Todellinen aatelismies Historiallinen romaani

Condén prinssin kuolema, joka sattui kev??ll? 1588, j?tti minut kokonaan ilman suojelijaa ja saattoi minut niin ahtaisiin olosuhteisiin, ett? mainitun vuoden talvi, joka n?ki Navarran kuninkaan tulevan St. Jean d'Angely'hin joulua viett?m??n, n?ki minun onneni t?hden alimmilleen vaipuneena. En tiennyt silloin - saatan sen nyt tunnustaa ilman h?pe?? - mist? olisin saanut kultarahan tai uuden huotran, eik? minulla ollut mink??nlaista tointa eik? edes sellaisen toivoakaan.

Rauha, jonka Ranskan kuningas ja katolinen liiga olivat hiljattain Blois'ssa solmineet, saattoi monet hugenotit vakuutetuiksi, ett? heid?n lopullinen perikatonsa oli l?sn?, mutta se ei voinut t?ytt?? heid?n tyhjentynytt? rahastoaan eik? auttaa heit? panemaan jalkeille lis?? sotajoukkoja.

Condén kuoleman j?lkeen oli Navarran kuningas hugenottien suosiossa ilman kilpailijaa; h?nt? l?hinn? olivat Turennen kreivi ja Chatillon, joista edellisen hillit?n kunnianhimo alkoi jo tulla n?kyviin. Kovaksi onneksi olin yht? tuntematon kaikille kolmelle johtomiehelle, ja kun tuo sama joulukuu, joka tapasi minut noin kovassa ahdingossa, n?ki minun viel? t?ytt?v?n nelj?kymment? vuotta, mik? minun mielest?ni, vastoin monien muiden k?sityst?, on t?rkein p??tekohta ihmisen el?m?ss?, niin voi helposti uskoa, ett? tarvitsin kaiken rohkeuden mit? uskonto ja soturiel?m? saattoivat antaa.

Minun oli ollut joku aika takaperin pakko myyd? kaikki hevoseni paitsi mustaa, t?htiotsaista sardinialaista ratsua. Nyt t?ytyi minun luopua viel? kamaripalvelijastani ja tallimiehest?nikin, jotka p??stin menem??n samana p?iv?n?, maksaen heid?n palkkansa viimeisill? kultaketjun renkailla mit? minulla oli j?lell?. Tunsin surua ja masennusta jouduttuani n?in olemaan ilman noita k?skyl?isi?, jotka kuuluvat jalosyntyisen miehen tarpeisiin, ja t?ytyess?ni itse k?yd? hoitamassa hevostani y?n suojassa. Mutta t?m? ei ollut viel? pahinta. Puvussani, joka pakostakin joutui k?rsim??n n?ist? alhaisista askareista, alkoi ennen pitk?? ilmesty? n?kyvi? todistuksia olosuhteissani tapahtuneesta muutoksesta, niin ett? sin? p?iv?n?, jolloin Navarran kuningas saapui kaupunkiin, en uskaltanut n?ytt?yty? v?kijoukolle, joka aina on joutuisa huomaamaan ylempiens? k?yhyyden, vaan tyydyin pysyttelem??n huoneessa ja kuluttamaan k?rsiv?llisyytt?ni veitsisep?n ullakkokamarissa Coutellerie-kadulla, sill? sen vaativampaa asuntoa ei minun kannattanut pit??.

Toden totta, t?m? maailma on kummallinen! Kummalliselta tuntuu tuo aika minusta, ja viel? kummallisemmalta kun vertaan sit? nykyiseen. Muistan, ett? ajatukseni olivat silloin sangen synk?t. Katselinpa miten katselin, en voinut n?hd? muuta, kuin ett? el?m?ni kev?t oli mennyt. Variksenvarpaita alkoi ker??nty? silm?nurkkiini, ja viikseni, jotka jokaisella kovan onnen p?iv?lt? n?yttiv?t pist?v?n esiin yh? uljaampina sit? mukaa kuin kasvoni k?viv?t kapeammiksi, olivat jo harmahtavat. Kyyn?rp??t olivat rei'ill?, taskut tyhj?t, ja miekka pilkisti huotran ratkeimesta. Kelvottominkaan heitti?, mik? kuleksi Turennen joukkueessa rutistunein sulkat?yhd?in ja tahraisin kalvospitsein, ei n?ytt?nyt paljon minua huonommalta. Tosin oli minulla viel? Bretagnessa joku kallio ja muutamia auranaloja karua peltoa, sukutilani viimeiset rippeet; mutta ne pienet rahasummat, joita sit? viljelev?t talonpojat saattoivat suorittaa, l?hetettiin joka vuosi Pariisiin ?idilleni, jolla ei ollut muuta el?kett?. Ja niihin min? en tahtonut kajota, sill? min? olin p??tt?nyt ainakin kuolla kunnianmiehen?, jollen voisikaan el?? s??tyni mukaan.

Vaikka minulla olikin v?h?n toiveita menestymisest?, kun ei minulla ollut ket??n kuninkaalle l?heist? henkil?? asiaani ajamassa eik? ainoatakaan yst?v?? hovissa, tein kuitenkin kaiken voitavani ainoalla tavalla mik? mieleeni johtui. Kirjoitin anomuskirjeen, ja vahtien er??n? p?iv?n? herra Forget'ta, Navarran kuninkaan sihteeri?, ty?nsin sen h?nen k?teens? pyyt?en h?nt? esitt?m??n sen kuninkaalle. H?n otti sen ja lupasi t?ytt?? pyynt?ni, osottaen senverran ulkonaista kohteliaisuutta kuin saatoin odottaa. Mutta se huoleton tapa, jolla h?n taittoi kokoon ja pisti talteen tuon paperin, josta olin n?hnyt niin paljon vaivaa, samoin kuin h?nen kamaripalvelijansa peitelty virnistys h?nen juostessaan minun j?lkeeni saadakseen tavanomaisen lahjansa - ja juostessaan, kuten viel?kin punastuen muistan, turhaan - varottivat minua toivomasta liikoja.

Tuo varotus j?i minulta kuitenkin seuraamatta niin tyystin, ett? koko seuraavan ja sit?kin seuraavan p?iv?n vietin vuorotellen luottamuksen ja toivottomuuden v?ristyksess?, kylmien ja kuumien puuskien s??nn?llisesti vaihdellessa. Kolmannen p?iv?n aamuna vihdoinkin - muistan ett? se oli kolme p?iv?? ennen joulua - kuulin astuntaa portailta. Kun is?nt?ni asui puodissaan ja molemmat v?likerrokset olivat tyhjin?, olin varma siit?, ett? tulijalla oli asiaa minulle ja menin kynnykselle h?nt? vastaan, ja heti ensim?inen silm?ys l?hettiin vahvisti korkeimmat toiveeni samoinkuin kaiken senkin mit? olin kuullut Navarran kuninkaan jalomielisyydest?. Satuin nimitt?in tuntemaan l?hetin kuninkaalliseksi hovipojaksi; h?n oli itsetietoinen nuorukainen, joka oli p?iv?? tai paria aikaisemmin huutanut kadulla j?lkeeni: 'Vanhoja vaatteita!' Siit? en nyt kuitenkaan tuntenut h?nt? kohtaan mit??n kaunaa, eik? h?nk??n n?ytt?nyt sit? muistavan, joten h?nen kohtelias kumarruksensa kirjett? tarjotessaan t?ytti mieleni mit? onnellisimmilla ennakkoaavistuksilla sen sis?ll?st?.

En tahtonut kuitenkaan joutua alttiiksi mahdolliselle erehdykselle, ja senvuoksi kysyin, ennenkuin ojensin k?teni, oliko se minulle.

H?n vastasi eritt?in kunnioittavasti ett? se oli herra de Marsac'ille, ja minulle jos min? olin mainittu henkil?.

"Tuleeko siihen ehk? antaa vastaus?" kysyin min?, n?hdess?ni h?nen viivyttelev?n.

"Navarran kuningas", vastasi h?n syv??n kumartaen, "haluaa luullakseni kuulla vastauksenne mieskohtaisesti." T?m?n sanottuaan h?n pani j?lleen p??h?ns? hatun, jonka h?n kunnioittavasti oli ottanut pois, k??ntyi ja poistui portaita alas.

Palaten huoneeseeni ja lukiten oven riensin avaamaan kirjeen, joka oli sinet?ity suurella sinetill?, ja n?ytti kaikin puolin hyvin t?rke?lt?. Sen sis?llys k?vi yli kaikkien odotuksieni. Navarran kuningas pyysi minua tulemaan luokseen seuraavana p?iv?n? puolenp?iv?n aikaan, ja kirje p??ttyi sellaista yst?v?llisyytt? ja hyv?ntahtoisuutta ilmaiseviin lauseisiin, ettei minulle j??nyt v?hint?k??n ep?ilyst? ruhtinaan tarkoituksista. Luin sen tullen niin liikutetuksi ilosta ja kiitollisuudesta, ett? se olisi paremmin sopinut minua nuoremmalle miehelle, ja istuin sitten viett?m??n lopun p?iv?? koettaessani parannella pukuani niin paljon kuin oli mahdollista. Kiitollisin syd?min p??ttelin mieless?ni, ett? olin nyt pelastunut k?yhyydest?, ainakin sellaisesta k?yhyydest? mik? on aatelismiehelle alentavaista, ja joskin tulisin esiintym??n hovissa ylen halvann?k?isess? asussa, niin lohdutin itse?ni sill? ajatuksella, ett? p?iv?n, parin per?st? sek? asuni ett? onneni olisivat korjautuneet.

Niinp? olikin mieleni uljas, kun seuraavana p?iv?n? v?h?n ennen puoltap?iv?? j?tin asuntoni ja l?hdin astumaan linnaa kohti.

Oli kulunut joku aika siit? kuin olin n?in julkisesti esiintynyt kaduilla, jotka Navarran kuninkaan hovin tulo oli saanut t?yteen v?ke?, enk? voinut olla luulottelematta, ett? jotkut tyhj?ntoimittajat silm?iliv?t minua ohikulkiessani salaa hymyillen. Ja kyll? olinkin tarpeeksi r?nstyneen n?k?inen. Mutta kun huomasin, ett? tuikea katse riitti palauttamaan vakavan ilmeen heid?n kasvoilleen, k?velin itsetietoisena eteenp?in viiksi?ni sivellen, kunnes n?in tulevan vastaani saman hovipojan, joka oli tuonut minulle kirjeen.

H?n pys?htyi eteeni asiallisen n?k?isen?, kumarsi syv??n - mik? n?kyi saavan l?hell?olijat ?llistym??n, sill? h?n oli niin iloinen ja raisu velikulta kuin konsanaan on liehitellyt kuninkaallisia kamarineitoja ja pyysi minua rient?m??n, koska kuningas odotti minua yksityiskammiossaan.

"H?n on kysynyt teit? kaksi kertaa", jatkoi h?n t?rke?n?, hattunsa sulan melkein maata hipoessa.

"Kuninkaan kirjeess? kai mainittiin puolenp?iv?n aika", vastasin min? jouduttaen askeleitani. "Jos my?h?styn t?llaisessa tapauksessa, niin on h?nell? todellakin syyt? moittia minua."

"No, no", virkkoi h?n, huiskauttaen k?tt??n keikarimaisen n?k?isen?, "ei se mit??n tee. Tied?tteh?n, ett? toinen mies saa varastaa hevosen silloin kuin toinen ei saa katsoa sit? edes aidan takaa."

Vaikkakin mies on harmaahiuksinen ja huolien leimaama, saattaa h?ness? silti piill? nuorteaa tunnetta. Muistan, ett? kuullessani tuon viittauksen kaikkien odotuksieni yli k?yv?st? suosiosta tunsin veren nousevan kasvoilleni ja mieleni t?yttyv?n hartaalla kiitollisuudella. Ihmettelin itsekseni, kuka oli puhunut puolestani, kuka oli tukenut anomustani. Ja p??tt?en lopuksi, ett? osuuteni Brouagen seikkailussa oli tullut kuninkaan korviin, vaikka en voinut k?sitt?? kenen kautta, astuin sis??n linnanportista ylpe?sti p?? pystyss?, mik? olosuhteisiin katsoen oli ymm?rt??kseni varsin luonnollista. Opastani seuraten nousin sitten muutamia porrasaskelmia ja saavuin pihaan.

Siell? oli joukko tallimiehi? ja kamaripalvelijoita, joista toiset taluttivat hevosia edestakaisin, toiset vaihtoivat kokkapuheita ikkunoista kurkottelevien naisten kanssa, ja toiset taas astuskelivat sinne ja t?nne pit??kseen jalkojaan l?mpimin? taikka olivat pallosilla sein?? vasten is?nti?ns? j?ljitellen. Sellaiset lurjukset ovat aina h?vytt?m?mpi? kuin heid?n ylemp?ns?; mutta min? huomasin ett? he v?istyiv?t tielt?ni kunnioittavasti, ja paisuvin rinnoin, vaikka samalla hiukan ivallisesti, muistelin portaita kiivetess?ni sanoja: "Koska kuninkaan kasvot ovat leppyiset...!"

Saavuttuaan portaitten yl?p??h?n, miss? sotilas seisoi vartiona, hovipoika avasi odotushuoneen oven ja v?istyen sivulle pyysi minua astumaan sis??n. Min? seurasin kehotusta ja kuulin oven sulkeutuvan takanani.

Pys?hdyin hetkiseksi arkana ja h?mill?ni. Minusta n?ytti kuin olisi huoneessa ollut satam??r? ihmisi? ja puolet kaikista, jotka nyt k??ntyiv?t minua katsomaan, naisia. Vaikka en ollut aivan vieras sellaiselle hovikomeudelle, jollaista Condén prinssi oli pit?nyt, valtasi minut t?m?n v?enpaljouden t?ytt?m?n odotushuoneen n?hdess?ni h?mm?stys ja kunnioittava n?yryys, jota heti seuraavassa tuokiossa h?pesin. Tosin tuo silkin kahina ja jalokivien v?lke k?vi yli kaiken mit? olin ennen n?hnyt, sill? onneni ei ollut koskaan viel? johtanut minua kuninkaan hoviin; mutta pikainen harkinta muistutti minulle ett? is?ni olivat kunniakkaasti esiintyneet sellaisissa tiloissa, ja tehden kumarruksen, joka oli enemm?n tuon ajatuksen kuin r?nstyneen pukuni mukainen, astuin esiin keskelle ?kki? syntynytt? syv?? hiljaisuutta.

"Herra de Marsac!" ilmoitti hovipoika ??nell?, joka sointui hiukan oudolta korvissani, niin oudolta ett? k??nn?hdin ?kki? katsomaan h?neen. H?n oli kuitenkin jo ehtinyt poistua, ja kun k??nnyin takaisin, n?in kaikkien itseeni t?hd?ttyjen katseitten hymyilev?n. Muuan l?hell?ni seisova nuori tytt? nauraa kihersi. T?m? teki oloni ep?miellytt?v?ksi, ja neuvottomana katselin ymp?rilleni l?yt??kseni jonkun, jonka puoleen voisin k??nty?.

Huone oli pitk? ja kapea, kastanjapuulla laudotettu, toisella sein?ll? ikkunarivi ja toisella kaksi tulisijaa, joissa suuret halot parhaallaan palaa roihusivat. Tulisijojen v?liss? oli aseteline. L?hemp?n? olevan lieden ymp?rill? seisoskeli ryhm? hovipoikia, aivan samaa maata kuin se, joka oli tuonut minut t?nne. Heid?n kanssaan juttelemassa oli yht? monta nuorta naista. Kaksi suurta koiraa makasi tulen loisteessa l?mmitellen, ja niiden v?liss? kyyh?tti, p?? suuremman koiran selk?? vasten painautuneena, niin eriskummallinen olento, ett? toisissa oloissa olisin ep?illyt silmieni pett?v?n. Sen yll? oli kirjava narrinmekko ja lakki ja tiu'ut, mutta tarkempi silm?ys n?ytti minulle ett? sill? oli naisen piirteet. Tuuhea, musta tukka valui valtoimena h?nen kaulansa ymp?rille, h?nen silmiss??n paloi raju iloisuus ja h?nen ter?v?t, kapeat, hivutustautiset kasvonsa tuijottivat minuun koiran sel?st?. H?nen takanaan, kauimmaisen lieden ymp?rill?, oli enemm?n kuin parikymment? hienoa herraa ja naista, joista yksi nyt astui minun luokseni. "Arvoisa herra", sanoi h?n kohteliaasti - ja min? kadehdin mieless?ni h?nen sulavaa kumarrustaan - "te haluaisitte tavata...?"

"Navarran kuningasta", vastasin min?, koettaen puolestani tehd? parhaani.

H?n k??ntyi takanaan seisovaan ryhm??n p?in ja sanoi omituisen tasaisella, levollisella ??nell?: "H?n haluaa tavata Navarran kuningasta." Sitten h?n juhlallisen ??nett?m?n? kumarsi j?lleen minulle ja palasi toveriensa luokse.

Samassa tuokiossa, ennenkuin ehdin itselleni selvitt??, miten t?m? oli k?sitett?v?, astua kepsutti esiin toinen ja kumartaen: "Herra de Marsac, arvatenkin?"

"Palvelukseksenne, herra", virkoin min?. Ja hartaassa halussani p??st? n?kem?st? kaikkien noiden silmien tuijotusta ja kuulemasta nauruntirskuntaa takapuoleltani astuin askeleen eteenp?in ollakseni valmis seuraamaan h?nt?. Mutta h?n ei antanut mit??n l?ht?kehotusta. Aivan kuin edellinenkin h?n vain k??ntyi sanomaan takanaan seisoville: "Herra de Marsac haluaa tavata Navarran kuningasta." Sen sanottuaan h?n py?r?hti ymp?ri ja palasi lieden luo.

Min? seisoin tyrmistyneen?, mielest?ni alkoi synty? h?m?r? ep?ilys asian todellisesta laidasta. Ennenkuin kuitenkaan enn?tin toimia sen perusteella - sellaisessa tilanteessa ei ollut suinkaan helppo p??tt?? miten oli toimittava - astui eteeni kolmas yht? arvokkain askelin. "M??r?yksen mukaan luultavasti?" h?n sanoi, kumartaen syvemp??n kuin edelliset.

"Niin", vastasin ter?v?sti, alkaen kuumeta, "m??r?yksen mukaan puolenp?iv?n aikaan."

"Herra de Marsac", ilmoitti h?n laulavalla ??nell? takanaan seisoville, "haluaa tavata Navarran kuningasta m??r?yksen mukaan puolenp?iv?n aikaan." Ja kumartaen uudelleen - kasvojeni karahtaessa suuttumuksesta punaisiksi - h?nkin py?r?hti arvokkaana ymp?ri ja palasi lieden luo.

N?in viel? er??n yritt?v?n l?htem??n, mutta h?n my?h?styi. Joko minun h?mminki? ja suuttumusta ilmaisevat kasvoni olivat heille liikaa, tai jollakin heist? el ollut malttia odottaa loppua, ilveilyn keskeytti ?kki? hillit?n naurunremahdus, johon koko huone yhtyi. Jumala tiet??, ett? se koski minuun; min? h?tk?hdin ja katselin puoleen ja toiseen toivoen jostakin l?yt?v?ni my?t?tuntoa ja apua. Mutta minusta tuntui ett? kaikilta tahoilta kajahti vain pilkkaa, ett? itse sein?tkin katsoivat minuun joka puolelta julmasti virnistellen. Takanani huusi joku: "Vanhoja vaatteita!" ja kun k??nnyin ymp?ri, suhahti sama pilkkasana toisen lieden luota. H?mminkini lis?si moninkertaiseksi se, ett? kaikki tapahtui siivossa j?rjestyksess?, niin ett? kun kukaan ei liikkunut eik? kukaan ??nt?nyt silloin, kun katsoin heihin, tulin min? kaikista silmiinpist?vimm?ksi, ollen kuin maalitauluna keskell?.

Yhdet kasvot et?isemp?? liett? ymp?r?iv?st? ryhm?st? painuivat tuona surkeana hetken? kuvansa mieleeni niin pysyv?isesti, etten koskaan en?? niit? unhottanut. Ne kasvot olivat nuoren tyt?n, joka seisoi ylpe?n? seuralaistensa edess?. Ne olivat pienet ja hienopiirteiset ja niist? kuvastui tavaton ylpeys ja, sellaisina kuin ne silloin n?in, halveksiminen - halveksiminen niin suuri, ett? h?n tuskin alentui nauramaan. Ja koko h?nen suloinen, hento ja tytt?m?inen, mutta sent??n t?ysin sopusuhtainen olemuksensa n?ytti ilmaisevan samaa halveksivan huvitettua tunnetta.

Pila, joka minun mielest?ni tuntui kyll?kin pitk?lt?, olisi voinut kest?? kauemminkin, kun ei kenell?k??n n?ytt?nyt olevan s??li? minua kohtaan, jollen ep?toivossani olisi keksinyt huoneen per?ll? ovea, jonka p??tin viev?n kuninkaan yksityishuoneeseen, koska muutakaan ovea ei ollut n?ht?viss?. N?yryytykseni ja harmini olivat niin suuret, ett? hetke?k??n empim?tt? astuin rohkeasti sit? kohti. Heti asettui nauru ymp?rill?ni ja puolitusinaa ??ni? huusi minua pys?htym??n.

"Min? olen tullut tapaamaan kuningasta ja min? tahdon tavata h?nt?!" vastasin min? k??ntyen ylpe?sti heihin p?in, sill? en ollutkaan niin helposti s?ikytett?viss?.

"H?n on mets?st?m?ss?!" huusivat kaikki yhdest? suusta, viittoen kiivaasti minua palaamaan takaisin samaa tiet? kuin olin tullutkin.

Mutta kun kuninkaan m??r?ys oli varmana taskussani, katsoin itsell?ni olevan hyv?n syyn ep?ill? tuon ilmoituksen todenper?isyytt?. Ja k?ytt?en hyv?kseni heid?n h?mm?styst??n - sill? he eiv?t olleet lainkaan odottaneet minun ryhtyv?n noin rohkeaan askeleeseen - olin ovella ennenkuin he olivat ehtineet minua pid?tt??. Mathurine, narri, oli hyp?ht?nyt seisoalleen ja huusi: "Totta tosiaan, h?n aikoo ottaa taivaanvaltakunnan v?kirynn?k?ll?!" Ja nuo olivat viimeiset sanat mit? kuulin, sill? kun nostin s?pin - ovella ei n?et ollut vartijaa - syntyi takanani olevassa huoneessa yht?kki? syv? hiljaisuus.

Ty?nsin oven varovasti auki ja astuin sis??n. Er??ss? ikkunasyvennyksess? istui kaksi miest?, jotka k??ntyiv?t ja katsoivat minuun kiukkuisesti. Muuten oli huone tyhj?. Kuninkaan k?velykeng?t viruivat h?nen tuolinsa vieress?, toisella puolella saapaskoukut ja pihti. Lieden edess? makaava koira nousi hitaasti yl?s ja murisi, ja toinen miehist? nousi arkulta, jolla h?n oli istunut, tuli minua kohti ja kysyi ?rtyneen n?k?isen?, mit? min? sielt? halusin ja kuka oli antanut minulla luvan tulla sis??n.

Min? aloin selitt?? hieman arasti - sill? huoneen hiljaisuus oli laimentanut kiihtymykseni - ett? halusin tavata kuningasta, kun puhuttelijani keskeytti minut lyhyeen, sanoen: "Kuningastako? Ei h?n ole t??ll?, hyv? mies, h?n on mets?st?m?ss? St. Valery'ss?. Eiv?tk? ne sanoneet sit? teille tuolla toisessa huoneessa?"

Luulin tuntevani puhujan, joka ik??ns? n?hden - h?n oli jonkunverran minua nuorempi - oli harvinaisen vakavan ja miettiv?isen n?k?inen, k?yt?kselt??n hyvin vaativainen ja puvultaan hyvin vaatimaton. Ja haluten kiert?? h?nen kysymyst??n, kysyin vuorostani h?nelt?, eik? minulla ollut kunnia puhutella herra du Plessis Mornayta; sill? h?n ei ollut kukaan muu kuin tuo viisas ja taitava valtiomies, joka nyt oli Henrik Navarralaisen neuvoskunnan tukipylv?s.

"Aivan niin", vastasi h?n lyhyeen, siirt?m?tt? katsettaan minusta.

"Min? olen Mornay. Mit? siit??"

"Min? olen de Marsac", selitin min?. Ja pys?hdyin siihen, otaksuen ett? h?n kuninkaan luottamusmiehen? tiet?isi asiani ilman pitempi? selityksi?.

Mutta siin? min? petyin. "No, ent? sitten?" virkkoi h?n ja odotti k?rsim?tt?m?n?.

N?in kylm? vastaanotto ulkopuolella osakseni tulleen kohtelun j?lkeen olisi ollut kyllin masentamaan rohkeuteni t?ydellisesti, jollen olisi tuntenut kuninkaan kirjett? taskussani, Luottaen siihen, ett? pikainen silm?yskin tuohon paperiin saisi herra du Mornayn k?yt?ksen muuttumaan suosiollisemmaksi, riensin ottamaan sen esiin kuin jonkin taikakalun ja ojentamaan sen h?nelle.

H?n otti sen, katseli sit? ja avasi sen, mutta pysyi niin kylm?n ja j?rk?ht?m?tt?m?n n?k?isen?, ett? se masensi toivoani enemm?n kuin kaikki edelliset seikat yhteens?. "Mik? siin? on vikana?" huusin min?, voimatta pysy? ??neti. "Se on kuninkaalta."

"Narrikuninkaalta!" vastasi h?n, hym?ht?en pilkallisesti.

En oivaltanut heti noitten sanojen merkityst?, vaan mumisin kovasti h?mmennyksiss?ni, ett? kuningas oli kutsunut minua.

"Kuningas ei tied? t?st? mit??n", oli h?nen kylm? ja kylm?sti lausuttu vastauksensa. Ja h?n ty?nsi paperin takaisin minulle. "Se on pilajuoni", jatkoi h?n puhuen samaan j?ykk??n tapaan, "josta teid?n on ep?ilem?tt? kiitt?minen joitakin joutilaita lurjuksia tuolla toisessa huoneessa. Te olitte varmaankin l?hett?nyt anomuskirjeen kuninkaalle? Aivan niin. He saivat arvattavasti sen k?siins?, ja t?m? on siit? tuloksena. Ne siet?isiv?t saada ruoskaa."

Ei saattanut en?? ep?ill?, ettei h?nen puheensa ollut totta. Yhdess? tuokiossa n?in toiveitteni h?vi?v?n ja suunnitelmieni hajoavan tuuleen. Ja tuo isku tyrmistytti minut aluksi niin, etten saanut ??nt? vastatakseni enk? voimaa poistuakseni. Oma itseni n?ytti ilmestyv?n eteeni kuin n?yss?, olin n?kevin?ni omien laihojen, kuihtuneitten kasvojeni katsovan vastaani kuin peilist?, silmiss? niin syv? toivottomuus, ett? olisin voinut surkutella itse?ni.

J?rkytykseni oli niin suuri, ett? du Mornay huomasi sen. H?n katsoi minuun entist? tarkemmin, mutisi nime?ni pariin kolmeen kertaan ja virkkoi viimein: "De Marsac? Ahaa, nyt muistan! Teh?n olitte Brouagen seikkailussa, ettek? ollutkin?"

Ny?k?ytin p??t?ni my?nt?misen merkiksi, ollen kykenem?t?n saamaan sanaa suustani ja niin j?rkytetty, ett? jollen olisi nojautunut sein??n, olisi p??ni retkahtanut rintaani vasten. Muisto i?st?ni, nelj?st? vuosikymmenest?ni ja k?yhyydest?ni painoi raskaana mielt?ni, t?ytt?en minut toivottomuudella ja katkeruudella. Olisin voinut itke?, mutta kyynelet eiv?t tulleet.

Herra du Mornay irrotti katseensa minusta ja teki pari lyhytt?, levotonta kierrosta edestakaisin huoneessa. Kun h?n j?lleen k??ntyi puhumaan minulle, oli h?nen ??nens? t?ynn? kunnioitusta, johon samalla sekottui sellaista harmia, jota kelpo mies voi tuntea n?hdess??n toisen niin kovassa pinteess?. "Herra de Marsac", h?n sanoi, "min? tunnen osanottoa teit? kohtaan. On h?pe?, ett? miehen, joka on kunnialla palvellut asiaamme, t?ytyy joutua niin suureen ahdinkoon. Jos minun olisi mahdollista lis?t? omaa seuruettani t?ll? hetkell?, niin pit?isin kunniana saada teid?t seuraani. Mutta min? olen tiukalla itsekin, ja niin me olemme kaikki, eik? Navarran kuningas suinkaan v?himm?n. H?n on nyt el?nyt kuukauden p?iv?t er??ss? mets?ss?, jonka herra de Rosny on hakkauttanut. Olen mainitseva teid?t h?nelle, mutta olisi pikemmin julmaa kuin yst?v?llist?, jollen varottaisi jo etuk?teen, ettei siit? voi mit??n seurata."

N?in sanoen h?n ojensi minulle k?tens?, ja ilahtuneena yht? paljon t?st? kunnioituksen osotuksesta kuin h?nen yst?v?llisist? sanoistaan min? karaisin j?lleen mieleni. Kouraantuntuvampi lohdutus olisi tosin ollut tarpeen, mutta sit? ei nyt ollut saatavissa. Kiitin h?nt? senvuoksi niinkuin taisin, ja n?hty?ni, ettei asia ollut autettavissa, j?tin hyv?sti ja vet?ydyin hitaasti ja surullisena pois huoneesta.

Mutta voi! Pois p??st?kseni minun oli astuttava ulkopuolella odottavien eteen, mihin du Mornayn yst?v?lliset sanat olivat minua huonosti varustaneet. Minun oli k?rsitt?v? odotushuoneen kujanjuoksu. Heti kun ilmestyin n?kyviin, tahi oikeammin heti kun ovi oli sulkeutunut takanani, tervehdittiin minua pilkkahuudolla. Yhden huutaessa: "Tiet?! Tiet? miehelle, joka on n?hnyt kuninkaan!" tervehti toinen minua t?ylt? kurkkua Guyennen maaherrana, ja kolmas pyysi paikkaa rykmentiss?ni.

Syd?meni oli miltei haletakseen t?ynn? noita pilkkapuheita kuullessani. Minusta tuntui halpamaiselta, ett? nuo nuorukaiset, joilla oli kaikki taistelunsa viel? edess?p?in, pitiv?t minua pilansa esineen? yksinomaan k?yhyyteni perusteella. Mutta tiesin hyvin, ett? jos olisin pys?htynyt heit? nuhtelemaan, olisi asia siit? vain pahentunut, ja lis?ksi oli mieleni niin kipe?, ett? tuskin olisin voinut puhuakaan. Koin siis kiiruhtaa heid?n v?litseen niin joutuin kuin saatoin, p?? kumarassa, h?pe?n ja masennuksen painamana. T?ll? tavoin - ihmettelen ettei heid?n joukossaan ollut ket??n niin jalomielist?, joka olisi s??linyt minua - olin melkein saapunut ovelle ja aloin jo hengitt??, kun huomasin edess?ni juuri saman nuoren hovinaisen, jota aikaisemmin olen kuvannut. Jokin seikka oli sill? hetkell? k??nt?nyt h?nen huomionsa pois minusta, eik? h?n huomannut minun likeist? naapuruuttani ennenkuin h?nen toverinsa siit? huomauttivat. Silloin h?n k??nn?hti kuni yll?tettyn?, ja n?hdess??n minut niin likell? itse??n, ett? jalkani oli v?h?ll? koskettaa h?nen hameensa lievett?, h?n astahti nopeasti syrj??n ja heitt?en minuun katseen, joka oli yht? julma kuin h?nen liikkeens?kin, vet?isi helmuksensa pois kosketuksestani.

Tuo loukkaus koski minuun, en tied? miksi, syvemmin kuin joka taholta satelevat pilkkasanat, ja ?killisen mielijohteen vaikutuksesta min? pys?hdyin ja syd?meni katkeruudessa avasin suuni puhumaan. "Neiti", sanoin min?, kumartuen syv??n - sill?, kuten sanoin, h?n oli pieni ja enemm?n keijukaisen kuin naisen n?k?inen, vaikka h?nen kasvonsa ilmaisivat sek? ylpeytt? ett? itsep?isyytt? - "Neiti", sanoin min? vakavasti, "vaikka en t?m?n paremmalta n?yt?, niin olen taistellut Ranskan puolesta! Voitte tulla viel? tiet?m??n - ja siet?m??nkin - ett? maailmassa on kehnompaakin kuin k?yh? aatelismies!"

Sanat olivat tuskin p??sseet suustani, kun jo kaduin niit?, sill? Mathurine, narri, joka seisoi vieress?ni, oli kerke? k??nt?m??n ne naurettaviksi. H?n kohotti k?sivartensa ylitsemme ik??nkuin siunatakseen meit? ja huusi, ett? kun herra oli saanut niin suuren viran, h?n halusi nyt morsianta sit? sulostuttamaan. T?m? sai meihin kohdistumaan valtavan naurunhohotuksen ja joitakin karkeita kokkapuheita, ja nuoren tyt?n kasvot karahtivat tulipunaisiksi.

Seuraavassa tuokiossa huusi jokin ??ni joukosta karkeasti: "Koristakaamme h?nen h??pukuaan!" ja samassa singahti makealeivos vasten kasvojani. Sitten seurasi toinen toistaan, peitt?en minut jauhoilla ja sokerinmuruilla. T?m? oli viimeinen pisara. Unohtaen hetkeksi miss? olin, min? k??nn?hdin heihin p?in tulipunaisena ja raivostuneena, viiksikarvojeni kohotessa vihasta pystyyn. Seuraavassa tuokiossa palasi ylivoimaisena tunne voimattomuudestani ja herkk?tuntoisuuden mielett?myydest?, ja painaen p??ni alas min? sy?ksyin ulos huoneesta.

Luulen ett? nuorimmat heid?n joukostaan juoksivat j?less?ni, ja ett? huuto! "Vanhoja vaatteita!" seurasi minua aina asuntoni ovelle Coutellerie-kadulle. Mutta hetken kurjuus ja harras halu p??st? huoneeseeni yksin?isyyteen t?yttiv?t mieleni niin, etten kiinnitt?nyt siihen huomiota, enk? ole varma siit? oliko se totta vai kuvittelua.

Olen jo viitannut siihen vaaraan, mill? Henrik III:n ja pyh?n liigan v?linen liitto meit? uhkasi - liitto, josta tiedon saavuttua kerrottiin Navarran kuninkaan viiksien harmentuneen yhdess? y?ss?. Siit? huolimatta ei hovi ollut milloinkaan n?ytt?nyt iloisemmalta ja huolettomammalta kuin nyt puheena olevana aikana. Rahanpuutekin n?ytti hetkeksi j??neen unhotuksiin.

Huvitus seurasi toistaan, ja vaikka syvemm?ll? ep?ilem?tt? olikin jotain tekeill? - sill? viisaimmat ruhtinaamme vihollisista pelk?siv?t h?nt? erikoisesti silloin, kun h?n n?ytti enimm?n huvittelemaan kiintyneelt? - niin syrj?st?katsojasta n?ytti silt? kuin ilot ja nautinnot olisivat vallanneet koko St. Jean d'Angely'n laidasta laitaan.

Hovin h?lin? ja humu ulottuivat minun ullakkohuoneeseenikin ja vaikuttivat sen, ett? t?m? joulu, joka sattui sunnuntaip?iv?ksi, tuli minulle miltei siet?m?tt?m?ksi koettelemukseksi. Koko pitk?n p?iv?n kuului kavioitten kapse katukivityst? vastaan, ja korviini kajahteli huviratsastajien nauru, saaden kovan tuolin tuntumaan kovemmalta, alastomat sein?t viel? alastomammilta ja lis?ten satakertaiseksi yksin?isyyteni kolkkouden. Sill? niinkuin auringonpaiste tekee vieress? olevat varjot synkemmiksi eik? mik??n ??nett?myys ole syvempi kuin se, joka seuraa miinan r?j?hdyst?, niin murhe ja k?yhyys eiv?t milloinkaan tunnu niin siet?m?tt?milt? kuin siiloin, kun toivo ja rikkaus tulevat niit? aivan liki.

Tosin herra d'Amours'in suuri juhlasaarna markkinahallissa joulup?iv?n aamuna virkisti minua, niinkuin se virkisti kaikkia vakavasti ajattelevia. Olin siell? l?sn?, istuen er??ss? rakennuksen h?m?r?ss? sopessa, ja kuulin sen kuuluisan ennustuksen, joka niin pian oli k?yv? toteen. "Sire", sanoi saarnamies, k??ntyen Navarran kuninkaan puoleen ja viitaten, rohkeasti kuten ainakin tuo suuri mies ja jalo kristitty, silloin vireell? olevaan yritykseen, jonka tarkotuksena oli riist?? ruhtinaalta kruununperimisoikeus - "Sire, mink? Jumala on teille syntym?ss?nne antanut, sit? eiv?t ihmiset voi teilt? riist??. V?h?n aikaa, v?h?n k?rsiv?llisyytt? viel?, ja te olette saattava meid?t saarnaamaan Loiren toisella puolella! Kun te olette Joosuanamme, niin me menemme Jordanin yli ja kirkko pystytet??n luvattuun maahan."

Nuo urheat sanat olivat omiaan rohkaisemaan hugenotteja siin? vaikeassa asemassa, jossa heid?n asiansa silloin oli, ja ne ilahuttivatkin kaikkia kuulijoita; ei kuitenkaan niit? - ja niit? ei ollut monta - jotka Turennen kreivin kannattajina tunsivat salaista vastenmielisyytt? siit?, ett? Navarran kuningas t?ten julkisesti tunnustettiin hugenottien johtomieheksi. L?sn?olijain mielihyv? tuli ilmi lukemattomin tavoin ja niin voimakkaana, ett? min?kin palasin huoneeseeni leppyneen? ja innostuneena ja sain jonkinlaista korvausta kovasta onnestani uneksiessani suuren asiamme pikaisesta voitosta.

Mutta kun p?iv? kului eik? iltakaan tuonut mit??n muutosta, vaan n?ytti minulle saman ilottoman n?k?piirin, mihin aamulla olin her?nnyt, niin tunnustan ilman h?pe?t?, ett? rohkeuteni lannistui uudelleen, varsinkin kun n?in ett? p?iv?n tai parin per?st? minun olisi pakko myyd? j?lell?oleva hevoseni tai jokin muu yht? t?rke? osa varustuksistani; tuota askelta en voinut ajatella tuntematta synkint? ep?toivoa. T?ss? mielentilassa olin juuri yksin?isen kynttil?n valossa laskemassa yhteen niit? muutamin lantteja mit? minulla oli j?lell?, kun kuulin askelia porrask?yt?v?st?. Saatoin erottaa ett? tulijoita oli kaksi ja koetin arvailla keit? ne mahtaisivat olla, kuu ovelle hiljaa koputettiin.

Uutta pilajuonta pel?ten en heti avannut ovea, varsinkin kun koputuksessa tuntui olevan jotakin salak?hm?ist? ja tarkotusper?ist?. Tulijat neuvottelivat silloin kuiskaillen kesken??n; sitten he koputtivat uudestaan. Kysyin kovalla ??nell? ket? siell? oli, mutta siihen he eiv?t suvainneet mit??n vastata, ja min? taas puolestani p??tin, etten avaisi, ennenkuin he sen tekisiv?t. Ovi oli vahva, ja min? hymyilin kiukkuisesti ajatellessani, ett? t?ll? kertaa he saisivatkin vaivat palkastaan.

H?mm?styksekseni he eiv?t kuitenkaan luopuneet yrityksest??n ja menneet pois, kuten olin odottanut, vaan koputtivat v?h?n v?li? uudestaan ja kuiskailivat v?lill? ahkerasti. Useamman kerran he kutsuivat minua hiljaa nimelt? ja pyysiv?t avaamaan, mutta kun he itsepintaisesti karttoivat sanomasta keit? he olivat, niin min? istuin liikahtamatta. Joskus kuulin heid?n nauravan, vaikka hillitysti. Ja p??tt?en siit?, ett? he olivat liikkeell? kujeilutarkotuksessa, olisin saattanut pysy? hievahtamatta vaikka puoliy?h?n, mihin olikin en?? vain kaksi tuntia, jollei vieno rapina, kuin hiiren nakertaminen vuorilaudan takana, olisi kiinnitt?nyt huomiotani oveen. Kohottaen kynttil??ni ja varjostaen silmi?ni huomasin jotakin pient? ja kiilt?v?? pist?v?n esiin oven alta, ja hypp?sin pystyyn ajatellen ett? he aikoivat murtautua sis??n. Mutta kun menin kynttil?ineni l?hemm?ksi kynnyst?, h?mm?styin, sill? en l?yt?nytk??n mit??n uhkaavampaa kuin kaksi kultaliveri?, jotka oli ty?nnetty sis??n oven ja lattian v?lisest? raosta.

H?mm?stykseni on helposti k?sitett?viss?. Seisoin kotvan aikaa tuijottaen rahoihin kynttil? kourassani. Tulin ajatelleeksi, ett? hovin nuoret veitikat eiv?t suinkaan tuhlaisi sellaista summaa pelkk??n kujeeseen, ja silloin en en?? empinyt, vaan laskin kynttil?n alas ja vedin salvan pois ovelta, aikoen toimittaa asian vieraitteni seisoessa ulkopuolella. Se aikomukseni meni kuitenkin tyhjiin, sill? heti kun ovi avautui, ty?ntyiv?t he v?kivoimalla sivuitseni, ja tullen huoneeseen yhdess? ryt?k?ss? kehottivat minua viittauksilla sulkemaan oven j?lleen.

Seurasin kehotusta ep?luuloisena, k??nt?m?tt? silmi?ni vieraista. Suuri oli senvuoksi h?mm?stykseni ja h?mminkini, kun he suljettuani oven heittiv?t pois vaippansa ensin toinen ja sitten toinen, ja min? n?in edess?ni herra du Mornayn ja Navarran kuninkaan hyvintunnetun muodon.

He n?yttiv?t olevan kovasti huvitettuja, he katsoivat toisiinsa ja nauroivat, niin ett? luulin jo tuokion ett? jokin satunnainen yhdenn?k?isyys erehdytti minua ja ett? n?m? olivat sittenkin kujeilijoita. Niin seisoin kotvan aikaa heihin tuijottaen; ja kuningas avasi suunsa ensiksi. "Emme kai ole erehtyneet, du Mornay, vai kuinka?" sanoi h?n, heitt?en nauravan katseen minuun.

"Emme, sire", vastasi du Mornay. "T?m? on herra de Marsac, josta mainitsin teille."

Min? kiiruhdin h?mmennyksiss?ni ja ihmeiss?ni osottamaan kuninkaalle tulevaa kunnioitusta tuhansin anteeksipyynn?in. H?n kuitenkin keskeytti puheeni lyhyeen, sanoen erinomaisen yst?v?llisesti: "Bretagnen Marsac'ista arvatenkin?"

"Aivan niin, sire."

"Sitten olette kai Bonnen sukua?"

"Olen tuon suvun viimeinen j?sen", vastasin kunnioittavasti.

"Se on n?ytellyt osansa", virkkoi h?n istuutuen samassa tuolilleni kodikkaalla sulavuudella, mik? vieh?tti minua. "Teid?n tunnuslauseenne on 'Hyv? usko', eik? niin? Ja Marsac on, jollen v??rin muista, Vilainen varrella, ei kaukana Rennes'ist??"

Vastasin ett? niin oli, lis?ten t?ydest? syd?mest?ni, ett? olin pahoillani, kun minun t?ytyi ottaa vastaan niin suuri valtias niin puutteellisessa asunnossa.

"No niin", puuttui du Mornay puheeseen, katsellen huolettomasti ymp?rilleen, "my?nn?n, ett? teill? on omituinen maku huonekalujenne j?rjest?misess?, herra de Marsac. Te..."

"Mornay!" huudahti kuningas ter?v?sti.

"Mit?, sire?"

"Hiljaa! Kyyn?rp??nne on kynttil?ss?. Varokaa sit?!"

Mutia min? ymm?rsin hyvin h?nen tarkotuksensa. Jos syd?meni oli ollut t?ysi jo ennenkin, niin nyt se tuli tulvilleen. K?yhyys ei ole niin h?pe?llist? kuin ne pienet petokset, joihin se ihmisi? pakottaa. Kun jalosukuisen miehen ep?ilem?t?n velvollisuus on peitt?? alastomuutensa syrj?isten katseilta ja varsinkin alemman kansan silmilt?, joka on taipuvainen perustamaan arvostelunsa ulkonaisiin seikkoihin, olin min? joitakin p?ivi? takaperin ollut pakotettu, s?ilytt??kseni mahdollisuuden mukaan ulkonaista arvokkuuttani, siirt?m??n j?lelle j??neet huonekaluni siihen osaan huonetta, joka n?kyi ulkopuolelle oven auki ollessa. T?ten j?i sisempi osa huonetta tyhj?ksi ja paljaaksi. Sis?ll?olija tietysti heti huomasi tuon keinotekoisuuden, ja minun t?ytyy sanoa, ett? Mornayn sanat saivat veren nousemaan otsalleni.

Hetke? my?hemmin olin kuitenkin iloinen siit?, ett? h?n oli ne lausunut, sill? ilman niit? en olisi koskaan, tai en ainakaan niin varhain, tullut tiet?m??n sit? syd?men hyvyytt? ja harvinaista huomion nopeutta, joka aina oli ominainen kuninkaalle.

Navarran kuningas oli siihen aikaan kolmenkymmenenviiden vuoden vanha, tukka ruskea, kasvot punakat ja viikset ainakin toisella puolella harmahtavat. H?nen kasvonpiirteit??n, jotka luonto oli valanut ankaraan, k?skev??n kaavaan, lievensi pysyv?inen s?ihke ja henkevyys, jollaista en ole koskaan n?hnyt keness?k??n muussa, mutta joka h?ness? tuli viel? erikoisemmin huomattavaksi synkkin? ja vaaranalaisina hetkin?. Varhaisimmasta nuoruudestaan saakka vaaroihin tottuneena h?n nautti niist? kuin juhlahetkist?, tervehtien niitten tuloa hilpe?ll? ilolla, mik? h?mm?stytti urheitakin miehi? ja sai toiset pit?m??n h?nt? ihmiskunnan varomattomimpana olentona. Mutta sellainen h?n ei ollut, p?invastoin. Ei milloinkaan ole Ranskan sotamarsalkka huolellisemmin valmistautunut taisteluun - vaikkakin h?n taistelun tuoksinan kerran alettua k?ytt?ytyi kuin mik? ratsuv?en kapteeni ik??n - eik? itse du Mornaykaan istunut neuvosp?yt??n varustettuna t?sm?llisemmill? tiedoilla asioista. H?nen tavaton ?lyns? ja s?vyis? k?yt?stapansa, samalla kun ne kiinnittiv?t h?nen palvelijansa yh? lujemmin h?neen, tuottivat kerta kerralta pettymyksi? h?nen vastustajilleen, jotka ajattelivat ett? niin suuri ulkonainen vieh?tys voi johtua ainoastaan pintapuolisesta luonteesta, ja niinollen vasta liian my?h??n huomasivat, ett? tuon miehen ?ly oli heid?t voittanut, miehen jota he halveksien nimittiv?t Béarnin prinssiksi, mutta joka oli sadoin kerroin viekkaampi kuin he, ollen mestari sek? miekan ett? kyn?n k?yt?ss?.

Paljon t?st?, mink? nyt koko maailma tiet??, tulin min? tuntemaan vasta j?lest?p?in. Tuolla hetkell? en joutanut ajattelemaan paljon muuta kuin kuninkaan yst?v?llisyytt?, mist? h?n antoi viel? uuden osotuksen, vaatien minua istumaan vuoteelle keskustellessamme. "Te kummastelette, herra de Marsac", sanoi h?n. "mik? tuo minut t?nne ja mink?t?hden olen tullut teit? tapaamaan sensijaan ett? olisin kutsunut teid?t luokseni? Viel? enemm?n ehk? kummastelette sit?, ett? tulen ?iseen aikaan ja niin salaper?isesti? Selit?n sen teille. Mutta ensiksi, jottei tuloni t?ytt?isi teit? turhilla toiveilla, on minun sanottava suoraan, ett? vaikka voinkin auttaa teid?t nykyisest? pulastanne, suostuittepa siihen ehdotukseen, jonka aion teille tehd?, tai ette, niin en voi ottaa teit? palvelukseeni; kaikki paikat ovat siin? todellakin kaksinkerroin k?ytetyt. Du Mornay mainitsi teid?t minulle, mutta ollakseni oikeudenmukainen toisia kohtaan oli minun vastattava, etten voinut tehd? mit??n."

Minun t?ytyy tunnustaa, ett? t?m? omituinen johdanto masensi toivoni, joka oli jo kohonnut sangen korkealle. Mutta maltoin kuitenkin mieleni niin hyvin kuin taisin ja sopersin vastaukseksi, ett? se kunnia, jonka Navarran kuningas minulle osotti tulemalla luokseni, teki minut kyllin onnelliseksi.

"Ei sent??n, tuo kunnia minun t?ytyy riist?? teilt?", vastasi h?n hymyillen, "vaikka n?en, ett? teist? tulisi erinomainen hovimies - paljon parempi kuin t?m? du Mornay, joka ei el?ess??n ole saanut suustaan noin soreita sanoja. Sill? minun t?ytyy velvottaa teid?t pit?m??n t?m? k?ynti salaisuutena, herra de Marsac. Jos siit? levi?isi pienint?k??n vihi?, niin teid?n palveluskelpoisuutenne minuun n?hden olisi mennyt, ja mennyt i?ksi!"

Niin merkillinen tiedonanto t?ytti minut ihmettelyll?, jota tuskin saatoin peitt??. Vain vaivoin l?ysin sanoja vakuuttaakseni kuninkaalle, ett? h?nen m??r?yksens? tulisi uskollisesti noudatetuksi.

"Siit? olenkin vanna", vastasi h?n tavattoman yst?v?llisesti. "Jollen olisi varma siit?, samoinkuin, sen nojalla mit? minulle on kerrottu teid?n urhoollisuudestanne serkkuni vallottaessa Brouagea, siit?kin, ett? te olette enemm?n tekojen kuin sanojen mies, niin en olisi nyt t??ll? tekem?ss? sit? ehdotusta, jonka nyt saatte kuulla. Se on t?llainen. En voi antaa teille toivoa julkisesta virasta, mutta voin tarjota teille seikkailun - jos seikkailut ovat teid?n makuunne -, joka on yht? vaarallinen ja ep?kiitollinen kuin mihin koskaan mik??n Amadis on ryhtynyt."

"Yht? ep?kiitollinenko, sire?" sopersin min? ep?illen olinko kuullut oikein, tuo lause tuntui niin omituiselta.

"Yht? ep?kiitollinen", vastasi h?n, ja h?nen ter?v? silm?ns? n?ytti lukevan ajatuksia. "N?ette, ett? puhun teille suoraan", jatkoi h?n huolettomasti. "Voin tarjota teille t?m?n seikkailun - se on valtakunnan hyv?ksi - mutta enemp?? en voi tehd?. Navarran kuningas ei saa tulla siin? n?kyviin, eik? h?n voi suojella teit?. Menestyttep? siin? tahi h?vi?tte, niin te seisotte yksin. Ainoa lupaus, mink? annan, on se, ett? jos joskus voin turvallisesti tunnustautua tuon teon alkuunpanijaksi, niin ollen palkitseva tekij?n."

H?n vaikeni, ja min? tuijotin h?neen kotvan aikaa peittelem?tt?m?n ihmettelyn vallassa. Mit? h?n tarkoitti? Olivatko h?n ja tuo toinen todellisia olentoja, vai uneksinko min??

"Ymm?rr?ttek??" kysyi h?n vihdoin, v?h?inen malttamattomuuden v?re ??ness?.

"Kyll?, sire, luulen ymm?rt?v?ni", sopersin, vaikka toden totta en ymm?rt?nyt v?h??k??n.

"No, mit? sanotte siihen - suostutteko vai ette?" virkkoi h?n. "Suostutteko ryhtym??n tuohon seikkailuun, vai tahtoisitteko kuulla tarkemmin, ennenkuin voitte tehd? p??t?ksenne?"

Min? ep?r?in. Jos olisin ollut kymmenen vuotta nuorempi, olisin ep?ilem?tt? heti paikalla huudahtanut suostuvani, sill? olin aina ollut k?rk?s sellaisiin yrityksiin, joista saattoi toivoa kunniaa. Mutta vaikka syd?mess?ni olin altis kuolemaankin kuninkaan puolesta, niin h?nen alkulauseensa omituisuudessa oli jotakin, joka hillitsi minua, ja siksi vastasin mahdollisimman n?yr?sti: "Te tulette nyt pit?m??n minua vaivaisena hovimiehen?, sire, mutta hullu on kuitenkin se, joka hypp?? kuoppaan mittaamatta sen syvyytt?. Tahtoisin mielell?ni, kunnioittavasti sanoen, kuulla kaikki mit? voitte ilmaista minulle."

"Pelk??np?", vastasi h?n nopeasti, "ett? jos tahdotte saada enemm?n valaistusta asiaan, yst?v?ni, niin on teid?n saatava toinen kynttil?."

S?ps?hdin, kun h?n niin ?kki? muutti puhetapaansa. Mutta huomatessani, ett? kynttil? todellakin oli palanut jalustan tasalle, nousin yl?s anteeksi pyydellen ja menin noutamaan toista kaapista. Sill? hetkell? en huomannut, vaikka kyll? j?lest?p?in, ett? kuningas oli tarkotuksella etsinyt t?t? tilaisuutta neuvotellakseen seuralaisensa kanssa. Huomasin vain palatessani paikalleni vuoteelle, ett? he istuivat hiukan l?hemp?n? toisiaan ja ett? kuningas silm?ili minua hyvin tarkasti ennenkuin puhui - vaikka h?n yh? heilutti huolettomasti toista jalkaansa ilmassa.

"Puhun teille tietysti", jatkoi h?n sitten, "t?ydell? luottamuksella, uskoen ett? te olette miehen? yht? kunniallinen kuin urhoollinenkin. Se mink? antaisin teille teht?v?ksi, on lyhyesti sanottuna naisenry?st?. Ei", lis?si h?n kiiruusti, naurava virnistys kasvoillaan, "elk?? pelj?tk?! Ei se ole minun lemmittyni, enk? suinkaan turvautuisi t?h?n vakavaan yst?v??ni, jos tarvitsisin apua senlaatuiseen asiaan. Bourbonin Henrik kykenee kyll?, Luoja auttakoon, itse vapauttamaan syd?nk?pyns?. T?m? on valtioasia ja kokonaan toista maata, vaikka emme voi t?ll? hetkell? ilmaista teille sen tarkoitusta."

Kumarsin ??nett?m?n?, tuntien itseni jonkunverran j??htyneeksi ja neuvottomaksi, ja kukapa ei tuntisi saadessaan sellaisen kehotuksen? Olin odottanut seikkailua, jossa tulisin tekemisiin vain miesv?en kanssa - salaista rynn?kk?? tai muurinr?j?ytt?mist?. Mutta muistaessani huoneeni alastomuuden ja kuninkaan minulle osottaman kunnian tunsin, ettei minulla ollut varaa valita ja vastasin: "Jos asia on sellainen, niin olen kokonaan teid?n k?ytett?viss?nne."

"Hyv? on", vastasi h?n reippaasti, vaikka minusta n?ytti kuin h?n olisi katsahtanut du Mornayhin moittivasti, ik??nkuin ep?illen h?nen suosituksensa paikalleen osumista. "Mutta sanotteko saman", jatkoi h?n, siirt?en silm?ns? minuun ja puhuen harvakseen ik??nkuin tahtoen koetella minua, "kun ilmotan teille, ett? ry?stett?v? nainen on Turennen kreivin holhokki? Turennen kreivi on melkein yht? mahtava kuin min?kin ja haluaisi mielell??n olla viel? mahtavampi; h?n sanoi minulle juuri eilen, ettei h?n koskaan matkusta v?hemm?n kuin viisikymment? miest? seurueessaan, ja h?nell? on tuhat pyssymiest? k?ytett?v?n??n. Onko seikkailu teille mieluinen viel? nytkin, kun tied?tte t?m?n?"

"Se on viel? mieluisempi minulle nyt", vastasin uljaasti.

"Teid?n tulee oivaltaa viel? yksi seikka", jatkoi h?n. "On t?rke?t? saada viedyksi pois t?m? nainen, joka on nyt sulettuna kreivin kartanoon Chizéss?; mutta yht? t?rke?t? on, ett? kreivin ja minun v?lini pysyy rikkoutumatta. Sent?hden t?ytyy asian toimeenpanijana olla riippumaton mies, joka ei ole milloinkaan ollut minun palveluksessani eik? mink??nlaisessa yhteydess? kanssani. Jos joudutte kiinni, on teid?n suoritettava rangaistus turvautumatta minuun."

"Ymm?rr?n t?ydellisesti, sire", vastasin min?.

"Ventre Saint Gris!" huudahti h?n, puhjeten hiljaiseen nauruun. "Vannonpa ett? mies pelk?? enemm?n naista kuin kreivi?! Sellaisia ei liene monta meid?n hovissamme."

Du Mornay, joka oli istunut ??nett?m?n? polveaan sivellen, nyrpisti huuliaan, vaikka saattoi hyvin n?hd?, ett? h?n t?ydellisesti yhtyi kuninkaan hyv?ksym??n mielipiteeseen. H?n tarttui nyt vuorostaan puheeseen. "Teid?n luvallanne, sire", sanoi h?n, "teen selv?? t?lle herralle yksityiskohdista."

"Tehk?? se, yst?v?ni", vastasi kuningas. "Ja tehk?? se lyhyeen, sill? jos viivymme t??ll? viel? kovin kauan, aletaan minua kaivata, ja hovi tulee yks-kaks l?yt?m??n minulle uuden lemmityisen."

H?n puhui leikill? ja nauraen, mutta huomasin du Mornayn h?tk?ht?v?n noista sanoista, ik??nkuin ne eiv?t olisi olleet h?nelle mieleen. Ja j?lkeenp?in kuulin, ett? hovissa oli siihen aikaan todellakin hyvin j?nnitt?v?n? kysymyksen?, kuka tulisi olemaan seuraava suosikki, sill? h?nen kiintymyksens? kreivit?r de la Guicheen oli silminn?ht?v?sti h?ltym?ss?, ja se mielenkiinto, jota h?n sill? hetkell? osotti madame de Guercheville? kohtaan, oli viel? pelkk?? arvailua.

Du Mornay ei kuitenkaan kiinnitt?nyt n?kyv?? huomiota kuninkaan sanoihin, vaan alkoi antaa minulle ohjeita. "Chizé, jonka nimi on teille tunnettu", lausui h?n, "on kuuden penikulman p??ss? t??lt?. Neiti de la Vire on suljettuna luoteiseen huoneeseen toisessa kerroksessa, puiston puolella. Enemp?? en voi teille sanoa, paitsi ett? h?nen seuranaisensa on nimelt??n Fanchette ja ett? h?neen voi luottaa. Talo on hyvin vartioitu, ja te tarvitsette nelj? tai viisi miest?. Konnia on kyll? palkattavissa yllin kyllin, mutta katsokaa, ett? saatte sellaisia, joita voitte pit?? kurissa, ja ettei neidille tapahdu mit??n loukkaavaa heid?n seurassaan. Pit?k?? hevoset valmiina, ja heti kun olette saanut neidin vapaaksi, ratsastakaa h?nen kanssaan pohjoiseen niin joutuin kuin h?nen voimansa sallivat. Teid?n ei miss??n tapauksessa pid? s??st?? h?nt?, jos Turenne on kintereill?nne. Teid?n tulee olla Loiren toisella puolella kuusikymment? tuntia sen j?lkeen kuin olette l?hteneet Chizést?."

"Loiren toisella puolella!" huudahdin h?mm?styksiss?ni.

"Juuri niin, Loiren toisella puolella", vastasi h?n hiukan jyrk?sti. "Olkaa hyv? ja muistakaa, ett? teid?n teht?v?nne on saattaa neiti de la Vire mahdollisimman nopeasti Blois'han. Siell? on teid?n, her?tt?en niin v?h?n huomiota kuin mahdollista, kysytt?v? parooni de Rosny't? 'Vertavuotavassa syd?mess?' St. Denys'n kadulla. H?n ottaa pit??kseen huolta neidist? tahi ilmoittaa teille, miten teid?n on h?nen kanssaan menetelt?v?, ja teht?v?nne on silloin suoritettu. Oletteko nyt selvill??"

"T?ydellisesti", vastasin min?, puhuen vuorostani hiukan kuivakiskoisesti. "Mutta neiti on ymm?rt??kseni nuori. Mit?s, jollei h?n tahdokaan seurata minua, outoa miest?, joka saavun h?nen luoksensa y?ll? ikkunan kautta?"

"Siit? on pidetty huoli", oli vastaus. H?n k??ntyi kuninkaan puoleen, joka hetkisen etsitty??n veti taskustaan pienen esineen. H?n antoi sen seuralaiselleen, ja t?m? ojensi sen minulle. Otin sen uteliaana. Se oli kultarahan puolikas, jonka taitettu sivu oli karhea ja rosoinen. "N?ytt?k?? t?m? neidille", jatkoi du Mornay, "niin h?n seuraa teit?. H?nell? on toinen puolikas."

"Mutta varokaa", lis?si Henrik painavasti, "mainitsemasta h?nellek??n mit??n Navarran kuninkaasta. Huomatkaa tarkoin, herra de Marsac! Jos te jossakin tilaisuudessa tulette mainitsemaan minua, saatte te kunnian kutsua minua yst?v?ksenne ja k?ytt?? minusta puhuessanne aina sit? nimityst?."

T?m?n h?n sanoi niin yst?v?llisen n?k?isen?, ett? min? olin aivan hurmaantunut ja tunsin itseni todellakin onnelliseksi saadessani osakseni sellaisia sanoja valtiaalta, jonka nimi jo silloin oli niin kuuluisa. Eik? tyydytykseni suinkaan v?hentynyt, kun h?nen seuralaisensa veti esiin kukkaron, joka sis?lsi, kuten h?n sanoi, kolmesataa kruunua kullassa, ja antoi sen minun haltuuni pyyt?en suorittamaan siit? matkan kulungit. "Varokaa kuitenkin", lis?si h?n vakavasti, "miehi? palkatessanne n?ytt?ytym?st? rikkaalta, jottei seikkailu n?ytt?isi jonkun syrj?isen henkil?n toimeenpanemalta. Heid?t on parempi j?tt?? siihen k?sitykseen, ett? teid?n oman ulkonaisen asemanne toivottomuus on ollut siihen pakottamassa. Turvautukaa lupaukseen mieluummin kuin anteliaisuuteen, mik?li se k?y p?ins?. Ja kun annatte, niin olkaa kuin jokainen livre olisi kukkaronne viimeinen."

Henrik ny?k?ytti hyv?ksyv?sti. "Mainio neuvo!" mutisi h?n, nousten yl?s ja vet?en vaippaa hartioilleen. "Samanlainen, joita te, Mornay, aina minulle annatte, ja joita min? harvoin seuraan - valitettavasti! Mutta kuitenkin v?h?arvoinen verrattuna t?h?n", H?n otti miekkani p?yd?ll? puhuessaan ja punnitsi sit? k?dess??n. "Kaunis kapine", jatkoi h?n, k??ntyen ?kki? ja katsoen minua tiukasti silmiin. "Sangen kaunis kapine. Jos olisin teid?n sijassanne, herra de Marsac, niin katsoisin ett? se helposti luistaisi huotrastaan. Niin, enemm?nkin, mies, k?ytt?k?? sit?!" h?n lis?si, alentaen ??nt??n ja ty?nt?en leukansa esiin, samalla kuin h?nen silm?ns?, jotka yh? kiinte?mmin katsoivat minuun, n?yttiv?t tulevan kylmiksi ja koviksi kuin ter?s. "K?ytt?k?? sit? viimeiseen asti, sill? jos joudutte Turennen kynsiin, niin Jumala auttakoon teit?, min? en voi!"

"Jos joudun kiinni, sire", vastasin vavisten, mutta en pelosta, "niin tulkoon kohtaloni minun p??lleni."

T?m?n sanottuani n?in kuninkaan silmien lauhtuvan ja h?nen kasvojensa ilmeen muuttuvan niin nopeasti, ett? tuskin tunsin h?nt? samaksi mieheksi. H?n antoi aseen pudota r?m?ht?en p?yd?lle. "Ventre Saint Gris!" huudahti h?n, omituinen kaihoava v?re ??ness??n, "Taivaan kautta vakuutan, ett? tahtoisin olla teid?n sijassanne. Ly?d? kerran tai kahdesti v?litt?m?tt? seurauksista. L?hte? matkaan hyv? hevonen allani ja hyv? miekka sivullani ja katsoa mit? onneni toisi muassaan. Olla irti kaikista valtiopuuhista ja asiakirjoista, eik? antaa en?? ainoatakaan julistusta t?ss? maailmassa, vaan olla kerta kaikkiaan Ranskan mies, jolla on kaikki voitettavana eik? menetett?v?n? mit??n, paitsi lemmityn rakkaus! Ah, Mornay, eik? olisi suloista j?tt?? kaikki t?m? kuohu ja humu ja ratsastaa kauas Coarrazen vihreisiin metsiin?"

"Ep?ilem?tt?, jos pid?tte Coarrazea parempana kuin Louvrea, sire", vastasi du Mornay kuivasti, minun seisoessani ??nett?m?n? ja ihmettelev?n? tuon kummallisen miehen edess?, joka saattoi niin ?kki? muuttua vakavasta iloiseksi, puhua yhdell? hetkell? niin j?rkev?sti ja heti seuraavalla kuin raju poikanulikka. "Ep?ilem?tt?", vastasi h?n, "Jos niin haluatte, sire, ja jos luulette ett? Guisen herttua antaisi teid?n siell?k??n el?? rauhassa. Olen varma, ett? Turenne tulee iloiseksi kuullessaan p??t?ksenne. H?net valitaan ep?ilem?tt? kirkkojen suojelijaksi. Ei, sire, se olisi h?pe?!" jatkoi du Mornay miltei ankarana. "J?tt?isittek? Ranskan, jota joskus olen kuullut teid?n sanovan rakastavanne, ajelehtimaan oman onnensa nojaan? Riist?isittek? silt? ainoan miehen, joka rakastaa sit? sen itsens? takia?"

"Niinp? niin, mutta se on niin oikullinen kulta, hyv? yst?v?", vastasi kuningas nauraen, katsoen syrj?silm?ll? minuun. "Ei kukaan ole sen kainompi tai vaikeammin vallotettava! Ja eik? paavi sit?paitsi ole meid?t erottanut?"

"Paavi! Hiiteen paavi!" huudahti du Mornay kiihke?n k?rsim?tt?m?sti. "Mit? h?nell? on Ranskan kanssa tekemist?? H?vyt?n tunkeilija, ja italialainen p??llep??tteeksi! Tahtoisin ett? h?n ja koko tuo joukkokunta upotettaisiin mereen sata sylt? syv??n. Mutta sit? ennen tahtoisin l?hett?? h?nelle raamatunlauseen sulatettavaksi."

"Esimerkiksi?" sanoi kuningas.

"Mink? Jumala on yhteen liitt?nyt, sit? ei ihmisen pid? erottaman."

"Amen!" lausui Henrik lempe?sti. "Ja Ranska on kaunis ja suloinen morsian."

Senj?lkeen h?n vaipui niin syv??n ??nett?myyteen, niin tummiin mietteisiin, kuten minusta n?ytti, ett? h?n meni pois sanomatta minulle edes hyv?sti? tai n?ytt?m?tt? muistavan minun l?sn?oloanikaan. Du Mornay vaihtoi kanssani muutamia sanoja vakuuttautuakseen siit?, ett? olin ymm?rt?nyt, mit? minun oli teht?v?, ja lausuttuaan monta yst?v?llist? sanaa, jotka tarkoin k?tkin mieleeni ja joita sittemmin usein muistelin, riensi portaita alas is?nt?ns? j?lkeen.

On helppo k?sitt??, kuinka iloiseksi tunsin itseni j??ty?ni yksin. Se ei ollut kuitenkaan mit??n hurjaa riemua, vaan tyynt? iloisuutta, joka tosin pani vereni voimakkaammin sykkim??n ja saattoi minut j?lleen katsomaan maailmaa lujin katsein ja selkein mielin, mutta ei suinkaan loihtinut eteeni trubaduurin palatseja tai mit??n h?ik?isevi? toiveita. Mit? kauemmin ajattelin ?skeist? keskustelua, sit? selvemmin oivalsin totuuden. Kun kuninkaan l?sn?olo ja h?nen erinomaisen yst?v?llisyytens? ylleni heitt?m? lumo alkoi menett?? voimaansa, k?sitin yh? varmemmin, mink?t?hden h?n oli tullut minun luokseni. Se ei merkinnyt sit?, ett? h?n olisi tahtonut osottaa erikoista suosiotaan miehelle, jota h?n tunsi ainoastaan kuulopuheitten perusteella ja nimelt? tuskin ollenkaan, vaan sit?, ett? h?n tarvitsi miest?, joka oli k?yh? ja sentakia v?sym?t?n, keski-ik?inen (mist? seuraa vaiteliaisuus), v?h?n tunnettu - ja sentakia turvallinen v?likappale, ja kaiken lis?ksi kunnianmies, koska oli kysymyksess? sek? salaisuus ett? nainen.

Samalla sent??n ihmettelinkin. Katsoessani p?yd?ll? olevasta rahakukkarosta k?dess?ni olevaan taitettuun rahaan, en tiennyt kumpaa olisin kunnioittanut enempi: sit? luottamustako, jolla edellinen oli uskottu haaksirikkoiselle ja rutik?yh?lle miehelle, vaiko sen naisen rohkeutta, jonka oli seurattava minua j?lkim?isen turvin.

On luonnollista, ett? mietiskelin syv?sti ja my?h??n y?h?n minulle uskotun teht?v?n vaikeuksia. Huomasin, ett? se jakautui kahleen osaan: nainen oli ensiksi vapautettava ja sitten oli h?net saatettava turvallisesti Blois'han, jonne oli matkaa kuusikymment? peninkulmaa. Vapauttamisen arvelin voivani suorittaa yksin?ni tai ainoastaan yhden kumppanin avulla.

Mutta katsoen niihin rauhattomiin oloihin, mitk? siihen aikaan vallitsivat maassa ja eritt?inkin Loiren kahden puolen, en juuri voinut keksi?, miten olisin saanut turvatuksi naishenkil?n matkalla pohjoiseen p?in, jollei minulla ollut mukanani v?hint??n viiden miekan voimaa.

Ei n?ytt?nyt suinkaan helpolta saada n?it? kokoon muutaman tunnin sis??n, vaikkakin Navarran hovin l?sn?olo oli tuonut St. Jeaniin seikkailijoita joukottain. Mutta kuninkaan m??r?ys oli tinkim?t?n, ja sit? oli noudatettava v?litt?m?tt? pienist? uhrauksista ja vaaranalaisuudenkin uhalla. N?in ollen en voinut keksi? sopivampaa miest? alottaakseni kuin Fresnoy'n.

H?nen luonteensa oli alhainen, ja h?n oli aikaa sitten luopunut aateluuden-vaatimuksistaan - sellaisista kuin h?nell? oli ollut; luullakseni ne olivat hyvin h?m?r?per?isell? pohjalla. Mutta sama syy, joka oli saattanut minut turvattomaksi - nimitt?in Condén prinssin kuolema - oli paljastanut h?net viimeiseen riekaleeseen saakka; t?m? seikka saattoi minut ehk? kerke?ksi haluamaan h?nt? palvelukseeni ja n?kem??n h?nen ansiopuolensa. Tunsin h?net jo ennalta rohkeaksi, h?ik?ilem?tt?m?ksi mieheksi, joka osasi iske? niin ett? sattui. Pidin h?nt? my?skin luotettavana niin pitk?lle kuin h?nen velvollisuutensa k?vi yhteen h?nen etujensa kanssa.

L?ksin siis liikkeelle etsim??n Fresnoy'ta niin pian kuin p?iv? oli vaiennut ja kun olin ruokkinut ja huoltanut Cidin, mik? aina oli p?iv?ni ensim?inen askare. Hyv? onni auttoikin minua tapaamaan h?net aamukulaustaan ottamasta "Kolmen kyyhkysen", pienen, l?hell? pohjoisporttia sijaitsevan ravintolan edustalla. Oli enemm?n kuin kaksi viikkoa siit? kuin olin n?hnyt h?nt?, ja sill? aikaa oli h?ness? tapahtunut niin suuri muutos pahempaan p?in, ett? min?, oman r?nsistyneisyyteni unohtaen, katsoin h?neen karsaasti, ik??nkuin ep?illen, olisiko viisasta palkata palvelukseensa miest?, jossa niin selv?sti n?kyi k?yhyyden ja hillitt?m?n el?m?n j?ljet. H?nen suuret kasvonsa - h?n oli j?re?tekoinen mies - n?kyiv?t hiljattain k?rsineen kovaa pahoinpitely?, ne olivat turpuneet ja sinert?v?t, ja toinen silm? oli melkein ummessa. Leuka oli ajelematon, tukka vanukkeinen ja nuttu kaulan alta auki ja lis?ksi rikkin?inen ja tahrainen. Kylm?st? ilmasta huolimatta - sill? aamu oli kolea, vaikka tyven - oli kapakan edustalla puolikymment? kuorma-ajuria, jotka joivat ja kinastelivat, sill? aikaa kuin heid?n juhtansa sammuttivat janoaan vesiruuhen ??ress?. Mutta nuo miehet n?yttiv?t yksimielisesti j?tt?v?n h?nen haltuunsa penkin, jolla h?n istui. Enk? sit? juuri ihmetellytk??n n?hdess?ni sen ?rtyisen ja villin ilmeen, jonka h?n heitti minuun l?hestyess?ni h?nt?. Lukiko h?n kasvoistani ensivaikutelman laadun vai muustako syyst? h?n tunsi vastenmielisyytt? seuraani kohtaan, en voinut m??ritell?. Mutta en antanut h?nen k?yt?ksens? s?ikytt?? itse?ni, vaan istuuduin h?nen viereens? ja tilasin viini?.

H?n ny?kk?si ?ke?sti vastaukseksi tervehdykseeni ja heitti minuun syrj?silm?ll? puoleksi h?peilev?n, puoleksi vihaisen katseen. "El teid?n tarvitse katsoa minuun niinkuin koiraan", mumisi h?n sitten. "Ette te n?yt? kovin hienolta itsek??n. Mutta olettepa tainnut tulla ylpe?ksi, sitten kuin saitte niin suuren viran hovissa!" Ja h?n nauraa remautti, niin ett? my?nn?n olleeni jo kahdella p??ll?, antaako tuon pilkan menn? ilman kouraantuntuvaa vastausta vai ei.

Kuitenkin hillitsin itseni, vaikka poskiani kuumensikin. "Vai olette tekin sen kuullut", virkahdin, koettaen puhua v?linpit?m?tt?m?sti.

"No, kuka ei olisi siit? kuullut?" sanoi h?n, nauraen suullaan, vaikka h?nen silmist??n oli iloisuus kaukana. "Herra de Marsacin virka. Ha, ha! Kuulkaahan..."

"Riitt?? jo siit?!" huudahdin min?. Ja voin sanoa, ett? min? v??ntelehdin istuimellani. "Minusta n?hden on tuo sukkeluus jo vanha, eik? se huvita minua."

"Mutta se huvittaa minua", vastasi h?n irvist?en.

"Antakaa sen kuitenkin olla", sanoin min?; ja luulen ett? h?n luki varotuksen silmist?ni. "Olen tullut puhumaan teille muusta asiasta."

H?n ei kielt?ytynyt kuuntelemasta, mutta heitti s??rens? ristiin ja alkoi yl?s kapakan kilpeen katsellen vihellell? raa'an ja h?vytt?m?n n?k?isen?. Mutia tarkotukseni muistaen maltoin mieleni ja jatkoin: "Asia on se, ett? meill? kummallakaan ei t?t? nyky? ole viljalti rahoja."

Ennenkuin ehdin sanoa muuta, k??ntyi h?n rajusti minuun p?in ja karkeasti kiroten ty?nsi turvonneet, vihasta punaiset kasvonsa l?helle minun kasvojani. "Kuulkaas, herra de Marsac!" huusi h?n kiivaasti. "Sanon teille kerta kaikkiaan, ett? se on turhaa vaivaa! Minulla ei ole rahaa, enk? voi sit? maksaa. Sanoin kyll?, kun lainasitte minulle pari viikkoa sitten, ett? saisitte sen t?ll? viikolla. No niin", ja h?n l?im?ytti k?mmenens? penkkiin, "minulla ei ole, eik? teid?n kannata ruveta karhuamaankaan minulta. Te ette voi saada sit?, ja sill? hyv?!"

"Hittoa min? siit?!" huudahdin min?.

"Mit??" huudahti h?n, tuskin uskoen korviaan.

"Viis min? siit?!" toistin ylpe?sti. "Kuuletteko? Min? en ole tullut sit? varten. Olen tullut tarjoamaan teille ty?t?, ja hyv?palkkaista ty?t?, jos tahdotte ruveta yksiin tuumiin kanssani ja pit?? suoraa peli?, Fresnoy."

"Suoraa peli?!" huusi h?n kiroten.

"No, no", sanoin min?, "olkoon menneet menneit? minun puolestani, jos niin haluatte. Seikka on se, ett? minulla on hankkeissa seikkailu, johon tarvitsen apua ja voin siit? maksaa."

H?n katsoi minuun ovelasti, tarkastaen silmill??n jokaista rikkeint? ja parsittua kohtaa nutuissani, "Kyll?h?n autan teit? mielell?nikin", sanoi h?n vihdoin. "Mutta haluaisin n?hd? ensin rahat."

"Kyll? saattekin", vastasin min?.

"Sitten l?hden kyll? mukaanne. Voitte luottaa minuun viimeiseen hengenvetooni saakka!" huusi h?n nousten pystyyn ja ojentaen minulle k?tens? karkealla suoruudella, jonka en kuitenkaan antanut pett?? itse?ni luottamaan h?neen kovinkaan paljon. "Ja kenen se asia sitten on, ja mik? se on?"

"Asia on minun", vastasin kylm?sti. "Se on naisen ry?st?."

H?n vihelsi ja tarkasteli minua j?lleen, julkea v?ike silmiss??n.

"Naisen?" huudahti h?n. "Hm! Joltakin nuorelta veijarilta voisi odottaa sellaista - mutta se on teid?n asianne. Kuka se on?"

"Se on my?skin minun asiani", vastasin kylm?sti; minua inhotti tuon miehen helposti ostettava ja alhainen luonne, ja olin t?ysin vakuutettu, ettei minun sopinut luottaa h?neen miekkani ter?? pitemm?lle. "Kaikki mit? teilt? vaadin, Fresnoy", jatkoin j?yk?sti, "on se, ett? kymmeneksi p?iv?ksi antaudutte minun k?ytett?v?kseni ja k?skett?v?kseni. Min? hankin teille hevosen ja annan teille - yritys on vaaranalainen, ja min? otan sen lukuun - kaksi kruunua p?iv?lt? ja viel? kymmenen lis??, jos onnistumme p??sem??n turvalliseen paikkaan."

"Ja se paikka on...?"

"Samantekev? mik?", vastasin min?. "Kysymys on nyt vain, suostutteko?"

H?n katseli ?re?n? maahan, ja saatoin huomata ett? h?nt? kiukutti kovasti se, ett? itsep?isesti pidin asian omana tietonani. "Enk? min? saa tiet?? sen enemp???" kysyi h?n, kaivellen maata huotransa k?rjell?.

"Ette sen enemp??", vastasin min? lujasti. "Olen p??tt?nyt tehd? ep?toivoisen yrityksen parantaakseni asioitani, ennenkuin ne liukuvat niin alas kuin teid?n, ja sen enemp?? en sano kenellek??n el?v?lle sielulle. Jos ette halua panna p??t?nne alttiiksi silm?t ummessa, niin sanokaa vain, ja min? menen jonkun toisen luokse."

Mutta h?nen tilansa, kuten hyvin tiesin, ei ollut sellainen, ett? h?n olisi voinut hyl?t? noin tuottavaa tarjousta, ja niinp? h?n viimein suostuikin uusilla uskollisuuden vakuutuksilla. Sanoin tarvitsevani nelj? ratsumiest? saattueeksemme, ja n?m?t h?n tarjoutui hankkimaan, sanoen ett? h?n tunsi juuri minulle sopivat miehet. Min? pyysin h?nt? kuitenkin palkkaamaan ainoastaan kaksi, ollen kyllin viisas asettaakseni itseni kokonaan h?nen k?siins?. Ja annettuani sitten h?nelle rahaa, jotta h?n voisi hankkia itselleen hevosen - panin ehdoksi ett? toisilla miehill? tuli olla omat hevosensa - ja m??r?tty?ni paikan, miss? kohtaisimme toisemme heti puolenp?iv?n j?lkeen, erosin h?nest? ja menin pois jotensakin alakuloisena.

Sill? aloin n?hd?, ettei kuningas ollut arvioinut liian suureksi aiotun yrityksen vaaroja, johon ainoastaan ep?toivoisten ja kovaosaisten miesten saattoi odottaa ryhtyv?n. Oivaltaen t?m?n, samoinkuin senkin siit? selv?sti johtuvan seikan, ett? minulla oli yht? paljon pelj?tt?v?? oman seurueeni kuin vihollisen puolelta, katsoin varsin v?hill? toiveilla edess?ni olevaa matkaa, jonka jokainen p?iv? ja jokainen tunti s?lytt?isi p??lleni yh? raskaamman pelon ja vastuunalaisuuden taakan.

Oli kuitenkin liian my?h?ist? per?yty?, ja siksi jatkoin valmistuksiani, joskaan en iloisin, niin kuitenkin p??tt?v?isin mielin. Asesep?ll?, jonka talossa asuin, terotutin miekkani ja laitatin pistoolini kuntoon, ja h?n toimitti minulle t?m?n viimeisen palveluksen samalla hyv?ntahtoisuudella, mit? h?n kaikessa oli osottanut minua kohtaan. Etsin ja palkkasin kaksi vankkaa miest?, joitten luotettavaisuudesta en paljon tiennyt, mutta jotka olivat siit? hyvi?, ett? heill? oli hevoset. Lis?ksi ostin itse kaksi talutettavaa hevosta neiti? ja h?nen seuranaistaan varten. Kun olin hankkinut viel? muitakin v?ltt?m?tt?mi? tarpeita, olivat rahavarani t?ten v?hentyneet kahteensataan kymmeneen kruunuun. Minulla oli kova aprikoiminen siit?, miten s?ilytt?isin t?m?n rahasummani niin, ett? se olisi varmassa turvassa ja sent??n aina k?ytett?viss?ni. Kysyin viimein neuvoa yst?v?lt?ni asesep?lt?, joka kehotti minua k?tkem??n sata kruunua hattuuni ja laittoi siihen taitavasti niille sijan. Kun hattu oli ter?ksell? vuorattu, ei siin? ollutkaan suurta vaikeutta. Toisen sadan ompelin satulat?ytteeseeni ja loput sijotin kukkarooni satunnaisia tarpeita varten.

Sataa tihutteli hiljalleen, kun v?h?n j?lkeen puolenp?iv?n vaelsin pohjoisporttia kohti miesteni seuraamana. Kadulla oli niin paljon kulkijoita kumpaankin suuntaan, ettei kulkueemme her?tt?nyt mit??n huomiota, eik? olisi her?tt?nyt, vaikka meit? olisi ollut kaksi kertaa niin monta. Kun saavuimme m??r?paikalle, joka oli noin nelj?nnestunnin matkan p??ss? portin ulkopuolella, oli Fresnoy jo siell?, pit?en sadetta suuren rautatammen katveessa. H?nell? oli mukanaan nelj? ratsumiest?, ja n?hty??n meid?n tulevan ratsasti h?n meit? vastaan huutaen raikkaasti: "Tervetuloa, herra kapteeni!"

"Tervetuloa vain", vastasin min?, pys?ytt?en Cidin ?kki? v?h?n erilleen h?nest?. "Mutta ket? nuo ovat, Fresnoy?" ja min? viittasin ratsastusraipallani h?nen nelj?? toveriaan.

H?n yritti suoriutua asiasta naurulla. "Oh, nuoko?" sanoi h?n. "Se on pian selitetty. Evankelistat eiv?t halunneet erota toisistaan, toin heid?t senvuoksi kaikki - Matteuksen, Markuksen, Luukkaan ja Johanneksen - ajatellen, ettette te ehk? olisi onnistunut hankkimaan miehi?nne. Ja voin taata, ettei teill? koskaan ole ollut sen rohkeampia poikia j?less?nne!"

Todellakin nuo nelj? n?yttiv?t olevan paatuneimpia pukareita mit? koskaan olin n?hnyt edess?ni, ja min? k?sitin, ettei minun sopinut ep?r?id?. "Kaksi tahi ei yht??n, Fresnoy", sanoin lujasti. "Kaksi pyysin teit? hankkimaan, ja kaksi min? otan - Matteuksen ja Markuksen tahi Luukkaan ja Johanneksen, miten vain haluatte."

"On s??li hajottaa kumppanuskuntaa", sanoi h?n mulkoillen karsaasti.

"Jos ei muu ole esteen?", tokaisin min?, "niin toinen minun miehist?ni on nimelt??n Johannes. Ja voimmehan risti? toisen Luukkaaksi, jos asia on sill? autettu."

"N?m? miehet ovat olleet Condén prinssin palveluksessa", mumisi h?n nyrpe?sti.

"Condén prinssi otti joskus palvelukseensa omituisia miehi?", vastasin min? katsoen h?nt? suoraan silmiin, "niinkuin meid?n kaikkien t?ytyy joskus tehd?. Siit? ei siis sen enemp??. Me otamme Matteuksen ja Markuksen. Toiset saatte laskea menem??n."

H?n n?ytti horjuvan hetken, ik??nkuin aikoisi olla tottelematta, mutta tarkemmin ajateltuaan h?n pyysi miehi? palaamaan takaisin. Ja kun olin lahjottanut kummallekin hopearahan, meniv?t he tiehens? hiukan kiroiltuaan, mutta sent??n jotensakin leppyisin?. Sitten Fresnoy tahtoi l?hdett?v?ksi heti matkaan, mutta min? m??r?sin odottamaan, kunnes nuo kaksi olivat poissa n?kyvist?, sill? halusin olla varma siit?, etteiv?t ne l?htisi meit? seuraamaan.

Luulen, ett? istuessamme siin? ratsujemme sel?ss? sateessa - sill? rautatammipensas ei riitt?nyt suojaamaan meit? kaikkia - muodostimme niin surkean n?k?isen joukon kuin konsanaan on ollut l?hd?ss? naista pelastamaan. Enk? voinut olla tuntematta surua silm?tess?ni tuota nyt komennuksessani olevaa v?ke?. Koko joukossa oli tuskin yht? ehj?? vaatekappaletta, ja kolmella ritarillani oli vain yksi kannus kullakin. N?itten vajavuuksien lis?ksi oli meill? kaksi turvonnutta silm??, toinen niist? Fresnoyn, ja yksi rikkily?ty nen?. Matteuksen hevosella ei ollut h?nt?jouhia, ja mik? oli viel? huomattavampaa, sen ratsastaja oli, kuten nyt huomasin, umpikuuro. Markuksen miekka oli huotraton ja suitset tavallista hamppuk?ytt?. Yhden seikan min? huomasin, josta olin hyvill?ni. Minun tuomani miehet katsoivat karsaasti Fresnoyn mukana tulleisiin, ja n?m? vastasivat luimisteluun korkojen kanssa. T?h?n v?lien kireyteen ja miekkani mittaan perustuivat nyt kaikki toiveeni turvallisuudesta ja muustakin. Sen varaan oli nyt uskallettava ei ainoastaan oma henkeni - mik? tulevaisuudentoiveisiini katsoen ei ollut kovinkaan suuriarvoinen - vaan lis?ksi nuoren, avuttoman ja toistaiseksi tuntemattoman nuoren naisen el?m? ja kunnia.

Eik? siin? kyllin, ett? n?m? miehet olivat painamassa mielt?ni, vaan minun t?ytyi viel? lis?t? taakkaani koettamalla peitt?? pelkoani ja ep?ilyksi?ni iloisella ulkon??ll? ja k?yt?ksell?. Pidin seuralaisilleni lyhyen puheen, ja vastaukseksi vannoi joka mies seisovansa puolellani viimeiseen hengenvetoon saakka. Sitten annoin m??r?yksen ja me l?hdimme liikkeelle, Fresnoy ja min? edell?, Luukas ja Johannes per?ss?mme taluttaen irtonaisia hevosia, ja kaksi muuta j?lkijoukkona.

Kun sadetta yh? riitti ja luonto niill? seuduin oli kolkkoa ja yksitoikkoista kauniillakin ilmalla, niin tunsin rohkeuteni v?henev?n mit? pitemm?lle p?iv? kului. Vastuunalaisuuteni alkoi tuntua yh? suuremmalta mit? useammin silm?ilin seuruettani, ja Fresnoy ahdisti minua yht?mittaa kyselem?ll? suunnitelmiani, niin ettei pahin vihollisenikaan olisi voinut toivottaa minulle ep?mieluisampaa matkatoveria.

"Kuulkaas", murahti h?n noin nelj? penikulmaa kuljettuamme, "te ette ole viel? sanonut minulle miss? olemme y?t?. Te kuljette niin hitaasti, ett?..."

"Min? s??st?n hevosia", vastasin lyhyeen. "Huomenna on meill? pitk? p?iv? edess?."

"Teid?n hevosenne n?ytt?? kyll? kykenev?lt? kest?m??n viikonkin p?iv?t", virnisteli h?n, heitt?en ilke?n silm?yksen sardinialaiseen, joka tosiaan oli paremmassa kunnossa kuin is?nt?ns?. "On se ainakin kyllin kiilt?v?."

"Se on yht? hyv? kuin milt? se n?ytt??kin", vastasin min? hiukan n?rk?styneen? h?nen s?vyst??n.

"On t?ss? joukossa parempikin", virkkoi h?n.

"Min? en ainakaan sellaista n?e", sanoin min?. Olin jo silm?illyt joukkueeni ratsuja ja tullut vakuutetuksi, ett? vaikka ne olivatkin rumia ja ruokkoamattomia, olivat ne kuitenkin teht?v?ns? tasalla. Mutta mit??n erikoisia ansioita en ollut niiss? huomannut. Katselin nyt niit? uudestaan ja tulin samaan johtop??t?kseen, nimitt?in, ett? - ottamatta lukuun tiuhtihevosia, jotka olin valinnut verrattain huolellisesti - ei yksik??n niist? pystynyt kilpailemaan Cidin kanssa nopeudessa eik? ulkon??ss?. Sen sanoinkin Fresnoylle.

"Haluaisitteko koettaa?" sanoi h?n ivallisesti.

Min? nauroin ja sanoin: "Jos luulette, ett? rupeaisin v?sytt?m??n hevosiamme kilpa-ajolla, kun edess?mme on sellainen teht?v?, niin erehdytte, Fresnoy. En ole en?? nulikka."

"Ei t?ss? kilpa-ajon tarvitse tulla kysymykseenk??n", vastasi h?n levollisemmin. "Teid?n ei tarvitse muuta kuin istua tuon Matteuksen raudikon selk??n, niin tunnette ett? se on menev? hevonen ja my?nn?tte minun olevan oikeassa."

Katselin kysymyksess? olevaa ruskeaa, laukkip?ist?, leve?leukaista hevosta ja n?in, ett? vaikkei sill? ollutkaan mit??n rotuhevosen merkkej?, se oli kuitenkin vahvaluinen, hyv?rintainen ja voimakaslantioinen el?v?. Arvelin, ett? Fresnoy saattoi mahdollisesti olla oikeassa, ja siin? tapauksessa, jos hevonen vain oli hyv?tapainen, se sopisi ehk? neidille paremmin kuin minun ostamani hevonen. Ja jos joukossamme oli nopea hevonen, niin oli se joka tapauksessa hyv? tiet??, ja niin pyysin Matteusta vaihtamaan hevosia ja kehottaen h?nt? pit?m??n huolellisesti Cidi? nousin ruskon selk??n ja huomasinkin pian, ett? se oli kevytjalkainen ja nopea hevonen ja ett? se tuntui niin hyv?luontoiselta kuin arkakin ratsastaja saattoi toivoa.

Kulkumme k?vi juuri tasaisen, aution kankaan poikki, miss? siell? t??ll? oli joitakin orjanruusupensaita. Tie oli r?ykkel?inen ja kivinen, ja kulkijat olivat pahimpia paikkoja kiert?ess??n poikenneet milloin oikealle milloin vasemmalle, levitt?en sen siten enemm?n kuin kymmenen sylen levyiseksi. Fresnoy ja min? olimme vaihtoa toimitettaessa j??neet hiukan j?lelle muista ja kuljimme rinnan Cidill? ratsastavan Matteuksen kanssa.

"No", sanoi h?n, "enk? ollut oikeassa?"

"Kyll? osaksi", vastasin min?. "Hevonen on parempi kuin milt? se n?ytt??."

"Niinkuin monet muutkin - sek? hevoset ett? miehet", virkkoi h?n hiukan kiukunsekaisella ??nell?. "Mutta mit?s arvelette? Emmek? laske hiukan laukkaa ja saavuta noita toisia?"

Arvellen, ett? sopi hyvin tehd? niin, suostuin kernaasti, ja niin laskimme hevoset laukkaan. Olimme kuitenkin ratsastaneet vain noin puolisensataa sylt?, enk? ollut ehtinyt p??st? viel? kunnolleen vauhtiin, kun Fresnoy kiristi hiukan ohjaksia ja k??ntyi satulassaan katsomaan taakseen. Samassa h?n huusi: "Hoi, mit?s t?m? on? Eiv?th?n nuo ry?k?leet vain ratsasta per?ss?mme?"

K??nn?hdin ?kki? katsomaan. Samassa silm?nr?p?yksess?, ilman mit??n kompastusta tai varotusta, suistui hevonen altani maahan kuin ammuttu, lenn?tt?en minut kolmisen sylt? eteenp?in p??ns? yli, ja niin ?kki?, etten enn?tt?nyt kohottaa edes k?sivarsiani, vaan l?in p??ni ja hartiani suoraan maahan, mennen tiedottomaksi.

Olen monasti pudonnut hevosen sel?st?, mutta en kertaakaan noin tavattoman odottamatta. Tullessani j?lleen tajuihini huomasin nojaavani vanhan pensaan runkoon, tuntien kipua ja huimausta. Fresnoy ja Matteus tukivat minua kahta puolta ja kysyiv?t, kuinka minun laitani oli. Toiset kolme miest? istuivat hevostensa sel?ss? muutamien askelten p??ss? minusta, ja heid?n piirteens? kuvastuivat tummina myrskyist? iltataivasta vasten. Olin liian huumautunut aluksi voidakseni n?hd? enemp??, ja t?m?nkin huomasin pelk?st??n koneellisesti. Mutta v?hitellen aivoni selkeniv?t ja min? tunsin ymp?rill?ni olevat, jotka ensin olivat n?ytt?neet minusta aivan vierailta, ja lopulla muistin, mit? minulle oli tapahtunut.

"Onko hevonen loukkautunut?" sopersin niin pian kuin saatoin puhua.

"Ei hivent?k??n", vastasi Fresnoy ja nauraa hihitti, jollen aivan v??rin kuullut. "Pelk??n, ett? teille siin? k?vi hullummasti, kapteeni."

Puhuessaan h?n katsahti hevosten sel?ss? istuviin miehiin, ja minusta n?ytti h?m?r?sti ett? he hymyiliv?t. Muuan nauroikin, ja toinen k??ntyi poisp?in ik??nkuin peitt??kseen kasvonsa. Minulla oli ep?m??r?inen tunne, ett? t?ss? oli k?sill? jokin kuje, josta min? en tiennyt mit??n. Mutta olin viel? liian sekaisin saamastani t?r?yksest? ollakseni utelias, ja kiitollisena annoin my?ntymykseni, kun er?s miehist? tarjoutui noutamaan v?h?n vett?. H?nen poissa ollessaan seisoivat toiset ymp?rill?ni sama huonosti salattu ilkamointi kasvoillaan. Fresnoy yksin puhui, laverrellen vilkkaasti tapaturmasta, vakuuttaen osanottoaan ja kiroillen tiet?, hevosta ja tuulista s??t?, kunnes vett? saapui. Siemaistuani sit? tunsin itseni paljon virkistyneemm?ksi ja sain kiivetyksi Cidin satulaan, ja hiljalleen l?ksimme taas taivaltamaan eteenp?in.

"Huono alku", sanoi Fresnoy vihdoin vilkaisten minuun viekkaasti, ajaessamme t?ytt? ravia rinnakkain puolen penikulman p??ss? Chizést?, pime?n ollessa jo l?hell?.

T?ll? kertaa tunsin kuitenkin olevani jo entisell?ni, lukuunottamatta pient? huminaa p??ss?ni, ja sanoinkin sen h?nelle hartioitani kohauttaen. "Kun loppu on hyv?, niin on kaikki hyvin", lis?sin. "Eip? silti, ett? se oli mik??n hauska keikahdus, tai ett? haluaisin toista samanmoista."

"Ei, enp? min?k??n luulisi", vastasi h?n. H?nen kasvonsa olivat minusta poisp?in, mutta olin kuulevinani h?nen hihitt?v?n.

Jonkinlaisen ep?m??r?isen, vaistomaisen ep?luulon ajamana pistin jonkun hetken per?st? k?teni taskuun. Silloin min? ymm?rsin. Ymm?rsin liiankin hyvin. Havaintoni tuottama h?mm?stys oli niin ?killinen, ett? tahdottomasti iskin kannukseni Cidin kylkiin, jotta se sy?ksyi eteenp?in.

"Mik? on h?t?n??" kysyi Fresnoy.

"H?t?n?k??" kertasin min?, k?dell?ni yh? taskuani haparoiden - haparoiden toivottomasti.

"Niin, mik? on?" h?n kysyi, h?vyt?n hymy konnamaisilla kasvoillaan.

Katsahdin h?neen hehkuvan punaisena. "Oh, ei mik??n!" virkahdin.

"Menk??mme eteenp?in."

Todellisuudessa olin huomannut, ett? avuttomuuttani hyv?kseen k?ytt?en nuo roistot olivat ry?v?nneet jokaisen lantin kukkarostani sill? aikaa kuin makasin tiedottomana! Ja siin? ei ollut viel? kaikki eik? pahin, sill? ?lysin heti, ett? he tuon tehdess??n olivat tehneet viel? jotakin muuta, mik? oli tuhat kertaa kohtalokkaampaa ja pelottavampaa - nimitt?in salaisen ymm?rt?myksen liiton, jota juuri erityisesti olin tahtonut ehk?ist? ja jonka poissaololle olin perustanut laskelmani. Niin, ?lysinp? viel? senkin, ett? hengiss? s?ilymisest?nikin minun oli kiitt?minen vain yst?v??ni asesepp?? ja omaa varovaisuuttani, sill? nuo roistot olisivat ep?ilem?tt? armotta surmanneet minut, jos he olisivat onnistuneet l?yt?m??n p??kassani. Se ei ollut heille onnistunut, ja siksi he, vaikkakin olivat vakuutettuja siit?, ett? minulla oli enemm?n rahoja, olivat j?tt?neet tuon konnanty?n tekem?tt? - muuten olisivat n?m? muistelmat j??neet kirjottamatta. He olivat hyv?ntahtoisesti sallineet minun j??d? henkiin, kunnes sattuisi edullisempi tilaisuus, jolloin he saisivat riistetyksi viimeisenkin kruununi!

Vaikka minulla oli kyllin malttia pid?tt?yty?kseni soimauksista, joista ei voinut odottaa mit??n hy?ty?, ja uhkauksista, joita minulla el ole koskaan ollut tapana lausua, jollei minulla ole ollut my?skin voimaa panna niit? t?yt?nt??n, niin ei silti pid? luulla, etten min? siin? Fresnoyn rinnalla ratsastaessani ollut t?ysin tietoinen tilastani samoinkuin siit?kin, kuinka noloa osaa n?yttelin kaksinaisessa asemassani, ollen samalla miesteni johtajana ja heid?n narrinaan. Ajatellessani, ett? minun n?in vaarallisessa asemassa ollen oli pantava alttiiksi toisen turvallisuus omani lis?ksi, tunsin niin tuiki tarpeelliseksi saada mietti? h?iritsem?tt? joitakin hetki?, ett? p??tin tehd? sen sill?kin uhalla ett? mieheni sill?aikaa saisivat tilaisuuden punoa uusia konnanjuonia. Kun Chizén linnan tornit melkein heti sen j?lkeen tulivat n?kyviin, sanoin Fresnnylle, ett? j?isimme y?ksi kyl??n, ja pyysin h?nt? menem??n edelleen miesten kanssa ja hankkimaan y?sijat majatalossa. Ep?luulo ja uteliaisuus iskiv?t heti h?neen ja h?n kielt?ytyi itsep?isesti j?tt?m?st? minua, ja olisi voinut pysy?kin p??t?ksess??n, jollen min? olisi pys?ytt?nyt hevostani ja antanut h?nen tiet?? selvin sanoin, ett? t?ss? asiassa min? tahdoin tehd? niinkuin itse halusin, tahi muuten olisi v?limme lopussa. T?t? j?lkim?ist? vaihtopuolta h?n s?ik?hti, niinkuin olin odottanutkin, ja lausuttuaan minulle nureat j??hyv?iset ratsasti tiehens? joukkoineen. Odotin, kunnes he olivat h?vinneet n?kyvist?, ja k??nt?en sitten hevoseni menin pienen puron yli, joka oli tien ja linnan mets?styspuiston v?lill?, ja aloin ratsastaa polkua pitkin, joka n?ytti viev?n mets?n l?pi linnaa kohti, t?hyellen valppaasti kummallekin puolelleni.

Silloin, ajatusteni k??ntyess? tuohon naiseen, joka nyt oli niin likell? ja joka, ollen ylh?inen, rikas ja tuntematon, nosti, sik?li kuin h?nt? l?hestyin, mieleeni aavistuksia yh? pelottavammista vaikeuksista - silloin tein huomion, joka pani kylm?t v?reet kulkemaan selk?piit?ni pitkin ja yhdess? tuokiossa pyyhk?isi mielest?ni pois muistonkin vaivaisista kymmenest? kruunustani. Kymmenen kruunua! Voi, min? olin kadottanut sen, mik? oli arvokkaampi kuin kaikki kruununi yhteens? - olin kadottanut taitetun rahan, jonka Navarran kuningas oli uskonut minulle ja joka oli ainoa tunnusmerkkini, ainoa keino, mill? saatoin vakuuttaa neiti de la Virelle olevani h?nen l?hett?m?ns?. Olin pannut sen kukkarooni, ja se oli tietysti, vaikka sen nyt vasta huomasin, h?vinnyt muitten rahojen mukana.

Pys?ytin ratsuni ja istuin jonkun aikaa liikkumattomana, ep?toivon valtaamana. Tuuli, joka huojutti alastomia oksia p??ni p??ll? ja lenn?tti lakastuneita lehti? parvittain jalkojeni editse ja kuoli viimein kuiskivien sananjalkojen keskelle, ei tavannut luullakseni miss??n kurjempaa olentoa kuin min? olin sill? hetkell?.