Sallimus

Silm?puoli

Kuningas Moabdarin aikana eli Babylonissa er?s nuori mies nimelt? Zadig. H?nen hyv?t synnynn?iset luonnonlahjansa oli kasvatus t?ydent?nyt. Vaikka h?n olikin rikas ja nuori, niin h?n osasi hillit? intohimonsa. H?n ei himoinnut mit??n; h?n ei tahtonut aina olla oikeassa, ja h?n osasi pit?? arvossa toisten heikkouksia. Oli ihmeellist? n?hd?, ett? h?n, niin nerokas kuin olikin, ei koskaan kohdistanut ivaansa noihin perin haihatteleviin, l?yhiin ja meluaviin lausuntoihin, noihin julkeihin panetteluihin, noihin tyhmiin arvosteluihin, noihin karkeihin pilapuheisiin, tuohon tyhj??n sanatulvaan, joka Babylonissa kulki keskustelun nimell?. H?n oli oppinut Zoroasterin[8] ensimm?isest? kirjasta, ett? itserakkaus on kuin tuulella t?ytetty pallo, josta myrskyt sy?ksyv?t ulos, kun siihen pist?? rei?n. Zadig ei my?sk??n kerskunut halveksivansa naisia tai ylpeillyt heid?n voittamisestaan. H?n oli jalomielinen; h?n ei pel?nnyt voittaa puolelleen kiitt?m?tt?mi?kin, noudattaen siin? Zoroasterin ylev?? neuvoa: "Kun sy?t, niin anna ruokaa koirillekin, vaikka ne purisivatkin sinua."

H?n oli my?s mahdollisimman viisas, sill? h?n pyrki el?m??n viisasten seurassa. Vanhain kaldealaisten oppeihin perehtyneen? h?n tiesi luonnon peruslaeista niin paljon kuin silloin niist? yleens? tiedettiin, Ja tunsi metafysiikkaa siin? m??rin kuin niin? aikoina sit? tunnettiin, toisin sanoen sangen niukasti. H?n oli varmasti vakuuttunut siit?, ett? vuosi, huolimatta h?nen aikansa uudesta filosofiasta, sis?lsi 365 kokonaista ja lis?ksi nelj?nneksen p?iv??, ja ett? aurinko sijaitsi maailman keskipisteess?. Ja kun ylimaagit[9] loukkaavan kopeasti sanoivat h?nelle, ett? h?nell? oli v??r?t mielipiteet, ja ett? h?n niinmuodoin oli valtion vihollinen, jos uskoi auringon kiert?v?n itsens? ymp?ri ja vuodessa olevan kaksitoista kuukautta, niin h?n oli vaiti, osoittamatta vihastusta tai ylenkatsetta.

Omistaessaan suuret rikkaudet ja siis my?s paljon yst?vi?, hyv?n terveyden ja miellytt?v?n ulkomuodon, oikeaan osuvan ja maltillisen ymm?rryksen, ylev?n ja vilpitt?m?n syd?men, Zadig luuli voivansa olla onnellinen. H?n aikoi menn? naimisiin Semiran kanssa, joka kauneutensa, syntyper?ns? ja varallisuutensa t?hden oli Babylonin enimmin toivottu neito. H?n tunsi t?t? kohtaan puhdasta ja voimakasta kiintymyst?, ja Semira puolestaan rakasti h?nt? kiihke?sti.

Se onnellinen hetki, jonka tuli heid?t yhdist??, oli jo aivan l?hell?, kun he kerran, k?yskelless??n yhdess? er??n Babylonin portin luona, Eufratin rantaa koristavien palmujen varjossa, n?kiv?t miekoilla ja jousilla varustettujen miesten tulevan heit? kohti. Ne olivat nuoren Orkanin, er??n ministerin veljenpojan, k?tyrej?, jolle h?nen set?ns? imartelijat olivat uskotelleet, ett? kaikki oli h?nelle luvallista. H?nell? ei ollut rahtuakaan Zadigin suloudesta ja hyveist?, mutta luullen olevansa paljoa korkeammalla h?n oli kiukuissaan siit?, ett? h?net oli syrj?ytetty. T?m? mustasukkaisuus, joka johtui yksinomaan h?nen turhamaisuudestaan, saattoi h?net siihen luuloon, ett? h?n muka hurjasti rakasti Semiraa. Niinp? h?n tahtoikin ry?st?? h?net. Rosvot k?viv?t Semiraan k?siksi, viel?p? raa'assa kiihkossaan haavoittivat h?nt? ja vuodattivat tuon suloisen olennon verta, jonka pelkk? n?keminen olisi voinut hellytt?? itse Immaus-vuoren tiikeritkin.

Semira parkui syd?nt?viilt?v?sti, valittaen:

"Voi rakas sulhoni! Minut riistet??n silt?, jota min? jumaloin!"

H?n ei v?litt?nyt rahtuakaan omasta vaarastaan; h?n ajatteli ainoastaan rakasta Zadigiaan. T?m? taas sill? v?lin puolusti h?nt? kaikella sill? voimalla, jonka miehuus ja rakkaus antavat. Apunaan vain kaksi orjaansa h?n lopulta ajoi rosvot pakoon ja vei verisen ja taintuneen Semiran t?m?n kotiin. Siell? neito avasi silm?ns?, n?ki vapauttajansa ja lausui:

"Oi Zadig! Ennen rakastin min? sinua sulhasenani; nyt min? rakastan sinua lis?ksi kunniani ja el?m?ni pelastajana."

Milloinkaan ei mik??n syd?n ole ollut kiitollisempi kuin Semiran; milloinkaan ei hurmaavampi suu ole tulkinnut hellempi? mielenv?reit? niill? tulisilla sanoilla, joita innoittaa suurimman hyv?nty?n tunne ja puhtaimman rakkauden suloisin hurmaus. - Semiran vamma oli v?h?p?t?inen ja parani pian. Zadig oli vaarallisemmin haavoitettu; nuoli oli tehnyt h?neen syv?n haavan silm?n l?helle. Semira rukoili lakkaamatta jumalia tekem??n h?nen rakastettunsa terveeksi. H?nen silm?ns? olivat p?iv?t p??st??n ja y?t l?peens? t?ynn? kyyneli?: h?n odotti sit? hetke?, jolloin Zadig voisi taas iloita h?nen n?kemisest??n; mutta haavoitettuun silm??n kohonnut paise saattoi pelk??m??n pahinta. Siksip? l?hetettiin Memfiist? saakka hakemaan kuuluisaa l??k?ri? Hermest?, joka saapuikin suuren seurueen kera. T?m? k?vi sairaan luona ja julisti, ett? h?n tulisi kadottamaan toisen silm?ns?. Viel?p? h?n ennusti p?iv?n ja hetkenkin, jolloin tuo onnettomuus tapahtuisi.

"Jos se olisi ollut oikea silm?", lausui h?n, "niin olisin voinut sen parantaa; mutta vasemman silm?n vammat ovat parantumattomat."

Koko Babylon surkutteli Zadigin kohtaloa ja samalla ihmetteli Hermeen syv?llist? viisautta. Kahta p?iv?? my?hemmin paise puhkesi itsest??n, ja Zadig parani t?ydellisesti. Hermes sepitti nyt kirjan, jossa h?n todisteli, ettei h?nen olisi pit?nyt parantua. Zadig ei sit? lukenut; mutta niin pian kuin voi l?hte? ulos h?n valmistausi k?ym??n sen luona, joka oli h?nen el?m?nonnensa toivona ja jota varten yksin h?n halusi s?ilytt?? silm?ns?. Semira oli jo kolme p?iv?? ollut maalla. Tiell? kuuli Zadig t?m?n kauniin naisen ??nekk??sti julistaneen, ett? h?n tunsi voittamatonta vastenmielisyytt? silm?puolia kohtaan, ja sent?hden h?n viime y?n? oli mennyt Orkanin vaimoksi. T?st? uutisesta Zadig meni tainnoksiin. H?nen tuskansa vei h?net haudan partaalle. H?n oli kauan sairaana. Vihdoin kuitenkin j?rki p??si voitolle surusta, viel?p? kaiken sen kamaluus, mit? h?n oli kokenut, oli omiaan h?nt? lohduttamaankin. H?n sanoi:

"Koska olen saanut kokea niin julmaa oikullisuutta hovissa kasvaneen neidon puolelta, niin tahdon valita itselleni vaimon keskis??dyst?."

H?n valitsi Azoran, kaupungin j?rkevimman ja jalosyntyisimm?n neidon, ja nai h?net. Yhden kuukauden h?n sitten eli t?m?n kanssa mit? suloisimmassa lemmen hurmassa. Vaimossaan h?n huomasi ainoastaan jonkin verran kevytmielisyytt? ja melkoista taipumusta pit?m??n aina parhaiten kasvatettuja nuoria miehi? samalla my?s kaikista nerokkaimpina ja kunnollisimpina.

* * *

Nen?

Er??n? p?iv?n? Azora saapui kotiin k?velylt? kovin vihaisena ja kiivaasti meluten.

"Mik? sinun on, rakas puolisoni?" sanoi Zadig. "Mik? on saattanut sinut noin suunniltasi?"

"Ah!" sanoi Azora. "Sin? tekisit minun laillani, jos olisit n?hnyt sen n?ytelm?n, josta min? juuri tulen. Menin n?et lohduttamaan nuorta leske?, Kosrua, joka pari p?iv?? sitten laitatti nuorelle miehelleen hautapatsaan tuonne niitty? reunustavan puron varrelle. H?n lupasi silloin surussaan jumalille oleskella t?m?n haudan luona niin kauan kuin puro virtaisi sen vieritse."

"Kas vaan!" sanoi Zadig. "Siin?p? onkin vasta oiva nainen, joka todella rakasti miest??n."

"Ah!" virkkoi Azora. "Jospa tiet?isit, mit? h?n puuhasi, kun k?vin h?nt? katsomassa."

"Mit? sitten, armas Azora?"

"H?n antoi johtaa puron juoksun toisaanne."

Azora alkoi j?lleen purkaa suustaan niin loputtomasti herjauksia ja puhkesi niin rajusti s?ttim??n tuota nuorta leske?, ett? sellainen hyveell? kerskuminen ei en?? ollut Zadigille mieleen.

H?nell? oli er?s yst?v? nimelt? Kador; t?m? oli yksi niit? nuoria miehi?, joilla h?nen vaimonsa silmiss? oli enemm?n kuntoa ja ansioita kuin muilla. T?m?n h?n teki uskotukseen ja vahvisti h?nen uskollisuuttaan, niin hyvin kuin voi, melkoisella lahjalla.

Azora oli mennyt pariksi p?iv?ksi er??n yst?v?tt?rens? luo maalle ja palasi kolmantena p?iv?n? kotiin. T??ll? palvelijat itkusilmin ilmoittivat h?nelle, ett? h?nen miehens? oli edellisen? y?n? ?kki? kuollut ja etteiv?t he muka olleet rohjenneet tuoda h?nelle siit? surusanomaa, vaan olivat heti haudanneet Zadigin h?nen isiens? hautaan puutarhan p??h?n. Azora itki, repi hiuksiaan ja vannoi h?nkin kuolevansa.

Iltasella saapui Kador ja pyysi puhutella h?nt?. Yhdess? he sitten itkiv?t. Seuraavana p?iv?n? he jo itkiv?t v?hemm?n ja aterioivat yhdess?. Kador uskoi h?nelle, ett? h?nen yst?v?ns? oli kuollessaan j?tt?nyt h?nelle suurimman osan omaisuuttaan, ja antoi Azoran ymm?rt??, ett? h?n tuntisi itsens? onnelliseksi voidessaan jakaa omaisuutensa h?nen kanssaan. Rouva itki ja suuttui kovin, mutta lauhtui lopuksi. Ja illallinen kestikin jo paljoa kauemmin kuin p?iv?llinen; keskustelu muuttui samalla tuttavallisemmaksi. Azora piti vainajasta kiitospuheen, mutta vakuutti samalla h?nell? olleen vikoja, joista Kador oli vapaa.

Kesken sy?nnin Kador ?kki? valitti ankaraa pernakipua. Levottomana ja huolekkaana rouva silloin tuotti paikalle kaikki mahdolliset haju?ljyt, joilla h?nen oli tapana parfymoida itse?ns?, koetellakseen, eik? mahdollisesti joku niist? auttaisi pernakipuun. H?n valitti kovasti sit?, ettei suuri Hermes en?? ollut Babylonissa. Viel?p? h?n suvaitsi painellakin sit? kuvetta, jossa Kador tunsi noita ankaria tuskia.

"Vaivaako t?m? kauhea tauti sinua useastikin?" h?n kysyi t?ynn? s??li?.

"Se saattaa minut joskus aivan haudan partaalle", vastasi Kador. "Eik? siihen l?ydy muuta kuin yksi ainoa lievitt?v? l??ke, nimitt?in se ett? asetetaan kupeelleni edellisen? p?iv?n? kuolleen ihmisen nen?."

"Sep? kummallinen l??ke", arveli Azora.

"Ei sen kummallisempi kuin herra Arnoun[10] pussit halvausta vastaan."

T?m? syy ynn? tuon nuoren miehen erinomaiset ansiot saivat rouvan vihdoin tekem??n p??t?ksens?. H?n virkkoi:

"Toivottavasti ei enkeli Asrael kiell? miehelt?ni, h?nen siirtyess??n eilisest? maailmasta huomiseen maailmaan, sen vuoksi p??sy? Tshinavarin sillan yli, ett? h?nen nen?ns? ei toisessa el?m?ss? ole aivan yht? pitk? kuin ensimm?isess?."

Sitten h?n otti partaveitsen, meni miehens? haudalle, kostutti sit? kyynelill??n ja aikoi ryhty? leikkaamaan haudassa suorana lep??v?n Zadigin nen??.

Silloin Zadig kohoaa pystyyn, suojellen toisella k?dell? nen??ns? ja toisella ty?nt?en partaveist? pois.

"Rakas vaimoni!" h?n virkkaa hell?sti. "?l? melua ja pauhaa en?? niin kovasti nuorta Kosrua vastaan! Aikeesi leikata minulta nen?ni on hyvin verrattavissa puron pois johtamiseen."

* * *

Koira ja hevonen

Zadig sai kokea, ett? avioliiton ensimm?inen kuukausi, Zend-kirjan sanojen mukaisesti, on hunajakuukausi ja toinen marunakuukausi. H?nen t?ytyikin jonkin ajan per?st? erota Azorasta, jonka kanssa h?nen oli k?ynyt liian vaikeaksi el??, ja nyt h?n etsi tyydytyst? luonnon tutkimisesta.

"Kukaan ei ole onnellisempi", sanoi h?n, "kuin filosofi, joka lukee luonnon suurta kirjaa, mink? Jumala on asettanut silmiemme eteen. H?nen keksim?ns? totuudet ovat kokonaan h?nen; h?n ravitsee ja ylent?? sieluaan; h?n el?? rauhallisena eik? h?nen tarvitse pel?t? mit??n ihmisten puolelta; eik? h?nen hell? puolisonsa tule koskaan leikkaamaan h?nelt? nen??."

T?llaisten aatteiden valtaamana h?n vet?ytyi er??seen maataloon Eufratin rannalle. Siell? h?n ei huolinut laskea, kuinka monta vesipisaraa sekunnissa vieri sillan kaarien alitse tai satoiko hiiren kuussa yht? kuutiotuumaa enemm?n vett? kuin lampaan kuussa. H?n ei my?sk??n v?h??k??n kuvitellut voivansa tehd? silkki? lukinverkosta tai porsliinia s?rkyneist? pulloista.[11] Sen sijaan h?n tutki huolellisesti el?inten ja kasvien ominaisuuksia ja saavutti siin? pian sellaisen taidon, ett? voi sen avulla keksi? tuhat eroavaisuutta siin?, miss? muut ihmiset n?kiv?t vain yhdenmukaisuutta.

K?velless??n er??n? p?iv?n? pienen metsik?n l?hell? h?n ?kk?si er??n kuningattaren eunukeista useain hovipalvelijain kera rient?v?n h?nt? kohti. Kaikki he n?yttiv?t olevan mit? suurimmassa h?d?ss? ja juoksentelivat sinne t?nne aivan kuin p??tt?m?t, jotka ovat kadottaneet jonkin arvokkaimpia kalleuksiaan ja nyt etsiv?t sit?.

"Nuori mies", virkkoi ylieunukki, "etk? kenties ole n?hnyt kuningattaren koiraa?"

"Se on narttu eik? uroskoira", vastasi Zadig vaatimattomasti.

"Sin? olet oikeassa", lausui ylieunukki.

"Se on hyvin pieni lintukoira", jatkoi Zadig. "Se on ?skett?in penikoinut ja ontuu hiukan vasenta etuk?p?l??ns?; lis?ksi on sill? hyvin pitk?t korvat."

"Sin? olet siis n?hnyt sen?" kysyi ylieunukki aivan heng?styneen?.

"En suinkaan", vastasi Zadig. "Min? en ole sit? milloinkaan n?hnyt enk? ole edes tiennytk??n, ett? kuningattarella on narttukoira."

Aivan samaan aikaan oli kohtalon tavanomaisesta oikusta kuninkaan tallin kaunein hevonen p??ssyt er??n tallirengin k?sist? karkuun Babylonin tasangoille. Ylitallimestari riensi kaikkien tallimiesten kera sen j?lkeen yht? h?t?isen? kuin ylieunukki koiran per?st?. Ylitallimestari k??ntyi Zadigin puoleen ja kysyi t?lt?, oliko h?n kenties n?hnyt kuninkaan hevosta.

"Se hevonen", vastasi Zadig, "nelist?? mainiosti. Se on viisi jalkaa korkea, pienikavioinen; sen h?nt? on kolme ja puoli jalkaa pitk?. Nastat sen suitsissa ovat kolmenkolmatta karaatin kultaa, ja sen keng?t ovat yksitoista-osaista hopeaa."

"Mit? tiet? se on mennyt, miss? se on?" h?t?ili ylitallimestari.

"En min? ole sit? n?hnyt", vastasi Zadig, "enk? edes koskaan kuullut siit? puhuttavankaan."

Ylitallimestari ja ylieunukki luulivat tietysti Zadigin varastaneen sek? kuninkaan hevosen ett? kuningattaren koiran. Niinp? he antoivatkin vied? h?net suuren desterhamin[12] kokouksen eteen, ja t?m? tuomitsi h?net saamaan solmupiiskaa sek? karkoitettavaksi loppui?kseen Siperiaan. Tuskin oli tuomio julistettu, kun sek? hevonen ett? koira l?ytyiv?t. Kiusallinen v?ltt?m?tt?myys pakoitti tuomarit nyt peruuttamaan p??t?ksens?; kuitenkin he tuomitsivat Zadigin maksamaan nelj?sataa unssia kultaa, koska oli kielt?nyt n?hneens? sit? mink? selv?sti oli n?hnyt. H?nen t?ytyi suorittaa sakko heti; vasta sitten sallittiin Zadigin puolustaa asiaansa suuren desterhamin neuvoston edess?. H?n lausui seuraavasti:

"Oikeuden t?hdet, viisauden uumenet, totuuden kuvastimet, joilla on lyijyn painavuus, raudan kest?vyys, timantin kirkkaus ja paljon yht?l?isyytt? kullan kera! Koska minun on sallittu puhua t?m?n korkean kokouksen edess?, niin vannon Ormuzdin[13] nimess?, etten ole milloinkaan n?hnyt kuningattaren arvoisaa koiraa enk? kuningasten kuninkaan[14] pyhitetty? hevosta. Tiet?k?? siis, miten on asian laita. Olin k?velyll? sen metsik?n l?heisyydess?, jossa sitten kohtasin kunnioitettavan eunukin ja sangen kuuluisan ylitallimestarin. Silloin n?in hiekassa er??n el?imen j?ljet ja p??tin helposti niiden olevan pienen koiran j?lki?. Kepe?t, pitkulaiset vaot, jotka olivat painuneet k?p?l?in j?lkien v?liin hiekan kohopaikkoihin, ilmaisivat minulle, ett? se oli narttukoira, jonka n?nnit riippuivat alhaalla ja joka siis oli penikoinut muutamia p?ivi? sitten. Toiset, edellisist? poikeavat j?ljet, jotka n?kyiv?t alituisesti hiponeen hiekan pintaa etuk?p?l?in vieress?, osoittivat minulle sill? olleen sangen pitk?t korvat. Ja kun lis?ksi huomasin, ett? yksi k?p?l? ei ollut tehnyt hiekkaan niin syv?? j?lke? kuin kolme muuta, niin ymm?rsin, ett? kaikkein armollisimman kuningattaremme koira hiukan ontui, jos niin tohdin sanoa.

"Mit? sitten tulee kuningasten kuninkaan hevoseen, niin tiet?k??, ett? min? k?velless?ni mainitun metsik?n teit? huomasin hevosenkenk?in j?lki?, jotka kaikki olivat yht? kaukana toisistaan. Siin?p? hevonen - ajattelin itsekseni - joka nelist?? mainiosti. Er??ll? kapealla tiell?, jonka leveys on vain seitsem?n jalkaa, oli puiden tomu molemmin puolin tiet?, kolme ja puoli jalkaa tien keskikohdasta, pyyhitty pois. Sill? hevosella - p??ttelin mieless?ni - on kolme ja puoli jalkaa pitk? h?nt?, joka huiskiessaan oikealle ja vasemmalle on pyyhkinyt tomun puista. Lis?ksi huomasin puiden alla, jotka muodostivat viisi jalkaa korkean lehtikatoksen, ?skett?in pudonneita lehvi? ja ymm?rsin siit?, ett? hevonen oli ulottunut niihin ja ett? se siis oli noin viiden jalan korkuinen. Sen suitsien taas luulisin olevan kolmenkolmatta karaatin kultaa, sill? se oli hieronut niiden heloja er??seen kiveen, jonka huomasin koetinkiveksi ja jolla sitten tein kokeen. Vihdoin p??ttelin niist? merkeist?, joita sen keng?t olivat tehneet er??seen toiseen kivilajiin, ett? se oli kengitetty yksitoista-osaisella hopealla".[15]

Kaikki tuomarit ihmetteliv?t Zadigin syv?llist? ja ter?v?? arvostelukyky?. Tieto siit? saapui aina kuninkaan ja kuningattaren korviin. Ei puhuttukaan muusta kuin Zadigista etuhuoneissa, salongeissa ja kabineteissa; ja vaikka useat maagit arvelivat, ett? h?net oli noitana poltettava, m??r?si kuningas, ett? h?nelle oli maksettava takaisin tuo nelj?nsadan kultaunssin sakko, johon h?net oli tuomittu. Aktuaarit, oikeudenpalvelijat ja prokuraattorit saapuivatkin h?nen luokseen suurella touhulla tuomaan takaisin h?nen nelj?sataa unssiansa. He pid?ttiv?t niist? ainoastaan kolme sataayhdeks?nkymment?kahdeksan unssia oikeuskuluihin, ja heid?n palvelijansa pyysiv?t tietysti juomarahaa.

Zadig tiesi nyt, kuinka vaarallista joskus oli liiallinen viisaus, ja p??tti lujasti, ettei ensi kerralla puhuisi mit? oli n?hnyt.

Sellainen tilaisuus sattuikin kohta. Er?s valtiovanki karkasi ja livisti Zadigin ikkunain ohitse. Tiedusteltiin Zadigilta, mutta h?n ei vastannut mit??n. Kuitenkin n?ytettiin toteen, ett? h?n oli katsellut ikkunasta. T?st? rikoksesta h?net tuomittiin viidensadan kultaunssin sakkoon, ja Babylonin tavan mukaan h?n kiitti tuomareitansa n?iden suopeudesta. "Suuri Jumala", h?n sanoi itsekseen, "kuinka onkaan valitettavaa k?vell? mets?ss?, miss? kuningattaren koira ja kuninkaan hevonen ovat juoksennelleet! Kuinka onkaan vaarallista kurkistaa ulos ikkunasta, ja kuinka vaikeaa olla t?ss? el?m?ss? onnellinen!"

* * *