Kaksintaistelu

Oli kello kahdeksan aamulla - se aika, jolloin upseerit, virkamiehet ja matkustavaiset tavallisesti kuuman, tukahduttavan y?n j?lkeen uivat meress? ja sitten tulivat paviljonkiin juomaan kahvia tai teet?. Ivan Andreitsh Lajevski, laihahko, vaaleaverinen, kahdeksankolmatta ik?inen nuorimies, rahaministeri?n virkamieslakini p??ss? ja tohvelit jalassa, tapasi uimaan menness? rannalla kosolta tuttavia ja niiden joukossa yst?v?ns?, sotilasl??k?ri Samoilenkon.

Samoilenkolla oli iso p??, tukka hyvin lyhyeksi leikattu, kaulaa tuskin ollenkaan, punakat kasvot, tuuheat mustat kulmakarvat ja harmaa poskiparta; kun t?h?n viel? yhtyi turpea vartalo ja k?he? soturin basso, niin eip? ihmett?, ett? h?n vieraaseen, joka ensi kerran saapui paikkakunnalle, teki vastenmielisen vaikutuksen. Mutta kun ehti kulua pari kolme p?iv?? ensimm?isest? tutustumisesta, niin alkoivat h?nen kasvonsa n?ytt?? eritt?in herttaisilta, lempeilt?, jopa kauniiltakin. Kankeista liikkeist??n ja karkeahkosta ??nest??n huolimatta h?n oli ihmisen? s?vyis?, tavattoman hell?luontoinen, jalomielinen ja kohtelias. Kaikkia kaupunkilaisia h?n sinutteli, kaikille h?n antoi rahoja lainaksi, oli heid?n l??k?rins?, toimitteli heit? naimisiin, sovitteli heid?n pikku riitojaan, pani toimeen ulkoilmakekkereit?, joissa paistoi hiilill? lampaanliham?ykkyj? ja keitti piikkiev?kaloista mainiota kalalient?; aina h?n puuhasi ja pyysi jonkun puolesta, ja aina h?nell? oli jotakin iloitsemisen syyt?. Yleisen mielipiteen mukaan h?n oli moitteeton mies, jolla tiedettiin olevan vain kaksi heikkoutta: ensiksikin h?n h?pesi omaa hyv?syd?misyytt??n ja koetti peitt?? sit? tuimalla katsannolla ja tahallisella t?ykeydell?, ja toiseksi h?n tahtoi, ett? v?lsk?rien ja sotamiesten tuli puhutella h?nt? "ylh?isyydeksi", vaikka h?nell? oli ainoastaan valtioneuvoksen arvo.

- Vastaa minulle, Aleksander Daviditsh, yhteen kysymykseen, - virkkoi Lajevski, sittenkun he molemmat, h?n ja Samoilenko, olivat astuneet olkap?it??n my?ten veteen. - Otaksutaan, ett? olet rakastunut naiseen ja asettunut h?nen kanssaan el?m??n yhdess?; parin vuoden kuluttua sitten, kuten voi sattua, et en?? h?nt? rakasta, vaan alat tuntea, ett? h?n on sinulle vieras. Miten sin? sellaisessa tapauksessa menettelisit?

- Perin yksinkertaisesti. Sanoisin: l?hde, muoriseni, mille ilmansuunnalle halajat - ilman pitempi? puheita.

- Helposti sanottu! Mutta jollei h?nell? ole mihin menn?? Jos h?n on yksinkertainen nainen, vailla sukulaisia, vailla rahaa, jos ei osaa tehd? ty?t?...

- Siin? tapauksessa ... anna h?nelle viisisataa ruplaa k?teen tahi maksa viisikolmatta ruplaa kuukaudessa - ja tyytyk??n siihen. Onhan se selv??!

- Otaksutaan, ett? sinulla on nuo viisisataa tahi kuukausittain viisikolmatta, mutta nainen, josta puhun, on ?lyk?s, hieno, ylpe? luonnostaan. Tokko ottaisit tarjotaksesi h?nelle rahoja? Ja miss? muodossa?

Samoilenko aikoi jotakin vastata, matta samassa suuri aalto hulvahti heid?n molempien ylitse, loiskahti rantaan ja vy?ryi pauhaten takaisin pienten kivien yli. Yst?vykset nousivat rannalle ja alkoivat pukeutua.

- Tietysti, onhan hankalaa el?? naisen kanssa, jota ei rakasta, - lausui Samoilenko, karistaen hiekkaa saappaastaan. - Mutta pohtikaamme asiaa ihmisyyden kannalta, Vanja. Jos asia koskisi minua, niin en ollenkaan n?ytt?isi, ett? olen lakannut rakastamasta, vaan el?isin h?nen kanssaan hamaan kuolemaan asti.

H?nen tuli ?kki? h?pe? omia sanojaan; niiden vaikutusta lievent??kseen h?n sitten virkkoi:

- Minusta on sama, vaikka ei akkav?ke? olisi olemassakaan. Lempo heid?t perik??n!

Yst?vykset pukeutuivat ja meniv?t paviljonkiin. T??ll? Samoilenko oli kuin kotonaan, ja h?nell? oli siell? omat erikoiset astiansakin. Joka aamu h?nelle tuotiin tarjottimella kuppi kahvia, korkeassa s?rm?isess? juomalasissa j??nsekaista vett? ja ryyppy konjakkia; h?n joi ensin konjakin, sitten kuuman kahvin, sitten j??nsekaisen veden, ja se lienee maistunut aika hyv?lt?, sill? n?m? juotuaan h?n sai silmiins? erikoisen kiillon, silitteli molemmin k?sin poskipartaansa ja virkkoi merta p?lyillen:

- Suurenmoinen n?ky kerrassaan!

Pitk?n, hy?dytt?miss? ja ik?viss? ajatuksissa vietetyn y?n j?lkeen, jotka eiv?t sallineet h?nen nukkua, vaan ihan kuin lis?siv?t y?n kuumuutta ja pimeytt?, Lajevski tunsi itsens? masentuneeksi ja veltoksi. Kylpy ja kahvi eiv?t tehneet h?nen oloaan paremmaksi.

- Jatketaanpa, Aleksander Daviditsh, taannoista keskusteluamme, - sanoi h?n. - Min? en tahdo peitell?, vaan puhun sinulle suoraan, kuten yst?v?lle: v?lini Nadeshda Feodorovnan kanssa ovat huonot ... tykk?n??n huonot! Suo anteeksi, ett? ilmaisen sinulle salaisuuteni, mutta minun t?ytyy saada kevent?? syd?nt?ni.

Samoilenko, aavistaen mist? tulisi olemaan puhe, loi katseensa maahan ja alkoi sormillaan naputtaa p?yt??n.

- Olen el?nyt h?nen kanssaan kaksi vuotta, ja nyt on rakkauteni h?neen lopussa, - jatkoi Lajevski, - tai oikeammin, olen tullut k?sitt?m??n, etten koskaan ole rakastanutkaan... N?m? kaksi vuotta ovat olleet petosta.

Lajevskilla oli tapana keskustellessaan tarkkaavasti katsella hele?npunaisia k?mmeni??n, pureskella kynsi??n tahi likist?? sormilla kalvosimiaan. Ja nytkin h?n teki samoin.

- Min? tied?n varsin hyvin, ettet sin? voi minua auttaa, mutta puhun sinulle sent?hden, ett? meik?l?isen kovaosaisen ja liikanaisen ihmisen ainoa pelastus on puhumisessa. Minun t?ytyy tehd? tiett?v?ksi jokainen tekoni, minun on l?ydett?v? selitys ja puolustus j?rjett?m?lle el?m?lleni kenenk? hyv?ns? teorioista, kirjallisista tyypeist?, siit? esimerkiksi, ett? me, aateliset, huononemme suvustamme, ja niin edelleen... Viime y?n? esimerkiksi min? lohdutin itse?ni koko ajan ajattelemalla: ah, kuinka oikeassa on Tolstoi, kuinka s??lim?tt?m?n oikeassa! Ja minulle tuli siit? helpotusta. Todellakin suuri kirjailija! Sanottakoon mit? hyv?ns?.

Samoilenko, joka ei koskaan ollut lukenut Tolstoita, vaikka yht?mittaa oli ollut aikeissa lukea h?nen teoksiaan, joutui h?mille ja vastasi:

- Niin, kaikki kirjailijat kirjoittavat mielikuvituksesta, mutta h?n ottaa kuvattavansa suoraan luonnosta...

- Voi sent??n, - huokasi Lajevski, - miss? m??rin sivistys onkaan meid?t turmellut! Min? rakastuin naituun naiseen; h?n samaten minuun... Alussa meill? oli suuteloita, hiljaisia iltoja, lupauksia, Spencer ja ihanteita ja yhteisi? harrastuksia... Mokoma vale! Todellisuudessa pakenimme h?nen miest??n, mutta valehtelimme itsellemme, ett? pakenimme sivistyneen el?m?mme tyhjyytt?. Tulevaisuus kangasti meille seuraavanlaatuisena: aluksi Kaukaasiassa, kunnes perehdymme maahan ja ihmisiin, min? otan virastotakin ylleni ja alan hoitaa virkaa, sitten otamme kappaleen perkaamatonta maata, rupeamme tekem??n ty?t? otsamme hiess?, istutamme viinitarhan, muokkaamme pellon, ynn? muuta. Jos minun sijassani olisit ollut sin? tai tuo el?intieteilij? von Coren, olisitte Nadeshda Feodorovnan kanssa kukaties el?neet kolmekymment? vuotta ja j?tt?neet j?lkel?isillenne rikkaan viinitarhan ja tuhannen desjatiinaa maissipeltoa, jota vastoin min? tunsin itseni h?vinneeksi mieheksi jo ensi p?iv?st? l?htien. Kaupungissa on siet?m?t?n helle, ik?v?? ja ihmistyhj??; jos taas l?htee kaupungin ulkopuolelle, on siell? joka pensaan ja kiven juurella uhkaamassa skorpionit ja k??rmeet, ja taas edemp?n? ovat vuoret ja er?maa. Outoja ovat ihmiset, outoa on luonto, viljelys kurjaa - kaikki se on jotakin toista kuin turkki p??ll? k?vell? Nevskill? k?si k?dess? Nadeshda Feodorovnan kanssa ja haaveksia l?mpimist? maista. Se kysyy taistelua el?m?st? ja kuolemasta, mutta mik? taistelija min? olen? Kurja, heikkohermoinen ja ty?h?n tottumaton... Ensi p?iv?st? asti oivalsin, ett? raatajan el?m?? ja viinitarhaa koskevat ajatukseni olivat p?ty?. Mit? taas tulee rakkauteen, t?ytyy minun sanoa, ett? el?m? naisen kanssa, joka on lukenut Spenceri? ja sinun t?htesi matkannut maailman ??riin, on yht? v?h?n mielenkiintoista kuin el?m? mink? Anisan tai Akulinan kanssa hyv?ns?. Sama silitysraudan, ihojauheen ja l??kkeiden haju, samat paperik?hertimet joka ikinen aamu ja sama itsepetos...

- Silitysraudatta ei taloudessa tulla toimeen, - huomautti Samoilenko, punastuen siit?, ett? Lajevski niin avomielisesti puheli h?nelle tutusta naisesta. - Sin?, Vanja, olet t?n??n pahalla tuulella, huomaan... Nadeshda Feodorovna on erinomainen, sivistynyt nainen, sin? mainion j?rkev? mies. Tosin ette ole vihityt, - sanoi Samoilenko, katsahtaen h?mill??n p?yd?lle p?in, - mutta seh?n ei ole teid?n vikanne, ja sit?paitsi ... pit?? osata vapautua ennakkoluuloista ja asettua nykyajan kannalle... Min? itse puolustan siviiliavioliittoa, ja ... mutta olen sit? mielt?, ett? jos kerran olette yhteen k?yneet, on teid?n yhdess? elett?v? kuolemaanne asti.

- Ilman rakkauttako?

- Selit?n sinulle heti, - sanoi Samoilenko. - Noin kahdeksan vuotta takaperin meill? oli t??ll? asioitsijana vanha ukko, ylen viisas mies. H?nell? oli tapana sanoa: perhe-el?m?ss? on t?rkeint? k?rsiv?llisyys. Kuuletko, Vanja? Ei rakkaus, vaan k?rsiv?llisyys... Eletty?si parisen vuotta rakkaudessa on perhe-el?m?si silminn?ht?v?sti joutunut sellaiseen vaiheeseen, jolloin sinun, voidaksesi yll?pit?? tasapainoa, on pantava liikkeelle kaikki k?rsiv?llisyytesi...

- Sin? uskot asioitsijasi, tuon rahjuksen lausuntoon. Minusta h?nen neuvonsa sensijaan on mielett?myytt?. Sinun ?ij?si saattoi teeskennell?, saattoi harjoitella k?rsiv?llisyytt?, jolloin se henkil?, johon h?n ei tuntenut rakkautta, esiintyi h?nelle k?rsiv?llisyyden harjoituksissa v?ltt?m?tt?m?n? esineen?, mutta min? en ole viel? niin syv?lle vajonnut; jos minua miellytt?? k?rsiv?llisyytt? harjoitella, ostan itselleni voimistelupainot tahi vikurin hevosen, mutta ihmisen j?t?n rauhaan.

Samoilenko tilasi valkoista j??nsekaista viini?. Kun oli juotu lasi mieheen, kys?isi Lajevski ?kki?:

- Sanoppas, ole niin hyv?, mit? merkitsee aivojen pehmeneminen?

- Se on, kuinka sinulle selitt?isin ... taudillinen tila, jossa aivoaine pehmenee ... aivan kuin vetel?ityy.

- Voiko sit? parantaa?

- Voi kyll?, ellei tauti ole saanut kehitty? varsin pitk?lle... Kylmi? suihkukylpyj?, espanjank?rp?slaastaria... Jotakin sis?llisesti nautittavaksi.

- Vai niin... N?etk?s siis, mimmoinen on tilani. H?nen kanssaan en voi el??: se k?y yli voimieni. Niin kauan kuin olen sinun seurassasi, min? viel? sek? filosofoin ett? naureskelen, mutta kotona mieleni kokonaan lamaantuu. On niin ??rett?m?n tukala ollakseni, ett? jos minulle sanottaisiin esimerkiksi, ett? minun on viel? elett?v? h?nen kanssaan yksi kuukausi, niin on luultavaa, ett? laskisin luodin otsaani. Siit? huolimatta minun on mahdoton h?nest? erota... H?n on yksin?inen, ei osaa tehd? ty?t?, rahoja ei ole minulla eik? h?nell?... Minne h?n joutuu? Kenenk? luo menisi? En voi keksi? mit??n ... Sano nyt: mit? minun on tekeminen?

- Tjaa ... murahti Samoilenko, tiet?m?tt? mit? vastata. - Rakastaako h?n sinua?

- Rakastaa, sen verran kuin mies h?nen ik?iselleen ja luonteiselleen naiselle on tarpeellinen. Minusta h?nen olisi yht? vaikea erota kuin ihojauheestaan ja paperik?hertimist??n. Min? olen h?nen naiskammionsa v?ltt?m?t?n, olennainen osa.

Samoilenko joutui h?mille.

- Sin? olet, Vanja, t?n??n pahalla p??ll?, - sanoi h?n. - Et tainnut nukkua.

- Sep? se, nukuin huonosti... Tunnen yleens? voivani pahoin. P??ss? tyhjyys, syd?nt? ahdistaa, jokin yleinen heikkous... Ihan t?ytyy l?hte? karkuun!

- Minne?

- Sinne, pohjolaan. M?ntyjen, sienien, ihmisten, aatteiden pariin... Antaisin puolet el?m?st?ni, jos t?ll? hetkell? saisin jossakin Moskovan tai Tulan kuvernementissa uida joessa, palella, ymm?rr?th?n, kuljeskella sitten kolmisen tuntia vaikka kaikkein mit?tt?mimm?n ylioppilaan kanssa ja l?rp?tell?, l?rp?tell?... Ent? hein?, - kuinka se tuoksuu! Muistatko? Iltaisin kun k?yskentelee puistossa, sis?lt? kuuluu pianonsoittoa, kuulee junan tulevan... Mielihyv? saattoi Lajevskin naurahtamaan, h?nen silmist??n herahtivat kyynelet, ja salatakseen ne h?n paikaltaan nousematta kurottautui ottamaan tulitikkuja viereiselt? p?yd?lt?.

- Min?p? en ole kahdeksaantoista vuoteen k?ynyt Ven?j?ll?, - sanoi Samoilenko. - Olen unohtanut, millaista siell? onkaan. Mielest?ni ei ole ihanampaa maata kuin Kaukaasia.

- On er?s Vereshtshaginin taulu: mahdottoman syv?n kaivon pohjalla n??ntyv?t muutamat hengilt? tuomitut vaivoihinsa. Juuri semmoiselta syv?lt? kaivolta minusta n?ytt?? ihana Kaukaasiasi. Jos minun olisi valittava kahdesta: olla nokikolarina Pietarissa tahi t?k?l?isen? ruhtinaana, niin valitsisin edellisen toimen.

Lajevski vaipui mietteisiin. Silm?illess??n h?nen kumaraista vartaloaan, yhteen kohti t?hyst?vi? silmi??n, kalpeita, hikisi? kasvojaan ja kuopalle painuneita ohimottaan, pureskeltuja kynsi? ja tohvelia, joka riippuen kantap??st? lonkollaan j?tti huonosti parsitun sukan n?kyviin, Samoilenkon tuli h?nt? s??li, ja kaiketikin sent?hden, ett? Lajevski muistutti h?nen mielest??n avutonta lasta, h?n kysyi:

- El??k? ?itisi?

- El??, mutta me olemme huonoissa v?leiss?. H?n ei voinut antaa minulle anteeksi t?t? rakkausjuttua.

Samoilenko oli hartaasti mieltynyt yst?v??ns?. H?n n?ki Lajevskissa hulivilin, ylioppilaan, hyv?laatuisen nuoren miehen, jonka kanssa sopi sek? ryyp?t? ett? nauraa makeasti ja haastaa suoraan syd?mest?. Se, mit? h?n k?sitti Lajevskista, ei h?nt? ollenkaan miellytt?nyt. Lajevski naukkaili aika lailla, silloinkin kun ei olisi sopinut, pelasi korttia, halveksi virkaansa, eli yli varojensa, k?ytti puheessaan usein s??dytt?mi? lausetapoja, kulki kadulla tohvelit jalassa ja riiteli syrj?isten kuullen Nadeshda Feodorovnan kanssa - ja se oli Samoilenkolle vastenmielist?. Mutta se, ett? Lajevski oli opiskellut filologisessa tiedekunnassa, tilasi kahta paksua aikakauskirjaa, puhui usein niin oppineesti, ett? vain harvat h?nt? ymm?rsiv?t, vietti yhdysel?m?? sivistyneen naisen kanssa - t?t? kaikkea Samoilenko ei ymm?rt?nyt, mutta se miellytti h?nt?, ja h?n piti Lajevskia suuressa arvossa, itse?ns? ylemp?n?.

- Viel? yksi seikka, - sanoi Lajevski pudistaen p??t??n. - Mutta se olkoon vain meid?n kesken... En ole ilmaissut sit? Nadeshda Feodorovnallekaan, joten muista pit?? hampaittesi takana... Sain toissa p?iv?n? kirjeen, jossa ilmoitettiin h?nen miehens? kuolleen aivojen pehmenemiseen.

- Hyv?inen aika ... huokasi Samoilenko. - Miksi sit? h?nelt? salaat?

- Kirjeen n?ytt?minen h?nelle merkitsisi samaa kuin l?hde pois kirkkoon vihille. Mutta ensin ovat v?limme suoritettavat. Sittenkun h?n on tullut huomaamaan, ett? yhdysel?m?mme jatkuminen on mahdotonta, n?yt?n h?nelle kirjeen. Silloin se ei en?? ole vaarallista.

- Tied?tk? mit?, Vanja? - sanoi Samoilenko, ja h?nen kasvoilleen tuli ?kki? surullinen, rukoileva ilme, kuin h?n olisi ollut aikeissa pyyt?? jotakin hyvin suloista ja pel?nnyt saavansa kielt?v?n vastauksen. - Nai sin? h?net.

- Mink? t?hden?

- T?yt? velvollisuutesi t?t? vieh?tt?v?? naista kohtaan! H?nen miehens? kuoli pois, joten siis itse kaitselmus ik??nkuin viittaa sinulle, mit? on teht?v?!

- Kummallinen ihminen, pit?isih?n sinun k?sitt??, ett? se on mahdotonta. Yht? halpamaista ja ihmisarvoa alentavaa on naida ilman rakkautta kuin toimittaa jumalanpalvelusta, jos puuttuu uskoa.

- Mutta se on velvollisuutesi!

- Miksi min? olisin velvollinen? - kysyi Lajevski kiihtyneen?.

- Siksi, ett? sin? houkuttelit h?net miehens? luota ja otit h?net vastuullesi.

- Olenhan sanonut jo ihan selv?sti: min? en rakasta!

- Kun et rakastane, niin pid? kunniassa, palvo...

- Pid? kunniassa, palvo ... matki Lajevski. - Kuin mit?kin abbedissaa... Sin? olet huono psykologi ja fysiologi, jos luulet, ett? naisen kanssa el??ksesi selviydyt yksist??n kunnioittamisella ja palvomisella. Naiselle on ennen kaikkea tarpeen makuuhuone.

- Vanja, Vanja ... nuhteli Samoilenko h?mill??n.

- Sin? olet vanha lapsi, teoreetikko, min? sen sijaan nuori ukko ja k?yt?nn?n mies, me emme milloinkaan opi ymm?rt?m??n toisiamme. Parasta kun lopetamme koko keskustelun... Mustaa! - huusi Lajevski viinurille, - paljonko olemme velkaa?

- Ei, ei, - virkkoi tohtori h?t?isesti ja tarttui Lajevskin k?sivarteen. - Min? maksan t?m?n. Min?h?n tilasinkin. Merkitse minun laskuuni! - huusi h?n Mustaalle.

Yst?vykset nousivat ja l?htiv?t ??nett?min? astumaan rantakatua pitkin. Puistikkokadulle k??ntyess??n he pys?htyiv?t ja puristivat j??hyv?isiksi toistensa k?tt?.

- Te, herrat, olette liiaksi hemmoiteltuja! - huokasi Samoilenko. - Sinulle on kohtalo l?hett?nyt nuoren, kauniin, sivistyneen naisen, ja sin? pyrit h?nest? eroon; jos minulle Jumala sen sijaan antaisi vaikka kierokylkisen mummon, kunhan olisi lempe? ja hyv?luontoinen, niin olisinpa onnellinen! El?isin h?nen kanssaan viinitarhassani ja...

Samoilenko huomasi viimeisen lausumansa sopimattomaksi ja lis?si:

- Hommailisihan se velho siell? edes teekeitti?t? kiehumaan!

Heitetty??n Lajevskille hyv?stit h?n l?hti astumaan puistikkokatua pitkin. Kun h?n jykev?n?, kasvoilla ankara s?vy, yll??n lumivalkoinen palttinamekko, jalassa huolellisesti kiilloitetut saappaat, r?yhist?en rintaansa, jolla koreili Vladimirin t?hti nauhoineen, asteli pitkin katua, oli h?n hyvin mieltynyt omaan itseens? ja h?nest? n?ytti, ett? koko maailma mielihyvin katseli h?nt?. P??t??n k??nt?m?tt? h?n katsoi sivuilleen ja huomasi, ett? puistikkokatu oli hyv?ss? kunnossa, ett? nuoret kypressit, kumipuut ja rumat, kuivankituliaat palmut olivat sangen kauniita ja lupasivat vastaisuudessa levitt?? taajaa varjoa, ett? tserkessit ovat rehellist?, vieraanvaraista kansaa. "Kumma, ettei Lajevskia miellyt? Kaukaasia", ajatteli h?n, "varsin kummallista". Samassa tuli vastaan viisi sotamiest? pyssyt olalla, tehden h?nelle kunniaa. Oikealla puolen puistikkokatua kulki jalkak?yt?v?? my?ten er??n virkamiehen rouva poikansa, lukiolaisen, seurassa.

- Maria Konstantinovna, hyv?? huomenta! - huusi h?nelle Samoilenko, herttaisesti hymyillen. - K?vittek? uimassa? Ha-ha-haa... Terveiseni Nikodim Aleksandritshille!

Ja h?n asteli edelleen, hymyillen yh? herttaisesti; mutta n?hdess??n sotilasv?lsk?rin tulevan vastaan h?n ?kki? rypisti kulmansa, pys?ytti v?lsk?rin ja kysyi:

- Onko sairaalassa ket??n?

- Ei ket??n, teid?n ylh?isyytenne.

- Kuinka?

- Ei ket??n, teid?n ylh?isyytenne.

- Hyv?, saat menn?...

Huojutellen mahtavasti ruumistaan h?n suuntasi askelensa vesimyym?l?lle p?in, jossa p?yd?n takana istui grusialaiseksi itse??n mainitseva vanhahko, lihava juutalaisakka, ja lausui t?lle niin kovaa, kuin olisi komentanut kokonaista rykmentti?:

- Olkaa hyv?, antakaa minulle soodavett?!

Lajevskin lemmet?n suhde Nadeshda Feodorovnaan ilmeni etup??ss? siin?, ett? kaikki, mit? t?m? sanoi tai teki, tuntui h?nest? valheelta tai valheeseen vivahtavalta ja ett? kaikki naisia ja rakkautta vastaan t?hd?tyt kirjoitukset, jotka h?n oli lukenut, n?yttiv?t h?nest? mahdollisimman parhaiten soveltuvan h?neen, Nadeshda Feodorovnaan, ja t?m?n mieheen.

Lajevskin palatessa kotiin h?n istui jo t?ysin puettuna ja kammattuna ikkunan ??ress?, joi huolestuneen n?k?isen? kahvia ja selaili paksua aikakauskirjaa; ja Lajevski ajatteli, ettei kahvinjuonti ole mik??n niin merkillinen tapahtuma, ett? sen vuoksi kannattaisi tekeyty? huolestuneen n?k?iseksi, ja ett? turhaan h?n oli kuluttanut aikaa taiteellisen hiuslaitteen aikaansaamiseksi, koska t??ll? ei ollut ket??n, jota tulisi koettaa miellytt??. Aikakauskirjassakin h?n havaitsi valhetta. H?n ajatteli, ett? Nadeshda Feodorovna pukeutui ja piti huolta hiuslaitteestaan n?ytt??kseen kauniilta ja luki n?ytt??kseen viisaalta.

- Mit? arvelet, sopisiko minun t?n??n menn? uimaan? - kysyi Nadeshda

Feodorovna.

- Mit?s siit?? Menet tahi olet menem?tt?, ei tuosta luulisi maanj?ristyst? seuraavan...

- Ei, min? kysyn vain sent?hden, ett? kunhan ei tohtori suuttuisi.

- Kysy sitten tohtorilta. Min? en ole tohtori.

T?ll? kertaa tuntuivat Lajevskista kaikkein vastenmielisimmilt? Nadeshda Feodorovnassa h?nen valkoinen avoin kaulansa ja hiuskiharat niskassa, ja h?n muisti, ett? Anna Kareninaa, kun h?nen rakkautensa miest?ns? kohtaan kylmeni, eiv?t miellytt?neet h?nen korvansa, ja ajatteli: "Kuinka oikein se on! Kuinka oikein!" Tuntien heikkoutta sek? p??ss??n tyhjyytt? h?n meni ty?huoneeseensa, k?vi sohvalle pitk?kseen ja peitti kasvonsa nen?liinalla, etteiv?t k?rp?set p??sisi tekem??n kiusaa. Velton unteloja ajatuksia aina yhdest? ja samasta asiasta liikkui h?nen aivoissaan kuin pitk? kuormajono sateisena syysiltana, ja h?n vaipui alakuloiseen unenhouraukseen. H?n tunsi olevansa syyllinen Nadeshda Feodorovnan ja t?m?n miehen edess?, jopa siihenkin, ett? viimemainittu oli kuollut. H?n tunsi olevansa syyllinen oman el?m?ns? edess?, jonka oli turmellut, korkeiden aatteiden, tietojen ja ty?n maailman edess?, ja t?m? ihmeellinen maailma tuntui h?nest? mahdolliselta ja olemassa olevalta, ei t??ll? rannikolla, miss? n?lk?iset turkkilaiset ja laiskat abhasialaiset kuljeskelevat, vaan siell?, pohjolassa, miss? ovat ooppera, teatterit, sanomalehdet ja kaikki henkisen ty?n muodot. Rehellinen, viisas, ylev? ja puhdas saattaa olla ainoasti siell?, ei t??ll?. H?n syytti itse??n siit?, ettei h?nell? ollut ihanteita eik? el?m?? johtavaa aatetta, vaikka nyt h?m?r?sti tajusi, mit? se merkitsi. Kaksi vuotta takaperin, kun h?n oli rakastunut Nadeshda Feodorovnaan, h?nest? tuntui, ett? heti kun h?n on p??ssyt yhdysel?m??n Nadeshda Feodorovnan kanssa ja he ovat matkustaneet Kaukaasiaan, niin h?n on pelastettu alennuksesta ja el?m?n tyhjyydest?; samaten h?n nytkin oli varma, ettei muuta tarvita kuin ett? h?n hylk?? Nadeshda Feodorovnan ja l?htee Pietariin, niin h?n saa kaikki, mit? kaipaa.

- Pakoon! - murahti h?n, nousten istualleen ja pureksien kynsi??n. -

Pakoon!

H?nen mielikuvituksensa hahmotteli, kuinka h?n astuu laivaan ja sitten sy? aamiaista, juo kylm?? olutta, puhelee laivan kannella naisten kanssa, sitten Sevastopolissa nousee junaan ja antaa huhkia. Terve, vapaus! Asemat vilahtavat ohi toinen toisensa j?lkeen, ilma k?y yh? kylmemm?ksi ja kalseammaksi, jo n?kyy koivuja ja kuusia, tuossa jo Kursk ja Moskova... Ravintoloissa kaalikeittoa, lampaanlihaa ja puuroa, samminlihaa, olutta, sanalla sanoen - ei en?? aasialaista raakalaisuutta, vaan Ven?j?, todellinen Ven?j?. Matkustajat junassa puhuvat kaupasta, uusista laulajista, ranskalaisven?l?isist? yst?vyyssuhteista; kaikkialla on jo tunnettavissa virke?, ?lyk?s, reipas sivistysel?m?... Pikemmin, pikemmin! Jopa ollaan vihdoin Nevskill?, Isolla Morskajalla, tuossa on Kovnon solakatukin, miss? h?n muinoin asui ylioppilaitten kanssa yhdess?, tuossa tuttu harmaja taivas, tihkusade, m?r?t ajurit...

- Ivan Andreitsh! - kutsui joku viereisest? huoneesta. - Oletteko kotona?

- T??ll? olen, - vastasi Lajevski. - Mit? tahdotte?

- T??ll? olisi asiapapereita!

Lajevski nousi vastahakoisesti, tunsi p??t?ns? huimaavan ja l?hti haukottaen ja tohveleillaan laahustaen viereiseen huoneeseen. Siell? seisoi kadulla avonaisen ikkunan edess? er?s h?nen nuoria virkatovereitaan ja levitteli ikkunalaudalle virkakirjeit?.

- Kohtsill??n, yst?v?iseni, - sanoi Lajevski suopeasti ja l?hti etsim??n musteastiaa; l?hestytty??n j?lleen ikkunaa h?n lukematta allekirjoitti paperit ja virkkoi:

- Kyll? on kuuma!

- Kuuma on. Tuletteko t?n??n?

- Tuskinpa... En ole oikein terve. Sanokaa, yst?v? hyv?,

Sheshkovskille, ett? puolisen j?ljest? pist?ydyn h?nen luonaan...

Virkamies l?hti pois. Lajevski k?vi j?lleen sohvalle pitk?kseen ja alkoi mietti?.

Siis on tarkoin punnittava kaikki asianhaarat ja harkittava... Ennenkuin l?hden t??lt?, on minun suoritettava velkani. Olen velkaa noin kaksituhatta ruplaa. Rahaa minulla ei ole... Se tietysti ei ole t?rke??: osan suoritan jo nyt miten kuten, osan l?het?n sitten Pietarista... T?rkeint? on Nadeshda Feodorovna... Ihan ensiksi t?ytyy saada meid?n v?limme selviksi... Niin.

Tovin kuluttua h?n aprikoi: eik? olisi parasta l?hte? Samoilenkon kanssa neuvottelemaan?

"Voisi tuota l?hte?", ajatteli h?n, "mutta mit? siit? on hy?ty?? Rupean taas syytt? suotta puhumaan h?nelle naiskammiosta, naisista ja siit?, mik? on kunniallista, mik? ei. Onko, lempo soikoon, paikallaan puhua kunniallisuudesta tai ep?kunniallisuudesta, jos on kysymyksess? saada mahdollisimman pian pelastetuksi oma el?m?ni, jos menehdyn t?ss? hemmetin orjuudessa ja teen lopun itsest?ni?... T?ytyyh?n vihdoinkin ymm?rt??, ett? t?mm?isen el?m?n jatkaminen kuin minun on halpamaista ja julmaa, jonka rinnalla kaikki muu on v?h?p?t?ist? ja arvotonta. Pakoon!" mutisi h?n, nousten istualleen. "Pakoon!"

Autio merenranta, hellitt?m?t?n kuumuus, yksitoikkoiset, punasinerv?t, autereiset vuoret, aina yht?l?iset ja synk?t, ik?vystyttiv?t h?nt? ja tuntuivat uuvuttavan h?net uneen ja unholaan. Saattaa olla, ett? h?n on hyvin j?rkev?, lahjakas ja erinomaisen rehellinen; saattaa olla, ett? jolleiv?t h?nt? joka puolelta olisi ymp?r?ineet meri ja vuoret, h?nest? olisi voinut sukeutua joku erinomainen toimihenkil? kunnallisel?m?n alalla, valtiomies, puhuja, sanomakirjailija, aatteiden esitaistelija. Kenp? tiet??! N?in ollen, eik? ole j?rjet?nt? kiistell? siit?, onko kunniallista vai ep?kunniallista, jos lahjakas ja hy?dyllinen ihminen, esimerkiksi soittotaituri tai taidemaalari, karatakseen vankeudesta, rikkoo sein?n ja pett?? vartijansa? Semmoisen ihmisen asemassa kaikki on kunniallista.

Kello kaksi Lajevski ja Nadeshda Feodorovna istuutuivat sy?m??n p?iv?llist?. Palvelijan tuotua p?yt??n riisikeittoa tomaattien kanssa, sanoi Lajevski:

- Joka p?iv? aina samaa. Miksi ei keitet? kaalisoppaa?

- Ei ole kaalia.

- Kummallista. Samoilenkolla keitt?v?t kaalisoppaa, ja Maria Konstantinovnalla keitet??n kaalia. En tied?, mink? t?hden minun yksist??n on aina sy?t?v? t?t? imel?? sotkua. Eih?n k?y laatuun sill? tavalla, kyyhkyseni.

Kuten aviopuolisojen suuren suurella enemmist?ll? ei Lajevskilla ja Nadeshda Feodorovnalla aikaisemmin saatu yht?k??n p?iv?llist? sy?dyksi ilman oikkuja ja kinastelua, muita siit? pit?en, kun Lajevski oli p??tt?nyt, ettei h?n en?? rakasta, koetti h?n kaikessa antaa Nadeshda Feodorovnalle my?ten, puhutteli h?nt? suopeasti ja kohteliaasti, hymyili, nimitti kyyhkysekseen.

- T?ll? liemell? on lakritsan maku, - sanoi h?n naurahtaen, h?n koetti v?kisinkin n?ytt?? yst?v?lliselt?, mutta ei voinut, ja lausui: - Meill? ei kukaan pid? taloudesta huolta... Jos sin? tosiaankin olet niin sairas tai lukemisesi sinua est??, niin otan min? hoitaakseni keitti?puolta.

Ennen Nadeshda Feodorovna olisi h?nelle vastannut: "ota vaan", tai: "tahdot n?k?j??n tehd? minusta piian", mutta nyt h?n vain arasti katsahti Lajevskiin ja punastui.

- No, kuinka jaksat t?n??n? - kysyi Lajevski yst?v?llisesti.

- Eip? valittamista. Tunnen vain itse?ni raukaisevan.

- T?ytyy pit?? vaaria terveydest??n, kyyhkyseni. Min? suorastaan pelk??n puolestasi.

Nadeshda Feodorovnalla oli jokin tauti. Samoilenko sanoi h?nell? olevan vuorottelevan kuumetaudin ja m??r?si h?nelle kiniini?; sen sijaan toinen l??k?ri, Ustimovitsh, pitk?kasvuinen, laihahko, ihmisi? karttava mies, joka p?iv?ll? istui kotonaan, mutta iltaisin k?veli hiljakseen yskien pitkin rantakatua, k?det sel?n takana ja k?velykeppi sojottaen pitkin selk??, v?itti h?nell? olevan naistentaudin ja m??r?si kylmi? k??reit?. Siihen aikaan, jolloin Lajevski viel? rakasti, her?tti Nadeshda Feodorovnan tauti h?ness? s??li? ja pelkoa, mutta nyt h?n tuossa taudissakin huomasi valhetta. Kellerv?t, uneliaat kasvot, veltto katse ja haukottelut, jotka seurasivat Nadeshda Feodorovnan vilutaudinkohtauksia, ynn? se, ett? h?n taudinpuuskan aikana maatessaan piti yll??n matkapeitett? ja oli enemm?n pojan kuin naisen n?k?inen, ja ett? h?nen huoneessaan oli tukahuttava ilma ja omituisen vastenmielinen haju - kaikki t?m? oli Lajevskin mielest? omiaan h?lvent?m??n onnenkuvitelmaa, samalla kun se oli voimakas vastalause rakkautta ja avioliittoa vastaan.

Toisena ruokalajina h?nelle tarjottiin pinaattia ja koviksi keitettyj? munia, mutta Nadeshda Feodorovnalle, kuten ainakin sairaalle, marjahyytel?? ja maitoa. Kun Nadeshda Feodorovna huolestuneen n?k?isen? ensin kosketti lusikalla hyytel?? ja sitten ryhtyi sit? laiskasti sy?m??n, ryyp?ten maitoa p??lle, joutui Lajevski kuullessaan kulahduksia h?nen kurkussaan semmoisen vihan valtaan, ett? h?nell? ihan alkoi p?? syhy?. H?n my?nsi kyll?, ett? tuommoinen tunne olisi koiraakin vastaan loukkaava, mutta ei kiukustunut itseens?, vaan Nadeshda Feodorovnaan siit?, ett? t?m? her?tti h?ness? sen tunteen, ja ymm?rsi nyt, miksi rakastajat toisinaan surmaavat rakastettunsa. Itse h?n ei aikonut murhata, mutta valamiesoikeuden j?senen? h?n olisi julistanut murhamiehen syytteest? vapaaksi.

- Kiitos, kyyhkyseni, - sanoi h?n p?iv?lliselt? noustua ja suuteli

Nadeshda Feodorovnaa otsaan.

Tultuaan ty?huoneeseen h?n asteli noin viisi minuuttia nurkasta nurkkaan, katseli syrj?kulmin saappaitaan, istui sitten sohvaan ja jupisi:

- Pakoon, pakoon! V?lit selviksi ja pakoon!

H?n k?vi pitk?kseen sohvalle, ja h?nelle muistui taas, ett? h?n kenties oli aiheuttanut Nadeshda Feodorovnan miehen kuoleman.

- Syytt?? ihmist? siit?, ett? h?n on rakastunut tahi lakannut rakastamasta, on typer??, - uskotteli h?n itselleen ja koukisti pitk?ll??n ollen s??rens? saadakseen saappaat vedetyiksi jalkaan. - Rakkaus ja viha eiv?t ole meid?n k?skett?viss?mme. Mit? taas tulee aviomieheen, niin kenties min? v?lillisesti olenkin ollut yhten? syyn? h?nen kuolemaansa, mutta toiseksi, olenko min? sittenk??n syyp?? siihen, ett? rakastuin h?nen vaimoonsa ja vaimo minuun?

Sitten h?n nousi, otti lakkinsa ja l?ksi virkatoverinsa Sheshkovskin luo. Sinne kokoontui joka p?iv? virkamiehi? pelaamaan visti? ja juomaan kylm?? olutta.

"Ep?r?imisell?ni min? muistutan Hamletia", ajatteli Lajevski matkalla.

"Kuinka kohdalleen Shakespeare on osannut!"

Haihduttaakseen ik?v?? ja suopeasti suhtautuen vasta saapuneiden sek? perheett?mien tulokasten tukalaan tilaan, n?ill? kun ei ollut miss? sy?d? p?iv?llist? - kaupungissa ei n?et ollut ravintolaa - tohtori Samoilenko yll?piti kotonaan jonkinlaista yhteist? p?iv?llisp?yt??.

Nyt puheenaolevaan aikaan h?nell? oli vain kaksi ruokavierasta: nuori el?intieteilij? von Coren, joka oli kes?ll? saapunut Mustalle merelle tutkimaan meduusojen siki?kehityst?, ja diakoni Pobedov, joka oli ?skett?in p??ssyt pappisseminaarista ja m??r?tty t?h?n pikkukaupunkiin toimittamaan terveytt?ns? hoitamaan matkustaneen vanhan apupapin virkaa. He maksoivat kumpikin kaksitoista ruplaa kuussa p?iv?llisest? ja illallisesta, ja Samoilenko oli vaatinut heit? kunniasanallaan lupaamaan, ett? he t?sm?lleen kello kaksi saapuisivat p?iv?lliselle.

Ensimm?isen? saapui tavallisesti von Coren. H?n istuutui ??net?nn? vierashuoneeseen ja ottaen p?yd?lt? albumin ryhtyi tarkkaavaisesti katselemaan himmentyneit? valokuvia, jotka esittiv?t joitakin tuntemattomia mieshenkil?it?, yll??n leve?t housut ja p??ss? silkkihatut, sek? myssyp?isi? naisia, joilla oli p?nkk?hameet; vain muutamat n?ist? Samoilenko muisti nimelt?, mutta niist?, jotka h?n oli unohtanut, h?n virkkoi huoahtaen: "Erinomainen, tuiki viisas mies!" Lopetettuaan albumin tarkastelun von Coren otti hyllylt? pistoolin ja puristaen kiinni vasemman silm?ns? t?ht?si hyv?n aikaa ruhtinas Vorontsovin muotokuvaan tahi katseli kuvastimesta tummanverevi? kasvojaan, leve?? otsaansa ja mustaa, k?h?r?? neekeritukkaansa ja himme?st?, suurikukkaisesta, persialaista mattoa muistuttavasta pumpulikankaasta tehty? paitaansa ja leve?? nahkavy?t??n, joka h?nell? oli liivien asemesta. Itsens? tarkasteleminen tuotti h?nelle miltei suurempaa mielihyv?? kuin valokuvien tai kallishelaisen pistoolin katseleminen. H?n oli hyvin tyytyv?inen sek? kasvoihinsa ett? huolellisesti kerittyyn partaansa ja leveihin hartioihinsa, jotka olivat ilmeisen? todistuksena hyv?st? terveydest? ja vankasta ruumiinrakenteesta. Samoin h?n oli tyytyv?inen keikarimaiseen pukuunsa, alkaen kaulaliinasta, joka oli paidan v?riin mukautuvasti valittu, keltaisiin kenkiins? asti. Sill? v?lin, kun h?n katseli albumia ja seisoi kuvastimen edess?, pidettiin keitti?ss? ja sen eteen aukeavassa porstuassa kovaa mekastusta ja kiirett?; siell? n?et itse Samoilenko, takitta ja liiveitt?, rinta avoinna, ?rtyisen? ja hike? valuen touhusi p?ytien ??ress? valmistaen salaattia tahi jotakin kastiketta, tahi lihaa, kurkkuja ja sipulia er?st? suosittua okroshka-nimist? ruokalajia varten, ja sit? tehdess??n h?n sinkautteli mulkoilevia katseita avustavaan sotamiespalvelijaan, v?liin taas huitaisi t?t? kohden milloin veitsell?, milloin kauhalla.

- Etikka t?nne! - komensi h?n, - tahi ei etikkaa, vaan ruoka?ljy?! - tiuskasi h?n, polkien jalkaa. - No, minne sin? katosit, m?lh??

- L?hdin noutamaan voita, teid?n ylh?isyytenne, - vastasi h?t??ntyneesti palvelija s?rkyneell? tenori??nell?.

- Pian nyt! voi on kaapissa! Ja sano Darjalle, ett? h?n lis?? kurkkup?ntt??n tilli?! Tilli?! Peit? hapankerma-astia, etteiv?t k?rp?set mene sinne, tolvana!

Ja tuntui kuin koko talo olisi ollut t?ynn? h?nen huutonsa pauhua. Noin kymment? tai viitt?toista minuuttia ennen kello kahta saapui diakoni, nuori kahdenkolmatta ik?inen mies, laihahko, parraton, viikset vasta hieman oraalla. Astuessaan vierashuoneeseen h?n teki pyhimyskuvaa kohden k??ntyen ristinmerkin ja ojensi hymyillen von Corenille k?tt?.

- P?iv??, - virkkoi el?intieteilij? kylm?sti. - Miss? olette ollut?

- Rantalaiturilla merih?rki? onkimassa.

- Tietysti, miss?s... Teid?n, diakoni, n?ytt?? olevan mahdoton koskaan ryhty? vakavampaan ty?h?n.

- Kuinka niin? Eih?n ty? ole karhu, jotta mets??n pakenisi, - vastasi diakoni hymyillen ja ty?nsi k?tens? syv?lle valkoisen pappisviittansa taskuihin.

- Selk??n siet?isitte saada! - huokasi el?intieteilij?.

Kului viel? noin nelj?nnestunti, mutta sy?m??n ei kutsuttu, kuului vain, kuinka sotamies juosta paukutteli porstuasta keitti??n ja taas takaisin, koluten saappaillaan, ja Samoilenko huusi:

- ?l? sinne tuppaa! Pane p?yd?lle! Pese ensin! N?liss??n diakoni ja von Coren alkoivat keng?nkoroillaan jyskytt?? lattiaa, siten ilmaisten k?rsim?tt?myytt??n, kuten toisen rivin yleis? teatterissa. Viimein avattiin ovi, ja sotamiespalvelija ilmoitti per?ti v?syneen?: "Saisi tulla ruualle." Ruokasalissa he kohtasivat Samoilenkon, keitti?n kuumuudesta naama punaisena; h?n katsoi heihin tuimasti ja nostaen kauhun ilme kasvoillaan kannen liemimaljasta pani heille kummallekin lautasellisen keittoa, ja vasta sitten, kun h?n oli varmistunut siit?, ett? he s?iv?t hyv?ll? halulla ja ett? ruoka heille maistui, p??sti h?n helpotuksen huokauksen ja istui syv??n nojatuoliinsa. H?nen ilmeens? lieveni ja h?n kaatoi itselleen hitaasti ryypyn viinaa ja lausui:

- Nuoren polven terveydeksi!

Lajevskin kanssa tapahtuneen keskustelun j?lkeen Samoilenko oli koko ajan aamusta puolip?iv??n asti, vaikka olikin eritt?in hyv?ll? tuulella, tuntenut sielunsa syvyydess? jonkinlaista painostusta. H?nen oli s??li Lajevskia ja halutti auttaa h?nt?. Otettuaan liemiruuan alle ryypyn h?n huokasi ja sanoi:

- Tapasin t?n??n Vanja Lajevskin. Raskasta on miehen el?m?. Aineellinen puoli ei ole kehuttava, mutta pahempaa on, ett? h?n henkisesti on aivan masentunut. S??li sit? poikaa!

- Minun vain ei ole h?nt? s??li! - sanoi von Coren. - Jos tuo miellytt?v? mies olisi hukkumaisillaan, niin min? viel? kepill? sys?isin: huku, veikkonen, huku...

- Ei ole totta. Sit? et sin? tekisi.

- Mist? sen p??t?t? - kysyi el?intieteilij? olkap?it??n kohauttaen. -

Kykenen min? tekem??n hyv?nty?n siin? miss? toinenkin.

- Ihmisen hukuttaminen, sek? olisi hyv?ty?? - virkkoi diakoni naurahtaen.

- Ainakin silloin, kun on puhe Lajevskista.

- Liemest? puuttuu jotakin, - lausui Samoilenko, k??nt??kseen puheen toiselle tolalle.

- Lajevski on ehdottomasti vahingollinen ja yhteiskunnalle yht? vaarallinen kuin koleeramikroobi, - jatkoi von Coren. - Kelpo ty?n tekee, ken h?net hukuttaa.

- Ei ole sinulle kunniaksi, ett? puhut l?himm?isest?si tuolla tavalla.

Sanoppa, miksi sin? h?nt? vihaat?

- ?l? puhu, tohtori, joutavia. Tietysti olisi j?rjet?nt? vihata ja halveksia mikroobia, mutta pit?? kaiken uhalla l?himm?isen??n ket? hyv?ns? ilman erotusta on samaa kuin olla kokonaan harkitsematta, kielt?yty? oikeudenmukaisesti suhtautumasta ihmisiin, sanalla sanoen - pest? k?tens?. Min? pid?n Lajevskia heitti?n?, sit? en salaa, ja kohtelen h?nt? kuten heitti?t?, t?ysin tunnollisesti: sin? pid?t h?nt? l?himm?isen?si, no - suutele siis h?nt?; pid?t l?himm?isen?, mik? tiet??, ett? kohtelet h?nt? samalla tavalla kuin minua ja diakonia, se on - et niin etk? n?in. Sin? olet yht? piittaamaton kaikkia kohtaan.

- Ett? voikin sanoa ihmist? heitti?ksi! - murahti Samoilenko ja rypisti inhoa ilmaisten kulmiaan. - Se on siin? m??rin ep?hienoa, etten osaa sanoakaan!

- Ihmisi? arvostellaan heid?n tekojensa mukaan, - pitkitti von Coren. - P??tt?k?? te, diakoni... Puhun, diakoni, nyt teille. Herra Lajevskin toiminta on levitetty julkisesti eteenne kuin pitk? kiinalainen asiakirja, ja te voitte lukea sen alusta loppuun. Mit? h?n on tehnyt niiden kahden vuoden aikana, jotka h?n on oleskellut t??ll?? Ensiksi h?n on opettanut kaupungin asukkaat pelaamaan visti?. Kaksi vuotta takaperin se peli oli t??ll? tuntematon; nyt sit? pelaavat aamusta my?h??n y?h?n kaikki, yksin naiset ja keskenkasvuiset nuorukaisetkin. Toiseksi h?n on opettanut seudun asukkaat juomaan olutta, mik? my?skin oli tuntematonta t??ll?; h?nt? saavat asukkaat kiitt?? siit?, ett? heill? on tietoja eri viinalajeista, ja nyt he osaavat silm?t ummessa erottaa Koshelevin viinan Smirnovin n:o 21:st?. Kolmanneksi, ennen t??ll? pidettiin yhteytt? toisten miesten vaimojen kanssa salaa, samoista syist? kuin varkaatkin harjoittavat ammattiaan salassa eik? julkisesti; huorintekoa pidettiin jonakin semmoisena, mit? h?vettiin tuoda julkisesti n?ytteille; mutta Lajevski esiintyi t?ss?kin suhteessa uranuurtajana: h?n viett?? yhdysel?m?? toisen miehen vaimon kanssa julkisesti. Nelj?nneksi...

Von Coren s?i sukkelasti loppuun keiton ja ojensi lautasen palvelijalle.

- Min? p??sin Lajevskista selville jo tuttavuutemme ensi kuukautena, - jatkoi h?n, k??ntyen diakonin puoleen. - Me saavuimme t?nne yksiin aikoihin. H?nen kaltaisensa ihmiset pit?v?t hyvin paljon yst?vyydest?, l?heisest? tuttavuudesta, lujasta yhteisyydentunteesta ja sen semmoisesta, sill? he tarvitsevat aina tovereita kortti-iltoihinsa ja juominkeihinsa; lis?ksi he ovat hyvin lavertelevia, ja heill? pit?? siis olla kuulijoita. Me tulimme kesken?mme yst?viksi, toisin sanoen, h?n juoksi luonani joka p?iv?, esti minua ty?skentelem?st? ja lateli minulle jalkavaimoaan koskevia salaisuuksia. Jo alusta pit?en h?mm?styin h?nen tavatonta valheellisuuttaan, joka minua suorastaan tymp?isi. Yst?v?n? min? h?nt? nuhtelin siit?, ett? h?n joi paljon, eli yli varojensa ja teki velkaa, ett? h?n kulutti aikaansa toimettomuudessa, ei viitsinyt lueskella, oli ep?sivistynyt ja v?h?tietoinen - ja vastaukseksi kaikkiin moitteisiini h?n katkerasti hymyili, huokasi ja lausui: "Min? olen kovaosainen, liika ihminen", tahi: "Mit?p?h?n voi vaatia meilt?, maaorjuuden j?tteilt??" tahi "Me huononemme suvustamme..." Taikka h?n alkoi ladella pitk?? sekasotkua Oneginista, Petshorinista, Byronin Cainista, Dasarovista, joista sanoi: "He ovat meid?n isi?mme lihan ja hengen puolesta." Ymm?rrett?v? siis muka niin, ettei ole h?nen vikansa, jos virkakirjeet ovat viikkom??ri? aukaisematta, jos h?n itse juo ja juottaa muita, vaan syyn? siihen ovat Onegin, Petshorin ja Turgenjev, joka on ensimm?isen? kuvannut nuo kovaosaiset ja liiat ihmiset. Syy h?nen tavattomaan irstaisuuteensa ja turmelukseensa ei n?hk??s ole h?ness? itsess??n, vaan jossakin ulkopuolella h?nt?, avaruudessa. Ja paitsi sit? - sukkela temppu! - irstainen, valheellinen ja viheli?inen ei ole yksist??n h?n, vaan me... "me kahdeksankymmen-luvun ihmiset", "me, maaorjuuden veltot, hermostuneet siki?t", "me sivistyksen silpomat"... Sanalla sanoen, meid?n tulee ymm?rt??, ett? sellainen suuri mies kuin Lajevski on lankeemuksessaankin suuri, ett? h?nen irstaisuutensa, sivistym?tt?myytens? ja ep?siisteytens? ovat katsottavat v?ltt?m?tt?myyden pyhitt?m?ksi luonnonhistorialliseksi ilmi?ksi, ett? syy siihen on haettava yliluonnollisissa maailman voimissa ja ett? Lajevskin eteen on ripustettava pyhimyslamppu, koska h?n on ajan ja sen tuulahdusten, perinn?llisyyden ynn? muun sellaisen kohtalokas uhri. Kaikki virkamiehet ja naiset, jotka kuuntelivat h?nen puheluaan, p??stiv?t senkin seitsem?n oh ja ah, mutta min? en hyv??n aikaan voinut k?sitt??, olinko tekemisiss? kyynikon vai ovelan veijarin kanssa. Sellaiset ihmiset kuin h?n, n??lt??n ?lykk??t, jonkun verran kasvatusta saaneet ja omasta jalosukuisuudestaan suurta ??nt? pit?v?iset, osaavat teeskennell? olevansa syv?llisi? luonteita.

- Pid? jo suusi! - kivahti Samoilenko. - Min? en salli, ett? l?sn?ollessani puhutaan pahaa mit? jalomielisimm?st? miehest?.

- ?l? keskeyt?, Aleksander Daviditsh, - lausui von Coren kylm?sti. - Min? lopetan kohta. Lajevski on joltisenkin yksinkertainen elimist?. H?nen siveellinen rakenteensa on seuraava: aamulla tohvelit, kylpy ja kahvi, sitten p?iv?lliseen asti tohvelit, liikunto ja puhelu, kello kaksi tohvelit, p?iv?llinen ja viini, kello viisi kylpy, tee ja viini, sen j?lkeen visti ja valehteleminen, kello kymmenen illallinen ja viini, j?lkeen puoleny?n uni ja la femme. Koko h?nen olemassaolonsa sis?ltyy t?h?n suppeaan ohjelmaan, kuten muna sis?ltyy kuoreen; joko h?n k?velee tai istuu, on suuttunut, kirjoittaa tai iloitsee, kaiken tarkoituksena on viini, kortit, tohvelit ja nainen. Naisella on h?nen el?m?ss??n ratkaiseva, kaikki voittava merkitys. H?n on itse kertonut jo kolmentoista vuoden ik?isen? olleensa rakastunut; yliopiston toisella kurssilla ollessaan h?n eli naisen kanssa, jonka vaikutus h?neen oli terveellinen ja jota h?nen on kiitt?minen musikaalisesta sivistyksest??n. Toisella kurssilla ollessaan h?n osti porttolasta vapaaksi yleisen naisen, korotti h?net omalle tasolleen ja otti h?net rakastajattarekseen, mutta eletty??n h?nen kanssaan puoli vuotta naikkonen karkasi em?nt?ns? luo takaisin, tuottaen miesparalle melkoista syd?mensurua. Viel?p? h?n k?rsi siit? niin, ett? h?nen t?ytyi erota yliopistosta ja viett?? kaksi vuotta toimetonna kotona. Se oli kuitenkin h?nelle hyv?ksi. Siell? h?n joutui v?leihin er??n leskivaimon kanssa, joka kehoitti h?nt? luopumaan lainopillisesta tiedekunnasta ja siirtym??n kielitieteelliseen, kuten h?n tekikin. P??tetty??n kurssin h?n kiihke?sti rakastui nykyiseen ... miksi h?nt? sanoisi? ... naituun naiseensa, jonka kanssa h?nen oli pakko paeta t?nne Kaukaasiaan ihanteiden hakuun... Huomenna, ellei jo t?n??n, h?n kylmenee t?llekin naiselle ja pakenee takaisin Pietariin, tietenkin taas ajaen takaa ihanteita.

- Mist? sin? sen tied?t? - tiuskaisi Samoilenko, katsahtaen vihaisesti el?intieteilij??n. - S?isit nyt vain.

Tuotiin keitettyj? mugtl-kaloja puolalaisen kastikkeen kera. Samoilenko pani kummankin ruokavieraansa lautaselle kokonaisen kalan ja kaatoi p??lle kastiketta. ??nett?myytt? kesti parisen minuuttia.

- Naisella on t?hdellinen osa jokaisen ihmisen el?m?ss?, - sanoi diakoni. - Sille ei voi mit??n.

- Kyll? niin, mutta miss? m??rin? Jokaisella meist? on nainen - ?iti, sisar, vaimo tahi yst?v?t?r, mutta Lajevskilla on nainen kaikki kaikessa eik? kumminkaan muuta kuin rakastajatar. Nainen eli yhteisolo h?nen kanssaan on h?nen el?m?ns? onni ja p??m??r?; h?n on iloinen, surullinen, ik?viss??n, pettynyt naisen t?hden; jos h?n on kyll?stynyt el?m??n, on syyn? nainen; jos uusi el?m? n?ytti sarastavan tai h?n keksi ihanteita, oli siin?kin aina mukana nainen... H?nt? miellytt?v?t ainoastaan sellaiset teokset tai kuvat, joissa on nainen... H?nest? meid?n aikakautemme on paha ja huonompi kuin neli- ja kuusikymmenluvun vuodet ainoastaan sent?hden, ett? me emme kykene antautumaan, itsemme unhottaen, rakkauden lumoihin ja intohimoihin. N?ill? hekumoitsijoilla lienee aivoissa jokin erikoinen solukasvain, joka puristaa aivoja ja hallitsee koko henkist? toimintaa. Tarkatkaapa Lajevskia, kun h?n istuu jossakin seurassa. Huomatkaa: ottaessanne h?nen l?sn?ollessaan puheeksi jonkin yleisen kysymyksen, esimerkiksi solun tahi vaiston, h?n istuu syrj?ss?, on vaiti eik? kuuntele; h?n on v?syneen, onnettoman n?k?inen, mik??n ei her?t? h?nen mielenkiintoaan, kaikki on typer?? ja mit?t?nt?, mutta annas olla, ett? tulee puhe koiraista ja naaraista, siit? esimerkiksi, ett? h?m?h?keill? naaras hedelm?itymisen j?lkeen sy? koiraksen, niin oitis h?nen silm?ns? leimahtavat uteliaisuudesta, kasvot kirkastuvat, ja mies aivan kuin elpyy. Kaikki h?nen ajatuksensa, miten jaloja, ylevi? tai joutavia ne lienev?tkin, keskittyv?t aina samaan pisteeseen. Jos k?velet h?nen kanssaan kadulla ja kohtaat esimerkiksi aasin... - "Sanokaa, olkaa niin hyv?, - kysyy h?n, - mik? on seuraus, jos aasintamman astuttaa kamelilla?" Ent? unet sitten! Onko h?n kertonut teille unistaan? Ne vasta ovat mainioita! Milloin h?n n?kee unta, ett? h?net naitettiin kuussa, milloin taas sattuu, ett? h?net kutsutaan poliisikamariin ja k?sket??n ottamaan kitara el?m?nkumppanikseen...

Diakoni p??sti raikuvan naurun; Samoilenko rypisti kulmiaan ja pinnisti vihaisesti naamaansa pysy?kseen totisena, mutta ei jaksanut pid?tt?yty? ja remahti kohti kurkkua nauramaan.

- Valehtelet alusta loppuun! - sanoi h?n pyyhkien kyyneli??n. -

Totisesti sin? valehtelet!