Leo Tolstoin kertomuksia

Asuipa kerran muuan suutari vaimoineen ja lapsineen hyyryl?isen? talonpojan talossa. Eip? h?nell? ollut omaa kotoa eik? kontua; suutarinty?ll??n vaan el?tti itsens? ja perheens?. Leip? on kallista, mutta ty? halpaa, niin ett? sen, mink? ty?ll??n sai, sen s?ikin suuhunsa. H?nell? vaimoineen oli yhteinen turkki ja sekin oli jo pahanp?iv?iseksi kulunut; jo toista vuotta oli h?n hommassa saada lampaan nahkoja uudeksi turkiksi.

Syksyksi saikin suutarimme v?h?n rahoja kokoon: kolmen ruplan seteli oli akalla arkun pohjalla ja viisi ruplaa ja kaksikymment? kopeekkaa oli lainattu kyl?n talonpojille.

Niinp? er??n? aamuna l?hteekin suutarimme kirkonkyl??n turkin hankintaan. Paitansa p??lle puki akkansa liinaisen, pumpulilla alustetun mekon ja sen ylle verkakauhtanan; kolmiruplaisen pisti taskuunsa, taittoi matkasauvan ja niin l?hti suuruksen j?lkeen. Menness??n arvelee: "miehilt? saan viisi ruplaa, siihen lis?ksi n?m? kolme, sill? saankin turkikset".

Tuli siit? suutari kirkonkyl??n ja poikkesi yhden talonpojan taloon, - eip? ollutkaan kotona, akka lupasi viikolla l?hett?? ?ij?n tuomaan rahoja, mutta nyt ei antanut rahaa; k?vi siit? toisen luo - mies vannoo, ettei ole rahaa; kaksikymment? kopeekkaa oli kaikkiaan rahaa, ne nyt vaan pisti kouraan saappaittensa korjuusta. Silloin suutari arveli ottaa turkikset velaksi. Mutta turkkuripa ei velkaa uskonutkaan.

- Tuo ensin rahat, sanoi h?n; sitten saat valita mieleisesi nahat; kyll? me tied?mme kuinka niit? mekkoja saa hakea.

Niinp? suutari ei saanutkaan asiatansa aikaan; saihan vaan kaksikymment? kopeekkaa saappaitten korjuusta ja samalla otti miehelt? vanhat huovikkaat nahalla p??llystett?v?ksi.

Suutari k?vi alakuloiseksi, joi nuo kaksikymment? kopeekkaa viinassa ja l?hti turkitoinna kotia. Aamulla oli h?nt? hieman palellutkin, mutta nyt, ryyp?tty??n, oli h?nen turkittakin l?mmin. Kulkee siit? tiet??n, toisella k?dell??n kopahuttelee sauvallaan j??tikk?j? ja toisella taas huovikkaillaan hosuu, puhellen itsekseen.

- Onpa minun, sanoo h?n, turkittakin l?mmin. Tuo viinatilkka suolissa oikein luikertelee. Mit?p? min? turkilla teenk??n. N?in sit? menn??n ja huoletkin ovat haihtuneet. Semmoinen mies min? olen! Mit?s min?? El?np? min? turkittakin. En min? ik?n?ni tarvitse sit?. Se vaan on paha - akka sit? kaipaa. Ja onhan se katkeraakin - minun t?ytyy tuolle miehelle tehd? ty?t? ja h?n pit?? minua pilkkanaan. Malta, malta: jollet tuo rahoja, niin min? riist?n lakinkin p??st?s, totta maar riist?nkin. Mit? t?m? t?mm?inen on? Maksaa parikymment? kopekkaa kerrassaan! Mit?s sit? sill? rahalla saa! Ei muuta kuin - juo suuhusi. "Puute on kova", sanoo h?n. Sinulla on puute; eik?s sit? minulla sitten olekkaan puutetta. Sinulla on talo ja karjaa ja kaikkea muuta, mutta mit?s minulla; sinulla on oma leip?, mutta min? olen ostoleiv?ss?; kolme ruplaa viikossa saa leip??n, vaikka mist?. Kun tulen kotiin, on leip?kin lopussa. Taaskin pane puolitoista ruplaa liikkeelle. Niinp? annakkin minulle omani.

Siten saapui suutari tienristeyksess? olevan kuvakappelin luo. Sen takaa kiilt?? jotain valkoista. Suutari t?hyst?? eik? saa selville, mik? se on; h?m?r? oli jo p?iv?n vallannut. Eih?n t?ss? mit??n kive?k??n ennen ole ollut, arvelee itsekseen. Oisiko joku el?in? Ei se silt? ainakaan n?yt?. N?ytt?? silt?, kuin sill? olisi ihmisen p??; mutta kun se on valkoinen. Ja mit?s ihminen siin? seisoisi?

K?vi l?hemm?ksi - jo n?kyy aivan selv??n. Mik? ihme: tosiaankin se on ihminen; kuollut vai el?v? h?n lienee, alasti istuu liikkumatonna, nojaten kappelin sein??n. Suutaria rupesi hirvitt?m??n; arvelee itsekseen: "ovat kai tappaneet ihmisen, riisuneet ja heitt?neet sitten siihen. Jos tuota l?hestyisi, ei siit? sitten v?h?ll? irti p??sisi".

Ja niin suutari meni ohi; kun p??si siit? kappelin taa, niin katosi ihminenkin n?kyvist?. P??sty??n kappaleen matkaa kappelista, h?n katsahti taakseen ja n?kikin silloin, ett? tuo ihminen oli hiukan siirtynyt ulommaksi kappelista, liikahdellen ja kurkistellen ymp?rilleen. Suutari s?ik?hti kahta kauheammin, arvellen mieless??n: "k?ynk?h?n sen luo vai menenk?h?n vaan tieheni. Kun vaan ei k?visi pahoin, jos sit? l?hestyn: kuka sen tiet??, mik? mies se on. Saattaapa se ?kki? karata kurkkuun kiinni ja kuristaa, eik? siit? sitten hyv?ll? irti p??se; ja vaikkei tuo kuristaisikaan, kyll? sen kanssa sittenkin olisi p??sem?tt?miss?. Mit? min? alastoman ihmisen teen? Enh?n saata ainoita vaatteitani p??lt?ni riisua ja sille antaa. Menn??n vaan pois Jumalan nimeen!"

Suutari kiirehti kulkuaan. Kappeli alkoi j??d? j?lkeen; silloin omatunto rupesi h?nt? soimaamaan.

Ja suutari seisahtui maantiell?.

- Mit?s sin? Simeoni teet, lausui h?n nuhdellen itse??n. L?himm?isesi on n??ntym?isill??n ja sin? pelkuri menet tiehesi. Vai oletko jo tullut upporikkaaksi? Pelk??t kai aarteesi ry?stett?v?n? Nyt, Simoseni, et tee kauniisti.

Simo k??ntyi takaisin ja meni tuon ihmisen luo.

Simo l?hestyy miest?, katselee sit? ja n?kee sen olevan nuoren, t?ysivoimaisen miehen; mit??n ly?nnin merkkej? sen ruumiissa ei n?y; sen vaan huomaa, ett? se on vilusta j?hmettynyt ja pelj?stynyt; istuu vaan kyyryss? eik? katsokkaan edes Simoon; ik??nkuin olisi aivan uuvuksissa, niin ettei silmi?ns?k??n saa yl?s k??nnetyksi. Simo astui aivan viereen: silloin se vasta ik??nkuin her?si, k??nsi p??ns?, aukaisi silm?ns? ja katsahti Simoon. Tuo silm?ys saattoi Simon mieltym??n mieheen. Simo heitti huovikkaansa maahan, p??sti vy?ns? irti, asetti sen huovikkaiden p??lle ja riisui kauhtanansa.

- Mit?p? t?ss? pitkist? puheista, sanoo h?n. Paneppa tuo p??llesi.

Kuuletkos.

Simo otti miest? k?sivarresta ja alkoi sit? nostaa pystyyn. Mies nousi. Simo n?kee, ett? sen iho on puhdas ja hieno, k?det ja jalat hennot ja kasvot lempe?t. Simo heitti kauhtanan h?nen hartiolleen. Mutta eih?n se saa k?si??n hihoihin. Simo sovitti k?det hihoihin, vet?isi kauhtanan selk??n, k??ri sen kaksinkerroin ja sitoi sen sitten vy?ll??n kiinni.

Ottipa Simo repaleisen lakkinsakin p??st??n, aikoi sen pist?? h?nen p??h?ns?, mutta kun omaa p??t? alkoi palella, arveli itsekseen: "minun on p??ni kalju kauttaaltaan, mutta h?nell? on pitk?t kiharat suortuvat." Niinp? pani lakin taas omaan p??h?ns?. "Parempi on, ett? annan h?nelle saappaat."

Asetti sen siihen istumaan ja pani huovikkaat jalkaan.

Puettuaan siten h?net, sanoi suutari h?nelle:

Kas niin veljeni, l?hdepp? nyt liikkeelle, ett?s l?mpi?t. Kyll? t?ss? ilman meit?kin toimeen tullaan. Voitko sin? k?yd??

Mies seisoo vaan, katsoo lempe?sti Simoon eik? sano mit??n.

- Miksi sin? et vastaa? Emme t?h?n aijo j??d? talvea pit?m??n. T?ytyy menn? ihmisasunnoille. Tuossa on sauvani; nojaa siihen, jos olet heikko. L?ht??n nyt vaan.

Ja mies l?htikin, astui kepe?sti, j??m?tt? j?lkeen.

K?yden tiet?, kysyy Simo h?nelt?:

- Mist? kaukaa olet?

- En min? t??lt? p?in ole.

- Kyll?h?n min? t?k?l?iset tunnen. Mutta kuinka sin? jouduit t?nne kappelin sein?m?lle?

- Sit? ei ole minun lupa sanoa.

- Ihmiset arvatenkin ovat olleet ilkeit??

- Ei minulle kukaan ole ollut paha. Jumala on minua rangaissut.

- Jumala kai; mutta johonkin sit? t?ytyy p??ns? pist??. Minne sinun on ment?v??

- Sama se minusta.

Simo kummastui. Mies ei ollenkaan n?ytt?nyt irvihampaalta; h?nen puheensa oli lempe?, mutta ei vaan ilmaise mit??n itsest??n. Simo arveli itsekseen, saattaahan sit? ihmisell? olla kaikenlaista el?m?ss??n. Ja h?n sanoi miehelle:

- K?y sitten minun luokseni; l?mpeneth?n edes v?h?n.

Simo l?hestyi kotoaan; vieras kulkee vaan vieress? eik? j?? j?lkeen. Alkoipa tuulikin puhaltaa, tunkien Simon paidan sis??n. Siit? rupesi h?n selvi?m??n, kun pakkanen alkoi palella. Kulkee nokkaansa nipistellen ja akkansa mekkoa tiukemmasti ymp?rilleen k??rien ja arvelee itsekseen: "N?ink? se turkki saatiinkin; menin turkin hakuun ja kadotin kauhtanankin ja kaupan p??llisiksi tuon alastoman miehen kotia. T?st? muija ei suinkaan kiittele!" Muistellessaan eukkoansa, tuli Simon ik?v?. Mutta kun sai katsahtaneeksi vieraaseen ja kun muisti, kuinka t?m? silm?si h?nt? kappelin kohdalla, niin tuntui syd?mmess? niin sanomaton ilo.

Simon vaimo toimitti varhain kaikki aamuaskareensa: hakkasi puut, kantoi veden, ruokki lapset. Sitte otti itsekin jonkun suupalan ja alkoi arvella, milloin panisi taikinan, huomennako vai t?n??n? Olihan iso kyrs?nkannikka viel? j?lell?.

"Jos, arvelee h?n, Simo siell? sy? p?iv?llisens? eik? sitten sy? paljon illalla, niin huomisen p?iv?? leip? kyll? riitt??."

Siin? Martta k??nteli ja katseli kyrs?? ja p??tti: "en teekk??n t?n??n viel? taikinaa. Jauhojakaan ei ole en?? muuta kuin yhteen taikinaan. Perjantaihin p??st??n tavalla tai toisella."

Martta pisti leiv?n talteen ja istui p?yd?n ??reen paikkaamaan miehens? mekkoa; neuloessaan muistelee miest??n ja ajattelee, kuinka se nyt turkiksia ostelee.

"Kunhan vaan turkkuri ei sit? pett?isi. Kovin se meid?n ?ij?mme on yksinkertainen. Itse ei se ket??n pet?, mutta pieni lapsikin voi h?net pett??. Kahdeksan ruplaa on suuri raha. Sill? saa jo hyv?tkin turkinainekset. Turkki on aina turkki, vaikka se ei olisikaan parkkinahoista. Mik? leikki oli viimekin talvena ilman turkkia! Ei p??ssyt avannolle eik? muuannekaan. Kun ukko meni kyl??n, niin pani se kaikki vaatteet p??lleen, min? j?in aivan ilman. Kyll?p? oli jo aikakin menn?. Pit?isip? sen jo palata. Kunhan vaan ukkoseni ei olisi j??nyt kyl?ilem??n!"

Juuri n?it? miettiess??n, kuuleekin Martta-muori askeleita portailta; joku astui porstuaan. H?n pisti neulansa kankaaseen ja l?hti porstuaan. N?keep? kaksin tultavan: Simo seisoo porstuassa ja h?nen takanaan vieras, hatuton mies huovikkaissa.

Martta tunsi heti miehess??n viinan hajun. Aivan oikein, arvelee h?n, nyt se on ollut omilla teill??n. Oikein syd?nt? kouristi, kun n?ki miehens?, ilman kauhtanaa, mekko vaan yll? ja k?det tyhjill??n, vaikenevan ja kainostelevan. Joi kun joikin rahat, arvelee h?n, tuhlasi kaikki jonkun maankulkijan keralla ja viel? p??lle p??tteeksi senkin raahasi mukaansa kotia.

Martta p??sti heid?t edell??n tupaan, meni itse per?ss? ja, tarkastellessaan vierasta, huomasikin sen olevan tuntemattoman, laihan nuorukaisen, puetun heid?n kauhtanaansa. Ei paitaa eik? takkia sill? ollut ollenkaan. Tultuaan sis??n, j?i se liikkumatonna seisoa tuijottamaan, luoden silm?ns? maahan. Martta arveli: ei se suinkaan ole mik??n hyv? ihminen - kun on niin peloissaan.

Nyre?n? meni Martta uunin ??reen ja katselee, mit? siit? nyt tulee.

Simo otti lakin p??st??n ja istui hyv?np?iv?isesti penkille.

- Noh, Martta, sanoi h?n, etk?s toimita sy?t?v?? illalliseksi?

Martta mutisi jotain itsekseen; seisoo vaan pankon vieress? liikahtamatta, katsellen milloin toista, milloin toista ja pudistellen p??t??n. Simo kyll? huomaa, ettei eukko suinkaan ole tyytyv?inen, mutta mink?s sille voi; ei ole mit??n huomaavinaan ja tarttuu vierasta k?teen.

- K?yd??np?s veliseni sy?m??n, sanoo h?n h?nelle.

Vieras istui penkille.

- Mit?s nyt! Etk?s ole mit??n keitt?nyt?

Martta vimmastui.

- Kyll? keitin, mutta en sinulle. Johan sin? olet j?rkesikin juonut. Menit turkin hakuun ja kadotit kauhtanasikin ja lis?ksi toit kotiasi alastoman maankulkijan. En min? ole juopoille illallista laittanut.

- Riitt?? jo, Martta. Mit?s j?rjett?m?sti suutasi soitat?

Tiedustelisit ensin, mik? mies vieras on...

- Sano sin?, mihin rahat olet hukannut?

Simo hakemaan kauhtanaa, sai sielt? setelin ja levitti sen.

- Tuossa on rahat; naapuri ei maksanutkaan velkaansa, huomenna lupasi toimittaa.

Martta suuttui kahta kauheammin: turkkia ei ostanut ja talon ainoan kauhtanankin antoi alastomalle, oudolle miehelle, ja senkin sitten kuljetti kotiansa.

Tempasi rahan p?yd?lt?, k?vi k?tkem??n sen ja samalla sanoo:

- Ei minulla ole illallista. Mik? sit? kaikkia alastomia juoppoja jaksaisi ruokkia.

- Voi Martta! Hallitseppa kielesi. Kuule ensin, mit? sinulle sanotaan,

- Eip? humalaisen hullun puheista kuitenkaan viisastuisi. Enp? syytt? estellyt sinun vaimoksesi ruvetessani. ?itini antoi minulle ison joukon palttinak??ryj? my?t?j?isiksi - sin? joit ne; menit ostamaan turkkia - joit senkin.

Simo kyll?kin tahtoi selitt?? vaimolleen juoneensa vaan kaksikymment? kopeekkaa ja kertoa, miss? ja kuinka tuon vieraan kohtasi; mutta Martta ei suo h?nelle sananvuoroa, sanat tulvailevat parittain h?nen suustansa. Mit? jo kymmenen vuotta sitten tapahtui, senkin nyt laulaa kuuluville.

Martta toimitti ja puhui puhumistaan; viimein kohahti Simon luo ja tempasi h?nt? hihasta.

- Anna pois minun mekkoni. Yksi vaan minulla onkin ja senkin riistit p??lt?ni ja kiskoit yllesi. Anna pois sin? kyl?nkoira. Jospa siihen paikkaan pakahtuisit.

Simo alkoi riisua mekkoa, k??nsi hihan nurin, akka nyk?isi siit?, niin ett? neulokset rasahtivat. Sitten eukko tempasi mekkonsa, heitti sen p??h?ns? ja tarttui k??k??n. Oli jo l?hte? tuvasta, mutta pys?htyi viel?: syd?n rupesi sulamaan - halusi p??st? mielipahasta ja saada tiet??, kuka tuo vieras oli.