Tristan ja Isolde

Tristanin lapsuuden-aika.

Arvon herrat, suvaitsetteko kuulla kauniin tarinan rakkaudesta ja kuolemasta? Se on Tristanista ja Isolde-kuningattaresta. Kuulkaa siis, kuinka he suuressa riemussa ja suuressa surussa rakastivat toinen toistaan ja kuolivat samana p?iv?n? toinen toisensa vuoksi.

Muinaisina aikoina hallitsi kuningas Mark Cornwallin maata. Saatuaan tiet??, ett? h?nen vihollisensa ahdistivat h?nt?, l?hti Rivalin, Loonnois'n kuningas, viem??n h?nelle apua meren yli. H?n palveli h?nt? mielell? ja miekalla, aivankuin joku vasalli, niin urhoollisesti, ett? kuningas Mark palkinnoksi antoi h?nelle kauniin Valkokukan, sisarensa, jota kuningas Rivalia rakasti sanoin kertomattomalla rakkaudella.

H?n otti h?net vaimoksensa Tintagelin kappelissa. Mutta tuskin oli h?n nainut h?net, kun sanoma saapui, ett? h?nen vanha vihollisensa herttua Morgan oli hy?k?nnyt Loonnois'n maahan ja h?vitti siell? paraillaan h?nen linnojaan, peltojaan ja kaupunkejaan. Rivalin laittoi laivansa kiireesti l?ht?kuntoon ja levitti purjeensa kaukaista kotimaataan kohti, vieden mukanaan Valkokukan, joka oli raskaana. H?n laski maihin Kanoel-nimisen linnansa luona ja uskoi kuningattaren marski Rohaltin haltuun, jota yleens? h?nen uskollisuutensa vuoksi nimitettiin Rohalt Sanan-Pit?j?ksi; sitten Rivalin, koottuaan parooninsa, l?hti sotaan.

Valkokukka odotti h?nt? kauan. Voi poloista! Rivalin ei ollut koskaan palaava. Er??n? p?iv?n? kuningatar sai kuulla, ett? herttua Morgan oli tappanut h?net kavaluudella. H?n ei vuodattanut kyynelt?k??n; ei ainoata huutoa, ei valitusta p??ssyt h?nen huuliltaan, mutta h?nen j?senens? k?viv?t heikoiksi ja voimattomiksi; h?nen sielunsa sai kiihke?n halun irtautua ruumiista. Rohalt yritti lohduttaa h?nt?:

"Kuningatar", sanoi h?n, "ei hy?dyt? mit??n lis?t? surua surun p??lle; eik? kaikkien, jotka syntyv?t, ole kuoltava! Ottakoon Jumala haltuunsa kuolleet ja varjelkoon el?vi?!..."

Mutta Valkokukka ei tahtonut h?nt? kuunnella. Kolme p?iv?? h?n viel? jaksoi olla yhtym?tt? rakastettuun herraansa. Nelj?nten? h?n synnytti maailmaan pojan, ja nostaen h?net k?sivarsilleen sanoi h?n:

"Poika, kauan olen toivonut saada n?hd? sinua; ja nyt n?en edess?ni kauneimman olennon, mit? nainen koskaan on kantanut. Surussa saavuin t?nne, surussa synnytin sinut, surullinen on ensim?inen juhla, jonka sinulle valmistan. Ja koska n?in siis olet tullut maailmaan surun kautta, niin olkoon nimesi Tristan." [Triste, surullinen (Suom. huom.).]

N?m? sanat sanottuaan h?n suuteli lasta, ja heti sen j?lkeen heitti h?n henkens?.

Rohalt Sanan-Pit?j? otti orvon hoivaansa. Jo piirittiv?t herttua Morganin miehet Kanoelin linnaakin; mahdotonta olisi ollut Rohaltin kauan kest??. Sanotaanhan: "Uhkarohkeus ei ole sankaruutta". Rohaltin t?ytyi antautua Morganin armoille. Mutta pel?ten, ett? Morgan surmaisi Rivalinin pojan, antoi marski h?nen k?yd? omasta lapsestaan sek? kasvatti h?net omien poikiensa joukossa.

Kun Tristan oli t?ytt?nyt seitsem?nnen ik?vuotensa ja aika oli tullut vieroittaa h?net naisten suojeluksesta, uskoi Rohalt h?net viisaan ja hyv?n knaapin, mestari Gorvenalin huostaan. Gorvenal perehdytti h?net muutamassa vuodessa kaikkiin niihin taitoihin, jotka kuuluivat paroonille. H?n opetti h?nt? k?yttelem??n keih?st?, kalpaa, kilpe? ja jousta, heitt?m??n kivikiekkoa, ponnahtamaan yhdell? hypp?yksell? leveimpienkin ojien yli; h?n opetti h?nt? vihaamaan kaikkea valhetta ja vilppi?, auttamaan heikkoja, pit?m??n sanansa; viel? lis?ksi opetti h?n h?nelle my?s useita erilaisia laulutapoja, harpunsoittoa ja mets?stystaitoa; ja kun lapsi muiden nuorten knaappien kera l?hti ratsastamaan, istui h?n ratsunsa sel?ss? kuin valettu, niin ett? hevonen, aseet ja h?n itse muodostivat ik??nkuin vain yhden ainoan ruumiin. Kaikki, jotka n?kiv?t h?nen jalon ryhtins? ja ylevyytens?, h?nen leve?t hartiansa ja hoikan vy?t?ryksens?, h?nen v?kevyytens?, uskollisuutensa ja uljuutensa, ylistiv?t Rohaltia siit?, ett? h?nell? oli sellainen poika. Mutta Rohalt, joka muisteli Rivalinia ja Valkokukkaa ja n?ki Tristanissa uudestaan ilmiel?v?n? edess??n heid?n nuoruutensa ja kauneutensa, rakasti h?nt? kuin omaa poikaansa ja kunnioitti h?nt? salaa herranaan.

Mutta sitten tapahtui, ett? koko h?nen ilonsa riistettiin h?nelt? pois, kun norjalaiset kauppiaat, jotka olivat houkutelleet Tristanin laivalleen, veiv?t h?net er??n? p?iv?n? ry?st?saaliina mukanaan. Turhaan rynnisteli Tristan pauloissaan kuin nuori, ansaan joutunut susi, laivan t?ysin purjein kiid?tt?ess? h?nt? tuntemattomia maita kohti. Mutta tunnettu seikka on, ja kaikki merenkulkijat sen tiet?v?t, ett? meri ei mielell??n kanna kavalia pursia eik? auta ry?st?ji? eik? petoksenharjoittajia. Se yltyi raivoihinsa, peitti laivan kuohujensa h?m?riin ja piti sit? seitsem?n p?iv?? ja seitsem?n y?t? tuuliajolla. Vihdoin n?kiv?t merimiehet sumun halki h??m?itt?v?n edess??n jyrkkin? kallionsein?min? ja ter?vin? luotoina kohoavan rannan, jota vastaan meri tahtoi musertaa heid?n haahtensa. Silloin he katuivat: tiet?en ett? meren vihamielisyys heit? kohtaan johtui tuosta lapsesta, jonka he onnettomuudekseen olivat kaapanneet, he p??ttiv?t vapauttaa h?net ja laskivat veneen vesille p??st??kseen h?net maihin. Heti asettuivatkin tuulet ja aallot, taivas kirkastui, ja sill'aikaa kuin norjalaisten laiva et??ntyi ja katosi kaukaiselle taivaanrannalle, kantoivat tyyntyneet ja hymyilev?t laineet Tristanin venhon rannan hietikolle.

Suurella vaivalla h?n kiipesi ?yr?nteelle ja n?ki edess??n autiona kumpuilevan nummiseudun ja sen takana mets?? silm?nkantamattomiin. Katkerasti valittaen h?n siin? muisteli Gorvenalia, is??ns? Rohaltia ja suloista Loonnois'n maata, kun ?kki? kaukainen jahtitorven t?r?hdys ja mets?miesten huudot saivat h?nen syd?mens? riemusta l?ik?ht?m??n. Kaunis hirvi sy?ks?hti esiin mets?n laidasta. Ja koiraparvi ja mets?st?j?t rynt?siv?t sen kintereill? torvien toitotuksen ja huutojen kaikuessa. Mutta samassa olivatkin jo ajohurtat kiinni el?imess?, joka muutaman askeleen p??ss? Tristanista horjahti ja kaatui. Er?s mets?st?jist? lopetti sen keih??ll??n. Riemutoitotusten kajahtaessa mets?miehet kokoontuivat keh??n saaliin ymp?rille, ja Tristan n?ki h?mm?styksekseen, miten ylin jahtimestari alkoi uurtaa leve?? haavaa hirven kaulaan, ik??nkuin h?n olisi aikonut leikata sen poikki. H?n huudahti:

"Mit? teettek??n, jalo herra? Onko soveliasta, ett? noin uljas el?in lohotaan palasiksi kuin teurastettu sika? Sellainenko on siis t?m?n maan tapa?"

"Jalo veljeni", vastasi mets?mies, "mik? mahtanee sinua minun toimituksessani ihmetytt??? Onpa kyll? tapa t?llainen, ensin leikkaan irti hirven p??n, sitten paloittelen sen ruumiin nelj??n osaan, jotka me kiinnit?mme satulankaariimme ja viemme kuningas Markille, meid?n herrallemme. N?in me teemme, ja n?in ovat tehneet ammoisista ajoista alkaen kaikki Cornwallin miehet. Jos kuitenkin osaat jonkun kiitett?v?mm?n tavan, niin n?yt? se meille; ota t?m? jahtipuukko, jalo veljeni; otamme kernaasti sinulta oppia."

Tristan laskeutui polvilleen ja nylki hirven ensin, ennenkuin h?n rupesi sit? silpomaan, sitten h?n paloitteli el?imen; sitten h?n erotteli erin?iset pienemm?t osat, turvan, kielen ja syd?nvaltimon.

Ja mets?st?j?t ja koirien ohjaajat, jotka h?nen ylitseen kumartuneina seurasivat h?nen toimitustaan, katselivat h?nt? ihaillen.

"Yst?v?", sanoi h?nelle ylin jahtimestari, "n?m? tavat ovat todellakin kauniit; miss? maassa olet ne oppinut? Ilmoita meille maasi ja nimesi!"

"Jalo herra, minua nimitet??n Tristaniksi, ja n?m? tavat olen oppinut kotiseudullani, Loonnois'n maassa."

"Tristan", sanoi mets?st?j?, "palkitkoon Jumala is??si siit?, ett? h?n on antanut sinulle noin ylev?n kasvatuksen. Varmaankin on h?n hyvin rikas ja mahtava parooni?"

Mutta Tristan, joka osasi taidolla sek? puhua ett? vaieta, vastasi viekkaasti:

"Ei, herra, is?ni on kauppias. L?hdin salaa h?nen talostaan karkuun er??ll? laivalla, jonka m??r? oli kauppa-asioissa purjehtia kaukaisille maille, sill? tahdoinpa tulla tiet?m??n, miten vieraiden maiden ihmiset k?ytt?ytyv?t. Mutta jos nyt otatte minut joukkoonne, niin seuraan teit? mielell?ni ja opetan teille, jalo herra, viel? muitakin mets?stystaidon temppuja."

"Jalo Tristan, minua ihmetytt?? suuresti, ett? todellakin on olemassa sellainen maa, jossa kauppiaan pojat osaavat sellaista, mist? muualla ei edes ritarien pojilla ole tietoa. Mutta tule kanssamme, koska niin tahdot, ja ollos tervetullut. Me viemme sinut kuningas Markin, meid?n herramme luo."

Tristan lopetti hirven jaoittelun. H?n antoi koirille syd?men, kurkunp??n ja sis?lmykset, ja n?ytti my?s mets?nk?vij?ille, kuinka ajokoirat oli ruokittava ja kokoon h?ivytett?v?. Sitten h?n pisti hankoihin tarkasti erotellut osat ja uskoi ne eri mets?st?jien haltuun; joku sai p??n, toinen reiden, kolmas suuret selk?palat, muutamat kuljettivat lapalihoja, toiset kinttuja, kolmannet erin?isi? pikku-osia. H?n opetti heille viel?, kuinka heid?n tuli asettua kaksitellen riviin ratsastaakseen kauniissa j?rjestyksess? kukin sill? paikalla, mik? h?nelle kuului mukanaan tuomansa riistan arvon mukaan.

Sitten he l?htiv?t matkaan ja ratsastivat kauan hupaisesti haastellen, kunnes vihdoin komea linna alkoi h??m?itt??. Sen ymp?rill? n?kyi niittyj?, hedelm?tarhoja, vilppaita puroja, kalavesi? ja peltomaita. Lukuisia laivoja lep?ili satamassa. Linna kohosi aivan meren ?yr??ll?, korkeana ja ylv??n?, hyvin suojattuna kaikkia vihollisen hy?kk?yksi? ja sodan juonia vastaan; ja sen p??torni, jonka j?ttil?iset muinoin olivat tehneet, oli rakennettu suunnattoman suurista, kauniisti hakatuista kivilohkareista.

Tristan kysyi linnan nime?.

"Kaunis nuorukainen, sit? nimitet??n Tintageliksi."

"Tintagel", huudahti Tristan, "siunattu ollos sin? ja siunatut kaikki sinun asujamesi!"

Arvon herrat, samassa paikassa juuri oli h?nen is?ns? Rivalin mennein? riemun p?ivin? nainut Valkokukan. Mutta Tristan parka ei sit? tiennyt.

Kun mets?nk?vij?t kunniatoitotusten raikuessa saapuivat linnan tornin juurelle, tulivat kaikki paroonit ja itse kuningas Mark'kin portille heit? vastaan. Kun ylin jahtimestari oli kertonut h?nelle seikkailun menon, ihasteli Mark suuresti t?m?n ratsastusretken kaunista j?rjestyst?, hyvin jaoiteltua hirve? ja siin? ilmenev?? syv?llist? mets?stystaitoa. Mutta etenkin h?n ihaili tuota kaunista vierasmaalaista lasta, eiv?tk? h?nen silm?ns? voineet irroittua h?nest?. Mist? tuli heti t?m? ensihellyys h?nen syd?meens?? Kuningas kyseli sit? itselt??n eik? voinut sit? ymm?rt??. Arvon herrat, h?nen oma verens? se oli, joka heltyi ja haastoi h?ness?, sama rakkaus, jota h?n ennen oli tuntenut sisartaan Valkokukkaa kohtaan.

Illalla, kun ateria oli sy?ty, astui gallialainen laulaja, joka oli mestari alallaan, kokoontuneiden paroonien piiriin ja esitti laulun harpun s?estyksell?. Tristan istui kuninkaan jalkojen juuressa ja kun harpunsoittaja n?pp?ili johdantos?veleit? uuteen lauluun, puhui Tristan h?nelle seuraavasti:

"Mestari, t?m? laulu on kaikkein kauneimpia; sen ovat laatineet muinaiset bretagnelaiset Graelentin lemmentarinan muistoksi ja ylistykseksi. Sen s?vel on suloinen ja suloiset ovat sen sanat. Mestari, sinulla on oiva ??ni, soita ja laula se hyvin!"

Gallialainen lauloi ja sitten vastasi:

"Lapsi, ymm?rr?tk? siis jotakin soittimien jalosta taidosta? Jos Loonnois'n maan kauppiaat opettavat pojilleen my?skin harpun- ja lyyransoittoa, niin nouse, tartu soittimeen ja n?yt? meille taitosi."

Tristan otti harpun ja lauloi niin kauniisti, ett? kaikki paroonit tulivat liikutetuiksi sit? kuullessaan. Ja Mark ihaili suuresti tuota harpunsoittajaa, joka oli kotoisin samasta Loonnois'n maasta, minne Rivalin muinoin oli vienyt Valkokukan.

Laulun vaiettua ei kuningas pitk??n aikaan virkkanut sanaakaan.

"Poikani", sanoi h?n vihdoin, "siunattu olkoon se mestari, joka sinua on opettanut ja siunattu ollos sin? itse! Jumala rakastaa hyvi? laulajia. Heid?n ??nens? ja heid?n harppunsa s?veleet tunkevat ihmisten syd?miin, her?tt?v?t heiss? rakkaita muistoja ja saavat heid?t unohtamaan monen murheen ja monen pahanty?n. Sin? olet tullut meid?n iloksemme t?m?n katon alle. J?? pitk?ksi aikaa luokseni, yst?v?!"

"Mielell?ni olen palveleva teit?, sire", vastasi Tristan, "harpunsoittajananne, mets?miehen?nne ja vasallinanne."

H?n teki niinkuin oli sanonut ja heid?n keskin?inen hellyytens? kasvoi vain p?iv? p?iv?lt? kolmen vuoden aikana. P?ivisin Tristan seurasi Markia oikeudenk?ytt?ihin ja mets?stysretkille, ja ?isin h?n, nukkuessaan kuninkaallisessa huoneessa yhdess? h?nen l?himp?in suosikkiensa ja uskottujensa kanssa, viihdytti h?nen mielt?ns? harpuns?velill?, silloin kun h?n sattui olemaan surullinen. Paroonit pitiv?t h?nest? paljon ja etenkin oli h?n vouti Dinas Lidanilaisen syd?nt? l?hell?, niinkuin vast'edes kertomuksestamme tulemme huomaamaan. Mutta hellemmin viel? kuin paroonit ja Dinas Lidanilainen rakasti h?nt? kuningas itse. Heid?n yst?vyydest??n huolimatta ei Tristan kuitenkaan voinut olla kaipauksella muistelematta is??ns? Rohaltia, mestari Gorvenalia ja suloista Loonnois'n maata.

Arvon herrat, ei sovi kertojan, joka tahtoo miellytt?? kuulijoitaan, ryhty? liian pitkiin puheisiin. T?m?n tarinan aihe on sit?paitsi niin kaunis ja moninainen, ettei se lis?yksi? kaipaa. Mainitsenpa siis vain aivan lyhyesti, ett? Rohalt Sanan-Pit?j? kauan aikaa harhailtuaan maita ja meri? vihdoinkin saapui Cornwallin maahan ja l?ysi Tristanin, ja n?ytt?en kuninkaalle kallista muistokive?, jonka t?m? muinoin oli antanut Valkokukalle h??lahjaksi, h?n puhui seuraavasti:

"Kuningas Mark, t?m? on Tristan Loonnois'n maasta ja teid?n sisarenne poika, Valkokukan ja kuningas Rivalinin poika. Morganin herttua kantaa v??ryydell? valtikkaa h?nen maassaan; on jo aika, ett? h?n palaa perint?oikeuksiinsa."

Mainitsenpa viel? lyhyesti, ett? Tristan, saatuaan enoltaan ritarivarustukset, purjehti meren poikki Cornwallin laivoilla, teki itsens? tunnetuksi is?ns? vanhoille vasalleille, vaati taisteluun Rivalinin murhaajan, surmasi h?net ja otti j?lleen haltuunsa maan.

Mutta sitten tuli h?n ajatelleeksi, ett? kuningas Mark oli varmaankin onneton ilman h?nt?, ja koska syd?men jalous aina oli m??r??v?n? h?nen kaikissa edesottamisissaan, kutsui h?n kokoon kreivins? ja parooninsa ia puhui heille seuraavasti:

"Loonnois'n ritarit, olen valloittanut takaisin t?m?n maan ja kostanut kuningas Rivalinin kuoleman Jumalan ja teid?n avullanne. Siten olen antanut is?lleni, mik? h?nelle kuului. Mutta onpa viel? kaksi, Rohalt ja kuningas Mark Cornwallin maasta, jotka ovat minua orpoa ja harhailevaa lasta tukeneet ja joille minun my?s tulee suoda is?n nimi; eik? minun siis my?s heit? kohtaan tule t?ytt?? pojan velvollisuudet? Kaksi asiaa omistaa ylh?iss??tyinen mies: maansa ja ruumiinsa. Siisp? luovutan Rohaltille, jonka n?ette t?ss? vierell?ni, maani: is?ni, se on teid?n ja teid?n poikanne saakoon sen teid?n j?lkeenne. Kuningas Markille luovutan ruumiini: j?t?n t?m?n maan, niin rakas kuin se minulle onkin, ja l?hden palvelemaan herraani Markia Cornwallin maahan. T?llainen on tuumani; mutta te, Loonnois'n ritarit, olette uskottujani ja neuvosmiehi?ni, jos siis joku teist? tahtoo minua opastaa toisenlaiseen p??t?kseen, niin nouskoon h?n nyt ja puhukoon!"

Mutta kaikki paroonit ylistiv?t h?nen p??t?st??n kyyneleet silmiss?, ja Tristan, ottaen ainoaksi matkatoverikseen Gorvenalin, hankkiutui l?htem??n kuningas Markin maahan.

Irlannin Morholt.

Kun Tristan saapui sinne, olivat Mark ja kaikki h?nen parooninsa suuressa ahdistuksessa. Sill? Irlannin kuningas oli varustanut h?nt? vastaan suuren laivaston, jonka m??r? oli tyystin h?vitt?? Cornwall, siin? tapauksessa, ett? Mark edelleenkin kielt?ytyisi, kuten h?n jo oli tehnyt viisitoista vuotta, suorittamasta sit? veroa, jonka h?nen esi-is?ns? muinoin olivat maksaneet. Mutta tiet?k?? siis, ett? muinaisten sopimusten mukaan irlantilaisilla oli oikeus kantaa Cornwallin maasta ensim?isen? vuonna kolmesataa naulaa kuparia, toisena vuonna kolmesataa naulaa hienoa hopeaa ja kolmantena vuonna kolmesataa naulaa kultaa. Mutta kun tuli nelj?s vuosi, piti h?nen saada lunnaakseen kolmesataa nuorta poikaa ja kolmesataa nuorta tytt??, kaikki viidentoista-vuotisia, jotka arvanheitolla piti valittaman Cornwallin vanhimmista suvuista. Sin? vuonna oli Irlannin kuningas l?hett?nyt Tintageliin sanansaattajakseen j?ttil?isritarin nimelt? Morholt, jonka sisaren h?n oli nainut ja jota ei viel? kukaan koskaan ollut voittanut taistelussa. Mutta kuningas Mark oli suljetulla sinetill? varustetulla kirjeell? antanut t?st? tiedon ymp?ri maata ja kutsunut kokoon hovin ja kaikki paroonit neuvotellakseen heid?n kanssaan asiasta.

M??r?p?iv?n?, kun kaikki paroonit olivat kokoontuneet palatsin holvisaliin ja kuningas Mark itse istuutunut korukatoksensa alle, puhui heille Morholt seuraavasti:

"Kuningas Mark, kuule viel? viimeinen kerta Irlannin kuninkaan, minun herrani, l?hett?m? sana. H?n pyyt?? sinua vihdoinkin maksamaan sen veron, jonka olet h?nelle velkaa. Ja koska olet niin kauan niskoitellut, vaatii h?n sinua viel? t?n? p?iv?n? luovuttamaan minulle kolmesataa nuorta poikaa ja saman verran tytt?j?, kaikki viidentoistavuotisia, jotka arvanheitolla pit?? valittaman Cornwallin suvuista. Laivani, jonka n?ette lep??v?n tuolla Tintagelin satamassa ankkuroituna, on kuljettava heid?t, meid?n luoksemme orjuuteen. Kuitenkin, jos joku - lukuunottamatta sinua itse?si, kuningas Mark, niinkuin hyv? tapa vaatii - jos joku parooneistasi tahtoo taistelulla osoittaa, ett? Irlannin kuningas kantaa t?m?n veron vastoin oikeutta, niin otan vastaan h?nen haasteensa. Kuka teist?, Cornwallin ritarit, tahtoo kamppailla maansa vapauden puolesta?"

Paroonit silm?iliv?t salavihkaa toinen toisiaan ja painoivat p??ns? alas. Mik? ajatteli itsekseen n?in: "Onneton poika, katso toki Irlannin Morholtin vartta: h?n on v?kev?mpi kuin nelj? vahvaa miest?. Katso h?nen miekkaansa: etk? tied?, ett? niinkuin noiduttu on se listinyt urhojen p?it? niin? vuosina, jolloin h?n on valvonut kuninkaan saatavia h?nen vasallimaissaan? Kuolemaako siis etsit? Miksi kiusata Jumalaa?" Mik? tuumi t?h?n tapaan: "Sit? vartenko siis olen kasvattanut teid?t, rakkaat poikani, ett? joutuisitte orjan teht?vi? toimittamaan, ja teid?t, rakkaat tytt?reni, ett? saisitte ilotyt?n kohtalon? Mutta kuolemani ei teit? siit? pelastaisi." Ja kaikki vaikenivat.

Morholt jatkoi:

"Kuka teist?, Cornwallin ritarit, tahtoo ottaa vastaan taisteluhaasteeni? Tarjoan h?nelle erinomaisen kunniakkaan tilaisuuden. Kolmen p?iv?n merimatkan p??ss? t??lt?, Tintagelin sel?ll?, on Pyh?n-Simsonin saari. Siell? kamppailkaamme kahden, teid?n ritarinne ja min?, ja joka sellaiseen taisteluun ryhtyy, niitt?? mainetta ja ylistyst? koko heimolleen."

He vaikenivat yh? ja Morholt oli niinkuin jahtihaukka, joka pikkulintujen kanssa suljetaan samaan h?kkiin: kaikki vaikenevat, kun se ty?ntyy sis??n.

Kolmannen kerran viel? puhui Morholt:

"No niin, kauniit Cornwallin ritarit, olkoon menneeksi; koskapa t?m? menettelytapa teist? on kunniakkaampi: heitt?k?? siis arpaa lapsistanne, jotta min? saan vied? heid?t mukanani! Mutta enp? olisi luullut, ett? t?m? maa oli pelkk?in orjain asuma!"

Silloin Tristan polvistui kuningas Markin jalkojen juureen ja sanoi:

"Herra kuningas, jos suvaitsette lahjoittaa minulle t?m?n kunnian, niin min? l?hden taisteluun."

Turhaan koetti kuningas Mark k??nnytt?? h?nen mielt??n. H?n oli viel? niin nuori ritari; mit? hy?dytt?isi h?nen rohkeutensa? Mutta Tristan antoi otteluvaatimuksen Morholtille ja Morholt suostui siihen.

M??r?p?iv?n? antoi Tristan asestaa itsens? tuota suurta tapausta varten. H?n pukeutui rautapaitaan ja v?lkkyv?ter?ksiseen kyp?r??n. Kaikki paroonit itkiv?t, s??lien urhoa ja h?veten itse??n. "Oi Tristan, sin? parooneista uljain ja nuorisoparvesta kaunein, miksi en min? mieluummin sinun sijastasi ryhtynyt t?h?n taisteluun?", ajattelivat he itsekseen. "Minun kuolemani tuottaisi v?hemm?n surua t?m?n maan p??lle!..." Kellot soivat ja kaikki sek? aateliset ett? halpas??tyiset, vanhukset, lapset ja vaimot saattoivat Tristania itkien ja rukoillen rannalle. He toivoivat viel?, sill? toivo ihmissyd?mess? el?? heikostakin ravinnosta.

Tristan nousi yksin laivaan ja l?hti purjehtimaan Pyh?n-Simsonin saarta kohti. Mutta Morholt oli levitt?nyt mastoonsa kauniin purppurapurjeen ja h?n saapui saarelle ensim?isen?. H?n sitoi laivansa kiinni rantaan, jota vastoin Tristan p??sty??n vuorostaan maihin potkaisi omansa takaisin merelle.

"Vasalli, mit? sin? teetk??n?", sanoi Morholt, "ja mink?t?hden et ole kiinnitt?nyt laivaasi touvilla, niinkuin min?kin?"

"Vasalli, mit? se hy?dytt?isi?", vastasi Tristan. "Ainoastaan toinen meist? palaa el?v?n? t??lt?; eik? yksi pursi riit? h?nelle?"

Ja molemmat nousivat saarelle kiihottaen toisiaan taisteluun loukkaavilla puheilla.

Kukaan ei n?hnyt tuota tuimaa ottelua. Mutta kolmasti toi meren tuuli ihmisten korviin ik??nkuin raivoisan huudon kajahduksen. Silloin taputtivat kaikki naiset kuorossa k?si??n syv?n surun merkiksi ja Morholtin toverit, jotka olivat kokoontuneet eri ryhm??n telttansa eteen, nauroivat. Vihdoin p?iv?n nelj?nnell? tunnilla n?htiin kaukana merell? purppurainen purje; irlantilaisen pursi l?hti liukumaan saaresta ja tuskan ja valituksen huudot t?yttiv?t ilman: "Morholt! Morholt!" Mutta kun laivan hahmo v?hitellen suurentui, niin nosti aallon harja ?kki? taivaan rannalle kohossa seisovan ritarin kuvan; molemmissa nyrkeiss??n puristi h?n miekkaa; se oli Tristan. Urho riensi rannalle ja h?n huusi Morholtin tovereille ?itien polvillaan suudellessa h?nen rauta-anturoitaan:

"Irlannin miehet, Morholt on uljaasti taistellut. N?hk??s: kalpani on katkennut, kappale sen ter?? on j??nyt h?nen p??kalloonsa. Viek?? mukananne tuo s?il?n tynk?, ritarit; siin? Cornwallin vero!"

Sitten h?n l?hti nousemaan Tintageliin. Kahden puolen tiet? heiluttivat vapautetut lapset suurilla riemuhuudoilla vihreit? oksia k?siss??n, ja kaikista akkunoista riippui kirjavia liinoja. Ylistyslaulut, kellot, torvet ja pasuunat pauhasivat niin, etteiv?t ne siten viel? koskaan olleet Jumalan kunniaksi raikuneet. Mutta kun Tristan vihdoinkin saapui linnaan, py?rtyi h?n kuningas Markin k?sivarsiin, ja veri pulppusi esiin h?nen haavoistaan.

Raskaan murheen vallassa palasivat Morholtin toverit takaisin Irlantiin. Toista oli ennenaikaan, kun Morholt saapui Weisefortin satamaan ja kansa otti h?net vastaan riemuhuudoilla, samoin h?nen sisarensa kuningatar ja sisarentytt?rens?, Isolde Vaaleahius, kultakutrinen, jonka kauneus jo loisti yli kaikkien muiden niinkuin nouseva aamunkoi. Hell?sti n?m? molemmat naiset lausuivat h?net tervetulleeksi, ja jos h?n oli saanut jonkun haavan, paransivat he sen, sill? he tunsivat salaiset yrtit ja taikajuomat, jotka her?tt?v?t haavoittuneet melkeinp? kuolleista. Mutta mit? auttoi nyt koko heid?n loihtutaitonsa, kaikki otollisella hetkell? poimitut ruohot ja lemmenkalkit! H?n lep?si tuossa todellakin kuolleena, hirvenvuotaan k??rittyn? ja kappale vihollisen s?il?? viel?kin kallossaan. Isolde Vaaleahius vet?isi tuon katkenneen miekanter?n irti ja k?tki sen norsunluiseen arkkuun, niinkuin kalliin pyh?inj??nn?ksen. Sitten he, ?iti ja tyt?r, polvistuivat suuren vainajan ruumiin ??reen ja alkoivat vuoron per??n esitt?? naisten valitusvirtt? laulaen vainajan yht?mittaista ylistyst? ja singoten yh? uudestaan ja uudestaan saman kirouksen murhaajaa vastaan. Siit? p?iv?st? alkaen oppi Isolde Vaaleahius vihaamaan Tristan Loonnois'laisen nime?.

Mutta Tristan riutui Tintagelissa; myrkyllinen veri tihkui esiin h?nen haavoistaan. L??k?rit huomasivat, ett? Morholt oli pist?nyt h?nt? myrkytetyll? keih??ll?, ja kun kaikki heid?n juomansa ja vastal??kkeens? olivat tehottomia, uskoivat he h?net Jumalan huomaan. H?nen haavoistaan levisi niin inha haju, ett? kaikki h?nen l?heisimm?tkin yst?v?ns? pakenivat h?nen luotaan, kaikki muut, paitsi kuningas Mark, Gorvenal ja Dinas Lidanilainen. He olivat ainoat, jotka viel? viipyiv?t h?nen vuoteensa ??ress? ja joiden rakkaus oli inhoa voimakkaampi. Vihdoin antoi Tristan kuljettaa itsens? er??seen yksin?iseen majaan meren rannalla; sinne aaltojen armoille j?i h?n makaamaan ja odottamaan kuolemaa. H?n ajatteli: "Olette siis kaikki minut hylj?nneet, tekin, kuningas Mark, jonka valtakunnan kunnian olen pelastanut. Ei, tied?nh?n, jalo eno, ett? antaisitte vaikka oman el?m?nne pelastaaksenne minun; mutta mit? hy?dytt?? hellyytenne, minun on nyt kuoltava! Suloista on kuitenkin viel? katsella aurinkoa ja syd?meni on rohkea viel?. Tahdonpa antautua meren seikkailevan ajeltavaksi... Viek??n se minut jonnekin, kauas, yksin. Mihin maahan? Samapa tuo, mutta ehk?p? sielt? l?yd?n parantajani. Ja ehk?p? viel? kerran tulee p?iv?, jalo eno, jolloin taas saan palvella teit? harpunsoittajana, mets?miehen? ja hyv?n? vasallina."

H?n pyysi pyyt?mist??n p??st? merille, kunnes kuningas Mark vihdoin suostui h?nen toivomukseensa. H?n saattoi h?net purteen, jossa ei ollut airoja eik? purjeita; ainoastaan harppunsa tahtoi Tristan mukaansa vierelleen. Mit?p? h?n purjeilla, kun h?nen k?sivartensa eiv?t kuitenkaan jaksaneet niit? nostaa? Mit?p? h?n airoilla? Mit? miekalla? Niinkuin merimies, joka pitk?aikaisella matkalla heitt?? laivan kannelta mereen entisen toverinsa ruumiin, samoin Gorvenal vapisevin k?sin ty?nsi ulapalle purren, jossa virui h?nen rakas poikansa, ja meri vei h?net tietym?tt?mille teille.

Seitsem?n p?iv?? ja seitsem?n y?t? ajelivat aallot h?nt? eteenp?in leppoisasti. Aika ajoin tarttui Tristan harppuunsa ja n?pp?ili sit? lievent??kseen tuskiaan. Vihdoin laski meri h?nen tiet?m?tt??n h?net rannikolle. Juuri samana y?n? olivat er??t kalastajat l?hteneet heitt?m??n verkkojaan meren sel?lle ja silloin toi veden viri soutumiesten korviin ihmeellisen suloisen, helkkyv?n ja sankarillisen s?veleen. He antoivat airojen lev?t? laineilla ja kuuntelivat sit? liikkumattomassa hurmauksessa; aamun sarastaessa huomasivat he aalloilla ajelehtivan purren. "Samanlainen yliluonnollinen soitto kuului my?s Pyh?n Brendanin laivan ymp?rilt?, kun se lipui kohti Autuaitten Saaria, pitkin maidonvalkeaa meren aaluvaa", sanoivat he. He alkoivat soutaa purtta kohden: se oli tuuliajolla eik? ainoata el?v?? olentoa n?kynyt olevan siin? muuta kuin harpun helin?; mutta mit? l?hemm?ksi he sit? tulivat, sit? heikommaksi k?vi s?vel, sitten se vaikeni kokonaan, ja kun he saapuivat purren luo, olivat Tristanin k?det vaipuneet hervottomina viel? v?r?j?ville kielille. He ottivat h?net mukaansa ja palasivat satamaan antaakseen haavoittuneen uroon armorikkaan valtiattarensa huostaan, joka kenties osaisi viel? her?tt?? h?net henkiin.

Onneton sattuma! Tuo turvapaikka oli Weisefort, jossa Morholt lep?si kuolleena, ja heid?n valtiattarensa oli Isolde Vaaleahius. H?n yksin, taikajuomien taitava sekoittajatar, kykeni pelastamaan Tristanin; mutta h?n yksin, h?n ainoa nainen koko maailmassa, toivoi Tristanin kuolemaa. Kun Tristan, Isolden salaisten taitojen voimalla, j?lleen virkosi tajuihinsa, ymm?rsi h?n, ett? aallot olivat heitt?neet h?net surman suuhun. Mutta p??tt?en rohkeasti puolustaa henke??n keksi h?n nopeasti ja n?pp?r?sti kavalat ja kauniit puheet. H?n kertoi olevansa kiert?v? laulaja, joka oli l?htenyt purjehtimaan muutamalla kauppalaivalla; h?n oli matkalla Espanjaan oppiakseen lukemaan t?hdist?; merirosvot olivat anastaneet laivan; haavoittuneena oli h?n paennut t?ll? venholla. H?nt? uskottiin: ei kenk??n Morholtin tovereista en?? tuntenut Pyh?n-Simsonin saaren kaunista ritaria, niin rumiksi oli myrkky sy?nyt h?nen piirteens?. Mutta kun nelj?nkymmenen p?iv?n kuluttua Isolde Kultakutri oli saanut h?net jo melkein kokonaan terveeksi ja kun h?nen norjistuneet j?senens? j?lleen alkoivat kukoistaa nuoruutta ja kauneutta, ymm?rsi h?n, ett? oli aika paeta; h?n karkasi ja ilmestyi taas, monet vaarat kestetty??n, er??n? kauniina p?iv?n? kuningas Markin eteen.

Kauniin Kultakutrin etsint?.

Arvon herrat, kuningas Markin hovissa oli nelj? paroonia, jotka olivat maailman petollisimpia ihmisi? ja jotka vihasivat ilkimielisell? vihalla Tristania h?nen uljuutensa vuoksi ja my?skin senvuoksi, ett? kuningas h?nt? niin hell?sti rakasti. Ja voinpa hyvin mainita heid?n nimens?kin: Andret, Guenelon, Gondoine ja Denoalin, niin, ja herttua Andret oli samoin kuin Tristankin kuninkaan sisarenpoika. Hyvin tiet?en, ett? kuningas aikoi vanheta lapsettomana, j?tt??kseen maansa perinn?ksi Tristanille, ei heid?n kateudellaan ollut mit??n rajoja, ja kaikenlaisilla valheilla koettivat he yllytt?? Cornwallin ritareja Tristania vastaan.

"H?nen el?m?ns? on pelkki? ihmeit? t?ynn?", sanoivat nuo petturit; "mutta te olette, jalot herrat, viisaita miehi? ja osaatte sent?hden vet?? siit? johtop??t?ksen. Ett? h?n on voittanut Morholtin, on jo sin??n tavaton uroty?, mutta mink? taian avulla on h?n voinut melkein kuolleena ja yksin matkata meri?? Kuka meist?, jalot herrat, voisi ohjata laivaa purjeitta ja airoitta? Loihtijat voivat sellaista, sanotaan. Ja mist? lumotusta maasta on h?n k?ynyt hakemassa parannusta haavoilleen? Varmasti on h?n lumooja. Niinp? niin, h?nen purtensa oli haltiatar, samoin h?nen miekkansakin, ja h?nen harppunsa on lumottu ja vuodattaa se joka p?iv? myrkky? kuningas Markin syd?meen. Huomaatteko, mihin m??rin h?n on jo saanut haltuunsa tuon syd?men noitakeinoillaan! H?n p??see viel? kuninkaaksi ja te ja teid?n maanne joutuvat loihtijan k?siin!"

He saivatkin useimmat paroonit puheillaan uskotetuiksi, sill? on paljon ihmisi?, jotka eiv?t tied?, ett? sankaruuden ja rakkauden voimalla voi toimittaa tekoja yht? suuria kuin konsanaan mill??n loihduilla. Sent?hden vaativat paroonit kiihke?sti kuningas Markia ottamaan puolisokseen jonkun kuninkaantytt?ren, joka lahjoittaisi h?nelle rintaperillisi?; jos h?n kielt?ytyisi, vet?ytyisiv?t he kaikki linnavarustustensa taa ja alkaisivat sodan h?nt? vastaan. Kuningas ten?si vastaan, vannoen, ett? niinkauan kuin h?nen rakas sisarenpoikansa eli, ei ainoakaan kuninkaantyt?r p??sisi h?nen vuoteeseensa. Mutta sitten vuorostaan Tristankin, joka ei voinut siet?? sit? h?pe?llist? ep?ilyst?, ett? h?n rakasti enoaan vain omaksi hy?dykseen, alkoi uhata h?nt?: kuninkaan oli suostuttava paroonien toivomukseen, ellei, niin j?tt?isi h?nkin hovin ja l?htisi palvelemaan rikasta Ganoie'n kuningasta. Silloin Mark vihdoin my?ntyi sopimaan m??r?tyst? ratkaisun hetkest?: nelj?nkymmenen p?iv?n kuluttua h?n antaisi lopullisen vastineensa.

M??r?p?iv?n? odotti h?n heid?n tuloaan huoneessaan yksin ja surullisissa mietteiss?: "Mist? keksi? niin kaukainen ja saavuttamaton kuninkaantyt?r, jota voisi teeskennell? haluavansa vaimoksi, mutta ainoastaan teeskennell??"

Samalla hetkell? pyr?hti merellep?in avoimesta akkunasta sis??n kaksi kyyhkyst?, jotka pes?nrakennus-puuhissa hiukan torailivat; sitten ne ?kki? s?ik?ht?en j?lleen katosivat. Mutta niiden nokasta oli pudonnut pitk? naisen hius, hienompi kuin silkkikuitu ja v?lkkyv? kuin auringon s?de.

Mark otti sen, ja p??st?en sis?lle paroonit ja Tristanin h?n sanoi:

"Tehd?kseni teille mieliksi, jalot herrat, olen ottava itselleni puolison, jos tahdotte tuoda minulle sen, jonka olen valinnut."

"Tietenkin tahdomme tehd? sen, jalo herra; kuka on siis se, jonka olette valinnut?"

"Olen valinnut sen, jolle t?m? kultahius kuuluu, ja tiet?k??, ett? ket??n muuta en ota vaimokseni."

"Ja mist? p?in maailmaa, jalo herra, olette saanut t?m?n kultahiuksen?

Kuka on sen teille tuonut? Ja mist? maasta?"

"Olen saanut sen, jalot herrat, kauniilta Kultakutrilta; kaksi kyyhky? on sen minulle tuonut; ne tiet?v?t, mist? maasta se on kotoisin."

Paroonit ymm?rsiv?t nyt, ett? heit? oli vedetty nen?st? ja petetty. He katselivat kiukustuneina Tristania: sill? he ep?iliv?t h?nen neuvoneen kuninkaalle t?m?n juonen. Mutta tarkastellessaan kultahiusta muisti Tristan Isolde Vaaleahiuksen. H?n hymyili ja puhui seuraavasti:

"Kuningas Mark, te menettelette hyvin v??rin; ettek? huomaa, ett? n?iden herrojen ep?ilyt ovat minulle h?pe?ksi? Mutta turhaan olette keksinyt t?m?n salajuonen: min? olen etsiv? kauniin Kultakutrin ja tuova h?net teille. Tietk??, ett? t?m? etsint? on vaarallinen ja ett? minun on viel? vaikeampi palata h?nen maastaan kuin saaresta, jossa tapoin Morholtin; mutta viel? kerran olen teid?n t?htenne, jalo eno, paneva ruumiini ja henkeni alttiiksi. Ja jotta teid?n parooninne uskoisivat, ett? rakastan teit? vilpitt?m?ll? rakkaudella, annan siit? takuuksi seuraavan valan: joko olen kuoleva t?ss? yrityksess? tai sitten tuon t?h?n Tintagelin linnaan tuon vaaleakiharaisen kuningattaren."

H?n varusti itselleen kauniin laivan, jonka h?n s?lytti juustolla, viinill?, hunajalla ja kaikenlaisella herkullisella tavaralla. Miehist?kseen h?n valitsi paitsi Gorvenalia sata ylh?iss??tyist? nuorukaista, jotka kuuluivat maan rohkeimpiin, ja puetti heid?t naurettavan paksuihin villamekkoihin ja karkeakarvaisiin kaapuihin, joten he kaikki n?yttiv?t kauppiailta; mutta laivan kannen alla oli k?tk?ss? komeita purppuraisia ja kultaompeleisia pukuja, jollaiset sopivat mahtavan kuninkaan l?hettil?ille.

Kun laiva oli p??ssyt ulos satamasta, kysyi per?mies:

"Jalo herra, mit? maata kohti k??nn?mme purjeemme?"

"Yst?v?iseni, purjehdi Irlantia kohti, suoraan Weisefortin satamaan."

Per?mies vavahti. Eik? Tristan sitten tiennyt, ett? Morholtin kuoleman j?lkeen Irlannin kuningas vainosi merell? kaikkia cornwallilaisia laivoja? Ja kaikki merimiehet, jotka saatiin kiinni, hirtettiin seip?isiin. Per?mies totteli kuitenkin, ja niin saavuttiin tuohon vaaralliseen maahan.

Ensiksikin sai Tristan uskotetuksi Weisefortin miehille, ett? h?nen toverinsa olivat englantilaisia kauppiaita, jotka olivat rauhallisilla tavaranvaihto-matkoilla. Mutta kun n?m? oudonlaiset kauppiaat kuluttivat p?iv?ns? jaloissa leikeiss? ja shakkipeliss? ja n?yttiv?t osaavan paremmin k?ytell? noppasia kuin punnita juustoa, pelk?si Tristan tulevansa paljastetuksi, eik? tiennyt, miten ryhty? yritykseens?.

Er??n? p?iv?n? kuuli h?n aikaisessa aamunkoitteessa niin kauhistuttavan karjunnan, ett? sit? olisi voinut luulla itse p??paholaisen huudoksi. Ei milloinkaan viel? ollut h?n kuullut mink??n el?imen ??nt?v?n niin hirvitt?v?ll? ja yliluonnollisella tavalla. H?n kutsui luokseen ohikulkevan naisen:

"Sanokaa minulle, kaunis rouva", virkkoi h?n, "mist? t?m? ?sken kuulemani ??ni johtuu? ?lk?? salatko sit? minulta."

"Sanonpa sen siis teille, sire, kaunistelematta. Sen saa aikaan er?s el?in, joka on maailman v?kevin ja pelj?tt?vin. Joka p?iv? tulee se ulos luolastaan ja pys?htyy jollekin kaupungin portille. Ei kukaan voi menn? siit? ulos, eik? kukaan tulla sis??n, ennenkuin tuolle hirmuel?imelle on annettu sy?tiksi nuori tytt?; ja heti kun se on saanut saaliin kynsiins?, nielee se sen niin nopeasti, ettei siin? ajassa enn?t? lukea edes yht? is?meit??."

"Rouvaseni", sanoi Tristan, "?lk?? tehk? minusta pilkkaa, mutta sanokaa, olisiko mahdollista ihmiselle, ?idist? syntyneelle, surmata se taistelussa?"

"Kenp? sen tiennee, kaunis ja suloinen sire, niin varmaan. Mutta varmaa ainakin on, ett? jo kaksikymment? ritaria on yritt?nyt tuota temppua; sill? Irlannin kuningas on antanut airueiden kuuluuttaa, ett? h?n antaisi tytt?rens? Isolde Vaaleahiuksen sille, joka tappaisi hirvi?n; mutta hirvi? on niellyt ne kaikki."

Tristan sanoi hyv?stit naiselle ja palasi takaisin laivalleen. H?n asestautui salaa, ja olisipa ollut kaunis n?ky n?hd? niin komean sotaherran ja ylpe?n ritarin astuvan maihin kauppalaivasta. Mutta satama oli autio, sill? aamu oli vasta sarastamassa, eik? kukaan ollut n?kem?ss?, miten urho ratsasti sille samaiselle portille, jonka nainen oli h?nelle osoittanut. Samassa sy?ksyi h?nt? vastaan viisi miest?, jotka ly?den kannuksilla hevosiaan, suitset valloillaan pakenivat mink? kavioista p??si kaupunkia kohti. Tristan tarttui ohimennen er?st? heist? punaiseen tukkapalmikkoon niin tukevasti, ett? h?n heilahti nurin hevosen sel?st?, ja pit?en h?nt? t?ten pihdiss??n h?n kysyi:

"Jumala olkoon kanssanne, jalo sire; mit? tiet? tulee lohik??rme?"

Ja kun pakolainen oli viitannut suunnan, p??sti Tristan h?net irti.

Hirvi? l?hestyi. Sill? oli karhun p??, silm?t punaiset niinkuin hehkuvat hiilet, kaksi sarvea p??ss?, pitk?t karvaiset korvat, jalopeuran kynnet, k??rmeen pyrst? ja korppikotkan ter?v?suomuksinen ruumis.

Tristan k??nsi ratsunsa niin suurella voimalla kohti hirvi?t?, ett? hepo, vaikkakin kauhusta v?risten, sy?ksyi petoa vastaan. Tristanin keih?s kilpistyi pirstaleiksi sen suomuhaarniskaan. Heti kiskaisi urho esiin kalpansa, kohotti sen ja suuntasi hirvitt?v?n iskun lohik??rmeen p??h?n, mutta ei edes naarmua tullut sen nahkaan. Kuitenkin hirvi? jo tunsi itse??n ahdistettavan; se upotti kyntens? haarniskaan ja repi sen auki. Rinta paljaana teki Tristan miekallaan viel? uuden hy?kk?yksen ja iski petoa kylkeen niin ankarasti, ett? ilmankansi jym?hti. Turhaa sekin: hirvi?t? oli mahdoton haavoittaa. Silloin lohik??rme sy?ksi sieraimistaan ilmoille kaksinkertaisen patsaan myrkyllisi? liekkej?: Tristanin rautapaita mustui ja raukeni niinkuin sammuva hiillos, h?nen hevosensa kaatui kuolleena maahan. Mutta kimmoten heti pystyyn Tristan ty?nsi sankarillisen s?il?ns? hirvi?n kitaan: se upposi sinne kokonaan ja halkaisi pedon syd?men kahtia. Viel? viimeisen kerran p??sti lohik??rme kurkustaan kamalan karjunnan ja kuoli sitten siihen paikkaan.

Tristan leikkasi silt? kielen ja pisti sen poveensa. Sitten h?n kirpe?n savun huumaamana l?hti tavoittamaan itselleen juomista muutamasta suolammesta, joka n?kyi kimaltelevan jonkun matkan p??ss?. Mutta lohik??rmeen kielest? kihoava myrkky kuumeni h?nen ruumiinsa l?mm?st? ja sankari kadotti ?kki? tajuntansa j??den virumaan r?meen reunalla kasvavaan korkeaan ruohistoon.

Mutta nyt oli asianlaita niin, ett? tuo pakolainen, jota Tristan oli retuuttanut punaisesta tukkapalmikosta, olikin Irlannin kuninkaan maavouti ja ett? h?n tavoitteli Isolde Vaaleahiuksen k?tt?. H?n oli suuri pelkuri, mutta niin suuri on rakkauden voima, ett? h?nkin joka aamu asestettuna v?ijyi hirvi?t?, joskin tuo uljas sankari aina pakeni heti, kun vain kaukaakin kuului pedon karjunta. Tuona p?iv?n? h?n nelj?n kumppanuksensa seuraamana uskalsi l?hte? takaisin Tristanin j?less?. H?n l?ysi tapetun hirvi?n, kuolleen hevosen ja murskatun haarniskan ja oli varma siit?, ett? voittajakin virui jossakin kuolleena. H?n leikkasi irti hirvi?n p??n, vei sen kuninkaalle ja vaati h?nelt? sit? kaunista palkintoa, mik? oli luvattu.

Kuningas ei lainkaan uskonut h?nen sankaruuteensa; mutta tahtoen kuitenkin tehd? h?nelle oikeutta h?n kutsutti kaikki vasallit suureen juhlaan, joka kolmen p?iv?n p??st? piti vietett?m?n hovissa: silloin, koko t?m?n kokoontuneen juhlaseurueen l?sn?ollessa oli maavouti saava voittonsa lunnaan.

Kun Isolde Vaaleahius sai tiet??, ett? h?net luovutettaisiin vaimoksi tuolle pelkurille, purskahti h?n ensin nauruun, sitten itkuun. Mutta seuraavana p?iv?n? h?n, ep?illen, ett? t?ss? piili joku kavala petos, otti mukaansa vaaleaverisen palvelijansa, uskollisen Periniksen, ja kamarineitseens? ja toverinsa, nuoren Brangienin, ja kaikki kolme ratsastivat salaa lohik??rmeen luolalle p?in. Jo matkalla huomasi Isolde omituisenmuotoisia j?lki? tiell?: varmastikaan hevonen, joka siit? oli kulkenut, ei ollut kengitetty t?ss? maassa. Sitten h?n l?ysi p??tt?m?n hirvi?n ja kuolleen hevosen; hevonen ei ollut satuloitu Irlannin mallin mukaan. Varmastikin oli joku muukalainen tappanut lohik??rmeen; mutta oliko h?n en?? elossa?

Isolde, Perinis ja Brangien etsiv?t h?nt? kauan; vihdoin n?ki Brangien suoyrttien l?pi urhon kyp?r?n kiilt?v?n. H?n hengitti viel?. Perinis nosti h?net hevosen selk??n ja kantoi h?net salaa naisten huoneustoon. Siell? Isolde kertoi seikkailun ?idilleen sek? uskoi h?nen huostaansa muukalaisen. Kuningattaren irroitellessa h?nen varustuksiaan putosi lohik??rmeen myrkyllinen kieli ulos h?nen poveltaan. Silloin Irlannin kuningatar her?tti haavoittuneen tehokkaiden ruohojen voimalla ja sanoi h?nelle:

"Muukalainen, min? tied?n, ett? sin? olet lohik??rmeen todellinen voittaja. Mutta meid?n voutimme, tuo petturi ja pelkuri, on leikannut silt? p??n ja vaatii tyt?rt?ni Isolde Vaaleahiusta palkinnokseen. Voisitko sin? jo kahden p?iv?n kuluttua taistelulla todistaa h?nen puheensa mit?tt?m?ksi?"

"Kuningatar", sanoi Tristan, "m??r?p?iv? on kovin l?hell?, mutta varmastikin osaatte parantaa minut kahdessa p?iv?ss?. Kun olen voittanut Isolden jo kerran itselleni tappamalla lohik??rmeen, niin ehk?p? voitan h?net viel? kerran voudinkin kustannuksella." Silloin kuningatar sijoitti h?net kallisarvoiseen suojaan ja sekoitti h?nt? varten kaikkein tehokkaimmat juomansa. Seuraavana p?iv?n? Isolde Vaaleahius valmisti h?nelle kylvyn ja voiteli hell?varoin h?nen ruumiinsa balsamilla, jonka h?nen ?itins? oli laittanut. H?nen katseensa pys?htyiv?t haavoittuneen urhon kasvoihin, h?n havaitsi ne sangen kauniiksi ja ajatteli: "Jos h?n on yht? uljas kuin kaunis, niin saapa kosijani h?nest? ankaran kilpaveikon!" Mutta Tristan, jota jo l?mmin vesi ja yrttien voima alkoi elvytt??, katseli Isoldea ja muistaessaan, ett? h?n todellakin nyt oli voittanut itselleen kuningatar Kultakutrin, alkoi h?n hymyill?. Isolde huomasi sen ja tuumi itsekseen: "Mink?h?nt?hden tuo muukalainen noin hymyilee? Olenkohan tehnyt jotakin sopimatonta? Olenkohan ehk? laiminly?nyt jonkun niist? palveluksista, joita nuoren tyt?n on teht?v? vieraalleen? Tai ehk?p? h?n nauroi siksi, ett? olen unohtanut kirkastaa h?nen myrkynhimment?m?t aseensa."

H?n l?hestyy Tristanin varustuksia: "T?m? kyp?r? on hyv?? ter?st?", ajattelee h?n, "eik? pet? vaaran hetkell?. Ja t?m? kilpi on luja ja kevyt, todellakin sankarin arvoinen." H?n ottaa kalvan k?teens?: "Jalo on kalpakin, kuin tehty parooneista uljaimmalle." H?n vet?? verisen ter?n esille kallisarvoisesta huotrasta pyyhki?kseen sen puhtaaksi. Mutta h?n n?kee, ett? sen k?rki on katkennut. H?n panee merkille katkenneen kohdan uurrot: eik? tuo ollut juuri sama s?il?, joka oli katkennut Morholtin p??h?n? H?n ep?ilee, empii, tarkastaa sit? viel?, tahtoo tulla vakuutetuksi ep?ilyksens? oikeudesta. H?n rient?? siihen huoneeseen, jossa h?n s?ilytti Morholtin p??st? vet?m??ns? ter?skappaletta. H?n sovittaa kappaleen katkenneen ter?n loviin: siin? saattoi tuskin erottaa pienint? s?l??.

Silloin h?n kiiruhti takaisin Tristanin luo ja heiluttaen suurta miekkaa haavoittuneen p??n p??ll? h?n huusi:

"Sin? olet Tristan Loonnois'lainen, Morholtin, minun rakkaan enoni murhaaja. Kuole siis, sin? vuorostasi!"

Tristan yritti torjua h?nen k?tt??n; turhaan: h?nen ruumiinsa oli hervoton ja halpaantunut, mutta h?nen henkens? oli yh? yht? valpas kuin ennenkin. H?n puhui siis, taitavasti sanansa asettaen, seuraavasti:

"Olkoon menneeksi, min? kuolen siis; mutta s??st??ksesi itse?si pitkilt? katumuksilta, kuuntele minua ensin. Kuninkaantyt?r, tied? siis, ett? sinulla ei ole ainoastaan valta, vaan my?s oikeus tappaa minut. Niin, sinulla on oikeus ottaa henkeni, koska kaksi kertaa olet sen pelastanut ja lahjoittanut minulle takaisin. Ensim?isen kerran se tapahtui t?ss? tuonoin: min? olin se haavoittunut laulaja, jonka sin? pelastit karkoittamalla h?nen ruumiistaan Morholtin myrkytetyn keih??n vihat. ?l? punastu, neito, sit?, ett? paransit nuo haavat: enk? ollut saanut niit? rehellisess? taistelussa? Tapoinko ehk? Morholtin petoksella? Eik? h?n ollut vaatinut minua taisteluun? Eik? minun t?ytynyt puolustaa ruumistani? Toisen kerran pelastit minut, kun k?vit noutamassa minut pois suosta. Oi, neito, sinun vuoksesi l?hdin taistelemaan lohik??rmett? vastaan... Mutta j?tt?k??mme n?m? asiat: tahdoin vain todistaa sinulle, ett? koska kaksi kertaa olet vapahtanut minut kuoleman kourista, sinulla on oikeus ottaa henkeni. Tapa minut siis, jos luulet sill? saavuttavasi ylistyst? ja kunniaa. Varmastikin sinulle, lev?tess?si uljaan voutisi syliss?, on mieluista muistella haavoitettua vierastasi, joka oli pannut el?m?ns? alttiiksi voittaakseen sinut ja jonka sin? suojattomana tapoit kylvyss?."

Isolde huudahti:

"Kuulenpa ihmeellisi? puheita. Mink?t?hden Morholtin murhaaja tahtoi voittaa minut? Ah niin, ep?ilem?tt? siksi, ett? Morholt muinoin yritti ry?st?? laivalleen joukon Cornwallin tytt?ri? ja sin? siis vuorostasi vannoit kostoksi siit? viev?si orjaksesi sen, joka Morholtille oli rakkain neitojen joukossa..."

"Ei, kuninkaantyt?r, asian laita ei ole niin", sanoi Tristan. "Mutta er??n? p?iv?n? lensi kaksi kyyhky? Tintageliin tuoden sinne yhden kultaisista hiuksistasi. Luulin, ett? ne tulivat tuomaan minulle rauhan ja rakkauden sanomaa. Sent?hden uskalsin uhmata hirvi?t? ja sen myrkkyhampaita. N?etk?, t?ss? on tuo hius vy?ni kultalankojen v?liin punottuna; kultalankojen hohto on sammunut, mutta kultahius ei ole himmennyt."

Isolde heitti pois suuren miekan ja otti k?teens? Tristanin vy?n. H?n n?ki siin? kultahiuksen ja vaipui pitk?ksi aikaa ??nett?miin mietteisiin; sitten h?n suuteli vierastaan suulle rauhan merkiksi ja puetti h?net komeisiin vaatteisiin.

Sin? p?iv?n?, jolloin paroonien piti kokoontua, l?hetti Tristan salaa laivalleen Periniksen, Isolden palvelijan, pyyt?m??n tovereitaan l?htem??n hoviin, ja sellaisissa puvuissa, jotka soveltuivat mahtavan kuninkaan sanansaattajille. Gorvenal ja nuo sata ritaria, jotka jo nelj? p?iv?? olivat olleet ep?toivoissaan Tristanin katoamisesta, ilostuivat suuresti t?m?n uutisen saatuaan.

He astuivat yksitellen sis?lle saliin, jossa jo oli koolla lukematon joukko Irlannin parooneja, ja istuutuivat pitk??n jonoon samalle riville, ja s?teilev?t jalokivikirjailut peittiv?t heid?n komeat, punasilkkiset ja purppuraiset pukunsa p??st? kantap??h?n. Irlantilaiset sanoivat toinen toisilleen: "Keit? ovat n?m? mahtavat ja ylh?iset herrat? Kuka tuntee heid?t? Katsokaa noita ylellisen-hienoja, sopulinnahalla ja kultaompeluksella koristeltuja viittoja! Katsokaa, miten miekkojen kahvoissa ja turkisten soljissa kimaltelee rubiineja, vuoritimantteja, ametisteja ja paljon sellaisiakin jalokivi?, joiden nime? emme edes tied?! Onko koskaan viel? n?hty sellaista komeutta? Mist? tulevatkaan n?m? ritarit? Kenelle he kuuluvat?" Mutta nuo sata ritaria vaikenivat, eiv?tk? liikahtaneet istuimiltaan ket??n tulijaa tervehti?kseen.

Kun Irlannin kuningas oli istuutunut korukatoksensa alle, astui maavouti esiin n?ytt??kseen toteen vierasmiesten avulla, ett? h?n oli tappanut hirvi?n ja ett? Isolde siis kuului h?nelle. Silloin Isolde kumarsi syv??n is?ns? edess? ja sanoi:

"Kuningas, t??ll? on er?s, joka v?itt?? n?ytt?v?ns? toteen, ett? teid?n voutinne on valehtelija ja petturi. T?lle miehelle, joka on heti valmis taistelulla todistamaan itsens? siksi, joka on vapauttanut maamme lohik??rmeen hirmuvallasta, ja puolustamaan tyt?rt?nne joutamasta pelkurin puolisoksi, luvatkaa antaa anteeksi kaikki h?nen entiset rikoksensa, kuinka suuria ne sitten olivatkin, ja luvatkaa solmia h?nen kanssaan rauhan ja sovinnon liitto."

Kuningas j?i miettim??n, viivytellen vastaustaan. Mutta paroonit huusivat yhteen ??neen:

"My?ntyk??, sire! My?ntyk??!"

Kuningas sanoi:

"Min? my?nnyn siihen!"

Mutta Isolde polvistui h?nen jalkojensa juureen:

"Is?, antakaa minulle ensin rauhan ja rakkauden suudelma vakuudeksi ja merkiksi siit?, ett? suotte sen my?s sille miehelle, josta puhuin!"

Kun h?n oli saanut suudelman, meni h?n hakemaan Tristania ja johdatti h?net k?dest? kokoontuneiden keskelle. H?net n?hdess??n nuo sata ritaria nousivat kuin yksi mies seisomaan, tervehtiv?t h?nt? k?det ristiss? rinnan p??ll? ja j?rjest?ytyiv?t kunniavahdiksi h?nen ymp?rilleen, ja irlantilaiset huomasivat siit?, ett? h?n oli heid?n herransa. Mutta useat tunsivat h?net silloin ja nousi suuri huuto ja h?lin?:

"H?n on Tristan Loonnois'lainen, h?n on Morholtin murhaaja!" Paljaat s?il?t v?l?htiv?t ja raivoisat huudot toistivat toistamistaan: "H?n kuolkoon! H?n kuolkoon!"

Mutta Isolde huudahti:

"Kuningas, suutele t?t? miest? suulle, niinkuin olet luvannut!"

Kuningas suuteli h?nt? suulle ja ??net vaimentuivat.

Silloin Tristan n?ytti lohik??rmeen kielen sek? vaati voutia taisteluun kanssaan, johon vaatimukseen t?m? ei uskaltanut suostua, vaan tunnusti rikoksensa. Sitten Tristan puhui seuraavasti:

"Jalot herrat, olen tappanut Morholtin, mutta olen tullut meren yli tarjoamaan teille rauhaa ja sovitusta. Sovittaakseni tihuty?ni olen antautunut kuolemanvaaraan ja olen vapauttanut teid?t hirvi?st? ja t?ten voittanut itselleni Isolde Vaaleahiuksen, ihanaisen. Koska kerran olen h?net voittanut, olen viev? h?net mukanani laivallani. Mutta jotta t?st? l?hin Irlannin ja Cornwallin maiden v?lill? vallitsisi rakkaus eik? viha, niin, se tietk??, kuningas Mark, minun rakas herrani, on naiva h?net. N?ette t?ss? sata ylh?iss??tyist? ritaria, jotka kaikki ovat valmiit pyhimysten luiden kautta vannomaan, ett? kuningas Mark anoo teilt? rauhaa ja rakkautta ja ett? h?nen korkein toivonsa on saada kunnioittaa Isoldea rakkaana puolisonaan ja ett? kaikki Cornwallin miehet tulevat palvelemaan h?nt? valtarouvanaan ja kuningattarenaan."

Kuningas tarttui Isolden k?teen ja kysyi Tristanilta, veisik? t?m? h?net uskollisesti herralleen. Sadan ritarinsa ja kaikkien Irlannin paroonien kuullen Tristan vannoi sen. Isolde Vaaleahius v?risi h?pe?st? ja tuskasta. N?in siis Tristan, voitettuaan h?net, hylk?si h?net; tuo kaunis tarina kultaisesta hiuksesta oli ainoastaan valhetta ja h?n oli p??tt?nyt luovuttaa h?net toiselle. Mutta kuningas laski Isolden oikean k?den Tristanin oikeaan k?teen ja Tristan tarttui siihen merkiksi, ett? h?n otti h?net haltuunsa kuningas Markin nimiin.

T?ten siis p??ttyi kultakutrisen kuningattaren etsint?, johon Tristan oli ryhtynyt rakkaudesta kuningas Markiin ja jonka h?n suoritti voimalla ja kavaluudella.