Kaarle XII vanginvartijana

Hein?kuun 8:s p?iv? 1700 oli sek? sateinen ett? myrskyinen. Seuraavan p?iv?n noustessa oli Riian kirkontornin ymp?rist? kietoutuneena raskaaseen sumuun, mik? milloin nousi, milloin laskeutui, ja esitti kaduilla kuumeentapaisessa kiireess? eteenp?in rient?v?t ihmiset todellisina sumukuvina. Eik? usva kietonut vaippaansa yksist??n mainittua kaupunkia, my?skin l?hiseudun yli levisi t?m? harmaan kaamea verho, joka raskaana ja kiusallisena peitti alleen kaikki esineet.

Se viehke?n vilkas el?m?, joka t?t? ennen oli vallinnut metsiss?, tasangoilla, j?rviss?, joissa viel?p? ilmassakin, miss? linnut leikki? l?iv?t, oli ?kki? kuin poispuhallettu. Synkk? raskasmielisyys painoi kaikkien mieli?, ja pitkin vesiper?isi? joenrantoja n?yttiv?t puutkin huoaten kumartavan vetisess? puvussaan, joka niit? j??hdytt?en ymp?r?i.

T?m? raskasmielisyys n?kyi tarttuneen niihin nelj??n ratsastajaankin, jotka noin puolen penikulman p??ss? Riiasta hiljalleen ratsastivat pitkin joen pohjoista rantaa. Tuon tuostakin he pys?htyiv?t koetellakseen rantapengert?, ja my?t??ns? kuului heid?n huuliltaan t?m?n tapaisia tunteenpurkauksia: "kirottu ilma! Viheli?iset seudut! Piru olkoon viel? kerta mukana t?llaisessa tarkotuksettomassa ratsastuksessa!" y.m.

Viel?p? lausuttiin viimeinen lause niin lujasti, ett? etunen?ss? ratsastava nuorukainen ?kki? k??ntyi ja kiinnitti suuret siniset silm?ns?, jotka t?h?n asti olivat uinaillen harhailleet esineest? toiseen tai lev?nneet joen pinnan yli, puolittain ihmetellen, puolittain tyytym?tt?m?n? puhujaan.

"Rakas Horn", virkkoi h?n sitte juoksijaansa pid?tt?en, "teh?n tiesitte matkan p??m??r?n ja teill? oli t?ysi vapaus j??d? kotiin, jos niin olisitte tahtonut. Nyt ei ole paikallaan antaa nuhteita".

N?m? sanat, jotka ilmaisivat, ettei nuorukainen ensink??n ollut tyytyv?inen Hornin avomieliseen arvosteluun, vaikuttivat, ett? t?m? heti riensi juoksijoineen esille.

"Teid?n majesteettinne", sanoi h?n, "olen todellakin pahoillani, jos sanani otettaisi vastaan ep?suosiolla. Niiss? ei ole ollut mit??n pahaa tarkotusta. Kuitenkin t?ytyy minun avoimesti tunnustaa, ett? kardinaali Primaksen kiinniottaminen olisi ehk? tullut menestyksell? kruunatuksi, jos teid?n majesteettinne olisi ottanut mukaansa v?hint?in sata miest?, niinkuin min? ehdotin. Ja onni olisi mahdollisesti siin? tapauksessa ollut meille niin suotuisa, ettemme olisi voinut saada ainoastaan Puolan kuninkaan l?hint? miest? k?siimme, vaan my?s viekkaan saksilaisen kenraali Steinaun, jonka pit?isi olla Paykullin oikea k?si, niinkuin vangit kertovat. T?m? on syyn?, my?nn?n sen, jonkunverran kiivaaseen huudahdukseeni".

Kaarle XII tarkasti Arvid Hornia muutaman silm?nr?p?yksen ajan niin tutkivasti kuin h?n olisi tahtonut n?hd? h?nen sielunsa syvyyteen tullakseen vakuutetuksi, olivatko Hornin sanat totta eli ei. Senj?lkeen sanoi h?n ??nell?, josta k?vi ilmi, ettei ep?suosion laatu ollut niin vaarallista kuin Horn oli kuvitellut.

"Teid?n uskollisuutenne, kreivi Arvid, ja se urhoollisuus, jota useasti olette osottanut, antaa minulle takeen puheenne totuudesta. Niin", jatkoi h?n antaen p??n vaipua rintaa vasten, "minua todellakin sapettaa, ett? kardinaali p??si karkuun ja Steinau h?nen mukanaan. Olisi muuten ollut hyv? saalis saada heid?t kumpasenkin k?siins?. Mutta", lopetti h?n lis?ten juoksijansa vauhtia, "min? toivon parempaa onnea seuraavalla kerralla".

Toiset ratsastajat, kreivi Horn, kenraalimajurit Stuart ja Cronhjort seurasivat kuningasta, kesken??n ainoatakaan sanaa vaihtamatta. He n?yttiv?t p?invastoin olevan eritt?in tyytyv?isi? kuninkaan vaiti-oloon, koska he siten saivat tilaisuuden syventy? omiin ajatuksiinsa.

Kun Kaarle XII hein?kuun 8 p?iv?n aamulla ratsasti ajamaan takaa kardinaali Primasta, joka h?ik?ilem?tt?m?n ja rohkean Steinaun johtaman pienen joukon kanssa oli uskaltanut l?hesty? ruotsalaisten leiri?, oli h?n ottanut mukaansa ainoastaan viisikymment? miest?. Varomattomana, niinkuin ruotsalainen kuningas aina oli, katsoi h?n t?m?n voiman aivan riitt?v?ksi vakoilijajoukon pois ajamiseen. Niin k?vikin, mutta kiivaassa takaa-ajossa sattui h?n joutumaan saarroksiin, josta h?n oman ja seurueensa urhoollisuuden avulla vihdoin sent??n pelastui menetetty??n enemm?n kuin puolet joukostaan. Ainoastaan kahdeksantoista miest? oli j?lell?. Loput oli joko otettu vangiksi tai makasivat Düna-joen liejuisella rannalla.

Niiden kahdeksantoista joukossa, jotka lyhyen matkan p??ss? seurasivat kuningasta ja h?nen upseereitaan, l?ytyi my?s vanha kersantti Kaski, harmaapartainen ukko, jolla oli v?hint?in kuusikymment? vuotta niskallaan, mutta joka silti oli ihmeen reipas mielelt??n. Kaski oli palvellut Kaarle yhdett?toista ja ollut silloin aina tulessa mukana. Suurimmissa vaaroissa oli h?n ollut mukana: kuolema oli monet kerrat, niinkuin h?nen oli tapa sanoa, "t?llistellyt h?nt? kuin petoel?in", mutta t?llaisinakaan hetkin? ei ukko Kaski ollut menett?nyt iloista ja reipasta mielt??n. Jos joku nuorempi toveri ihmetteli, ett? Kaski my?t??ns? voi olla niin hauskalla tuulella, niin sai h?n aina ukon huulilta vastauksen hauskan laulun muodossa.

Sellaista iloista ukkelia eiv?t pahimmatkaan vastoink?ymiset tehneet alakuloiseksi. H?nen iloinen luontonsa vaikutti siin? m??rin tovereihinkin, ett? harvoin n?kyi hapanta naamaa siin? joukossa, miss? Kaski oli.

Koko armeija tunsi vanhan kersantin, ja kuningas Kaarlekin tapasi toisinaan, kun h?n oli huonolla tuulella, etsi? Kaskin seuraa saadakseen kuulla h?nen rohkasevia sotakertomuksiaan.

Vanha Kaski, kaikkia tovereitaan p??t?ns? pitempi, ratsasti pienen joukon etunen?ss?, jonka p??llikk? h?n oli siit? l?htien, kun v?nrikki taistelussa oli joutunut puremaan ruohoa. Vasemmasta k?dest? tippui verta satulaan, j?tt?en samalla pieni? punaisia merkkej? valkeanharmaan juoksijan sivuille. Ter?v? sapeli oli miltei leikannut poikki pikkusormen, joka kuitenkin viel? riippui kiinni j?nnesuonistaan.

Ainoastaan kuninkaan ehdoton kielto voi est?? Kaskia laulamasta reipasta laulunp?tk??. Sen sijaan virtasi huoleton pila my?t??ns? h?nen huuliltaan. Pila koski etup??ss? saksilaisia, puolalaisia, ven?l?isi? ja mit? h?nen mieleens? kulloinkin sattui johtumaan, eiv?tk? omat toveritkaan niin harvoin olleet pilan esinein?. Seurauksena oli, ett? koko t?m? pieni joukko t?ytt? kurkkua nauraen ratsasti leiripaikalle. Iloisuutta koskeva kielto oli samalla lakannut.

"Turkanen soikoon, nyt on Kaski j?lleen kertomassa juttujaan", sanoi paksunpy?re? kapteeni pitk?lle laihankalpealle toverilleen. "Se mies on aina samanlainen".

"Niin, h?n on paras miehemme", vastasi laihankalpea upseeri. "Jos kaikilla olisi sama huumori, niin ei meid?n koskaan tarvitsisi n?hd? ainoatakaan hapanta naamaa".

Ilma oli edelleen ik?v? 9:nenkin p?iv?n aamulla. Jo aikaseen, viel?p? ennen auringonnousua, oli ruotsalainen armeija j?rjestyksess? matkaamaan joen yli. Melkein koko kaupungin asujamisto oli kokoontunut valleille, joita ruotsalaiset jo pitemm?n aikaa olivat puolustaneet, ja seurasivat sielt? vaihtelevalla mielenkiinnolla joella ristiin rastiin kulkevia veneit?.

Paykull, joka oli kaikessa rauhassa linnotetussa leiriss??n ja kaikkein v?himmin ajatteli, ett? kuningas Kaarle uskaltaisi yritt?? virran yli n?in sumuisen ja ep?edullisen ilman vallitessa, kummastui suuresti, kun yksi h?nen ajutanteistaan kiireesti saapui ilmottamaan, ett? koko ruotsalainen armeija oli tulossa joen yli.

Tuskin puoli tuntia takaperin pakomatkalta leiriin saapunut kardinaali Primas, kunnianarvoisa mies, is?nmaataan rakastava ja viekas politiikko, ep?ili aluksi upseerin sanoja, mutta vilkas laukausten vaihto etumaisten ruotsalaisten veneiden miehist?n ja Düna-joen etel?iselle rannalle sijotetun t?hyst?j?joukon v?lill? poisti heti sek? h?nen ett? Paykullin ep?ilyksen. Viime mainittu k?vi rauhattomaksi sit?kin suuremmalla syyll?, kun h?n aina t?h?n asti oli el?nyt siin? uskossa, ett? kuningas Kaarle, jos h?n olisi niin h?ik?ilem?t?n, ett? uskaltaisi joen yli, olisi tehnyt yrityksen virran ylemm?lt? kohdalta, jossa l?ytyi sangen edullinen yli-kulkupaikka. Sinne h?n sen takia olikin asettanut kenraali Steinaun johtaman verrattain vahvan joukon. Hevostaan kannustaen t?ytyi ajutantin rient?? kutsumaan kenraalia takasin. Sen j?lkeen kiirehti Paykull tanskalaisen kenraali Trampen seuraamana, joka kuninkaansa m??r?yksest? palveli saksilaisessa armeijassa, joukkonsa etunen?ss? joen rannalle, miss? ensim?iset ruotsalaiset veneet rannassa laskivat maihin.

Mutta kardinaali Primas oli siksi viisas ett? h?n j?i leiriin. H?n kutsui my?s heti kokoon lukuisan palvelijakuntansa ja antoi m??r?yksen, ett? kaikki olisivat valmiina mahdollisen ?kkin?isen l?hd?n varalta.

Kauan ei tarvittukaan l?ht?? odottaa. Paykullin kaikista ponnistuksista huolimatta nousi Kaarle XII maihin, teki tapansa mukaan kohta hy?kk?yksen ja pakotti vihollisen joukot lyhyen taistelun j?lkeen per?ytym??n. Paykull l?hetti kerta toisen per?st? lis?joukkoja, mutta aina samalla tuloksella, ja seuraus oli, ett? h?nen hein?kuun 9 p?iv?n? ennen auringonnousua t?ytyi koko armeijoineen j?tt?? kentt? viholliselle alttiiksi.

Puolalainen kardinaali oli et??mp?? huolestuneena seurannut t?t? vaihtelevaa taistelua. Kun se viimein alkoi kallistua ruotsalaisten voitoksi, kohosi h?nen rinnastaan syv? huokaus ja h?n mutisi itsekseen:

"Puolan aika on ohi, kuningas Kaarle voittaa".

N?m? sanat lausuttuaan kokosi h?n palvelijansa ja j?tti huolestuneen n?k?isen? leirin, josta ei h?n luullut tarvitsevansa niin pian poistua.

Hyv?n matkan p??ss? leirist? it??np?in pys?ytti palvelijajoukon johtaja ?kki? juoksijansa ja k??ntyi kardinaalin puoleen kysymyksell?:

"Mihink? teid?n ylh?isyytenne aikoo matkan johtaa?"

Kardinaali Primas mietti hetkisen, jonka j?lkeen h?n reippaasti vastasi:

"Rajzaciin".

Palvelija k??ntyi kapealle mets?tielle, joka joenrantaa pitkin johti aina Rajzaciin asti, joka oli Sobieskin suvun sukutila ja sijaitsi noin kaksi penikulmaa Riiasta it??np?in, ainoastaan muutaman sylen p??ss? Düna-joen rannasta.

Kun kardinaali Primas huomasi pime?n mets?n itse??n ymp?r?iv?n eik? muita ??ni? kuulunut kuin hevosten kavioiden kapse ja puiden suhina, tunsi h?n itsens? vihdoin levolliseksi, ja helpotuksen huokaus nousi h?nen rinnastaan.

Ylikulun aikana oli Anders Kaski ollut kuninkaan aluksen kintereill? seuranneessa veneess?. Vanhuksen kasvot loistivat tyytyv?isyydest?, kuten tavallista. Ainoastaan kerran ne synkistyiv?t, silloin kun toisella rannalla seisovat saksilaiset alkoivat t?ht??m??n kuningasta ja h?nen seuruettaan.

"Ne lurjukset varmaankin ampuvat h?net l?pin?kyv?ksi kuin ryyniseulan", kirkui h?n n?hdess??n, kuinka pari kuningasta ymp?r?iv?? hoviherraa kaatui veteen, kun he Kaarle XII:n sivulla kahlasivat rannalla, jossa eiv?t syv?ll? uivat alukset en?? uineet, "mutta ennen..."

Kaski ei lopettanut lausetta, vaan hypp?si notkeasti veneest? ja meni sitte laulaen reipasta sotilaslaulua ja toisinaan l?hett?en vihollisille kuulan muodossa l?mpim?n tervehdyksen, muutamia askeleita kuninkaan edelle.

"Pois tielt?, Kaski!" huudahti kuningas. "Sinun mahtava ruumiisi varjoo minulta n?k?alan".

"Se hyv? se", vastasi Anders. "Silloin voi teid?n majesteettinne olla rauhallinen kuulien suhteen".

Kuningas hymyili vanhan kersantin uskollisuudelle ja innolle ja antoi h?nen pit?? paikkansa. Juuri kun h?n laski vasemman jalkansa rannalle, kuului laukaus ja vanhan kersantin hattu heitt??ntyi pitk?lle veteen. Kaski katseli surullisen koomillisesti per?ss? tulevien sotilasten polkemaa p??hinett? ja lausui sitte j?re?ll? ??nell?:

"Kiinni noihin lurjuksiin! Min? kyll? hankin itselleni puolalaisen p??kappaleen kadonneen tilalle".

Vanha sotilas pysytt?ytyi edelleen joukon etunen?ss?. Kun h?n taistelun p??tytty? l?hestyi kuningasta, kulettaen mukanaan kolmea omin k?sin ottamaansa vankia ja lipun puolikasta, josta h?n hetken oli kovasti taistellut er??n saksilaisen upseerin kanssa, oli h?nen p??laellaan runsaasti koristettu puolalainen lakki. T?ss? p??hineess??n, joka ei ensink??n ollut sopusoinnussa verest? ja tomusta tahraantuneen ruotsalaisen sotilaspuvun kanssa, oli Kaski niin perin hauskan n?k?inen, ett? Kaarle kuninkaankin t?ytyi vet?? suunsa hymyyn. Vanhus nauroi itse eniten, mutta kesken pahinta naurun remahdusta k?viv?t h?nen kasvonsa ?kki? vakaviksi. J?ttil?ism?inen vartalo v?risi liikutuksesta ja ?sken niin iloisissa silmiss? n?kyi kaksi suurta ja kirkasta kyynelt?. Miehek?s ??nens? v?reili my?s liikutuksesta, kun h?n huusi:

"Kauan el?k??n kuningas Kaarle ja kuolema h?nen vihollisilleen".

Ja syy t?h?n ?kkin?iseen muutokseen?

Kesken yleist? riemua, Kaskin juuri tehdess? koomillisia virnistyksi?, oli kuningas sanonut:

"Mene vaihtamaan puolalainen lakkisi, joka sinua ei ensink??n pue, v?nrikki Kaski".

Rajzacin linna sijaitsi, kuten mainittu, noin kaksi penikulmaa Riian kaupungista it??np?in l?hell? Düna-joen rantaa. Vuosisatoja oli kulunut siit? kun sen mahtavat peruskivet oli laskettu. Kolme tornia, yksi keskess? ja kaksi pienemp?? kummassakin p??ss?, kohosivat huomattavasti sammaleiden peitt?mien harmaiden seinien yli, ja ne n?kyiv?t pitk?lle linnaa ymp?r?iv?n mets?n yli. Korkea suojelusmuuri, jossa oli useita ampumaluukkuja, antoi Rajzacille linnotuksen muodon, ja sellaiseksi se jossain m??rin oli tarkotettukin.

Aika, jota kertomuksemme k?sittelee, oli kaikkea muuta kuin rauhallinen, ja t?m?n edelliset vuosikymmenet olivat samanlaatuisia. Ven?l?isten, turkkilaisten ja saksalaisten kanssa k?ytyjen taistelujen vaihteluksi oli my?s toisinaan sis?llisi? levottomuuksia, jotka saattoivat Puolan asukkaat varustautumaan toisiaan vastaan. Puolalainen ylimist? oli nimitt?in vallanhimoista ja itsetietoista v?ke?, jonka voi saada ainoastaan asevoimalla tunnustamaan ylemp?ns?, sellaisen, jolla yksin??n oli ratkaiseva voima. Sanaa "puolalaiset valtiop?iv?t" k?ytettiin sent?hden usein, kun tahdottiin kuvata ep?j?rjestyst? kokouksessa, jossa kaikki j?senet koettavat kynsin hampain saada oman yksityisen mielipiteens? m??r??v?ksi, siten synnytt?en hajaannusta ja ep?j?rjestyst?.

Ruotsin kuninkaiden sotaretkill? Puolaa vastaan oli t?m? sis?inen kateus ja eripuraisuus hyv? ase vallottajan k?siss?, niinp? nyt Kaarle kahdennentoistakin retkell?. Tietysti l?ytyi my?s rehellisi? ja is?nmaataan rakastavia puolalaisia, jotka tekiv?t ahkeraa ty?t? pit??kseen Puolan kansan koossa, mutta he eiv?t onnistuneet. Jokainen tahtoi olla herra, ei kukaan totellut, ja sent?hden onkin Puola jo meid?n aikanamme mennyt perikatoaan kohden, s.t.s. lakannut olemasta oma kuningaskuntansa. Kolmen mahtavan naapurinsa, Ven?j?n, Preussin ja It?vallan jakamana on sill? vain nimens? j?lill?.

Mutta me palaamme takasin Sobieskin suvun vanhaan sukutilaan. Sadun j?ttil?isen kaltaisena seisoi Rajzacin linna siin? n?k?j??n aivan hylj?ttyn?. Sen muurilta eiv?t kaikuneet mitk??n sotahuudot eik? pienten pensaiden ja k?ynn?sten peitt?mist? ampumaluukuista mitk??n kanuunansuut vilkkuneet anastajaa vastaan. Iloiset laulut eiv?t kaikuneet avarista saleista, ei n?kynyt komeasti puettuja ritareita korskuvien ratsujen sel?ss?, ei helli? impyeit? ihanina kes?-iltoina kuuntelemassa luutun sointuvia n?pp?ilyj?, eik? raikuvia mets?stystoitotuksia metsik?ss?, vaan kaikkialla vallitsi raskas ja painostava synkkyys, joka oli t?ydellisess? sopusoinnussa itse linnan kanssa, jonka keskitornissa oleva rautainen tuuliviiri surkeasti natisten k??nteleikse sinne t?nne, aikaansaaden niin kamalan ja aavemaisen tunnelman pime?ss? y?ss?. Ainoastaan silloin t?ll?in n?kyi joku ihmisolento pelokkaan laahustavasti hiipiv?n pitkin vallia eli arasti katsovan jonkun ampumaluukun l?vitse, josta h?n silloin oli pakotettu ajamaan pois ne pienet nelijalkaiset asukkaat, jotka linnan hallitsijattarelta lupaa pyyt?m?tt? olivat sinne asettuneet asumaan. Tuskin kertaa p?iv?ss? k??nnettiin linnan raskasta tammiporttia saranoillaan.

Ja kuitenkin s?ilytti Rajzacin linna monta hauskaa muistoa eritt?inkin niilt? ajoilta, kun Puolan suurin sankari, kuningas, Johan Sobieski, joka puolalaisen armeijan avulla pelasti voittoisan turkkilaisen joukon piiritt?m?n Wienin, oleili t??ll?. Juhlatilaisuus seurasi toistaan, suuret salit loistivat kullassa ja purppurassa. Ei n?kynyt t??ll? silloin happamia naamoja, kun Puolan parhain ylimyst? oli rient?nyt t?nne, saadakseen nauttia sankarikuninkaan l?sn?olosta.

Kuinka ihana olikaan mennyt aika ja sen mukanaan tuoma ritarillisuus ja runollisuus! Mit? enemm?n aika riensi eteenp?in, sit? proosallisemmaksi se muodostui. Edellisten vuosisatojen tunnus oli kiitos ja ylistys, nykyajan tunnus on raha, raha! Mammonan takia heitt?v?t nykyajan lapset ajattelemattomasti pois kunniansakin.

Johan Sobieskin kuoleman j?lkeen j?i Rajzacin linna suvun omaisuudeksi, ja aikana jota t?m? kertomus koskettelee, asui linnassa ruhtinas Sobieskin ij?k?s puoliso. Vanha linna n?ytti nyt olevan ik??nkuin h?peiss??n muistellessaan entisi? loisto-aikoja.

Sen p?iv?n iltana, jolloin Kaarle XII kulki Düna-joen yli, oli leskiruhtinatar Martha Sobieski kutsuttanut ymp?rilleen koko palvelijakuntansa, joka nousi l?hes sataan henkeen, ja pit?nyt heille seuraavan puheen:

"Olen t?n??n saanut kirjeen ruhtinas Sergo Panitzkylt?, joka on kihloissa poikani tytt?ren kanssa. Kirjeess? ilmotetaan, ett? anastaja, ruotsalainen kuningas, l?hestyy n?it? seutuja. Kysyn teilt? nyt, tahdotteko uskollisesti palvella Puolaa ja sen kuningasta?"

"Tahdomme", vastasivat kaikki syv??n kumartaen sek? asettaen k?den rinnalleen uskollisuuden merkiksi.

"Hyv? on. Aseita l?ytyy vanhassa arsenaalissa. Ne eiv?t ole olleet anastajan iso-is?n aikojen j?lkeen k?yt?nn?ss?, mutta tuottakoot ne nyt j?lleen kunniaa. Sin?, Joseph", jatkoi h?n k??ntyen vanhimman palvelijan puoleen, jota vanhuutensa ja uskollisuutensa takia pidettiin suuremmassa arvossa kuin muita palvelijoita, "sin? ryhdyt komentajaksi, min? luotan sinuun".

Vanha uskollinen palvelija teki viel? syvemm?n kumarruksen kuin toiset ja sanoi:

"Pyh? neitsyt on todistajanani, ett? min? uhraan henkeni ja vereni hallitsijattareni edest?, ja min? menen takuuseen siit?, ett? toisetkin palvelijat tekev?t samoin".

Kun Martha Sobieski viel? kerran oli vastaanottanut palvelijainsa uskollisuuden vakuutukset itse??n ja Puolaa kohtaan, meni h?n p?? pystyss? ja pojantytt?rens? tukemana sis?lle huoneeseen. Tyytyv?isyys, joka niin selv?sti kuvastui h?nen piirteist??n uskollisuusvakuutusta teht?ess? kartanolla, h?visi v?hitellen, ja kun h?n oli tullut suureen raskailla kullatuilla nahkatapeteilla koristettuun salonkiin, jossa kuningas Johan muinoin tapasi vastaanottaa vieraitaan ja jossa Sobieskin suvun kuolleiden j?senten muotokuvat mykkin? katselivat elossa olevia j?lkel?isi?, vaipui h?n huohottaen mukavaan nojatuoliin ja k?tki muutamiksi silm?nr?p?yksiksi vanhan liituvalkeiden hiuksien ymp?r?im?n p??ns? k?siins?, samalla kun raskaat huokaukset nostattivat h?nen rintaansa.

Eleonora seisoi mykk?n? ja ajatuksiinsa vaipuneena h?nen edess??n. Nuori ruhtinatar ei ollut kasvonpiirteisiin ja muotoon n?hden kaunis, mutta h?nen pienill? kasvoillaan lep?si niin ihmeen syd?mellinen hyvyys, mik? h?nen tummansinisist? silmist??nkin kuvastui, ett? sen, joka kerran n?ki t?m?n nuoren ruhtinattaren, oli mahdoton h?nt? unohtaa. Suloinen ja puhdas naisellisuus teki h?net vieh?tt?v?mm?ksi kuin moni h?ik?isev? kaunotar oli.

Kauan odotettuaan, ett? leskiruhtinatar alkaisi puhumaan, k?vi t?m? odotus h?nelle vihdoin liian pitk?ksi, ja h?n virkkoi sent?hden vienonpehme?ll? ??nell?:

"Mit? sin? ajattelet, iso-?iti?"

T?m? lempe? ??ni her?tti rouva Marthan unelmistaan.

"Lapseni", sanoi h?n hetkisen katseltuaan ymp?rilleen, "vaikeat tapaukset odottavat meit?. Niinkuin ?sken kuulit, l?hestyy Kaarle XII seutujamme. Ylpe?n? menestyksest??n tsaarin joukkoja vastaan ei h?n tahdo enemp?? eik? v?hemp?? kuin panna kuningas Augustin pois valtaistuimelta. No, no", jatkoi vanhus viitaten Eleonoraa olemaan hiljaa, "yhdelt? n?k?kannalta katsoen ei h?nen aikomuksensa ole niin perin moitittava. Saat kuulla, lapseni", jatkoi h?n, huomatessaan, ett? pojantyt?r osotti ihmettely?, "etk? sin? en?? ihmettele. Kuningas Kaarle oli juuri noussut valtaistuimelle, kun tsaari Pietari, kuningas August ja Tanskan kuningas ?kkiarvaamatta ja ilman syyt? hy?kk?siv?t h?nen p??lleen. Viimemainitun kanssa h?n selvitti asian miltei samassa silm?nr?p?yksess?, Ven?j?n tsaari on ly?ty, ja vastapalvelukseksi kuninkaamme osanotosta toisten suunnitelmiin on nyt t?m? itsep?inen ruotsalainen saanut p??h?ns? vallata h?nelt? Puolan kruunun. Niin ovat asiat nykyisin".

"Mutta", virkkoi Eleonora miettiv?sti, "kenen h?n tahtoo asettaa tilalle? Itsens?k?, niinkuin h?nen iso-is?ns? teki?"

"H?nen suunnitelmistaan ei viel? tiedet? varmuudella mit??n", vastasi rouva Martha vitkaan. "Veljell?ni, kardinaalilla, on kyll? l?hempi? tietoja siit?, mutta h?nt? en ole pitk??n aikaan n?hnyt. Valtiomiehen? ei h?n sit?paitsi ole ylen aulis antamaan tietoja. Olen useasti kysynyt h?nelt? asioita, jotka koskevat poliittista el?m??, mutta aina saanut v?lttelevi? vastauksia. Niin, herrat diplomaatit ovat, niinkuin entisajan oraakkelit, niukkoja tiedonannoissaan".

Voimiaan ponnistellen lausuttuaan n?m? sanat, vaipui leskiruhtinatar takaisin nojatuoliinsa ja k?tki taas kasvot k?siins?. Muutaman minuutin kuluttua nousi h?n yl?s ja viittasi Eleonoraa luokseen.

"Ota kynttil?, lapseni", sanoi h?n tuskin kuuluvalla ??nell?.

"Paneutuuko iso-?iti levolle?"

"En. Ota kynttil?!"

Rouva Martha otti senj?lkeen Eleonoraa k?dest? kiinni ja meni hitain askelin Johan Sobieskin muotokuvan luo.

"No niin, no niin", virkkoi leskiruhtinatar, kun kynttil?nvalo valaisi kuninkaan kauniita kasvoja, "nyt voivat vanhat silm?ni selvemmin n?hd? sinut, sin? Puolan suurin sankari! Oi, jospa sin? nyt el?isit! Silloin voitokas k?sivartesi musertaisi t?m?n pohjoisen karhunmaan kuninkaan, joka nyt riehuu viljavilla seuduillamme ja h?ik?ilem?tt?m?sti leikkii Puolan kunniakkaalla kuningaskruunulla. Mutta anna kuitenkin henkesi tulla ei ainoastaan Puolan kuninkaan vaan my?s koko h?nen sotajoukkonsa yli, niin ett? ne voisivat ajaa pois anastajan ja palauttaa levon ja rauhan vertavuotavaan maahamme. Sinun k?siisi, pyh? neitsyt", jatkoi h?n tehden hartaasti ristinmerkkej? kultaisen madonnankuvan edess?, "sinun k?siisi, pyh? Jumalan ?iti, j?t?n Puolan kohtalon, poista paha, ennenkuin vihollinen saa liian suuren vallan maassa. Me luotamme sinun apuusi, joka et koskaan ole k??ntynyt pois niist?, jotka rehellisell? syd?mell? polvistuvat edess?si".

Vanhus oli juuri laskeutumaisillaan polvilleen silkkipallille, kun samassa salongin h?m?r?st? nurkasta ??ni lausui sanan:

"Amen!"

??ni kuului niin kumealta, melkeinp? kamalalta, suuressa salongissa, ja naiset k??ntyiv?t kauhistuneina ??nt? kohden. Rouva Martha sai kuitenkin heti takaisin mielenmalttinsa ja virkkoi ter?v?ll? ??nell?:

"Kuka se on, joka uskaltaa ilmottautumatta tunkeutua t?nne? Kuinka hoitaa Joseph teht?v?ns?!"

"?l? moiti vanhaa, rehellist? miest?", virkkoi vieras, ja samassa astui pitk?, ylev? mies esiin.

Leskiruhtinatar oli nyt tuntenut ??nen.

"Veljeni, veljeni", virkkoi ruhtinatar rient?en kardinaali Primasta vastaan, joka syd?mellisesti syleili sisartaan. Kardinaalin takana n?kyi nuori komeasti puettu puolalainen. Hienojen huulten ymp?rill? oleva r?yhke? ja ylimielinen piirre vaikutti sen, ettei h?n ollut erityisemmin puoleensa vet?v?.

T?m? mies oli ruhtinas Sergo Panitzky, viimeinen j?lkel?inen aikasempien urot?ittens? kautta loistavassa suvussa, joka Kaarle X Kustaan sodassa teki itsens? kuuluisaksi sek? Puolassa ett? Tanskassa. Ruhtinas Sergo ei kuitenkaan viel? ollut ehtinyt tehd? itse??n kuuluisaksi muuten kuin ennenmainituilla "puolalaisilla valtiop?ivill?", miss? h?n sek? sopivissa ett? sopimattomissa tilaisuuksissa oli ?rsytt?nyt toisinajattelevat itse??n vastaan. Hyv?ksi onneksi oli kesken kaikkea puhjennut sota, ja kunnianhimoinen ruhtinas riensi heti kardinaali Primaksen luo, jonka piti tulla h?nen sukulaisekseen.

Puolassa niinkuin melkein kaikissa muissakin maissa oli vallalla se tapa, ett? ylh?iset perheet kihlasivat lapsensa jo kehdossa, huolimatta siit?, voivatko he sitte kypsyneemm?ss? ij?ss? pit?? toisistaan eli ei. Siten luonnollisesti syntyi monta onnetonta avioliittoa, mutta t?m? ei kuitenkaan liikuttanut avioliittosopimuksen tekij?iden vanhempia, jotka panivat painoa ainoastaan syntyper??n ja rikkauteen.

Juuri sellainen kihlaus sitoi nuoren ruhtinattaren Eleonora Sobieskin Sergo Panitzkyyn, josta rouva Martha hetki sitte oli puhunut palvelijoille. Kihlatut olivat ainoastaan kolme kertaa n?hneet toisensa, mutta heti ensi kerralla oli Eleonorassa her?nnyt ehdoton vastenmielisyys ruhtinas Sergoa kohtaan. Eik? h?n mitenk??n tahtonut vastenmielisyytt??n salata, ei edes iso-?idin ja kardinaalin l?sn? ollessa. He eiv?t olleet t?h?n asti mit??n sanoneet, mutta nyt kun ruhtinas tuli kohteliaasti kihlattunsa luo ja aikoi suudella h?nen k?tt??n, mutta Eleonora veti ?kki? k?tens? pois, lausui leskiruhtinatar ankarasti:

"Eleonora! ?l? unohda, ett? h?n on sinun kihlattusi!"

Nuori ruhtinatar kalpeni huomattavasti ja h?nen k?tens? vapisi, kun h?n vastenmielisesti ojensi sen. Mutta ruhtinas Sergon huulet olivat tuskin koskettaneet sit?, kun Eleonora tulisesti veti k?tens? takasin ja riensi kuin pelotettu karitsa pois huoneesta, ennenkun l?sn?olevat olivat ehtineet tointua h?mm?styksest??n ja ihmettelyst??n.

"?lk?? pahastuko h?nen sopimattomasta k?yt?ksest??n nykyhetkell?", sanoi rouva Martha parhaansa mukaan koettaen salata harmiaan. "Teid?n saapuessanne oli meill? vakava keskustelu, ja luultavasti teid?n ?kkin?inen tulonne h?mm?stytti h?nt? siin? m??rin ett? h?n riensi pois. H?nh?n on viel? niin nuori", jatkoi vanhus onnistuen huultensa ymp?rille saamaan sovituksen hymyn, "pari vuotta lis?? vaan, niin kyll? h?n varmaankin on toisellaisessa mielentilassa".

Ruhtinas Sergo kumarsi syv??n, samalla purren huuleensa. H?n oli kyll? ennenkin huomannut, kuinka ep?suosiollinen Eleonora oli h?nt? kohtaan. Mutta h?n ei siit? puhunut nyt mit??n, vaan suuteli kunnioittavasti vanhan leskiruhtinattaren k?tt?, jonka j?lkeen h?n istuutui akkunan viereen, sormillaan naputtaen marssia, joka oli selv? todistus niist? tunteista, jotka h?nen sis?ss??n liikkuivat.

Sisar ja veli olivat pian syventyneet keskustelemaan p?iv?n tapahtumista, ja leskiruhtinatar sai nyt kuulla kauan odottamansa tiedon, kenet Kaarle XII oli m??r?nnyt Augustin seuraajaksi Puolan valtaistuimelle.

Stanislaus Leczinskin nime? lausuttaessa vet?ytyi leskiruhtinattaren otsa syviin ryppyihin. Kiivaasti tarttui h?n veljens? k?teen ja kuiskasi h?nen korvaansa liikutetulla ??nell?:

"Vastusta t?t? nimityst? niin paljo kuin voit. Sin? tied?t, etteiv?t Leczinskin ja Sobieskin suvut ole koskaan katsoneet toisiaan lempein silmin".

"Mutta kuningas sanoo, ettei h?n tunne ket??n jalompaa puolalaista", virkkoi kardinaali vitkaan.

"Ei ket??n", huudahti leskiruhtinatar nousten yl?s ja heitt?en samalla silm?yksen veljeens?. "Ei ket??n! ?h! Miss? sitte h?nen silm?ns? ovat! Etk? sin?..."

Kardinaali asetti samassa k?tens? sisarensa huulille, samalla kun h?n heitti merkitsev?n sivusilm?yksen akkunaa kohden, jonka luona ruhtinas Sergo oli. "Kahdenkesken", sanoi h?n.

"Niin", kuiskasi ruhtinatar, joka ymm?rsi kardinaalin viittauksen, "huomen-aamuna rukoushuoneessani".

Siskokset erosivat sen j?lkeen ja meniv?t kumpikin huoneeseensa. Ruhtinas Sergo j?i edelleen akkunan viereen, rummuttaen sormillaan kiivasta marssia. Vihdoin n?hdess??n Eleonoran menev?n linnankartanon poikki, riensi h?n ulos pitkin leveit? rappuja, mutisten itsekseen:

"Itsep?inen ja omavaltainen h?n on, mutta viel? ovat, taivaalle kiitos, vanhat lakimme voimassa, ja niiden mukaan h?nen t?ytyy tulla minun omakseni".

Kardinaali Primaksen vanha palvelija, harmaapartainen Czary, oli onnettomuudekseen v??nn?ht?nyt jalkansa, kun h?n ollessaan seikkailuretkell? l?hiseuduilla, oli nousemassa hevosen selk??n seuratakseen herraansa. Hevonen, joka ei ollut tottunut uuteen ratsastajaansa, heitti Czaryn muitta mutkitta maahan ja nelisti suoraa p??t? Ruotsin voitokkaita joukkoja vastaan, mitk? sen sitte ottivat kiinni.

Ja siin? virui nyt Czary kiroten loukkaantuneine jalkoineen, voimatta p??st? niin minnek??n. Pieninkin liike pakotti tuskasta huutamaan.

"Nyt ne koirat tulevat!" mutisi h?n itsekseen, kun h?n n?ki ruotsalaisten l?hestyv?n, "oi jos voisin paeta!"

Anders Kaski, joka samalla l?hestyi, kuuli Czaryn voivotukset.

"Tuon miehen kanssa on varmaankin huonosti", virkkoi h?n kumartuen puolalaisen yli. "Kuinka on laitasi?"

Czary, joka ei ollut ymm?rt?vin??n ruotsia, osotti ??neti jalkaansa.

Anders tarttui jalkaan kiinni, mutta hellitti siit? heti, kun puolalainen alkoi hirve?sti ulvoa. Kun pahin tuska oli ohi, katsoi Czary parhaaksi antautua ruotsalaisen vaalittavaksi.

"Vasen jalkani on v??nn?ht?nyt", sanoi Czary.

"V?h?t siit?", tuumi Kaski. "Minun on sek? k?teni ett? jalkani v??nn?ht?neet, ja kuitenkin olen viel? kokonainen".

"?l? j?t? minua t?h?n makaamaan", rukoili Czary onnettomalla ??nell?.

"Min? olen kardinaali Primaksen palvelija ja..."

"Ahaa", keskeytti Kaski, joka oli kuninkaan usein kuullut sanovan, ett? h?n mist? hinnasta tahansa tahtoisi saada kardinaalin valtaansa, "sin? saat kait tehd? seuraa toisille vangeille".

T?ll? odottamattomalla tavalla tuli Czary ruotsalaisten leiriin. Niin ei h?n ollut odottanut seikkailun p??ttyv?n, mutta h?d?ll? ei ole lakia, h?nen t?ytyi taipua kohtaloonsa, tahtoi h?n sitte eli ei.

Kun Kaarle XII hetkist? my?hemmin k?vi vankeja katsomassa, osotti h?nen seurassaan oleva v?nrikki Kaski Czarya lausuen:

"H?n on itse sanonut olevansa kardinaalin palvelija".

Aluksi ei Czary tahtonut sanoa, mit? h?n tiesi kardinaalin matkasta t?m?n j?tetty? saksilaisen leirin. Mutta kun kuningas mit? vakavimmin uhkasi hirtt?? h?net jo saman tunnin kuluessa, l?hti h?nest? irti, ett? kardinaali luultavasti oli matkannut sisarensa maatilalle.

"Mik? sen nimi on?" kysyi Kaarle kuningas.

"Rajzac", vastasi Czary empim?tt?.

"Ja miss? se sijaitsee?"

Nyt Czary vaikeni. Mutta heitt?ess??n silm?yksen v?nrikki Kaskin uhkaavaan muotoon, alkoi Czaryn kieli j?lleen liikkua kannittimissaan.

Kun kuningas astui ulos tuosta puolittain rappeutuneesta puuladosta, jossa vankeja tilap?isesti s?ilytettiin, sanoi h?n Anders Kaskille:

"Valitse sata parasta ratsastajaa ja katso, ett? he ovat kunnossa puoliy?n aikaan".

V?nrikki, joka huomasi, ett? t?ss? oli erinomainen seikkailu kysymyksess?, rohkeni hetkisen ep?ilty??n kysy?:

"Min? saan kait seurata mukana?"

"Tietysti", vastasi kuningas yst?v?llisesti ny?k?ten, jonka j?lkeen h?n pitkin askelin poistui.

"Niin, tietysti", virkkoi my?s ohikulkeva toveri, joka oli kuullut Kaskin kysymyksen ja kuninkaan vastauksen, "miss?p? kauha olisi, ellei padassa".

V?nrikki, joka aina rakasti onnistunutta pilaa, vaikka se lausuttiin h?nen omallakin kustannuksellaan, nauroi syd?mellisesti toverin puheelle.

"Se sattui naulaan", sanoi h?n. "Seuraatko mukana?"

"Tietysti, mihink? matka?"

"Ajamme kardinaaleja takaa".

"Aluksi ainoastaan yht?. Ehk? sitte l?yd?mme useampia. Puolalaiset kardinaalit ovat kuin j?niksi?, katsos kukaan ei tunne heid?n kulkureittej??n. Ha, ha, ha!"

Kun keskiy?n varjot heitt?ytyiv?t maan yli, ratsasti Kaarle kuningas satalukuisen hyvin asestetun ratsastajan etunen?ss? pitkin joenrantaa sinnep?in miss? Rajzac sijaitsi. Paykullin hajotetusta armeijasta ei n?kynyt j?lke?k??n, se oli kuin poispuhallettu. Ilman seikkailuja saapui ruotsalainen joukko Sobieskin sukutilalle hetkist? my?hemmin kuin Joseph leskiruhtinattaren vanha, uskollinen palvelija, oli kolmannen kerran tarkastanut muutamat valleille asetetut vahdit. P??st?kseen tarpeettomasti her?tt?m?st? linnan puolustusv?ke?, pys?htyi Kaarle kuningas tihe??n mets??n, mihin ei kuuvalo voinut tunkeutua lehtien l?vitse. Kauan ei h?n kuitenkaan voinut seisoa t?ss? toimettomana, vaan hiipi hiljalleen v?nrikki Kaskin ja ?skenmainitun toverin seuraamana tammiporttia kohden. Kullakin oli ase k?dess??n valmiina k?ytt?m??n sit? koko voimallaan.

Ainoaan portin edess? olevaan puista vapaaseen paikkaan oli viimeisten vuosikymmenien aikana ehtinyt kasvaa miehenkorkuisia pensaita joita ei leskiruhtinatar ollut katsonut tarpeelliseksi kiskotuttaa pois. N?iden varjossa onnistui kuningas seuralaisineen hiipim??n muutaman askeleen p??h?n portista, kun portilla oleva vahtimies huomasi heid?t.

T?ysikuu, joka t?ll? v?lin oli ehtinyt koko joukon korkeammalle, valaisi kirkkaasti n?it? kahta ruotsalaista ja heid?n urhoollista kuningastaan, antaen puolalaiselle oivan tilaisuuden ottaa tarkka t?ht?ys. Kaarle kuningas huomasi kuitenkin heti aseman vaarallisuuden. H?n juoksi sivulle ja oli kohta varmassa paikassa ihan portin vieress?. Seuralaisensa riensiv?t h?nen kintereill??n, ja t?m? tapahtui niinkuin on tapana sanoa "kreivin aikaan", sill? samassa laskeutui puolalaisen kiv??ri viistoon maata kohden ja siit? l?htenyt kuula hipasi Kaskin takin takapuolta.

"Olitpa aika vetelys, sin? unissak?vij?", ivaili v?nrikki n?ytt?en puolalaiselle pitk?? nen??. "Kyll?p? saat tiet??, mist? Taavetti olutta osti, jahka tulet alas".

Laukaus her?tti kaikki linnassa olevat el?v?t olennot syv?st? unestaan, ja joka nurkasta voi Kaarle kuningas kuulla huudon:

"Ruotsalainen on niskassamme! Aseisiin!"