Laulu tulipunaisesta kukasta

Iltap?iv?n aurinko oli vieraisilla mets?isen kukkulan rinteell?. Loitommille puiden lomitse k?tt? pisti tai silm?? vilkutti, l?himm?t l?mpim??n syliins? otti.

Koko rinne riemuitsi.

Suvituuli kertoili tarinoitaan etel?n mailta. Kuinka siell? puut ovat kumman pitk?t, kuinka mets? katveikas, l?mp?? maassa, v?lkett? puussa, ihmiset tummat kuin varjot, tulta silm?n tuikkehessa.

Koko mets? korviaan heristi.

K?ki istahti punakukkaisimman kuusen oksalle, punaisimman tertun viereen. ?On mit? on?, kukahti h?n; ?mutta ei miss??n niin rinta riemahda eik? s?vel hel?j? kuin pohjolan kev?isess? mets?ss?!?

Koko kukkula p??t??n ny?k?ytti.

Rinteen keskell? kajasti pieni aukea, jossa vaaleanharmaita kuusenrunkoja maassa makasi-sylitysten, p??lletysten, ?skenkatkaistut punakukkaiset latvat viel? v?r?hdellen.

Puun rungolla istui nuorukainen.

H?n oli pitk? ja solakka kuin vastakaatamansa kuuset. Hattunsa keinuili kuusen lehv?ll? ja takkinsa ja liivins? riippuivat kuivuneessa oksantyng?ss?. Valkoisen paidan avatusta aukeamasta paistoi ruskea, voimakas rinta ja kyyn?rp?ihin saakka k??rityt hihat paljastivat lujat, p?ivettyneet k?sivarret.

H?n istui hiukan etukumarassa ja katseli oikeata k?sivarttaan. Koukisti sit? ja ojensi taasen, tarkastellen kuinka lihakset paisuivat ja j?nteet nahkan alla voimakkaasti j?nnittyiv?t.

Nuorukainen hymyili.

H?n tarttui vieress??n olevan kirveen ponteen. Kohotti sen ilmaan suoralla k?sivarrella, piti niin hetkisen ojona ja heilautti lopuksi pari kertaa leikiten ilmassa.

Nuorukainen hymyili uudelleen:

?Viisikolmatta niit? jo tuossa makaa, eik? kirves paina viel? v?h??k??n!?

K?ki kukahti. Nuorukainen katsoi yl?s kukkulan rintaan.

?Kummallinen kev?t!? ajatteli h?n edelleen. ?Ei ik?n? ole kuuset niin tulipunaisina kukkineet eik? m?nnyt niin ylenm??rin kerkki? ty?nt?neet, ei koskaan puro niin riemahdellen hypellyt eik? k?ki niin my?t?n??n kukkunut. Koko luonto on kuin lumottu. En ihmettelisi vaikka n?kisin mets?nv?ke? t?n??n puiden v?liss? vilkkavan.?

H?n istui hetkisen p?? k?den varassa.

?Kertovat etteiv?t ne en?? n?ytt?ydy... isois? oli viel? itse n?hnyt. Ovat tulleet aroiksi ja kaihteliaiksi senj?lkeen, kun alettiin metsi? raastaa---.?

?Tprui Mansikki, tprui Mustikki, tprui piikain, ilta jo ois!?

Se tuli jostakin kukkulan takaa ja se soi kuin hopeatiuku talvisella mets?tiell?.

Nuorukaisen syd?n hyp?hti. H?n ponnahti pystyyn ja kallistihe ??nt? kohti. Kuunteli hetkisen henke??n vet?m?tt?, mutta ei kuullut muuta kuin oman syd?mens? kiivaan tykinn?n.

Nuorukainen astui pari nopeata askelta eteenp?in: ?Tuleekohan se t?nne, vai-??

?Tprui T?hdikki, tprui Tiistikki, tprui tytt?in, tulkaa jo pois!?

Se hel?hti aivan l?helt?, kukkulan toiselta puolelta.

?H?n tulee! H?n tulee t?nne!?

Nuorukainen riensi muutamia askeleita yl?sp?in ??nt? kohti, mutta h?mm?styi omaa kiihkeytt??n, astui takaperin ja j?i seisomaan, silm? kukkulan lakeen t?hd?ttyn?.

Jotakin kellerv?? pilkisti honkien v?list?, kellerv??, jota tuuli liehutteli ja jonka seasta loisti sininen nauha. Kellerv?n alta ilmausi vaalea pusero, hoikat vy?t?iset ja hetken p??st? sininen hame.

?Mets?nneito!?

Tytt? seisoi kukkulan laella, syrjin nuorukaiseen. H?n varjosti k?dell??n silmi??n, huhuili taasen ja alkoi astua hiukan toisaanne viett?v?? rinteen syrj?? alasp?in.

Nuorukainen ei tiennyt mit? tehd?. H?n miltei juoksi muutamia askeleita tytt??n p?in. Ponnahti notkeasti er??lle rungolle, kohotti k?tens? kahden puolen suuta ja aikoi huhuta.

Mutta k?det laskeutuivat ?kki? ja h?n seisoi hetkisen neuvotonna. Hyp?hti sitte alas, tarttui kirveeseen, nousi j?lleen rungolle ja katsoi kiinte?sti tytt??n.

Tytt? kulki hiljalleen suuntaansa.

?Tuohon suureen honkaan saakka min? odotan, mutta ellei h?n sit? ennen huomaa, niin kalkautan kirveell?ni puunkylkeen.?

Tytt? kulki suuntaansa-kirves kohoutui...

?Tprui Mansik...?

Tytt? k??ntyi huhutessaan, huomasi nuorukaisen, s?ps?hti, punehtui ja seisattui paikkaansa. ?Olavi-??

?Annikki!?

H?n hyp?hti alas ja riensi nopeasti tytt?? kohti. Tytt?kin l?heni.

?Sin?k? t??ll?? Etk? virka mit??n, aivan s?ik?ytit!?

?Aijoinhan min? virkkoa, mutta en kerjennyt.?

He k?tteliv?t-l?mpim?sti, toverillisesti.

?Katsoppas!? alkoi nuorukainen innostuneesti puhella. ?Eik?s t?m? ole niinkuin linna-Tapion linna, ja min? olen sen is?nt?. Ja sin? olet Mets?nneitonen, joka tulet vieraisille! Sinulla on pihkantuoksua vaatteissasi ja koivunlehden lemua hiuksissasi ja sin? soitat simapillill? tullessasi...?

Tytt? katsoi h?mm?styneen?:

?Mit?s sin? nyt...? Mist?s sin? tuommoista...??

Nuorukainen k?vi h?milleen, tiet?m?tt? miksi.

?Mets? sellaista puhelee?, sanoi h?n kuin selitt?en. ?Mutta nyt sinun pit?? tulla minun linnaani, aivan sis?lle saakka.?

He astuivat hakkauksen keskelle.

?Ihan yksin?sik? sin? nuo kaikki olet kaatanut...?? L?mmin katse sattui nuorukaisen ahavoituneeseen kaulaan ja voimakkaisiin hartioihin: ?Oletpa sin? vahva!?

Nuorukainen kiirehti askeleitaan:

?Katsoppas, t??ll? on linnan per?! Ja t?m? t?ss? on per?penkki-eik?s se ole komea? Ja t?m? on sivupenkki. Vieras istuu aina per?penkille.?

?Ja is?nt?...?? nauroi tytt?.

?Sivupenkille tietysti!?

He katsahtivat toisiinsa hymyillen. Istuutuivat sitte kahden ristiinkaatuneen rungon kulmaukseen, kumpikin rungolleen vastakkain.

?Ja eik?s t?t? ole hiukan koristeltukin-vehreill? havuilla ja punaisilla kuusenkukilla??

?On, on; t?m? on oikea linna! Siit? onkin jo kaksi vuotta, kun me olemme viimeksi puhelleet-ja nyt me tapaamme toisemme linnassa.?

?Niin, emme me tosiaankaan ole usein toisiamme tavanneet?, puhui nuorukainen vieno j?lleenmuistelun v?re ??ness?-?me jotka ennen oleskelimme kes?kaudet yksiss?. Muistatko, kun sin? olit 'Isontalon em?nt?n?'? Ja sinulla oli viisikolmatta lyps?v?? navetassa ja lampaita ainakin yht? paljo kuin Jaakopilla viimeisen palvelusvuotensa lopussa??

?Oi muistan, muistan!? Tyt?n sininen katse s?dehti ja kaksi raikasta naurua kiisi kilpaa kukkulan rinnett? yl?s.

Mets? havahtui haaveiluistaan ja kallistausi kuuntelemaan tarinoita ihmislasten talosilla-olosta.

?Ja muistatko sit? suurta lumisotaa koulusta palatessa? Kuinka sinun tukkasi ja lettisi oli aivan yhten? lumisyker?n? ja min? sen sitte avasin, muistatko-ja letitin uudelleen keskell? maantiet?, muistatko??

?Ja letitit aivan hassusti, niin ett? kaikki nauroivat!?

Puut iskiv?t toisilleen silm??: sellaisia tarinoita he eiv?t olleet ik?n? kuulleet.

?Ja rippikouluaika!? puheli tytt? l?mpim?sti. ?En unohda koskaan noita kauniita kes?p?ivi?, kirkkopihan varjoisia koivuja ja...?

Puut ny?k?yttiv?t toisilleen p??t?. He olivat ennen kuulleet vain kellonsoiton ja Huuhkainkallion vanhan hongan arveluita ristill? varustetusta talosta-nyt he saivat kuulla ihmislasten itsens? kertovan mit? siell? tehtiin.

... ?Ja sinusta on senj?lkeen soljahtanut tuommoinen suuri tytt?! Tuntuu niin omituiselta, kuin olisit sama etk? kuitenkaan sama.?

?Ent?s sin??? Tyt?n sinisess? katseessa leikki suvilehdon leppeys:

?Tuommoinen pitk? hongankaataja!?

Puhe katkesi.

Puut kallistautuivat-odottaen, henke??n pid?tt?en.

Nuorukaisen rinnassa l?ik?hti l?mmin laine. Se huuhtasi kuin kes?inen aalto ennenkoskematonta rantahiekkaa.

Tyt?n p??liina oli valahtanut maahan. Nuorukainen kumartui ja ojensi sen h?nelle. Heid?n sormensa koskettivat toisiaan ohuen liinan l?pi. Kuuma v?r?hdys kiisi nuorukaisen p??st? jalkoihin. H?n tarttui ?kisti tyt?n molempiin k?siin ja katsoi h?nt? tulisesti silmiin.

?Annikki!? kuiskasi h?n. Aikoi sanoa sit?, mit? veri syk?hteli, mutta sai esiin ainoastaan uuden, kysyv?n, tukehtuneen: ?Annikki...??

Tyt?n poskille oli kohonnut vieno punerrus, mutta h?n katsoi nuorukaiseen tyynesti ja avonaisesti.-L?mmin k?denpuristus oli vastaus.

?Enemm?n kuin kenest?k??n muusta...?? jatkoi nuorukainen kiihke?sti.

Uusi puristus, ensim?ist? kiinte?mpi.

Nuorukainen iloitsi, mutta tunsi itsens? edelleenkin rauhattomaksi ja h?mmentyneeksi. H?n olisi tahtonut sanoa jotakin-l?mmint? ja kuohuvaa. Tai tehd? jotakin-heitt?yty? maahan h?nen eteens?, kietoa k?tens? h?nen polviensa ymp?ri ... mit? tahansa. Vaan h?n ei uskaltanut.

Mutta sitte h?nen katseensa sattui vieress? olevaan kuusenlatvaan. H?n irrotti toisen k?tens? ja taittoi pienen tulipunaisen kukkatertun.

?Etk? ottaisi t?t?-muistoksi ett? olet k?ynyt Tapion linnassa??

?Olavinlinnassa!? nauroi tytt?.

Se oli kuin vapautuksen sana. He katsoivat toisiaan hymyillen ja nauroivat niin, ett? mets? raikui.

Nuorukainen siirtyi tyt?n viereen ja alkoi kiinnitt?? kuusenterttua h?nen rintaansa. Mutta kumartuessa koskettivat h?nen hiuksensa tyt?n kiharoihin. Se tuntui ensin kuin vieno, salaillen hyv?ily, jota h?n ei uskaltanut itsekk??n todeksi uskoa, mutta sitte se meni kuin kuuma ilmavirta h?nen l?vitsens? ja pys?htyi polttavina kipenin? suoniin. Niinkuin hengitys olisi lakannut ja syd?n tahtonut hyp?t? rinnasta. H?n kiersi ?kki? molemmat k?tens? tyt?n ymp?rille ja vet?si h?net syliins?.

Tytt? karahti punaiseksi. H?n ei vastustanut, vaan k?tki h?mill??n kasvonsa pojan olkap??t? vasten.

Nuorukainen puristi h?nt? yh? lujemmin itseens?. H?n tunsi tyt?n veren kuumotuksen ohuen puseron l?pi rintaansa vasten. H?n huumautui ja h?net valtasi ?kki? pakottava pahantuntemus, ik??nkuin h?n olisi kuristumaisillaan ja h?nen pit?isi tehd? joku kiivas liike, voidakseen taasen hengitt??. Vy?t?isille soljunut vasen k?si puristausi kuumeisesti ja h?n kohotti oikealla tytt?? leuvasta.

?Annikki!? kuiskasivat h?nen l?henev?t huulensa. ?Yksi ainoa...??

Tytt? kohotti v?ist?en p??t??n ja katsoi h?mm?styneen?:

?Kuinka voit minulta semmoista tahtoa? Tied?th?n ettei se ole oikein.?

?Sin? et pid? minusta niin paljo, kuin olet sanonut!? kuohahti nuorukainen kuin lupauksen rikkomisesta syytt?en.

Tytt? purskahti itkuun ja h?nen hennot hartiansa v?risiv?t liikutuksesta. Irtautunut kukkaterttu vier?hti maahan.

?Minun kukkaterttuni...? nyyhkytti tytt?.

H?pe?n h?ive lensi nuorukaisen poskille. H?nen k?tens? irtautuivat syleilyst? kuin iskun herpasemina ja h?n antoi tyt?n soljua viereens?.

Tytt? yh? v?risi. Nuorukainen katseli neuvotonna, kuin pahantekij?, joka ei ollut tahtonut pahaa tehd?.

?Annikki!? sanoi h?n rukoilevalla ??nell?. ?Anna minulle anteeksi, Annikki! En min? tied? itsekk??n mik? minun tuli. Jos tiet?isit kuinka minun mieleni on paha!?

Tytt? kohotti vaipuneen p??ns? ja hymyili kyynelten v?litse:

?Tiesinh?n min?, ettet sin? voi olla paha minua kohtaan.?

?Ja oletko taas niinkuin ennenkin, niinkuin ei mit??n semmoista olisi koskaan ollut-oletko??

H?n etsi tyt?n k?tt? ja katsetta. Ja l?ysi molemmat.

?Saanko panna t?m?n j?lleen rintaasi?? kysyi h?n arasti, nostaen kuusentertun maasta.

Tytt? hymyili, kuusenterttu hymyili.

?Ja sitte minun t?ytyykin heti l?hte?-?iti odottaa lehmi?!?

?Nytk? jo??

He nousivat ja nuorukainen kiinnitti kuusentertun tyt?n rintaan.

?Kuinka sin? olet hyv?!? sanoi h?n tuntien sanomatonta iloa ja kiitollisuutta.

?Ja sin?... Hyv?sti, Olavi!?

?Hyv?sti-Mets?nneito!?

Nuorukainen seisoi hakkauksen keskell? ja katseli niinkauvan, kun tytt?? v?h??k??n n?kyi.

Tytt? k??ntyi viel? kerran ja kuusenterttu paloi kuin iltarusko vaalean puseropilven keskell?.

?T?n??n min? en kaada en?? ainoatakaan puuta?, sanoi nuorukainen, istuutuen rungolle p?? k?sien varaan.

Heilani on kuin mansikka, mansikka, mansikka!

H?nt? nyt tahdon tanssittaa, tanssittaa!

Se tuli kuin tervehdys kyl?n yhteisen kisakent?n laelta, kiiri tanssien kent?n rinnett? astuvaa Olavia vastaan, kohotti jalkaa ja vaati askeleet tahtiin.

Kent?n taustalla kasvavat puutkin n?yttiv?t huojuvan tahdissa, tytt?jen hennot kes?hameet hulmuilivat ja siell? t??ll? vilahti hele?v?rinen lettinauha.

?Piiriin, Olavi, piiriin!?

Joku tyt?ist? avasi piirin ja ojensi Olaville k?tens?.

Heilani on kuin mustikka, mustikka, mustikka!

Eik? h?n muita muistakkaan, muistakkaan!

?Eik? h?n paljon painakkaan, painakkaan!?

kertasi piirin keskell? tyt?n kanssa py?riv? poika omin sanoin veitikkamaisesti, tarttui ?kki? molemmin k?sin tytt?? vy?t?isiin ja heilautti h?net korkealle ilmaan.

Tytt? kirkasi, mutta muut nauroivat ett? ilma helisi.

Se oli semmoinen sunnuntai-ilo ilmassa, kaikki olivat kuin kev??n juovuttamat. Kisakent?n viereinen joenlahdelma karehti ja ilma v?reili kev?ist? l?mp??. Karkelon tahti oli kiihtynyt miltei hypyksi. Poikien hatut olivat ty?ntyneet takaraivoon ja hiki helmeili otsalla. Tytt?jen povet kohoilivat, silm?t s?ihkyiv?t ja naurukuoppaset v?rehtiv?t.

Heilani on kuin puolukka, puolukka, puolukka!

Eik? h?n minusta luovukkaan, luovukkaan!

?Eik? h?n paljon painakkaan, painakkaan!?

kertasivat pojat, ?skeist? leikki? jatkaakseen. Mutta tytt? oli varuillaan. Poika kohotti, tytt? lyykist?ysi, ja siit? syntyi niin hassunkurinen liike, ett? nauru remahti askeistakin ??nekk??mp?n?.

?Eip? se puolukka noussutkaan, noussutkaan!?

lauloivat tyt?t veikistellen, mink? naurultaan kykeniv?t.

?Eik? jo heret? t?st? leikist?-se alkaa k?yd? liian l?mpim?ksi?, ehdotti joku. ?K?yd??n leskisille, niin saadaan v?lill? lev?ht??!?

?Hyv? on, hyv? on! T?ss' on minun parini.?

Piiri hajautui ja j?rjest?ysi samassa tuokiossa pitk?ksi leskenjuoksu-riviksi.

?Min?k? se leskeksi j?in? Yht? kaikki, pian t?st? suruvuodesta p??st??n.-Viimeinen pari ulos!?

Parikkaat vilistiv?t kumpikin puoleltaan, leski kirmasi keskelt?.

Paikka olikin kuin leskenjuoksukent?ksi luotu: loivaa viettoa sek? eteen ett? sivuille.

Leskell? oli tiukat paikat, sill? parikkaat olivat yksituumaisia. Ne jo kaarsivat kaukaa yhteen.

?Hehei, lis??pp?s h?yry?, sin? leskimies!? nauroivat katsojat.

Ja leski lis?si, vihkasi parikkaiden yhtym?kohtaan niin, ett? tanner t?misi. Ja enn?tti paraiksi. Tytt? py?rsi ymp?ri, sujahti vasempaan ja poltalti takakaareen, mutta otti liian pienen kaaren ja joutui kiinni.

?Ymp?ri k?yd??n, yhteen tullaan!?

Leikki? jatkettiin yh? yltyv?ll? rattoisuudella. Se oli semmoinen tuuli t?n??n, ett? kaikki huvitti; jokainen hiukankaan harvinaisempi k??nne, v?ist? ja py?rr?s otettiin raikuvalla riemulla vastaan.

Nyt oli Olavi lesken?. Seisoi l?ht?valmiina rivin edess? ja katsoi p?lyen sivuilleen.

?Viimeinen pari!?

Se oli ep?tasainen pari. Poika paksu, ahvenhartiainen savenk??nt?j?; tytt? pieni, solakka, tuskin seitsem?ntoista korvilla.

Poika puoleltaan pemisti suurta, rehti? kynt?miehen kaarrosta, tytt? suikasi kuin k?rpp? miltei suoraan ohitse, jotta punainen pusero vilahti ja auvennut letinp?? lehahti koholle ilmaan. Olavi poltalti j?less?.

?Sill?lailla, sill?lailla!? huudettiin joukosta.

Tytt? juoksi ensin kotvan suoraan, eik? Olavi p??ssyt paljoakaan l?hemm?ksi. Mutta sitte alkoi tytt? kaartaa kent?n poikki. Olavi oijusti, lis?si vauhtia ja p??si jo aivan kintereille.

?Nyt, nyt!? kuului kent?n laelta.

Tytt? vilkasi syrj?silm?ll? h?t?isesti taakseen, n?ki takaa-ajajan jo ojentavan k?tt??n ja teki ?kkik??nn?ksen. Humahdus-Olavi suikahti nurmikolle suulleen.

Tyt?n silm?t v?l?htiv?t veitikkamaisesti, kisapaikalta hel?hti raikas nauru.

Se nauru olisi Olavia harmittanut, mutta h?n oli tyt?n k??ntyess? n?hnyt jotain muuta:

?Jumala, sellaiset silm?t! Kuinka min? en ole niit? ennen huomannut??

H?n kapsahti kuin raketti yl?s, ja nyt uudelleen per?kanaa kent?n poikki.

Ahvenhartiainen laidallaan teki toivottomia kaarroksia.

??l? suotta p?lyilekk??n!? huudettiin h?nelle. ?Kyll? se sen nyt vie.?

Ahvenhartiainen pys?htyi ja j?i levollisena odottamaan.

Mutta kent?n toisella laidalla oli kiista kiihkeimmill??n. Olavi oli yh? l?hentynyt ja p??tti itsekseen: nyt min? sinut otan, kaarratpa yl?s- tai alasp?in!

Tytt? huomasi vaaran ja kaarsi alasp?in. Mutta k??ntyess? irtausi ulomman jalan kenk? ja lensi korkeassa kaaressa ilmaan.

Kisakent?lt? remahti raikuva riemuhuuto.

Tytt? pys?htyi neuvottomana. Olavi unohti takaa-ajon ja katsoi vain kenk??n. Juoksi sitte ?kki? muutamia askeleita ja otti putoavan keng?n koppina ilmasta.

Uusi, entist? valtavampi riemuhuuto kisapaikalta.

?Se se oli! Sill?lailla, sill?lailla!?

??l? antau, ?l? antau keng?t?nn?k??n!? kiihottivat tyt?t. Tytt? puhaltihe uudelleen juoksuun. Olavi kenk? k?dess?.

Sit? kelpasi katsella! Se ei ollut en?? tavallista leskenjuoksua, se oli kiistaa voitosta tai tappiosta-kiistaa, joka kiihdytti katselijoitakin ja jakoi ne kahteen puolueeseen.

Tytt? kiisi kuin sukkula. Solakka varsi oli sirossa kaaressa ja p?? uljaasti koholla. Letti oli auvennut kokonaan ja hajautunut tukka hulmuili kuin vaalea harja pitk?ll? j?less?. Punainen sukka vilahti tuon tuostakin helman alta.

Eik? se ollut Olavistakaan en?? tavallista leskenjuoksua. Nyt ei ollut kysymys vain parikkaan saavuttamisesta, vaan nuoren villivarsan kesytt?misest?-tulisilm?isen, vaaleaharjaisen, punasukkajalkaisen villivarsan.

He saapuivat kent?n vasempaan laitaan, juoksijain v?li? oli en?? vain sylen verran.

Vihdoinkin! ajatteli Olavi, pit?en varalla milloin tytt? kaartaisi yl?sp?in.

Vaan tytt?p? k??ntyi taasenkin alasp?in. Ja siin? k??nteess? n?ki Olavi semmoista, jota h?n ei ollut koskaan ennen n?hnyt-tyt?n lantion kaarroksen, notkeain vy?t?isten taivahduksen ja p??n sorean heilahduksen taaksep?in. H?n oli niin l?hell?, ett? tyt?n hiukset hulmahtivat aivan h?nen kasvojensa editse-h?n ei tiennyt varmaan sattuivatko ne, vai ilmako se vain poskille v?r?hti. Ja tyt?n silmist? pilkahti s?ihkyv? s?dekimppu, joka ilkamoi, kutsui ja kiihotti.

Gaselli! v?l?hti Olavin mieleen-kuva jostakin ennen lukemastaan kirjasta. Gasellin silm?t, gasellin sorja juoksu. ?Gaselli!? p??si h?nelt? ??neen kuin voitonhuuto ja h?n kiisi kuin hurja j?less?.

Tytt? kirmasi vinosti kent?n toisessa p??ss? olevan pienen kummun rinnett? yl?s.

?Kas, kas!? kuului kisapaikalta. ?Sep? j?niksen-ajoa!?

Punainen sukka vilahti kummun laella, Gaselli katosi sen taakse, mets?st?j? j?less?.

Loppukiista oli lyhyt. Tytt? oli jo v?s?ht?nyt ja oli tahallaan juossut kummun yli, p??st?kseen kaikkien n?hden tappaamasta. Olavi kiisi kuin vimmattu rinnett? alas. Tytt? katsahti taakseen, v?isti viel? vaistomaisesti vartalollaan, mutta tunsi samassa Olavin molempien k?sien tarttuvan ymp?rilleen.

?Gaselli!? huusi nuorukainen voitonriemuisesti. Mutta vauhti oli liian ankara, he kadottivat tasapainonsa ja kaatuivat molemmat yhdess?, silm? silm??n uponneena-ja vier?htiv?t viel? kerran nurmella ymp?ri.

Se oli kuin unenn?k?? Olavista, h?n ei tiennyt miten tuo kaikki oli tapahtunut. H?n tunsi vain ett? tytt? lep?si miltei poikittain h?nen rinnoillaan ja ett? h?nen valtoimet hiuksensa olivat valahtaneet h?nen kasvoilleen. Ne tuntuivat ik??nkuin hyv?ilev?n h?nt? kiihke?n ponnistuksen palkkioksi, ja ne olivat v?h?ll? h?net tukehuttaa. H?n katsoi katsomistaan tyt?n hehkuviin kasvoihin ja noihin ihmetelt?viin gasellinsilmiin, pit?en yh? h?nen ymp?rilt??n samalla otteella, mik? oli kaatuessa ollut. H?n olisi tahtonut ummistaa silm?ns? ja uneksia-kaatumisesta ja gasellinsilmist?...

?Mutta hyv? ihme, muut odottavat!?

He katsahtivat toisiinsa h?t??ntynein? ja irtausivat, mutta olivat niin h?mill??n, ett? tuskin kykeniv?t nousemaan. Olavi vihdoin haki kaatuessa syrj??n lent?neen keng?n ja ojensi sen tyt?lle:

?Pane pian jalkaasi, sitte l?hdet??n!?

Tytt? pani, mutta oli viel?kin niin h?mill??n, ett? j?i siihen paikkaansa seisomaan.

Harmin puna lensi Olavin kasvoille. H?nt? harmitti oma h?mmennyksens? ja h?nt? harmitti tyt?n saamattomuus.

?Tule!? sanoi h?n k?skevin katsein ja ojensi k?tens?. ?Juostaan!?

Heid?t otettiin hurraahuudolla vastaan, kun he juoksivat k?sikk?in kummun rinnett? alas.

Mutta kisapaikkaa l?hetess? valtasi Olavin uudelleen h?mmennys. H?nen piti suorastaan purra hammasta n?ytt??kseen levolliselta.

?Hyvin juostu, hyvin juostu!? huudettiin joka taholta.

?Ohoh, Olavi! Keng?n sait ja keng?n pit?j?nkin, mutta kyll?p? punotatkin!?

?V?hemm?st?kin!? sai Olavi vaivoin esiinpuristetuksi.

?Viimeinen pari ulos!?

?Ei, ei! Ei pilata sellaista juoksua; ei semmoista saa joka p?iv? n?hd?!?

?Oikein! Jo t?t? riitt??kin kerrakseen!?

Olavin silm? loisti ja h?n vilkasi salavihkaa hymyillen Gaselliin.

?Mutta me tahdomme viel? hiukan py?ri? ennenkun erotaan!? sanoivat tyt?t.

?Ka py?rit??n!?

Mit? nuo t?hdet merkitsee, joita meid?n kohdall' on kaksi? Ett? tytt? ja poika toisilleen on tullut jo rakkahaksi!

?Onpa se kaunis laulu!? ajatteli Olavi ja puristi tiet?m?tt??n rinnallaan astuvan Gasellin k?tt?. Tytt? otti kiinte?mm?n otteen. Samassa joku vei Olavin piirin keskelle.

Mit? nuo t?hdet merkitsee, joita meid?n kohdall' on nelj?? Omalle tyt?lle k?tt? annan ja muille k??nn?n selj?n!

?Enp?s min? noitakaan sanoja ole ennen huomannut?, jatkoi Olavi mietteit??n, ojentaen Gasellille k?tens?.

Mit? nuo t?hdet merkitsee, joita meid?n kohdall' on viisi? Toivon on loimet ja kaihon kuteet ja lemmenlangasta niisi!

?Olkoon vaikka kultalangasta?, sanoi joku nauraen, ?mutta kyll? ainakin meid?n pitk?matkaisempien pit?? jo l?hte?.?

?Ei mit??n eriseuraisuutta; yhdess? sit? l?hdet??n, kun l?hdet??n. Mutta sit? ennen viel? pieni loppupy?r?hdys!?

Enk? m? sinusta eroais, en eroais, vaikk' kivet kiljuis, maa halkeis, puut puhkeis, meri mustaksi muuttuisi En eroais, en eroais!

?Mutta erota sit? nyt pit??, vaikka itku p??sisi! Hyv?sti, hyv?sti!?

Eri haaroille erkanevat kattelivat toisiaan hyv?stiksi.

Olavi aikoi juuri l?het? tytt?parvea, mutta samalla h?nen edess??n seisoi syv?, avonainen, sininen katse-Mets?nneito! Se katse oli tyyni ja rauhallinen, niinkuin ennenkin; mutta siin? oli samalla jotain muutakin, joka tunki naskalina Olavin l?vitse. H?n tunsi itsens? syylliseksi ja kavahti kalpeaksi kuin palttina. Ei voinut astua askelta eteen eik? taakse, tunsi vain kuinka sininen katse yh? t?ht?si h?neen.

Mutta siihenk??n h?nen ei sopinut j??d? seisomaan. H?n kohotti arasti katseensa Mets?nneitoa kohti, mutta se sattuikin hiukan syrj??n ja kohtasi er??n toisen silm?parin. Sekin katsoi h?neen-kysyen, ihmetellen, ja sitte siit? tulvahti sellainen kimppu kirkkaita, s?ihkyvi? s?teit?, ett? kaikki muu soentui h?nen ymp?rill??n ja veri sy?ks?hti j?lleen kuumottaen poskille.

?Hyv?sti!? H?n kohotti koko tytt?parvelle yhteisesti hattuaan ja k??ntyi selin.

Nuoriso hajausi kukin suunnalleen.

?Enk? m? sinusta eroais,

en eroais!?

kuului kotiin menevien Mets?kulman poikien laulu joen toiselta puolelta, kun Olavi astui kotipellon rinnett? yl?s.

?En eroais, en eroais!?

toisti Olavi hyr?illen-outo, p??tt?v?inen, miltei hurjanriemukas ilme kasvoillaan.

Kev?ty?n h?m?r? oli astunut tupaan ja istuutunut per?penkille. Kaikki oli hiljaista.

?Onko se siin? taasen?? kysyiv?t suuren astiakaapin hyllyill? etunojossa lep??v?t lautaset. Sill? he olivat ylemmill? hyllyill? ja heill? oli muutenkin huonompi n?k?.

?On!? vastasivat alihyllyill? olevat lusikat surullisesti.

He tarkottivat harmaata miehen hattua, joka lep?si hyllyn, ruokakaapiksi ulkonevan alaosan kansilaudalla. ?Se on nyt jo toinen y??, jatkoivat lautaset.

?Niin on!?

?Y?ll? tulee ja y?ll? menee-ei t??ll? ole ennen sellaisia n?kynyt?? ihmetteliv?t taasen lautaset.

?Se on tytt? nyt siin? ij?ss?!? hym?hti kerma-astia, joka seisoi kahvilautasten takana eik? voinut mit??n n?hd?, mutta tiesi hyvin mist? oli puhe.

?Ja poika kanssa!? lis?si sokeriastia merkitsev?sti.

Lautaset kohauttivat paheksuen olkap?it??n: kerma-astia ja sokeriastia olivat tunnetut kevytmielisist? puheistaan.

Sitte oltiin hetkinen vaiti.

?Ihmetytt?? mit? ne oikein kesken??n puhelevat?? virkahtivat taas lautaset.

?Ei t?nne voi mit??n kuulla, ne kuiskailevat?, vastasivat lusikat.

Sitte kukin painautui omiin mietteisiins?.

?Voi kuinka min? sinua odotin!? kuiskasi tytt?, kiert?en l?mpim?t k?sivartensa nuorukaisen kaulaan. ?Min? niin pelk?sin ett? jos sin? et tulekkaan, ett? jos olisi joku este sattunut.?

?Kuinka voisi semmoista sattua, kuka voisi minua est?? sinun luoksesi tulemasta? Mutta min? en p??ssyt aikaisemmin-min? en tied? miksi ?iti oli t?n? iltana niin kauvan ylh??ll?.?

?Vaan jospa...? alotti tytt?, mutta kiihke? suudelma sulki h?nen huulensa.

?Jos tiet?isit?, jatkoi nuorukainen hetken p??st?, ?kuinka min? olen sinua kaivannut ja koko p?iv?n vain odottanut ett? ilta joutuisi. Siit? asti kun min? sinun gasellinsilm?si n?in, en ole voinut muuta ajatella.?

?Niink?, Olavi?? Tytt? puristausi lujempaan.

?Ja tied?tk?, mit? min? t?n??n ajattelin, kun olin pellolla kynt?m?ss?? Min? ajattelin ett? kun sin? olisit pieni kukka, niin min? kiinnitt?isin sinut rintaani, ett? voisin alati sinua katsella. Taikka kun sin? olisit pieni omena, niin min? kantaisin sinua taskussani, ja ottaisin sinut aina salaa esiin, puhelisin sinulle ja leikkisin sinun kanssasi, eik? kukaan tiet?isi mit??n.?

?Kuinka sin? puhut kauniisti, Olavi!?

?En min? olisi voinut uskoa, vaikka kuka olisi sanonut, ett? rakkaus on t?llaista. Se on niin kummallista-tied?tk?, min? tahtoisin...?

?Mit? sin? tahtoisit? Sano!?

?Puristaa sinut kuoliaaksi-t?ll?lailla!?

?Kunpa min? saisinkin sill?lailla kuolla-nyt, t?h?n paikkaan!?

?Ei, ei! Tukehuttaa min? sinut tahtoisin-yhteen ainoaan loppumattomaan suudelmaan.?

H?m?r? r?p?ytti silmi??n-ja ummisti ne hiljalleen kiinni. Niinkuin joku olisi koskettanut eteisen oveen, niinkuin se olisi liikahtanut.

Kaksi p??t? kohoutui, kaksi syd?nt? miltei lakkasi ly?m?st?.

Ja taasen uudelleen, selvemmin-niinkuin ovi olisi ty?nnetty sel?lleen.

Nuorukainen kohosi istualleen, tytt? tarttui tyrmistyneen? h?nen k?teens?.

Ja nyt jo aivan selv?sti-askeleita, jotka l?heniv?t. Raskaita, viiv?ht?vi? askeleita, niinkuin tulija olisi ollut lopen uupunut, tai ep?ilisi astuakko eteenp?in vai palata.

Veri pakeni nuorukaisen kasvoilta. Se oli kuin uskomatonta unta, ja kuitenkin h?n tunsi nuo askeleet pett?m?tt?m?sti-olisi tuntenut tuhanten joukosta.

?Minun t?ytyy nyt l?hte?!? H?n puristi tyt?n k?tt? niinkuin olisi tahtonut sen musertaa ja tarttui h?t?isesti hattuunsa. Astiat hyllyill??n vavahtivat.

Nuorukainen hoiperteli ovea kohti, vaistomaisesti, mit??n n?kem?tt?.

Tarttui k?densijaan, mutta ei ollut voimaa avata.

Sitte tuntui niinkuin h?nen kuitenkin pit?isi menn?-h?nen t?htens?, joka vuoteessa v?risi, ja viel? enemm?n h?nen t?htens?, joka eteisess? seisoi. Ovi avautui ja painui j?lleen kiinni.

H?m?r?ss? eteisess? seisoi vanha vaimo. H?n seisoi liikkumatonna kuin patsas, kasvot n?yttiv?t ryppyihins? kivettyneilt? ja katseessa kuvastui sellainen suru ja tuska, ett? nuorukainen tunsi lyyhistyv?ns? kokoon kuin raskaan painon alla.

Kului hetki ja toinen, kumpikaan ei liikahtanut.

Vanhan piirteet n?yttiv?t h?ipyv?n ja sulavan pois-j?lelle j?i ainoastaan katse. Se n?ytti ?kki? v?r?ht?v?n, ja sitte ei nuorukainen n?hnyt en?? mit??n, vaan tunsi kuuman virran tulvahtavan luomiensa v?litse.

Vanha vaimo k??ntyi sanaa sanomatta ja astui raskaasti portaita alas.

Nuorukainen seurasi j?less?.

Vanha vaimo kulki tiet? pitkin, p?? painuksissa ja k?det hervottomina sivuilla. H?n n?ytti tuona lyhyen? hetken? muuttuneen iso?idiksi.

Nuorukaisen olisi tehnyt mieli juosta h?nen luokseen ja heitt?yty? h?nen eteens? maantielle polvilleen. Mutta h?n ei uskaltanut, eiv?tk? h?nen jalkansa olisi totelleet.

He tulivat Kankaalan riihirakennuksen kohdalle.

Riihenikkuna k??nsi ?kki? mustan silm?ns? ja katsoi kummastellen kulkijoita. Nuorukainen s?ps?hti ja h?nen korvansa alkoivat humista.

?Mit? ne nuo ovat?? kysyi riihenikkuna. ?Eik? se ole Koskelan em?nt?? Ja mik? se tuo toinen on, joka kulkee p?? riipuksissa j?less?? Eik? se ole h?nen poikansa??

?Poikapa poika!? virnisti leve? luuvanikkuna koko sein?n pituudelta.

?Koskelan poika k?y kosintaretkill?, hah hah haa! Ja ?iti hakee kotiin.?

?Hm?, virkahti siihen riihenikkuna. ?Eip? sen ?idin ole ennen tarvinnut poikiaan y?jalasta hakea.?

Olavin p?? painui yh? syvemp??n.

Vanha vaimo astui raskaasti Sepp?l?n-m?ke? yl?s.

?Mit? ne nuo y?ll? kulkevat, ?iti ja poika?? hel?hti Sepp?l?n kaivokiulu rautaisessa kahlassaan. ?Onko poika pahaa tehnyt-??

Nuorukainen tunsi tien huojahtelevan jalkainsa alla.

Kotiportilla tuli Musti vastaan, lyykistellen ja iloisesti h?nti?ns? heilutellen. Mutta sitte se painautui ?kki? nurmeen liikkumattomaksi:

?Miksi em?nt? niin murheellinen on? Ja miss? sin? olet ollut-y?ll???

Olavi k??nsi p??t??n toisaanne ja astui varpasillaan ohi.

He olivat saapuneet portaitten eteen.

?Mit??? hyr?hti v?kk?r? piha-aidan seip??ss?. Se oli Olavin itsens? tekem? tuulihyrr?-poikavuosien muisto. Eik? sanonut muuta, vaan hyr?hti viel? toisen kerran: ?mit???

Vanha vaimo nousi portaita yl?s. Ei sanonut mit??n eik? edes katsahtanut taakseen, mutta nuorukainen astui kuitenkin h?nen j?less??n, askel askeleelta. Ei olisi mieleenk??n juolahtanut menn? nyt omaan kammariinsa saunarakennuksessa.

Vanha vaimo kulki porstuan l?pi perikamariin, astui ikkunan luo ja lys?hti hervotonna tuolille. Nuorukainen tuli j?less? aivan l?helle ja j?i hattu k?dess? seisomaan.

Kului pitk?, ??net?n hetki.

?Enp? min? luullut tarvitsevani koskaan n?it? askeleita ottaa?, sanoi vanha vaimo syv??n huokaisten ja ik??nkuin kauvas katsellen.

Nuorukaisen polvet vavahtivat, h?n tunsi niiden aivankuin herpoutuvan.

?Min? h?pesin, kun sin? synnyit, sill? min? synnytin sinut vanhalla ij?ll?ni. Merkitsik? se, ett? minun t?ytyy sinun t?htesi suureksi tultuasikin h?vet?...??

Se putosi kuin lyijypuntti, painaen nuorukaisen polvilleen.

??iti!? sopersi h?n. Eik? saanut muuta sanotuksi, vaan painoi p??ns? ?idin helmaan ja nyyhkytti ett? hartiat vavahtelivat.

?iti tunsi kuin suuren l?mm?n syttyv?n syd?nalaansa ja soutelevan sielt? suonia my?ten joka haaralle.

??iti!? sanoi poika. ?Min? lupaan ettei sinun tarvitse en?? toista kertaa minun t?hteni sellaisia askeleita ottaa-ja...?

Lause katkesi.

?iti tunsi l?mm?n kohoovan aina silmiins? saakka ja pyrkiv?n sielt? ulos.

?Ja-?? kysyi h?n lempe?sti. ?Mit? aijoit viel? sanoa, poikani??

Nuorukaisen otsa oli syviss? kurtuissa, niinkuin h?n olisi yh? ankarasti miettinyt sit?, mit? aikoi sanoa. Mutta sitte h?n nosti p??tt?v?sti p??ns? ja lausui: ?Ja min? tahdon naida h?net!?

?Naida...?? ?iti tunsi j?ykistyv?ns? j??puikoksi ja hengityksens? salpautuvan.

?Olavi?, sanoi h?n vapisevalla ??nell?, ?katso minua suoraan silmiin! Onko ... onko jotain huonoa jo tapahtunut?? Sanoi ja j?i henke??n pid?tt?en vastausta odottamaan.

?Ei?, vastasi nuorukainen katsoen avoimesti ?itins? silmiin; ?mutta min? rakastan h?nt?!?

?idin k?det vavahtivat ja h?n huokasi syv??n. Mutta h?n ei puhunut pitk??n aikaan mit??n, vaan n?ytti ik??nkuin taasen katselevan kauvas ja kyselev?n sielt?, mit? h?nen nyt pit?isi sanoa.

?Niin se onkin?, sanoi h?n vihdoin, ?ett? se on otettava, jota rakastaa; se eik? kukaan muu. Sin? kuitenkin tied?t, ettei t?h?n sukuun ole viel? koskaan piikaa naitu ... ja mit? rakkauteen tulee, niin siit? asiasta sin? et tied? viel? mit??n.?

Nuorukaisen veri kuohahti ja h?n aikoi sanoa jotakin, mutta n?ki ?itins? kasvoilla sellaisen arvokkuuden ja vanhemmuuden ilmeen, ett? ajatus kuoleutui sanoiksi syntym?tt?.

?Mene sin? nyt maata!? sanoi ?iti lempe?sti. ?Me puhumme joskus toiste n?ist? asioista enemm?n.?