Aikansa lapsipuoli

Tervavene kelluili kepe?sti Alanteen rannalla. Keula oli vedetty kiini rantahiekalle, vaan per? notkahteli sujuvasti valloillaan hienosen aamutuulen nostaessa j?rvelt? p?in loivan laineen. Vene oli jo t?ydess? lastissa, is?nt? seisoi puukko hampaissa pohkeita my?ten vedess? ja kiinnitti viimeisi? varppeita, vastaillen siit? puukonter?n poikki mink? mit?kin eukolleen, joka avop?in ja k?det puuskassa yht?mittaa tarinoi ylemp?? t?rm?lt? ja viel? kerran muistatti miehens? mieleen t?rkeimpi? kaupunkiostoksia. Aatulle, renkimiehelle, joka parastaikaa kantoi arkkua veneeseen, huusi em?nt? sekaan:

- Peremm?s, nosta peremm?s se maisterin arkku siihen tynnyrein v?liin, etteiv?t kastu kirjat ja vaatteet, kun koskissa vett? loiskii.

- Voivat ne kastua peremp?n?kin, jos niikseen sattuu. Vaan t?ss?k? se itse aikoo istua n?k?tt?? tervaisten tynnyrien sel?ss??

- Todellakin, annahan kun haen raanun alustaksi.

Samassa kuin em?nt? toi aitasta raanua, ilmestyi maisteri itse tuparakennuksesta: solakka, pitk?nlainen nuorukainen, tumma tukka ja viiksien alku ja suuret, vilkkaat, ruskeat silm?t. H?nell? oli hiukan levoton, heippaseva k?ynti, kun h?n pihan poikki kulki kantaen veneeseen pyssy??n ja matkalaukkuaan. Aatu otti ne vastaan veneeseen ja maisteri j?i seisomaan em?nn?n rinnalle t?rm?lle, johon samassa is?nt?kin nousi kuivaten kastuneita saapasvarsiaan ojanvarren nurmikkoon.

- No nyt se on sit? my?ten valmista, virkkoi Alanteen is?nt? mielihyviss??n puukkoa tuppeen painaessaan. - El? muuta kuin ala solottaa alas virtoja!

Em?nt? heitt?ytyi v?h?n surulliseksi ja puhui puoli-itkuisella ??nell?:

- J??pi kai nyt taas autioksi Alanteen talo, t?nne min? yksin lasten kanssa syyst?it? hoitamaan. Ja eik? py?r?ht?ne taas kuukausi, ennenkuin te olette Oulussa mutkin k?yneet.

- Voipipa menn?, voidaan joutua v?lemminkin. Vaan totta siell? k?yd? pit??, jos mieli el??.

- Niin tuo lie! - Em?nt? huoahti pari kertaa ja k??ntyi sitten hilpe?mm?ll? ??nell? maisteria puhuttelemaan:

- Tyhj? sija t?h?n nyt j??pi maisterinkin j?lkeen, kes?kauden t?ss? jo aivan ehdittiin tottuakin toisiinsa.

- Se on totta, em?nt?, vastasi nuorukainen. Tuntuupa minustakin taas melkein vastenmieliselt? l?hte? t??lt? pois suureen maailmaan, t??ll? on ollut niin rauhallista ja niin hyvin on tultu toimeen.

- No kumma se on, miten tuo maisterikin niin on ehtinyt tottua n?ihin k?yhiin oloihin ja meihin oppimattomiin ihmisiin.

- Se on n?hk??s sit?, em?nt?, ett? min? nyt vasta olen t?t? el?m?t? oikein oppinut tuntemaan ja t??ll? maan syd?mmess? on paljo sellaista, joka vet?? puoleensa.

- Tulkaa sitten toisena kes?n? takasin.

- Eih?n sit? tied?. Jos mieli tekisikin, niin pitk? on matka.

Is?nt? oli t?h?n keskusteluun osaaottamatta istunut ojan partaalla ja kaivellut saappaan k?rell??n hiekkaa, mutta silt? n?ytti, ett? h?nkin t?ydelleen hyv?ksyi ne tunteet, joita h?nen eukkonsa tulkitsi. Lopuksi virkkoi h?nkin sent??n:

- Tulkaa milloin niikseen sopii, vanhat tuttunne t??lt? l?yd?tte, vaikkeiv?t ole t?m?n kummempia.

Mieliala yritti siin? k?ym??n hiukan juhlalliseksi, mutta sen katkasi em?nt? kutsumalla matkamiehet viel? tupaan l?ht?kahvia juomaan. Itse meni h?n edelt?, is?nt? seurasi verkalleen per?st?. Maisteri j?i viel? hetkiseksi mietteihins? t?rm?lle seisomaan ja h?nen katseensa siirtyiv?t v?kisinkin tarkastelemaan tuota edess? olevaa, aamup?iv?n paisteessa kylpev?? j?rvimaisemaa. H?nen silm?ns? sit? ik??nkuin j??hyv?isiksi hyv?illen hiveliv?t, olihan sekin jo kes?n kuluessa k?ynyt h?nelle niin tuttavalliseksi. Eih?n se nyt oikeastaan kauniskaan ollut tuo maisema, eih?n siin? ollut paljo mit??n siit?, mit? ?ihanoilla n?k?aloilla? tavallisesti tulee olla: Saaririvi tuossa sel?n keskell? vihanta ja lepposa, ranta sen takana, matala pajukkoranta, joka v?hitellen kohotessaan muuttui koivikoksi ja jolla takalistonaan oli korkea harju ja siin? kasvava tumma hongikko. Mutta siin? oli jotain niin alkuper?ist?, niin tuoretta, niin vilpitt?m?sti yst?vyyteen pyrkiv??, siin? oli sen keskess? el?v?n kansan luonnetta ja siksi se oli k?ynyt niin rakkaaksi. Korutonta, karua, suljettua, mutta sittenkin niin syd?mmellist?...

L?hd?n hetki joutui. K?tt? pistettiin viimeisiksi j??hyv?isiksi, keula ty?nnettiin irti rantahiekalta ja k??nnettiin l?ntt? kohden ja raskas alus l?hti v?hitellen lipumaan suvannon poikki ja siit? Vuokin virtoja alasp?in Kiannan koskia kohden. Aatu istui airoissa ja veteli verkkaan ja maltillisesti, niinkuin alkutaipaleesta tulee, is?nt? huopaili per?ss? ja tynnyrein p??ll? keskell? venett? istui maisteri ja seurasi haaveksivin katsein rantamaisemia, jotka v?hitellen matkan eestyess? vaihtelivat. Pakina ei luistanut alussa taivalta, kukin istui ??neti hautoen mieless??n omia hiljaisia tuumiaan.

Maisterilla, - sill? nimell? oli Juusoa siell? maalla mainittu, vaikkei h?n viel? ollut kuin pelkk? ylioppilas, - oli omituinen tunne mieless??n venheen yh? loitommas poiketessa n?ilt? tutuiksi k?yneilt? syd?nmaanseuduilta: oli kaipausta, mutta oli iloakin. H?n tunsi ik??nkuin syv?? kiitollisuutta syd?mmess??n. H?n oli mielest??n t?n? kes?n? niin ??rett?m?n paljo oppinut, h?nell? oli aivan kuin silm?t auki revenneet ja h?n oli oppinut katsomaan el?m?? aivan uudelta, syv?llisemm?lt? kannalta. Olihan h?n henkisesti niin suuressa m??rin rikastunut, h?n oli saanut ajatuksilleen ja harrastuksilleen nyt vasta varman pohjan, sill? nyt vasta oli h?n mielest??n oppinut katsomaan el?m?t? pintaa syvemp??kin. Ei h?n tiennyt miten se oli k?ynyt ja mist? h?n sen oli oppinut, mutta siin? istuessaan tervatynnyrein sel?ss? ja ohiliitelev?? maisemaa tarkastaessaan, h?n nyt vain itsekseen ihmetteli sit?, miten h?n ennen oli voinut ajatella ja tuntea niin sokeasti ja lapsellisesti.

Kulku alkumatkan tyyneill? suvantovesill? oli niin tasasta, niin hiljaista ja yksitoikkoista, ett? se ik??nkuin v?kisin houkutteli mietteisiin vaipumaan. Juuso antoikin ajatustensa vapaasti liidell? ja juurikuin jonkunlaista tilityst? varten latoa h?nen eteens? vanhempia muistoja ja my?hempi? kokemuksia.

... Eih?n h?n ollut ennen v?h??k??n ymm?rt?nyt sit? kansaa, jonka lapsi h?n oli, se, mit? h?n silloin oli haaveksinut el?m?nty?st? kotimaansa ja kansansa puolesta, se oli kaikki ollut utuista h?m?r?t?. Olihan h?n tosin koko ylioppilasaikansa ollut kansallismielinen ja kansanvaltainen, olihan h?n innostunut puhuessaan ja ohjelmoidessaan velvollisuuksistaan is?nmaata ja kansaa kohtaan ja h?n olisi koska tahansa voinut vuodattaa sen puolesta sek? kyyneleit? ett? verta. Mutta nuo k?sitteet olivat olleet kaukaisia, verett?mi?, ?maa ja kansa?, ne olivat vain yleisi? aatteita ja koko se innostus oli kuin helisev? vaski ja kilisev? kulkunen. Ydint? puuttui, syd?nt? puuttui.

Eik?h?n se sent??n ollut niin varsin kummaakaan. Miss?p? olisi Juuso tullutkaan l?hemmin syventyneeksi tuon kansan sis?lliseen el?m??n ja sen el?misen toiveisiin ja tarpeisiin. H?n oli kaupungin lapsia ruotsinvoittoisesta pikkukaupungista, h?nen kotinsa, tuomari H?ggqvistin koti, oli niit? yliluokan koteja, joista varsinaista kansaa katsottiin alasp?in ik??nkuin halvempaan rotuun. Ja h?nell? oli itsell??n ollut kaikki nuo yliluokan katsantokannat ja ajatustavat kun h?n viidett? vuotta sitten tuli ylioppilaaksi ja k?vi ylioppilasel?m??n osalliseksi. Siell? tulvahti h?nt? vastaan rikas virtaus uusia aatteita, uusia ihanteita. Juusossa tapahtui jyrkk? k??nne. H?n muuttui kansan mieheksi, muuttui suomenmieliseksi ja h?nest? tuli, niinkuin jyrkk?in vastakohtain miehist? ainakin, punaisiakin punaisempi. H?n ahmi sis??ns? noita h?nelle vereksi?, kauniita kansallisuusaatteita, h?n hehkui taistellessaan ylioppilaspiireiss? niiden puolesta ja riemuitsi ennakolta ajatellessaan mink?laisella innostuksella ja tarmolla h?n el?m?ns? l?pi ty?skenteleisi suomalaisen kansan hyv?ksi, sen korottamiseksi ja sen kielen ja oikeuksien puolustamiseksi. H?ness? oli tulta ja h?ness? oli voimaa. Suomenkielt? h?n aluksi osasi huonosti, vaan h?n opetteli sit?, oppikin tavattoman pian ja rupesi sit? uutterasti k?yt?nn?ss? viljelem??n. Niin kirjoitti h?n jo ensi ylioppilasvuosinaan osakunta-albumeihin pieni?, intoa hehkuvia runoja ja n?pp?ri? kertomuksia ja viime vuonna oli h?n aikakauskirjoihin kirjoitellut joitakuita pienempi? kyh?yksi? taiteen alalta, - estetiikka oli n?et h?nen mieliainettaan. Ja Juuso Tuominen - t?llaiseksi oli h?n n?et muuttanut Josef H?ggqvistin nimens? - oli pian laajemmissakin piireiss? tunnettu reippaaksi, lahjakkaaksi, innokkaaksi suomenmieliseksi nuorukaiseksi, josta voitiin toivoa paljo.

Itse??n h?nt? kumminkin oli kiusannut se, ettei h?n viel? aivan hyvin eik? vapaasti osannut k?ytell? suomenkielt? eik? k?ytt?? sit? puhtaasti ja kauniisti. Siit? syyst? oli h?n viime kev?nn? p??tt?nyt matkustaa kes?ksi kauas maan syd?mmeen, siell? lukujen ohessa t?ydellisesti kielt? oppiakseen. H?n halusi oppia sit? er?st? erityist?kin tarkoitusta varten. Jo vuosia sitten oli h?n n?et suunninnut ja alulle pannut suuren, suomenkielisen, kaunokirjallisen teoksen, historiallisen n?ytelm?n, h?nkin v?h?n kartuttaakseen viel? k?yh?npuoleista suomenkielist? kirjallisuutta, ja siell? hyv?ll? kielimaalla h?n tahtoi sen valmistaa.

Siksi oli h?n viett?nyt kes?n kaukana Suomussalmen syrj?kyl?ss? aivan talonpoikaisen kansan keskuudessa. Siell? oli h?n nyt ensi kerran oikein p??ssyt tutustumaan suomalaisen maalaisrahvaan luonteeseen ja el?m??n; h?n oli l?yt?nyt siell? sen syv?mielisen, syd?mmellisen, suoran suomalaisen kansan, jota h?n kyll? ennenkin oli rakastanut, vaan jonka h?n nyt vasta tunsi ja josta h?n siit? syyst? nyt oli oppinut kaksinkerroin pit?m??n. Nyt t?n? kes?n? oli h?n mielest??n tehnyt varsinaisen molemminpuolisen lemmenliiton tuon kansan kanssa, - nyt h?n sen ymm?rsi ja se ymm?rsi h?net.

Kes? oli kulunut. Kun Juuso nyt taas oli sielt? matkalla etel??n p?in sivistyneiden asuinmaille, ottamaan osaa heid?n rientoihin ja riitoihin, niin olipa h?nell? mielest??n niin kovin paljo kokemusta tuotavana mukanaan noihin puoluetaisteluihin, jotka n?ihin aikoihin kiinnittiv?t h?nen, niinkuin monen muunkin nuorukaisen, kaiken huomion puoleensa. H?nest? tuntui ik??nkuin h?nell? nyt olisi ollut jonkunlainen avoin valtakirja esitt?? siell?, mit? Suomen kansa toivoo ja tahtoo: hiljaista, sitke?t? ty?t?, sit? sen olemus opettaa, ei se rakasta isoa ??nt? eik? kiihoittunutta, keinotekoista intoilua, ty?t? vain ja j?rk?ht?m?t?nt?, vilpit?nt? pyrkimist? eteenp?in. Sen k?skyn mukaan aikoi Juusokin n?ist? puolin ruveta vaikuttamaan, t?t? muurahaisen taistelutapaa tahtoi h?n koettaa saada k?yt?nt??n. Ty?t?, vilpit?nt?, uhraavaa ty?t? is?nmaan hyv?ksi, kansallisuuden, kansanvaltaisuuden hyv?ksi - sellainen ohje on sopiva ja kunniakas suomalaiselle nuorukaiselle...

Noita mietiskeli Juuso matkan verkalleen eestyess?. Ja aina v?liin haasteli h?n saattajainsa kanssa, kyseli kaikkia ja pani mieleens?, tahtoen ik??nkuin k?ytt?? hyv?kseen viel? tuota viimeist? yhdess?oloa oppiakseen ja rikastuakseen. Samalla h?n nautti ohi liitelev?n luonnon suuruudesta ja mahtavuudesta. Oli jo saavuttu vuolaille koskivesille, jossa venhe lastuna nakkelehti vaahtoaaltojen lomissa, puikkelehti s?rm?isten kallioiden kupeitse ja hy?kk?si nuolena alasp?in nielev??n kuiluun. H?n katseli laskijain kylm?? tyyneytt?, heid?n r?p?ytt?m?t?nt? varmuutta ja v?r?ht?m?t?nt? j?ntevyytt? ja h?n ajatteli, ett? noin se olisi ty? teht?v?, noin ne vastukset voitettaisiin.

Kuljettiin p?iv? ja toinen, oli jo laskettu Em?joen p??kosket ja kolmantena p?iv?n? soluttiin suvantoa pitkin sen suuta kohden sinne, miss? Kiannan haara laskee Oulunj?rveen.

- Ja t?h?n Paltaniemeenk? se maisteri sitten todellakin meist? j??? kysyi is?nt? kun siin? aamup?iv?ll? soudettiin Paltamon ensimm?isten talojen ohi.

- T?h?n j??n p?iv?ksi, saatte soutaa edelt?p?in. Onhan v?h?n ik?v?t? kesken aikojaan erota matkueesta, vaan ehk?p? viel? joella tavataan.

- Tavattaneeko, - t?ss? tuota olisi yhdess? menty vaikka Ouluun asti.

- Niinp? olisi. Vaan kovin tekee nyt mieleni tavata tuota vanhaa yst?v??, joka juuri asuu tuossa niemen k?rell?. En ole n?hnyt h?nt? pariin vuoteen, ennen oltiin joka p?iv? yksiss?.

- No kun niin on, niin eip? muuta kuin lasketaan maihin.

Jo Pohjanmaalle l?htiess??n ja sitten pitkin kes?? oli Juusolla ollut tuumana k?yd? palatessaan tervehtim?ss? vanhaa toveriaan Heikki?, joka ennen oli ollut h?nen uskotuimpia yst?vi??n, mutta joka nyt jo kohta pari vuotta oli ollut Helsingist? poissa, asuen vanhempainsa luona maalla. Ennen oli Heikki my?skin ylioppilaspiireiss? ollut niit? joukon innokkaimpia ja tulisimpia, Juuso ja h?n olivat mietteilt??n hyvin soveltuneet yhteen, yhdess? he olivatkin lukemattomia kertoja unelmoineet tulevaisuudestaan ja vaihtaneet tuumia ja tunteita. Vaan viimeksi kun Juuso oli Heikin tavannut, oli h?n jo ollut v?h?n enemm?n pessimismiin kallistuva ja mielelt??n suljettu. Sittemmin oli Heikki kadonnut Helsingist? pois, perheelliset olot ja lukujen hidas edistyminen olivat saattaneet h?net pakenemaan yliopistosta kauas kotiin maalle. Sen j?lkeen ei ollut Juuso kuullut yst?v?st??n paljo mit??n, t?m? ei ollut kirjoittanut eik? kertonut tuumistaan eik? mietteist??n, oli melkein tuntunut silt?, kuin h?n olisi aivan tahtonut sulkeutua yksin?isyyteens?. Ja siit?kin syyst? tahtoi Juuso nyt tavata t?t? vanhaa toveriaan omin silmin h?nt? n?hd?kseen ja omin suin puhutellakseen.

Jo laski vene hiekkaiselle rannalle, mets?herra Gr?nbergin, Heikin is?n, rantaan. Miehet nostivat Juuson tavarat t?rm?lle ja itse l?hti Juuso, heitetty??n viimeiset j??hyv?iset yst?v?llisille saattajilleen, astumaan taloa kohden.

Pihalla tuli Heikki vastaan, - sill? Heikkih?n se oli tuo, vaikka Juuson oli h?nt? alussa vaikea tuntea vanhaksi toverikseen. H?n oli vanhentunut, k?ynyt lihavaksi ja partaseksi, tukka oli kulunut hienoksi ja kasvoilla oli omituinen harmaja v?ri. Vaan oudoin oli sittenkin ilme silmiss?: niiss? oli jokin vieras kiilto, kylm?, levoton ja arka, niist? n?ytti loistavan jotain salattua intohimoa - niinkuin k??rmeen katseista! Ensi silm?yksell? Juuso s?ik?hti tuota katsetta, siin? oli h?nest? jotain ilke??, itsek?st?, jota ei ollut ennen. Vaan seuraavassa tuokiossa se kiilto oli jo poissa, h?n ei sit? muistanutkaan en??, vaan huudahti iloisena:

- Terve mieheen, vanha yst?v?, oletpa sin? paisunut ja parrottunut.

- Terve tuloa, Juuso. Ja sin? pysyt yht? hintel?n? miesn? kuin ennenkin. Kuulin sinun matkustaneen Kiannalle suomenkielt? oppimaan, sielt?k? nyt palaat?

- Sielt?, siell? olen oppinut sek? kielt? ett? mielt?. Vaan miten on nyt sinun laitasi, vanha poika?

- Tuossahan tuota on elettyn? yksin p?ivin. K?yd??np? taloksi ja tarinoidaan sitten.

Juuso tervehti talonv?ke?, kohta kutsuttiin p?iv?lliselle ja sen sy?ty??n meniv?t toverukset puutarhaan, viskausivat mukavasti lep??m??n pientareen pehme?lle nurmelle. Oli kaunis ja helteinen syyskes?n p?iv?, niitylt? aidan takaa tuoksahti kuivuneen hein?n suloinen lemu ja lepposasti loiskahti aalto rannassa t?rm?n hiekkaa vastaan. He makailivat siin? hetkisen ??neti, tarina ei tahtonut oikein l?hte? luistamaan, oli kuin jotain vierasta olisi ollut v?liss?. Vasta v?hitellen ja melkein kuin varovaisesti rupesivat he toisilleen kertomaan eroajan havaintoja ja kokemuksia.

Muutosta oli tapahtunut kumpaisessakin sitten viime n?kem?n. Ij?n mukana oli tullut vakavampia tuumia ja k?sitteet olivat selventyneet. Mutta molempain kehitys oli k?ynyt koko joukon eri suuntaan. Juuso puhui ensin omista tuumistaan ja aikeistaan, kertoi koko ajan toimekkaana touhunneensa mukana ylioppilasel?m?ss?, tosin v?h?n haitaksi luvuilleen, vaan pitih?n sit? el?? muassa. Olihan h?n kumminkin sek? lukenut ett? kirjoitellut, mutta kesken olivat viel? ty?t, niit? piti taas l?hte? jatkamaan Helsinkiin.

Heikki pysytteli aluksi harvasanaisena mik?li h?nen omiin toimiinsa ja aikeihinsa tuli. Kertoi kumminkin viime aikoina ahkerasti ty?skennelleens? ja sinne Helsinkiin oli h?nenkin aije nyt tulla tuloksia n?ytt?m??n. Ensi ajat maalla oli h?n ollut hiukan sairaloinen ja verkkasen paranemisensa aikana oli h?n tullut tarkemmin ajatelleeksi, kuinka paljo siell? yliopistossa oli kouhoteltu ja tuhlattu aikaa mielett?m??n touhuamiseen ja turhaan intoilemiseen. Ja v?hitellen l?mpeni Heikkikin tarkemmin kertomaan noita mietteit??n, joita h?n aluksi n?ytti aikovan pit?? ominaan.

- Siin? oli vuosi aikaa minun kehityksess?ni jonkunlaista aukkoa. Sit? ennen touhusin min?kin, kuten tied?t, ilman suuntaa ja p??m??r??, siit? her?tty?ni mulle selvesi, ett? ihmisell? pit?? olla, kullakin itse??n varten ja todellisuuden pohjalla, viitotettu tie, jos mieli saada maailmassa jotakin aikaan. Pelkk? innostus, olipa kuinka is?nmaallinen tahansa, se k?y sittenkin korukuoreksi, sill? ei ole todellisuudessa pohjaa eik? sill? hy?dytet? mit??n. Jokaisen on pidett?v? huolta etup??ss? oman itsens? kehitt?misest? ja korottamisesta, muu innostus on arvotonta. Ja kun kukin puolestaan valmistaupi yhteiskuntaan hy?dylliseksi j?seneksi, silloin edist?? h?n my?s paraiten yhteishyv??.

- Sinusta on tainnut tulla t??ll? maalla suuri egoisti, virkkoi Juuso leikillisesti, voimatta kumminkaan est?? ??ness??n soimasta puoleksi tottakin.

- Niin, miksi sen katsot, se voi olla avu sekin, ja varsinkin nykyj??n.

Heikki viskausi melkein halveksivasti sel?lleen ja j?i siihen ??nett?m?n? ja liikkumattomana makaamaan. Juuso lep?ili vieress? rynt?ill??n, oli ??neti h?nkin hetkisen ja pureskeli miettiv?n? hein?nkortta, joka h?nell? oli hyppysiss??n; h?n tunnusteli tuossa Heikin ??ness?kin jotain outoa ilmett?, - vai muistiko h?n vanhastaan h?nen ??nens? v??rin? Sitten oikasi h?nkin j?senens? suoriksi, pisti k?det p??n alle ja tarinoi siit? yl?sp?in katsellen verkalleen ja melkein kuin itsekseen:

- Tavallaan olen min? t?n? kes?n? tullut tekem??n melkein samansuuntaisia havaintoja kuin sin?, vaikka johtop??t?kset aivan eroavat. Olihan se meid?n, monenkin, intoileminen siell? ylioppilaspiireiss? enimm?kseen hyvin ponnetonta. On puhuttu asioista, joita ei ole ymm?rretty, sokeina on saarnailtu ihanteista ja el?m?nt?ist?, joilla ei ole todellisessa tajunnassa ollut riitt?v?? perustusta. Me olemme huutaneet el?k??t? is?nmaalle ja vannoneet ikuista palvelusta suomalaisen kansamme hyv?ksi. Mutta me emme ole k?sitt?neet oikein tuota rakkautemme esinett? eik? sen tarpeita. Ei se tarvitse kuulla julkihuudettavan innostustamme, se tarvitsee ty?t?mme, ty?t? puhtaasti kansallisten periaatteiden pohjalla, mutta my?skin vilpit?nt? ja itsekkyydest? vapaata ty?t?. Minunkin tunteeni t?t? kansaa kohtaan olivat ennen, joskin tulisia, kumminkin hyvin ep?m??r?isi?; nyt olen saanut tunteitteni esineeksi el?v?t ihmiset, selv?? lihaa ja verta, siis jotakin suoranaista, jonka eteen kannattaa ty?skennell?...

H?n kuuli Heikin vieress??n hiljaa myh?ht?v?n ja katkasten lauseensa py?r?hti h?n h?mm?styneen? kohti katsomaan. Heikkikin nosti p??ns? nurmikosta ja matki hiukan ivallisesti:

- ?Jonka eteen kannattaa ty?skennell?? - Kuule, viel?k? siell?

Helsingiss? haaveksitaan noita vanhoja korulauseita?

- Haaveksitaan?

- Niin, mit? se tuo puhe on muuta kuin haaveksimista, tuulen pieks?mist?, jos menn??n ytimeen asti. Ty?t? kansan ja maan hyv?ksi! - h?psist?, itsens? hyv?ksi se sittenkin jokainen pohjimmalta tekee mit? tekee ja niin pit??kin. Maan ja kansan hyv?ksi vain puhutaan - sek? tehd??n ty?t? v?lillisesti.

- Kuule Heikki, noin et ajatellut ennen?

- Siit? yksinkertaisesta syyst?, ett? min?, yht? v?h?n kuin muutkaan, silloin ylip??t??n en ajatellut, mentiin vain mukana r?yh??v?ss? joukossa, huudettiin ja ??nestettiin. Se oli sit? edellisilt? polvilta peritty?, arvostelua kaipaavaa innostusta, seurattiin sokeasti noita vanhoja ep?jumalia. Nyt en ole ollut pariin vuoteen Helsingiss?, mutta minusta tuntuu ik??nkuin luissani, ett? sen suunnan pit?isi olla muuttumaisillaan. Eik? olekin?

- En tied?, mahdollisesti. Onhan noita tuollaisia mietteit? kuultu siell? lausuttavan. Mutta min? en usko ett? se muutos tulisi olemaan parempaan p?in. Se veisi sellaiseen omaan puoleensa vet?miseen, sellaiseen leip?innostukseen, joka hajoittaisi kaikki yhteiset, ylev?mm?t riennot ja riist?isi aatteellisuuden nuorisosta. Tosin olen min?kin, kuten sanoin, sit? mielt?, ett? on oltu sokeita, on huudettu p??tt?m?sti...

- Siin?p? se. Mutta eih?n tuollainen huumaus, tuollainen henkinen humala, voi ij?nkaiken kest??, t?ytyyh?n siit? selviyty?. Ja mihink?p? silloin selv?p?isin? p??st??n siit?, ett? jokainen huomaa oikeudekseen ja velvollisuudekseen pit?? omasta menestymisest??n etup??ss? huolta. Syntyy kilpailu, ei auta, kilpailu yksil?jen kesken, mutta se onkin tarpeellista. Ja samalla huomataan, ett? se kokonaisuudellekin on onnellisinta.

- Kaunis onni! Kaikki yhteistoiminta laimenee, kukin vahtii vain omaa kannikastaan.

- No niin, ennen kuunneltiin vain kuohuvia tunteita, nyt tarvitaan jo j?rke?kin, - onpa aika tarvitakin.

Heikki viskasi lastun, jota h?n siin? jutellessaan oli vuoleskellut, kauas aidan yli ja hyp?hti istumaan. Juusokin ojentihe pyst??n, sytytti tupakan ja virkkoi naurahdellen.

- Sin?h?n olet t??ll? pitk?llisess? yksin?isyydess?si rakentanut kokonaisen, oman filosoofisen opin itsellesi, hyvin aineellisen ja siksi juuri pessimistisen. Mutta n?hd? saamme kauanko se kest?? itsell?sik??n, kunhan taas ry?mit esiin piilostasi ja puutut osalliseksi el?v??n el?m??n.

- Saamme n?hd?. Eik? se ole uusi oppi, se on hyvin vanha, vaikka se nyt meill? v?h?n aikaa on ollut unhotettuna, - taikka on luuloteltu sen niin olleen.

- Niin no, elk??mme riidelk?. Meill? nyt on tuosta kerran erilainen katsantokanta. - Katsoppas, tuolla soutaa venekunta nuotalle. Tule, k?vell??n rannalle katsomaan apajan vetoa.

He olivat nousseet ja k?velleet puutarhan rantap??h?n ja laskeusivat siit? hiekkaiselle ahteelle, jota my?ten yh? tarinoiden astelivat niemen k?rkeen, jonka kohdalle nuottamiehet laskivat apajansa.

Juuso vilkasi k?velless??n monta kertaa sivulta p?in toveriinsa ihmetellen, kuinka suuressa m??rin t?m? n?in? vuosina oli muuttunut, - eih?n h?n tahtonut tuntea miest? ollenkaan samaksi. Mist? sill? nyt on tuo varmuus ja tuo p??tt?v?isyys? Ja mist? on kotosin tuo kylm?, laskeva itsekk?isyys, joka ilmeni h?nen puheistaan, h?nen ??nest??n, h?nen katseestaan, jos kohta h?n koettikin sit? peitell?? Vaikuttaako maaseudun yksin?isyys tuohonkin tapaan, sit? ei Juuso itse ollut kokenut? ?Oma itse, arvosteleva j?rki...?, nuo sanat ilmeniv?t niin usein Heikin pakinoissa, ett? niit? melkein t?ytyi k?sitt?? h?nen jonkinlaisiksi m??r??viksi ohjeikseen ja niit? avujahan h?n sanoikin ihmisel?m?n ainoiksi, oikeiksi oppaiksi... Tunnetta h?n pilkkasi, - mik? vastakohta entisyydelle! Se on outo oppi tuo, jonka h?n on rakentanut itselleen ja se n?ytt?? h?ness? jo kasvaneen vakuutukseksi. Aikooko ... aikooko h?n todellakin noiden itsekk?iden ohjeiden mukaan ruveta suunnittelemaan vastaista el?m?t??n ja vastaisia t?it??n? Sit? oli Heikist? vaikea uskoa. Vaan sittenkin ... h?n sanoo itse kehityksess??n olleen jonkun aukon, jonka yli p??sty??n h?nelle oli maailmankatsantonsa selvinnyt... Olisiko, olisiko mies hylj?nnyt entiset ihanteensa ja tunteensa tuohon ammottavaan aukkoon ja ainoastaan pelastanut sielt? kylm?n j?rjen vastaiseksi seuraajakseen...?

- Ajan oloon se kai n?ht?nee, arveli Juuso, joka ei kumminkaan viel? voinut luottaa hetkellisiin havaintoihinsa, eik? tohtinut tehd? niist? varmaa johtop??t?st?.

Keskustellen yhteisist? tuttavistaan ja vanhoista muistoistaan k?veliv?t he tuntikausia siell? hiekkasella rannalla illan vilpastuessa. Ja viel? y?n maattuaan toverinsa kodissa hankkiusi Juuso aamulla matkaa jatkamaan. H?n ly?tt?ysi taas muutamaan alas kulkevaan tervaveneeseen siin? matkustaakseen Oulunj?rven poikki ja jokea ja koskia alas merta kohden. H?nen t?ytyi joutua, asiat kiirehtiv?t. Matkallaan Helsinkiin oli h?nen n?et viel? viivytt?v? kotikaupungissaan hankkimassa lukurahoja. Ne rahat, rahat, ne tekiv?t aina vastusta, aina ne olivat lopussa ja aina t?ytyi hankkia uusia lainoja, - tiesi miten niit? taas saaneekaan. Sitten Helsinkiin.

Kuukauden per?st? aikoi Heikkikin ilmesty? Helsinkiin. - Siell?p? sitten taas tavataan, virkkoi h?n Juusolle kun aamulla saatteli t?t? rantaan, jossa odotti l?hd?ss? oleva tervavene.

- Ja siell?k? sin? aijot ruveta toteuttamaan uutta viisaustieteellist? oppiasi, virkkoi Juuso naurahdellen nostaessaan tavaroitaan veneeseen.

- Varo vain, ettei se sulta j?? noudattamatta, sill? se on ainoa oikea ja jokaiselle tarpeellinen, vastasi Heikki, h?nkin hymyillen, mutta samalla melkein is?llisell? varmuudella.

- Kiitos neuvosta, - saa kai sit? sent?hden tutkia.

- Tutki vain. Ja onnea matkalle!

Raskas paltamo l?hti verkalleen lipumaan saarettomalle ja aavalle, mutta t?ll? kertaa melkein tyyneelle sel?lle, jonka takaa tuskin rannikkoa kuumotti. Keula k??ntyi l?nteen p?in, Niskan korvia kohden ja vauhtiinsa p??sty??n loittoni alus sel?lle p?in tasasesti ja varmasti; hiljenemist??n hiljeni rannalla kuuntelijalle airojen tahdikas loiske.

Heikki se seisoi siin? rannalla kuunnellen ja seuraten silmill??n venosen kulkua. Mutta sit? h?n ei kumminkaan ajatellut, h?n oli vaipunut muihin mietteisiin. H?n seisoi siin? ik??nkuin muistossaan tarkastellen jotakin kaukaista unelmaa, jotain innostuttavaa kuvaa, joka paljo, paljo aikaa sitten oli h?nt? l?mmitt?nyt, vaan sitten kylmennyt ja j??nyt unohduksiin. Nyt se oli Juuson puheitten kautta taas palannut mieleen, vaikka entiseen verraten kelme?n? ja himme?n?, ik??nkuin vainajana... Oli se ollut aikaa sekin, ja onnellista se oli ollutkin, sit? oli silloin tuntenut itsens? niin l?mpim?ksi, niin voimakkaaksi, niin rautarohkeaksi... Mutta se oli sittenkin ollut haaveilua kaikki, turhuutta...

Venhe souti jo palkosen kokoisena kaukana sel?ll?, airot vain soutaessa v?lk?hteliv?t kullalta p?iv?paisteessa, ja Heikki seisoi yh? t?rm?ll? mietteiss??n. Mutta silloin h?n yht?kki? havahtuikin ja l?hti nopein askelin kulkemaan taloa kohden. Ty?h?n, lukuihin! - h?n olikin siin? vieraan takia laiminly?nyt melkein kokonaisen vuorokauden.

Ikkuna oli auki kadulle p?in ja sielt? kuului yl?s toisen kerroksen huoneeseen p??kaupunkiliikkeen herke?m?tt?mi? ??ni?, rattaiden r?min??, ajurien huutoja, astuntaa ja puhelua. Huoneessa puuhasi Juuso paitahiasillaan ja palavissaan suuren arkkunsa ??ress?, j?rjesteli kirjojaan ja tavaroitaan, jotka olivat olleet kes?isess? s?il?ss? ja asetteli paikoilleen niit?, joita oli tuonut mukanaan kes?matkaltaan.

P?yd?n ??ress? sohvalla istua retkotti huolettomasti toinen nuori mies, p??ss? kallellaan ylioppilaslakki, k?dess? siro luup?? keppi ja hampaissa mustaksi poltettu piipunnys?, - Juuson kes?piippu, jolla t?m? oli tyydytt?nyt tupakantarpeensa siell? salolla, jossa paperossien saanti oli hankalaa. Siit? koetteli sohvalla istuja kaupunginlapsi nyt huvikseen vedell? haikuja, imi, sylki ja ryki, haukkui kapinetta huonoksi ja tarinoi lakkaamatta kaikenmoista kepe?? leikkipuhetta puuhissaan ahertavalle Juusolle.

Se oli Otto, Otto Alm, hilpe?, huoleton veitikka, parin vuoden vanha ylioppilas, tuumiltaan ja k?yt?kselt??n oikea ?ehta medisiinari.? H?n oli Juuson ruokarouvan poika. T?ss? Almin rouvan perheess? se oli n?et Juuso asunut jo monta vuotta, oli nuorena ylioppilaskokelaana siihen alkujaan tullut sukulaisten suosituksilla ja oli siihen edelleen j??nyt asumaan kotiutuen aivan perheeseen kuuluvaksi. Almin rouva ei n?et juuri ansionkaan vuoksi pit?nyt vuokralaisia luonaan, h?n ei ollut varaton - sanottiin rikkaaksikin -, Juuso olikin ollut ainoa ja h?nt? oli siell? aina pidetty ja kohdeltukin talonv?ken?. Varsinkin Otto, joka koulupojasta asti oli tottunut h?nen seuraansa, piti h?nt? aivan perheeseen kuuluvana ja nyt vasta, kun Juusokin oli palannut maalta, oli h?nest? perhe taas t?ysilukuisena koossa.

Kesken toverinsa pakinan hyp?hti Juuso ?kki? istuimeltaan, sulki ikkunan ja virkkoi:

- Tuo r?iske ja r?min? on taas oudoksestaan niin hermostuttavaa, siit? sit? toki ei tarvinnut siell? syd?nmaalla k?rsi?.

- Eik? siell? karhut toisinaan pit?neet pahaa meteli? ikkunan alla?

- Ei ne syd?nmaan karhut ole niin iso??nisi?, t??ll? kaupunkipaikoilla ne ovat pahempiakin.

- Vaikka ovat vain kaksijalkaisia. - Ent? mik? sulla tuossa k??r?ss? on, ka, revolveri totta tosiaankin. Ket? sin? sill? olet pelotellut?

- Otin hulluudessani sen mukaan mustalaisten ja muitten maankulkijain ja ilkeiden ihmisten varaksi, - ei sit? vain siell? tarvittu.

- Ja mit? sill? nyt aijot?

- Olkoon siin? laatikossa vastaseksi muitten ilkeiden ihmisten varalle.

Juuso nosteli esiin huolellisesti k??rittyj? ja sidottuja paperimyttyj? arkustaan. Keskentekoisia t?it? ne ovat, ilmoitti h?n utelevalle Otolle, mik? mit?kin, suunnitelmia ja mietteit?. Niist? pit?isi viel? ajan oloon tulla jotakin, niiss? on laajojen aatteiden alkuja.

- Tuollaiset mytyt aatteita, runoja ja kaikkia, huu! Minua oikein puistattaa noita n?hdess?nikin, ennen min? kuuhun nousisin kuin rupeaisin tuollaista kirjoittamaan. Mutta onneksi ei medisiinarilta kysyt?kk??n aatteita, h?n el?? vain iloisena ja antaa muitten aatella.

Otto nousi ja teki l?ht?? ulos.

- Niin, nyth?n on tiistai-ilta, virkkoi Juuso. - Menetk? osakuntasi puoluekokoukseen?

- En. Liek? koko kokoustakaan, ainakaan niiss? ei en?? paljo k?yd?. Ja mit?p? varten niiss? ahertaisikaan, ainahan puolue puolensa pit??.

Ei, muuten vain l?hti Otto ulos avaraan maailmaan, l?hti kaupungille, siell? on el?m? kevytt? ja hilpe?t?. On se t?m? Helsinki sent?hden v?h?n toista kuin syd?nmaa. Ja varsinkin n?in syksyisten h?m?r?in aikana, - se on ihanata!

- Tuleppas mukaan niin verest?n sinun maalaistuneita muistojasi, puhui h?n Juusolle l?ht?? tehdess??n. - Niinkuin yst?v?llisi? aaveita retkeilee siell? hempeit? olentoja, mik? iskee silm??, mik? nyk?see k?sipuolesta, mik? korvaan kuiskahtaa. Jo ilmakin huokuu siell? hekkumaa ja nautintoa, puistojen siimekset ovat niin syv?t ja k?yt?v?t varjokkaat...

- Ja kapakat niin valoisat.

- Ne sit?paitsi. Eik? vieh?t?, tule mukaan.

- En tule, tuon kehitysasteen olen min? jo l?pik?ynyt - onpa jo aikakin.

- Hyvi? p??t?ksi? ja periaatteita, ensi iltaa mies Helsingiss?! Heit? ne jo ajoissa, j??v?t ne kumminkin. Ja hyv?sti nyt.

Juuso j?i yksikseen naureskelemaan tuon hulivilin tuumille. Sit? se ei maailma paina, painaneeko koskaan. P?yt?laatikkoonsa asetteli ja j?rjesteli Juuso papereitaan ja kirjoituksiaan. Olihan niit?, - tuossakin oli paksu k?sikirjoitusvihko, se oli k??nn?s muutamasta saksalaisesta klassikosta, sille aikoi h?n hommata kustantajan saadakseen sen jouluksi ulos ja ansaitakseen kipeneen rahan jatkoa. Ja t?ss? toinen mytty, viel? paksumpi, - siin?h?n se nyt juuri oli tuo h?nen suuri n?ytelm?ns?, ?Sisarukset?. Olihan se nyt jo p??suunnilleen valmis, viisin?yt?ksinen, runomitalla kirjoitettu kansallinen n?ytelm? kotimaan historian alalta; siin? oli komeita sotakuvauksia, kauniita aatteita ja pohjas?veleen? harras, is?nmaallinen henki. Mutta ei se viel? h?nt? kaikin puolin tyydytt?nyt, t?ytyi viel? uusia ja muutella, - no, sen h?n tekisi lomahetkin?, lepoty?kseen... Omituisen rakas se oli Juusolle tuo vihkonen: h?n olikin sit? tehdess??n niin monasti iloinnut voiton toiveista ja yht? monasti lannistunut ujoudesta ja pelosta... Juuso muisti niin selv?sti kuinka ajatus sen kirjoittamisesta h?ness? kerran oli syntynyt: h?n oli ollut teaatterissa er?st? suurta kappaletta katsomassa ja innostunut ja heltynyt siit? aivan haltioihinsa ja silloin h?n teaatterista palatessaan oli itsekseen vannonut, ett? h?nkin tahtoi koettaa, eik? h?n voisi saada aikaan jotain suurenmoista ja kelvollista. Ja h?n oli ryhtynyt ty?h?n salaisesti, oli kirjoitellut kellek??n puhumatta, innostunut ja langennut ep?toivoon, alkanut alusta ja innostunut taas. Ja nyt oli pohjaty? vihdoin valmis; ja olihan se paikotellen kelvollistakin ja kaunista, niinkuin esim. t?m? kolmannen n?yt?ksen loppu...

Juuso haki esiin sen paikan, luki sit? ensin puoli??neen, innostui ja luki jo aivan ??neens? muutamia s?keit? jotta melkein itkusilleen heltyi... Oli siin? syd?nt?, oli el?v?? tunnetta. Kun olisi sellaista l?peens?! Mutta h?nen t?ytyi saada se sellaiseksi, t?ytyi tehd? ty?t?, ty?t? kaikessa hiljaisuudessa...

- Mit? se maisteri t??ll? itsekseen saarnailee? Joudatko tulla sy?m??nk??n, Juuso?

Se oli Hilda, Almin rouvan tyt?r, Oton vanhempi sisar, joka n?inik??n ovea raottaen kutsui Juusoa iltaselle.

- Kiitos, tulen. Vaan odotappas Hilda, tuleppas sis?lle niin n?yt?n mit? olen sulle tuonut tuliaisiksi er?maasta.

- En tule jos et pane takkia p??llesi.

- No nyt se on jo p??ll?. Katsoppas t?ss?, noin n?pp?r?n tuohikontin olen tuonut, - ent?p? sitten virsut.

- Herran terttu kuinka siev?t. Puenko ne heti jalkaani?

- Pue!

- Enp? uskalla. Minun t?ytyy n?etk?s nyt ruveta tasaseksi, vakavaksi ja viisaaksi, minun t?ytyy olla esikuvana ja hyv?n? esimerkkin?. Meille on n?et tullut muitakin vieraita asumaan.

- Ket?, Hilda?

Hilda astui aivan ??neti Juuson eteen, pui sormea varottavasti ja katsoi ter?v?sti, veitikkamaisesti, mutta samalla omituisen kiihke?sti Juusoa silmiin. H?n oli ketter?, mustaverinen, hyvin vilkas tytt?, ei juuri kaunis kasvoiltaan mutta ter?v?n ja pirte?n n?k?inen. Saattoi huomata, ett? h?n jo oli ij?lt??n siin? ohi viidenkolmatta, mutta h?n oli silt? hyvin nuortea ja sulavaliikkeinen ja soudatti nytkin ketter?sti ja notkeasti ruumistaan puhuessaan Juusolle sormi pyst?ss?:

- Varo itse?si Juuso, oletko palovakuutettu, nyt sit? kysyt??n! Mutta ei se auttaisi sek??n. Voinpa jo ennakolta vakuuttaa, ett? sin? olet hukassa heti kun h?net olet n?hnyt.

- Hukassa? Mik? peto se sitten on?

- Vaarallinen peto - sireeni! Tule ja katso. Ja koeta pit?? varasi!

Hilda puikahti ennakolta ulos ja Juuso sukasi tukkansa ja l?hti per?st?. H?nest? oli Hildan ??ness? ollut jotain omituisen ter?v??, - mit?h?n metkua se t?m? taas mahtaa olla. Se on Hilda hyv? ja hauska tytt?, vaan toisinaan niin aiheettoman intohimoinen ja luuleva, - ka olkoon, mit?p? Juuso h?nen juonistaan.

Astuessaan ruokasaliin, jossa jo tulet olivat sytytetyt, huikenivat Juuson silm?t ensi aluksi. H?n n?ki vain rouvan istuvan leve?n? ja pyylev?n? p?yd?n p??ss? hoitamassa teekeitti?t? kuten tavallisesti. Oton paikka oli tyhj?, h?n ei siis ollut viel? palannut kotiin... Mutta tuossa selin oveen istui pieni olento, josta ei Juuso aluksi voinut erottaa muuta kuin tuuhean, vaalean tukan ja pitk?n, paksun palmikon. Samassa se kumminkin nousi tervehtim??n, - nuori tytt? se oli, hoikkaset, hienosti punehtivat posket, suuret, ihmettelev?n n?k?iset siniset silm?t, kapeat olkap??t ja hento, viel? tuskin t?ydelleen kehittynyt vartalo.

- T?ss? on sisarentytt?reni, maisteri Tuominen, esitteli rouva tyyneell?, v?linpit?m?tt?m?ll? ??nell?, ja jatkoi kohta teet? kuppeihin kaataessaan: - Elna on tullut t?nne k?sity?kouluun ja v?h?n maailmaa n?kem??n ja te tulette nyt siit? syyst? t?m?n talvea olemaan p?yt?tovereita.

Juuso tunsi, ett? Hilda koko ajan sivulta tarkkasi h?nt? n?hd?kseen mink?laisen vaikutuksen tuo uusi ilmi? nyt h?neen teki, vaan h?n ei voinut sittenk??n t?ydelleen salata ihailunsekaista h?mm?styst??n. Niin luonnollisesti viaton, niin itsetiedottomasti suloinen ja viehke? oli tuo h?nen edess??n seisova tytt?, lapsen ja naisen ij?n vaiheilla, sen suuret silm?t n?yttiv?t aivan kuin pyyt?v?n anteeksi, ettei h?n itse osannut kauneuttaan kyllin arvostella. Juuso katseli h?nt?, k??nsi pois silm?ns?, mutta h?nen t?ytyi katsoa taas. Ja koko ajan p?lyiliv?t Hildan silm?t p?yd?n takaa jonkunlaisella katkeralla vahingonilolla.

Se k?vi jo melkein rasittavaksi eik? ruokap?yt?keskusteluakaan saanut meneilleen. Juuso olisi tahtonut l?hempi? tietoja mist? t?m? uusi ilmi? nyt oli heille lenn?ht?nyt, vaan ei h?n kumminkaan kehdannut kysell?k??n. Sen verran k?vi rouvan pakinasta kumminkin selville, ett? Elna oli kotosin pienest?, - ja Juuso ymm?rsi sen, k?yh?st?, - maaseutupappilasta, jossa viel? oli paljo lapsia j?lell? ja h?nell? oli nyt tarkoitus valmistautua el?m?n taisteluun. Jotakin keskustelua koetti Hilda vihdoin panna alulle, teki Elnallekin jonkun kysymyksen; t?m? vastasi, ujosti ja arastellen, kuului puhuvan l?nsisuomalaista murretta, joka Juusosta aina oli tuntunut niin rumalta, mutta nyt sekin h?nest? soi vieh?tt?v?lt? ja kauniilta.

Silloin narahti eteisen ovi ja sis??n hy?kk?si Otto l?mpimiss??n, lakki p??ss? ja takki auki. H?n oli ollut Kappelissa, oli tavannut siell? Vilhon ja Helmen ja kertonut heille ett? Juusokin on jo tullut kaupunkiin. Ja ne olivat l?hett?neet h?net k?skem??n Juusoa sinne, tervehtim??n ja kuuluisi olevan asiaakin.

- Vilhoko, h?nt? olisi todella hauska tavata.

- Luulisinp? sen. Siis ei muuta kuin jalkeille heti.

Juusosta oli kumminkin toisakseen v?h?n s??likin kotiv?est??n n?in jo ensi iltana erota ja h?n ehdotti Hildalle, ett? he kaikin l?htisiv?t hiukan k?velem??n. Hilda oli kohta valmis, vaan Elna seisoi ep?varmana ik??nkuin ep?illen koskiko kehoitus h?nt?kin. Siksi virkahti Juuso h?nelle:

- L?htek?? pois tekin katsomaan Helsingin iltavalaistusta, olettehan t??ll? ensi iltaa.

- Vaan h?n kun ei tunne niit? siell?, eh?tti Hilda vastaamaan.

- Tutustuuhan h?n kumminkin, virkkoi Juuso ja jatkoi hiukan leikillisesti Hildalle: Vai joko sinun uusi teht?v?si nyt alkaa?

- Ei, tule pois Elna, jos tahdot, tule vain seuraan k?velem??n.

Elna katseli ep?ilev?n?, h?n ei tuota oikein ymm?rt?nyt. Vaan kun Juuso jo tarjosi h?nelle p??llystakkia, niin Elna ik??nkuin turvautui h?nen ja l?hti mukaan.

Ilta oli hiottavan l?mmin, taivas paksussa pilvess?, joka kiersi kaupungin viel? tavallistakin syysiltaa syvemp??n pime??n; kaasulyhdyt nurkissa valaisivat kuin harson l?pi sumuista ymp?rist???n. Mutta Kappeli loisti kirkkaassa valossa, soittolavaa ymp?r?itsi tihe? muuri kuuntelevaa yleis?? ja ahdingossa istui v?ke? parvekkeen p?ytien ymp?rill? ja alas hiedikolle asti. Otto opasti seuraajansa siihen p?yt??n, jossa tuttavat heit? odottivat.

Kahden he istuivat siell? Vilho ja Helmi. Vilho Hartikka oli viime vuodet ollut Juuson alinomainen ty?toveri ja tuumatoveri ja Juuso piti ??rett?m?n paljo tuosta l?mminsyd?mmisest?, puhdasluonteisesta nuorukaisesta. H?n oli lahjakas, aaterikas mies; ulkomuotokin jo osoitti luonteen lujuutta, silm?t olivat syv?mietteiset ja ik??nkuin l?pitunkevat ja leve?t, avonaiset kasvot todistivat rehellist? ja suoraa miest?. Vilho oli sekoittumatonta talonpoikaista alkuper??, k?yh?st? kodista l?ht?sin. Sitkeytens? ja palavan lukuhalunsa avulla oli h?n raivannut itselleen tien yliopistoon, jossa h?n opintojensa ohessa sivut?ill? ansaitsi toimeentulonsa. Mutta h?n ei ollut terveen n?k?inen, vartalo oli heikko ja rinta sis??npainunut. Eih?n se ollutkaan en?? salaisuus h?nelle itselleen eik? muillekaan, ett? keuhkotauti v?hitellen hivutti h?nen voimiaan. Mutta silt? h?n oli aina iloinen, aina t?ynn? uusia tuumia ja suunnitelmia, aina rohkaiseva ja elinvoimainen. Nytkin h?n leikkipuheillaan hauskuutti rinnallaan istuvaa tytt??, joka oli, p?invastoin kuin h?n itse, terveen ja reippaan n?k?nen. Ihmiset olivat jo vuosikauden arvailleet, mahtoivatkohan nuo, Vilho ja Helmi, olla kihloissa, vaan he antoivat ihmisten vapaasti huolehtia, olivat vain hyvin? yst?vin? paljo yksiss?, usein kahdenkin. Helmikin oli n?et riippumaton tytt?, palveli pankissa ja el?tti itsens?.

- Miten on rintasi laita? kysyi Juuso ensi tervehdysten j?lkeen huolestuneena yst?v?lt??n, sill? t?m? n?ytti todellakin paljo kuihtuneemmalta kuin viime n?kem?ll?.

- Ei ole parempi, mutta en osaa sanoa huonommaksikaan. T?ss?h?n tuota on taas kes?kauden retuutettu, tehty ty?t? ja huviteltu ja mukanahan tuo on tullut.

Luonnollisesti oli Juusolla ja Vilholla kes?isen eron j?lkeen taas paljo toisilleen kerrottavaa ja kun soiton pauhina esti yleist? keskustelua kuulemasta, juttelivat he kahden syrj?ss?. Mutta hetken kuluttua virkahti Vilho korkeammalla ??nell?:

- Meill? on t?ss? Helmen kanssa ollut puheissa er?s uusi tuuma, suurenmoinen.

- Sinullahan on aina suuria tuumia, virkkoi Hilda. Annas kuulua viimeinen uutelosi.

- Niin, me aijomme perustaa uuden aikakauskirjan.

- Se on tietysti Vilho, joka aikoo, en min?, kiirehti Helmi selitt?m??n.

- Niin aijonkin. Eik? tuuma ole aivan uusikaan, sin? muistat Juuso, ett? me olemme usein ennenkin keskustelleet sellaisesta pienest? nuorisolehdest?. Nyt se minusta on tarpeellisempi kuin koskaan ja aika on otollinen; miks'ei ly?t?isi tuumia lukkoon.

Juuri t?st? asiasta se Vilho olikin tahtonut Juusolle puhua kohta kun kuuli t?m?n tulleen kaupunkiin. Ja h?n selitti Juusolle laajemmalti suunnitelmaansa puhuen vilkkaasti ja l?mpim?sti.

- Aika rupee k?ym??n v?h?n uniseksi, sanoi h?n. Se suuri, mahtava innostus, joka meit? kaikkia on yll?pit?nyt ja kannustanut, se rupee v?hitellen laukeamaan. Sit? kest?? tosin viel?, ja muutamilla tahoilla se nyt on vasta ehtinytkin oikein el?m??n. Mutta toisissa piireiss? se on jo sivuuttanut huippunsa ja ylioppilaiden joukossa esim. n?kee jo selvi? v?symyksen ja v?linpit?m?tt?myyden oireita. Onhan se ymm?rrett?v??kin, onhan p??asiassa nyt lains??d?nn?n kautta saavutettu se, jota vuosikymmeni? kest?neen kuuman taistelun aikana kiihkeimmin on toivottu; pelkk? entinen taisteluinnostus ei en?? riit?, taikka k?ypi se, mik? olisi viel? ik?v?mp??, keinotekoiseksi, v?kin?isesti lietsotuksi. Mutta itse niit? aatteita, jotka olivat t?m?n taistelun jalostuttajina ja sen ytimen?, pit?isi yh? edelleen varsinkin nuorisossa pit?? l?mpimin? ja vireill?. Kansallisuusatteet, kansanvalistusaatteet ja kansanvaltaisuusaatteet, neh?n ne ovat olleet suomalaisuuden liikkeess? mahtavimpia s?veleit? ja niiden perilleajamiseksi pit?isi viel? tehd? paljo ja innokasta ty?t?. Mutta nyt on pelj?tt?v??, ja merkitkin sit? osottavat, ett? taistelijat voittonsa saavutettuaan v?synein? j?tt?ytyv?t itse n?it? aatteitakin kohtaan kylmiksi. Nuorison ei kumminkaan pit?isi saada kylmet?, sen pit?isi nyt itsens? ruveta v?hitellen k?yt?nn?ss? toteuttamaan sit?, jota se taisteluinnon aikana on ihannoinut. Min? puhun t?ss? ainoastaan nuorisosta, sill? ainoastaan sen puoleen sopisi meid?n t?ll? pienell? yrityksell?mme k??nty?, mit?p? me, itse viel? nuoria miehi?, varsinaiseen politiikkaan puuttuisimme. P??asia olisi, ett? voisimme est?? mieli? v?linpit?m?tt?myyteen vaipumasta, voisimme siell? t??ll? iske? joitakuita tienviittoja, joiden avulla p??st?isiin taipaleelle, ja kynt?? auki jonkun vaon, josta sitten voitaisiin laajentaa viljelyst? ja tehd? se hedelm?lliseksi. Sit? min? olen tarkottanut; me koettaisimme pit?? vireill? ty?t? suomalaisuuden vanhojen aatteiden puolesta ja tehd? sen tuollaisen pienen nuorison ?kynt?j?n? kautta, - mit? arvelet?

Vilho puhui aivan l?mpimiins?, ??ni sortui, ysk?n kohtaus tavotti ja h?nen t?ytyi pyyhki? hike? otsaltaan. H?n n?kyi olevan tuumaansa hyvin kiintynyt eik? ep?illyt sen menestymist?. Juuso istui vieress? ??neti ja kuunteli h?nen sanatulvaansa. H?n tunsi sen jo vanhastaan, ett? kun Vilholla oli jokin tuollainen uusi tuuma, niin h?n sai h?net kohta innostumaan mukaansa; nytkin l?ysi jokainen h?nen sanansa vastakaikua Juuson herk?ss? mieless? ja t?st? tuntui aivan kuin Vilho olisi selvin sanoin tulkinnut h?nen omia h?m?ri? mietteit??n. H?n ei kumminkaan viel? puhunut mit??n ja Vilho jatkoi tuokion kuluttua:

- Kansallisella vainiolla on viel? niin paljo ty?alaa, niin paljo perkkaamatonta pienellekin perkkaajalle. Ja jos voisimme saavuttaa nuorisossa kannatusta, niin meille kyll? karttuisi ty?miehi? ja siten olisimme est?neet sen vaipumasta uneliaisuuteen ja yksinomaisiin itsekk?isiin harrastuksiin, jotka nyt n?ytt?v?t voittavan alaa.

- Tuumasi vieh?tt?? minua, lausui Juuso lyhyesti. - Kun vain uskaltaisi, kun siin? ei iskisi kiveen...

Soitto oli kappelissa tauonnut ja loppuosaa Vilhon innokkaasta esityksest? olivat toisetkin seurassa k??ntyneet kuuntelemaan. Hilda ja Otto kuuntelivat sit? v?h?n ep?illen, heist? oli Vilhossa ja h?nen uusissa tuumissa aina v?h?n liian korkealle t?ht??v?n runoilijan vikaa; Helmi taas katseli voitonriemulla ymp?rilleen, ett? eik? olekin kaunis t?m? h?nen Vilhonsa tuuma, vaan Elna, tuo puolilapsi maalaistytt?, oli avannut suuret silm?ns? sepposen sel?lleen ja n?ytti h?mm?styksell? ja ihailulla ahmivan noita h?nelle aivan uusia mietteit? ja suunnitelmia.

- Ent? mist? rahat? kysyi Otto puoleksi pilkoillaan..

- Me emme tarvitse mit??n rahoja, v?itti Vilho. - Itse meid?n kyll? t?ytyy tehd? palkatonta ty?t?, mutta sen teemme loma-aikoinamme. Ja muuten saa ?Kynt?j?? kannattaa itsens?; aletaan vaatimattomasta alusta: pieni vihkonen kerran kuussa. Ja onhan meit? miehi?; saamme kai esimerkiksi vanhan toverimme Eemeli Holmin liittym??n tuumaan.

- Varatuomari Holm tuskin t?t?nyky? ryhtyy puuhiinne, ilmoitti Hilda. - H?n vet?ytyy varmaan kaikista vanhoista piireist??n pois, on n?et mennyt kihloihin esittelij? N:n tytt?ren kanssa.

- Ohoo, sep? korkealle kiipee.

- Ja sille kuuluu jo olevan virkakin varattu, lis?si Otto.

- No, onnekseen olkoon, lohduttelihe Vilho, onhan meit? muita. Eik? se Heikkikin jo t?n? syksyn? tule Helsinkiin, h?nh?n oli ennen aina hyviss? tuumissa mukana.

Juuso hym?hti:

- Niin ennen, nyt en luule h?nest? meille paljoa apua olevan. Tapasin h?net kes?ll?, h?n hautoili siell? mieless??n hyvin v?h?n uhraavia tuumia, h?nen uuden oppinsa mukaan ei ihmisen tarvis v?litt?? paljo mist??n muusta kuin itsest??n.

Vilhon kasvot synkistyiv?t ja h?n katseli hetkisen ??neti yhteen kohti.

Ja matalalla ??nell? h?n virkahti melkein kuin itsekseen:

- Olenpa arvannut, ett? monetkin nyt kiihkeimm?n innostuksen j?lkeen vet?ytyv?t sinnep?in, - se on reaktioonia. Vaan enp? olisi sit? luullut sellaisista miehist?... No, sit? t?rke?mpi teht?v? juuri meill?. Otappas Juuso asia mietitt?v?ksesi.

Hetken neuvottelivat viel? Vilho ja Juuso. Edellinen kertoi jo p??piirteiss??n mink?laiseksi h?n tuon nuorisolehden oli ajatellut. Siin? olisi runsaasti kaunokirjallista puolta, olisi my?s vakavampia kirjoituksia, joissa nuorison tajuttavassa muodossa k?sitelt?isiin sek? kotimaisia edistyspuuhia ett? ulkomaisia virtauksia. Viel? katsauksia, arvosteluja, huvittavaa ja hy?dyllist? lukemista. Kokouksen, jossa puuhasta tarkemmin sovittaisiin, p??ttiv?t he pit?? muutamain samanmielisten kanssa. Ja heid?n erotessaan oli jo Juuso tuumasta yht? innostunut kuin h?nen yst?v?ns? ?sken.

Y?n sumu oli ?skeist? viel? sakeampi, kun he k?veliv?t kotiinsa p?in Kappelista, ja niin hiljaistakin oli, ett? omain askelten kaiku melkein pelotti. Elna, joka oli ensikertalainen suuressa kaupungissa, vet?ytyi arkana niin l?helle toisia kuin mahdollista ja osui k?velem??n Juuson rinnalla, sisarusten astuessa edell?. Siin? joutui Juuso nyt ensi kerran juttelemaan kahdenkesken tyt?n kanssa.

H?n kyseli Elnalta mink? vaikutuksen Helsinki nyt ensi n?kem?ll? oli tehnyt ja k?ski s?ilytt?? sen ensi vaikutuksen, sill? se on aina varmin ja luotettavin, mink? uusista tuttavuuksista saa. - Sumuista sanoi Elna viel? kaiken olevan, eik? ainoastaan ulkon??n. Juuso naurahti ja kertoi, kuinka sumuista se alussa oli ollut h?nellekin ja miten viel?kin usein huomaa sumupilven h?vi?v?n siit?, mihin jo oli luullut selv?sti n?kev?ns?, ja todellisuuden esiintyv?n aivan toisenn?k?isen?.

Heid?n keskustelunsa katkasi Hilda juuri siin?, miss? Vuorikatu l?htee nousemaan yl?ng?lle. H?n astui Juuson viereen, tarttui h?nen k?sivarteensa ja virkahti hymyillen:

- Talutat kai Juuso vanhan yst?v?si m?en p??lle, koska kerran mukaasi houkuttelit.

Mutta kun he olivat p??sseet pari askelta toisista edelle, katsoi h?n ilkkuen Juusoa silmiin:

- No, varotukseni ei tepsinyt, sin? olet kuin oletkin hukassa.

- Ja ilahduttaisiko se sinua, jos niin olisin?

Hilda s?ps?hti v?h?n, k?veli hetkisen ??neti, vaan lausui sitten ??nell?, joka soi aivan rauhalliselta:

- Tunsin niin hyvin makusi, - ilahduttaahan se aina kun huomaa olevansa oikeassa. Ja onneksesi olkoon! lopetti h?n ilkamoiden heretess??n kotiportilla Juuson k?sivarresta.

Kun Juuso tuli huoneeseensa, avasi h?n viel? ikkunan ja istui ikkunalaudalle katsellen ulos pime??n y?h?n. T?m? ensi p?iv? Helsingiss? oli taas tuonut mukanaan uusia aikeita ja uusia tunteita. Se oli niin houkutteleva tuo Vilhon ehdotus, se tarjosi tien juuri sellaiseen suoranaiseen ty?h?n kansallisten aatteiden puolesta, jonka tarpeellisuudesta Juuso n?in? viime aikoina oli tullut niin vakuutetuksi. Hiljaista, vilpit?nt? ty?t?, sit? tarvitaan. Ja siit? voitaisiin saada liesi, jonka ymp?rille samantuumaiset ker?ytyisiv?t ja joka laajemmallekin sek? valaiseisi ett? l?mmitt?isi. Mutta samalla se tuuma h?nt? pelottikin, h?n ep?ili omasta puolestaan voimiaan ja kyky??n ja ep?ili sit?kin, oliko oikein n?in hyv?n tarkoituksenkaan vuoksi viivytt?? lukujaan ja valmistumistaan turvallisempaan asemaan, johon kaikki muut t?t? nyky? niin hartaasti n?yttiv?t pyrkiv?n. Tuossa olisi nyt tilaisuus jotain vaikuttaa; pitik? omain etujensa vuoksi j?tt?? se tekem?tt?, vai pitik? taas lyk?t? oma etu yleisemm?n tielt? toiseen sijaan?

Innostuksella. ja nautinnolla ajatteli h?n tuota Vilhon kaunista tuumaa, mutta siihen sekaan tunkeusi kumminkin samalla ep?ilyst? ja huoltakin, eik? h?n p??ssyt oikein selvilleen kumpi tunne noista oli voimakkaampi.

Mutta noiden mietteiden rinnalla liiteli Juuson sielussa viel? muita uusia mielikuvia, paljo kepe?mpi?, paljo arempia ja autereellisempia. Tuijottaessaan ulos sinne syysy?n sumuiseen pime??n h?n ik??nkuin n?ki edess??n suuret, kysyv?t, siniset silm?t ja vaaleat kutrit, jotka kiersiv?t pienoista p??t?. H?n itsekin h?mm?styi ensiksi, kun tapasi itsens? tuota kuvaa katselemassa ja se karkasikin kohta kun h?n sit? rupesi ajattelemaan. Mutta taas tuokion kuluttua leijaili sama mielikuva himme?n? ja arkana h?nen edess??n, se ik??nkuin l?hennellen h?nt? kierteli ja ilmestyi my?t??n yh? tuttavallisempana ja tarkkapiirteisemp?n?. Ja yht?kki? h?n sen pys?ytti, otti sen ik??nkuin kiini ja piteli k?mmentens? v?liss? tutkien ja tarkastellen sit? aivan l?helt?. Ja hymyillen kyseli h?n itselt??n: ?Mik? olet sin? uusi unelma, oletko todellakin se syvyyteen houkutteleva sireeni, jona sinua k?skettiin varoa, vai oletko ehk? hyv? hengett?reni, joka tuotat iloa ja onnea...??

Se oli niin suloinen tuo unelma, h?n ei raskinut sit? en?? karkottaa luotaan, vaan salli sen vapaasti soudella edestakaisin vilkkaasti vaihtuvassa mielikuvituksessaan. Ja h?n nojasi p??ns? ikkunanpielt? vastaan, sulki silm?ns? ja antoi sielunsa valloillaan kylpe? tuon ihanan mielikuvan lepposissa laineissa...

Kello kuului ly?v?n sein?n takana, se ilmoitti puolta y?t?. Juuso hyp?hti istuimeltaan, sulki ikkunan ja hankkiusi levolle ravistellen illan mietteit? mielest??n.

- Ensi ilta taas Helsingiss?, - sill? on aina uusia tuumiaan ja uusia tunteitaan, puhui h?n itsekseen maata pannessaan. - Miksik?h?n lapseksi ne viel? kehittyv?t, mik? niist? j?? pysyv?iseksi ja mit? ne kantavat helmassaan?

Teeskennetyll? vaatimattomuudella, josta kumminkin loisti l?pi kehahtelevaa mielihyv??, n?ytteli nimituomari Eemeli Holm vieraalleen uutta, juurikaan valmiiksi kalustettua huoneustoaan. Se oli kaikin puolin muhkea ja moitteeton: kolmannessa kerroksessa se oli, hienoimmassa kerroksessa, nelj? huonetta paitsi ky?kki? ja kylpyhuoneita. Paksut uutimet verhosivat korkeita kaksoisovia, askeleet tuskin kuuluivat pehmosilla laattiamatoilla ja jokaisen huoneen kalustossa oli oma v?rilajinsa sovitettu sopusointuun huoneen sein?- ja kattomaalausten mukaan.

Suuret kattolamput ja jykev?t kukkaisjalustat tekiv?t t?ytel??mm?n n?k?isiksi huoneet, joista kaiken komeuden ohessa kumminkin viel? lehahti vastaan asumattomuuden kylmyys.

- Kaikki on vasta n?in? p?ivin? sis?llemuutettu eik? aivan paikoillaankaan viel?, puhui Holm itse noin puolittain anteeksipyyt?v?sti, siirtyess??n taas n?yttelem??n toista huonetta. - T?ytyy t?ydent?? sitten v?hitellen.

- T??ll?h?n on jo kaikki hyvinkin t?ydellist?, vallan muhkeata, virkkoi ihailunsekaisella ihmetyksell? Heikki, sill? h?n siell? nyt oli vieraana. - T?llaisen kodin perustaminen mahtaa tulla hyvinkin kalliiksi.

- No niin, tuleehan se, mihink?p? siit? p??see, - arvaamattoman paljo se tulee maksamaan. Mutta kun kerran perheen mielii perustaa, ottaa eukon, niin t?ytyyh?n my?skin katsoa ett? sill? on miss? el??. Oikein p??t? huimaa, kun ajattelee miten paljo kaikkiin pienimpiinkin kapineihin menee, mutta ei auta, t?ytyy sitten my?skin koettaa korvata ne menot.

He pist?ysiv?t makuuhuoneen ovella, jonka tummat ikkunaverhot tekiv?t salaper?isen h?m?r?ksi, ja vet?ysiv?t siit? taas takasin p?in Eemelin omaan huoneeseen, jossa is?nt? istahti mukavaan kirjoitustuoliinsa, vieras vastap??t? sohvannurkkaan. Eemeli nautti ilmeisesti siit? vaikutuksesta, mink? h?nen muhkea kotinsa oli tehnyt tuohon hiljaiseen maaseutuylioppilaaseen.

- T?mm?inen pes?h?n t?m? nyt on, jutteli h?n hetken kuluttua tupruutellen sikaarista haikuja kattoa kohden. - Eilen juuri oli Ester t??ll? katsomassa ja m??r?ilem?ss? j?rjestyksest?. No, h?nkin oli varsin tyytyv?inen, vaikka h?n kyll? on tottunut isoisempiinkin oloihin.

- Teill? on aikomus jo joulun alla viett?? h??nne?

- Niin, kuukauden per?st?. Heti h?itten j?lkeen emme kuitenkaan viel? aijo t?h?n asettua, meill? on hankkeessa tehd? pieni h??matka, pieni vain, viiden, kuuden viikon retki. Minun t?ytyy n?et vuoden vaihteissa taas olla t??ll?, tulen, kuten ehk? olet kuullut, hoitamaan t??ll? er?st? virkaa.

- Niin, siit?h?n sulle taitaa paisua paikka pitemm?ksikin ajaksi.

- No, saa nyt n?hd?, onhan niit? toiveita. Mutta silloin uudelta vuodelta alkaa kova ty?, ja sit?varten olen jo ennakolta tahtonut j?rjest?? kodissani kaikki valmiiksi.

Heikin silmiss? ja kasvoissa v?r?hteli omituisia ihmettelyn ja ihailun, mutta samalla selv?n kateuden v?reit?. N?in varmalle ja mukavalle kannalle oli tuo h?nen lapsuutensa tuttava ja toveri jo ehtinyt j?rjest?? el?m?ns?. Ei se ollut kuin kolmisen vuotta h?nt? itse??n vanhempi, mutta se olikin ymm?rt?nyt k?ytt?? aikansa ja pit?? huolen tilaisuuksista. Sillaikaa kuin toiset juoksivat puoluekokouksissa ja intoilivat, luki h?n lainopillisia tutkintojaan, suoritti ne harvinaisen lyhyess? ajassa ja antautui heti palvelemaan senaatissa, jossa h?n pian sai siaisuuksia. No, h?nell? olikin hyvi? suosijoita, mutta sittenkin... Eemelill? oli nyt jo varmat tulot, lupaava tulevaisuus, oli t?mm?inen komea koti ja h?n oli menossa naimisiin korkean esimiehens? tytt?ren kanssa. Niin sit? pit??...! Voi jos h?nkin, Heikki, olisi alkujaan ymm?rt?nyt k?ytt?? oikein aikansa, h?n olisi paljo l?hemp?n? sit? p??m??r??, jonka Eemeli jo noin nuorena oli saavuttanut. Mutta nyt h?n aikoikin ponnistella, ei oikeaan, ei vasempaan ... h?n tahtoi my?skin hankkia itselleen t?llaisen kodin ja t?llaisen aseman yhteiskunnassa.

N?it? mietiskeli Heikki kun siin? hetkinen ??neti istuttiin. Ja aivan kuin olisi Eemeli voinut seurata Heikin ajatusten kulkua, kys?si h?n ?kki?:

- Sin? suoritat kai pian kandidaattitutkintosi?

- Valmistun jouluksi...

- Hyv?. Ja sitten alat paahtamaan lakitiedett?. Se on oikein. Yhteen pohteeseen sit? t?ytyykin painaa eteenp?in, puuttumatta syrj?toimiin ja harrastuksiin, sitten sit? johonkin ehtii.

Jutun jatkuessa livahdettiin ik??nkuin sattumalta keskustelemaan siit? uudesta aikakauskirjasta, ?Kynt?j?st??, jota muutamat nuoret miehet olivat ruvenneet: puuhaamaan ja josta nyt todellakin n?ytti tolkkua tulevan. Heikki johti tahallaankin keskustelun t?h?n aineeseen; Juuso oli n?et k?ynyt pyyt?m?ss? h?nt?kin mukaan avustajaksi tuohon hommaan, vaan Heikki oli viel? v?h?n ep?varma. H?n oli siksi kauan ollut Helsingist? poissa, ei luottanut viel? oikein omiin havaintoihinsa ja h?nen arvostelukykyns? h?ilyi t?ss? kohden osottamatta suoraan, mik? oli viisasta, mik? ei. Ja siksi tahtoi h?n hiukan kuulla vanhemman miehen arvelua, sit? varten h?n oli oikeastaan l?htenytkin Holmin luo.

- Uutisia on siit? jo n?kynyt lehdiss?, se alkaa vuoden alussa.

- Hm. Onko sulla sen homman kanssa mit??n tekemist??

- Eip? juuri... Eli minuakin on pyydetty siihen avunantajaksi, mutt'en tied? varmaan olisiko tuohon syyt? yhty?. Olisikohan tuosta mit??n hy?ty? vai voisiko olla vahinkoa?

Eemeli souteli edestakaisin kirjoitustuolissaan ja h?nen kasvonsa vet?ytyiv?t hienoseen hymyyn. Saakelin viisas mies, arveli h?n itsekseen Heikin tuumia tunnustellessaan, tarkka ja varova. Hiukan naiivi viel? ep?ilyksi??n esitt?ess??n, mutta hyv?t oireet... Olisiko hy?ty? vai vahinkoa? siit? tahtoo h?n ensiksi p??st? selville, kun on uusi homma kysymyksess?, ei anna mieliteoilleen eik? tunteilleen m??r??v?? valtaa eik? laske innostusta itse??n sokaisemaan. Juuri sille kannalle t?ytyy nuoren miehen asettuakin, jos mieli kauas p??st?; kun vain se kysymys aina on ensimm?isen?, niin kyll? sitten maailma aukiaa. - Eemeli? miellytti erityisesti tuo j?rkev? katsantotapa, joka Heikin kysymyksest? oli kuultanut, siin? oli jotain hauskaa vastakohtaa h?nen aikansa nuorison sokealle rientoilemiselle, siit? sit? voipi viel? jotain tulla.

- Vahinkoa, - tuskin, vastasi h?n verkalleen k??ntyen Heikkiin p?in ja karkottaen pois kasvoillaan leikkineen hymyn. - Jos ei sitoudu mihink??n ahtaaseen ohjelmaan eik? aikaa viev??n ty?h?n, niin mit?p? vahinkoa siit? juuri voisi olla. Onhan t?ss? kysymyksess? vain nuorisolehti, joka harrastaa kaikkia hyvi? asioita.

- Kunhan ei olisi koko homma liian lapsellinen?

- Alku on ehk? v?h?n sit?, vaan voisihan siihen yhty? jonkunlaisella v?lipuheella, ett? kukin vastaa vaan omista sanoistaan. Kuten olen kuullut, on puuhalla koko joukko suosijoita ja luvassa apua, - voisihan siin? olla mukana eik? sit? tied?, vaikka sill? tulisi olemaan v?h?n merkityst?kin. Onhan nyt tapahtumassa jokin k??nne ajassa, pelkk? entinen hurjastelu ei en?? tyydyt?, nuorisokin tarvitsee jo jotain enemm?n sormiintuntuvaa, suoranaista vaikutusalaa. On vaikea sanoa, mihin p?in se tulee k??ntym??n, varmaa vain on, ett? ylioppilaspolitiikan loistoajat ovat lopussa ja pian raivautuu toisia teit?, jotka hakeutuvat julkisuuteen. Onhan silloin sen, joka tahtoa pyrki? eteenp?in, hyv? olla mukana ja pit?? itse??n esill?, vaikka t?llaisissa oloissa onkin tarpeellista olla varovainen ja tunnustella eteens?.

- Tuota olen itsekin ajatellut, virkkoi Heikki, kun huomasi Eemelin katsovan asiaa aivan samalta kannalta kuin h?n itse omissa hiljaisissa tuumissaan. - Ja Vilho ja Juuso ovat siksi taipuvia miehi?, ett? heihin kyll? voi vaikuttaa, jos se k?visi tarpeelliseksi.

- Aivan niin, voihan jos tahtoo k?yd? itsekin m??r??m??n suuntaa.

Mutta nuo miehet - miten heid?n lukujensa k?y?

- Aikovat jatkaa siin? sivussa.

- Ai, ai, ai! Mutta koetelkoot!

Eemeli mainitsi viel?, ett? jos ei h?n olisi niin monissa hommissa kiini, niin h?nkin ehk? antautuisi v?h?n l?hemm?lt? noita oloja seuraamaan. Sill? h?n oli todellakin utelias n?kem??n, mit? suuntaa se t?m? nyt nouseva polvi rupeaa seuraamaan ja mit? etup??ss? harrastamaan. Muutamat merkit osottavat tosin jo, ett? useat vet?yv?t syrj??n kaikista harrastuksista, lukevat ja ajattelevat p??asiallisesti omia asioitaan. Vaan h?n ep?ili, tokko tuo suuri r?yh??v? joukko jo olisi niin viisastunut... No, sit? ei tied?, kun suunta kerran muuttuu, niin silloin ovat kyll? useimmat mukana ja se k?y aivan huomaamatta.

Hetken viel? keskusteltua nousi Heikki l?hte?kseen, mutta seisattui viel? v?h?n puhumaan, ik??nkuin h?nell? viel?kin olisi ollut joku asia syd?mmell??n. H?n sanoi illalla menev?ns? taas kerran osakunnan kokoukseen, siell? oli esill? se vanha riita-asia 19:nest? pyk?l?st?.

- Vai tuo vanha juttu, todellakinko ne sit? viel? jauhavat? arveli Holm. - Min? jo luulin, ett? noihin vanhoihin kiistajuttuihin olisi v?sytty jo kyll?stytty.

- V?syttyh?n siihen jo onkin. Useat vanhemmista miehist? ovatkin arvelleet tehd? lopun koko jupakasta peruuttamalla tuon riidanalaisen pyk?l?n.

- Ent? toiset, nuoremmat? Viel?k? ne ovat vanhalla ?k?sell? kannalla?

- Tavallaan, eiv?t tahdo olla entist? sukupolvea huonommat...

- Eiv?tk? huomaa, ett? aika on muuttunut. No, sen ne tulevat pian huomaamaan. Tuo on vain j?lkimuistoa kuluneilta taisteluajoilta; kunhan hiukan p??sev?t tolalle, niin on sekin poissa. - Onhan muuten makuasia miten t?ss? kysymyksess? esiintyy, mutta min??n vanhojen voittojen loukkaamisena ei voi pit?? sit?, jos t?ss? asettuukin itsen?iselle kannalle.

- Kukapa sit? taistelua en?? jaksaisi pit?? vireill?. Ja kun pyk?l? nyt kumminkin on tuomittu, niin olen min?kin arvellut...

- Liitty? vanhempiin miehiin, niin min?kin tekisin. Sill? osottaa ainakin ymm?rt?v?ns? aikaansa.

Juuri tuota lausuntoa se oli Heikki halunnutkin kuulla ik??nkuin vahvistukseksi omille arveluilleen ja h?n l?hti sangen tyytyv?isen? itseens? pois Holmin luota. H?n oli ollutkin v?h?n ep?varmana kun aamulla oli saanut sen agitatsioonilipun, ett? olisi ?v?ltt?m?tt? saavuttava kokoukseen puolustamaan osakunnan vanhaa mainetta.? Nyt oli ep?ilys poissa, - sek?s hitto t?ss? rupesi tappelemaan tuulimyllyj? vastaan...! Ja Heikki oli yleens?kin tyytyv?inen k?yntiins? Holmin luona. Olihan se osottanut, ett? h?n aivan t?sm?lleen oikein oli osannut arvostella t?t? nykyhetken k??nnett? ja sen tapahtumia. Olot olivat juuri sill? kannalla, kuin h?n siell? maalla, yksin?isyydess??n oli arvioinut niiden olevan. Mutta h?nest? se oli tuntunutkin aivan luonnolliselta, - peijakas soi! t?ss?h?n voi jo ruveta varmemmin luottamaan vainuunsa, haistelee vain ja tunnustelee sormenp?ill??n ja kulkee turvallisesti eteenp?in!

Ja h?n laskeusi iloisena saavuttamastaan itseluottamuksesta alas Holmin kolmannesta kerroksesta kadulle ja yhtyi siell? valtav?yl?? pitkin valuvaan ihmisvirtaan. Vaan Eemeli Holm puolestaan sulki yht? hyv?ntuulisena eteisen oven l?hteneen vieraan j?lest? ja k?veli sitten muutamia kierroksia huoneensa mattopeittoista laattiaa edestakaisin hykerrellen k?si??n ja hymyillen itsekseen: Saakelin hyvi? oireita, tuntosarvet tarkat ja makua peukalon p?iss?, - siin? on mies joka nousee nopeasti ja nousee korkealle! -

Heikki k?veli kotiinsa, aikoi lukea viel? tunnin ajan ennen kokoukseen menoaan. Siin? h?nell? oli edess??n p?yd?ll? kirjojen lomissa joukko papereita ja vihkosia, joista h?n nytkin valitsi muutaman ruveten sit? tutkimaan. H?n oli j?rjest?nyt lukunsa varsin viisaalla ja j?rkiper?isell? tavalla. Sek?s hitto rupesi taivaltamaan l?pi kaikkia monen tuhannen sivun pituisia kirjoja, joita muka tutkintoja varten vaadittiin, siihenh?n menisi vuosia, uhratkoot tuhmemmat aikaansa sellaiseen; h?nell? ei ollut siihen halua, kun kerta v?hemm?ll? p??si ja saavutti saman tarkotuksen. Olipa onneksi olemassa n?it? luentovihkoja, kokoonvetoja ja papereita, joissa ei ollut sivum??r?? kahdettakymmenett? osaa, mutta joihin silt? t?rkein sis?lt? mahtui. Kuivempiahan ne olivat lukea eik? niist? niin perinpohjaista k?sityst? saanut, mutta saipa tietoonsa t?rkeimm?t tosiasiat, - muusta viisi. Tutkikoot muut tarkemmin tieteit?, Heikill? oli kiire valmistumaan.

Mutta eip? nyt t?n? iltana oikein ty?nteko vedellyt, ajatukset eiv?t pysyneet koossa. No, eip? t?ss? en?? juuri ole aikaakaan, olkoot paperit siin? aamuun asti, Heikki l?hti ulos k?velem??n. H?n p??tti ennen kokousta k?yd? Juuson luona, h?nelle ilmoittamassa p??tt?neens? sittenkin ruveta ?Kynt?j?n? avustajaksi. Ja olihan tuo muutenkin taas hauska tutkiskella mit? se mies taas kouhottelee, - se se ei ainakaan ole kovin tarkka tunnustelemaan eteens? eik? punnitsemaan puuhiaan.

Hilda tuli Almissa avaamaan h?nelle ovea; Heikki oli perheess? vanhastaan Juuson kautta tuttu ja Hilda tervehti h?nt? nytkin tuttavallisesti. Mutta Juuso ei ollut kotona... Eih?n se nyt en?? pysyttele kotosalla kuten ennen vanhaan, valitti Hilda, sill? on jos joitakin juoksuja ja puuhia.

- Nyth?n meill? on niit? lintuja kaksikin, er?s serkkuni, nuori tytt? asuu n?et my?skin t??ll?, ja ne lentelev?t siell? avarassa maailmassa p?iv?t pitk?t, mene tied? heid?n tiens?! Ja kun Ottokin on koko p?iv?t ty?paikoillaan niin saan min? olla enimm?kseen aivan yksin kotona.

- Yksiss?k? ne lentelev?t?

- Enimm?kseen yksiss?. Tiet??p? sen: nuoruutta ja el?m?niloa!

Tuo Hildan puhe oli nyt puoleksi leikillist? panettelua, sill? eih?n Juuso toki niin aivan paljo lennossa ollut, p?invastoin teki h?n ahkerasti ty?t?, istui kotona uskollisesti kaiket aamup?iv?t. Ja p?iv?llisen j?lkeenkin h?n aina viel? oli pari tuntia ty?ss?, mutta silloin tuli aina vastustamaton halu menn? ulos k?velem??n. Eik? h?n tavallisesti k?vellyt kuin pikkuisen aikaa, niin jo tuli h?nt? vastaan valkotukkanen tytt?, jonka rinnalle h?n ly?tt?ytyi. Se oli Elna, joka silloin palasi k?sity?koulustaan. T?m?kin oli jo niin tottunut n?kem??n Juuson tulevan vastaansa jossakin kadunkolkassa, ett? tuntui vallan kummalliselta, jos h?nt? joskus ei n?kynyt. Ei heist? kumpanenkaan ajatellut miksi se tuo oli niin luonnollista, he nyt yhtyiv?t siin? vain ja tekiv?t yhdess? milloin k?velymatkan Kaisaniemeen katsomaan polkupy?rij?it? ja pallonheitt?ji?, milloin alas satamaan, milloin pist?ysiv?t leivoksia sy?m??n, milloin mit?h?n hauskuutta keksiv?t. Ja muutaman tunnin kuluttua palasivat he yhdess? kotiin.

Sellaisella iltak?velyll? oli Juuso nytkin, oli taas tavannut Elnan ja he olivat l?hteneet tekem??n tavallista kiertokulkuaan. Matkan kulussa he tavallisesti rupattelivat mink? mit?kin kevytt? leikkipuhetta, mutta t?n? iltana he puhelivat Juuson suuresta, salasesta tuumasta, h?nen n?ytelm?st??n. Juuso oli t?n??n ensi kerran uskonut Elnalle mit? h?n siell? huoneessaan illoilla ja ?ill? niin ahkerasti kirjoitteli ja kuvaili nyt juuri kuinka h?n tuosta tekisi ehyen, suuren, kelvollisen teoksen, jolla h?n h?mm?stytt?isi maailman. Ja Juuso lupasi joskus vasta, sittenkuin h?n olisi saanut n?ytelm?ns? aivan valmiiksi, lukea siit? Elnalle kappaleita, vaikkapa kokonaankin. Ja Elna otti Juusolta lupauksen, ett? t?m? ei lukisi sit? kellek??n muulle ennenkuin h?nelle.

Heid?n tuosta juuri innokkaasti keskustellessaan tuli Heikki, joka Almilta palasi, heit? vastaan. H?n huomasi heid?t jo etemp?? ja katseli pitk??n ja tutkivasti Juusoa ja h?nen toveriaan. Kohdalle tultuaan tervehti h?n Juusoa ja kysyi:

- Tuletko kokoukseen illalla?

- Tulen toki ??nest?m??n is?nmaan puolesta. K?vitk? meill??

- K?vin, mutta kokouksessapa tavataan.

Heikin ohimenty? nojautui Elna melkein pelj?styneen? Juuson puoleen ja kysyi kuiskaten:

- Kuka se oli, Juuso, h?nell? oli tuolta etemp?? meit? tarkastaessaan niin omituinen katse, sellainen kylm? kiilto kuin k??rmeell??

- Todellakin?

- Niin, huomasitko sen sin?kin?

- En nyt, mutta on se minustakin joskus silt? tuntunut. Kumma miten samanlainen mielikuva meill? on syntynyt tuosta... Vaan h?n on vallan vaaraton, on minun vanha toverini ja yst?v?ni...

- Yst?v?si, ei, Juuso, ei h?n sill? tavalla katsellut. Ei kukaan ole h?nen yst?v?ns?.

- Sin? hupakko, h?nell? on tietysti paljokin yst?vi?. Eiv?t kaikki huomaa s?ik?ht?? h?nen katsettaan niinkuin sin?.

Juuso saattoi tyt?n kotiportille ja palasi itse siit? takasin kokoukseen rient??kseen.

Ylioppilastalon eteinen ja kokoushuone olivat t?p?sen t?ydet nuorta v?ke?. Sen n?ki selv?sti, ett? miehet olivat tarkoin koolla ja ett? t?rke? asia oli ratkaistavana, tavallisissa oloissa n?ihin aikoihin ei juuri en?? k?ynyt monta miest? kokouksissa. Ja n?iden koossaolevain kasvoista jo saattoi melkein lukea, mit? mielt? mikin oli ja mihin ryhm??n h?n kuului. Nuo, jotka voitonvarmoina ja uhkamielisin? tuossa k?veliv?t ??neens? puhellen ja melkein kuin vahingonilolla vilhuen ymp?rilleen, ne olivat ruotsinmielisi?. He olivat pit?neet tarkat laskut, lukeneet miehet yksin p?in ja tiesiv?t, ett? nyt vihdoinkin monivuotisen taistelun j?lkeen oli voitto heid?n. Nuo toiset taas, jotka nurkissa kesken??n supattelivat, joiden silm?t noin vihasina kiiluivat ja jotka puheittensa sekaan purasivat hammasta, ne olivat niit? suomenmielisi?, jotka viimeisiin asti olivat vannoneet puolustavansa tuota edesmenneilt? polvilta peritty?, kunniakasta pyk?l??. Mutta heid?n oli syyt? pelj?t?, ett? heid?n ponnistuksensa nyt menisiv?t turhaan - ?oli pettureita joukossa? -, ja siksi eiv?t he vastustajiaan tervehtineetk??n, ?Efialteita? eiv?t tahtoneet n?hd?k??n. N?it? viimemainittuja ne olivat juuri nuo, jotka rauhallisina, v?linpit?m?tt?min? ja varmoina k?veliv?t toisten joukossa, puhuttelivat milloin toisen, milloin toisen puolen miehi? ja toisilleen laskivat leikki? n?ist? vanhoista ?pyk?l?riidoista? varmassa tiedossa, ett? he nyt esiintyiv?t itsen?isin? ja kypsesti arvostelevina miehin?.

N?m? samat ne juuri nyt olivat aikeessa omalla esiintymisell??n ja edesvastuullaan halkaista koko tuon vanhan riitaomenan ja tehd? lopun t?st? kuluneilta taisteluajoilta perityst? ja mieli? kiihoittavasta jupakasta. He aikoivat haudata koko 19:nen pyk?l?n p??st??kseen rauhan maahan.

Tuon kuuluisan pyk?l?n historia ulottui kymmenkunnan vuotta ajassa taaksep?in. Sen syntyminen oli niiden ensimm?isten, loistavimpain voittojen seurauksia, joita saavutettiin siihen aikaan, jolloin suomalaisuuden innostus ylioppilaspiireiss? taisteli nuoruuden kauniimpia, voimakkaimpia taisteluitaan. Suomenkieli piti saada is?nn?iv?ksi t?ss? maassa; alku piti teht?m?n, esimerkki n?ytett?m?n, nuorison omissa piireiss?, ylioppilasosakunnissa. Suomi piti julistaa ainoaksi viralliseksi, hallitsevaksi kieleksi. Ja kiivaan kamppailun j?lkeen se tulos t?ss? osakunnassa saavutettiinkin; suomenkieli m??r?ttiin ainoaksi viralliseksi kieleksi ja sen m??r?si juuri s??nt?jen 19:s pyk?l?.

Mutta vastapuoluekaan ei ollut masentunut tappiosta. Se oli s??nn?llisesti kerran vuodessa tehnyt rynt?yksen tuota 19:tt? pyk?l?? vastaan, aluksi voittaakseen ruotsinkielelle t?m?n menett?m?n ylivallan takasin, sittemmin saadakseen t?m?n kielen edes tunnustetuksi yht?arvoiseksi suomenkielen rinnalla. Puolueet olivat melkein tasav?kiset. Vaan tarmokkaasti, hievahtamatta ja uinahtamatta olivat suomenmieliset vartioineet voittamaansa aarretta, ker?nneet joka kerta miehens? kokoon ja ly?neet rynn?k?n takasin yht? s??nn?llisesti kuin se tehtiin.

Ja t?t? taistelua oli leppym?tt?m?ll? kiivaudella jatkunut ohi senkin ajan, jolloin kuumimmat puoluetaistelut ylioppilaspiireiss? jo olivat tauonneet ja jolloin suomenkielen oikeuksien tunnustamisen j?lkeen taistelujen t?rkein aihekin oli poistunut. Yh? oltiin haarniskassa. Mutta nyt oli kumminkin jo ruvennut tuntumaan toisia tuulia, tuo yleinen v?s?hdys oli vallannut mieli? ja mies sielt?, toinen t??lt? rupesi tuumimaan, ett? olisi ehk? parasta per?yty? ja rakentaa rauha. Jo vuosi sitten oli n?it? tuumia kuulunut, mutta silloin niiden edustajat olivat joutuneet surkeasti h?pe?lle. Vaan nyt oli vuoden kuluessa yh? useampia ruvennut tuota rauhan politiikkaa kannattamaan. Heit? kyll? toiset halveksivat, heit? haukuttiin pettureiksi ja Efialteiksi, vaan he eiv?t siit? v?litt?neet; heill? nyt oli se vakaantunut mielipide, he eiv?t antaneet joukon johtaa itse??n, he olivat itsen?isi?...

Ja n?it? itsen?isi? oli nyt siksi monta, ett? he saattoivat ratkaista koko riidan. Ja siksi ilkkuivat ruotsinmieliset ja siksi puivat vanhan innostuksen suomenmieliset housuntaskussa nyrkki??n.

Kaikki olivat jo koolla, kun Juuso saapui ?taloon?, mutta kokous ei ollut viel? alkanut. Heikki tuli kohta siell? h?nt? puhuttelemaan, kertoi ?Kynt?j??? koskevasta p??t?ksest??n ja rupesi sitten puhumaan illan merkkiasiasta:

- Jokohan se haudattiin nyt 19:s pyk?l??

- Niin, huolestuneen n?k?isin? t??ll? ovat miehet. Mutta en usko toki omain miesten valmistavan puolueelle sellaista h?pe??.

- Sin? vanhan ajan intoilija! Mutta kyll? se nyt taitaa menn?.

- Kuule, eth?n sin?kin vain...? Sin?kink? Brutukseni?

Samassa soitettiin kokous alkavaksi. Tihe?n? joukkona peittiv?t ruotsinmieliset niinkuin tavallisesti kokoushuoneen oikean sivustan. Mutta viel? tihe?mm?ss? oli miehi? vasemmalla seinustalla, suomenmielisten puolella, aina keskilaattialle asti. Siell? oli voima - mutta saattoiko siihen luottaa?

V?leen suoritettiin muut juoksevat asiat ohi ja p??kysymys otettiin esiin. Oikealta sivustalta tehtiin vaatimus lyhyesti, vasemmalta vastattiin yht? lyhyesti, - asia oli jo ennen monituisiin kertoihin pohdittu. Nuo keskustassa istuvat itsen?iset vain pitiv?t velvollisuutenaan itsekukin perustella kantansa. On jo aika tauota t?m?n pitk?n taistelun, sanoivat he, eih?n maksa vaivaa t?llaisen asian vuoksi yh? uudelleen ?rsytt?? mieli?. T?llaisesta leikkisodasta ei ole vastaavaa hy?ty?, on jo totisemman toiminnan aika. Onhan vastapuolueella sit?paitse puolta vaatimuksilleen, eik? saa se puolue, joka on taistellut sortoa vastaan, itse sortaa. - Heikki puhui viimeiseksi. H?n otti esimerkin Viron kansan vaiheista, viittasi mihin joudutaan kun pikkuasiain vuoksi takerrutaan kesken?isiin riitoihin niin ettei mets?? n?hd? puitten vuoksi...

Kuta useampia noita esiintyi, sit? lannistuneemmaksi k?vi mieliala vasemmaisella sivustalla. Jo huudettiin ??nestyst?. Vaan viel? vaadittiin puheenvuoroa ja Juuso nousi puhumaan:

?Vastapuolueeseen en aijo koettaakaan vaikuttaa?, lausui h?n aluksi matalalla, mutta v?hitellen vilkastuvalla ??nell?, ?enk? paljo niihin suomenmielisiink??n, jotka nyt ovat asettuneet vastapuolueen riveihin. Mutta t?m? on tavallaan historiallinen hetki osakunnassamme enk? soisi, ett? t?ss? tilaisuudessa tulisi ilman vakavatta vastalauseetta tehdyksi p??t?s, jota aina tullaan merkitsem??n taantumissuunnan voitoksi. Mit? kaikkia vaikuttimia t?ss? lieneekin lueteltu syiksi siihen, ett? nyt muka olisi aika peruuttaa se suomenkielen voitto, jonka meit? edell?k?ynyt sukupolvi saavutti, yksi seikka mulle ainakin on selvill?, nimitt?in se, ett? t?ss? on kasvamassa taantumissuunnan uupumustila. Siin? koko syy ja sit? valitan. Totta on, ett? niin kansojen kuin pienemp?inkin yhdyskuntain kehitystaisteluissa seuraa jokaista edistyskautta aina seisahdus ja vastaisku. Mutta silloin on aina edistytty liian nopeasti, riennetty liian pitk?lle. T?ss? meid?n yhdyskuntataistelussa en voi n?hd? sellaista tapahtuneen ja t?m? taantuminen on minusta siit? syyst? keinotekoista ja raukkamaista, koska se johtuu puuttuvasta innosta jatkuviin ponnistuksiin. Reaktiooni on aina uninen aika ja nuorukaispiireiss? on uneliaisuus viel? sit?kin onnettomampaa, koska se kuolettaa nuorisolta kaiken halun toimia aatteiden palveluksessa. Sanotaan, ett? n?m? jatkuvat taistelut ovat joutavia. Se ei ole totta, sill? taistelulla jonkun aatteen puolesta jo itsess??n on merkityksens?: se jalostuttaa mieli?. Ja t?llaisessa asiassa, jolloin on taisteltava oman ?idinkielen oikeutetun arvon ja aseman puolesta, on h?pe?llist? sanoa taistelua turhaksi, se on p?invastoin kunniakas ja pyh? taistelu, se on sit? kunniakkaampi, kuin me sen puolesta taistellessamme sodimme kasvavaa taantumista ja vetel?? velttoutta vastaan, joka ennustaa unteluutta ja henkist? kuolemaa...?

- Hyv?! hyv?! huudettiin vasemmistolta, vaan keskustasta vaadittiin ???nestyst?!? Siell? ei v?litetty vastasyist?, mielipiteet olivat vakavat ja varmat.

Juusokin istahti paikalleen ja ??nestys alkoi. Hiiskahtamattomassa hiljaisuudessa istui koko parisatainen joukko odottamassa ??nten laskemista. Se oli niin rajoilla, vanha kaarti oli vahvempi kuin oli luultukaan, kaikki riippui parista ??nest?... Jo kolahtaa vasara, puheenjohtaja julistaa: 94 ??nt? puolustaa 19:tt? pyk?l??, 98 vaatii sen kumoamista...

Niinp? siis!

Kunniakas pyk?l? oli haudattu. Taantumissuunta oli p??ssyt voitolle. Keskusp?yd?n ??rest? kuului muuan pilkallinen ?aamen?, muuten vallitsi huoneessa viel? tuokion ajan syv? hiljaisuus, kunnes yht?kki? ??nek?s riemu remahti oikealta sein?m?lt? p??ttyen voittoisaan ?hurraan?. Vaan vasemman sein?n miesten mieliss? liikkui katkeruuden ja h?pe?n tunteita, joku karkeampi sana ?pettureista? kuultiin siell? lausuttavan, ja noloina l?htiv?t nuoret miehet yksitellen kokouksesta pois. Heilt? oli s?rkynyt niin rohkaiseva unelma: se, ett? hekin viel?, kuten edelliset polvet, taisteleisivat yhten? miehen? voittoisaa taistelua. N?ist? puolin oli taisteleminen todellakin turhaa.

Kokouksen p??tytty? j?i viel? tavallisuuden mukaan muutamia istumaan ylioppilastalon ravintolan puolelle juttelemaan illan tapahtumista. Alakuloinen ja masentunut mieliala vallitsi siin? p?yd?ss?, jossa Vilho ja Juuso istuivat. Olihan t?m?n illan tulos yleisemm?lt? kannalta katsoen verrattain v?h?p?t?inen tapaus, vaan Juuson mielest? se oli huono enne eritt?inkin siksi, ett? se oli niin kylment?v?, niin omiaan viem??n nuorilta miehilt? kaiken halun taistella aatteidensa puolesta ja yleens? s?rkem??n kaikki yhteiset harrastukset. V?linpit?m?tt?myys tarttuu kuin rutto, nuorisokin j??htyy, laimenee jalompia pyrint?j? kohtaan, tulee jo nuorena vanhaksi...

Vilho istui Juuson n?it? kuvaillessa kauan ??neti mietteiss??n ja h?mmenteli lusikalla tuutinkia, joka h?nell? oli edess??n. Sitten lausui h?n verkalleen:

- T?m? ei viel? niin vaarallista ole, suuren innostuksen aika nyt on kumminkin lopussa ja hyv? on, ett? tulee todenper?isemm?nkin ty?n aika. Taantumistahan t?m? on, mutta eih?n sit? voida v?ltt??. Vaan on t?ss? muuan mutka jota en ymm?rr?: Kun vanha innostus n?in revit??n alas, niin mit? annetaan sijaan, - sill? jotain nuoriso tarvitsee innostuakseen. Kunhan se ei vain tulisi olemaan jotakin keinotekoista, innostusta politiikan palveluksessa... Voi jospa me ?Kynt?j?ll?mme? voisimme hiiht?? hienosenkaan uran opastaaksemme nousevan polven innostumaan vilpitt?m??n ja rehelliseen ty?h?n...

H?n puhui matalalla ??nell?, melkein kuin itsekseen. Juuso h?net hyvin ymm?rsi, ymm?rsi h?nen ep?ilyksens? ja toiveensa, vaan oli siksi masennuksissaan h?nkin, ettei voinut rohkasta h?nt? eik? itse??nk??n.

Viereisess? p?yd?ss? oli Heikki istunut ja juonut lasin olutta ja nousi sen juotuaan kotiin l?hte?kseen. Juuson p?yd?n ohi menness??n h?n pys?htyi ja p??sti naurun:

- Mit?, noin syv?stik? te surette vainajata - ei se kannata, se oli jo ik?loppu. T?m?h?n oli jo aikoja edesmenneen ritariajan viimeinen ponnahdus - kukas hullu nyt en?? viitsisi taistella osakuntapyk?l?in puolesta. Ei, nyt menee jokainen kotiinsa lukemaan l?ksyj??n, ja se on oikea suunta se.

H?n meni ja hetkisen kuluttua l?htiv?t Vilho ja Juusokin. He k?veliv?t kauan ??neti, vaan vihdoin virkahti Juuso:

- Mit?h?n jos mekin ruvettaisiin lukemaan l?ksyj?mme ja j?tett?isiin kaikki muut.

- Mit?, j?nest??k? sinua? Nyth?n sit? meid?n vaikutusta vasta tarvitaankin, saatpa n?hd? kuinka me ker??mme joukkoa ymp?rillemme. Ja me luemme l?ksyj?mme silt?.