Pikakuvia 1867 katovuodesta ja sen seurauksista

Ennustaja.

Oli vuoden 1867 talvi noin puoliv?liss?. Ankara talvi se oli, jopa niin ankara, ettei se mene koskaan pois mielest?ni. Ei muuta kuin pyry? ja pakkasta, pakkasta ja pyry?. Parikin viikkoa kesti j?rk?ht?m?tt? yht?mittaista nelj?nkymmenen asteen pakkasta, ja tavasta tuli taivaan t?ydelt? myrskyn kanssa lunta, niin ettei eteens? n?hnyt. Toisin aioin it?tuuli tuulla uilotti parisen viikkoa yht?mittaa, ajaen paksua ja h?ll?? lumikerrosta kauheoihin kinoksiin huoneitten ymp?rille ja mets?n laitoihin. Silloin oli paleltua ihmiset ja el?imet. Alinomaisten pyryjen ja kinostamisien t?hden oli kaikkialla niin paljon lunta, ettei moniin vuorokausiin p??ssyt liikkeelle tarpeitakaan hankkimaan. Mets?ss? hevoset eiv?t p??sseet muuten kulkemaan kuin uimalla; surkealta n?ytti, kun hevoset m?hkiv?t eteenp?in ja lumi selj?n yli lainehti. Ei ollut silloin kulkeminen leikin tekoa. Usein piti miesten rupeamittain pahimmissa paikoissa polkea ja pahnata tiet?, jos mieli oli v?h?nk??n p??st? liikkumaan.

Jos t?ll? tavalla saatiin teit? auki uratuksi, niin mit?p? siit? sitten oli, huomenna olivat tiet useinkin taasen tukossa. Ei silloin voitu suuria kuormia kotiin kuljettaa. Kaikki kujat ja talojen ymp?ryst?t olivat niin korkeaksi kinostuneet, ettei niiss? tavallisia teit? my?ten ollut ajattelemistakaan p??st? kulkemaan. Senp? t?hden t?ytyi niiss? k??nt?? tiet vainioiden seljille ja taipalilla aukeille niityille. T?m?n vuoksi tulivat tiet niin mutkikkaiksi ja kiukeroisiksi, ett? oudon oli mahdoton osata oppaatta kulkea kylien l?pi. Pahimmissa kinospaikoissa piti alinomaisella luomisella pit?? tiet? auki ja n?iss? paikoin oli huoneitten korkuiset kinokset, molemmin puolin tiet?; niit? l?pi ajaessa tuntui silt? kuin olisi ajanut tunnelin l?pi.

Usein aamulla yl?s noustua oli huoneitten edess? niin korkeat kinokset, ettei huoneesta ulos p??sty. Semmoisissa tapauksissa riensiv?t onnellisemmat naapurit avuksi, luomaan kinoksia ovein edest? pois. Sitten alkoi ankara luominen navettain, tallein ja muiden ulkohuoneitten edustalla, ett? p??stiin el?inparkoja ruokkimaan ja hoitamaan. Vaikka kuinkakin olisi koetettu huoneita l?mmitt??, tulivat ne kuitenkin niin kylmiksi ja kalseoiksi, ett? tuntui silt? kuin jotakin raskasta suolah?rm?? olisi ollut huone-ilmassakin. Kun meni ulos, tarttui pakkanen heti kuin kissa kasvoihin, eritt?inkin nen??n ja korviin; oli niinkuin olisi neuloilla pistelty ja pian t?ytyi k?sin tarttua niihin kiinni, suojataksensa, etteiv?t ne paikalla j??tyisi koviksi kuin j??kynttil?.

El?inten kanssa se kuitenkin surkeinta oli. Mit? t?ytyi toimilla ja muilla peitteill? suojella, laittaa niille l?mmint? ruokaa ja juomaa, ja yht?kaikki ne my?t??ns? v?risiv?t vilusta. - Ei ollut el?m? silloin leikin tekoa.

* * * * *

Ankara pyry oli silloinkin kuin er??n? p?iv?n? astui tupaan vanha mies, sauva kourassa. H?n oli niin luminen huoneesen astuessaan, ettei tiennyt k?velik? h?n selk? edell? vai p?invastoin. H?n koitti pudistaa lunta pois vaatteistansa, mutta onnistumatta, sill? ankara lumivihuri oli pieks?nyt lumen niin lujaan kiinni h?nen hiuksiinsa, karvalakkireuhkaansa ja muihin rikkin?isien nuttuinsa poimuihin, ett? se tuntui olevan joka paikkaan ik??nkuin kiinni liimattuna. H?n n?ytti kovin k?ntistyneelt? eik? jalka tahtonut jalan edelle p??st?.

"K?yk??, ukko, peremm?ksi istumaan, ett? v?h?nkin l?mpenisitte, koska n?yt?tte niin kovin vilustuneelta", kehoitin h?nt?.

Ukko rupesi napuloimaan takkikuluaan auki, mutta k?det olivat niin kontassa, ettei siit? tullutkaan mit??n; menin siis ja autin h?nt?.

"Voi, voi", sanoi ukko ja k?ntti peremm?ksi lavitsalle istumaan. Siihen h?n sanatonna vaipui sauvansa nojalle kumaraan.

"Mist?s t?? vanhus on kotoisin?" kys?sin h?nelt?.

"Tuoltahan, tuota, olen H--n pit?j?st?", sanoi ukko, p??t?ns?k??n nostamatta.

"Kuinkas te olette n?in kauvas sortunut?" kysyin taasenkin.

"'H?t? k?skee h?r?n juosta, pakko paimenen paeta'. Onhan tuo henki-pahanen vanhallakin siksi kallis, ett? tekee mieli sit? jollakin tavalla eteenp?in vied?, vaikkeihan minun el?misest?ni ole en??n kenellek??n mit??n hy?ty?. 'Elohon on el?v?n mieli, viel? haudan partaallakin'", tuumaili ukko.

Asuntoni oli silloin muutamassa pitk?lle mereen pist?v?ss? niemimaassa. Vaikka jonkunmoisia katovuosia oli ollut, jo vuodesta 1862 saakka, ei t??ll? niemimaassa niist? niin suuresti oltu k?rsitty kuin ylemp?n? maaseuduilla.

"Mutta eik?s teid?n pit?j??n vaivaishoito pid? huolta vanhoista ja vaivaisista, kun ovat teid?t p??st?neet liikkeelle l?htem??n?" sanoin melkein virallisesti.

"Kyll? kaiketi, vaan mist?s ihmiset antavat, kun ei heill? itsell??nk??n ole mit? suuhun panna?" sanoi ukko ja katsoa vilautti minua nuhtelevasti silmiin.

"Mutta eih?n nyt niin kovia katovuosia ole ollut, ett? semmoinen h?t? olisi", v?ittelin vastaan.

"Niinh?n sen outo luulisi, mutta te ette n?y tiet?v?n maakunnan oloista kotinurkkianne etemm?ksi... T??ll? merenrantamaissa on toki jotakin saatu, mutta muualla ei moneen vuoteen paljon mit??n. Silti t?nne k??ntyv?t n?lk?iset joukot, saadaksensa henkens? pitimiksi jotakin suuhunsa pantavaa. 'Urpaseen puuhunhan lintukin lent??'", selitti ukko.

"Taitaapa niin olla", sanoin v?h?n h?peiss?ni.

Toimitin eukolleni, ett? h?n antaisi ukolle ruokaa. N?yr?sti meni h?n sy?m??n ja s?ikin kelpo lailla.

"Milloin olette viimeksi saanut ruokaa?" kysyin ukolta, kun h?n oli sy?m?st? p??ssyt.

"Eilen iltap?iv?ll?", sanoi h?n.

"Hyv?nen aika, ja nyt oli jo sivu puolenp?iv?n!" sanoin kauhistuksissani.

"Siin?p? sen nyt n?ette, ettei t?t? lystikseen tee; ei ole tihe?ss?, jotka nyky??n tuntemattomalle, vanhalle ja vaivaiselle palan suuhun pist?isiv?t... Te n?ette olevan armeliaita ihmisi? k?yh??kin kohtaan... Kiitos suuri ruoasta!" sanoi ukko p?yd?st? noustuaan, suutansa pyhiskellen.

"Kun saisin v?h?n lev?t?, sill? tuntuu niin raukaisevan, eik? tuo kylm?k??n tunnu vanhasta ruumista erkanevan", jatkoi h?n sitten.

Osotettiin h?nelle vuode, jossa h?n saisi lev?t?.

Siihen h?n oihkaten k?ykyss??n k?mpi ja laskeutui pitk?ksens?.

"Jospa n?m?t kovat ajat loppuisivat t?h?n, mutta pahimmat ja koivimmat ovat edess?", sanoi ukko pitk?llens? p??sty??n.

"Mist? sen tiet???" sanoin, ik??nkuin s?ps?ht?en.

"Kaikki merkit viittaavat siihen", sanoi ukko.

"Mink?laiset merkit?"

"Esimerkiksi n?m?t ankarat pyryt ja pakkaset".

"Mutta olen kuullut sanottavan, ett? kun on talvi kylm?, niin tulee l?mmin kes?", v?ittelin ukkoa vastaan.

"'Karhulla on karhun pojatkin'", sanoi vaan ukko.

"No mit? muita merkkej? teill? sitten viel? on?" kysyin.

"Nuot aidatkihan ovat niin lumen sis?ss?, ettei aidan seip?it?k??n n?e ja hanget ovat niin laajat aitojen piirteill?, ett? n?ytt?? silt? kuin ne olisivat vartta varten lumella muuratut; eik? ole pienint?k??n koloa aidan ja hangen v?lill?", selitti ukko.

"Ett?k? sekin on k?yh?n vuoden merkki, kun aitojen ja hangen v?lill? ei ole mit??n koloa?"

"Niinp? se on".

"Mutta eih?n se ole mik??n kumma, jos niin on, kun on paljon lunta ja se tuulella kulkeentuu suojapaikkoihin, t?ytyyh?n silloin aitoviertenkin t?ytty?", inttelin.

"Siin?p? se nyt on. Mutta eip?s kaikkina talvina aitovieret sill? lailla t?yty lumella, vaikka kuinkakin tuulisi ja huiluttaisi; jyrkkin?p?s pysyv?t vaan kinokset ja erill??n aidoista - ja noita rottiakin on ilmestynyt maaseuduille, eik? sek??n ole mik??n hyv? merkki", selitteli ukko.

"Niin, mutta sanotaanhan sananlaskussa, ett? vanhat 'profeetat ovat kuolleet ja nuoria ei uskota'", sanoin siihen vastaukseksi.

"Jospa se niin olisikin, olisin varsin hyvill?ni, mutta niin ei ole. Minulla on paljon el?m?n kokemusta. Olen vanha mies ja el?m?ss?ni olen ottanut vaaria kaikellaisista asioista ja olen havainnut yht? ja toista. Te olette viel? nuori, painakaapa n?m?t minun sanani mieleenne, niin tulette huomaamaan, ett? uudet profeetatkin jotakin tiet?v?t. Jospa olisin tilaisuudessa tulevatta syksyn? teille muistuttamaan n?ist? asioista, mutta niin ei k?y, sill? voimani heikkenev?t p?iv? p?iv?lt? ja min? tunnen selv?sti, ettei minun tarvitse olla kokemassa tulevan kes?n seurauksia", puheli ukko surullisen raskasmielisen?.

Sitten h?n vaipui levolliseen uneen.

Kun h?n her?si, nousi h?n yl?s ja rupesi tukkimaan takkiresuaan ylleen.

K?skimme h?net j??m??n y?ksi.

"Ei tokikaan, ei tokikaan, enh?n niin kiitt?m?t?n kuitenkaan ole. Koetan menn? toiseen taloon ja jospa en saisikaan ruokaa, tulen hyv?sti toimeen huomiseen asti. Ehk?p? silloin tapaan jonkun armeliaan ihmisen taasenkin. Min? n?en, ettei teill?k??n kovin iso el?minen ole; paljon on noita lapsukaisiakin"; puheli ukko, samassa koetellen takkiaan kiinni. "Kiitos vaan avustanne, kun autitte ruoka-aterialla vanhaa, vaivasta, kulunutta ukkoa", tuumaili h?n.

K?dest? pit?en j?tteli h?n hyv?sti joka henkil?n, kiitellen ja kostellen jokaista erikseen. Sitten h?n sauvansa nojalla alkoi k?vell? kalkutella ovea kohden. Ovessa menness??n kuulin h?nen sanovan: "Jumala meit? kaikkia armahtakoon! Kovat ajat ovat edess?mme". Sitten tukkeentui h?n tuohon sakeaan pyryyn ja alkoi pahnustaa l?himm?ist? taloa kohden. Kauvan katselimme ukon j?lkeen ja vanhimman poikamme laitimme suksilla h?nen j?lkeens? luovimaan ja katsomaan per??n, ett? ukko todellakin vaaratta p??si ihmisten ilmoihin.

Seuraava kev?t tuli tavattoman pitk? ja kylm?. Ei juhannussakaan ollut niittylatoin ymp?rist?ilt? ja mets?n rinteilt? viel? lumihanget lopen kaikki sulanneet. Toukokuun kahdentenatoista p?iv?n? l?hdin viidentoista penikulman pituiselle matkalle hevosella meren j??t? my?ten ja nelj? penikulmaa ajoin K--a jokea yl?sp?in niin hyv?ll? j??kelill?, etten kertaakaan k?ynyt maalla. Jyrkimm?t kosket olivat tavallisina talvina olleet aina sulina, mutta nyt ne olivat vahvassa kristallikirkkaassa j??ss?. Semmoista en ollut koskaan ennen n?hnyt kovimpinakaan talvina. Saman kuun seitsem?nten?toista p?iv?n? palasin samoja teit? matkaltani ja keli oli yht? hyv? kuin menness?kin.

Kotitarpeen viinanpoltto oli niin? aikoina lakkautettu. Vanhan tapansa mukaan kokivat jotkut siveellisesti vajouneet ihmiset korven loukeroissa keitt?? viel? tuota mielijuomaansa. Er?s salaviinan keitt?j? oli y?ll? Erkinp?iv?? vasten kantamassa viinakonttia kotiinsa salapolttimostaan. V?lill? maisteli h?n tuota ilolient??n niin suuressa m??rin, ett? h?n kellistyi tielle nukkumaan. Silloin paleltui h?nen jalkansa niin pahoin, ett? kaikki varpaat liukesivat jalvoista irti.

Kahdeksantena p?iv?n? kes?kuuta ajettiin penikulman pituisia meren lahtia j??t? my?ten kaupunkiin ja sanan kuun kymmenenten? p?iv?n? vetiv?t nuottamiehet j??nuottaa meren lahdelmilla.

Oikealla ajalla ei ollut ajattelemistakaan ruveta kylv?n tekoon. Kovat y?pakkaset vallitsivat vaan katkeamatta, niin ett? maa oli aamusin niin kovassa roudassa, ett? se oikein halki paukahteli.

Minulla oli edullinen torpanmaa, johon meni usiampia tynnyreit? touvon siement?. Muistaissani tuon kiertolaisukon ennustukset ja huomattuani tavattoman kolkon ja pitk?n kev?imen olevan, aloin mietti? kylv?mist? niin pian kuin mahdollista. Kes?kuun puoliv?liss? sulasi pelto sen verran, ett? siit? rupesi saamaan multaa irti. Heti ryhdyttihin peltot?ihin ja alettiin siement? kylv??. Mutta muut eiv?t niin tehneet; he sanoivat minun pakkaavan Jumalan edelle ja koettavan v?kirynn?k?ll? H?nelt? ry?st??. He kylviv?t vasta juhannuksen aatto-p?ivin? ja juhannuksen j?lkeenkin.

Nelj?n? juhannuksen edellisen? p?iv?n? oli niin l?mmin ilma, ett? oli siihen sulata. Ei miesmuistiin oltu niin l?mpimi? ilmoja n?hty. Maa rehahti kasvamaan niinkuin taikavoimalla. Niin l?mpym??n maahan kylvetty touko touhahti oraalle parissa kolmessa vuorokaudessa. Mutta siin?p? ne kes?n l?mpym?t sitten olivatkin. Ei niitynaikanakaan tarjennut ulkona aterioida, ellei pannut p??llysnuttua ylleen. Kuitenkaan ei varsinaista hallaa tullut, vaikka se oli joka aika tarjolla. Kuitenkin kasvoivat nuot my?h??n l?mpym??n maahan tehdyt touvot rehev?n? ja mustanpuhuvana viile?ss? ilmassa. Sit? vastaan meid?n touvot kasvoivat matalampana ja kellastnneemman n?k?isin?. Usein sain kuulla hienoa ivaa ja pilkkaa Jumalaan turvaamattomuudestani. Samassa osoitettiin minulle meid?n ja heid?n toukojen v?lisist? suhteista.

"'Alku ty?n kaunistaa, vaan lopussa kiitos seisoo'. Ei sit? viel? tied?, kuka meist? lopulta voittaa", sanoin min?.

"Mutta saattaisihan syksyst? olla my?h?seenkin l?mmint?", intteliv?t he.

"Ent? jos ei olisikaan, kuinkas sitten k?visi? Ei pid? koskaan ihmeit? odottaa, sill? ei nyt en??n ole ihmetten aika", puolustelin periaatteitani.

Semmoiset jaahinat p??ttyiv?t tavallisesti siihen, ett? he l?htiv?t pois, ilvehymy huulillansa!

Elokuun loppup?ivin?, er??n? perjantaina k??ntyi tuuli pohjoiseen ja alkoi luita-vihlovan kylm?sti tuulla viuhtoa. Kun kell??n ei ollut elon leikkaaminen mieless?k??n, aloin min? ker?t? v?ke? pellolleni; hyv? olikin v?en saanti, koskei kukaan nyt heit? tarvinnut; eritt?inkin vaimov?ki oli halukas tulemaan. Tuota pikaa oli pellolla puoliv?liin toistakymment? henke?. Mutta t?st?k?s hommastani minut keksittiin aika ep?uskoiseksi, Jumalaan luottamattomaksi ihmiseksi, kun aina vaan Jumalalta v?kirynn?k?ll? pakkauupi ry?st?m??n. Semmoista kummastusta her?tti se kyl?ss?, ett? joukottain tuli ihmisi? aidan taa katsomaan tuota hullutusta. Siell? he kesken?ns? keskustelivat ja v?list? kuului iso naurun r?h?tys joukosta; kai joku oli arvannut sanoa jonkun erinomaisen hyv?n ja asiallisen sanan. Joku rohkeampi ja nokkelampi tuli pellollekin leikkaamisestamme ivaa tekem??n.

"Ettek?h?n luulleet vuodentuloksenne laareihinne mahtuvan, jos olisitte antaneet laihonne t?ys'aikaiseksi kasvaa, koska rupesitte niit? kaalina hakkaamaan?" sanoi er?s semmoinen pellolle tulija, suu pilkallisen-voittoisessa hymyss?.

"Ei meid?n laiho ole en??n niink??n kaalta, sill? min? tein kylv?ni paljon aikaisemmin kuin te. N?etteh?n, ett? enin osa laihoa on veriss??n ja osaksi on jo valmiita p?it?kin. Jos seassa on viel? valmistumattomiakin p?it?, tulee niist?kin it?v?t jyv?t. Eik? sit? viel? tied?, kenen laarit tulevat t?yteen ja kenen j??v?t vaille", koin puolustella itse?ni ja ty?t?ni.

"Niin, vain paljon ne olisivat viel? paranneet ja kasvaneet; sirppihallaa tulee, se on vissi se", sanoi mies v?h?n masentuneena ja l?hti pois.

Kylm?n ja kolkon n?k?isi? karapilvi-t?nk?leit? kiiti taivaalla ankaran pohjatuulen mukana. Niit? kulki niin tihe?sti, ettei aurinko p??ssyt monasti taivaalta pilkist?m??nk??n. Oli niin kylm?, ett? vaikka ahkerasti koettiin ty?t? tehd?, tulivat k?det kuitenkin konttaan.

T?m?n t?hden hommasi eukko kahvia ja laitti minut sit? leikkuuv?elle pellolle viem??n. Minun tieni kulki, niin ett? tulin takapuolelta heid?n luokseen. He eiv?t huomanneet siis tuloani. Er?s vaimo oli paapattamassa, ett?:

"Mit?h?n se Jumalakin ajattelee tuommoisesta ep?toivoisesta miehest? kuin t?m?nkin talon is?nt? on, joka v?kirynn?k?ll? pakkaa Jumalan edelle?"

Samassa huomasivat he minut, kun yh? k?velless?ni s?nki rapisi jaloissani. V?h?n h?peiss??n k??ntyiv?t he kaikin minuun p?in.

"Ei niin pid? tehd? kuin hyv? tulee, vaan niinkuin is?nt? tahtoo. Samahan se sinullekin, Pirko, on mit? sin? teet, kun min? palkan maksan. Minulla on t??ll? aika mummu t?ynn? kuumaa kahvia. K??reennyt??mp?s kaikin sen ymp?rille ojan partaalle, juomaan l?mmin kuppi viluiseen syd?meemme", sanoin min? kehottavaisesti ja pian oli v?ki h?rppim?ss? kuumaa kahvia.

Seuraavana y?n? ei viel? tullut pakkasta, vaikka oli niin hirve?n kylm? ilma. Tuuleskeli koko y?n ja taivaskaan ei t?ydelleen se'estynyt. Saimme siis seuraavankin p?iv?n pitkitt?? leikkaamista. Niin ahkerasti tehtiin ty?t?, ettei joudettu ruokalepoakaan pit?m??n, vaan joka sai viimeisen palansa niellyksi, tormasi pellolle; v?ki oli nyt oikein innostuksissaan, koska hekin rupesivat ?ly?m??n, ett? nyt kiire on tarpeesen; viel?p? sekin saatti innostuttaa, kun lupasin heille hyv?n p?iv?palkan.

Lauvantai-iltaan saimme leikkuun niin leikatuksi, ettei j?ljelle j??nyt kuin pari peltotilkkua. - 'Pianhan se lyhyt virsi on veisattu'.

Jo iltap?iv?ll? alkoi tuuli heiket? ja taivas se'esty?. Kymmenen ajoissa illalla oli niin tyyni, ettei haavan lehti v?r?ht?nyt. Taivas oli niin selke?, ett? t?hdet n?kyiv?t taivaalla niinkuin talvisyd?nn? ja kuu paistaa kaljotti niin kirkkaasti, ett? oikein varjonsa n?ki. Silloin osoitti l?mp?mittari jo yhden asteen kylm??.

Aamulla oli surkea n?ky n?ht?v?n?. Niin paksusti oli kuuraa maassa, ett? olisi lunta luullut sataneen. Kaivolla olevissa astioissa ja muissa mataloissa vesipaikoissa oli melkein tuumaa paksu j??. Harmaa kaasu t?ytti ilman ja paksu pilvenj?nk? oli korkealla auringon nousun edess?. Se nousi auringon edell? taivaalle, ettei aurinko voinut n?ky? ennenkuin yhdentoista aikana aamulla. Kun aurinko ehti j?ng?n edelle, ei se paksun huurun l?vitse voinut valaista eik? l?mmitt??; huumottihan vaan niinkuin valju kuu olisi noussut taivaalle ohuen h?rm?pilven l?pi vaalottamaan.

Oli niin tyyni, ettei koko luonnossa kuulunut v?r?yst?k??n, ei linnun ??nt? eik? ihmistenk??n toiminnasta syntynytt? liikkeen kahinaa. Kasvit seisoa t?r?ttiv?t l?pi j??tyneen?, suorana, peitettyn? paksulla kuurakerroksella. Vahvat perunan varsikot olivat lupsauttaneet lehtens? pitkin vahvaa vartta ja varsi oli niin j??ss?, ett? kun sit? taittoi, taittui se niinkuin j??kynttil?. Lyijyharmaa sumu tuntui raskaalta hengitt??; oli niinkuin joku tukeuttava raskaus olisi painanut ja oikein tuntui rintaa karvastelevan, kun sit? hengitti keuhkoihinsa.

Kun ankara kuura ja j?? vihdoinkin sulasi, huomattiin silloin, ett? kaikki oli mennyt, niin meren sis?lle pist?v?ss? niemimaassakin kuin paikkakuntamme olikin. - Niin t??ll?kin, mit? sitten muualla.

Halla oli vienyt kaikki, eik? ihmett? tapahtunutkaan, ett? syksyst?

olisi l?mmint? ilmaa piisannut pitemm?sti kuin tavallisina vuosina.

Viime talvisen ennustaja-ukon ennustukset olivat toteentuneet!

- - - Kovat ajat olivat tosiaankin edess?.

K?yh?n kiitos.

Tuon kamalan halla-y?n seuraukset tulivat pian n?kyviin. Tuskin oli rekikeli tullut, ennenkuin kerj?l?isi? alkoi tunkeentua meid?nkin pieneen niemimaahamme. Niit? kulki jalan, hevosella ja toisia reslakelkkaa per?ss??n vet?en. Usein semmoisilla kelkkamiehill? oli koko perhe mukana: is?, ?iti ja lapsiliuta lis?n?. Nuorempia is? ja ?iti heti kelkassa ryysyihin k??rittyin? ja vanhimmat tallustelivat j?ljess?. Ei harvoinkaan tapahtunut, ett? jalan kulkevat perheet olivat niin alastomia, sairaloisia ja kuihtuneita, ett? heit? t?ytyi hevosella siirt?? toiseen taloon ja k??ri? heit? peitteill?, etteiv?t v?lille paleltuisi.

Luultavasti oli noilla n?lj?n kanssa taistelevilla se usko, ett? meren rantamailla on kuitenkin saatu parempi vuodentuotos nytkin kuin muualla. Siin? olivat he kuitenkin v??r?ss? k?sityksess?, sill? ankara halla ei ollut s??st?nyt meren rantamaita enemm?n kuin muitakaan paikkakuntia. Kuitenkaan ei voi v?itt??, ett? t??ll? oli yht? huonosti asiat kuin muuallakin. Entiset v?hemm?t katovuodet eiv?t olleet t??ll? meren niemess? niin tuntuvat kuin muissa paikkakunnissa; eip? niist? kaikesti tietty niin mit??n. T?ll? paikkakunnalla oli v?est? hyvin s??st?v?ist? ja ahkeraa. Sent?hden oli useallakin s??st?ss? useamman vuotista viljaa ja vaikka kato veikin nyt kaikki, ei se tuntunut kuitenkaan kovin rasittavalta, sill? olihan hyv?t kulkuneuvot ja kaupunki likell?, joita etuja useinkin muilta puuttui.

Niinkin ollen, oli kuitenkin mahdoton n?in pienen paikkakunnan jaksaa seisoa mokoman kerj?l?istulvan edess?. T?ytyi ruveta semmoisiin toimiin, ett? heit? kyydittiin suurin joukoin kotipaikoilleen. Armeliaammat ihmiset kokivat kuitenkin nyk?ist? heille mit? milt?kin ulottui, ruokaa ja jotakin vaaterepaletta alastomampain suojaksi; kokivatpa muutamat antaa ev??n-apuakin, kun heit? l?hdettiin kotipuoleensa viem??n. Ei voinut paikkakuntalaisia tylyiksi sanoa, vaan voimat eiv?t riitt?neet.

T?m? kulkianten tulva oli niin jokap?iv?ist?, etteiv?t ne mit??n erinomaista huomiota keness?k??n her?tt?neet. Toisia tuli, toisia meni ja kaikilla heill? oli yksi ja sama asia, nimitt?in: pyyt?minen y?sijaa, ruokaa tai vaatetta. Viimein tuo kaikki k?vi niin koneelliseksi, ik??nkuin se olisi pit?nyt niin ollakin.

Mutta kuitenkin tuossa tulvivan joukon l?pikulussa oli er?s kohtaus, joka ei ole haihtunut mielest?ni. Oltiin jo likemp?n? joulua ja vankka rekikeli oli. Sattui olemaan taasenkin lumipyry. Vaivaloisesti ja hitaasti vet?? ponnisteli laiha ja kalpea nainen, horjuen, per?ss??n rekikelkkaa; kelkassa n?ytti olevan jotakin ryysyjen peitossa, ker?tyit? ruokavarojako vai mit?? Pari isonlaista lasta k?yd? pahnusteli reslan per?ss?. He k??ntyiv?t meille.

Satuin olemaan kartanolla. Aran silm?yksen loi h?n minuun, kun havaitsi minut. H?n ei sanonut mit??n, ei hyv?? p?iv??k??n, loi vaan arasti silm?ns? maahan. Mit??n sanomatta l?hdin min? tupaan.

"Taaskin tuli kartanolle k?yhi? useampi henki?", sanoin vaimolleni.

Kului mielest?ni jo pitk?sti aikaa, eik? he viel?k??n olleet tulleet huoneesen; sent?hden menin akkunasta katsomaan, miten heid?n laitansa oli, mutta he olivatkin jo porstuassa tulossa.

Nyt he juuri astuivat huoneesen. Tuolla kalpealla naisella oli pieni lapsi syliss?, toista h?n talutti k?dest? ja kaksi isompaa lasta tulivat omin neuvoinsa j?ljess?. Noilla isoimmilla lapsilla oli niin isot ja paksut t?pp?set jaloissa, jopa niin raskaat, ett? h?din tuskin he jaksoivat niit? per?ss?ns? vet?? laahata.

Huoneesen astuessaan loi ?iti aran silm?yksen ymp?ri hnonetta, eritt?inkin minuun ja vaimooni. Siihen he lumisina seisattuivat ovipieleen, eiv?tk? n?ytt?neet uskaltavan siit? liikahtaa.

"K?yk?? nyt peremm?ksi ja riisukaa noiden lasten p??lt? pois vaateriepuja, ett? l?mpenisiv?t", kehoitti vaimoni.

Eip? he sittenk??n n?ytt?neet uskaltavan liikkua. Lienev?tk? minua pelj?nneet. Vasta sitten kun min?kin kehoitin, alkoivat he hitaasti solua peremm?ksi. N?in selv?sti, ett? vaimon silmiss? kiilsi kyynel ja ett? h?nen ruuminsa t?risi. Hitaasti alkoi h?n p??stell? lastensa ymp?rilt? ryysyisi? verhoja, sanomatta ainoatakaan sanaa.

Vaimoni oli hyv?syd?minen ja lempe? ihminen, ja aina s??litteli noiden kurjien surkeata tilaa. H?n antoi kullekin jonkun hyv?n sanan ja nyk?isi heille mit? milloinkin ulottui. H?n oli juuri keitt?nyt omalle perheelle puoliseksi lihavelli? ja jakanut sen kuppeihin. Kun h?n huomasi tuon heikon perheen kurjan tilan, otti h?n kuukin kupista v?h?sen pois ja sai niin kootuksi melkein kaksi kupillista noita kulkioita varten. Sitten h?n rupesi ilman anomatta hommaamaan heille ruokaa. Vellin lis?ksi toi h?n pari leip??, silakka-kaukalon ja piim?tuopin.

"Tulkaa tuohon sy?m??n, koska n?yt?tte niin uupuneilta; lienettek? mihin aikaan saaneet ruokaa", sanoi vaimoni kehoittavasti.

Mutta siihen sijaan, ett? he olisivat menneet sy?m??n, pillahti vaimo katkeraan itkuun. Se oli niin hillim?t?nt? ja syd?mest? l?htev??, ett? oikein selk?piit? luisteli. ?idin itku n?ytti tarttuvan lapsiinkin, niin ett? hekin rupesivat itkem??n.

"?lk?? nyt itkek? - mik? teille Jumalan t?hden tuli? - Sy?k?? nyt, kun velli on viel? l?mmint?", koki vaimoni lohdutella, mutta mik??n ei auttanut.

Tuntui niinkuin ei itkulle p??t? olisi tullutkaan ja hyvinkin sit? kesti puoli tuntia.

V?hitellen tyyntyiv?t he ??nekk??st? itkusta, mutta kauvan se viel? j?lkimaininkina niskotuksella repeli syd?menpohjasta.

Vihdoin he tyyntyiv?t sen verran, ett? voivat ruveta sy?m??n ja kerran vertyneen?, s?iv?tkin he hyv?ll? halulla.

Vaimoni ?lysi, ettei noin murtuneen mielen ollessa ole sovelias menn? mit??n kyselem??n, mik? oli syyn? tuohon ankaraan mielenliikutukseen. Vasta sitten kuin he olivat p??sseet sy?m?st? ja lopen tyyntyneet, uskalsi h?n sen tehd?.

"Mik? oli syyn? teid?n katkeraan suruunne, kun niin kauvan syd?men pohjasta itkitte?" kysyi vaimoni, samassa l?heten tuota surullista vaimoa.

"Kun minua niin kovin paljon haukuttiin", sanoi vaimo lyhyesti.

"Miss? teit? haukuttiin?" kysyi taasenkin vaimoni.

"Tuossa likimm?isess?, isossa talossa", selitti vaimo.

"Ja senk?t?hden te itkitte?" kysyi vaimoni.

"Ei, en min? sen vuoksi itkenyt, minun syd?meni vaan murtui; se murtui niin etten voinut itke?k??n. Koko ruumiini t?risi ja vapisi niinkuin haavan lehti ja viimeinenkin voiman hitunen tuntui luopuvan j?senist?ni; en ollut voida p??st? t?nne teille, niin heikoksi k?vin", selitti vaimo.

"Mutta sanoittehan tuon haukkumisen olleen itkuunne syyn?", muistutti vaimoni.

"Olen niin kummallisella mielell?, etten osaa tunteitani oikein selitt??. Kun tulin t?nne teille, huomasin heti, kuinka yst?v?llisi? olitte turvattomalle k?yh?lle joukolle. Silloin jo v?kisinkin pakkausi itku p??sem??n valtaan, mutta kuitenkin jaksoin sen viel? niell?. Mutta sitten kuin laititte viel? niin avullisen ateriankin ja kehoititte yst?v?llisesti sy?m??n, en jaksanut en??n itse?ni pid?tt??. Semmoinen ristiriitainen tunne kuohui mieless?ni, etten osaa sit? sanoa: kovuus, haukkuminen ja yl?nkatse sek? syd?mellinen s??liv?isyys kurjaa, puutosta k?rsiv??, turvatonta perhett? kohtaan myller?ihtiv?t sekaisin molemmista syist? murtuneessa syd?mess?ni. - Se oli siis teid?n hyvyytenne t?hden kuin min? itkin, eik? suinkaan noiden haukkumisien vuoksi", selitteli vaimo.

"Onko teill? miest??" kysyi vaimoni arastellen.

"On minulla ollut mies - kuinkas muutoin, koska kerran n?in paljon lapsia on - mutta h?n kuoli viime marraskuussa ja j?tti t?mm?isen turvattoman joukon j?lkeens? n?in kovana aikana. Ei ollut muuta neuvoa, kun l?hte? kelkka per?ss? lastensa kanssa mierolle. Kova teht?v? oli se, mutta muuta neuvoa ei ollut. Jospa mieheni olisi el?nyt ja tavalliset ajat olleet, olisimme jotenkuten toimeen tulleet, sill? vaikka olikin jo useita lapsia, emme kuitenkaan koskaan viel? tarvinneet turvata armoleip??n. - Monta vuorokautta itkin ennen mierolle l?htemist?", puheli h?n.

"Mitenk? he teit? haukkuivat tuolla talossa?" utasi vaimoni.

"Sanoivat, ett? laiskusillani kerj??n, kun en viitsi tehd? ty?t?. Hyv? Jumala! - Mit?h?n ty?t? t?mm?inenkin n?lj?n t?hden uupunut ja kuihtunut raiska voisi tehd?, varsinkin semmoista, jolla saisin lapseni el?tetyksi. Kukaan ei anna mink??nlaista ty?t?, eip? vaikka ruokansa edest? tekisi. Kyll? min? ty?t? olen tehnyt ja tekisin nytkin viel?, kun vaan olisi ty?t? ja voimia, mutta niit? ei ole kumpiakaan, t?ytyy vaan turvata mieroon, niin katkerata kuin se viel? onkin, sill? en voi n?hd? lapseni n?lk??n kuolevan. - Sitten he sanoivat viel?, ett? syydet??n kakaroita maailmaan ihmisten vastuksiksi niin paljon, ett? aivan silm?-munalta paistaa. Tuo tuntui kaikkein kovimmalta solvaukselta, sill? tuntui silt?, etteiv?t lapset ole omassa ottamisessaan, vaan ne ovat Herran lahjat", puheli vaimo.

Tuo talo, jossa h?nt? oli haukuttu, oli paikkakunnan varakkaampia. Tuhansia oli heill? arkkunsa pohjalla ja viel? mokomampi m??r? lainassa. Monivuotista viljaa oli aitat t?ynn? ja lukuisa, hyv?sti ruokittu karja antoi yl?n m??rin karjan-antimia. Laaja kalanpyynti toi runsaasti Vellamon karjaa. Ei siin? talossa siis tiedetty katovuodesta ja kovasta ajasta niin mit??n.

"Antoivatko nuot teille haukkumisensa p??lle mit??n?" kysyi eukkoni.

"Antoivathan nuot hyv?n palasen leip??, mutta sangen katkeralta se tuntui; oli niinkuin olisin vastaanottanut kirouksen palan", sanoi vaimo ja purskahti taasenkin itkem??n.

Kyynel herahti minunkin silm??ni ja min? py?r?hdin kamariini ja samassa tuokiossa kirjoitin seuraavan runop?tk?n, joka on n?ihin saakka s?ilynyt paperi-puluissani:

Tuli k?yh? k?yp?l?inen,

N?lj?n kanssa n??ntyv?inen,

Luokse rikkahan,

Apuu h?lt? anomahan,

Puutettansa sanomahan,

Kautta taivahan.

Rikas kyll? avun antoi,

Kiukkumiell? h?n sen kantoi,

K?yh? paralle.

Kyynel k?yh?n silm?n t?ytti,

N?yr?lt?h?n se nyt n?ytti,

Sek? aralle.

Mutta niinh?n se ei ollut,

Eik? kyynel silti tullut,

Ett? kiitokseen

Ylettyneet olisivat,

K?yhyydest? tulisivat.

Ne oil - murtuneen.

Tuli k?yh? kulkevainen,

Itkuansa sulkevainen,

Luokse k?yhemm?n.

H?nkin h?lle palan antoi,

Surkumiell? h?n sen kantoi,

Vaikka v?hemm?n.

Kyynel silloin vuosi kanssa,

Kuihtuneita kasvojansa,

Alas valuen.

Ne ei olleet huokauksen,

Eik? mielen murtumuksen,

Ne oli kiitoksen.

Ry?v?ri

Asiat kiertyiv?t semmoisiksi, ett? meid?n piti muuttaa pois tuosta meren niemimaasta. Pit?j?, johon muutimme, oli noin nelj?n penikulman p??ss? merest?. Pit?j?n l?pi juoksi er?s mahtava Pohjanmaan virta.

Vuosiluku oli muuttunut, sill? nyt jo piirrettiin 1868. Vaikka toinen vuosi oli tullut, oli kuitenkin viimeisen kovan katovuoden hirve?t seuraukset parhaaltaan k?rsitt?vin?.

Paikkakuntaan tultuamme kohtasi kamala n?ky. Kuihtuneita, n??ntyv?n n?k?isi?, horjuvia ja kalpeita haamuja kulki pitkin teit? kyl?st? kyl??n, talosta taloon, etsien, eik? jollakin olisi heille antaa jotain suuhun pantavaa, hiukiavan syd?men hengiss? pysymiseksi. K?yh?inhuone kyll? oli hallituksen k?skyst? v?liaikaisesti laitettu yleisen h?d?n poistamiseksi, ja sinne kahteen avaraan pytinki-rotinkiin oli sijoitettu k?yhi? ja sairaita niin paljon kuin suinkin mahtui. Melkein heti paikkakuntaan tultuani menin sit? katsomaan. Surkealta siell? n?ytti. Laihtuneita ja kuihtuneita k?si? ojenneltiin tulijaa kohti kaikkialta s?ngyist? ja muualta, Jumalan t?hden anoen jotakin sy?t?v??. Kunnan kyll? oli k?sketty nuot kaikki hyv?sti hoitaa ja ruokkia. Mutta kun asiat eiv?t olleet taloissakaan sen paremmasti, k?vi se aivan mahdottomaksi. Olki- ja pet?j?leip? oli taloissakin kaikkialla sy?t?v?n? ja eih?n sit? parempaa voinut k?yh?inhuoneessakaan olla. Kuitenkin kokivat ihmiset vied? sinne, mit? hengest? irti oli. Lihanpalaa, maito- ja piim?kannua kokivat he sinne kantaa, mutta mit? se oli n?in paljolle. Sen verran oli h?t?aputoimikunnalta saatu selv?? viljaa, ett? toisinaan voitiin niist? velli? keitt??.

T?m?n kaiken kurjuuden ohessa oli n?lk?kuume - tuo tavallinen ankara seurakumppani - yhtynyt t?ydent?m??n tuota h?vityksen kauhistusta. Senp? t?hden k?yh?inhuoneessa olijat olivatkin melkein kaikki sairaina. Niiden, jotka olivat terveen muotoisia, oli m??r?n? tehd? k?sit?it?. Mutta heid?n k?sity?ns? supistui yksinomaan ruumisarkkujen tekemiseen, ja olipa heill? ty? ja tuska, jos he saivat niin paljon arkkuja tehdyksi kuin niit? hoitolassa tarvittiin. Niit? kuoli k?yh?inhuoneessa ja ulkona siit? niin paljon, ett? sit? oli kamala katsella. Ei ollut ensink??n mieli iloinen ja pirte? sunnuntai-aamuin, kun nelj?kin kymment? kirstua makasi rinnakkain hautausmaalla. Tuo ammottava hautakaan, joka oli heille viimeiseksi leposijaksi aijottu, ei n?ytt?nyt jaksavan kaikkia niell?, eik? tuo ruumishauta n?ytt?nyt milt??n ruumishaudalta, vaan jonkummoiselta kanavalta. V?risten seisoi kalvistunut saattojoukko tuon kuilun partaalla, joista usea jo seuraavana sunnuntaina suistui tuohon kamalaan kuoppaan. N?listynyt lapsiparvi itki usein haudan partaalla, kun heid?n ainoat tukensa ja turvansa peitettiin maan mustiin multiin. Semmoista silloin voi tapahtua pit?j?ss?, jossa v?kiluku ei ollut kuin v?h?n p??lle viiden tuhannen. Ja yht? kaikki, kun n?lk?tilastollisia virka-ilmoituksia annettiin, sanottiin: "ei ole viel? ket??n n?lk??n kuollut".

* * * * *

Vaikka n?in oli koetettu k?yhi? ja sairaita sijoitella yhteen kohti, oli kuitenkin kerj?l?isi? summaton joukko liikkeell?, niinkuin edell? on mainittu. Niit? tuli ja meni kymmenitt?in - sadottain p?iv?ss?. Kun olin samassa pit?j?ss? syntynyt ja mieheksi kasvanut ja vasta paikkakuntaan takaisin muuttanut, katsoivat he hyv?ksi tuttavuuden nimess? paahtaa kaikin meille, niinkuin ennen sy?m?tt?m??n ja kokemattomaan paikkaan ainakin ja ehk?p? senkin vuoksi, kun kuulivat meill? olevan selv?? leip??. Vaimoni koki pit?? k?tt??n oikeana ja nyk?st? palan kullekin, mutta t?m? k?yh?in tulviminen k?vi niin ankaraksi vihdoin, ett? jos v?h?nk??n kullekin olisi antanut, olisivat v?h?t viljavaramme loppuneet parissa p?iv?ss?. T?ytyi katsoa omankin perheen kohtaloa ja kielt??nty? kaikille antamasta. Er??n? p?iv?n? tuli er?s noin kolmentoista vuoden ik?inen poika huoneesen. Selv?sti huomasi h?nen olevan n?lk?-p?h?ss?.

"Antakaa Jumalan t?hden minulle jotakin sy?t?v??!" sanoi h?n h?t?isesti, heti huoneesen tultuansa.

"Ei, poika rukka, riit? jokaiselle anovalle antaa, ellei t?ss? tahdo jo aivan pian joutua lapsijoukkonsa kanssa samalle mierolle kuin sin?kin. Koe, poika raukka, menn? nyt toiseen taloon", sanoi vaimoni lempe?sti kehoitellen.

"Toisista taloista ei ole nyt paljon apua, sill? heill? ei ole, mist? he mit??n antaisivat", sanoi poika ja istui alakuloisena penkille.

T?m?n keskustelun j?lkeen menin surumielisen? kamariini miettien t?t? kamalaa aikaa.

Vaimollani oli leipomus juuri; kun min? menin kamariin, loi h?n leipi? uuniin. Sen tehty??n tuli h?nkin kamariin. Keskustelimme hiukan aikaa t?st? kamalasta h?d?st? ja pahoittelimme, kun ei voi t?t? h?t?? poistaa ja tarvitsevaisia auttaa.

Samassa tuokiossa sy?ks?ht?? vanhin lapsistamme kamariin h?t?ytteen n?k?isen?.

"Se poika sieppasi leiv?n uunista ja juoksi sen kanssa kiireesti ulos", sanoi h?n.

Silm?sin pihalle. Poika juosta kytyytti pitkin pihaa, rakkaasti rintaansa vasten painaen h?yry?v?? taikinaista leip?? ja toisella k?dell??n ahnaasti repien sit? ja tukkien suuhunsa. Leiv?t uunissa eiv?t olleet ehtineet viel? oikein kuortuakaan, mutta poika ei joutanut sit? odottamaan; kun silm? v?ltti, sieppasi h?n likim?isen leiv?n uunin suusta, vaikkei se ollutkaan paljon muuta kuin kuumettunutta taikinaa.

"Antakaa pojan menn? rauhassa, ei h?n sit? tarpeetta ottanut. Mit? h?n ei pyyt?m?ll? saanut, otti h?n sen oikeutetulla ry?v??misell?", sanoin ja kyyneleet nousivat silmiini; vaimoltani p??si syv? huokaus.

Kahden vuorokauden per?lt? tuli tieto, ett? poika oli kuollut. Paha omatunto j?i meille j?ljelle tuon uutisen kuultuamme.