Jaakoppi

Pari peninkulmaa j?rvest?, miss? maa hitaasti alkoi nousta tunturia kohden, olivat nuo pienet talot autioina ja hajallaan; ja alavat suot leveniv?t mustina ja rapakoisina hiukan ylemp?n? olevien kankaiden v?liss?, miss? lyhytt? kanervaa kasvoi isojen kivien ymp?rill?.

Tie oli yksi ainoa huolellinen k?rrynj?lki, joka luikerteli kivien ja m?tt?iden lomia, ja se kulki nyt samaa suuntaa kuin oli kulettanut sen ensimm?isen ajajan hevonen; eik? yhdenk??n hevosen - viel? v?hemmin yhdenk??n ajajan p??h?n ollut pist?nyt l?hte? viem??n rattaita toisille v?ylille, ulos t?st? huolellisesta k?rrynj?lest?.

Tiet? my?ten laskeutui alas isokasvuinen, tanakka talonpoikaispoika, tukka vaaleanpunanen ja naama kesakoissa. H?n kulki, kasvot, nuo isot ja untuvapartaiset kasvot k??nnettyin? luodetta kohti, merta kohti, kaupunkia kohti, ilta-auringon kultaista ruskoa kohti joka punotti kanervikossa ja veti pitk?n juovan veden rajaan saakka, tulvi leve?n? juovana alavalle l?nsi rannalle ja kimalteli kaitaisena juovana aina meren ulapalle, n?k?piirin perille saakka.

Auringon kulta heloitti h?nen vaaleansinisiss?, myh?ileviss? silmiss??n. Ja h?nen mielens? se oli t?ynn? kultaa sekin. H?n ei muuta ajatellut, ei muuta n?hnyt, h?n vaan kulki niinkuin olisi jo porkannut polviaan my?ten kullassa - kulki pohjoiseen p?in, kaupunkiin, tuohon kaupunkiin, joka oli t?ynn? kulta kolikoita, kulta kolikoita ja tytt?j?!

Ja kuitenkaan ei T?rres Sn?rtevold ollut n?hnyt paljon oikeata kultaa el?ess??n; muutamia kullatuita kehyksi? pappilan salissa, siin? kaikki. Vaan eilen oli h?n saanut kaksi oikeata kultarahaa el?inkauppiaalta, joka osteli sikoja englantilaisille.

T?rres vei kultapalat yksikseen luhtiin, puristi niit? kourassaan, helisti niit? varovasti rautanaulaan, haisteli ja purasi hiukan toista laitaan; ja koko y?n oli h?nell? ne mukanaan vuoteella, h?n pani poskensa alle taikka hieroi niit? vastakkain puoli horroksissa, kuullakseen olivatko ne siin? molemmat.

Seuraavana p?iv?n? oli h?n kuin uudesta syntynyt. H?n tahtoi hetipaikalla p??st? kaupunkiin, ja yksin.

H?n joka aina puheli kaupungista, mutta ei koskaan uskaltanut tulla mukaan, kun muut meniv?t markkinoille; h?n, joka aina oli s??st?nyt rahaa kaupunkimatkan varalle, mutta ei koskaan saanut tarpeeksi, h?n oli nyt kerralla valmis, eik? pid?tt?misest? puhettakaan. Kaikki rahansa pistettyin? pieniss? k??ryiss? sinne t?nne vaatteihin ruumiin ymp?rille astui h?n nyt alas tiet? pitkin iltap?iv?n paistaessa ja l?heni rantaa, josta toivoi p??sev?ns? venheell? yli rautatieasemalle toisella puolen veden.

Matkalipun hinnan kaupunkiin tiesi h?n; se oli suuri; mutta mahdotonta oli h?nen t?ss? kiihkossaan l?hte? kiert?m??nk??n ja kulkea puolitoista p?iv?? jalkasin. Venhekyydin oli h?n arvellut maksavan 25 ?yri?. Mutta kun h?n joutui niin pitk?lle, ett? n?ki isot kivet veden rajassa, miss? tiesi venheen olevan, pisti h?nen p??h?ns?, ett'ei sen omistaja Anders ehk? olekaan saatavissa. Silloin voisi h?n ottaa venheen ja soutaa itse itsens? toiselle puolelle; se ei tulisi mit??n maksamaan, sill? t?nne h?n ei en?? koskaan tule takaisin.

Kotona eiv?t olleet puhuneet juuri mit??n T?rresille, kun h?n sanoi l?htev?ns?. H?n oli aina yksin eik? suuresti muista v?litt?nyt. Talo oli aina lapsia t?ynn? ja vaivaishoidon portaalla. T?rres ei ollut vanhin poika, mutta teki ty?t? taloon ja hoiti omia asioitaan siin? sivussa.

Jo ihan nuoresta alkaen oli h?nell? ollut tavaton onni sikakaupoissa. Aina saivat h?nen sikansa enimm?t porsaat ja jos niit? katosi metsiin, ei h?nen porsaansa olleet koskaan kadonneiden joukossa. Mutta ei h?n kuitenkaan ollut tyytyv?inen; h?n kulki ja valitti, ett'ei t?st? tule mit??n. Ja vaikka h?n olisi myynyt kuinka hyv??n hintaan tahansa, ei kukaan voinut huomata, ett? h?nell? oli rahoja. Hiljaa ja murjottaen oleskeli h?n siell? miss? muutkin ja kasvoi hitaasti.

Mutta kun h?n nyt laskeutui alas viimeist? m?ke? kultaisen auringon kimaltaessa edess??n veden pinnalla, tulvahti tuossa nuoressa talonpoikaispojassa ennen tuntematon voima. H?nell? ei ollut laukkua eik? matkasauvaa; mutta h?nen piti saada jotakin k?teens? ja niin otti h?n kaksi py?re?t? kive? tiepuolesta - toisen toiseen k?teens?. Niit? iski h?n vastakkain niin kovasti kuin voi ja lauleli: Kultia ja tytt?j?, ja tytt?j? ja kultia, - h?n lauloi ??neens? ja l?i tahtia jalalla. Vaikkei h?n osannutkaan laulaa.

H?nest? oli niinkuin olisi h?n musertanut jotain toista, samalla kuin h?n itse kasvoi, kasvoi ohi kahdenkymmenen vuotensa, kasvoi niin suureksi, ett? h?nen t?ytyi avata leve?hampainen suunsa, - ik??nkuin niell?ksens? oma ??ret?n himonsa.

Ja kun h?n n?ki venheen kiven kupeella eik? yht??n ihmist? saapuvilla, pani h?n hyppelem?ll? viimeisen matkan, nauraen ja riemuten, ja hy?kk?si venheen kimppuun sys?t?kseen sen vesille.

Mutta h?nen askeleensa irtonaisilla rantakivill? her?ttiv?t miehen kiven takana, josta p?? pisti esille. Se oli Andersin p??, ja h?n kysyi kiivaasti:

"Mit? sin? teet minun venheell?ni?"

T?rres'in syd?nalassa pani pahasti ja pettyneen? irroitti h?n k?tens? venheen kokasta; mutta sanoi rauhallisesti, niinkuin oikeata asiaa:

"Voitko soutaa minut yli asemalle - Anders?"

"En"

"Vai niin? - mutta min? maksan!"

"Venhe on vuokrattu", vastasi Anders ja sylk?si, k??ntyen rauhallisesti pois ja piiloutuen kiven taa.

Sielt? kuului muitakin ??ni?, ne nauroivat ja puhelivat kiven takana. T?rres seisoi silm?nr?p?yksen h?mill??n ja kokosi ajatuksiaan. Ja h?nen verens? olivat sellaisessa menon vauhdissa ja h?nen koko mielens? oli niin t?ynn? kultaisia unelmia, ett? h?n huusi ??neens? - tahallaan sit? varten, ett? kiven takana olijatkin kuulisivat: "Saat 50 ?yri? kyydist? asemalle".

Mutta sielt? kiven suojasta kajahti tyynille vesille nauru, jonka vertaista T?rres ei viel? el?iss??n ollut kuullut, sill? se oli kaupunkilais naurua - ?rsytt?v??, herrasmaista ja vapaata. Ja sielt? huudettiin: "K?y esiin! K?y esiin sin? viidenkymmenen ?yrin mies! - hoi, miss? se on se kultalintu?"

Pari iloista punertavaa naamaa pilkisti sielt? h?nt? n?hd?kseen ja kun T?rres v?h?n muuttautui, sai h?n n?hd? kolme kaupungin herraa, jotka kalastus kapineineen olivat asettuneet tuon suuren kiven suojaan. Heill? oli valkea liina keskell??n nurmikolla ja pulloja oli kokonainen keh? yhdest? toiseen; siell? oli laseja t?ynn? punaista ja keltaista, voita lasi astioissa, hienoa kaupunkilais-leip??, avattuja l?kki astioita, paperiin k??ritty? kanan paistia, - T?rres n?ki tuon kaikki yhdell? ainoalla silm?yksell? k?sitt?m?tt? muuta kuin ett? se oli kaikki tuo ??rett?m?n kallista, ja h?n luuhistui kokoon mielen masennuksesta.

"Tule poika t?nne! ja juo lasi janoosi!" huusi heist? vanhin joka oli paksu ja punap?inen.

Mutta T?rres seisoi synkk?n? ja vastasi vaan:

"Minun pit?isi p??st? veden yli - minun."

"Mene sitten vaikka helvettiin", huusi tuo paksu ja tyhjensi itse lasinsa; "tied? sin?, ett? venhe on nyt meid?n".

"Olisiko siell? viel? sijaa?" kysyi heist? muuan.

"Onhan siell? aina sijaa", vastasi Anders.

"Ei, ei", huusi tuo lihava p??tt?v?isesti, "me emme tahdo mukaan. Min? en sied? n?it? lahosia venheit? - en ainakaan lastissa."

Ja niinkuin ei T?rresi? olisi ollut koko maailmassa, alkoivat he sy?d? ja sy?dess??n jutella kaikista niist? huonoista venheist?, joita oli pakotettu k?ytt?m??n vesill? ja virroilla ja joita aina piti soutaa, menip? sitten kalaan tai tahtoi p??st? rannalta toiselle.

T?rres per?ytyi pysytellen niin, ett? kivi oli siin? h?nen ja noiden toisten v?lill?, kunnes l?ysi syvennyksen rannassa, johon voi kokonaan piiloutua, kun laskeutui vatsalleen maahan. T?ss? h?n loikoi kiroillen ja hiekkaa raapien.

Ne olivat nuo nauraneet h?nen suurelle tarjoukselleen ja pakoittaneet kiert?m??n maata my?ten. Nyt h?n ei en?? ehtisi iltajunaan, h?nen pit?isi y?py? vieraihin paikkoihin ja kenties maksaa y?sijasta; ja sitten ei h?n en?? ehtisi t?n? iltana kaupunkiin - ei saisi n?hd? tuota valaistua, ihmeellist? kaupunkia, johonka oli juoksujalassa rient?nyt.

Jonkun ajan p??st? nousivat miehet kiven takaa jaloilleen, t?ytel?isin? ja tyytyv?isin?, sikarit ja piiput hampaissa h?yryten, samalla kun Anders, joka oli ollut ennenkin herroja kyydiss?, ker?si t?hteet vakkaan ja vei ne venheesen. Kun he olivat p??sseet vesille, nauraen ja meluten, ymm?rsi T?rres heid?n puheestaan, ett? joku oli maininnut h?net; sill? se lihava, joka oli istuutunut per??n, huusi: "me annamme Andersille yhden kruunun juomarahaa p??st?ksemme kultalinnusta, niin voittaa h?n kuitenkin 50 ?yri?".

Venhe l?hti soutamaan pois ja nuo kolme herraa laittoivat siimansa reilaan, uistellakseen yli ment?ess?. T?rres j?i yksin rannalle ja katseli heid?n j?lkeens? kiukusta hehkuvin silmin.

Sitten hiipi h?n kiven luo, jonka juurella oli muutamia korkkeja ja voihin tahratuita papereita. H?n pui nyrkki? poistuvalle venheelle ja joutui hillitsem?tt?m??n raivoon ajatellessaan noita ihmisi? - varsinkin tuota paksua. H?n sy?ksi olkap??ns? kiven kylkeen, painoi sit? ja pinnisti maasta jaloillaan. Mutta tuo liikahtamaton m?hk?le j??hdytti h?net. Kiukun kohtaus meni ohitse ja h?n katseli venheen j?lkeen, joka nyt oli liukunut vastaisen maan mustaan varjoon; samalla h?n vannoi syd?mmess??n, ett? t?t? ei tulla unohtamaan.

Sitten l?hti h?n k?rsiv?llisesti kiert?m??n rantaa; olihan oikeastaan 50 ?yri? s??stetty; kun nyt vaan saisi y?sijan halvalla.

Mutta nyt ei ollut en?? kultaa auringossa eik? mit??n typeri? haaveita T?rresin p??ss?. H?n tunnusteli kaikkia rahak??r?j??n, luki ne ja laski yhteen; t?h?n saakka ei ollut viel? mennyt ?yri?k??n.

Se kaupunki, mihin h?n tuli seuraavana aamuna, oli niin suuri, ett? T?rres j?i seisomaan sanatonna ja huumautuneena, astuessaan ulos asemahuoneesta.

Sellaista korkeiden ja kalliiden huoneiden paljoutta ei h?n ollut osannut aavistaakaan, vaikka olikin kuullut niist? puhuttavan ja niit? mieless??n kuvitellut.

V?litt?m?tt? muutamista poikasista, jotka kysyiv?t olisiko h?nell? mit??n kantamista - eih?n h?nell? ollut mit??n, l?hti h?n tunkeutumaan kaupunkiin, osoittamatta ainoallakaan kasvojen liikkeell?, kuinka mahtavasti t?m? h?neen vaikutti.

Mutta yht?kki? tuli h?nt? vastaan jotain aivan erinomaista. Se oli nuori, hieno nainen - kurottu ja keikistetty, jalassa hienok?rkiset keng?t ja suuri hattu poikittain p??ss?. Ennenkun itsek??n tiesi, sivalsi h?n lakin p??st??n niinkuin papin edess?, ja nainen punastui, vaikka ei voinutkaan olla tyytyv?isen? hymyilem?tt?.

Ei h?n h?nen kauneuttaan, - sill? T?rres oli tuskin n?hnyt h?nen kasvonsa, eik? my?sk??n puvun kalleutta, mutta se somuus! - ett? nainen voi n?ytt?? noin somalta, se oli h?nen mielest??n yliluonnollisen mestarillista. T?rres oli n?hnyt naisia ennenkin - sek? vaatteissa ett? ilman; mutta moista ei h?n ollut koskaan aavistanut. Ja joka kerta kuin h?n tuli naista vastaan, niin vavahti h?n ja j?i tuijottamaan j?lkeen; mutta ei kukaan ollut sellainen kuin tuo ensimm?inen, eik? h?n en?? ottanut lakkia p??st??n.

Puolille p?ivin oli T?rres jo sen verran tutustunut kaupunkiin, ett? h?n tiesi, miss? ihmiset eniten oleskelivat. Pienet ja ahtaat kadut h?n pian hylk?si; mutta p??kadut, miss? huoneet olivat kivest? - ja ??rett?m?n suuret ikkunat yhdest? ainoasta lasista, joka oli niin l?pikuultavaa kuin kirkas ilma, ja joissa kuitenkin oli niin hyv? katsella kuvaansa - niit? my?ten kuljeskeli h?n tuntikausia.

Kaupungin komeimman puodin nimi oli Brandt; se oli naisten puoti, johon kuului koetushuoneet ja ompeluhuone. Mutta vanhalta muistilta myytiin siell? my?skin kahvia, teet? ja sikareita, joita oli n?ytteill? erityisess? uutimilla verhotussa ikkunassa.

Kaupungin vilkas-liikkeisin katu levisi juuri Brandtin puodin edustalla, jossa paitse kolmea ikkunaa oli viel? lasiovikin. T?ss? k?yskenteli T?rres koko p?iv?n edestakaisin ja tutkiskeli. H?n koetteli arvata tavarain hintaa; mutta harvoihin tavaroihin olivat hinnat merkityt eik? niit?k??n ymm?rt?nyt.

Brandtin l?hin naapuri oli Cornelius Knudsen, jonka talo oli sein?kk?in Brandtin kanssa, mutta Knudsenilla oli vaan yksi ikkuna p??-kadulle, muu osa t?t? laajaa rakennusta antoi ahtaalle sivukadulle ja p??ttyi alhaalla meren rannassa rantamakasiineihin ja tavaratontteihin.

T?t? liikett? johti Cornelius Knudsenin nuori leski, jota vastoin Brandtin suurta ja rikasta kauppahuonetta hoiti vanhan Brandtin v?vypoika Gustaf Kr?ger.

Cornelius Knudsenin yhdess? katu-ikkunassa oli kaikkea sit? mit? oli Brandtillakin ja hiukan viel? lis??kin. T?rres n?ki heti, ettei mik??n t??ll? ollut niin kallista ja hienoa; mutta sitten oli t?ll? puodilla kolme jotenkin p?lyist? sivukadulle antavaa ikkunaa, jotka olivat t?ynn? tavaroita, tervasta aina laivak?ysiin saakka.

N?it? kahta naapuria tarkasteli T?rres koko p?iv?n, kunnes huomasi, ett? h?nell? oli ankara n?lk?. Er??st? leipurista osti h?n nisuleiv?n ja siirappikakun ja nautti n?m? ensimm?isin? kaupunkimaistiaisinaan.

Voimistuneena ja hyv?ll? tuulella jatkoi h?n kulkuaan, h?n tahtoi hetipaikalla ansaita jotakin; mutta mist?p?in h?n alkaisi? kultasep?n ja kellosep?n ikkunat vet?v?t h?nt? vahvasti puoleensa. T??ll? oli kulta puhdasta ja hohtavaa.

Mutta kun h?n siin? seisoi, katseli sis??n ja n?ki siell? ty?miehen, joka lasi silm?n edess? perkkaili kellon sisustaa ja v??nteli pienen pieni? py?ri? ja karoja, niin k?sitti h?n samassa ett'ei t?m? ollut h?nt? varten; tuo ty?, se ei ollut suinkaan kullan arvoista, vaikka ikkunat olivat t?ynn? kultakaluja.

Istua yhdess? kohden, olla vaiti ja tehd? ty?t? aamusta iltaan, - ei - niin tyhm? en min? ole, ajatteli T?rres ja naurahti itsekseen. Yht? hyvin olisin voinut j??d? kotiin maata muokkaamaan.

Nyt selvisi h?ness? se p??t?s, ett? miss? oli sakeimassa v?ke? - siell? tahtoo h?nkin olla; eik? h?n huoli ?k?yty? ty?n ??reen tuolla tavalla; sinne h?n tahtoo menn? miss? myyd??n, miss? rahat nousevat lihavista kukkaroista, ja pyyhk?ist? ne laatikkoon niin ett? kilahtaa.

Oli h?nest? kuitenkin liika hienoa p??kaduilla - viel?; h?n loittoni sent?hden laitakaupunkiin p?in ja kun n?ki vanhanpuoleisen miehen yksin??n rihkamapuodissaan, astui h?n sis??n ja kys?si ilman pitempi? mutkia, olisiko t??ll? paikkaa t?m?n n?k?iselle pojalle?

"Ei", vastasi mies ja katsahti yl?s sanomalehdest??n. Mutta kun T?rres n?ytt?m?tt? v?hint?k??n pettyneen n?k?iselt? aikoi menn?, alkoi kauppamies tiedustella:

"Taidat olla maalta? - vastik??n tullut kaupunkiin? Oletko v?kev??"

"Kyll? kai - senp?h?n n?kisi", vastasi T?rres v?ltellen; h?n oli kuitenkin jo katsellut ymp?rilleen, ja ymm?rsi, ett? v?kev?n pojan teht?v? t?llaisessa kaupassa olisi silli- ja tervatynn?rien vieritteleminen alhaalla rantamakasiinissa; ja siihen ei h?nen tehnyt mielens?.

Kauppias sit?vastoin alkoi mielty? poikaan.

"Minulla ei kyll? ihan paikalla ole pojan tarvista", sanoi h?n.

"Niin, mutta minun olisi tarvis p??st? paikalla", sanoi T?rres.

"Ohoh", - huudahti vanha mies - "niin ne aina ajattelevat ne talonpojat, ett? kussa tulevat kaupunkiin, niin on puurokuppi voisilm?n kanssa jo odottamassa."

Mutta T?rres naurahti: "Tottahan t??ll? lie toki ty?t? tekev?lle n?in suuressa kyl?ss?."

Tuo varmuus vaikutti toiseen; tuossa pojassa on jotain, jota ei ole jokaisessa.

"Sin? - sin? voisit koitella' - alkoi h?n.

"Paljoko maksetaan puoti pojalle palkkaa?"

"Palkkaako! - Saat olla aluksi tyytyv?inen huoneesen, ruokaan ja v?h??n vaatteita", arveli vanhus.

T?rres astui ovea kohden, josta samassa tuli pari tytt?? kauppaa tekem??n.

"Niin no, saadaanhan sitten huomenna puhella", sanoi kauppias, jonka t?ytyi menn? vastatulleita palvelemaan, "mutta lupaa minulle, ett? tulet huomenna takaisin", huusi h?n viel? kerran, sill? h?nen oli alkanut tehd? mieli poikaa.

"Kyll?, kyll?", vastasi T?rres, mutta kun h?n astui ulos h?m?r?st? rihkamapuodista, p??tti h?n, ett? t?nne ei h?n en?? koskaan astu jalallaan.

Nyt tahtoi h?n menn? suoraan - joko Brandt'ille taikka Knudsenille; h?n oli jo huomannut hyvinkin kelpaavansa pikkukauppiaalle ja v?hemp?? kuin ruokaa ja asuntoa eiv?t suinkaan n?m?k??n voisi h?nelle tarjota; kunhan vaan p??sisi ovesta sis??n; kyll? h?n sitten aina siit? selvi?isi.

Tuossa tuokiossa oli h?n takaisin keskikaupungilla, mutta kun h?n tuli Brandtin nurkkaan, oli kaikki muuttunut. Kaasu oli sytytetty ja suurista ikkunoista tuli valovirta, jollaista T?rres ei koskaan ollut voinut ajatella mahdolliseksi edes taivaassakaan. Valkosten, loistavain ja keveiden puotitavarain v?list? n?ki h?n muutamia onnellisia olennoita, jotka k?yskenteliv?t puoti p?ytien takana tai kiiveskeliv?t portaita my?ten ottamaan hyllyilt? tavaroita - aivan niinkuin enkelit Jaakopin unessa.

Katsahtamatta Cornelius Knudsenin ikkunaan, joka ei viel? ollut valaistu, astui h?n urhoollisesti, vaikkakin tykytt?vin syd?mmin. suoraan tuohon kimmelt?v??n puotiin.

H?n kys?si "kauppamiest? itse??n", ja er?s nainen, joka parhaallaan palveli ostajia, avasi h?nelle puoti p?yd?n sulun; n?ht?v?sti luultiin h?nt? joksikin l?hetiksi. T?rres meni osoitettua tiet? - hurmautuneena kaikesta mink? n?ki, hajusta ja valosta t?ss? maailmassa, josta h?n aina oli uneksinut.

Konttoorin ovi oli auki. T?rres astui sis??n. Paksu mies luki hattu p??ss? jotain kirjett? kaasulampun alla. T?rres ryk?si ja kysyi eik? t??ll? tarvittaisi poikaa?

Vihastuneena py?r?hti mies ymp?ri: mutta kun h?n n?ki T?rresin, levitti h?n k?si??n ja huudahti:

"Sit? on pirun poika! - tuleeko se nyt t?nnekin tuo!"

T?rres kiiruhti samassa ulos ovesta; se oli tuo eilinen paksu - h?nen vihamiehens?; ja ulos puodista kiiruhti h?n eik? saanut henke??n vedetyksi, ennenkun oli kapealla kadulla Cornelius Knudsenin ikkunain alla, jossa oli yksin?ist? ja pime??.

Nyt oli h?nen rohkeutensa melkein lopussa ja p?iv? oli my?skin kohta lopussa. Ei mill??n muotoa olisi h?n tahtonut l?hte? hakemaan y?sijaa rahan edest? kalliissa kaupungissa. H?nen t?ytyi keinolla mill? hyv?ns? saada jotain tointa vaikka kuinkakin v?h?p?t?ist?.

Olisiko palata rihkamakauppiaan luo?

Pari kertaa k?veli h?n edestakaisin kadulla, ja ajatteli tuota paksua miest?, joka siis oli se rikas Brandt; kauvan tulisi kest?m??n, ennenkun saisi sellaiselle miehelle kostetuksi, ja sill? v?lin katsoa tuijotti h?n Knudsenin ikkunoihin.

Yht?kki? rohkasi h?n mielens?, nousi rappusia ja astui sis??n.

Knudsenin pitk?ss? puodissa ei ollut niin valoisaa eik? my?sk??n niin paljon v?ke? kun Brandtilla. T?rres aikoi uskoa asiansa pienelle, suloiselle naiselle, joka istui puotip?yd?n takana; mutta samassa tuli sielt? esille pieni, soma mies, joka varmaankin oli talon is?nt?. H?n oli puettu ruudukkaisiin ja juovikkaisiin vaatteihin, kaulus oli korkea, parta musta ja hieno tukka silitettyn? alas otsalle.

T?rres tarkasteli h?nt? kunnioituksella ja uudisti ulkomuistista sanottavansa, ett? eik? t??ll? tarvittaisi poikaa.

"Mink?laista poikaa?" kysyi tuo hieno herra.

"Puoti poikaa" - vastasi T?rres.

"N?ytt?? pikemmin makasiinirengilt?", sanoi tuo hieno herra h?nt? kierrelless??n ja katsellessaan. Tuo pieni nainen oli kovalla naurutuulella.

Mutta T?rres tarkasteli samalla aikaa puotia ja kaikkia tavaroita; mitenh?n paljon siin? oli rahaa kiinni tuossa?

Hieno herra jatkoi yh? tarkastustaan - etup??ss? naisia huvittaakseen.

"Mik? on nimenne?" - kysyi h?n nostaen lasit nen?lleen.

"T?rres Sn?rtevold."

Nuorta naista huvitti se niin ett? h?nen t?ytyi paeta nurkkaan, peitt?m??n nauruaan.

"Kauniisti kaikuva nimi", sanoi hieno herra, "ja mill? alalla tahdotte te mieluimmin ty?skennell??"

Sit? ei T?rres oikein ymm?rt?nyt; mutta h?n vastasi kuitenkin: "Min? tahdon myyd?."

"Myyd? - vai niin, siin?h?n sit? juuri taitoa tarvitaankin", sanoi hieno herra puoli ??neen. "Te voitte odottaa t??ll? hetkisen."

Herra Anton Jessen oli kauppahuoneen ensimm?inen mies ja johti sit? ik??nkuin leskirouva Knudsenin puolesta; kaupungissa kuiskattiinkin ett? niist? noista varmaankin tulee pari. H?n kiipesi nyt yl?s niit? rappuja, jotka veiv?t kontooriin, miss? rouva Knudsen itse istui pulpettinsa ??ress? nyt niinkuin oli istunut miesvainajansakin aikana. Hra Jessen pyysi h?nt? tulemaan alas puotiin ja tarkastamaan muutamaa nuorta miest?, jonka kuului tekev?n mieli puotipojaksi.

Rouva Knudsen tuli alas ja vaikka oli muuta tekevin??n, tarkasteli h?n koko ajan salaa T?rresi?. T?m? t?llisteli yh? ymp?rilleen ja oli aivan haihduksissa omiin tuumiinsa aavistamatta kuka tuo nainen oli joka kulki h?nen ohitsensa; ja rouvasta n?ytti ett? se on tuo tavallinen typer? maalaispoika. Ei se oikeastaan ollut h?nen mieleens? ja h?n meni sanomaan sit? herra Jessenille.

Mutta kun h?n toisen kerran meni ohi, tuli T?rres h?nt? katsastaneeksi ja ymm?rsi heti, ett? t?ss? on t?rke? henkil?, jolle t?ytyy tupata k?tt?.

Rouva Knudsen hymyili vasten tahtoaankin; ja tuli ojentaneeksi k?tens?, kun he olivat n?in likell? toisiaan. T?rres, joka ei ollut koskaan koetellut muuta kuin kovia ty?miehen kouria, ihastui tuosta pehmosesta k?t?sest? niin, ett? h?n kohotti sen yl?s sit? tarkastaakseen. "Ei mutta tuollaistapa min? en ole ennen n?hnyt milloinkaan", huudahti h?n ihmetellen, ja katsoi h?nt? suoraan silm??n.

Rouva Knudsen punastui ja veti k?tens? pois; mutta h?n ei voinut suuttua t?h?n hyv?luontoiseen talonpoikaispoikaan.

"Luuletteko, ett? h?n kelpaa mihink??n - herra Jessen?"

"Voineehan tuota johonkin koulita."

"Ainakin on se hyv?nluontoinen poika", arveli rouva.

"Voipipa olla" - sanoi hra Jessen hymyillen.

Ja niin otettiin T?rres toistaiseksi puotirengiksi - olemaan apuna puodissa tai makasiineissa - miten milloinkin parhaiten soveltui.

Gustaf Kr?ger oli nuorena kandidaattina tullut kaupunkiin apulaiseksi pormestarille; mutta sen sijaan ett? olisi jatkanut omalla alallaan, oli h?n mennyt paraisiin naimisiin, mihin kaupungissa voi menn?; h?n oli kihlannut ja nainut rikkaan Brandtin tytt?ren.

H?n oli lahjakas ja iloinen nuori mies, jonka oli ollut hyvin helppo rakastua hiljaiseen ja ep?varmaan pikkukaupungin neitiin, jolla oli niin paljon rahoja. Eik? h?n ep?illyt hetke?k??n luopuessaan kaikista muista tuumistaan kun vanha Brandt ehdotti ett? h?n tulisi apumieheksi liikkeesen. Ei h?n ollut kuulevinaan yst?v?ins? varoituksiakaan, jotka ennustivat, ett'ei h?n tulisi viihtym??n tuossa pikkukaupungissa. Gustaf Kr?ger vaan arveli, ett? h?n puhaltaisi uutta henke? ummehtuneihin oloihin ja kohottaisi sen asukkaat hiukan vapaampiin mielipiteihin ja vapaampaan seurustelutapaan.

T?t? tarkoitusta varten oli h?n taistellut enemm?n kuin kaksikymment? vuotta ja joutunut tappiosta tappioon, kunnes h?nenkin luontonsa oli laimentunut ja h?n itse jokap?iv?isen el?m?n hy?rin?ss? katkeroitunut niin, ett? h?nkin nyt jotakuinkin sopi t?h?n pieneen katkeraan kaupunkiin.

Sill? h?nen vaimonsa oli ollut puhdasta rotua; h?n oli rikkaan miehen tyt?r, joka jo oli olentonsa pienimm?ll?kin juurella kasvanut kiinni tuohon happameen maaper??n ja joka hiljaisesti ja hurskaasti vastusti miehess??n kaikkea sit?, mik? haiskahti vieraalle ilolle ja vieraalle viisaudelle. Tuo taipuisa olento, jonka Gustaf Kr?ger oli kihlannut, oli vaan yhdess? ainoassa asiassa osoittanut heikkoutta, siin? ett? rakastui kauniisen, maailmallismieliseen varatuomariin. Mutta niin pian kuin h?n oli saanut h?net, teki h?n ankaran parannuksen eik? s??st?nyt vaivojaan saada toisenkin mukaansa.

Avioliitto oli sent?hden alussa hiukan ep?tasaista; kunnes se vuosien kuluessa v?hitellen muuttui siksi, ett? herra oleskeli klubbissa ja huvittelihe seurael?m?ss?, sill'aikaa kuin rouva istui kotona, hoidellen sielunsa tilaa ja monia muita heikkouksiaan.

Sent?hden olivat monen vuoden kuluessa uutimet olleet alhaalla Brandtin isoissa ikkunoissa ja p?ly laskeutui paksuksi kerrokseksi kynttil? kruunujen ja vanhojen mustien mahonki huonekalujen p??lle, kunnes rouva pari vuotta sitten kuoli ja haudattiin harvinaisen juhlallisilla menoilla.

Heid?n ainoa tytt?rens? Julia oli ?idin kuollessa t?ysikasvuinen neiti - kalpea ja hieno, heikkoverinen ja punatukkainen. Kasvunsa aikana liitt?ytyi h?n enimm?kseen ?itiins?, jonka huolet ja uskonnollinen raskasmielisyys sopivat koulun yksitoikkoisuuteen, nuoren tyt?n alakuloiseen mieleen rippikoulun aikana sek? alkaneen ruumiillisen kehityksen kipuihin.

Mutta sittemmin rupesi n?ytt?m??n silt? kuin is?n luonto olisi voittanut. H?n tuli kotiin ulkomaisesta kasvatuslaitoksesta naurusuisena ja reippaana nuorena neitin? - suureksi suruksi ?idin lukuisille yst?ville, jotka olivat niin paljon toivoneet tuosta hapannaamaisesta pikku Juliasta, joka niin nuorena jo osoitti taipuvaisuutta totisuuteen.

Siihen tuli lis?ksi viel? se, ett? Julia sai yst?v?kseen er??n nuoren rouvan, joka samaan aikaan oli tullut kaupunkiin ja joka heti eroitti h?net noista huolestuneista naisista.

Rouva Steiner oli aivan nuorena joutunut naimisiin rikkaan tukkukauppiaan kanssa Kristianiassa - mutta kun h?n hetipaikalla huomasi, ett? h?nen miehens? tiesi asioita, joista h?n itse ei ollut oikein selvill?, niin ymm?rsi h?n olevansa petetty ja p??tti uhrata itsens? kostaakseen loukatun naisellisuutensa, ett? edes joku mies tulisi rangaistuksi miesten ep?siveellisyydest?.

Eletty??n vuoden ajan alituisessa itsens? uhraamisen tilassa saattoi h?n miehens? vihdoin siihen, ett? t?m? mielell??n suostui avioeroon, ja nyt eli h?n, nauttien runsasta el?kett? - taiteensa vuoksi; tuli n?et ilmi, ett? h?nell? oli suuret lahjat maalaamiseen, - samalla kuin h?n - kiirett? pit?m?tt? - odotti siveellist? miest? menn?kseen h?nen kanssaan naimisiin ja joka mies, mieluimmin saisi olla - taiteilija.

Kun Julia Kr?ger palasi ulkomaalta, huomasi h?n hetikohta rouva Steinerin, joka oli h?nen mielest??n ainoa eurooppalainen nainen koko kaupungissa; he tutustuivat ja heist? tuli eroittamattomat yst?v?t. Julia alkoi opetella maalausta rouva Steinerin johdolla - sill? Juliallakin oli taipumusta taiteilijaksi vaikkei niin paljon kuin rouva Steinerill?, ja palkkioksi avautuivat Kr?gerin talon ovet tuolle kauniille p??kaupunkilaisrouvalle, joka kaikkien muiden mielest? oli ilmeiseksi pahennukseksi koko kaupungille.

Mutta Gustaf Kr?ger otti h?net nyt ilolla vastaan, kun h?n kerran vaimonsa kuoleman j?lkeen taas oli saanut avata ovet ja ikkunat. Rouva Steiner oli juuri nainen h?nen mielens? mukaan, iloinen ja vapaa, nainen, jonka kanssa voi puhella kaikenlaisista asioista, h?n oli vieh?tt?v? ja samalla varma k?yt?ksess??n miehi? kohtaan, niinkuin on se, joka on kaikellaista kokenut ja on selvill? kaikesta.

Ainoastaan t?ti Sofia, Kr?gerin vanhempi sisar, ei voinut siet?? tuota kaunista, miehest??n eronnutta rouvaa. "En min? sent?hden", sanoi t?ti Sofia, "ett? h?n on noin vapaa ja aina tahtoo puhua kaikkein rumimmista asioista -".

"Niin mutta, eik? h?n teid?n mielest?nne kuitenkin mene liika pitk?lle?" kysyi rouva Knudsen varovaisesti ja punastui - ja h?n punastui hyvin v?h?st?.

"Ei ollenkaan, ei ollenkaan!" huudahti t?ti Sofia ja ojensi t?ytel?ist? yl? ruumistaan, "se on p?invastoin hyv?, ett? asioista keskustellaan; siit? on hy?ty? kaikille ja enin kaikista nuorille neitosille."

"Luuletteko todellakin ett? siit? on Julialle hy?ty?, ett? -"

"Sen asian vuoksi voi h?n kernaasti seurustella rouva Steinerin kanssa, mutta se, mik? minua suututtaa", sanoi t?ti Sofia ja kumartui ty?ns? yli, "se on, ett? h?n on olevinaan, niinkuin h?n ymm?rt?isi kaikki rakkauden ja avios??dyn salaisuudet -"

"Niin mutta olihan h?n naimisissa."

"Pyh!" - T?ti Sofia puhalsi hyvin ylenkatseellisesti, - "siit? ei kannata puhua. H?n naimisissa! - Ei - sellainen nainen kuin te, vaikka teid?n miehenne olikin paljo vanhempi -"

Rouva Knudsen alkoi taas punastua; mutta onneksi ilmaantui piika ovelle ja pyysi neiti Sofiaa tulemaan ky?kkiin.

Salissa olivat lamppu ja kynttil?t sytytetyt, niinkuin olisi odotettu lis?? vieraita; rouva Knudsen istui rauhallisena ja totisena k?sity?ns? ??ress?, - h?n oli niinkuin kotonaan Kr?gerin perheess?. N?iden kahden kauppahuoneen v?lill? ei ollut koskaan ollut mit??n kilpailua, vaikka he v?hitellen tulivat k?yneeksi kauppaa samoilla tavaroilla. Mutta Cornelius Knudsen oli alkanut kauppauransa vanhan Brandtin luona ja avannut liikkeens? h?nen avullaan, kun Brandtin kauppa enemm?n k??ntyi muoti- ja korutavaroihin. Ja monta vuotta ty?t? tehty??n oli kummallakin kauppahuoneella oma yleis?ns?; Brandt oli tuo vanha hieno liike, ja Cornelius Knudsen m?i kaikellaista sekatavaraa v?h?varaisemmille.

Sent?hden olikin Gustaf Kr?ger j?rjest?nyt kaikki nuorelle leskelle, kun Knudsen kuoli; h?n kirjoitti edelleenkin toisen vekseleihin ja papereihin ja auttoi joka vuosi tilin p??t?ss?. Ne, jotka olivat uskoneet, ettei rouva Knudsen huolisi pienest? herra Jessenist?, olivat vakuutetut siit?, ett? h?n pyrki rouva Kr?geriksi; sill? kaikki olivat vakuutetut siit?, ett? noin kaunis ja hyviss? varoissa oleva leski ei voi olla menem?tt? uusiin naimisiin.

Ja kun Gustaf Kr?ger tuli sis??n ja n?ki h?nen istuvan niin kodikkaasti lampun valossa h?nen oman p?yt?ns? ??ress?, sanoi h?n ajattelematta - niinkuin h?nen tapansa oli:

"Mutta tuo p??ttyy sill?, ett? te tulette istumaan siin? koko ik?nne, rouva! - Te ette voi arvata, kuinka hyvin te sovitte siihen."

H?n ei tiennyt, minnekk? h?n saisi piilotetuksi kasvonsa, kun h?n ilmoitti, ett? t?ti Sofia juuri oli mennyt ulos -; ja Kr?gerinkin korvat hiukan kuumenivat; mutta h?n l?i yht?kki? leikiksi, niinkuin h?nen tapansa oli nuorta leske? puhutellessa; ja he istuutuivat puhelemaan vapaasti kesken??n, kunnes Julia tuli kotiin yst?v?ns? rouva Steinerin kanssa - ja Jolla Blomin, jonka he harmikseen olivat kohdanneet kadulla.

Kohta tuli my?skin yliopettaja Hamre pelaamaan shakkia Kr?gerin kanssa; mutta siit? ei tullut mit??n, sill? pian oli koko seura keskustelemassa siit?, mik? t?t? nyky? oli p?iv?n polttava kysymys.

"Se on todistettu", huudahti rouva Steiner, nojaten Jersey liiviin puetun yl?ruumiinsa nojatuolin selustimeen, "se on todistettu, ett? miesten uskottomuus vahingoittaa kaikista enin heit? itse??n."

"Vai niin?" - vastasi yliopettaja ja n?ytti k?yv?n hyvin arvelevan n?k?iseksi. H?n oli pieni, kummallisen n?k?inen herra, jonka suurista silmist? ei kukaan saanut oikeata selkoa.

"Se on aivan varma ett? miesten el?m? vie heid?t ennen pitk?? t?ydelliseen perikatoon!"

H?n puhui Kristianian murretta ja tuolla varmalla p??kaupunkilaistavallaan, joka teki jokaisesta sanasta vastaan sanomattoman totuuden.

"Kuka on sen todistanut - rouva?"

"Tilastotiede!"

"Ohoo! -" sanoi yliopettaja ja siveli tukkaansa; "se on huono auktoriteetti."

"Mutta on t??ll? kunnon miehi? toisellakin puolella", arveli Gustaf

Kr?ger; "kun vaimo kielt??, niin tulee palveluspiian vuoro - sanoo

Lutherus."

Toiset nauroivat; mutta Jolla Blom, joka pinnisti korvansa kuullakseen joka sanan, sanoi puoli??neens? Julialle:

"Ei se oikea, - se ei ole se oikea."

"On, neiti!" vastasi Kr?ger, "se oikea Martti Lutherus, joka lep??

Saksinmaassa haudattuna."

"Lutherus!" sanoi yliopettaja huoaten helpoituksesta ja hieroen k?si??n; "h?n on ainakin hyv? auktoriteetti."

Rouva Knudsen katsoi alas kutimeensa; mutta t?ti Sofia, joka oli tullut sis??n, virkkoi: "Kyll? niit? on naisia, jotka eiv?t sen parempaa ansaitsekaan".

"Ei, kuulkaa te!" huudahti rouva Steiner ja lakkasi samassa nauramasta, "sit? ei voi sanoa kukaan joka tuntee miehet."

"Tuntee miehet - he! - tuntee miehet -" sanoi t?ti Sofia pistelij??sti; mutta ei voinut keksi? t?ll? kertaa mit??n niin purevaa jatkoa kuin olisi tahtonut.

"Rakkautta ei saa halventaa", sanoi Julia painavasti; mutta s?v?hti samassa tuli punaiseksi.

"Rakkautta! -" vastasi h?nen is?ns?. "Tarkoitat kai avioliittoa, lapseni."

"Niin, niin, sit? juuri -" h?n tahtoi sanoa ett? se oli sama asia, mutta takertui ja h?mmentyi yh? enemm?n.

Mutta rouva Steiner tuli hetipaikalla h?nelle avuksi: "Kuka halventaa rakkautta, enemm?n kuin miehet?"

"Vaimot" - vastasi Gustaf Kr?ger, ja kaikki muut nauroivat, vaikka h?n v?itti totta tarkoittavansa.

Mutta kun samassa mentiin ruokap?yt??n niin pilstoutui keskustelu kahden ja kahden v?liseksi puheluksi.

"Vai vaimot!" - huudahti yht?kki? rouva Steiner ja purskahti nauramaan, "kun te nyt kerrankaan puhuisitte totisesti - herra Kr?ger!"

"Se on t?ytt? totta, rouva!"

"Te ette kuitenkaan tahtone v?itt??, ett? naisten uskottomuus -"

"Me puhuimme rakkauden halventamisesta, ja sit? tekev?t monet vaimot, jotka eiv?t edes viitsi olla uskottomia."

"Vai - niink??" kysyi yliopettaja.

"Naisille k?y", sanoi Kr?ger, "niinkuin k?y lapsille sokurileipurin ikkunassa; he tulevat vakuutetuiksi siit?, ett? jos he vaan saisivat luvan, he s?isiv?t suuhunsa kaikki makeiset, jos vaan -"

"Nyt te ette p??se pitk?lle", huusi rouva Steiner ja pui h?nelle pieni? valkosia nyrkkej??n; "on todistettu - kaikki l??k?rit ovat yksimielisi? siit? - herra yliopettaja! ett? n?m? asiat ovat aivan samanlaiset miehelle kuin naiselle, samat koiraalle kuin naaraalle."

"Niin, ensi alussa; mutta vaistojen kehityksess? on mies paljoa etev?mpi."

"Etev?mpi!" huudahti rouva Steiner. "Te kutsutte h?nen haureellisuuttaan, jota t?ytyy hillit? -"

"No, nyt on keskustelu oikealla uralla!" huudahti Kr?ger loistaen tyytyv?isyydest?, samalla kuin rouva Knudsen kumartui lautasensa yli ja Jolla Blom istui silm?t py?rein? ja suu auki oikein ahmiakseen tuota pahaa, jota h?n ei kuitenkaan k?sitt?nyt; "alussa olemme me kyll? aivan samanlaiset; mutta sitten ilmaantuu erilaisuuksia ja hetikohta ovat naiset selvill? siit?, ett? miehiss? on vika, joka on korjattava. Molemmat ovat he yht? kiihkoisia tullakseen yhteen, mutta hetken kuluttua sys?? nainen h?net luotaan: mies on liika 'lihallinen' kelvatakseen h?nelle."

"Ja syyst? kyll?", alkoi rouva Steiner taas rohkeasti: mutta Kr?ger oli niin innoissaan, ett? keskeytti h?net:

"Toinen taikka toinen, rouva! Joko on rakkaus jotain sairaloisuutta, joka on leikattava pois kuta pikemmin sen parempi; tai on se meid?n paras elinvoimamme. Mutta jos rakkaus on sit? - ja niinh?n me ainakin viel? t?t? nyky? uskomme - mit? j?rke? siin? sitten on, ett? toinen sanoo toiselleen: Sinulla on enemm?n tuota kaikista parasta kuin minulla; siis olet sin? porsas, ja nyt mene tiehesi!"

"Te laskettelette Kr?ger!" nauroi rouva Steiner. "Te tied?tte aivan hyvin, ett? olette v??r?ss?!"

"Niin, niin, kun vaan tiet?isi, kuka on oikeassa", alkoi yliopettaja miettiv?isen?.

"Usko vaan minua, yliopettaja!" - huudahti Kr?ger, "jos naiset pit?isiv?t enemm?n huolta siit?, mik? on riemukkainta rakkaudessa, eiv?tk? p??st?isi tottumusta ja jokap?iv?isyytt? t?h?n suhteesen -"

"Min? osaan ulkoa kaiken tuon, nainen elk??n koskaan v?syk? koristelemasta itse??n alinomaa vieh?tt??kseen t?t? pashaansa uudella keikailulla ja uusilla keksinn?ill?; - sit? te vaaditte uupuneelta, kuluneelta ?idilt?, jolla ei kenties ole varoja edes -"

"Kokemus puhuu teit? vastaan, hyv? rouva! nuo jurot ja vastahakoiset rouvat, jotka koettavat tekem?ll? tehd? miehist??n siveit?, niit? l?ytyy ainoastaan herrasv?ess?. Mutta ty?miesten ja talonpoikain vaimot pit?v?t tuollaisen rakkauden paljoa suuremmassa arvossa, se kun on ainoa, mill? he voivat kiinnitt?? ja palkita miest?, joka kuluttaa itse??n perheens? hyv?ksi."

Rouva Steinerist? ei ollut t?m? k??nne mieleen, varsinkin kun h?n tunsi t?ti Sofian ter?v?t silm?t; h?n k??ntyi nopeasti yliopettajan puoleen: "Oletteko tekin miesten puolella petettyj? vaimoparkoja vastaan?"

"Jumala varjelkoon minua olemasta kenenk??n puolella"; vastasi yliopettaja, "min?h?n en tied? tuota enk? t?t?, mutta mit? sanoo t?ti Sofia noille petetyille?"

Rouva Steiner kuiskasi puoli??neen Julialle: "Onko meid?n nyt otettava oppia vanhoilta piioilta?"

T?ti Sofia ymm?rsi kyll? ja alkoi sent?hden - pudistaen v?h?n p??t??n, joka oli merkki siit?, ett? h?n antautui taisteluun:

"Min? sanon kaikille niille naisille, jotka tulevat ja valittavat miesten uskottomuutta, niinkuin Salomo sanoi tuolle miehelle, joka kysyi, mit? h?nen pit?isi tekem?n, ett? rakastetuksi tulisi. Salomo vastasi yhdell? ainoalla sanalla: 'Rakasta'!"

"Ja koska nyt kaikki olemme saaneet tarpeeksemme ruokaa ja viisautta -" sanoi is?nt? ja nousi p?yd?st?.

"Ruokaa oli tarpeeksi, mutta varjelkoon meit? Herra siit? viisaudesta", sanoi yliopettaja ja katseli yhdest? toiseen; h?nen erityinen huvinsa oli pit?? t?llaisia keskusteluja vireill?, "onhan tuo historia Salomosta oikein historiallisesti tosi?"

Mutta t?ti Sofia oli jo mennyt ky?kkiin - hyvin tyytyv?isen? itseens?; ja nuoret naiset sopattelivat toisilleen, otsat yhdess?; nuo kaksi nauroivat Jolla Blomille, jonka olisi pit?nyt saada lis?selityksi?. Rouva Knudsen istuutui ty?ns? ??reen ja herrat alkoivat pelata shakkia uunin edess?.