Jutelmia

Rasmussenin perhe.

Gr?nlidin patrona Rasmussen oli mies, jota onni aina oli suositellut.

Paitse kaunista maataloa ja muutamia tuhansia taalareja korkoja, jotka h?n oli perinyt is?lt?ns?, nimismies Rasmussen-vainajalta, oli herra Rasmussenilla ollut sekin onni, ett? h?n oli saanut vaimon.

Koska t?m?n viimeksimainitun onnen voi melkein kuka tahansa saavuttaa, ja se useinkin asianhaarain mukaan pidet??n onnettomuutena, t?ytyy minun kiireimmiten lis?t?, ett? h?n oli saanut kiltin, hienon ja oivallisen vaimon, mik? ei satu joka miehen osaksi.

Paitse kaikkia n?it? hyvi? ominaisuuksia oli Rasmussenin matamilla viel? yksi, joka oikeastaan olisi ollut kaikkein ensiksi nimitett?v?: h?n oli hyvin sivistynyt.

H?n oli nimitt?in kymmenen vuotta ollut em?nt?piikana er??n amtmanni Falkin luona, mutta oli, naimisiin jouduttuansa, niin usein kertonut olleensa siell? seuranaisena, ett? h?n lopulta itsekin sen melkein uskoi.

Asia oli niin ett? h?n kahdeksantoista vuoden ik?isen? oli tullut amtmannin perheesen, ja n?m?, jotka olivat yst?v?llisi? ja suoraluontoisia ihmisi?, kohtelivat h?nt? paremmin sukulaisena kuin palvelijana.

H?n s?i heid?n p?yd?ss?ns? ja oli aina sis?ll? askareet ky?kiss? suoritettuansa, ja amtmannin tyt?r, joka oli paria vuotta nuorempi kuin neitsyt, oli hauskuudekseen v?liin olevinansa opettajatar ja antoi muutamia pisaroita omasta viisaudestansa tipahdella h?nellekin, ja neitsyt Pedersen, niinkuin h?nt? siihen aikaan nimitettiin, p??si niinkin pitk?lle opissa, ett? taisi lausua franskankieliset nimet romaneissa, soitti "Ukko Noaa" ja er?it? muita helppoja kappaleita pianolla ja lauloi koko joukon lauluja - muun muassa pari italialaistakin - yht? ep?tarkasti kuin neiti Falk itse, eik? enemp?? voinutkaan vaatia em?nt?piialta.

H?n l?heni jo pitkin askelin naimattomille naisille niin kovin peloittavaa kahdeksattakolmatta ik?vuotta eik? yht??n kosijaa ollut viel? ilmaantunut; silloin tuli Rasmussen amtmannille pehtoriksi.

H?n alkoi heti niin innokkaasti neitsyen suloja ja keittotaitoa ihaella, ett? h?n jo er??n? p?iv?n? kys?si t?lt?, tahtoisiko h?n ruveta elinajaksensa h?nen em?nn?itsij?ksens?, ja neitsyt antoi my?nt?v?n vastauksen.

Rasmussen oli varakas, kaunis nuori mies, ja ainoa vika, jonka neitsyt h?ness? saattoi l?yt??, oli ett? h?nen nimens? oli Rasmussen.

H?n oli nimitt?in aina uneksinut saavansa muuttaa arkip?iv?isen nimens? Pedersenin joksikin oikein ylh?iseksi tahi ainakin joksikin, jolla ei olisi tuota inhoittavaa alhaisoa osoittavaa p??tett? "sen".

Mutta kun on em?nt?piikana ja ik?? kahdeksankolmatta vuotta, ei saa niin liioin saivarrella miest? valitessa, etenkin kun ei ole useita valittavissa.

Siksip? neitsyt Pedersen aivan lyhyen mietint?ajan per?st? p??tti tehd? herra Rasmussenin onnelliseksi antamalla h?nelle k?tens? ja syd?mmens?.

Puoli vuotta my?hemmin kuoli vanha nimismies Rasmussen ja j?tti talon perinn?ksi pojallensa, ja "kun vuosi oli kulunut," niinkuin romaaneissa luetaan, tapahtui nuoren, Pedersenin? syntyneen, Rasmussenin matamin juhlallinen tulo Gr?nlidiin paikan uutena valtiattarena.

Kun valloittaja marssii sis??n, on vanha valtias tavallisesti pakoitettu v?istym??n tielt?, ja niin k?vi Gr?nlidiss?kin.

Vanha Rasmussenin matami, nimismiehen leski, vet?ytyi, murtunein syd?mmin ja kuljettaen mukanaan kymmenen kuormallista muuttokaluja, tielt? pois naapuritaloon Granholtiin, joka niinik??n oli ollut h?nen mies-vainajansa oma.

T??ll? oli h?nen m??r?, kuten katkerasti surevan lesken tulee ja sopii, viett?? loput elinp?iv?ns? yksin?isyydess?.

Rasmussenin matami oli ankara nainen, joka oli tottunut hallitsemaan sek? miest?ns? ett? taloa, eik? h?n milloinkaan ollut ajatellut mahdolliseksi ett? h?n tulisi pakoitetuksi luopumaan vallastansa.

Eip? koskaan ollut h?nen mieleens? joutunut, ett? h?nen poikansa saattaisi olla niin yksinkertainen ett? naisi, kun h?nell? oli niin j?rkev? ?iti taloa hoitamassa.

Ja jospa h?n vihdoin tekisikin sen, niin saattaisihan h?n kuitenkin l?yt?? naisen, joka paremmin sopisi h?nelle kuin sellainen, joka oli ollut seuranaisena tahi jonakin sellaisena eik? tietysti ymm?rt?nyt rahtuakaan oikeasta maataloudesta.

Suuresti murheissaan odotti siis vanha Rasmussenin matami mini?ns? tuloa Gr?nlidiin, ja t?m? h?nen murheensa muuttui aivan synk?ksi ep?toivoksi, kun mainittu nainen n?ytt?ysi olevansa ylh?is?mielinen olento vaaleassa hameessa, kultainen rannerengas vasemmassa k?siranteessa ja samanlainen helmist? oikeassa.

Vanha Rasmussenin matami otti siksi mini?ns? vastaan hyvin kylm?sti, kietousi arvollisuutensa vaippaan ja vet?ysi, kuten ennen on sanottu, pois tielt? Granholtiin, jossa h?n asettui vahvaan asemaan ja josta h?n joka p?iv? l?hetteli vakojia tarkastamaan vihollisen v?himpi?kin liikkeit?.

Ensimm?inen sanoma kertoi, ett? nuori Rasmussenin matami oli karkoittanut kaikki koreat mahongnypuitteiset kuninkaat, apostolit ja pyh?t neitsyet salista ynn? muutamat vetoarkut ja piirongit.

Vanha Rasmussenin matami pudisti murheellisesti p??t?ns? ja antoi, keskusteltua vihollisen kanssa, k?skyn osoittaa maanpaossa oleville kuninkaille, apostoleille ja pyhille neitsyeille vakinaiseksi olopaikaksi sein?t Granholtin salissa.

Toinen viesti ilmoitti, ett? valkoinen uudins?nky, joka ennen oli ollut salin etevin kaunistus, niinik??n oli saanut karkoitustuomion.

"Voi tuota petoa!" sanoi vanha matami itku??nin. "Siin? oli viisi pulsteria ja yhdeks?n p??nalustyyny?!"

H?n olisi varmaan yht? vieraanvaraisesti avannut huoneensa untuvapulstereille ja p??nalustyynyille kuin maanpaossa oleville kuninkaille, mutta h?n sai kuulla, ett? sek? s?nky ett? patjat olivat saaneet paikan Gr?nlidin vierashuoneessa, ja siksi sen t?ytyi j??d?.

Kolmas Jopinsanoma kertoi, ett? nuori matami oli ostanut vanhan pianon ja uudet huonekalut saliin.

Kun viesti tuli tuoden t?m?n uutisen, istui vanha Rasmussenin matami takan vieress? ja piti silm?ll? kermalla t?ytetty? kastrullia.

Kun t?m? hirmuinen sanoma soi h?nen korviinsa, j?ykistyi h?n aivan ja antoi kamalassa v?linpit?m?tt?myydess? kastrullin kiehahtaa yli, suureksi kauhistukseksi piioille ja suureksi iloksi kissalle.

"Vaimo vie h?net perikatoon!" huudahti eukko. "Ennenkuin vuosi on lopussa, on h?n kerj?l?inen."

Siit? pit?en ei vanha Rasmussenin matami kuitenkaan kuullut muuta kuin hyv?? mini?st?ns?. Asia oli niin, ett? nuori Rasmussenin matami ei suinkaan ollut niin mahdoton eli toisin sanoin niin kopea kuin milt? h?n tahtoi n?ytt??. H?n oli tottunut tekem??n ty?t? amtmannin talossa eik? h?n Gr?nlidiss?k??n istunut k?det ristiss?.

H?n puuhaili aamusta iltaan ky?kiss? ja kellarissa - lyhyesti sanoen, oli koko viikon em?nt?piikana, ja ainoastaan sunnuntaisin tahi kun oli vieraita, tuli seuranainen n?kyviin. T?m?n uutteruutensa ja hyv?n j?rjestyksens? kautta saattoi h?n talouden Gr?nlidiss? aivan oivalliselle kannalle.

T?m? vaikutti paljon anopin lepytt?miseksi, joka ei suinkaan ollut v??ryytt? rakastava eik? paha. Jopa h?n meni niinkin pitk?lle, ett? h?n puolusteli mini?t? uusien huonekalujenkin suhteen.

"Eik? oikeastaan ollutkaan niin kummallista, ett? Maria tahtoi uudet," sanoi h?n, "sill? vanhat olivatkin todella huonot, ja Rasmussenilla on varaa ostaa uudet. Ja mit? taas tuohon pianoon tulee, niin se on oikein hieno huonekalu talossa pit??, kun ei vaan menetet? koko aikaa sen soittamiseen."

Perhe lis??ntyy.

Vuoden kuluttua tapahtui kuitenkin jotakin, joka enemm?n kuin mik??n muu vaikutti vanhan Rasmussenin matamin l?hent?miseksi vastanaituihin, vaikka se samalla antoi aihetta pit?m??n riitaa yh? vireill? anopin ja mini?n kesken.

Nuori Rasmussenin matami synnytti nimitt?in tyt?n, jota is? ja mummo jo jotenkin nuorena, nelj?n p?iv?n i?ss?, pitiv?t oikein ihmeen? mit? ?lyyn ja ymm?rrykseen tuli.

Rasmussen v?itti tyt?n parkaisevan, kun h?n sanoi "puh!" ja hymyilev?n, kun h?n sanoi "ti-tuu!"

Vanha Rasmussenin matami, joka vastaiseksi oli asuttunut Gr?nlidiin mini?n sairauden aikana, k?veli edestakaisin lattialla tuuditellen pienoista k?sivarsillaan, ja lauloi ??nell?, joka soi kuin torninvartian:

"Nuku, syd?nk?pynen!

Nuku, kun ma laulelen."

Rasmussen kuunteli laulua my?nt?v?sti ny?k?ytt?en p??t??n, ik??nkuin h?n olisi tahtonut siten osoittaa kaikesta syd?mmest? samaa toivovansa.

"Anna minun kantaa h?nt? v?h?sen," pyysi h?n.

"Ota h?net kaikin mokomin varovasti ?l?k? vaan pudota h?nt?," varoitteli mummo ja antoi h?nelle lapsen, ik??nkuin se olisi ollut munanyytti.

"Kenenk? n?k?inen h?n oikeastaan onkaan?" kysyi is? katsellen tyt?rt?ns? ihastunein silm?yksin.

"H?n on sinun n?k?isesi," vakuutti eukko. "Eik? niin paljon sinun kuin is?si, Rasmussen vainajan," lis?si h?n syv?mielisesti ja kunnioitti nimismiehen muistoa syv?ll? huokauksella.

"Ti-tuu!" sanoi Rasmussen veitikkamaisesti.

Hymyilyn sijasta parkasi pienoinen aika tavalla.

"Sit? odotin juuri," sanoi vanha matami nuhdellen. "Et sin? osaa lapsia hoitaa. Tule minulle, sin? Olina," sanoi h?n ja ojensi k?tens? lasta kohti.

"H?n ei ilmoisna ik?n? ole saapa nimekseen Olinaa," lausui nuori

Rasmussenin matami n?rk?styen.

H?n oli koko ajan maannut vaiti ja seurannut lasta silmill??n, mutta n?ki nyt olevan syyt? yhty? puheesen.

"Mink? h?n muutoin saisi nimeksi?" kysyi mummo. "Eik? ole sek? h?nen is?ns? ett? vaarinsa nimi Ole, ja enk? min? itsekin ole ristitty Olina Petrinaksi? Luulisinpa ettei h?nell? ole ket??n l?heisemp?? kenenk? nimen saisi."

"H?nen nimens? on oleva Tekla Aurelia Falk-Rasmussen, kirjoitettuna v?liviivan kanssa," virkkoi ?iti ja vaipui v?syneen? takaisin patjoille.

Mutta pikku Tekla tahi Olina, tahikka mik? h?nen nimeksens? nyt tulisikaan, parkui parkumistaan ja h?iritsi siten v?ittely?.

Kuukaus my?hemmin oli pienoinen ristitt?v?, ja neiti Tekla Falk, amtmannin tyt?r, oli my?skin kutsuttu olemaan l?sn? t?ss? juhlallisessa toimessa.

Kuitenkaan ei ollut viel? nimest? sovintoa syntynyt. Vanha Rasmussenin matami oli aikoja sitten palannut takaisin Granholtiin, mutta k?vi usein Gr?nlidiss?, ja joka kerta kun h?n oli siell?, syntyi tavallisesti kina siit?, mik? ei kuitenkaan konsaan mihink??n p??t?kseen johtanut.

Rasmussen itse pysyi aina puolueettomana. H?n kunnioitti suuresti molempia asianomaisia eik? uskaltanut sen vuoksi lausua ajatustaan kumpaisellekaan.

Ylimalkaan tahtoi h?n kuitenkin melkein aina mit? h?nen vaimonsa tahtoi; mutta kuitenkaan ei saa luulla ett? t?m? oli mik??n hirmuvaltias.

Tosin l?ytyi niit?kin, jotka sit? v?ittiv?t, mutta se oli pelkk?? panettelua.

Er??n? p?iv?n?, kun eukko ei ollut pitk??n aikaan siell? k?ynyt, k?ytti nuori Rasmussenin matami tilaisuutta kehoittaaksensa miest??n l?htem??n pappilaan ja pyyt?m??n lapsen kastamista.

Kun Rasmussenin oli vaikea muistaa nimi?, kirjoitti h?nen vaimonsa somilla kirjaimilla Tekla Aurelia Falk paperille.

Rasmussen pani sen muistikirjaansa ja muistikirjan lakkariin ja meni sitten yl?s omaan kamariinsa v?h?n siistim??n itse?ns?, renkipojan valjastaessa uusien k??sien eteen.

H?nen sit? juuri tehdess? tuli vanha matami pihaan.

"L?hteek? Rasmussen kyl??n, Hannu?" kys?si t?m?.

"L?htee, h?n menee pappilaan kirjoituttamaan lasta kastettavaksi," vastasi Hannu.

Rouva puri huulet yhteen ja astui saliin. T??ll? kohtasi h?n mini?ns?.

"Hyv?? p?iv??, lapsukainen," sanoi vanha Rasmussenin matami yst?v?llisesti.

"Jumal'antakoon, anoppi," sanoi nuori Rasmussenin matami kasvot niin kauhistuneen n?k?isin?, juuri kuin nimismies-vainaja olisi tullut toisesta maailmasta toimittamaan ry?st?? talossa.

"T?n??n on kauhea helle," sanoi vanha matami huomaamatta, kuten n?ytti, mini?n h?mmennyst?.

"Hirmuinen helle," huokasi nuori matami. "Ettek? heit? pois hattuanne?"

"En, kiitos vaan. Tulen kaupungista ja olen matkalla oikop??t? kotia."

"Nyt olen valmis," sanoi Rasmussen astuen huoneesen.

"L?hdetk? minne?" kys?si h?nen ?itins?.

"H?n menee pappilaan," sanoi nuori vaimo ep?toivoisen rohkeudella, p??tt?en taistella viimeiseen saakka.

"Se oli hyv?, sitteh?n p??sen samalla hevosella kotia. Mutta ensin t?ytyy minun suudella pienoista."

"H?n nukkuu," sanoi ?iti.

"No niin, j??k??n sitten toistaiseksi. Tule nyt, Ole, ei sinun tarvitse minua odottaa," lis?si h?n ja meni ulos.

Kun ?iti ja poika olivat nousseet k??seihin, sanoi nuori matami:

"Nyt olemme m??r?nneet h?nen nimens?."

"Minun puolestani saat kernaasti antaa h?nelle vaikka Bismarckin nimeksi," sanoi vanha Rasmussenin matami n?re?sti, ja he l?ksiv?t.

"Vihdoin sain tahtoni perille," sanoi nuori matami ja katsoi heid?n j?lkeens?. "H?n oli tosin suutuksissaan, mutta tyyntyi kuitenkin n?hdess??n ettei ollut apua mist??n yrityksist?."

Mutta Rasmussenin hepo kiid?tti pappilaan, joka oli puolitiess?

Granholtista Gr?nlidiin.

Kun he joutuivat perille, sanoi vanha matami: "Hevosen sidomme kiinni t?nne pihaan. Min? poikkean my?skin pappilaan, sill? minulla on my?skin v?h?n puhuttavaa rouvan kanssa."

"En mill??n ehdolla tohdi j?tt?? nuorta, virkkua hevosta yksin t?nne," sanoi Rasmussen. "T?ytyy kutsua renkej? katsomaan sit?."

"N?eth?n ett? kaikki v?ki on alhaalla pellolla," sanoi h?nen ?itins?.

"Mutta enk? min? voi toimittaa asiaasi, kun sin? pid?t hevosta?"

"Miks ei, on vaan sanottava papille, ett? tahdon tytt?rievun kastetuksi ensi sunnuntaina, ja annettava h?nelle n?m? 20 kruunua ja t?m? paperi, jossa on lapsen nimi."

"Voinhan min? sen aivan hyvin toimittaa."

"Mit? sanotte nimest??" kys?si poika levottomasti.

"Min? sanon, ett? kun lapset saavat tahtonsa perille, eiv?t he itke." Lausuen t?m?n oraakelivastauksen laskeusi ?iti alas rattailta ja meni pappilaan.

Kotvasen kuluttua palasi h?n takaisin.

"Pappi l?hetti terveisi? ja k?ski kiitt?m??n rahasta ja sanomaan, ett? h?n on valmis kastamaan vaikka kymmenen lasta sinulle, jos vaan tahdot. Olisi itsekin tullut ulos kiitt?m??n sinua, mutta kun h?n parast'aikaa tutkisteli saarnaansa sunnuntaiksi, arvelin ettei maksanut vaivata itse?ns?."

"Ei, h?nen ei tarvinnut laisinkaan," sanoi Rasmussen syd?mmen pohjasta mieliss??n ?idin sovinnollisesta mielialasta ja ett? asia nyt oli parhaassa sovussa perille saatettu.

Risti?isiksi m??r?tty p?iv? saapui.

Vanha Rasmussenin matami, jonka tuli kantaa lapsi, ja neiti Falk, jonka piti olla kummi, olivat aikoja sitten matkustaneet pienokaisen kanssa.

Tekla neiti ei olisi saapa tiet?? lapsen nime? ennenkuin kirkossa. "Se on oleva odottamatonta h?nelle," sanoi nuori Rasmussenin matami.

Kirkkoaika oli jo ohitse, ja nuori matami istui kalpeana ja vieh?tt?v?n? salissa, puettuna vaaleaan sitsihameesen ja kirjaompeluinen aamumyssy p??ss?, odottaen kummeja kirkosta tulevaksi.

Vihdoin kuului vaunut tulevan, ja heti sen j?lkeen astui vanha Rasmussenin matami riemusta loistavana sis??n ja laski pienoisen vastakastetun ?idin syliin.

"Kas niin," sanoi h?n voittoriemuisena, "suutele nyt pikku Olinaasi."

"Olina!" huudahti ?iti kauhistuneena.

"Niin Olina, min? puhuin itse papin kanssa."

"Julma ihminen," nyyhkytti ?iti, "en sadasta talarista olisi tahtonut h?nt? siksi kastetuksi!"

"No, nyt sinun kuitenkin t?ytyy tyyty? siihen," sanoi anoppi ja pani nelj? sadankruunun seteli? huolellisesti k??rittyn? valkoiseen paperiin p?yd?lle. "N?m? on Olina saapa; vaan jos h?nen nimekseen olisi tullut Aurelia, ei h?n olisi saanut muuta kuin tavallisen kumminlahjan."

Nuori Rasmussenin matami s?ps?hti. Punainen vetolaastari, sadankruunun setelit, alkoi vaikuttaa lievent?v?isesti h?nen haavoitettuun ?idinsyd?mmeens?. Mutta kuitenkin h?n vaan yh? itki ja mietiskeli, eik? nyt olisi sovelias tilaisuus saada suonenvetokohtausta.

"Kuules nyt, Maria, ole j?rkev? ja tyynny," sanoi vanha matami. "Joko saat, n?et, useampia lapsia tahi et saakaan useampia lapsia."

Kun t?m? oli kiist?m?t?n tosiasia, ei nuorella vaimolla ollut mit??n sit? vastaan muistuttamista.

"Jos saat useampia lapsia, olen p??tt?nyt, ett? Olinasta tulee minun oma tytt?ni ja h?n saa peri? Granholtin ja kaikki mit? j?lkeeni j?t?n. Ja vaikka h?n j?isikin ainoaksi lapseksi ja Gr?nlidin perij?ksi, lienev?t kuitenkin Granholt ja kolikkoni hyv?t lis?n?."

Nuorella Rasmussenin matamilla ei ollut t?t?k??n vastaan mit??n muistuttamista.

"Mutta niin paljon vaadin min?, ett? h?nell? ensinn?kin on kristillinen ja siivo nimi, ja ett? h?net toiseksi on kasvatettava niin, ett? h?n sopii siihen asemaan, johon h?n joutuu, ja jos sin? rupeat panemaan liian paljon herrasoikkuja tyt?n p??h?n, kyll? min? ne h?nest? otan pois. Nyt olen sanonut ajatukseni, ja sen mukaan saat k?ytt?yty?. Jollet noudata sit?, teen h?net perinn?tt?m?ksi."

Nuori Rasmussenin matami ajatteli itsekseen, ett? joukottainkin ?itej? varmaan ilolla antaisi tytt?rilleen nimeksi Olinan, jos he vaan sen kautta saisivat hankkia heille 50,000 kruunun perinn?n.

H?n ei n?ytt?nyt siis olevansa min??nk??n kepposesta ja p??tti j?tt?? suonenvetokohtauksen toiseen er??n.

Ludvig-serkku tulee Gr?nlidiin.

Kahdeksantoista vuotta oli kulunut siit? p?iv?st?, jolloin patrona

Rasmussenin esikoinen ja samalla ainoa lapsi muorinsa itsep?isyydest?

sai tuon plebejisen nimen Olina, ja paljon on siit? ajasta muuttunut

Gr?nlidiss?.

Uudet huonekalut ovat k?yneet vanhoiksi, ja samoin on Rasmussenin laita.

H?n l?henee tuntuvasti viisikymmenlukua ja p?iv? p?iv?lt? k?y h?n lihavammaksi.

Samoin on h?nen vaimonsakin laita, pulleaa ja py?re?? Rasmussenin rouvaa - h?n on nimitt?in uudenmuotisen arvo-asetuksen mukaan kohonnut rouvaksi - on vaikea tuntea entiseksi hienotunteiseksi ja kalpeaksi matamiksi.

Pikku Olinasta oli tullut kukoistava neito.

Ainoa melkein muuttumaton on vanha Rasmussenin matami ja vanha piano.

Kumpaisellakin on edelleen sama kankea, kulmikas, vanhanaikuinen, mutta kuitenkin kunnioitusta her?tt?v? ulkomuoto kuin ennenkin, eik? aika n?y vaikuttaneen v?hint?k??n muutosta heiss?, vaikka vanha Rasmussenin matami on jo noin 70-vuotias.

Olina eli Liina, kuten Rasmussenin rouva h?nt? aina nimitt??, ei laisinkaan ole mik??n kaunotar, vaan mit? yleiseen sanotaan "sangen suloinen tytt?."

H?nell? on yst?v?llinen sininen silm?pari ja hyv?nsuopeat, kukoistavat kasvot, joita vaaleankeltainen tukka reunustaa, jaettuna keskelt? otsaa ja k?herrelty somiksi korkkiruuvimaisiksi kihariksi ymp?ri koko p??n.

N?m? kiharat olivat Rasmussenin rouvan lemmekk?iden k?sien ty?t?.

H?n oli nimitt?in aina uneksinut, ett? h?nen pikku Liinastansa tulisi "kultakiharainen" keijukaisolento; mutta kun Olina oli jo kuuden vuoden vanha eik? h?nen vaaleankeltainen tukkansa viel? osoittanut v?hint?k??n kiharittumisen taipumusta, p??tti hell? ?iti taitavien k?siens? kautta saada aikaan, sen mink? luonto niin julmasti oli kielt?nyt h?nen armaalta lapseltansa, ja Olinan t?ytyi sen vuoksi maata joka y? papiljotit tukassa.

Er??n? kauniina suvip?iv?n? seisoi Rasmussen tomutakki yll? ja piiska k?dess? salin ovella.

"Joudu nyt pian valmiiksi, Liina, muutoin tulee h?yrylaiva kaupunkiin aikaa ennen meit?," sanoi h?n.

"En saa hattuani oikein soveltumaan," sanoi Olina, joka seisoi peilin edess? sovitellen hattua pallopy?re??n p??h?ns?.

"Anna minun auttaa," sanoi h?nen ?itins? ja nousi sohvalta. "Kas niin, nyth?n se sopii. Voi kuinka se pukee sinua hyvin! Ja jollei Ludvig-serkku ihastu sinuun heti sinut n?hty?ns?, niin olisipa kumma. Kuules, Rasmussen," sanoi h?n, k??ntyen miehens? puoleen, "kotimatkalla saatat kyll? ajaa Skovh?in ohitse."

"Onko sinulla sitte asiaa Donnerin rouvalle, mamma?"

"Eip?, mutta minusta olisi hauskaa, jos h?n saisi n?hd?, ett? meid?n taloon tulee nuori herra, sill? sitten olen varma siit?, ett? h?n ja joku tytt?rist? lent?? t?nne huomisp?iv?n?. Muutoin saattaisi olla sangen hauskaa n?ytt?? kopealle Donnerin Amalialle Liinan uutta hattua ja beduinikappaa, niin saa h?n jotakin josta suuttua."

"No niin, koska sit? tahdot, mamma, niin voinhan sen kernaasti tehd?."

"No, laittautukaa nyt vaan matkalle. Hyv?sti, hyv?sti," huusi h?n vaunujen vy?riess? alas tielle p?in. "Sido nen?liinasi hatun suojaksi, lapsikulta, ettei kukkanen tomuunnu."

Rasmussenin rouva k?veli ajatuksissa ja j?rjesteli huoneessa.

"Onpa kuitenkin oikein hauskaa ett? Donnerin rouva tulee t?nne huomenna," sanoi h?n. "Tosin on h?n hirmuisen vastenmielinen, mutta sitten voi kuitenkin Ludvig n?hd? ett? me seurustelemme sivistyneitten eik? raakain talonpoikain kanssa." -

Skovh?iss?, jossa jaloarvoinen kapteeni Donner asui rouvansa, kuuden tytt?rens? ja kahden poikansa kanssa, vallitsi ehtoop?iv?ll? sangen vilkas mielentila.

Amalia, Aurora, Konstance ja Klara neidet, kapteenin nelj? t?ysikasvuista tyt?rt?, sek? kotiopettaja, jumaluusopin kandidaatti Klossing, Amalian sulhanen, seisoivat ruokasalin akkunoissa ja katselivat alas tiellep?in.

"Mamma, mamma!" huusi Klara neiti. "Tuolla tulee Rasmussen ja Olina ajaen kaupungista, ja heill? on vieras herra mukanansa."

Donnerin rouva sy?ks?hti huoneesen.

"Vie Helga ja Fanny lastenkamariin, ettei vieraat saa heit? n?hd?," k?ski h?n nopeaneuvoisena kuin tavallisesti lastenpiikaa astuessaan sis??n.

Kaksi pient? olentoa, ylt'ylt??n liassa, survastiin ulvovina lastenkamariin.

Heti sen j?lkeen tuli Rasmussenin nelipy?r?iset ajaen pihaan.

Etu-istuimella istui Rasmussen, ja takaistuimella olivat Olina ja er?s kaunis herra ylioppilaslakki p??ss?, pincenez nen?ll? ja plaidi hartioilla.

Kaikki kolme tervehtiv?t sis??n, ja Donnerin rouva ja tytt?ret ny?kkiv?t p??ll??n kuin kiinalaiset ep?jumalankuvat.

"N?itk? mimmoisen kukkaisvasun Olina on saanut p??h?ns??" kysyi Klara neiti.

"H?n ei tarvitsisi muita ruusuja kuin ne kaksi pionia, jotka h?nell? on lihavilla kasvoillaan," sanoi Amalia.

"Hi-hi-hii," nauroi jumal. kand. Klossing.

H?n nauroi aina, kun Amalia neiti oli sukkela, ja kandidaatin mielest? oli h?nen morsiamensa melkein aina sukkela, ja siksi nauroikin h?n melkein aina.

"No, siin? olet todellakin oikeassa, Amalia kulta," nauroi rouva. "H?n on oikea talonpoikaisruusu."

"Ja niin olevinaan kuin tuo nuori herra n?ytti olevan," jatkoi neiti. "H?n luuli varmaankin olleensa jotakin, siksi ett? h?n on saanut ylioppilaslakin ja viiksen alut."

"Hi-hi-hii," nauroi jumal. kand. Klossing.

"?l?p?, Amalia, en pid? laisinkaan siit?, ett? puhut pahaa ihmisist?, joita et edes tunnekkaan," sanoi rouva vakaasti.

Donnerin rouvalla oli ankarat perusaatteet. H?n ei voinut k?rsi? pahaa puhuttavan ihmisist? - nimitt?in jos he olivat miehi?.

Olihan h?n kuuden naimattoman tytt?ren ?iti.

"H?n oli niin suloinen," kuiskasi Aurora neiti.

"Aurora on pikiintynyt," huusivat sisaret kova??nisesti, ik??n kuin se olisi ollut jotakin aivan uutta, jota se ei suinkaan ollut, koska Aurora-neiti ylimalkaan piti kaikki nuoret miehet, jotka h?n n?ki, suloisina.

Donnerin rouva oli vaipunut ajatuksiin.

"Huomenna l?hden vierailemaan Gr?nlidiin," sanoi h?n.

"P??senk? mukaan! - P??senk?!" huusivat molemmat nuorimmat tytt?ret.

"Jos jonkun otan mukaani, otan Auroran; h?n istuu alinomaan kotona," sanoi rouva. "Tahdon tutkiskella asemaa," ajatteli h?n itsekseen; "jos h?nell? on hyv?t tulevaisuuden toiveet, kutsun h?net t?nne. On tosiaankin jo aika saada Aurora naitetuksi, muutoin voisi se helposti k?yd? liian my?h?iseksi. Klaralla ja Kostancella ei viel? ole niin kiirett?; heill? on viel? muutamia vuosia aikaa."

Mutta Rasmussenin hepo juoksi vilppaasti eteenp?in, ja kohta ajoivat matkamiehet Gr?nlidin pihaan.

Rasmussenin rouva seisoi hymyillen porstuvan ovella heit? vastaan ottamassa.

"Hyv?? p?iv??, hyv?? p?iv??, terve tullut Gr?nlidiin! Onpa sinusta tullut suuri. Toivotan onnea, kun olet saanut ylioppilaslakin."

Rasmussenin rouva vei voittoriemulla sisarensa pojan saliin ja k?ski h?net sohvaan istumaan.

"Nyt sinun t?ytyy saada kuppi kahvia vahvikkeeksi. Lienet varmaankin v?syksiss? matkasta ja pitk?st? tiest? kaupungista t?nne."

"En laisinkaan, vakuutan teille, etten laisinkaan ole v?syksiss?.

Matkustus on perinvastoin virkist?nyt minua. Maailma on niin ihanaa."

"Luulenpa todellakin ett? teitittelet minua. T?ytyneeh?n meid?n, jotka olemme niin l?heist? sukua, kaikkien sinutella toisiamme. Ah niin, onpa niit? aikoja siit? kun n?imme toisiamme. Kun viimeksi olit Gr?nlidiss?, et ollut muuta kuin kuuden vuoden ik?inen, ja nyt olet yli kahdenkymmenen."

"Olemmehan melkein koko ajan asuneet Trondhjemissa," vastasi Ludvig. "Me muutimme Kristianiaan vasta kaksi vuotta sitten, kun is?ni kuoli ja minun t?ytyi sinne ylioppilastutkintoa varten."

"Kuinka sent??n aika kuluu," jatkoi Rasmussenin rouva. "Muistan niin hyvin, kun vanhempasi meniv?t kihloihin: se tapahtui ummelleen kahta vuotta ennen kuin min? tulin Rasmussenin tuntemaan."

"Niin, pappa oli silloin saanut paikan er??sen kouluun Trondhjemiss?."

"Aivan oikein. He tulivat silloin vieraisille amtmanni Falkille, jonka perheess? siihen aikaan olin seuranaisena, ja niin pyysi amtmannin rouva heid?n j??m??n p?iv?llisille. Muistan sen, ik??nkuin se olisi ollut eilen," pitkitti Rasmussenin rouva suloisella surumielisyydell?. "Meill? oli saagosoppaa ja uudestaan l?mmitetty? vasikanpaistia. P?yd?ss? istuissamme sanoi amtmanni: Juokaamme nyt kihlattujen malja. Mene kellarista hakemaan pullo viini?, Maria. Niin - sill? he eiv?t milloinkaan sanoneet minua neiti Pederseniksi," selitti rouva.

"Ei, ei milloinkaan," vakuutti Rasmussen naivisti. "Joko he sanoivat vaan Maria, tahi my?skin sanoivat he neitsyt."

Ylioppilas puri huuliinsa ja Rasmussenin rouva ei ollut kuulevinaankaan t?t? viimeist? huomautusta.

"Kuinka ?itisi tulee toimeen?" kysyi h?n Ludvigilta.

"Kiitos, sangen hyvin," vakuutti t?m?, vaikka h?n kuitenkin mieless?ns? mietiskeli, lieneek? oikeastaan sellainen toimeentulo hyv?ksi sanottava, kuin p?iv?llisruoka haetaan kahdeksalla killingill? h?yryky?kist? ja sy?d??n vesivelli? joka ilta.

Heti sen j?lkeen noustiin p?yd?st?, ja ylioppilas meni yl?s huoneesensa purkamaan kapineitansa toisten ryhtyess? talousaskareihinsa.