskettaen.

Teen k?velyn rantaan. Koko suuri selk? on viel? rasvatyven. Laiturin laudat loksahtavat veteen jalkojeni alla. Kalaparvi karkaa syv?yksen reunaan, mutta palaa kohta taas uteliaana takaisin. Purjevene, jonka olen laittanut kuntoon, ei ole liikahtanutkaan eilisest??n. Veneess? ovat onget ja uistimet valmiina. Lahden toisella puolen on rautatieasema. Asemap??llik?n valkea vene hohtaa teloillaan p?iv?paisteessa. Tavarajuna seisoo siell? odottamassa. Se on varmaankin seisonut jo tunnin. Savukiemura veturin piipusta kohoaa rauhallisesti ja hitaasti. Sill? ei ole kiirett? sill?k??n n?in salon syd?mess?. Vihdoin se vihelt??, niin ett? kaikuu ymp?ri j?rven rantoja, ja l?htee puhkuen menem??n. Noustessani takaisin pihaan, kuulen viel? kauan py?rien heikkenev?n kolinan.

H?n ei ole viel?k??n noussut. Istun ainakin tunnin entisell? sijallani verannan nurkassa. Olen lukevinani, mutta en tied?, mit? luen... Nukkukoon h?n vain, ei minulla ole kiirett?, h?n on oleva koko p?iv?n minun, t?m?n niinkuin eilisenkin.

Vihdoin kuuluu liikett? h?nen huoneestaan, sukkasillaan astumista. Ikkunaan ilmaantuu jotain valkoista, joka vet?ytyy ?kki? pois. Paljas k?sivarsi kurkottaa tuolilta leningin liivin, ja uudin putoaa eteen.

Minulla on vaikea, pitk?, ep?tietoinen puolen tunnin iankaikkisuus. Jos h?n luulee minun asettuneen katsomaan... Vasta sitten rauhoitun min?, kun kuulen ensin hyr?ily? ja sitten raikasta laulua. Nousen k?velem??n edestakaisin verannalla. H?nen ovensa k?y, h?n tulee esiin virke?n? kuin varpunen. Posket ovat punakat kuin k?tkyest? vasta nousseen pikkulapsen.

-Huomenta!

-Huomenta!

H?n noutaa kahvipannun verannan p?yd?lle, me emme malta odottaa muita ja juomme kahvimme kahden. H?n on minun nuori, pikku vaimoni, meill? on jo oma talous, me el?mme t??ll? kaukana muista, tyytyv?isin? ja onnellisina. Kuinka tekisi mieleni huomauttaa siit?, antaa edes hieno viittaus ajatuksistani! Mutta min? pelk??n, ett? jos kuuluu pieni risahduskaan, niin karkaa arka hirvi n?kym?tt?miin. Muiden l?sn?ollessa uskallan puhua rakkaudesta ja tunteista. Kahden kesken emme koske muihin kuin ihan tavallisiin asioihin.

Me keskustelemme p?iv?n ohjelmasta.

Ensin on nostettava verkot, jotka edellisen? iltana olimme laskeneet. Ty?nn?n veneen teloiltaan, ja h?n auttaa tullosta. H?n tahtoo asettua airoihin, ja min? meloskelen per?ss?, kaislikkorantoja me luikkailemme tyynin? aamuina, ja airojen kalke kuuluu niin selv?sti ja kuulakasti. Vesi v?l?htelee airon lehdess? ja tippuu kirkkaaseen pintaan, kun h?n lakkauttaa soutunsa ja sanoo jotakin. Keskustelu on kalastuksesta, siit?, mihin huomenna heitet??n pyydykset. Olemme pian oppineet tuntemaan kalaluodot ja kutupaikat. Lasketaan verkot milloin minkin onnella. H?n on ihan innostunut ja h?n hehkuu ilosta n?hdess??n ainan tutisevan merkkin? ison kalan noususta. Ja h?n on tosi vihassa, jos se veneeseen p??sem?isill??n potkaisekse irti ja sukeltaa syvyyteen. H?n toruu minua, sanoo ?siksi? ja ?semmoiseksi?. Mutta min? olen siit? mieliss?ni! H?n on silloin ik??nkuin l?hemp?n?, tulee tutummaksi.- Miss? hommassa h?n on, kun verkot pannaan puikkarille ja h?n pid?tt?? itselleen oikeuden p??stell? saaliin irti ja selvitell? sotkeumat! Min? en saa koskeakaan, h?n tahtoo itse, ja h?n puuhaa siin?, hihat k??rittyin? kyyn?rp?ihin, helmat nostettuina yl?s ja sormet niin suomuksien vallassa, ettei h?n voi sys?t? hiusta otsalta, vaan t?ytyy ty?nt?? se k?sisel?n avulla korvan taakse. Min? seison ulompana, poltan paperossia ja sanon melkein joka kerta: ?No, me sit? ollaan niit? maailman parhaita kalamiehi??-joka on tullut pysyv?ksi sukkeluudeksi. Iltap?iv?ll? me sitten usein purjehdimme. Alussa oli velikin mukana, mutta ei viitsinyt kauan. Anna tavallisesti kuitenkin aina muodon vuoksi kysyy:

-Etk? tule purjehtimaan?

-En jouda.

-Et jouda! Saisiko kysy?, milt? t?ilt?si et jouda?

-Min? luen, niinkuin n?et.

-N?yt?, mik? kirja se on?-Oblomoff.

-Sin? et sit? ymm?rr?, mutta se on hienointa psykologiaa, mit? min? ikin? olen lukenut.

-Tied?n ... ja sin? olet juuri itse tuollainen samanlainen Oblomoff.

-Ehk? olet oikeammassa kuin luuletkaan.

-Mutta me purjehdimme, me! Hyv? toki, etteiv?t kaikki ole sellaisia vetelyksi? kuin sin?!

Noihin tuollaisiin laihoihin, tavallisiin suosionosoituksiin panen min? aina erityisen merkityksen ja koetan selitt?? ne edukseni.

Pid?n per??, ja h?n hoitaa nuoria. H?n istuu l?hell? minua per?kehyksen sis?ss? ja tottelee t?sm?lleen komentoani, jonka aina annan virallisella, k?skev?ll? ??nell?. H?n on laittanut itselleen sinisen v?lj?n merimiespuvun, ja p??ss? h?nell? on py?re? matruusilakki, jonka silkkiset nauhat hulmuavat suorina tuulessa. Valkeata per?purjetta vastaan, johon aurinko h?ik?isev?sti paistaa, on musta tukka ja tuo hieno puhdas profiili, jota en v?sy katselemasta.

Tuulee vinhasti. H?n ei kiinnit? nuoraa tappiin, vaan pit?? sen k?dess??n, valmiina hellitt?m??n vihurin tullessa. H?n vet?? k?sill? ja ponnistaa jaloilla purren pohjaan. H?n nojaa taap?in, painaakseen kallistuvaa venett? tasapainoon. Vy?t?inen on niin voimakas ilman kureliivi?, k?det ovat j?ntev?t ja jalkap?yt? korkea. Min? olen eteenp?in kumarassa, toinen k?si per?simess? ja toinen per?purjeen nuorassa, ja t?ht??n h?nen niskansa taitse ja purjeen ainan alitse menon suuntaa. Laine kuohuu laineen per?st?, pursi nousee ja laskee, ja Anna tuossa asemassaan, purje ja koko etupuoli venhett?-ne kiinnittyv?t yhdeksi kokonaisuudeksi, samaksi olennoksi, jota min? johdan ja vien tuonne siint?v?n ulapan perille kohti jotain kaukaista kalliosaarta tai valkoiselle paistavaa merimerkki? pitk?n et?isen niemen nen?ss?. Joskus s?rkyy iso laine kokkaan ja pirskahtaa per??n saakka. H?n saa r?isk?hdyksen kasvoilleen ja olkap?illeen. H?n huudahtaa ja nauraa samassa, mutta ei muuta asentoaan eik? pyyhi pisaroita poskiltaan.

Auringon laskiessa tyyntyy tuuli, ja laimeata laitaista kuljemme me hiljalleen kotia kohti. Kokkapurjeen nuora saa nyt olla solmussa ja helposti, vetre?sti, niinkuin voideltuina, viilt?v?t laidat vett?, lainetta tekem?tt?. H?n on siirtynyt kokemmaksi maston juurelle, on selin minuun ja katsoo eteens? pitkin j?rven pintaa, viist?tt?en joskus vett? k?dell??n. H?n hyr?ilee, n?ytt?? olevan omissa ajatuksissaan, niinkuin olisi yksin... Kun tiet?isin, mit? h?n tuossa ajattelee, kun voisin aavistaa, mik? mielipide h?nell? on minusta! Eik? h?n kertaakaan n?ill? yhteisill? retkill?mme ole yhdytt?nyt itse??n ajattelemasta, etteik? h?n ehk? rakasta minua ja enk? min? h?nt??... Mutta min? en ole sit? n?hnyt kertaakaan h?nen katseestaan, en voi selitt?? edukseni ainoatakaan liikett?, en ainoatakaan ??nen v?rett?.

Tulen alakuloiseksi ja surulliseksi enk? voi olla tekem?tt? viittauksia l?hd?st?ni.-?Miss?h?n lienen ensi kes?n?kin n?ill? ajoin?-Kuinka teill? silloin lienee, kun min? palaani?-H?n sanoo siihen vain:- ?Niin, se on totta, sin?h?n matkustat kohta pois. Kuinka kauan aiotkaan viipy???-?Kaksi vuotta v?hint??nkin.?-?Kaksi vuotta, vai niin.?-Ja muuta ei mit??n. Eik? sen kummemmalla ??nell?, kuin jos olisi kysymys menn? kirkonkyl??n pariksi p?iv??.

Nuo iltahetket, kun tuuli yh? heikkenee, kun purje ei en?? pullistu ja kun vene tuskin liikkuu paikoiltaan, voivat v?list? olla minulle hyvinkin tuskalliset. Ei ole en?? mist? puhuakaan, h?n n?ytt?? ik?vystyv?n, h?nell? on halu p??st? maihin, vaikka h?n ei sit? sano. T?m? on ik??nkuin minun syyni, min? pid?n h?nt? kuin h?kiss? ja se kiusaa minua kovasti. Mutta min? koetan pit?? kasvoni tyytyv?isen n?k?isin?, niinkuin en sit? huomaisi, niinkuin ei olisi kiirett? mihink??n. Ja kun purjeet herpoavat ja asettuvat pitkin venett?, otan airon ja huopaan rantaan h?nen pit?ess??n per??.

Kun emme ole vesill?, istumme tavallisesti muiden kanssa verannalla. Niinkuin kaikki v?h?n vanhemmat rakastuneet miehet, koetan min? olla kohtelias ja kiiruhdan tekem??n h?nelle pienimpi?kin palveluksia. H?n tottuu siihen, ett? aina autan h?nen ylleen, ett? aina pid?n huolta vaatteista ja sateenvarjoista ja kalosseista. Min? tulen kuin aseenkantajaksi, jota h?nen herransa voi komentaa minne hyv?ns? kiitosta sanomatta. Kerran istumme p?iv?llisten j?lkeen ulkoilmassa. Naiset ompelevat, veli on kantanut itselleen keinutuolin salista, ja min? katselen Annan n?pp?r?t? k?denk?ynti?, kun h?n ompelee jotain. H?n etsii saksiaan.-?Kyll? min? noudan, jos vain saan tiet??, miss? ne ovat.?-?Ne ovat minun kamarini p?yd?ll??. Min? nousen niit? hakemaan. Mutta silloin sanoo ?iti:-?Sin? olet liian vaatelias, Anna, sin? annat liian paljon palvella itse?si, joka olet niin paljon nuorempi.? Ja siihen lis?? veli:-?En min? sinun sijassasi viitsisi olla noin kohtelias ... mene Anna itse noutamaan saksesi?.-?Niin menenkin?, sanoo h?n ja kiiruhtaa hiukan loukkaantuneena ohitseni, huolimatta vastalauseistani.

Tapaus vaikuttaa kovin kiusallisesti minuun, joka jo ilmankin k?rsin siit?, ett? ik?ero v?lill?mme on niin suuri.

Vaikka olen tullut t?nne sit? varten, ett? tunnustaisin tunteeni, kuluu koko kes? miettiess?, mik? olisi parempi. Olen yht? ep?varma kes?n lopulla kuin sen alkaessakin.

Er??n? elokuun sunnuntaina, v?h?n ennen kaupunkiinl?ht??, on kuitenkin er?s onnellisempi p?iv?, joka antaa toivoa hiukan.

Naapuripit?j?ss? on kansanjuhla, ja me matkustamme sinne kahden, Anna ja min?. Muut eiv?t v?lit? tulla. Me astumme omassa rannassa pieneen h?yryveneeseen, ja ?iti ja veli j??v?t rannalle. Seisomme kannella, minulla on k?sivarrellani h?nen sadetakkinsa, ja minusta on, niinkuin me j?tt?isimme heid?t menn?ksemme yhdess? kuin vastanaineet. Luon todellisuuden omista toiveistani. H?n tuossa huiskuttaen punaista p?iv?nvarjoaan on nuori vaimoni. H??t on juuri vietetty, ja me l?hdemme kotitalosta ensi matkallemme.

P?iv? on poutainen ja kaunis, l?mmin etel?tuuli puhaltaa. Laiva on t?ynn? tuntematonta v?ke? ja me istumme koko ajan yhdess?. Vastoin tavallisuutta ei puutu puhelemisen aihetta, sill? me arvostelemme ihmisi? ja teemme kesken?mme pilaa mukana olevasta soittokunnasta, jonka torvet ottavat v??ri? ??ni?. Meit? katsellaan syrj?st?, meid?t tiedet??n p??kaupunkilaisiksi, mutta herrat ja neitoset koettavat olla vapaita ja v?linpit?m?tt?mi?. Me tunnemme olevamme hiukan kuin yl?puolella muita, ja se lis?? itsetietoisuuttamme ja varmuuttamme. Huolettomasti, kenties tahallisenkin huolettomasti jutellen, niinkuin ei olisi muita olemassakaan, astumme me maalle pappilan laiturilla, joka on t?ynn? valkolakkeja ja kansallispukuihin puettuja neitosia. Min? ojennan Annalle k?teni, h?n hypp?? notkeasti laivasta, ja kuiskutteleva katselijain joukko aukaisee meille tien keskitsens?. H?nen pukunsa onkin tavattoman aistikas ja hieno noihin toisiin verraten, h?nen k?yt?ksens? arvokas ja k?ynti keve?. Min?kin nautin nyt siit? huomiosta, jota h?n n?kyy her?tt?v?n. Rantatiell? tulee meit? vastaan puolivillaisiin puettu herrasmies, n?ht?v?sti joku kansakoulunopettaja. Annan n?hdess??n n?ytt?? h?n yht'?kki? keksineen kuin ilmi?n jostain muusta maailmasta. H?n typertyy ihmetykseens?, h?n seisahtuu, v?istyy tiepuoleen ja on v?h?ll? ojaan hoipertua.

Kulustamme pappilan portilta juhlakent?lle on minulla seuraava kuva mieless?ni: Me k?velemme rinnakkain. Tuulee virke?sti vastaan, h?n nojaa vartaloaan v?h?n eteenp?in, suojaa silmi??n p?iv?nvarjolla ja pit?? toisella k?dell??n kiinni hattunsa reunasta. Rinnassa on h?nell? kukka, jonka ?sken taitoin tiepuolesta, helmat hulmuavat, ja tuuli painaa niit? kiinte?sti polvia vasten. Minun syd?meni vapisee, min? tahtoisin h?net kokonaan omistaa, mutta samalla tunnen kipua rinnassani, sill? eih?n h?n ole minun, enh?n tied?, rakastaako h?n minua. Viikon p??st? t?ytyy minun j?tt?? h?net, ja kuka tiet??, miss? ja kuinka likell? on se, joka on h?net minulta ottava.

Juhlapaikalla antaudumme me uudelleen arvostelemaan ymp?rist??mme. Me tuskin voimme pid?tt?yty? ??neen nauramasta puhujalle, joka on ?skeinen kansakoulunopettaja ja selitt?? teeskennellyll? seminaaripaatoksella ensimm?isi? alkeita is?nmaasta ja kansasta, jota lopuksi kehoittaa k?ytt?ytym??n siivosti juhlassa ja menem??n sen loputtua kiltisti kotiansa. Er?s nuori ylioppilas seisoo rinnallamme, kuulee arvostelumme ja katsoo meihin ja puhujaan merkitsev?sti, osoittaakseen sill?, ett? h?n ei ole niinkuin nuo muut, ett? h?nkin on yht? mielt? ja ymm?rt?? hullunkurisuuden. Meill? on vilpit?n ilo laulusta, jota johtaa pystynen?, lyhyttukka, ihan valkoiseen puettu pit?j?n naisopettaja, iso keltainen kukka hatussa. Anna ristii h?net ?prinsessaksi?. Ja sittemmin vet?? h?n minua katsomaan h?nen tanssiaan. Se onkin verratonta. H?n pit?? p??ns? imel?sti kallellaan, h?n hyppii kuin surviainen ja loistaa tyytyv?isyydest? ja kuumuudesta. Ennen ei minulla olisi ollut syd?nt? sille nauraa, mutta nyt min? koetan keksi? heiss? kaikissa yh? uusia hullunkurisuuksia.

Emme hetkeksik??n v?isty toistemme seurasta. Harhailemme yhdess? pitkin kentt??, ostamme arpoja toistemme onnella, samoin kuin olemme laskeneet verkkoja. Tunnemme ik??nkuin ilmassa, ett? olemme p?iv?n sankareja ja ett? kaikki ovat uteliaita tiet?m??n, ket? me olemme. Minusta n?ytt??- ja min? olen siit? mieliss?ni-ett? ihmiset luulevat meit? kihlatuiksi.

Istumme kiikkulaudalla. Annalla on pussi makeisia, jotka olen h?nelle ostanut. Muuan pikku tytt? seisoo edess?mme pidellen kiinni ?itins? hameesta. Molemmat he meit? peittelem?tt? tarkastavat, seuraten meit? k?dest? suuhun.

-Tule t?nne, tytt?, niin saat makeisia.

?iti sys?? tytt?? luoksemme ja k?skee ly?m??n k?tt?.

-Mik? on nimesi?

-Ka, sano, sano nimesi, niin saat sokeria.

-Kaisa.

-Ka, ota pois sormi suustasi! Kaisa saa kahmalollisen makeisia.

-Ka, etk? osaa kiitt??k??n? Sinuapa on kelvoton...

Ja ?iti k??ntyy itse kiitt?m??n Annaa.

-Suuri kiitos ry?kkin?lle ... vai lienette hyvinkin t?m?n herran rouva?

Min? tunnen punastuvani ja tulevani h?mille, mutta Anna nauraa makeasti, niinkuin jollekin tavattoman hullunkuriselle ja mahdottomalle asialle. Min? koetan my?skin nauraa, mutta se on kankeaa ja v?kin?ist?.

L?hdet??n paluumatkalle vasta my?h??n y?ll?. Salonki on t?ynn? herroja, jotka juovat, ja ilma on siell? tukehduttava, savua t?ynn?. On kylm? jo hiukan, Anna k??riytyy l?mpim??n villavaippaansa ja me haemme paikan kannella l?hell? koneen luukkua, josta kohoava kuumuus l?mmitt?? jalkojamme. N?emme sielt? koneenk?ytt?j?n ja l?mmitt?j?n punaiset haamut, joka kerta kun uunia avataan. Matka kest?? monta tuntia. Anna v?syy ja h?nt? alkaa nukuttaa. Sanaakaan sanomatta me nyt istumme, v?en tungoksen t?hden kiinni toisissamme. Tunnen h?nen p??ns? painuvan olkap??t?ni vasten. En erota oikein h?nen piirteit??n. Ainoastaan silloin, kun savutorvi sy?ksee t?ytens? kipunoita toiselle puolelle laivaa, min? n?en niiden valossa, ett? h?n on sulkenut silm?ns?. Silloin t?ll?in h?n ne avaa ja ne ovat niin suuret ja syv?t.

Taivaanranta alkaa ruskottaa ja kipunat vaalenevat. Kuun hopeankalpea nelj?nnes kuvastuu tyyneen veteen l?ntiselt? taivaalta. Vedet kapenevat ja korkeat m?kiset rannat kohoavat kahden puolen melkein ep?luonnollisen isoina t?ss? omituisessa kuun ja kaukaa koittavan p?iv?n sekavassa valaistuksessa. En uskalla liikahtaakaan, pelk??n h?irit? h?nt?. Olen nyt melkein varma siit?, ett? h?n minua rakastaa. Enk? ymm?rr? p??tt??, ett? jos h?n todellakin rakastaisi minua, ei h?n noin levollisesti nukkuisi rinnallani.

Vasta kun laiva huutaa tuloaan kotirantaan, h?n her??, siirtyy minusta ulommaksi ja kietoo liinan kiinnemm?ksi olkap?ittens? ymp?rille, joita pudistuttaa aamukylm?ss?. H?n on huonolla tuulella, hypp?? laivasta omin voimin maalle, vastaanottamatta apuani, ja menee pihaan minua odottamatta.

?iti on viel? valveilla, ja h?nell? on l?mmint? kahvia valmiina. Min? toivon, ett? me istuisimme juttelemaan juhlasta, ja min? odotan, ett? h?n alkaisi kertoa, kuinka meill? oli siell? hupaista, kuinka meit? ei kukaan tuntenut ja kuinka me heit? kaikkia tutkimme ja tarkastelimme. Mutta h?n n?kyy jo sen unohtaneen.

-No, oliko teill? hauskaa? kysyy ?iti.

-Olihan noin, vastaa h?n.

Ja haukotellen, katsomatta minuun, menee h?n kamariinsa mutisten unisesti: ?Hyv?? y?t??.

Vuoteellani yliskamarissa, joka on juuri h?nen huoneensa kohdalla, en saa unta pitk??n aikaan. Aurinko on jo noussut ja paistaa sis??n aukinaisesta ikkunasta. J?rvelt? kuuluu soutamista ja niityll? teroitetaan viitaketta. Pihamaalla kuuluu askeleita hiekassa, ja keitti?n ovi k?y. Varpuset alkavat r?hist? r?yst??ll?, p?iv?n puolella kattoa.

Ei siit? tule mit??n. Ei h?n minua rakasta. En min? ole h?nelle mit??n. H?nen yst?vyytens? eilen oli satunnainen. Min? olen lapsellinen, kun panen sellaiseen mit??n merkityst?. Ja min? p??t?n l?hte? pois jo huomenna.

Mutta kun aamulla alan laittaa matkalaukkuani, niin h?n on taas yst?v?llinen. H?n tulee luokseni yliskamariin ja alkaa auttaa minua. Minussa her?? toivo uudelleen. Min? sanon h?nt? rakastavani. H?n juoksee tiehens?, pakenee n?kyvist?ni. Sen pituinen se.

H?n ei rakasta minua. H?n on pit?nyt minua vakavana yst?v?n??n, niinkuin vanhempana veljen??n, melkein set?n?.

Kuinka h?nt? mahtoi kiusata minun l?sn?oloni! Sill? minulla ei ollut ?ly? matkustaa erikseen. Min? laittauduin samaan junaan kuin h?nkin ja menin aina samaan vaunuun. Viel?p? koetin asettua istumaan vastap??t? h?nt?. Enk? voinut olla h?nt? yht?mittaa katselematta. H?n ei tiennyt minne luoda silm?ns?. H?n koetti lukea, h?n koetti katsoa ulos vaunun ikkunasta. Lopulta h?n meni pois vaunusta ja seisoi sen ulkopuolella useat asemav?lit, kunnes ?iti nouti h?net takaisin.

Kuinka min? mahdoin olla h?nelle vastenmielinen! Kenties h?n inhoaa minua, vanhaa houkkaa?

-Mit? on kello?

* * * * *

-Nyt suljetaan! sanoo palvelijan ??ni korvani juuressa. Havahdan muistoistani. Olen juonut tuutinkini pohjaan sit? huomaamattani. Olen n?hnyt kaasuliekin toisensa per?st? sammuvan. Muistan h?m?r?sti, ett? vieraat tuolta per?huoneesta olivat menneet salin l?pi eteiseen. Se pieni kaljup?? herra istui viel? kauan tuossa edess?ni puolikkaansa ??ress?. Senaatin kanslisteista veti toinen liivej??n suoraksi menness??n ja laitteli kaulustaan.

Palvelija seisoo sivullani pyyhinliina kainalossa ja alkaa korjata pois laseja. Olen aivan yksin suuressa salissa. Yksi ainoa kaasuliekki palaa viel? p??ni p??ll?, kuvastuen kaukaiseen peiliin toiselle puolen salia, jossa on jo pime?. P?ydilt? ovat jo liinat korjatut ja paljas maalaamaton lauta on vain j?lell? viinap?yd?st?.

Nousen ja menen eteiseen, jossa tuikkaa viel? yksi tuli odottamassa poistumistani. Takki ty?nnet??n hihoihini. Otan lakkini ja vet?isen harjalla tukkaani peilin edess?. N?en t?ss? puolih?m?r?ss?kin, ett? hiukseni alkavat jo l?hte?. Kohta olen kaljup??. Kuinka kasvoni ovat keltaiset ja elottomat ja veltot, kuinka syviss? rypyiss? jo otsa!

Niin mit?p?s h?n minusta. Tunnen, ett? olisin onnellinen, jos h?n edes ajattelisi minua s??lien, surkutellen.

Koko suuri ravintola nukkuu niinkuin autio vuori. Ei kuulu risahdustakaan sen monista luolista. K?yt?v?n sein??n on maalattu musta k?si, ja sen alle lihavilla kirjaimilla: Matsal.

Nyt min? siis menen, nyt min? siis menen ulkomaille, Pariisiin. Olinhan t?m?n v?h?n toisenlaiseksi kuvitellut, mutta todellisuudessahan lienee el?m? aina t?llaista, ajattelen min? noudattaessani Gr?nqvistin kivimuurin sein?m??. Edlundin nurkalta min? n?en Nikolainkirkon valaistun kellotaulun, joka osoittaa kahta.

Arvelen, ett? jos en ollenkaan panisi maata t?n? y?n?. Jos harhailisin Katajanokalla tai nousisin T?htitornivuorelle. Mutta kun tapaan itseni menem?ss? halki satamatorin, niin en viitsi muuttaa suuntaa, vaan k?yn keisarinnan patsaan ohitse palatsin alle, jossa on jokin musta m?hk?le ja pitk?t mastopuut harrottamassa taivasta vasten. Sataman toisella puolen kuvastuu lamppurivi tyyneen veteen. H?yry pihisee sillan ja laidan v?liss?. Kompuroin vahdin ohitse kannen alle, jossa minulla on oma hyttini per?n puolella laivaa.

-Hohhoi, kuinka el?m? sent??n on raskasta!

Seuraavana aamuna min? l?yd?n itseni asfalttiselta katuk?yt?v?lt?, Kappelin takaa, kulkemassa yl?s Esplanaadia. Olen kysynyt kapteenilta, milloin laiva l?htee, ja h?n on vastannut olkansa takaa, huutaen ensin jotain muuta miehilleen: ?Noin kello yhdeks?n?.

Nyt se on puoli kahdeksan. Kuljen ohitse Runebergin patsaan, k??nnyn Erottajalle ja seuraan Bulevardinkatua samaa tiet?, jota olin tullut eilen illalla. ?Hufvudstadsbladetin? kirjapainossa k?y kone ja paperilaukareita lentelee. Jono koulutytt?j? kulkee editseni Suomalaisen Tytt?koulun kulmassa.

Kysyn itselt?ni, mit? ihmett? min? nyt t??ll? teen. Ja minun t?ytyy

tunnustaa, ett? tahdon viel? kerran kulkea h?nen ikkunansa alitse.

Sanon itselleni, ett? min? olen hullu. Mutta samalla sanoo toinen ??ni:

?Ole vaiti ... mit? sitten, jos oletkin hullu!?

Puodit ovat jo auki. Tavaravaunu ajaa edell?ni. Joka kerta kun isot, raskaat rattaat py?r?ht?v?t mukulakivelt? toiselle, koskee koko hermostooni. Olen huonosti maannut, olen ihan uuvuksissa, ja jalat tulevat viist?en j?less?ni. Kuuma aurinko paahtaa niin raa'asti kasvojani, jotka tunnen v?syneiksi, veltoiksi ja kankeiksi.

Teen k??nn?ksen Fredrikinkadun kulmassa ja siell? on h?nen ikkunansa v?h?n matkan p??ss?. Valkea uudin on viel? alhaalla, ja sit? vasten n?kyy kukkasia. H?n nukkuu viel?, ne eiv?t siis tule rantaan. Olisivat kai sit? paitsi sen eilen sanoneet, jos olisi ollut se aikomus. Ja nyt selvi?? minulle yht'?kki?, miksi mieliala eilen oli heill? niin raskas. ?iti oli j?ykempi kuin ennen ja veli tavallista hajamielisempi. Anna ei tietysti ole malttanut olla sanomatta, ett? h?nt? on kosittu.

Juuri kun olen heid?n ikkunainsa kohdalla toisella puolen katua, aukeaa balkongin ovi. Min? s?ps?hd?n ja pel?styn, niinkuin olisi minut tavattu jostain pahanteosta. Ja kiiruhdan eteenp?in katsomatta kupeelleni. Sen vain sain n?hd?, ett? joku nainen tuli sielt? ulos. Vasta toisen kadun kulmassa saan rohkeutta k??nt?? p??t?ni. N?en, ett? piika puistaa siell? mattoja.

Ensi kerran tuntuu tilani naurettavalta. Min? olen auttamattomasti koomillinen. Vanha mies, niinkuin koulupoika! Ja min? sanon itselleni ylenkatseellisesti, moneen kertaan, tehden liikkeen k?dell?ni: ?Ei, t?m? on liian hassua, t?m? on liian hassua!?

Ja poikki Kasarmintorin, jossa pit?? harjoituksiaan komppania kaartilaisia ja pullistaa rintaansa nuori upseeri, mielest?ni ?tyhm? narri?, kiiruhdan min? suorinta tiet? laivaan.

Katsellessani laivan kannelta l?ht?valmistuksia, satamaa ja liikett? siell?, tuntuu minusta yht'?kki? silt?, kuin olisin parantunut ja p??ssyt kaikesta t?st?. Voin ihmeekseni katsella ymp?rilleni rauhallisesti, melkein iloisesti. Maisema on kuin sateen j?lkeen puhdistunut, ja min? itse ik??nkuin sis?isesti kirkastunut.

Laiva on jo levoton l?ht?ns? takia. Se nielee parhaillaan viimeisi? paloja lastistaan. Rantaj?tk?t hinaavat koneellisesti huutaen my?h?styneit? tavarakolleja kokkakannelle, josta vingahteleva vipukone upottaa ne alas pime??n ruumaan. Musta kivihiilensavu kumpuaa tukevasta piipusta paksuna pilven?, joka sattuen silloin t?ll?in auringon eteen maalaa oudon, keltaisen varjon laivasiltaan ja siell? h??riviin ihmisiin.

Ei tuule juuri ollenkaan satamassa, mutta Blekholman salmen l?pi n?kyy rannaton meren pinta kimmellytt?v?n pieni? laineita p?iv?n alla. Joskus satunnainen tuulen leyh?ys tuo suolaisen hajahduksen ulapalta. Ilma on l?mmin. P?iv?npaistetta tulee tulvimalla alas, ja silmi? h?ik?isev?t ymp?rystalojen palttinan vaaleat kivisein?t ja korkealle kohoava Nikolainkirkon torni, joka muodostuu huipuksi alla oleviin rakennuksiin.

Torilla h??rii ostajia ja myyji?. Heid?n takanaan, p?itten yli n?kyen, jyryytt?? punainen omnibusvaunu ja soittaa tuon tuostakin kelloaan. Perimm?isill? perill? on Kappeli-Esplanaadin tuuhea vihreys ja korkea Gr?nqvistin talo, jonka katolla mutkailee laiska lippu. Torin poikki kulkee sointua h?iriten rivi uusia valkeita pylv?it?, joiden p??llitse juoksee paksu s?hk?lanka Seurahuoneelta rantahalliin.

Min? tahdon ottaa mukaani muistoksi kotimaasta t?m?n valoisan kuvan. Pakotan sen painumaan mieleeni, katson moneen kertaan samat sattuvimmat ulkopiirteet. En tahdo muistaa mit??n muuta kuin t?m?n. Kaikki muu kadotkoon sen taakse, peittyk??n n?iden voimakkaiden v?rien alle.

Laiva hivuttautuu hiljalleen ulos laiturista. Kankeasti kampeaa raskas runko kokkaansa k?ysien ja purjeitten avulla merelle p?in. J??vien ja l?htevien katseet koskettavat viel? toisiaan, hakevat ja l?yt?v?t, eksyv?t ja taas yhtyv?t. Sitten n?ytt?v?t niiden k?rjet joutuvan haihduksiin, kuta enemm?n laiva etenee, ne luiskahtavat ohitse toisistaan eiv?tk? en?? l?yd? yhtym?pistett?. Liinat alkavat liehua, syttyen kuin soihdut hulmuamaan viimeiseksi hyv?stiksi.

Hienot kasvot, puhdas profiili ja kihara korvan juuressa ovat yht'?kki? edess?ni. Minun tekee mieleni etsi? niit? tuolta saattajajoukosta, vaikka tied?nkin, etteiv?t ne siell? ole. Mutta min? ved?n maiseman eteen, enk? tahdo n?hd? muuta kuin sataman, talot ja kirkkaan taivaan.

Ne n?en ja purjeveneet ja jahdit keikaillen piirt?v?n kaaria veden pintaan. Ilkkuen vingahtavat pienet h?yryveneet satamassa pyyhk?isten laivamme keulan editse, niinkuin k?rp?set kankealiikkeisen h?r?n turvan ymp?rill?.

H?rk? tuhkaisee sieraimiinsa, lis?? vauhtia ja asettaa kulkunsa Viaporin salmeen. Yksityiset ikkunat rantarakennuksissa katoavat ja sulavat kolmeksi p??llekk?in olevaksi viiruksi. Kaupungin humina lakkaa kuulumasta, ja koneen syv?mielinen, pehmoisen voimakas jyskytys sattuu ensi kerran korvaani. T?ytt? vauhtia mennen sivuutetaan Viaporin vallit, joista tuijottavat ontot, mustat ampumarei?t.

Ollaan aavalla ulapalla. K?velen kannella edestakaisin lempe?ss? tuulessa. Helsinki katoaa katoamistaan. Kotimaa kyyristyy mereen. Hienosta maakaistaleesta hupenee Suomen ranta ruskeaksi pilveksi. Ei ole minulla nyt muuta kuin sininen taivas ja viel? sinisempi meri. Siell? t??ll? paistaa Ahdin peltojen perilt? hele?n valkoinen saaristolaisen purje, ja min? jo tulen panneeksi huomiolle ja sit? kauan aikaa ajattelen, ett? se pyrkii Helsinkiin p?in. Kokan edess? on p?iv?n kuvastus veteen. Laineet murtavat valon ja hajoittavat sen pirstaleiksi, joista muodostuu leve? tie h?ik?isev?? hohdetta.

Etsin aina uutta huomattavaa ymp?rist?st?. Pid?n kiinni tielleni sattuvista kuvista ja ved?n ne kuin verhona kaiken entisen eteen. Jokainen uusi n?k?ala on kuin hieno huntu. Ja todellakin ovat ensimm?isen p?iv?n kuluessa mennyt el?m? ja sen muistot kuin kaukaisia, muodottomia haamuja, kadoksissa, tuskin n?kyen usman ja autereen takaa. En tunne niit? oikein omiksenikaan, ne ik??nkuin eiv?t ole minun. Mit? lienev?t vanhoja, kuluneita kummituksia.

Itse olen kuin horroksissakulkija, niinkuin n?kisin unta ja itse siit? kuitenkin tiet?isin, enk? tahtoisi her?t?. Meri painaa minuun raukean, suloisen rauhan ja vaivuttaa v?linpit?m?tt?myyteen. Ei synny ainoatakaan ajatusta ja jokainen tunne nukahtaa her?tess??n. Min? en kaipaa mit??n, en toivo mit??n.

Tapaan itseni milloin mist?kin. Loikomasta kannella, mukavassa kenotuolissa, polttaen unettavaa, mielt? verhoavaa sikaria. Silm? ottaa t?ytens? aavaa ulappaa, pilvet?nt? taivasta ja tuossa l?hemp?n? laivaa pieni? lipattelevia laineita, joista jotkut p?rsk?ht?v?t vaahtoon, tiet?m?tt??n, vahingossa, ik??nkuin unessa puhuen, mutta joilla ei ole voimaa kohottaa pitk??, raskasta runkoa. Laivoja on useampia n?k?piirin sis?ll?. Ne, jotka ovat auringon alla, ovat kuin suuret, mustat perhoset, tai vahan ikkunan valkeaa uudinta vasten. Toiselta puolen paistavat purjeet t?ydess? valaistuksessa, n?kyy niiden pullistus ja raakapuutkin. Sielt? siirtyy huomio omaan laivaan, kiipe?? nuoraportaita my?ten yl?s mastoihin, tarkastaa v?kipy?ri?, nuoria ja purjeita. J?tt?? ne, kun piipun suusta pullahtaa villava savu, joka mustana h?nt?n? j?? j?lelle ja laskeutuu lepereen? pitkin meren pintaa.

Tapaan itseni k?velem?ss? kantta pitkin tai tuijottamassa vanaveteen, joka on aina sama, samat kuplat, sama sihin? ja sama laivan laineen s??nn?llinen taittuminen.

Joskus alkaa kuumottaa maata merest?. Se nousee nousemistaan, ja pian on kohdalla korkea manner, mik? lieneek??n. Sielt? n?kyy kirkkoja, kyli? ja kukkuloita, ja niiden rinteill? vihre?t? mets??. Siell?kin on ihmisi?, he el?v?t ja harrastavat, mit?h?n harrastanevatkin. Millaisiahan lienev?t olot siell??-Kalastaja laskee purjepurtensa laivan sivuun. Jos olisi hyp?t? alas h?nen veneeseens?, soutaa maihin ja j??d? heid?n luokseen, keskelle merta, er?maan kosteikkoon, j?tt?m?tt? j?lke?k??n itsest??n. Ja luoda itselleen uusi ymp?rist? loppui?kseen? Voisikohan sen? Minusta tuntuu, ett? pit?isi voida. Ja voinhan sit? koettaa siell?, minne olen menossa. Kuta kauempana, sit? parempi.

Mutta maa j?? taakse, katoaa pois ja unohtuu. Ei ole muuta kuin laiva taas ja purjeet horisontissa, n?ytt?en aina samoilta.

Aurinko on mailleen menossa. Punaisena pallona vaipuu se veden rajaan. Koskettaa merta ja uppoaa siihen hipristellen, niinkuin uimasilleen antautuva, joka ensin varpaitaan kostuttaa, sitten painuu vy?t?isi??n my?ten ja sitten yht'?kki? sukeltaa umpip??h?n ja n?kym?tt?miin.

Tulee h?m?r?, n?k?piiri pimenee ja vet?ytyy likemm?ksi. Taivaan ja meren sini juoksee harmaaksi, ja siell? t??ll? syntyy usmaa. Mutta l?pi h?m?ryyden vilkkaa kaukaisia valoja. Ne ovat tienviittoja, majakkain tulia, joista toiset loistavat liikkumattomina, toiset taas syttyv?t ja sammuvat s??nn?llisten v?liaikain kuluttua. Ja niiden v?li? taivaltaa laiva, ohjaten suuntansa merilyhdylt? toiselle. Kone jyskytt?? ruumassa, ja tuntuu kuin se olisi itsetietoinen, ymm?rt?isi asemansa ja merkityksens?. Kun kaikki ovat menneet levolle ja min? viel? valvon kannella, niin alkaa minusta koko laiva el?? ja kuuluu silt? kuin veden kohina kokan edess? olisi sen omaa, salaper?ist? haastelua, jonka vivahdukset se ainoastaan itse oikein ymm?rt??, mutta min? en muuta kuin ep?m??r?isesti aavistan.

Mutta sitten alkavat aistimeni jo tottua ymp?rist??ni, meren vaikutus kadottaa voimansa, ja entisten ajatusten ja entisten tunteiden tukkeutuneet v?yl?t aukeilevat uudelleen.

Kolmannen matkap?iv?n aamuna, kun nousen kannelle, silm?t paljosta valosta huienneina, min? n?en kapteenin tarkastavan er?st? h?yrylaivaa, joka savuaa oikealla puolen meit?, uhaten ajaa ohitsemme. Antaessaan kaukoputken per?miehelle h?n sanoo: se on ?Capella?.

Se on ?Capella?, joka j?i meist? satamaan ja jonka oli l?hteminen muutamia tunteja meid?n j?lkeemme. Sen luullaan ehtiv?n Travemyndeen v?h?n ennen meit?.

Nojatessani reunavarustusta vastaan ja seuratessani silmill?ni kaunista laivaa tuolla loitommalla, yhyt?n min? itseni harhailemasta seuraavassa unelmassa:

H?n on matkalla, h?n, Anna, tuolla ?Capellassa?. H?n on l?htenyt illalla, kun min? aamulla. H?n rakastaakin minua, niinkuin min? h?nt?. Kun h?n n?ki minun poistuvan alakuloisena ja onnettomana, niin h?n valvoi koko y?n eik? saanut minua mielest??n. H?n muisti kes?iset retkemme, h?nen tuli s??li ja h?n huomasi minua rakastavansa. Aamulla h?n riensi rantaan, mutta laiva oli jo j?tt?nyt. H?n ei saanut rauhaa, ennenkuin oli ?Capellan? kannella, matkalla ulkomaille h?nkin. J?tti ?itins? ja veljens? ja seurasi minua. Nyt h?n purjehtii tuolla, v?h?n matkaa minusta, joutuu perille ennen minua, ja ensimm?inen, jonka Lyypekin laivasillalla tapaan, on h?n. Me jatkamme matkaamme yhdess?, ja h?n on minun vaimoni emmek? me eroa milloinkaan. T?m? muu on ollut vain pahaa unta.

Ja kun kerran olen alkuun p??ssyt, ei kuvittelujani mik??n hillitse. Min? tuon h?net t?nne, t?h?n samaan laivaan, samalle kannelle, vierelleni! P?iv?ll? n?in istuskelemme me per?kannella purjeen suojassa. N?en h?net niin peloittavan el?v?sti edess?ni-pienimm?tkin piirteet, hienoimmatkin v?r?hdykset h?nen kasvoissaan, eri vivahdukset silmiss?-ett? tulee hetkellinen kammo itse?ni ja t?ytyy ajamalla ajaa kuva hetkeksi luotani, k??nty? muuanne, pudistaa h?net ehdottomalla liikkeell? itsest?ni. Mutta h?n tulee kohta taas takaisin. Illalla, kun majakat loistavat ja pime?ss? vaeltavien laivain lyhdyt tuikkavat punaisina ja viheri?isin? t?htin?, vet?ydymme me johonkin laivan monista loukeroista, maston juureen tai kokkakannen ??rimm?iseen k?rkeen, me juttelemme hiljaa, k??riytynein? samaan l?mp?iseen vaippaan, h?nen k?tens? kainalossani, jota h?n joskus heikosti puristaa ja min? samalla lailla vastaan.

El?ydyn sellaiseen haaveitten maailmaan, ett? t?hden tuike tekee minut surulliseksi ja saatan, katsellessani kipunain lentoa savupiipusta, hyr?ill? alakuloisia kansanlauluja, semmoisia kuin:

En voi sua unhottaa poies vaikken ik?n?n' sua saa j.n.e.

Ymm?rr?n kyll? t?m?n mielett?m?ksi ja hassuksi, mutta en henno kuitenkaan pakottaa itse?ni p??sem??n t?st? mielentilastani. Minulla ik??nkuin ei ole syd?nt? nauraa itselleni. Sanon s??lien, etteih?n minulla ole muutakaan j?lell?. Olen melkein samassa tilassa kuin surusta juova, joka juo, mutta aina ryyp?tess??n tuntee, ett? h?n ottaa siksi, ettei tahdo her?t? todellisuuteen takaisin. Huutaa, reuhaa ja meluaa, koettaen unhottaa surunsa, mutta lasia suuhun viedess? muistaa aina, joskin h?m?r?sti, mink? t?hden juo. Aamulla, kun on selvinnyt, innoittaa sek? eilinen juominen ett? sen syyt. Sill? suru ei ole haihtunut, se on p?invastoin yh? raskaampi ja toivottomampi.

Her??nkin aamulla kuin henkiseen kohmeloon.

Matkan viimeisen? y?n?, l?hetess?mme Lyypekki?, n?en min? unta h?nest?, jatkoksi p?iv?llisille mielikuvituksilleni. Saan el?? uudelleen suloisimmat hetkeni siell? maalla kalastellessamme ja purjehtiessamme. Uni on hauraassa kantimessa ja katkeilee v?h?n v?li?, mutta min? tungen p??ni tyynyyn ja saan taas s?ikeet tarttumaan toisiinsa. Mutta vihdoin tulee melu ulkona ja kolina kannella liian suureksi. Huomaan, ett? h?yrylaivan varoituspillin ulvonta seh?n se ei anna minun nukkua, ja sen pelonsekaiset puhallukset kuuluvat korvaani ensin kauempaa ja nyt tuosta ihan p??ni p??lt?.

N?en, ett? seisomme ankkuroituina paksun usman sis??n. Kuulen oltavan kapeassa virrassa, mutta rantoja ei n?y. Muutamia syli? meist? h??m?tt?? h?m?r?n verhon sis?st? toinen laiva, kuin suuri j?ttil?ish?m?h?kki. Sen laidasta luen nimen ?Capella?, mutta nyt se ei en?? tee sit? vaikutusta, mink? eilen. V?risen sis?ist? ja ulkonaista kylmyytt?. Aivot ovat tyhj?t, eilisist? kuvitteluista ja y?llisist? unelmista ei ole j?lell? muuta kuin raaka aamutodellisuus. Kaikki runollisuuden tuoksu, sen eilinen valetuoksukin, on haihtunut. H?yrytorvi puhaltaa yh? vain voivottavasti, ja et??mp?? usman sis?st? vastaavat muut laivat kamalasti ja vaaraa aavistaen, niinkuin linnut, jotka varoittavat toisiaan pedosta, joka niit? jossain vaanii. Se lis?? ep?toivoani ja vie minulta viimeisenkin rohkeuden ja vastustusvoiman.

Tied?n, ett? tuolla usmaharson takana, muutamien sylien p??ss?, alkaa ulkomaa, suuri, tuntematon ja tunteeton. Olen jo sen kidassa. Minun t?ytyy aloittaa uusi el?m?, istuttaa itseni outoihin oloihin, vaikka juuret viel? ovat vanhassa mullassa. Soisin, ett? laiva maalle laskematta k??ntyisi takaisin kotimaahan.

T?m? heikkouteni minua tuskastuttaa, min? tahtoisin sen voittaa. Mutta rautatiematkalla se vain enenee. Sama turvaton todellisuus vallitsee siell?kin. Olen kuin rikka tuulen viet?v?n?. Kauhean pieni ja mit?tt?m?n v?h?p?t?inen. Kotona olin kuitenkin jotain, edes ratas koneistossa. T??ll? tunnun kokonaan irtonaiselta, joka milloin tahansa voisi kaipauksetta pudota tiepuoleen.

Kunnes v?hitellen tylsistyn ja vaivun t?ydelliseen v?linpit?m?tt?myyteen, antaen ruumiin nytky? junan sys?hdysten mukaan. Maisemat, kyl?t ja kaupungit saavat kiit?? ohitseni. Ne eiv?t her?t? minussa mit??n uteliaisuutta. Ne eiv?t ole minua varten. En ajattele menneisyytt? enk? tulevaisuutta. Annan vied? itse?ni kuin tutkintavankia k?r?j?paikasta toiseen. Enk? her?? t?st? muihin mielialoihin kuin pari kertaa matkani kest?ess?. Ensi kerran K?lniss?, kun muiden matkustajain kanssa poikkean tuomiokirkkoon. Rautatie-el?m?n r?min?st?, veturin pillin korvia s?rkev?st? kirunnasta, vaunun p?lyst? ja auringon v?syneit? silmi?ni kirvelev?st? kirkkaudesta joudun min? yht'?kki? h?m?r?n kupolin alle, jossa valo on miedonnettu ja himme?, jossa ihmiset hiipiv?t hartaasti ja varoen ja johon jostain, en tied? mist?, katostako vai seinist?, hymisee hiljainen, syv?mielinen, rauhallinen soitto. Pilarien v?litse h?m?rt?? pitk?t n?k?piirit ja niiden perill? n?ytt?? olevan alttareja ja palavan hoikkia kynttil?it?, joiden tuli on vain lempe?t? loistetta. Er??n sivukappelin sis?ss? on polvillaan rukouksiinsa vaipunut nuori, kalpea, mustaharsoinen nainen, joka nyyhkytt??. K?yn varpaillani h?nen ohitsensa ja sek? min? ett? nuo muut matkapukuiset turistit tunnumme loukkaavan t??ll? jotain hienoa ja pyh??. Min?, joka olen aina selitt?nyt uskonnolliset tunteet heikkojen luonteiden hurmaustilaksi, sulan kuin vaha. Minun tulee halu heitt?yty? rukoilemaan minunkin ja min? toivon, ett? voisin uskoa ja siihen antautua. Antaa junan j?tt??, antaa maailman menn? ja pauhata! Min? j??n t?nne, holvien hiljaisuuteen. Ja kuinka hyvin min? k?sit?n nyt nuo erakot, munkit ja nunnat, jotka uupuneina el?m??n ja toiveittensa pett?min? sulkeutuivat luostareihin ja hakivat itselleen lymypaikan er?maan yksin?isyydess?! Kuinka se olisi toista kuin etsi? unhotusta ty?st? ja upottaa itsens? maailman pauhinaan.

Mutta ihmisi? tulee ja toisia menee ja ovien avautuessa tunkee sis??n ulkomaailman melu, k?rryjen kolina ja veturien hirnunta l?heiselt? asemalta. Editseni kulkee kelloaan katsoen mies, jonka tunnen saman junan matkustajaksi, ja min? kiiruhdan h?nen mukanaan ulos, levotonna my?h?stymisest?.

Kuin kahleensa katkaissut ja irtaalleen ry?st?ytynyt vihuripeto l?htee juna karkaamaan K?lnist?. Illan pimetess? aletaan l?het? Pariisia, ja tulo sinne her?tt?? minut uudelleen horrostilastani, johon jo olin alkanut tottua.

Juna on my?h?stynyt ja tahtoo ajaa aikansa kiinni. Se kiit?? niin kamalata vauhtia, ett? vaunu kohona hyppii. Aion nousta seisoalleni, mutta typerryn takaisin istumaan. Vastaan tuleva juna toisella radalla tuntuu rep?isev?n minut kahdeksi kappaleeksi. Olen kuin menem?isill?ni muruiksi, halkeamaisillani pieniksi pirstaleiksi. Onko se vain ruumiillista v?symyst?, unen ja levon puutetta? Koetan selitt?? sen siksi ja voittaa itseni. Miks'en min? voi olla niinkuin nuo muut, jotka rauhallisesti kokoavat kapineitaan eiv?tk? n?yt? tuntevan mit??n erikoista? Olenko min? l?yhemp?? ainetta, heikompaa tekoa? Mit? min? h?t?ilen, mist? joutavasta min? olen levoton?-Mutta minun on turha vaiva kokea viihdytt?? mielt?ni. Jos olisi minulla joku toveri, joku yst?v?! Niin, siin?h?n se taas onkin. Ja taas tulee minulle tuo ??ret?n, syd?nt? hiukaiseva halu rakkautta ja joka hermon nen?ss? kipua her?tt?v? kaipaus hellyytt?. Sit? ei ole, ei ole tietoakaan tulemisesta, olen ihan yksin. Ja sent?hdenk? nyt lienee kuin kiit?isin perikatoani kohti. Vauhti kiihtyy kiihtymist??n, virstoittain kuuluu veturista yksi ainoa vihellys, katketen vain lyhyeksi hetkeksi. Tunnelista sis??n ja tunnelista ulos. Siltoja, painanteita, pikku asemia, joista ei v?litet?. N?ytt?? kuin ei saataisi en?? seisahtumaankaan. Niinkuin olisi magneetti vuori edess?, imem?ss? itseens? rautaista alusta, joka on lakannut tottelemasta per?sint?. Kuta likemm? sit? tullaan, sit? ahnaammin s?rp?? se rintaansa vasten. Vihdoin tempaa tuo salainen vetovoima sen kokonaan itseens?, kaikki naulat ponnahtavat irti, runko repe?? liitoksistaan ja laiva s?rkyy s?p?leiksi mustan hirvi?n kiviseen kylkeen. Mutta yht'?kki? ollaankin lasisen holvin alla, vauhti hiljenee ja juna laskee taitavasti asemasillan sivuun. Tapaan itseni yhten? nivelen? siin? ihmisjonossa, jonka toinen p?? on asemasillalla ja jonka toista p??t? jo Pariisi ahmii ison oven kautta avonaiseen kitaansa, niinkuin kosken niska nielee pitk?? puomia.