Bartek Sankari

Sankarini nimi oli Bartek Slovik. Mutta kuin h?nen, h?nt? puhuteltaessa, oli tapana muljottaa silmi??n, kutsuivat naapurit h?nt? Bartek Korppisilm?ksi. Ja kuin oikein tarkalle otettiin, ei h?nell? juuri ollutkaan mit??n satakielen ominaisuutta-slovik merkitsee satakieli -sit? vastoin olivat h?nen lahjansa ja todellisen alkuper?inen yksinkertaisuutensa hankkineet h?nelle lis?nimen "tyhm? Bartek". Se olikin enimmin tunnettu ja kaikissa tapauksissa ainoa, joka kuuluu t?h?n juttuun, vaikka Bartekilla viel? oli nelj?skin virallinen nimi.

Kuin nimitt?in puolalaiset sanat czlovick: ihminen, ja slovick: satakieli, kuuluvat samalta saksalaisen korvaan, ja saksalaiset sivistytt?misen nimess? mielell??n k??nt?v?t raa'at slaavilaiset sanat oikeaksi kultuurikieleksi, oli er??ss? tilaisuudessa tapahtunut seuraava keskustelu:

-Mik? nimesi? kysyi saksalainen upseeri Bartekilta.

-Slovik.

-Scsloik? Vai niin. Hyv?!

Ja upseeri kirjoitti h?nen nimekseen "Ihminen".

Bartek oli kotosin Pognembinin kyl?st?. On monta sen nimist? kyl?? sek? Poznanin (Posenin) suuriherttuakunnassa ett? vanhan tasavallan muissa osissa. Paitsi maapalstaansa, t?lli??n ja paria lehm??, oli h?nell? kimo hevonen ja vaimonsa Magda. Sellaisten olosuhteiden vallitessa saattoi h?n el?? rauhassa ja levossa kaiken sen viisauden nojassa, joka l?ytyy seuraavassa puolalaisen kansanlaulun p?tk?ss?:

Magda oli vaimonsa ja kimo hevosensa,

Kyll' Herra aina huolen pit?? h?nen parhaaksensa.

Siten kului h?nen el?m?ns? aivan niin kuin Jumala tahtoi, ja vasta kuin Jumala tahtoi sotaa, k?vi Bartek hiukan levottomaksi. Tuli sana, ett? piti l?hte? mies talosta, j?tt?? koti ja heitt?? kaikki vaimojen huostaan. Pognembinin v?ki oli hyvin k?yh??. Talvella oli Bartekin tapa k?yd? tehtaissa ty?ss? ja siten ansaita v?h?n elatuksen lis??. Mutta mit? oli nyt teht?v?? Kuka tiet?isi milloin sota ranskalaisia vastaan p??ttyy? Kuin Magda oli lukenut julistuksen, alkoi h?n s?tti? ja sanoi: "Perik??n turmio heid?t kaikki! Vaikka sin? oletkin sellainen raukka, k?yt sent??n s??likseni! Ranskalaiset kyll? hakkaavat p??n sinulta poikki!"

Bartek tunsi ett? h?nen vaimonsa puhui j?rkev?sti. H?n pelk?si ranskalaisia kuin ruttoa, ja sit? paitsi sai h?n paljon uutta ajateltavaa. Mit? olivat ranskalaiset h?nelle tehneet? Mink? t?hden piti h?nen marssia tuohon kauheaan, tuntemattomaan maahan, jossa ei l?ytynyt ainoatakaan s??liv?ist? ihmist?? Kaiken sen aikaa kuin h?n oli oleskellut Pognembiniss?, oli se tuntunut h?nest? hyvinkin v?h?p?t?iselt?, mutta kuin h?n nyt oli saanut k?skyn marssia sielt? pois, huomasi h?n vasta, ett? siell? kaikissa tapauksissa oli parempi olla kuin miss??n muualla. Mutta mik??n ei auttanut, sallima niin vaati, ja h?nen t?ytyi pois. Bartek syleili vaimoaan ja kaksivuotiasta Franekiansa, sylk?si, teki ristinmerkin ja l?ksi t?llist?. Magda h?nen j?less??n. Ei heid?n hyv?stij?tt?ns? ollut mik??n erinomaisen liikuttava. H?n ja poika nyyhkyttiv?t, mutta Bartek puheli koko ajan: "No, no, ole nyt levollinen!" Niin tulivat he tielle. Vasta siell? he n?kiv?t, ett? koko Pognembiniss? tapahtui aivan samaa kuin heill?.

Koko kyl? on liikkeell?. Maantie on t?ynn? kutsunnan saaneita sotilaita, jotka menev?t rautatien asemalle, vaimojen ja lapsien, vanhusten ja koirain saattamina. Joukko on alakuloinen. Ainoastaan jotkut nuoret pojat piippu uljaasti suussa n?ytt?v?t aivan v?li?pit?m?tt?milt?; muutamat heist? ovat jo p?iss??n hyv?ksi aluksi ja r?yh??v?t k?he?ll? ??nell?.

Er?s Pognembinin saksalaisista siirtolaisista alkaa pelk?st? surusta laulaa "Die Wacht am Rhein"[1]. Koko tuo kirjava joukko, josta siell? t??ll? santarmin pistimet loistavat, rient?? huutaen, meluten ja r?histen aitoviert? kyl?n toiseen p??h?n. Vaimot ovat huutaen heitt?ytyneet sotilasten kaulaan. Vanha akka n?ytt?? keltaista hammasta ja puristaa uhaten nyrkki??n. Toinen huutaa kovalla ??nell?: "Jumala kostaa teille meid?n kyyneleemme". Kuuluu huutoja: "Franek! Kuska! Jusek!-hyv?sti!" Koirat ulvovat, kirkonkello l?pp??. Pappi itse rukoilee kuolemaan vihityiden puolesta. Eih?n monikaan niist?, jotka nyt ovat matkalla rautatien asemalle, en?? palaja kotia. Sota ottaa heid?t kaikki tyyni, mutta sota ei anna heit? takasin. Aurat ruostuvat maassa, sill? Pognembin on julistanut sodan Ranskalle. Pognembin ei laisinkaan saattanut k?rsi? Ranskan keisarin Napoleon III:n ylivaltaa, ja Espanjan perint?asia on koskettanut sit? hyvin l?helt?. Kirkonkello kutsuu v?en t?nne, ja tuolla se jo tulee aidan takana. Joukko kulkee ristin ohi. Kaskit ja kyp?r?t lent?v?t pois p??st?. Tomu peitt?? kultapilven tavoin tien, sill? p?iv? on kuiva ja l?mmin. Molemmin puolin keinuttaa vilja t?ytel?isi?, raskaita t?hki??n ja taipuu tuulenpuuskista, joita silloin t?ll?in k?y hiljalleen yli maan. Ylh??ll? sinerv?ss? ilmassa leivoset liihoittelevat ja visertelev?t syd?mmens? pohjasta.

[1] "Reinin vartija"-Saksan kansallislaulu.

Asemalla. Yh? uusia joukkoja. Siell? on naapurikylist?kin kutsutuita sotilaita. Yl?- ja Ala-Krzywdasta, Niedolasta ja Mizerovista. Sit? liikett?, melua ja h?lin??! Asemarakennuksen sein?t ovat julistuksia t?ynn?. Ne puhuvat sodasta "Jumalan ja is?nmaan puolesta". Nostov?ki rient?? puolustamaan vaimojaan, lapsiaan, talojaan ja kotiaan, joita vihollinen uhkaa, ja ranskalaiset ovat eritt?inkin hirmustuneita Pognembiniin, Yl?- ja Ala-Krzywdaan, Niedolaan ja Mizeroviin. Niin ainakin niist? tuntuu, jotka lukevat julistuksia. Yh? uusia joukkoja saapuu asemalle. Odotushuoneitten ilma t?yttyy tupakansavusta, joka peitt?? julistukset. On vaikea h?lin?ss? ymm?rt?? toisen puhetta. V?ke? tulee ja menee, huudetaan ja melutaan. Odotussillalta kuuluu saksalaista komennusta, jonka kiivat sanat tuntuvat lyhyilt?, varmoilta, vastustamattomilta.

Kello l?pp??. Et??lt? kuuluu veturin puuhkuaminen, yh? l?hemp?? ja selvemmin. Sota se on, joka l?hestyy.

Kello soi toisen kerran. V?ristys valtaa kaikki. Er?s vaimo alkaa huutaa: "Tuolla ne tulevat, tuolla ne tulevat..." toinen ??ni lopettaa h?nen ajatuksensa, kuuluen yli kaikkien: "Ranskalaiset tulevat!" Ja hetkeksi valtaa pelko ei ainoastaan naisia, vaan my?skin Sedanin vastaisia sankareita.

Juna pys?htyy asemalle. Kaikista aukoista n?kyy punareunaisia lakkeja ja pukuja. Sotamiehi? on kuin muurahaisia. Tavaravaunuista kuumoittaa tykkien pitk?t, mustat rungot. Pistinmets? kasvaa avonaisista vaunuista. Arvattavasti on sotilaita k?sketty laulamaan, sill? koko junaa ravistuttavat voimakkaat mies-??net. Mahtavuutta ja voimaa uhkuaa tuosta junasta, jonka p??t? on mahdoton n?hd?...

Odotussillalle on ruvettu j?rjest?m??n rekryyttej?. Ken voi, sanoo viel? j??hyv?iset. Bartek viuhtoo nyrkeill??n, kuin myllyn siivill? ja muljottaa silmi??n.

-Hyv?sti Magda!

-Ah-poika parkani!

-Nyt et koskaan en?? n?e minua!

-Ei, en koskaan!

-Ei voi auttaa...

-Pyh? neitsyt suojelkoon sinua!

-Hyv?sti! Ja pid? kodista huolta!

Vaimo lankesi itkien h?nen kaulaansa.

-Jumala sinua varjelkoon.

Nyt tuli viimeinen hetki. Naisten nyyhkytykset, itku ja valitus voittaa hetkeksi kaiken muun. Hyv?sti, hyv?sti! Mutta sotamiehet on jo erotettu j?rjest?m?tt?m?st? joukosta. Ne muodostavat jo jonkunlaisen mustan, kiinte?n joukkion, joka vet?ytyy kokoon neli?ihin ja suunnitelmiin ja alkaa liikkua koneen kaikella levollisuudella ja s??nn?llisyydell?. "Sis??n!" kuului komento. Neli?t ja suunnitelmat katkeavat keskelt?, liestyv?t pitkin? jonoina vaunujen luo ja katoavat sis??n. Kaukana vihelt?? veturi ja ty?nt?? suuria, harmaita savupilvi?. Sitten se s?hisee kuin lohik??rme ja sy?ksee alhaalta h?yryvirtoja. Naisten valitus on korkeimmillaan. Muutamat peitt?v?t esiliinoilla kasvojaan, toiset ojentavat k?si??n vaunujen j?lkeen. Nyyhkytt?v?t ??net kertovat miestens? ja poikainsa nimi?.

-"Hyv?sti Bartek!" huutaa Magda. "N?yt? nyt ett? pid?t puoltasi! Pyh? neitsyt sinua suojelkoon. Hyv?sti! Ah-Jumala armahtakoon!..."

-Ja pid? sin? huolta kodistamme-huutaa Bartek.

Yht'?kki? nyk?hti juna. Vaunut ty?nt?ytyiv?t toisiaan vastaan ja alkoivat liikkua.

-Muista ett? sinulla on vaimo ja lapsi-huusi Magda juostessaan junan j?less?. Hyv?sti Is?n, Pojan ja Pyh?n Hengen nimeen-hyv?sti!

Junan vauhti eneni enenemist??n ja mukanaan se vei Pognembinin, Yl?- ja

Ala-Krzywdan, Niedolan ja Mizerovin sotilaat.

Toisaalla palajaa Magda itkev?n vaimojoukon kanssa Pognembiniin, toisaalla rient?? juna, pistimi? t?ynn?, harmaasen et?isyyteen, ja muassa on Bartek. On mahdotonta n?hd? surullisen et?isyyden loppua. Tuskin saattaa n?hd? Pognembini?k??n. Ainoastaan lehmukset viittaavat ja kirkontorni leimuaa kuin kulta, sill? aurinko loistaa siihen. Mutta pian supistuvat lehmukset yhteen n?k?piirin kanssa ja kultaristi n?ytt?? loistavalta pisteelt?. Niin kauan kuin piste v?lk?hteli, tuijotti Bartek siihen, mutta kuin sekin katosi, oli h?nen toivottomuutensa ??ret?n.

Raskas velttous valtasi h?net, ja h?n tunsi, ett? h?nen voimansa alkoivat raueta. Niin alkoi h?n tuijottaa alaupseeriin, sill? nyt ei ollut-Jumalaa lukuun ottamatta-kehenk??n muuhun turvaamista. H?nen kohtalonsa oli nyt korpraalin vallassa. Bartek itse ei tied? mit??n, ei ymm?rr? mit??n. Korpraali istuu penkill? kiv??ri polvien v?liss? ja polttaa piippuaan. Savu peitt?? joka silm?nr?p?ys h?nen vakavat, uhkaavat kasvonsa pilviin. Mutta eiv?t ainoastaan Bartekin silm?t ole kiintyneet noihin kasvoihin,-kaikki silm?t kaikilta vaunun puolilta katselevat niit?. Pognembiniss? tahi Krzyvdassa on jokainen Bartek tahi Wojtek oma herransa, jokainen saattaa ajatella omaa itse??n, mutta nyt on korpraalin asiana ajatella ja toimia. Kuin h?n k?skee heit? katsomaan oikealle, katsovat he oikealle, ja kuin h?n k?skee heit? katsomaan vasemmalle, katsovat he vasemmalle. Jokainen luopi tutkivat katseen h?neen: Miten meid?n nyt k?ypi? Mutta h?n itse ei tied? enemp?? kuin muutkaan, ja tulisi kenties iloiseksi, jos joku korkea-arvoisempi selitt?isi h?nelle sen asian. Sit? paitsi ei uskalleta h?nelt? suoraan kysy?, sill? nyt on sota, ja sotaa seuraa sotaoikeus ja muuta sen kaltaista. Kukaan ei tied? mik? on luvallista, mik? ei. Eiv?t ainakaan sotamiehet sit? tied?, vaan pel?styv?t kuullessaankin vaan sanan sellaisen kuin "Kriegsgericht"[1]-jotakin, jota he eiv?t oikein ymm?rr?, vaan jota he sit? enemm?n pelk??v?t.

[1] Sotaoikeus.

Samalla he tuntevat ett? t?m? korpraali nyt on heille paljoa v?ltt?m?tt?m?mpi kuin man??vereiss?. H?n yksinh?n tiet?? kaikki, h?n ajattelee heid?n puolestaan, ja ilman h?nt? ei tapahdu v?hint?k??n liikett?.-Korpraalia alkoi h?nen kiv??rins? rasittaa, ja h?n ty?nsi sen Bartekin pidelt?v?ksi. Bartek otti aseen, pid?tti hengenvetoansa, muljautti silmi??n ja tuijotti korpraaliin kuin lehm? punaseen ver?j??n, mutta v?h?n lohdutusta h?n siit? sai.

Asiat olivat varmaankin huonolla kannalla, sill? korpraalikin oli jonkinlaisessa tyls?ss? surumielisyyden tilassa. Asemilta kuulee laulua ja huutoja. Korpraali komentaa, k?velee ylt'ymp?ri ja haukkuu, osottaakseen intoansa p??llikk?kunnalle, mutta heti kuin juna l?htee liikkeelle, k?yv?t kaikki ??nett?miksi ja h?n my?skin H?nellekin on maailmalla eri puolensa, toinen valoisa ja selv?, h?nen kotinsa, puolisonsa ja l?mmin vuoteensa, toinen pime?, ihan pime?-Ranska ja sota. H?nen innostuksensa, samoin kuin koko armeijan, ei ollut suurempi kuin ett? he kaikki suurimmalla ilolla olisivat k??ntyneet takasin kotia.

Juna se vaan korskui, puhkui ja lensi kauemmaksi et?isyyteen. Joka asemalla solmittiin uusia vaunuja ja vetureita. Joka asemalla n?htiin uusia kyp?ri? ja ulaanien lippuja. Kaunis oli ilta, joka v?hitellen l?hestyi. Aurinko laski, muodostaen mahtavan iltaruskon. Korkealla ilmassa liihoitteli pieni? pilvenhattaroita reunat punervina, l?ntt? kohden. Juna ei en?? ottanut vaunuja eik? v?ke? asemilta, se lensi nyt suorastaan punaiseen valoon kuin verimereen. Avonaisesta vaunusta, jossa Bartek istui Pognembinin miehist?n kanssa, saattoi n?hd? kyli?, torppeja, pikku kaupunkia, kirkontorneja, haikaroita, jotka kaulat k?yr?ss? seisoivat toisella jalalla pesiss??n, pieni? h?kkeleit? ja puutarhoja. Kaikki lensi ohi kuin salama, ja kaikki oli punasta. Sotamiehet alkoivat vihelt?? sit? rohkeammin kuin alaupseeri oli nukahtanut piippu suussa, asetettuaan s?kin p??-alusekseen. Wojtek Gwizdala, talonpoika Pognembinist?, oli asettunut Bartekin viereen ja nyhj?si h?nt? kyyn?sp??ll??n.

-Bartek,-kuuletko viel??

Bartek k??nsi kasvonsa ja tutkivat, tuijottavat silm?ns? h?neen.

-Miksi muljottelet kuin vasikka, kuin sit? vied??n lahdattavaksi? kuiskasi Wojtek.-Kyll? sin?kin raukka pian siihen tilaan joudut.

-E-eip?,-?nkytti Bartek.

-Pelk??tk?? kysyi Wojtek.

-Totta kai min? pelk??n...!

Iltarusko k?vi viel? punertavammaksi, Wojtek ojensi k?tens? sit? kohden ja kuiskasi:

-N?etk? tuon kirkkaan valon tuolla? Tied?tk? mit? se on, raukka? Se on verta. T??ll? on Puola, meid?n maamme, ymm?rr?tk?? Mutta kaukana, tuolla, mist? loistaa, siell? on Ranska.

-Tulemmeko pian sinne?

-Onko sinulla kai erityinen kiire sinne? Sanotaan ett? sinne on kauhean pitk? matka. Mutta voit olla varma siit? ett? ranskalaiset tulevat meit? vastaan.

Bartekin pognembinil?iset aivot alkoivat ankarasti ty?skennell?. Hetken kuluttua h?n kysyi:

-Wojtek?

-Mit??

-Mit? kansaa oikeastaan ne ovat, nuo ranskalaiset?

Nyt huomasi Wojtek viisautensa yht'?kki? joutuvan kokonaan ymm?lle. H?n tiesi ett? ranskalaiset-niin, ranskalaisia ne nyt vaan olivat, ja vanhemmilta ihmisilt? oli h?n heist? kuullut jotakin sellaista ett? heid?n oli tapa tappaa kaikki ihmiset.

Bartek uudisti kysymyksens?.

-Mit? kansaa ne ovat?

-Hitto sen tiet?k??n!

Kolme kansaa Wojtek tunsi. Keskell? puolalaiset, toisella puolen "moskovalaiset", ja toisella puolen "saksalaiset". Tahtoessaan olla suorapuheisempi kuin tarkka, sanoi h?n hetken kuluttua:

-Mit?k? kansaa ranskalaiset ovat? Niin tuota, kuinka sen nyt sinulle selitt?isin? Ne ovat kai oikeastaan my?skin jonkinlaisia saksalaisia, mutta vaan paljoa pahempia.

-Sellaisia raukkoja!

T?h?n saakka oli Bartekilla ollut yksi ainoa tunne ranskalaisista- selitt?m?tt?m?n pelon tunne. Vasta nyt preussil?inen nostomies tunsi oikein is?nmaallisen vastenmielisyyden heit? kohtaan. Kaikissa tapauksissa h?n ei viel? ollut ymm?rt?nyt kaikkea oikein ja kysyi sen t?hden uudestaan:

-Mutta silloinhan saksalaiset taistelevat saksalaisia vastaan.

Silloin p??tti Wojtek uuden Sookrateen tavoin puhua vertauksilla:

-Eik? kenties sinun koirasi koskaan tappele minun koirani kanssa?

Bartek muljautti silmi??n ja katsahti hetkiseksi opettajaansa.

-Niin,-kyll?h?n se on totta

-Ovathan it?valtalaiset my?skin saksalaisia,-jutteli Wojtek-ja eiv?tk? meik?l?iset ole taistelleet heit? vastaan? Kertoihan er?s vanhus kyl?st?mme, ett? kuin h?n oli sodassa, oli Steinmetz huutanut: "Eteenp?in pojat, eteenp?in saksalaisia vastaan!" Asian laita on vaan se, ett? sota ranskalaisia vastaan on vaan paljoa vaikeampi.

-Niin-Jumala meit? auttakoon!

-Ranskalaiset eiv?t viel? koskaan ole joutuneet sodassa tappiolle. Kuin sellainen saa sinut kynsiins?, niin et irti p??se, siit? voit olla varma. Jokainen heist? vastaa kahta, kolmea meist?, ja parrat heill? on kuin juutalaisilla. Moni heist? on musta kuin piru. Kuin saat sellaisen n?hd?, voit heti ruveta rukoilemaan is? meit??si.

-Mutta mink? t?hen sitten sodimme heit? vastaan?

T?m? filosoofillinen kysymys ei l?hesk??n ollut niin tyhm?, kuin se n?ytti Wojtekista, joka silminn?ht?v?sti virallisten vaikutusten alaisena kiiruhti vastaamaan:

-Min? olisin my?skin mieluummin ollut l?htem?tt?. Mutta jollemme me l?hde, niin tulevat he, sit? ei voi auttaa. Olethan lukenut mit? julistuksessa seisoi. Kaikkein nurjimpia he ovat meille talonpojille. Kerrotaan ett? he aivan hurjasti haluavat anastaa maan itselleen, sill? he tahtovat kuljettaa salaa viinaa kuningaskunnasta (ven?l?isest? Puolasta). Mutta sit? ei hallitus salli, ja sen t?hden on sota syttynyt. Ymm?rr?tk? nyt.-vai?

-Miksi en ymm?rt?isi, vastasi Bartek jonkunlaisella k?sityksell?.

Mutta Wojtek jatkoi:

-He kuuluvat my?skin haluavan meid?n vaimojamme, kuin rotat paistettua l?ski?.

-Eiv?t he siis my?sk??n s??li Magdaa?

-Eiv?th?n he s??st? vanhoja akkojakaan...

-Vai niin!-huusi Bartek p??tt?v?ll? ??nell?, kuin jos h?n olisi tahtonut sanoa: kunhan vaan tilaisuus tulee, kyll? min? tappelen!

Nyt selvisi h?nelle ett? kaikki kuitenkin oli nurin p?in. Paloviinaa he kyll? olisivat saaneet salaa kuljettaa ven?l?isest? Puolasta, mutta Magdan laita oli ihan toinen. Bartek alkoi v?hitellen katsella sotaa oman etunsa n?k?kannalta ja tunsi jotakin turvaa ajatellessaan ett? niin monta miest? ja tykki? meni puolustamaan ranskalaisen kevytmielisyyden uhkaamaa Magdaa. V?ltt?m?tt?m?sti meniv?t h?nen sormensa nyrkkiin ja h?nen pelkoonsa liittyi viha. H?n ymm?rsi nyt t?ydellisesti, ett? h?nen t?ytyi sotaan.-Iltarusko oli v?hitellen kadonnut, ja pime? tullut. Vaunu kovin t?r?hteli ep?tasaisilla kiskoilla, ja sen liikkeiden mukaan ny?kkyiv?t kyp?r?t ja pajunetit oikealle ja vasemmalle.

Hetki kului hetken per?st?. Veturi sy?ksi tuhansittain s?keni?, jotka pitkin?, kullankiilt?vin? k??rmein? kiemuroivat pime?ss?. Bartek ei pitk??n aikaan saattanut nukkua. Kuin s?kenet ilmassa liiteliv?t h?nen ajatuksensa sodasta, Magdasta, Pognembinista, saksalaisista ja ranskalaisista ymp?ri p??t?. H?nest? tuntui mahdottomalta nousta istuimeltaan, ja lopuksi h?n nukahti. Heti tulivat unenn??t. Ensiksi n?ki h?n koiransa tappelemassa Wojtekin koiran kanssa. H?n tarttuu keppiins? erottaakseen heid?t, mutta yht'?kki? h?n n?kee jotakin muuta. Magdan vieress?, joka hymyilee niin ett? h?nen valkoset hampaansa n?kyv?t, istuu ranskalainen, musta kuin kek?le. Toiset ranskalaiset pilkkailevat Bartekia ja osottavat h?nt? sormellaan. Veturin ritin?? se vaan on, mutta h?nest? tuntuu kuin ranskalaiset huutaisivat: Magda! Magda! Magda! Magda! Bartek ?rjyy: "suunne kiinni, roistot! P??st?ttek? vaimon!" Mutta he jatkavat: Magda! Magda! Magda! Koirat ulvovat, koko Pognembin huutaa: "Pid? vaari vaimosta!" Sitten h?n heitet??n kumoon, mutta h?n hypp?? yl?s, viuhtoo ymp?rilleen, tarttuu ranskalaisen kaulukseen ja yht'?kki?...

Yht'?kki? tunsi h?n ankaraa kipua kuin voima ly?nnist?. Bartek her?? ja hyp?ht?? yl?s. Koko vaunu on hereill?, kaikki kysyv?t mit? on tapahtunut. Hiton Bartekhan on unissaan repinyt alaupseeria parrasta. Nyt seisoo h?n siin? suorana kuin kynttil? kaksi sormea lakin reunassa, alaupseeri viuhtoo k?sill??n ja huutaa kuin hullu:

-Ach Sie! Dummes Vieh aus der Polakei! Hau ich den Lümmel in die Fresse, dass ihm die Z?hne sectionenweise aus dem Maule herausfliegen![1]

[1] Ah, tyhm? puolalainen el?in! Jos otan ja isken lurjusta vasten suuta, niin ett? hampaat kidasta sinkoilevat!

Alaupseeri on k?he? raivosta, mutta Bartek seisoo yh? sormet lakin reunassa. Toiset sotilaat purevat huuliaan pysy?kseen nauramatta, puoleksi pel?ten korpraalia, joka vihassaan sopertaa: "Ein polnischer Ochse! Ochse aus Podolien!"[1] V?hitellen kaikki hiljenee, Bartek istuu j?lleen entiselle sijalleen. H?n huomasi vaan ett? h?nen poskensa alkoivat hehkua, kun veturi ryhtyi vanhaan liverrykseens?:

[1] "Puolalainen h?rk?! H?rk? Podoliasta!"

Magda! Magda! Magda!

Ja tuntui h?nen olonsa hyvin tuskalliselta.

Ensimm?inen, kalpea aamunkoi valaisee unisia ja vaivoista v?syneit? kasvoja. Penkeill? lep??v?t sotilaat niin hyvin kuin voivat. Muutamat ovat nojanneet p??ns? rintaa vasten, toiset ovat heitt?neet sen taaksep?in. Aamunkoi alkaa jo valaa ruusuhohdettaan yli kaiken maan. Ilma on raitis ja kaunis. Sotamiehet her??v?t. Loistava aamu loihtii heid?n eteens? tuntemattoman seudun pime?st? ja usvasta. Miss? on nyt Pognembin? Ymp?ryst? on jo tuntematon, ja kaikki on toisenlaista.

Ylt'ymp?rill? on kunnahia, tammipuita t?ynn?, laaksoissa rakennuksia, katot punaisia, sein?t valkosia mustilla ikkunapielill?, rakennuksia niin komeita, kuin herraskartanot, kauniit viinitarhat ymp?rill??n. Ylh??ll? n?kee huipputornisia kirkkoja, toisaalla tehtaitten piippuja, joista punervat savupilvet kohoavat ilmaan. On vaan niin ahdasta, ei l?ydy laisinkaan kentti? eik? peltoja. Sen sijaan on v?ke? kuin muurahaispes?ss?. Kylien ja pikkukaupunkien ohi kuljetaan. Juna menee v?hemp?in asemien ohi niille pys?htym?tt?. Varmaan on jotakin tapahtunut, sill? kaikkialla n?kyy v?kijoukkoja kokoontuvan yhteen. Aurinko kohoaa vitkalleen vuoren yli, ja vaunuissa alkaa yksi ja toinen talonpoika lukea is? meit??ns?. Useat seuraavat h?nen esimerkki?ns?. Ensimm?iset s?teet luovat hohteensa talonpoikain hartaille, vakaville kasvoille.

Juna pys?htyi er??lle asemalle. Sen ymp?rille kokoontui heti joukko ihmisi?. On jo tullut tietoja sotatantereelta. Voitto, voitto! Muutama tunti sitten oli saapunut s?hk?sanoma. Kaikki odottivat tappiota, mutta nyt, kuin hyv? uutinen oli heid?t her?tt?nyt, ei ilolla ollut rajoja ollenkaan. V?est? on puoleksi pukeutuneena l?htenyt kotoaan ja vuoteiltaan ja rient?nyt asemalle. Monilla katoilla liehuu jo lippuja; kaikki viuhtovat nen?liinoillaan. Olutta, tupakkaa ja sikareja vied??n vaunuihin. Riemastus on sanomaton, kasvot loistavat. Myrskytuulen tavoin riehuu "Die Wacht am Rhein" laulun s?veleet. Muutamat itkev?t, jotkut syleilev?t toisiansa. Meid?n "Fritzimme"[1] on hajoittanut viholliset. Tykkej? ja lippuja on valloitettu. Jalossa innostuksessaan antaa v?est? sotamiehille kaikki, mit? sill? on. Miehist? saapi levollisen itseluottamuksen ja alkaa k?skem?tt? laulaa. Vaunut vapisevat voimakkaista mies-??nist?, samalla kuin v?est? kummeksien kuuntelee laulun k?sitt?m?tt?mi? sanoja. Pognembinin miehet laulavat kansallislauluaan:

[1] Tarkoitetaan Preussin kuningasta Vilhelmi?.

Bartoszimme, Bartoszimme!

Uljuus el?? meiss?,

Jumala maamme suojelee

Vaaroista aina varjelee.

Die Pohlen! Die Pohlen![1] huutaa v?est? selitellen ja ker?ytyy vaunujen ymp?ri. He ihmettelev?t sotilasten ulkomuotoa ja rohkaisevat itse??n kertomalla ilossaan juttuja n?itten puolalaisten rykmenttien kauheasta urhollisuudesta.

[1] Puolalaisia! Puolalaisia!

Bartekin posket ovat ajettuneet ja t?m? seikka yhdess? h?nen keltaisten viiksiens?, tuijottavain silmiens? ja voimakkaan, j?ntev?n katsantonsa kanssa tekee h?net kauhean n?k?iseksi. H?nt? ihmetell??nkin kuin merkillist? el?int?. Aika puolustajia saksalaisilla onkin! Tuollainen kyll? pian suorittaa asiat ranskalaisten kanssa. Bartek hymyilee mielihyv?st?, sill? mieliss??n on h?nkin, ett? ranskalaiset ovat joutuneet tappiolle. Kaikissa tapauksissa eiv?t ne en?? tule Pognembiniin viettelem??n Magdaa ja ottamaan omaisuutta. H?n hymyilee, mutta kasvojen tekee hyvin kipe??, hymyily muuttuu irvistelyksi. Niin, h?n on todellakin kauhistuttava. Palkinnoksi sy?pi h?n j?ttil?isen ruokahalulla. Makkaroita ja olutkannuja katoaa h?nen suuhunsa, kuin pohjattomaan kuiluun. H?nelle annetaan sikareja ja v?h?n rahaa. H?n ottaa ne kaikki tyyni.

-Oivallista v?ke? ovat sent??n nuo saksalaiset,-sanoo h?n Wojtekille, ja hetken kuluttua h?n lis??: n?eth?n, ett? he kuitenkin ovat voittaneet ranskalaiset!...

Mutta ep?uskoinen Wojtek on heti valmis varjostamaan h?nen iloansa. H?n ennustaa kuin Kassandra:

-Ranskalaiset antavat aina alussa joutua itsens? tappiolle, pett??kseen vihollisiansa, mutta sitten he iskev?t kiinni, niin ett? kyll? tuntuu...

Wojtek ei tied?, ett? koko Euroopalla on sama mieli kuin h?nell?, ja viel? v?hemm?n, ett? koko Eurooppa erehtyy niin kuin h?nkin.

Juna vierii eteenp?in. Niin pitk?lle kuin silm? kantaa, ovat kaikki rakennukset lipuilla koristetut. Muutamille asemille pys?htyv?t he pitemm?ksi aikaa, sill? kaikkialla on paljon junia. Kaikilta Saksan kulmakunnilta rient?? sotilaita auttamaan voitollisia tovereitaan. Junat ovat koristetut viheri?ill? k?ynn?ksill?. Ulaanit kiinnitt?v?t matkalla saamansa kukkaiskimput keih?ittens? p??h?n ja keskusteluja ja huutoja kuuluu toisesta vaunusta toiseen.

-Kuinka voitte, toverit? Mihink?h?n taivaan Herra viepi meid?t?

Yht? alakuloisia kuin he olivat l?htiess??n Pognembinist?, yht? innokkaita ja reippaita he olivat nyt. Ensimm?inen Ranskasta tuleva juna, joka tuopi ensimm?iset haavoitetut, saapi hyv?n mielen katoamaan. Se pys?htyy Deutziin ja viipyy siin? kauan aikaa, antaen terveiden kulkea ohi. Mutta kest?? muutaman tunnin, ennen kuin kaikki p??sev?t sillan yli K?lniin. Bartek rient?? muutamain muitten kanssa katsomaan sairaita ja haavoitetuita. Toiset makaavat seinill? varustetuissa vaunuissa, toiset tilan puutteessa avonaisissa, ja ne saattaa selv?sti n?hd?. Kohta ensi silm?yksell? katoaa Bartekin urhollisuus.

-Mutta tulehan sitten, Wojtek!-huutaa h?n liikutettuna-tuossa saat n?hd? kuinka monta ihmist? ranskalaiset ovat runnelleet.

Niin,-katselemista se ansaitsikin! Kalpeita, tuskan sy?vytt?mi? kasvoja, mustia ruudin savusta ja verisi?. Toiset kiroovat sotaa. Kuivat, mustuneet suut huutavat joka silm?nr?p?ys vett?. Silm?t tuijottavat hurjasti ymp?rilleen. Siell? t??ll? haavoitettujen joukossa n?kee kuolevan kasvot, joko levollisina siniset juovat silm?in alla, tahi ven?hdyksist? hurjistuneina ja katse pel?styneen?, samalla kuin valkoset hampaat loistavat esille. Bartek n?kee ensi kerran sodan veriset hedelm?t. H?nt? py?rrytt??. Suu auki seisoo h?n kuin huumaantuneena v?kijoukossa. Joka puolelta h?nt? nyhjit??n. Santarmi ly?pi h?nt? kiv??rin tukilla niskaan. Bartek etsii silmill??n Wojtekia, l?yt?? h?net ja sanoo:

-Ah,-Wojtek,-Jumala auttakoon ja suojelkoon meit?!

-Noin sinullekin k?y.

-Jesus Maria! Ihmiset siis tappavat toisiansa! Ei, toista on kuin kaksi talonpoikaa tappelee, silloin viepi santarmi heid?t oikeuteen, ja niin he saavat rangaistuksensa.

-Niin, n?etk?s,-sodassa se on parhain, joka ruhjoo useimpia. Uskotko, raukka, ett? ehk? saat ampua tauluun tahi paljaalla ruudilla niin kuin harjoituksissa. Ja etk? ihmisi??

Erotus opetuksen ja k?yt?nn?n v?lill? n?kyi nyt selv?sti. Bartek oli kyll? sotilas, k?vi harjoituksissa ja paraateissa, ampui ja tiesi ett? sodassa oli ihmisi? tapettava, mutta kuin h?n nyt n?ki vereen tahraantuneet, haavoitetut sotamiehet ja sodan koko kurjuuden, alkoi h?n voida niin pahoin ett? h?n vaivoin pysyi seisomassa. H?n alkoi taas pit?? ranskalaisia arvossa, ja se v?heni vasta kuin Deutzist? kuljettiin yli K?lniin. Keskusasemalla siell? n?htiin ensimm?iset ranskalaiset vangit. Joukko siviili-ihmisi? ja sotilaita oli kokoontunut heid?n ymp?rilleen ja tarkasteli heit? ylpeill? katseilla, mutta viel? vihatta. Bartek teki kyyn?sp?ill? tien itselleen v?kijoukon l?pi, pujahti vaunuun ja ?llistyi.

Joukko Ranskan jalkav?ke? rikkin?isiss? viitoissa, pieni?, likaisia ja kurjia, oli pakattu yhteen kuin sillit tynnyriin. Useat heist? ojensivat k?tens? ottaakseen niit? v?h?isi? lahjoja, joita v?kijoukko tarjosi, jollei vahti heit? siit? est?nyt. Bartek oli, sen mukaan mit? h?n Wojtekilta oli kuullut, kuvitellut ranskalaiset ihan toisenlaisiksi. Bartekin uljuus alkoi taas palata. H?n katsoi miss? Wojtek oli.

-Mit? sin? oikeastaan olet kertonut? N?m?h?n ovat oikeita raukkoja! Min? voisin tarttua tuollaisen kynkk?luuhun ja ly?d? h?nell? kaikki muut kumoon.

-Ne ovat kai aika lailla v?syneit?-vastaa Wojtek, h?nkin osaksi pettyneen?.

-Mit? kielt? he puhuvat?

-Ei ainakaan puolan kielt?.

Rauhoittuneena t?ss? suhteessa, jatkoi Bartek kulkuansa pitkin vaunuja.

-Kurjia raukkoja!-h?n selitti kun olivat lopettaneet tarkastuksensa.

Mutta seuraavissa vaunuissa istui zuaveja. Ne saivat Bartekin pitempiin mietteihin. Siin? kuin he istuivat suljetuissa vaunuissa, oli mahdotonta sanoa, vastasiko yksi heist? kahta vai kolmea tavallista ihmist?. Mutta ikkunasta saattoi n?hd? vanhat sotilaat mustine partoineen ja sotaisine, vakavine kasvoineen, iho tummana, silm?t uhkaavina, s?ken?ivin?.

-Nuo ovat vaarallisempia, kuiskasi Bartek aivan kuin pel?ten ett? joku kuulisi h?nen sanansa.

-Etk? viel? ole n?hnyt niit?, jotka eiv?t ole vangiksi joutuneet- lis?si Wojtek.

-Niin, Jumala meit? varjelkoon!

-Mutta sin? saat kyll? n?hd? heid?t.

Katseltuaan zuavilaisia, jatkoivat he kulkuansa. Heti seuraavan vaunun luona Bartek oli kauhusta kaatua.

-Jumala auttakoon meit?, Wojtek!

Avonaisesta ikkunan aukosta saattoi n?hd? turkosin tummat, melkein mustat kasvot, samalla kuin silm?n valkuainen k??ntyi ulosp?in. H?n oli varmaankin haavoittunut, sill? h?nen kasvonsa olivat kauheissa tuskan v??nteiss?.

-Mit? tahdot? kysyi Wojtek.

-Se on paholainen eik? mik??n sotamies! Oi-Jumala olkoon minulle syntiselle armollinen! Katsohan, Bartek, millaiset hampaat h?nell? on!

-Piru h?net perik??n,-min? en tahdo n?hd?.

Bartek vaikeni, mutta kohta h?n kysyi:

-Wojtek!

-Mit??

-Jos tekee tuollaiselle ristinmerkin, eik?h?n se auta.

-Pakanat eiv?t ymm?rr? pyh?? uskoa...

Komennettiin vaunuihin. Juna l?ksi. Pime?n tultua, Bartek n?ki aina edess??n turkosin mustat kasvot ja kauhean silm?n valkuaisen. Niist? ajatuksista ja tunteista, jotka t?ll? hetkell? valtasivat t?t? Pognembinin sotilasta, oli vaikea arvata h?nen tulevia sankarit?it??n.