Maahengen salaisuus Tohtori salapoliisina

Olin kaiken kes?? viipynyt Helsingiss? fysikaalisia ja kemiallisia tutkimuksiani varten, kun hein?kuun loppupuolella sain yst?v?llisen kutsun tulla sorsanajoon Savoon, tilanomistaja O. E. Malmfeltin suureen kartanoon. Pitk?, ruohoinen lahdenpohjukka, kaisloineen ja rantakortteineen pist?ytyy Holman ja Lahisten kartanoiden v?liin. Jo viime kes?n? vietin toista viikkoa Holmassa ja opin pit?m??n arvossa n?it? erinomaisia sorsamaita.

Is?ni ja Malmfelt olivat aikoinaan olleet hyvi? yst?vi?. Set? Malmfeltilla oli tyt?r, Signe, johon olin tutustunut jo edellisen? talvena Helsingiss?. - Voi meit?, tieteen orjia!

Ei siis muuta, - pyssyt ja ampumavarat kuntoon, mets?styspuku tyrolilaiseen reppuun, vierasvaatteet keltaiseen nahkalaukkuun ja mies matkaan yst?v?lliseen Savon-perheeseen.

Savo on tunnettu suurista aatelistiloistaan, maanviljelij?in vieraanvaraisuudesta ja komeasta el?m?st?. Puhdasverisess? savolaisessa tilanomistajassa luulisi yleens? aina olevan suurisanaista kerskaavaisuutta ja suupalttiutta. Mutta jospa niinkin, - Malmfelt teki t?ss? suhteessa kyll?kin silmiinpist?v?n poikkeuksen. H?nen kunniansa piili syvemm?ll?. -

Kun illalla saavuin taloon, paria tuntia ennenkuin vesilintujen mets?stysaika oli y?ll? alkava, niin t??ll? jo pit?j?n arvohenkil?t olivat koossa, mets?stystamineissaan, pyssyineen ja koirineen. Kehuskeleva, iso??ninen seurue, jonka v?ittelev? puhelu kuului avoimesta ikkunasta pihalle. Paikkakunnan vanha perint?tapa vaati, ett? sorsanajo oli pantava alkuun Holman rannasta.

Malmfeltin perhe otti minut mit? yst?v?llisimmin vastaan. - "Emme en?? osanneet toivoakaan tohtoria t?nne."

Rouva Malmfelt oli hieno vallasnainen, ylh?issukuinen ja viel?kin erinomaisen kaunis. H?nell? oli kasvoissaan jotain etel?maista s?vy?.

"Ilo on kokonaan minun puolellani."

"Tohtori Pohjamo on jalo mets?mies Herran edess?. H?n tulee meille ainoastaan viattomia sorsaraukkoja tappamaan."

Tyt?r tuli ?itiins?. H?n oli tummatukkainen tytt?, jonka profiilista kannatti n?hd? yksin?isyydess? unta. T?h?n tuli lis?ksi jotain erikoista, Signe neidin kasvoissa olivat ihmeellisell? tavalla sulautuneet yhteen etel?n hehku ja pohjan hele? ihonv?ri. H?n oli vilkas, vienon kuulas tytt?lapsi, joka luonnonraikkaudellaan oli heti ensi p?iv?st?, jo toista vuotta sitten, suorastaan hurmannut minut.

Malmfelt itse oli pitk? ja roteva, vaaleaverinen herra. Pehme?t, keltaiset viikset, korkea py?re? otsa, pysty nypykk?nen? ja voimakas leuka. Hyv?ntahtoisen leikillinen ilme eli aina h?nen kasvoillaan. H?ness? oli melkoinen m??r? tyynt? huumoria, ja hermosto ei varmaan ollut koskaan h?nt? kiusannut. Teki hyv?? yksin jo n?hd? t?m? per?ti terve maapatroona. Ei sopinut kielt??, - jokin isotteleva aito-savolainen luonteenpiirre h?ness? varmaankin oli. Muuten parhaita miesten miehi?.

Kohteliaisuuksien vaihtoon ja pistosanojen vastaanottoon ei ollut paljonkaan aikaa. Is?nt?ni vei minut huoneeseeni, yl?kerran puutarhanpuoleiseen otsikkokamariin. Mets?styspukuun puettuna olin pian alhaalla muiden mets?st?jien seurassa.

Pit?j?n herroista, joista useimmat jo tunsinkin viime kes?st?, oli kaikin puolin huomattavin Malmfeltin naapuri G. A. Wallenberg, Lahisten herra. Komea, pulska mies, jossa oli jotain itsetietoista ja k?skev??. H?nen hyv?ilynimens? kumppanien keskuudessa oli "Kustaa II Aadolf", jota muuten koko profiili, otsa, nen?, ja vaalea pujoparta sek? tukevat olkap??t ja vatsan ulkokaari suuressa m??rin muistuttivat. Ellen erehdy, h?n oli kuumaverinen ?kkipikainen herrasmies. Maanviljelyst??n h?n hoiti mallikelpoisesti, ja h?nen oivallinen karjansa oli laajalti tunnettu.

Merkillisint? Malmfeltin ja Wallenbergin suhteissa oli se, ett? naapurukset seurustelivat kesken??n varsin yst?v?llisesti, vaikka heid?n v?lill??n oli k?ym?ss? pitk?llinen maariitajuttu, joka oli kest?nyt jo miespolven ajan, niellen tuhansia ja taaskin tuhansia markkoja.

Koko maailmahan tuntee kuuluisan "Lankinsuon riitajutun", jota jo meid?n isiemme aikana naurettiin kaikkialla maassa.

Holman ja Lahisten entiset is?nn?t, "vanhat-patroonat", olivat panneet riita-asian vireille ja sill? pirist?neet itse??n maalaisel?m?n yksin?isyydess?. Riitajuttu venyi venymist??n, ja lopulta elettiin naapureissa kuin kissa ja koira. Ei kummankaan kunnia my?nt?nyt sovintoa teht?v?ksi, ja n?iden herrain "varat kannattivat" yll?pit?? vaikkapa isompaakin riitaa!

Nykyiset is?nn?t, "nuoret-patroonat", periv?t melkein yhtaikaa kumpikin tilansa sek? samalla my?skin t?m?n sitke?per?isen maariidan, p?yt?kirjapinkkoineen, karttoineen ja katselmuskirjoineen. Luonnollisesti ei kumpikaan voinut my?nt?? is?ns? olleen v??r?ss? ja naapurinsa is?n oikeassa. Suvun perinn?iset katsantotavat olivat kummallekin pyhi?. Periaatteellisista syist? siis jatkettiin riitaa yh? edelleen. "Varojen kannattamattomuudestakaan" ei ollut mit??n pelkoa.

Mutta kun sek? Malmfelt ett? Wallenberg olivat el?m?nhaluisia, uuden-ajan miehi?, ja heid?n pakostakin t?ytyi tavantakaa kohdata toisensa yhteisiss? seurapiireiss?, niin n?m? kunnon naapurit olivat tehneet ik??nkuin ??nett?m?n keskin?isen sopimuksen: - "?lk??t henkil?t riidelk?; riidelk??n yksist??n asia!" V??j??m?tt?m?sti, tinkim?tt?, - viel?p? entist? suuremmalla tarmolla, - ajettiin "Lankinsuon riitajuttua" oikeuksissa. Ottelujen v?liajoilla naapurit eiv?t olleet kysymyksest? tiet?vin??nk??n, vaan k?viv?t toistensa luona vieraissakin. Korkeintaan saattoi toinen, keksitty??n jonkun uuden, p?tev?n vastav?itteen, sormellaan toista uhata:

"Varo itse?s ensi k?r?jill?! silloin sinut nujerran."

Riitajuttu ja sen ajaminen oli itse asiassa muuttunut kahden urheilijan v?liseksi kunnia-asiaksi. Taistelu tuotti j?nnityst? ja mielen tyydytyst?. Se oli miekkailukisa, jota k?ytiin sukevan notkeilla miekkasimilla. Timantti tahtoi toista timanttia leikata. T?m?n ohella oli kysymyksess? yh? edelleen periaatteellinen puolensa, ja periaate on kuitenkin aina periaate.

N?m? seikat tunsin p??piirteiss??n varsin hyvin, ja oli hauska n?hd?, kuinka kumpikin riitaveli, n?ht?v?sti hyv?ss? sovussa, nyt hankkiutui yhteiselle kilpakent?lle, nujertelemaan Kaislahden lukuisia vesilintuliutoja.

Mets?stysseurueen puheesta p??tt?en, sorsansaalis varmaankin oli t?n? vuonna oleva tavallista niukempi. Kev?t oli Savossa ollut kylm? ja my?h?inen. Useat poikueet eiv?t viel? olleet t?ysin lentokykyisi?k??n.

Herrat v?itteliv?t, puhuivat toistensa suuhun ja kerskuivat tarkkoja havaintojaan.

My?s is?nt?mme puuttui puheeseen. Suvikassorsat olivat ep?ilem?tt?kin heikosti kehittyneit?. Viljavuosikin tulee huono. Sen parhaiten n?kee rukiista, joka j?? koko joukon alle keskikerran.

Herra Wallenberg iski asiaan: "Holman puolella lahtea sorsat voivat todella olla pieni? ja keskenkasvuisia. Mutta meill?, Lahisten puolella, ne ovat suuria ja lihavia kuin sy?ttil?sankat. Veli Malmfeltin ruis on huonoa. Ennenkuin menn??n j?rvelle, voimme katsoa minun ruistani P?ssinmutkassa. Sankkaa niinkuin paras hamppu. Mutta sen tekee maahenki, jolla ensi kuussa viel? teen jymyt Suomessa."

- "El?k??n maahenki!"

- "El?k??n vesihenki! El?k??n Kustaa II Aadolf!"

Oli ilmeist?, ett? herra Wallenbergill? oli jotain erikoista syd?mell??n. My?s h?n ep?ilem?tt?kin oli aikeissa haastaa pient? toraa. Kaikki puheet j?iv?t kuitenkin sikseen, kun em?nt?mme tuli sis??n, pyyt?en herroja yksinkertaiselle kahveli-illalliselle, ennen mets?st?jien l?ht?? j?rvelle.

Hienon hieno illallinen oli sy?ty kaikessa kiireess? ja sorsien tuhoksi jo edelt?k?sin otettu kolme- ja nelikertaiset v?lipalat. Lehtori Soinivaara oli viime ryypyn edell? ivallisesti mukaillut klassikoitaan jotenkin ontuvin s?kein, joissa viimeinen eloon j??nyt urossorsa ylisti surmaan suistuneita kumppaneitaan kolmin- ja nelinkerroin autuaiksi, kun olivat saaneet kaatua Holman ylh?in muurien alla, silloin kuin "Kaisilalahti" vy?rytti niin useita aaltojen alle temmatuita kauloja, r?pyl?it? ja urheita ruumiita. Runo oli her?tt?nyt innostusta, taisteluun l?hd?n huumaa! Kaikki oli muodostunut komeaksi, atavistiseksi sotatanssiksi, jossa v?hin jokainen meist? oli kalskutellut nuolikonttiaan, heiluttanut joustansa ja heristellyt kivik?rkist? heittokeih?st??n. Naiset olivatkin - viisaasti kyll? - pysyneet irokeesein illallisesta loitolla.

Kello jo l?henteli puolta kahtatoista, ja alkoi olla aika l?hte?. Kukin asetti taskukellonsa Helsingin-ajan mukaan, joka minulla oli tarkimmin tiedossani.

Tiemme k?vi rantaa kohti yli kotipellon, ja t?st? se k??ntyi kulkemaan pitkin vanhain viljelysmaiden palletta aina l?hell? olevaan Lahisten kartanon piirirajaan saakka. Alavan niityn ja korteikon p??ss?, l?hell? piirirajan johdetta, oli selv?n veden rannassa pieni kivikkoluoto. Ainoa paikka, mist? matalan ja ruoppapohj?isen Kaislahden vesille voi veneiss? p??st?. Kivikkoluoto j?i Holman puolelle rajaa, ja n?ht?v?sti t?st? Holman kartano olikin maailman sivussa nimens? saanut.

Ennenkuin l?hdettiin alas m?r?lle niitylle, jonka poikki kulki kaksirivinen jono pitkitt?in asetettuja, puolilahoja porrasp?lkkyj?, vaati herra Wallenberg meit? katsomaan ruispeltoaan P?ssinmutkassa, johon oli ainoastaan kivenheitto matkaa.

Mik?s siin?, - sopihan l?hte? katsomaan! Kuljimme parisataa metri? pitkin selk?rajaa, ja t?ss? P?ssinmutkan pelto pist?ytyi suorakulmaisen suunnikkaan muotoisena maakaistana Holman tilusten sis??n. Se oli komea pelto, aitauksesta p??tt?en arviolta kahdeksan hehtaarin kokoinen.

"Siin? n?ette, hyv?t herrat, milt? rukiin tulee n?ytt??. Sankkaa niinkuin paras hamppu. Kolmen kihlakunnan alueella ei ole toista sellaista ruista. Katsokaahan tuonne rajan toiselle puolen Holman kartanon ruista. Koko joukon alla keskikerran, - Malmfelt itse on sen my?nt?nyt! - Min? aion ottaa kylv?st?ni kaksikymment? jyv?? raskasta viljaa. Elokuulla viel?, kun olen viljani riihennyt, mitannut ja punninnut, teen jymyt Suomessa. - Huomatkaa, hyv?t herrat: kev??ll? minun laihoni ei ollut sen parempaa kuin Malmfeltinkaan! Kaikki, n?hk??, riippuu maahengest?!"

Siin? tuli nyt sana "maahenki" t?n? iltana toistamiseen esiin, erityisell? painolla ja salaper?isyydell? mainittuna.

"Mutta mik? se maahenki on, se on oma salaisuuteni!"

Lahisten kartanon ruis oli todella erinomaista. Luja ja vankka olki kantoi pitk??, t?ytel?st? t?hk??. Toisella puolen rajaa oli olki harvaa ja paikoittain melkein kitukasvuista. T?hk?p??t olivat pieni? ja ep?tasaisessa ter?ss?.

Kun tieteelliset tutkimukseni ja kokeiluni olivat osalta kosketelleet my?s maanviljelyskemian alaa, ja muutamat herra Wallenbergin lauseet ja viittaukset olivat kiinnitt?neet erityist? huomiotani, p??tin l?hemmin tiedustella h?nelt? asioita.

Astuessamme rantaan p?in, k??nnyin Lahisten herran puoleen. "Sill? on omituinen nimi, teid?n pellollanne, - P?ssinmutka", - lausuin keskustelun aluksi.

Herra Wallenberg oikaisi kookasta varttaan. "Tohtori on vieras paikkakunnalla, - kysymyksenne on siis luvallinen! - Asia on lyhyesti seuraava, ja sen kuulkoot kaikki n?m? herrat. Pellon nimi on isonjaonkartanoissa Pesim?viidan aitaus - 'Pesim? vith? gerde'. - Kansan suussa sen nykyisen? haukkumanimen? on P?ssinmutka. Lahisten ja Holman v?linen raja k?y, rannasta l?htien, yht? jonoa suorana linjana kuusitoista kilometri?, pit?j?nrajaan saakka. Ainoastaan t?ss? se tekee nelj? suorakulmaista k??nnett?, jotka leikkaavat pois maata Holman kartanon puolelta. T?m?n johdosta on sittemmin syntynyt kansantarina. Entisin? aikoina, ison jaon k?ydess?, oli Lahisten silloinen herra muka lahjonut maanmittarin ja t?st? maakappaleesta maksanut h?nelle p?ssin. - Mutta se on kirottu vale! - Vai p?ssin? K?yh?? Wallenberg-raukkaa! - Jos esi-is?ni olisi tahtonut toimitusmiest? lahjoa, niin h?n olisi maanmittarille l?hett?nyt kymmenen h?rk??! - Lis?ksi huomattakoon: isonjaon jakokirjasta k?y ilmi, ett? 'Pesim? vith? gerde' on Lahisille rehellisesti jaettu. Ja sen sai kaikissa oikeuksissa kuulla veli Malmfeltin is?, - sama herra, joka rupesi rettel?im??n my?skin Lankinsuosta. - Mutta se on toinen historia! Lankinsuo on ulkoniittypalstalla, ja suo kuuluu kokonaan Lahisiin, kuten ensi syysk?r?jill? tulen lopullisesti todistamaan."

Kas niin! Kaikessa viattomuudessani olin puhaltanut kaikki kytev?t kek?leet ilmituleen.

Onneksi joku minua ?lykk??mpi huusi: "Kello on kohta kaksitoista!

Puuttuu vain kymmenen minuuttia."

Holman luodolle oli tuotu joukko veneit? ja ruuhia, joihin asetuimme kaksittain istumaan. Soutajina oli kokeneita torppareita. Meit? oli kaikkiaan kuusi venekuntaa, jotka hajaantuivat pitkin Kaislahden ruovikoita ja kaislasaarten sokkeloita. Holman ja Lahisten pehtorit miehineen olivat jo aikaisemmin asettuneet sinne t?nne pitkin rantaniittyj? koirien kanssa. Sorsanajo oli suurisuuntaisesti j?rjestetty.

Tarkkaan kello kaksitoista Holman herra ampui laukauksen ilmaan. Ajo oli alkanut. Sit? my?ten kuin veneet et??ntyiv?t, kuului uusia ja yh? uusia laukauksia, v?list? nopeasti toisiaan seuraavina kaksoispamauksina. Ilmeisestikin riistaa oli viljalti.

Tyyness?, sumuisessa kes?y?ss? milloin laukaus meni kuin umpilukkoon, milloin taas pamaus kaikui takaisin Haukkavuorelta pitk?n? ratinana. Veneet lipuivat hiljaa, kaisla kahisi, m?r?t airot mulahtivat ja sirisiv?t, koirat molskivat, uivat ja pulikoivat, tai r?mpiv?t l??h?tt?en ja nuuskien korteikossa. Taas ja taas sorsat pyr?htiv?t lentoon; ajo muodostui komeaksi joukkomurhaksi.

Aamu oli valoisa, ja aurinko jo koillisessa katsoi yli korkeiden selk?saarten, kun kokoontumismerkki soi Holman herran torvesta.

Venekunta toisensa per?st? saapui takaisin luodolle, jonka sile?lle kantakalliolle riista kannettiin ja ladottiin eri ryhmiin. - Olipa tavaton saalis! Mets?styspullot kierteliv?t, sukkeluuksia sinkoili, ja riista luettiin.

"Sataseitsem?n!"

"Olipa vahinko, - valehtelijan m??r?! - Kuinka nyt uskallamme puhua saaliistamme pitkin pit?ji??"

"Niinp? sadaskahdeksas t?ss?!" Lahisten herra paiskasi sorsiensa joukkoon pienen, viheli?isen tavin.

"Lahisten lihavia sy?ttil?sankkoja!" p??si vahingossa Holman herran suusta.

Yleinen riemastus. - "Ja katsokaa, onpa Lahisten herran saalis muutenkin lihava! Viisi sorsaa ja yksi tavi." -

- "Ja patruunavy? melkein tyhj?." -

- "Nyt on Kustaa II Aadolf puolustanut maataan Kustaa IV Aadolfina." -

- "Kuningas viralta pois, Kustaa Aadolf Gustafsson!" -

Herra Wallenberg oli hienosti sivistynyt mies. H?n pysyi n?k?j??n v?linpit?m?tt?m?n tyynen?, vaikka h?nen mielens? ep?ilem?tt? kuohahti. Jo huonossa mets?stysonnessa itsess??n oli kylliksi kiukun syyt?. Olivathan muutamat, - kuten juuri herra Malmfelt, - ampuneet viisitoista sorsaa.

Malmfelt kiiruhti sovittamaan ajattelemattomuuttaan.

"Mit?p? tuosta! Onni sattuman varassa. - Ja varmaan saan pyyt?? velje?, samoin kuin kaikkia herroja, jahtip?iv?llisille Holmaan t?n??n kello kuusi. Olemme saaneet rauhassa nukkua ja ehtineet karistaa ?iset vaivat ruumiistamme."

Holman jahtip?iv?lliset kuuluivat paikkakunnan perint?tapoihin ammoisista ajoista saakka.

Herra Wallenberg hym?hti: "T?ytyneeh?n tulla. Mutta sen sanon, veli Malmfelt, - olit t?n??n kolme kertaa parempi mets?st?j? kuin min?: - min? olen t?n? kes?n? ollut kolme kertaa parempi maanviljelij? kuin sin?."

Seurueemme nyt hajosi. Ne herrat, joiden koti oli likemp?n?, ajoivat v?lill? kotiinsa nukkumaan, toiset l?htiv?t Lahisiin, tai j?iv?t Holmaan. Viel? pitk?n aikaa juttelimme Holmassa sorsanajosta, ja kello taisi k?yd? kahdeksatta, ennenkuin vihdoin l?hdimme levolle.

Signe neiti? olin p?iv?n mittaan ainoastaan vilahdukselta tavannut. Naisilla oli kiireiset taloustoimensa, ja murkina-gongongi oli kello yhden aikana soinut yksinomaan herroille.

Talon hauskoihin tapoihin kuului, ett? is?nt?v?ki ei tahtonut olla vierailleen rasitukseksi. Heid?n vapauttaan ei rajoitettu, vaan kukin sai mielens? mukaan k?ytt?? aikaansa. T?st?p? syyst? eiv?t vieraatkaan Holman talossa koskaan tunteneet olevansa ylenm??rin vaivoiksi yst?v?lliselle is?nt?v?elleen. Vieraanvaraisuudesta ei tehty erityist? tohinaa. Kaikki oli hupaista, ja kohtelu mit? luonnollisin ja herttaisin. T??ll? elettiin kuin kotona, niiden hienojen seurustelurajain sis?ll?, joita ainoastaan todella sivistyneiss? perheiss? noudatetaan.

Malmfelt oli murkinan j?lkeen ratsastanut ulkoniityilleen tuulettelemaan. Tilanomistaja Ruuth, joka oli kotoisin naapuripit?j?st?, oli p?ivemm?ll? valinnut itselleen seikkailuromaanin ja alakerrassa olevassa huoneessaan n?ht?v?sti jatkanut niukanpuoleista aamu-untansa.

Toisessa otsikkokamarissa, vastap??t? minua asui nuori lehtori Soinivaara. Olimme yhdess? olleet k?velyll?, kiivenneet Haukkavuorelle sek? lopuksi aikailleet Holman upeassa puutarhassa ja sen viileiss? varjostoissa.

Haukkavuorella, j?rvi- ja saarimaisemia katsellessamme, herra Soinivaara oli k??ntynyt runolliseksi ja lausunut, "kuin Virtain j?rvet ihanat". - Puutarhan syreenimajassa h?n oli ollut romanttisena ja aiheettoman avomielisesti puhunut minulle Signe neidist?. - "Siin? on rikas tytt?! Talon ainoa lapsi." -

Idealistit aina toivovat onnenkeikauksesta rikastuvansa ja ovat pohjaltaan materialisteja ylimm?ss? muodossaan. Heille ei sitke?, tyyni, vakava ty? itsess??n tuota tyydytyst?; aatteellisen ty?n tulos ei ole oma palkintonsa. Pintapuolisten ponnistusten per?st? he itsekk??sti vaativat korkeita korkorahoja, odottavat arpajaisten suurta voittoa, joka alati v?ikkyy heid?n silmiss??n. Heid?n ihailuunsakin liittyy ulkonainen etu, puhdas omanvoiton pyynti. Syd?nveri ja punainen kulta ovat kaksi kesken??n mitallista suuretta. - Muuten herra Soinivaara oli aistikas k?yt?ksess??n ja pedagogina ep?ilem?tt?kin onnistunut.

Kukapa tiet??, ehk?p? itsekkyys, joka omaan nimeens? tahtoo kaikkea, mit? maailma parasta tarjoaa, lopulta onkin korkeinta? - Ehk? meid?n, aatteenmiesten hiltymys ja harkinta juuri kytkee meit? matalimpaan maakamaraan! - Kuinka hyv?ns?, minun t?ytyi katsoa sulaksi onnettomuudeksi, ett? Signe neiti oli niin suunnattoman rikkaan miehen tyt?r. -

Oli jo aika pukeutua juhlatilaisuuteen.

Koko eilinen seurueemme, my?s herra Wallenberg, oli p?iv?llisille saapunut.

Rouva Malmfelt, tummassa sinipunervassa silkkipuvussa, istui ylinn? p?iv?llisp?yd?ss?. Perheen vanha yst?v?, herra Ruuth, oli saanut oikealle puolelleen talon tytt?ren, jonka henk?yksenhieno, valkoinen puku saattoi aivan erikoisella tavalla esiin Signe neidin omituisen ja ihmeellisen helakkuuden.

Eilisten luolaihmisten mets?styskiihko oli kuin pois puhallettu. Herrat olivat hienoina seuramiehin? ja puettuina nuhteettomiin juhlapukuihin.

P?iv?llinen oli vallattoman komea. Luonnollisestikin t?h?n asianmukaisimmasti kuului my?s musta sorsanpaisti sitruunoineen ja astrakaani-omenoineen. Sorsanpaisti oli valmistettu keittotaiteen viimeisten saavutusten mukaan, ja herrat mets?st?j?t sit? s?iv?t yht? totisina ja tyytyv?isen n?k?isin?, kuin englantilaiset loordit Euroopan ensim?isill? perunap?iv?llisill? v??nsiv?t suuhunsa sokeroituja perunansiementen nuppuja.

Juhlap?iv?llisten j?lkeen herrat aluksi n?kyiv?t mieluimmin haluavan tehd? hartaita itsetutkisteluita. Useimmat istuivat tupakkahuoneessa, ??neti, puhvelinnahkaisiin sohviin ja nojatuoleihin painuneina. Luulen melkein, ett? herra Ruuth k?ytti tilaisuutta hyv?kseen ja omassa kamarissaan hetkeksi ummisti toisen silm?ns?.

Salissa saatiin kuulla musiikkia. Tytt?ren soitellessa, koetin pit?? seuraa rouva Malmfeltille. H?n oli todella miellytt?v?, hienosti, herk?sti tunteva nainen. Herra Soinivaara, notkeana ja kohteliaana, oli asettunut pianon viereen seisomaan.

Kahvin j?lkeen herrat vilkastuivat. Lik??ri p??sti kielet kantimistaan; humua ja leikillisi? huudahduksia kuului saliin.

Saavuin parhaiksi herrojen puolelle, huomatakseni, kuinka pieni, yst?v?llinen v?ittely oli nousemassa Holman ja Lahisten herrain v?lill?. Malmfelt ei n?ht?v?sti ollut t?ysin sulattanut herra Wallenbergin viime lausetta aamulla, ja h?nt? luonnollisestikin harmitti, ettei h?nen rukiinsa ollut naapurin rukiin veroista.

"Kuules, Wallenberg, sin? k?ytit eilen illalla v??r?? terminologiaa, puhuessasi *maahengest?*. Ymm?rt??kseni maahenki on jokin yleinen maanviljelysharrastus, eik? chilesalpietaria."

Herra Ruuth avusti Malmfeltia. Muuten h?nen vakaumuksensa oli takavuosina kallistunut yleisen suurviljelij?in liiton puolelle, ja h?nell? oli platoonisia taipumuksia saksalaisia maanviljelysaikakauskirjoja kohtaan, joita - ainakin viime kes?n? - ajelehti h?nen kodissaan auki leikkaamattomina pitkin p?yti?. H?n puhui harvaan, harkittuun tapaansa:

"Min? olen luullut - t?h?n saakka, ett? maahenki on jotain - aatteellista, eik? - ainetta, mik? vied??n - pellolle."

"Niinp? niin! Minun peltoni kasvaa siit? syyst?, ett? minulla on aatteita, ja k?yt?n ne peltoni hyv?ksi. - Malmfelt juuri erehtyy, kun h?n tahtoo k?sitteit? toisistaan erottaa! Vet?isit pellolles, Malmfelt, kaiken sen, mit? puoluelehtiisi kirjoittelet, - chilesalpietaria sinun ei ikin? en?? tarvitsisi ostaa."

Yleinen naurun remahdus ja lasien kilin?. Herrat usuttelivat v?ittelevi? uudestaan toisiansa vastaan. Kaikki oli muuttumaisillaan puhtaaksi pilaksi. Malmfelt itse hymyili iloisesti. Juhlap?iv?llinen oli onnistunut, ja h?nen vieraansa viihtyiv?t talossa.

Malmfelt oli nuoruudessaan virkauralla saavuttanut varatuomarin arvonimen. H?n oli tunnettu perustuslaillisista mielipiteist??n, ja h?nen monipuoliset yhteiskunnallis-valtiolliset kirjoituksensa sanomalehdist?ss?, varustettuina nimimerkill? O. E. M., her?ttiv?t aina melkoista huomiota. Eduskunnassa h?n oli ollut henkil?, jonka lausunnoilla oli pontta ja ryhti?.

Herra Wallenberg taas piti kiinni "Suomen todellisista sivistystraditsioneista", ja h?nen oma ruotsinkielinen sanomalehtens? oli ainoa puolueeton lehti.

Lahisten herran ?skeinen menestys nyt l?i h?nt? p??h?n. Lik??rikin alkoi tehd? vaikutustaan.

"Ei, chilesalpietaria en ole k?ytt?nyt, - en kainiittia, en fosfaatteja, enk? mit??n vierasta apulantaa. Minun maahenkeni on jotain ihan toista, - ihan uutta! Se on sit? todellista maahenke?! Olen kaikessa hiljaisuudessa miettinyt asiaa ja kokeillut. - En puhu kellek??n mit??n. - Min? olen viel? kokeilujen kannalla. - Kymmenen p?iv?n p??st? leikkaan rukiini. Hypoteeseista ja teoriioista tulee todistettu tosiasia. Silloin kirjoitan min?kin sanomalehtiin, veli Malmfelt! Ja kirjoitan jouluksi uuden k?sikirjan maanviljelij?it? - my?skin veli Ruuthia varten!"

"Jos et osta - apulantaa, niin laitatko lantaa - *ilmasta*, niinkuin norjalainen - patentti-insin??ri?" Herra Ruuth nauroi ep?uskoisen ylenkatseellisesti.

"Niin juuri, ilmasta, mutta Lahisten patentin mukaan!"

Keskustelu alkoi muuttua yh? iso??nisemm?ksi; maanviljelij?t kehuivat ja valehtelivat apulantojensa vaikutuksista. Salpietarit ja superfosfaatit rakeilivat, tuomaskuonat p?lisiv?t ilmassa.

Herra Wallenberg oli k?ynyt yh? kerskuvammaksi. H?n saattoi nyt p??st? kostopuolelle viime-?isen huonon onnensa j?lkeen.

"Ymm?rr?n kyll?, ett? Malmfelt otti puheeksi koko asian, vain urkkiakseen salaisuuttani tietoonsa. Vaan enp? ilmaise mit??n. - Ja keinoistani ei, lempo vie, kukaan ota selkoa. Ei kukaan! Oma v?kenik??n Lahisissa ei niit? tunne. - Olen tehnyt kokeiluni juuri P?ssinmutkassa, voidakseni paremmin verrata toisiinsa eri maanviljelystapoja. Kokeiluni k?sitt?? seitsem?n hehtaarin maa-alan. Itsell?ni on P?ssinmutkassa yksi hehtaari - hm - indifferentti?. Ja ymp?rill? on koko Holman ruis - indifferentti?."

T?m? oli jo melkein loukkaavaa. Malmfelt heti iskikin asiaan.

"Sanot, ettei kukaan ota keinoistasi selkoa. - Silloin mahdan Matti olla" -

"Et otakaan selkoa, vaikka lemmon kanssa tekisit liiton, ja maailma m?t?nisi. Niin juuri: - vaikka maailma m?t?nisi."

"Ly?d??nk? vetoa?"

"Vaikka vaan! - Mutta kymmenen p?iv?n p??st? olen viljani leikannut, ja silloin" -

"Seitsem?ss? p?iv?ss? olen viekastellut tietooni kirotut keinosi."

"Et, lempo vie, olekaan!"

"Tuhannen markkaa vetoa!"

- "Hoi, kuulkaa, tuhannen markan veto! - Hurraa!" - Herrat tungeksivat v?ittelevien ymp?rille. Malmfelt seisoi p?? pystyss?, tarmokkaana ja isottelevana. H?n nyt oli oikealla hevosvaihtotuulella, parhailla hevosp?iv?llisill? kaupungin kilpa-ajoissa.

Herra Wallenberg esiintyi ylpe?n mahtipontisena. "Sin? panet tuhannen markkaa vetoon. Ja min?, osottaakseni, kuinka mahdotonta sinun on saada P?ssinmutkan viljelyskeinoistani selkoa, sanon n?in: Jos seitsem?ss? p?iv?ss?, - meill? on nyt perjantai, ja kello on 10 tuossa paikassa, - jos ensi perjantaiksi kello 10 illalla olet saattanut viljelyskokeeni ilmi ja voittanut vedon, j?t?n Lankinsuon riitajutun sikseen. Teen sovinnon ja suostun siihen, ett? Lankinsuo jaetaan manttaalin mukaan Lahisten ja Holman v?lill?. - Siin? minun tarjoukseni, ja se vastannee sinun tuhannen markkaasi."

"Olkoon sanottu! - Min? hyv?ksyn. - V??r??n tynnyriin hypp?sitkin!"

Veto ly?tiin. Varsinaisiksi todistajiksi nimitettiin kruununvouti Wirsén ja herra Ruuth, joka asianmukaisesti erotti vedonly?j?in k?det toisistaan.

Ei voinut kielt??, - seurue oli muuttunut hiukan liian suurisuuntaiseksi. Malmfeltin vedontarjous oli alkujaan ep?ilem?tt? pelkk?? ajattelemattomuutta, uhotteleva p??h?npisto. Asia sai kuitenkin sellaisen muodon, ett? h?n ei en?? voinut kunnialla peruuttaa uhkarohkeaa lausettaan. Sanasta miest?, sarvesta h?rk??! - Oikeastaan minua pahoitti, ett? set? Malmfelt, - tyven, leikillinen Malmfelt, - oli sill? tavoin antanut ?killiselle mielijohteelleen valtaa.

Mit? herra Wallenbergin "maahenkeen" tuli, niin se jo eilen illalla her?tti erityist? mielenkiintoani. Olin nyt koko ajan tarkkaan seurannut h?nen jokaista lausettaan, h?nen ??nens? jokaista vivahdusta, ja koettanut arvostella noiden salaper?isten viittausten todellista sis?llyst?. Jota enemm?n asiaa mietin, sit? h?m?r?mm?ksi se tuntui j??v?n. T?ss? oli edess? todellinen probleemi. Mihin suuntaan hyv?ns? l?hdin kulkemaan, jouduin aina umpikujaan. Esteen? nousi joka puolella vastaani seikka, ett? t?m? "ihan uusi maahenki" n?kyi edellytt?v?n niin itsetakeista yritteli?isyytt?, alotteen kyky?, ja ennen kaikkea niin laajoja joko fysikaalisia tai kemiallisia tietoja, ett? tuskin oli syyt? olettaa herra Wallenbergin niit? omistavan.

Kuinka hyv?ns?, yksi asia oli varma: Holman herra oli kuin olikin auttamattomasti menett?nyt tuhat-markkasensa, jonka h?n suotta aikojaan oli pannut vedossa alttiiksi.

Katsellessani ikkunasta, n?in valkoista vilahtelevan puutarhasta. Loin katseen herra Soinivaaraan, joka istui pienen p?yd?n ??ress? yhdess? laihan ja hermostuneen henkikirjurin kanssa. He olivat omaan p?yt??ns? anastaneet konjakkipullon puolikkaan, ja herra Soinivaara kertoi viime ulkomaanmatkastaan. H?n oli ?skett?in k?ynyt Madridissa saakka. Innostuneesti h?n puhui toreadoreista ja una corridasta, - n?kem?ns? h?rk?taistelun vaiheista. Otin hattuni ja l?hdin puutarhaan.

Olin arvannut oikein, Signe neiti oli t??ll? k?velem?ss?.

"Neiti on koko p?iv?n ollut niin toimissaan, ett? paras ilo Holmassa" -

"Tunnustakaa pois, paras ilonne on kuitenkin sorsanajo. - Kuinka te miehet voitte olla niin syd?mett?mi?? Min? en voisi koskaan ottaa pyssy? k?teenik??n."

"Ymm?rt?k?? minua oikein! Mets?styksess? ei suinkaan ampuminen ole p??asia. Olo vapaassa luonnossa on se, mik? niin vastustamattomasti vieh?tt??. Jota kauemmaksi olemme luonnosta vieraantuneet, jota enemm?n kaupungin p?lyss?, kiihke?ss?, hermostuttavassa aivoty?ss? kiusaantuneet, sit? voimakkaammin halaamme takaisin sinne, mist? alkuaan olemme l?hteneet. - Luonto kutsuu, - ihmissuvun aikaisimman el?m?n vaistot pyrkiv?t j?lleen oikeuksiinsa; kymmenientuhansien, satojentuhansien vuotten v?liajat h?ipyv?t, entisyys ja nykyisyys kohtaavat toisensa. - Luonnon keskell? tunnemme seisovamme jonkun suuren, salaper?isen, ylev?n edess?. - Kaipuumme on veress?, tunnossa, se on periytynytt?."

"Niin, te osaatte kyll? puhua. Mutta ammuittepas kuitenkin. - Alkukes?st? on aina niin hauska soutaa Kaislahdella. Em? poikueineen kulkee. K??k - ei ole vaaraa, mutta paras loitota! Poikaset ovat niin tottelevaiset. K??k - k??k - nyt juosta r?pytell??n pitkin veden pintaa, niin ett? vesi kymmenen? siimana sirisee. Ja sitten pulahdus! Kaikki sukeltavat. - Viel? eilen aamulla sorsat pitiv?t Kaislahdella sellaista peli?, jotta -! Se loppuu joka vuosi t?n? p?iv?n?! Voi, kuinka surkeaa! - Miten monta ammuitte?"

"Heti ensi tunteina luullakseni seitsem?n laukausta. En ampunut vialliseksi ainoatakaan lintua. Mielest?ni olin murhannut kylliksi, ja senj?lkeen olin vain muuten mukana."

"Aha, tunnustittepa sent??n murhanneenne."

"Eip? kieltoni taitaisi paljonkaan auttaa. Olen huono asianajaja. Mutta ampuahan minun t?ytyi. Olisinko j??nyt toisten pilkan, tai ehk?p? s??lin alaiseksi?"

"Nytp? olitte juuri asianajaja! Ja sit? paitse, mit? auttoi se, ett? te lakkasitte ampumasta? Olitte samassa veneess? kuin is?ni. - H?n sai ampua sit? enemm?n, - viisitoista sorsaa!"

"Mist? tied?tte, ett? min? olin is?nne veneess??"

"Min? kysyin pehtorilta" -. H?n punastui ja loi ?kki? katseensa alas.

"Sovitaan pois, neiti Signe! Ja silloin te annatte minulle toisen noista neilikoista."

Kiinnitin rintaani tulipunaisen kukan, jonka sain h?nen poveltaan. K?velimme pitk?n aikaa puutarhan varjoisilla k?yt?vill?. Puheemme oli hiltynytt? ja sis?lsi paljon enemm?n kuin ne lauseet, joita vaihdoimme. Jouduimme vihdoin puutarhan p??h?n, syreenimajaan, johon istuimme kahden. En tied?, kuinka k?vi, mutta vastoin kaikkea seurustelukielt? aloin puhua omista pyrinn?ist?ni, toiveistani. Kerroin nykyisist? t?ist?ni, jotka olivat pid?tt?neet minua kes?ll?kin Helsingiss?. Oli t?rkeit? teht?vi?, jotka t?ytyi saada syyspuolella valmiiksi. Mieleni olisi teknillisen korkeakoulun opettajaksi. Tunsin, ett? siin? l?yt?isin harrastuksiani vastaavan ty?alan. Minulla oli mit? parhaat toiveet saada opettajatoimi, jota olin hakenut.

- "Neiti sanoi jo eilen, ett? olin Holmaan tullut murhanhimosta. Jo viime kes?n? asetin itselleni er?it? l?himpi? el?m?nm??ri?. Ennen joulua tahdon tulla Holmaan uudestaan ja silloin j?t?n t?rkeimm?n niist? neiti Signen ratkaistavaksi."

Katsoin h?nt? silmiin ja tied?n, ett? h?n minut ymm?rsi. Astuessamme hiljaa taloon p?in, h?n ei vet?ytynyt pois luotani. En mill??n ehdolla tahtonut nyt lausua enemp??. Olimme ??neti. Kun saavuimme l?helle puutarhanpuoleista kuistia, h?n ?kki? huudahti:

"?iti odottaa. - Hyv?? y?t? nyt!" H?n riensi portaille.

"Tulen t?n? iltana valveillani n?kem??n kauniita unia, neiti Signe", sanoin h?nen j?lkeens?.

Ovella h?n k??ntyi takaisin: "Niin min?kin, herra Viktor Pohjamo!"

Avoimessa ikkunassa istuin huoneessani viel? kauvan valveilla.

Ponnahdin vuoteeltani pystyyn, kuin joku asia olisi unessa minulle ?kki? selvinnyt. - Mik? se oli? - Olin eilen ollut raukkamies! T?rkein elinkysymykseni on nyt jo t?n??n ratkaistava!

Kello oli vasta nelj?, ja aamuaurinko paistoi hauskasti huoneeseen. Pukeuduin nopeasti, avasin ikkunaoven ja astuin huoneeni edustalla olevalle parvekkeelle Oli keve? hengitt??, aurinko oli jo alkanut karkoittaa y?n utuisia harsoja. Tuoksua, vihannuutta, v?riloistoa oli ymp?rill?ni; - valkoisia, sinisi?, kullankeltaisia, tummanpunaisia kukkia v?ikkyi puutarhassa. Lehtokertut liverteliv?t vanhain saarnien ja korkeiden koivujen oksilla.

Alakerrassa ikkuna kirahti. Set? Malmfelt, puolipukeissa ja sikari suussaan, kurkisti ulos.

"Aha, oletko jo hereill?? Sep? hauska. - Hyv?? huomenta! - Tulenkin heti luoksesi sinne."

H?n astui huoneeseeni, puolileikillinen ilme kasvoissaan. "N?ytt?? silt?, kuin hyv? omatunto saisi ihmiset hereille, yht? hyvin kuin pahakin. Pelk??n, ett? minussa on hiukan niinkuin itsesoimausta ja talonpoikaiskatumusta."

"Set? tarkoittaa eilist? vetoaan."

"No, itse vetosummasta en niink??n v?litt?isi. - Vaikka tietysti saanen kyll? eukoltani kuulla, ett? minulla on 'kalliit el?m?ntavat'. - Mutta asia muodostuu minulle todelliseksi kunnia-asiaksi! Sit? enemm?n, kun Wallenberg pani vetoon Lankinsuon riitajutun. Koko maassa tulevat nauramaan vetoamme, ja vanhat kertomukset Lankinsuosta joutuvat uudestaan kaikkien hampaihin."

"Jos Lankinsuo jaetaan, niin Holman osuus siit? siis olisi tuhannen markan arvoinen?"

"Jaosta olisi arvaamaton voitto kummallekin talolle! Parasta tekomaata 32 hehtaaria makaa joutilaana. Luja savipohja, - melkein metrin vahvuudelta mustaa ruoppaa, ja p??llinn? vain ohut kerros kontua ja pehkua. Viljeltyn? tulee suosta kymmenen-jyv?n maa. Koko suon arvo on v?hint??n 25 tuhatta markkaa. Holman ja Lahisten manttaalit ovat yht? suuret. Maa tulisi jaettavaksi tasan kahtia."

Purskahdin v?kisinkin nauruun. - "Olen aina tiennyt savolaiset itsepintaisimmiksi kaikista itsepintaisista suomalaisista. Mutta miten, taivaan nimess?, koko riitaa on lainkaan viitsitty jatkaa? Sovintohan olisi ollut paras."

Malmfelt hymyili. - "Kaksi vuotta sitten tarjosin sovintoa juuri kahtiajaon perustalla. Tarjous hyl?ttiin. - Kun en voinut suorastaan k??nty? Wallenbergin puoleen, k?ytin v?litt?j?n? Lauri Hiertan asianajotoimistoa. Wallenberg ei itse ole lakimies, ja h?nell? on vakinaisina asianajajina Svartstr?m & Ik?valko. V?litt?j?lt?ni sain kuulla, ett? Wallenbergin ja h?nen asianajajiensa kesken on tehty v?likirja, jonka mukaan Wallenberg on maksava kolmetuhatta markkaa, jos tekee sovinnon Lankinsuon riitajutussa."

"Riita on tietysti tullut ajan pitk??n hirve?n kalliiksi?"

"Minulle v?hemm?n, - esiinnyn itse persoonallisesti oikeuksissa. Mutta Svartstr?m & Ik?valko k?ytt?v?t Wallenbergi? lypsylehm?n??n. Wallenbergin lasku oikeudenkuluistaan nousi viime k?r?jill? 24. tuhanteen markkaan, - ymm?rrettyn? cum grano salis!" - Malmfelt naurahti. - "Min? tietysti esitin melkein yht? suuren vastalaskun. Luemme kulut Aatamin ajoista alkaen."

- "Ja jos toinen tai toinen lopullisesti voittaa?" -

- "Niin oikeudenkulut 'kuitataan vastakkain tasan, asianlaatuun n?hden', kuten tavanmukainen lauselma kuuluu."

T?m? kuuluisa riitajuttu tuli yh? hupaisemmaksi, jota enemm?n sai sen saumoja tarkastella. Pyysin sent?hden, ett? Malmfelt kertoisi minulle riidan vaiheet alusta pit?en.

H?n alkoi puhua tyynell?, asiallisella, huvittavalla tavallaan. Silloin t?ll?in h?n hymyili tyytyv?isesti, kuin onnellinen perheenis?, kertoessaan rakkaan esikoisensa oikullisesta sisusta ja juonittelevista kepposista.

"Lankinsuon aikaisempaa nime? ei tunneta. Riitamaa on Holman ja Lahisten ulkoniittypalstalla." - H?n meni p?yd?n luo ja piirsi paperille hiukan vinokulmaisen suunnikkaan muotoisen kuvan. - "T?m? on ulkoniittypalsta. V?liraja k?y etel?st? pohjoiseen, t?st? yli entisten luonnonniittyjen, jotka nyt ovat peltoina, suon laitaan saakka. Lankinsuo on t?m? pitk?nsoikea monilokeroinen kuvio keskell? maapalstaa. - Yli suon ei isonjaonkarttaan ole merkitty mit??n rajaa. - Heti suon takana jatkuu v?liraja samaa suuntaa eteenp?in, suoraan pohjoiseen, yli hakamaan ja aidasmets?n, aina palstan p??h?n saakka. Jos raja jatkuisi yli suon, j?isi riitamaata jotenkin saman verran kummallekin puolen rajaa. Mutta nyt se ei jatku!"

- "Siis suota ei isossajaossa ole lainkaan jaettu!" -

- "On kyll?! Kaikki maat jaetaan isossajaossa. - Anna anteeksi, ett? minun t?ytyy k?ytt?? er?it? lakitieteellisi? kardinaalilauseita! - Isonjaon aikana se muuten ei ollut suota, vaan suoniitty. Karttaan on merkitty: 'Pensaita kasvava suoniitty, niitet??n paikoittain'. (M?ss?ng, bevext med buskar, afmejas somligst?des.) - Tosiasia on, ett? koska v?liraja ei k?y suon ylitse, niin se k?y pitkin suokuvion laitaa, - joko suon l?nsipuolitse, taikka suon it?puolitse. Huomattava on, ett? aikaisemmissa jakokartoissa yksinkertaiset kuviorajoitukset useinkin muodostavat tilojen v?lisen rajan. Isojako toimitettiin v. 1806. T?ss? suhteessa ei siis voi isonjaon-maanmittaria mitenk??n moittia. Ainoa puutteellisuus on siin?, ett? maanmittari, viimeistelless??n jakokarttaa, on sattumalta unhottanut merkit? talon litteraa t?lle suoniitylle. Siin? olisi oleva joko littera L, tai H: Lahisten, tai Holman merkki. - Kumpiko, on vaikea tiet??! - Kysymykseen ei saada valaistusta jakokirjasta, jossa kumpaisenkin talon kaikki et?isimm?t niityt ovat yhdistetyt yhteen ainoaan loppusummaan. T?ss?kin summassa n?hd??n ainoastaan jyvityksen aiheuttama n. k. muunnettu ala; todellista pinta-alaa ei ole lainkaan mainittu. Kun siis pinta-alatietojakaan jakokirja ei anna siit?, kuinka paljon maata kummallakin talolla on oleva ulkoniittypalstalla, - mene, tied? silloin, kummalleko riitamaa todellisuudessa kuuluu!"

"Oikeastaan on siis riidelty paavin parrasta."

"Eip? aivan niink??n! Is?ni ja Lahisten vanhan herran el?ess?, pidettiin riitamaalla kolmet, nelj?t maanmittarinkatselmukset. Viimeinen maanmittari, vanha Blanck vainaja, vihdoin paalutti riitamaan erilleen. Se on nyt sit? my?ten aidassa."

"Kummanko talon nautittavana se on?"

"Ei kummankaan! - Ihan saman kysymyksen teki is?ni Blanck vainajalle. Insin??ri l?i nyrkkins? toimitusp?yt??n ja tiuskaisi: 'sit? ei saa kumpikaan nauttia, ennenkuin riita-asiasta on oikeudenk?ynnin kautta saatu lainvoimainen tuomio'. - T?ss? sitten tapahtui pieni lystik?s v?likohtaus!" - Malmfelt nauroi makeasti.

- "Asia oli t?m?: Seuraavana kes?n? saapui insin??ri Blanck p?iv?l?isineen niitylle ja aikoi itse ruveta riitamaata niitt?m??n. Is?ni renkeineen ja torppareineen joutui h?t??n. Sillaikaa kuin Holman miehet pitiv?t vieraita tulijoita silm?ll?, sai is?ni Blanckin houkutelluksi viidakkoon ja antoi h?nelle kelpo selk?saunan."

- "Koko juttuhan on kuin hullunkurinen, vanha kansann?ytelm?!" -

Nauroin kohti kurkkuani.

"Mutta kuulehan, kuinka sitten k?vi! - Blanck l?hti Lahisiin valittamaan k?rsim??ns? pahaa kohtelua. Lahisten vanha herra vei h?net riihen taakse ja antoi ukolle uudestaan selk??n. - Toisena kes?n? Blanck ei en?? saapunutkaan niitylle, mutta riitamaa sai nyt Lankinsuon nimen."

"Niink?? - Minua kohta alussa kummastutti t?m? outo nimi. - Mutta kuulkaa, set?, eik? insin??ri Blanck olisi yksinkertaisesti voinut jakaa riitamaan kahtia? Olisi ajanut linjan, rakentanut pyykit ja sanonut: alkakaa nauttia kumpikin omaa puoltanne!"

"Ei lainkaan! H?n silloin olisi 'tehnyt riidanalaiseksi sen, mik? ei sit? ole, ja antanut aihetta uusiin riitoihin'. - Riitamaan puoliskoista ei ole koskaan riidelty. Maa kokonaisuudessaan kuuluu joko Lahisille, tai Holmalle. - Ukko Blanck vainaja oli taitava maanmittari ja tiesi kyll?, mit? h?n teki."

"My?skin niittohommissaan?"

"Meid?n kesken sanoen, h?n oli suuri ilveilij? ja pilkkakirves. H?n tahtoi pit?? paholaisen irvipeili? riitelevien silmien edess?. - Blanckin selk?saunan j?lkeen is?ni ja Lahisten herra ensin jo olivatkin melkein taipuvaiset sovintoon. Mutta riita virisi uudestaan ilmiliekkiin, kun vanhukset rupesivat kesken??n v?ittelem??n siit?, kumpiko oli omassa asiassaan antanut Blanckille ojennuksen, ja kumpiko sivullisena henkil?n?, naapurin pyyt?m?tt?, pidellyt pahoin ukkoa. - V?ittely tapahtui luonnollisestikin kirjeellisesti! Minulla on viel?kin er?it? n?it? kirjeit? is?-vainajani s?il?iss? tallella. - Ne ovat kirjoitetut niin kohteliaaseen muotoon, ett? kohteliaisuus muuttuu ilmeiseksi ivaksi. - No niin, riita jatkui edelleen toistakymment? vuotta. Entinen suoniitty pelehtyi yh? enemm?n ja on nyt puhdasta suota. Lahisten herra oli sill? v?lin omalta puoleltaan riitamaata l?yt?nyt kolme vanhaa kyt?pohjaa. H?n nyt ylimuistoisen nautinnon oikeudella voitti jutun kihlakunnanoikeudessa ja hovioikeudessa. Juuri n?ihin aikoihin is?ni kuoli, ja kahta kuukautta my?hemmin Lahisten vanha herra. - Ukko Wallenberg oli tulinen mies, kiukkuinen kuin ampiainen. -

"Mutta tahdon jatkaa! Juttu oli nyt - noin yhdeks?ntoista vuotta sitten - joutunut minun k?siini. Vastapuolekseni sain G. A. Wallenbergin, joka is?ns? kuoltua otti Lahisten kartanon haltuunsa. - Olen koko ajan pysynyt ainoastaan puolustuskannalla; hy?kk??j?n? on ollut Kustaa II Aadolf. S??st?n aina varsinaiset valttini viime tinkaan, - Senaattiin, - ja olen sill? keinoin jo kaksi kertaa saanut riitajutun romahtamaan takaisin kihlakunnanoikeuteen.

"Ensi kerralla kirjoitin Senaattiin kymmenen rivi?, jossa pontena oli: isojako tekee ylimuistoisen nautinnon p?tem?tt?m?ksi. - T?t? yksinkertaista seikkaa ei hovioikeus ollut huomannut.

"Lahisten asianajajiksi tulivat nyt Svartstr?m & Ik?valko, ja he olivat saaneet onkeensa, ett? ylimuistoinen nautinto on isonjaonkin j?lkeen voimassa ulkoalueilla. He vihdoin olivat, monien mutkien per?st?, voittaneet jutun kihlakunnanoikeudessa ja hovioikeudessa, sen nojalla, ett? t?m? ulkoniittypalstalla oleva riitamaa oli ulkoalue, johon Lahisilla oli ylimuistoinen nautinto.

"Senaattiin kirjoitin j?lleen lyhyesti, ett? ulkoalue voi sijaita ainoastaan vieraan jakokunnan piiriss?. Riitamaa on Kaislahden kyl?n jakokunnan maiden keskell?, johon jakokuntaan sek? Holma, ett? Lahinen kuuluu.

"No niin, riitajuttu osotettiin Senaatista toistamiseen takaisin kihlakunnanoikeuteen. T?m? tapahtui kaksi vuotta sitten."

Olin kuunnellut t?t? asiallista, hassua kertomusta kuin jotain rosvoromaanijuttua. Muistaessani herra Wallenbergin uhkausta, palatessamme viime y?n? P?ssinmutkasta, lausuin:

"Mutta nyth?n, Lahisten herran puheista p??tt?en, asia ensi syysk?r?jill? on saava sed?lle vaarallisen k??nteen."

"H?t? ei ole sen suurempi kuin ennenk??n. Lahisilla on aukumenttitila naapurijakokunnassa. He nyt ajavat sit? v?itett?, ett? Lankinsuon riitamaa on Lahisten aukumentin ylimuistoinen ulkoalue. Mutta Holmalla on my?skin naapurijakokunnassa aukumenttitila, heti edellisen vieress?, viel?p? likemp?n? Lankinsuota. Sit? paitse on huomattava, ett? Lahisten n?enn?inen etusija t?ss? riidassa on riippunut ainoastaan siit?, ett? Lahisten puolella riitamaata on tavattu kolme vanhaa kyt?pohjaa. - Ensiksikin on mahdotonta todistaa, mink? tilan torpparit ovat maailman sivussa t??ll? kyt?viljelyksi? harjoittaneet. Entisin? aikoina ei koskaan tehty kirjallisia torpankontrahteja. - Toiseksi Wallenberg ei tied?, ett? Holman puolella riitamaata on my?skin l?ydetty kolme vanhaa kyt?pohjaa. T?m?n seikan olen visusti pit?nyt salassa, ja tuon sen esiin vasta viime tingassa, Senaatissa."

Malmfeltin suu k?vi leve??n hymyyn: "Hyvin hoidettuna, voi riita helposti jatkua viel? parikymment? vuotta eteenp?in."

Kaikesta voi n?hd?, miten Malmfelt nautti, ajatellessaan entisi? taisteluita sek? vastaisia sotajohteellisia liikkeit??n.

Mutta ?kki? h?n k??ntyi totiseksi: "Oikeastaan olemme joutuneet syrj??n koko nykyisest? asiastani. Mainitsin jo, ett? olen kerran tehnyt Wallenbergille sovintotarjouksen. En voi tarjousta en?? uudistaa. Olen pakotettu parhaan kykyni mukaan jatkamaan riitaa. Minun strategiakseni t?ytyy j??d? pikkupoikien menettelytapa korttipeliss?, kun 'n??nnytet??n repoa'. - Mutta toiselta puolen, nyth?n Wallenberg itse on tarjonnut sovintoa, - vedon muodossa! Jo t?lt? kannalta katsoen, soisin syd?mest?ni voittavani t?m?n vedon. Lis?ksi vedon voittaminen on minulle todellinen kunnia-asia. Itse vetosummasta en huoli v?h??k??n. P?invastoin maksan mielell?ni tuhannen markkaa sille, joka paljastaa Wallenbergin kirotut viljelystemput. - Totta puhuen, tulinkin sit? varten sinun puheillesi. Sin? tunnet fysiikat ja kemiat ja voisit ehk? auttaa minua."

"Herra Wallenbergin 'maahengen salaisuus' tuntuu todella mielenkiintoiselta. Jos voisin, auttaisin set?? mielell?ni. - Mutta tietysti ilman palkkiota. - Asia on minusta kuitenkin kovin h?m?r?. Herra Wallenbergill? ei luonnollisestikaan voi olla syvempi?, itsetakeisia tietoja esimerkiksi kemian alalla."

"Mit? siihen tulee, erehdyt t?ydellisesti. Wallenberg on oppinut, monipuolinen, etev? mies. H?n ensin aikoi l??k?riksi ja on yliopistossa tehnyt laajoja fysikaalisia ja kemiallisia t?it?. Muistan, miten h?nest? ylioppilaspiireiss? odotettiin jotain erinomaista! Kun vanhempi veli kuoli, h?n kuitenkin kivulloisen is?ns? pyynn?st? luopui l??k?rinurastaan ja sai sittemmin Lahisten kartanon haltuunsa."

"Se muuttaa asian kerrassaan. Nyt alan toivoa, ett? voimme p??st? Wallenbergin kokeiden perille." - Min? innostuin kokonaan t?h?n teht?v??n. Asia alkoi tuntua j?nnitt?v?lt?. Mink? toinen on keksinyt, voinee toinen saada vihjotuksi esiin ja kokoon sommitelluksi, kun kumpikin liikkuu samalla tasolla.

"Omasta puolestani ep?ilen", lausui Malmfelt miettiv?isen?, "ett? Wallenbergill? on P?ssinmutkassa jonkinlaiset s?hk?kommervenkit. - Kuten tied?t, otamme kaikki isommat kartanot, kirkonkyl?? my?ten, s?hk?voimamme Maanilankoskesta. - Professori Lemstr?mh?n teki kokeita s?hk?n vaikutuksesta kasvullisuuteen, ja h?nen oli tapa aina kes?isin viett?? pari viikkoa Lahisten vanhan herran perheess?. Kuka tiet??, mit? kaikkea nuori Wallenberg ylioppilaana sai onkeensa ukko Lemstr?min pakinoista."

"Lemstr?m oli kyll? moniyritteli?s mies, mutta k?sitti asioita yleens? liian mekaanisesti. H?n j?nnitti peltosarkojen ylitse hienoja ter?spiikkilankoja eristettyjen patsasten v?liin, metrin p??h?n toisistaan. S?hk?koneen positiivinen napa oli lankojen yhteydess?, ja pysyv?inen s?hk?virta sai tehd? vaikutustaan aamusta iltaan kes?kuun puoliv?list? viljan leikkuuseen saakka. Lemstr?m sai kyll? verraten aikaisen ja jotenkin runsaan sadon, mutta h?nen kokeellaan ei - ainakaan t?ss? muodossa - ole suurempaa k?yt?nn?llist? merkityst?. My?hemm?t kokeilut t?ll? alalla, joita on tehty Amerikassa ja Ranskassa, n?kyv?t sen sijaan ansaitsevan suurempaa huomiota. S?hk?virran voimaa on koeteltu sovelluttaa eri tavoin eri kasveihin n?hden, ottamalla samalla huomioon my?skin kasvien eri kehitysasteita. Esimerkiksi it?misaikana on voimakas s?hk?virta kasveille suorastaan vahingoksi, - heikko sit? vastoin useille eduksi. Insin??ri Pilland n?kyy uusimmilla kokeillaan saavuttaneen er?iss? tapauksissa todella erinomaisia tuloksia. - Voisimmehan ajatella, ett? Wallenberg olisi ryhtynyt kokeilemaan Pillandin viittaamaan suuntaan. Kuinka hyv?ns?, t?m? seikka on helposti tutkittavissa! - Voimme heti kohta menn? P?ssinmutkan peltoa l?hemmin tarkastamaan. Onhan mahdollista, ett? Wallenberg on j?nnitt?nyt s?hk?lankojansa aivan alas, l?helle maata, itse laihon sis??n."

Aamu oli varhainen, ja kaste kimmelteli heinikossa, kun mets?styssaappaat jalassa saavuimme P?ssinmutkan pellolle. Painalluin kulkemaan pitkin piennarta syv?lle rukiiseen ja t?st? hiivin varovasti l?pi viljan kahden saran poikki, kopeloiden maata jaloillani, kohtaamatta merkki?k??n s?hk?langoista. - Olettamus ei siis ollut oikea!

Itse asiassa min? en ollut uskonutkaan, ett? herra Wallenbergin "maahenki" olisi mill??n tavoin "s?hk?kommervenkkien" yhteydess?. H?n oli eilen ylv?stellen puhunut muun muassa "maailman m?t?nemisest?" ja lannasta, joka otetaan "ilmasta" Lahisten patentin mukaan.

Oma ajatukseni alkoi kypsy? yh? enemm?n. Wallenbergin "ihan uusi maahenki" oli ep?ilem?tt? karjatarhaan ja lantakasoihin liittyv?. Minun t?ytyi l?hte? Lahisiin ja jollakin verukkeella saada Wallenbergi? n?yttelem??n navettaansa, talliaan ja karjapihaansa. Voisinhan puhua h?nen kuuluisista lehmist??n ja liinakko-oriistaan.

Wallenberg oli kyll? vakuuttanut, ettei h?nen oma v?kens?k??n tunne niit? keinoja, joita h?n oli P?ssinmutkassa k?ytt?nyt. Miss??n tapauksessa h?n ei kai sent??n ole voinut toimia niin salaper?isesti, ettei h?nen hommistaan jotain puheltaisi Lahisten kartanossa. Ja ne puheet tiett?v?stikin ovat kulkeutuneet my?s Holmankin v?entupaan.

Palatessamme takaisin huoneeseeni, sanoin sent?hden Malmfeltille, ett? pyyt?isin saada Holman pehtoria puheillemme.

Pehtori Viklund oli nuori, ?lykk??n ja reippaan n?k?inen mies.

Malmfeltille olin maininnut tahtovani yksin johtaa kuulustelua.

"Viiklunti varmaan osaa sanoa, mit? Lahisten herra teki kev??ll?

P?ssinmutkan laihossa?"

"Min? olen monta kertaa sit? kysynyt Nukariselta, mutta h?n vain valehtelee, tai nauraa vasten silmi?."

"Kuka on Nukarinen?"

"Lahisten pehtori. - Useana aamuna kev??ll?, jo kello nelj?lt?, - ihmisten maatessa, - olivat kahden P?ssinmutkassa. Lahisten patroona oli itse mukana, ja pehtori kylvi, mit? lienee kylv?nytk??n! H?n ensin sanoi kylv?neens? hein?nsiement? laihoon, mutta kun min? ajoin sen valeeksi, puhui h?n hiirenherneist?. - Mutta tottahan min? tied?n, miten hiirenherneet lentelev?t pitkin."

"Mit? Viiklunti itse arvelee?"

"Min? luulen, ett? Lahisten patroona on kovasti kielt?nyt pehtoria puhumasta kellek??n halkaistua sanaa konsteistaan. - Ett? heill? konstit on ollut, sen kyll? n?kee P?ssinmutkan rukiista. - Ja parina aamuna k?viv?t pellolla oikein vesiruiskujen kanssa."

"Mit? muut siit? puhuvat Lahisten kartanossa?"

"Kaikki tehtiin salassa. Kukaan ei tied? asiasta mit??n. Ainoastaan

Alviina" -

"Kuka on Alviina?"

Rehellisen Viklundin naama levisi p?iv?npaisteiseen hymyyn. "H?nell? on niinkuin ylihoito navetan puolella. On k?ynyt karjakkokoulua. - On niinkuin parempia." -

"No niin Alviina -?

"Lahisten patroona on uskotellut h?nelle, ett? lehm?t lakkaavat lyps?m?st?, jos p??st?? ket??n sivullista navettaan. Navetanlattiaa Alviina itse pesee aamuin illoin Jordanin vedell?, jota muka Aaron ja ylim?iset papitkin olivat antaneet kansalle. - Kerran lauantai-iltana Alviina viel? oli navetassa, ja min? menin sinne h?nt? hakemaan. H?n oli heti vastassa ovella ja kielsi kivenkovaan minua tulemasta sis??n. Kun sanoin, '?l? nyt ole tuhma', h?n rupesi itkem??n ja vakuutti, ett? lehm?t olivat pitkin vuotta antaneet parempaa maitoa kuin ennen, ja ett? Jordanin vesi heti menett?? tehonsa, jos tulen kynnyksen yli. - Piispa itse kuuluu niin sanoneen! - My?s h?n ei olisi nytk??n saanut puhua Jordanin vedest? mit??n. Kun min? rauhoitin h?nt? ja sanoin, 'eth?n sin? olekaan puhunut siit? mit??n', niin h?n sanoi: 'En olekaan, sill? muuten saisin patroonalta sellaisen kyydin, ett? saisin hakea itseni ja kamssuni maantielt? yl?ver?j?n takaa! - Ne on just'ik??n patroonan omat sanat!'" -

Malmfelt ja min? vaihdoimme silm?yksen. L?ht?kohta oli selv?. Toiselta puolen oli ilmeist?, ett? Wallenberg ei laskisi minua jalallanikaan takapihansa puolelle. Tietysti h?n nyt vedonly?nnin j?lkeen tulisi olemaan viel? entist?kin varovaisempi. - Muuten itse asia jo alkoi ollakin minulle melkein selv?: maahenki, joka m?d?tt?? ilman!

"Ja Viiklunti varmaan uskoo Jordanin veden taikoihin?" kysyin leikill?.

Viklund hym?hti merkitsev?sti. Vihdoin h?n hitaasti ja oraakelimaisesti vastasi: "Lahisten patroona on oppinut ja viisas mies, mutta kova herra. H?n osaa yll?pit?? kartanossaan komentoa tahtonsa mukaan ja tiet?? my?s, mit? naisv?elle sopii sy?tt??. - Naiset aina viljelev?t virsikirjoja ja sellaisia", h?n lis?si hymyillen.

Viklund alkoi miellytt?? minua yh? enemm?n. H?n oli j?rkev? ja luotettava mies. - Minun t?ytyi ottaa h?net uskotukseni.

"Kuulkaas nyt, Viiklunti! Min? aion viel? t?n? aamuna menn? Lahisten navettaan - vesi-ja s?hk?johtojen korjaajana. Sit? varten tarvitsisin teid?n pyh?pukunne."

Viklund n?kyi tuumailevan h?mm?stytt?v?? uutista kaikilta puolilta. V?hitellen asia n?ht?v?sti alkoi jossakin m??rin h?nelle selvit?. Ilmeisesti h?nt? kuitenkin joku seikka ep?ilytti. Raappien korvallistaan, h?n vihdoin sanoi: "Min? pelk??n vaan, herra tohtori, ett? se puku tunnettaisiin Lahisissa."

- "Aha! Viiklunti tarkoittaa, ett? Alviina on sen lauantai-illoin n?hnyt liian usein?"

Viklund hypiskeli h?mill??n hattunsa liert?. H?n v?ltteli pilaani ja ehdotti: "Min? luulen, ett? r?tt?ri Rimpeliinin puvusta tulisi hyv?!"

"No niin, tuokaa nyt heti r?tt?ri Rimpeliinin pyh?puku t?nne. My?s hattu tai lakki, - niin, ja kaulahuivi! Saappaita en tarvitse. - Ja Viiklunti ymm?rt??: ei kumpikaan teist? puhu sanaakaan t?st?! - Viel? yksi asia: Tuokaa my?skin pienet ter?slankapihdit ja muita pikkukapistuksia, joita montt??ri tarvitsee."

Viklund hym?hti ja l?hti oitis.

"H?n ei ole puusta pudonnut, teid?n pehtorinne. Tuntuu olevan ajatteleva, ymm?rt?v? mies", lausuin Malmfeltille.

"H?n on k?yt?nn?llinen maat?iss?, valpas ja tarkka toimissaan. - Muuten suuri don Juan, kuten rehellisen maalaispojan tuleekin olla. Jos vuoden jokaisena sunnuntain-vastaisena y?n? syttyisi tulipalo Holmassa, niin Viklund ei koskaan olisi tavattavissa kello yhdentoista ja nelj?n v?lill?."

- Malmfelt oli, Viklundia puhutellessani, ensin huolestuneena k?vellyt edestakaisin huoneessa. V?hitellen h?nen kasvoihinsa oli tullut j?nnittynyt piirre, ja nyt entinen leikillisyys oli j?lleen h?ness? vallallaan. H?n pys?htyi eteeni, l?i minua olkap??h?n ja naurahti:

"Luulen, ett? Mr Sherlock Holmes jo on saanut jutun jyv?simeens?. Olipa maailman onni, ett? tulit meille! Min? itse en lainkaan ymm?rr? mit??n t?st?. Olen yht? ymm?ll? kuin ennen. - Onko se kemiaa?"

"Se on kemiaa! - Vaikken seitsem?n p?iv?n kuluessa p??sisik??n Lahisten navettaan ja takapihoille, niin luulen, ett? voimme umpim?hk??n, - voiton ja tappion uhalla - ilman muuta esitt?? herra Wallenbergille ratkaisumme. Varmuushan kuitenkin on paras! - Mutta asiasta toiseen: Milloin Holman suuri kivinavetta rakennettiin?"

"Se on jo kauvan ollut meill?. Is?ni sen vanhalla i?ll??n rakensi."

"Oliko siin? heti alussa nykyinen tuuletus- ja ilmanvaihtoj?rjestelm??"

"Kyll? oli. - Is?ni oli juuri palannut Tanskasta ja Ruotsista, ja navetta laitettiin skoonelaiseen malliin."

"Kuulkaa nyt, set?, - miettik?? tarkoin, ennenkuin vastaatte! - Puhuiko is?nne koskaan ik?ns? loppupuolella, tai ovatko koskaan maanviljelij?tuttavanne, joilla on uudenaikaiset, tilavat navetat, valitelleet, ettei karjanlanta en?? kasvata jyv??, niinkuin ennen? - Enh?n itse ole k?yt?nn?llisiin maanviljelysasioihin perehtynyt, mutta nyt juuri johtuu mieleeni, hypoteesini edellytyksen?, t?m? mahdollisuus."

"Is?ll?ni oli kyll? tapana sit? alinomaan valittaa, mutta h?n kaikessa muussakin aina ylisti vanhoja hyvi? aikoja. - Ja totta puhuen, my?skin Ruuth yht? p??t? jankuttelee: 'Min? luulen, ettei - lanta en?? ole - lantaa!' - Olen aina luullut, ett? Ruuth t?ll? lausunnollaan on ainoastaan tahtonut alleviivata vanhoillisuuttaan. - Onko siin? jotain muuta?"

"Meill? on nyt koko salaisuus t?ysin selvill?! Kunnioitukseni herra Wallenbergi? kohtaan kohoaa ylimp??n huippuunsa. - Mink? moni muu on huomannut, sen on h?nkin havainnut: karjanlanta huononee nykyaikaisissa navetoissa! Mutta h?n on tieteellisesti arvostellut kysymyst?, mik? on syyn? t?h?n ilmi??n? - Tajuttuaan syyn, h?n on ottanut avukseen kemian ja sill? keinoin hankkinut itselleen uuden kotimaisen apulannan. H?nen karjanlantansa ei navetassa en?? huonone, ja sen ohella h?n saa ilmaiseksi, ik??nkuin lahjaksi, lannoitukseen erinomaisen arvokkaita lis?tuotteita. Herra Wallenberg on ep?ilem?tt? nerokas mies! H?nell? on kriitillinen kyky ja luova mielikuvitus. Johtop??t?ksiens? arvoa h?n tutkii kokeiluilla. - Professori Lemstr?milt? h?n tiett?v?stik??n ei ole saanut ensim?ist? aihetta n?ihin tuumiinsa. H?n on kyll? omin p?in miettinyt asiaa ja sen mukaan ryhtynyt toimiin. - Mutta t?ss? tuleekin Viklund tavaroineen. Kello on jo kuusi, ja minun pit?? olla Lahisissa, ennenkuin herra Wallenberg alkaa pit?? aamukomentoa kartanossaan." -

- "Hyv? on, Viiklunti, - puku ja lis?ksi m?yr?nnahkalaukku, - sopii vallan mainiosti! - Ja oikein johtolankakimppu laukussa. Eip? paremmin voisi olla! - Nyt Viiklunti pit?? huolen siit?, ett? piha, matkaan l?htiess?ni, pysyy puhtaana rengeist? ja piioista. - Niin ja viel?! - Kun Viiklunti menee ohi keitti?n, niin k?skek?? tuoda kahvia t?nne yl?s."

Set? Malmfelt joutui h?t??n kahvin johdosta.

"Ei, paras set?, - kahvi on kyll? hyv? sis?isestikin k?ytettyn?, mutta tarkoitin oikeastaan kahvia ulkonaista k?yt?nt?? varten. Ihonv?rini sopii huonosti montt??rin tamineihin, ja Viklundilta kuulimme, ett? Alviina on n?hnyt maailmaa niinkuin laajemmalti." -

Vasta nyt, pukeutuessani, tulin ajatelleeksi, kuinka v??rin tein Lahisten herraa kohtaan. Aioin salakavalasti tunkeutua h?nen alueelleen urkkimaan toisen luvallisia toimia, joita t?m? itse oli pit?nyt tarkoin salassa. Herra Wallenberg oli aina ollut yst?v?llinen minua kohtaan, viel?p? viime kes?n? osottanut minulle aivan erinomaista vieraanvaraisuutta. Tahdoinkin jo luopua koko puuhasta.

Mutta Malmfelt k??nsi kaikki pilaksi. - "?l? nyt turhia! Asiahan koskee vetoa! - Kuka leikkiin l?htee, saa leikin kest??. Sodassa ja rakkausseikoissa on kaikki luvallista."

"Rakkausseikoissa, - niin!"

Huomasin, miten Malmfelt huvitettuna vilkaisi minuun sivulta p?in.

Lopetin kiireesti pukeutumiseni. - Où est la femme?

Olin nyt, maalaisen kannalta katsoen, varmaankin pulska poika. Sinisess? cheviotipuvussa ja korea villahuivi kaulassa! Kun takin ylim?inen nappi oli kiinni, ja se rinnasta sek? olkap?ist? mukaantui tiiviisti ruumiin mukaan, olin py?re? ja pullea nuorimies, niin ett? syyst?kin saatoin ihailla itse?ni. Jaloissani minulla oli omat saappaani. Olin herrastelevan keikaileva.

Tuhrin viel? kasvoni ja k?teni ruskealla kahvivedell?. Ei paremmasta apua! Takin ulkopuoliseen povitaskuun pistin muistikirjan lyijykynineen selv?sti n?kyviin. Piti esiinty? kirjoitustaitoisena, liikkuvana toimimiehen?.

Malmfelt oli ihastuksissaan ja nauroi leveint? nauruaan: "Nyt luulen, ett? Lahisten herrasta teit pietin. Vaikka n?kisikin sinut, ei h?n sinua tuntisi."

"Itse asiassa koen puolustaa itse?ni sill?, ett? Lahisten herran salaisuus ei oikeastaan en?? olekaan mik??n salaisuus. Ja sit? paitse, minussa on viel? j?ljell? melkoinen m??r? ylioppilashulivili?. Osakunnan kuraattorina olen saanut el?? vallattomimman nuorison parissa, ja entinen poikamaisuus pyrkii t?n??n v?kisinkin esiin. Sit? lieneekin alkujaan minulla veress?ni."

Otin m?yr?nnahkalaukun olalleni ja sain p??h?ni hiukan virttyneen, mustan huopahatun.

"Hyv?sti nyt! - Jollen palaa takaisin tunnin, parin p??st?, niin on paras, ett? naarailette Kaislahden pohjaa", nauroin menness?ni.

"Onnea matkalle!"

L?hdin kulkemaan talonp??dyn ymp?ri, menn?kseni pitkin peltokujaa oieti maantielle, kun takanani kuului raikas, hele? nauru.

Katsoin taakseni. Avoimessa ikkunassa hulmahtivat palttinauutimet, ja niiden keskelt? kurkisti esiin pieni, aamunsirke?, punaposkinen, p?rr?tukkainen p??.

"Herra professori!" h?n ilkkui. - "Luulin teit? ensin miksi mustalaiseksi, mutta tunsin teid?t sitten profiilista. - Mit?s ihmett? nyt?"

"Hyv?? huomenta, neiti! Saanko tulla katsomaan teit?kin profiilista?

Tuntisin sen miljoonien joukossa."

"Ei, ette saa tulla likemm?ksi lainkaan! - Mutta mit? kepposia te nyt olette tekem?ss??"

"L?hden vain Lahisiin salapoliisina. Te saatte kuulla asian l?hemmin is?lt?nne. Min? palaankin takaisin melkein siksi, kuin te olette pukeutunut."

Viel? kauvan kuulin h?nen nauraa hihitt?v?n j?ljess?ni.