Unelmiensa uhri: Romaani

Kauan oli kes?? kaivattu, ja nyt vihdoinkin oli se tullut ?kki? kuin taikavoimalla. Sadetta saatiin ensin, l?mmint?, kes?ist? sadetta, sitten p?iv?npaistetta. Lehti puhkesi puihin, mehev?n? nousi vaalean vihert?v? nurmi, ja vedet v?lkkyiv?t kes?isen auringon valossa. Riemulla t?yttyi jokaisen rinta. Maamies hym?hteli tyytyv?isen? ty?ss??n, ja laiho pelloilla alkoi ylet? aivan silminn?ht?v?sti.

Oli ollut tavattoman helteinen p?iv?. Pahin paahde oli nyt mennyt ohi, mutta viel?kin paistoi p?iv? l?mpim?sti. Ilma oli tuoksua t?ynn?, ja k?ki kukkui kukkumistaan. Koivikosta kuului lehm?nkellojen kalke, ja pieni paimenpoika rallatteli tyytyv?isen? tiepuolessa valmistellen kaunista, kirjavaa pajukeppi?.

Aivan maantien varrella aidalla, joka erotti koivikkomets?n valtamaantiest?, istui toinen pieni poika kimppunen kuusenoksia olallaan. H?nell? oli p??ll??n ruskea pumpulinuttu, repaleiset, viile?t kes?housut ja p??ss? leve?lierinen, vanha olkilakki, josta koristenauha n?ht?v?sti oli pois ratkottu. H?nen jalkansa olivat paljaat ja p?ivettyneet. Hajas??rin istui h?n, selk? kenossa aidanseiv?st? vastaan, tyytyv?isen? lev?ten ja nauttien olostansa. Aivan l?hell? paikkaa, miss? h?n istui, n?kyi punaiseksi maalattu portti, joka maantielt? johti kauniille syrj?tielle. K?yt?v? pujottelihe kauniisti kierrellen l?pi koivikon, seurasi ensin tasaista maata, painui sitten notkoa kohden ja alkoi vihdoin talolle tullessaan ylet? vastam?eksi.

Poikanen oli nyt lev?nnyt tarpeeksensa. Huolettomasti heitti h?n toisen s??rens? maantienpuoleiselta aidansivulta toiselle, hyp?hti maahan ja alkoi nelist?? talolle p?in. Perille tultuaan h?n toimessaan levitteli havut p??k?yt?v?n portaitten edustalle, k??ntyi sitten ky?kinpuolelle ja pisti t??ll? iloisesti lauluksi.

?Hyv?, ett? jouduit?, huomautti ky?kkipiika, joka l?heisyydess? kiilloitteli kuparikattiloita. ?Ruustinna aavistaa vieraita.?

?Kaikki kunnossa?, vastasi poika reippaasti, tehden kunniaa.

?Kunpa olisi meill?kin noin iloiset p?iv?t. Kelpaisipa olla!?

Poikanen oli hyp?nnyt hajas??rin ratsastamaan portaitten l?heisyydess? seisovan vesitynn?rin selk??n ja soitteli nyt iloisesti tynn?rin kumahtelevaa kantta. ?Paljon on mulla tavaraa, eik? totta? Yht? paljon kuin p??skysill? tuolla katonr?yst??ll?. Tekisik? mielenne vaihtaa, Miina??

?Pid? sin? itse tavarasi! Mutta huolet min? kyll? vaihtaisin. El?m? t??ll? on ainaista raatamista, eik? sit? sittenk??n osaa mieliksi olla.?

?Oho!?

?No, se on totta.?

Samassa tuli sis?piika portaille. ?Saapa n?hd? tuleeko vieraita?

Ruustinna odottaa tohtorin v?ke?.?

?No, jo tuon tiet?? kaikesta h??l??misest?, ilmankos k?vi taas kaikki nurkat nuuskimassa!?

?Niin, sen sanon min??, sis?piika keikautti p??t??n, ?ett? kyll? t?ss? talossa paikat pidet??n kunnossa - ainakin niin pitk?lle kuin vierasten silm? kantaa.?

?Vaan ei se em?nn?n silm? joka kohtaan enn?t?. Oman p??ni ja omat tapani pid?n min?.? Ja sanojensa vahvistukseksi lenn?tti ky?kkipiika likaisen rievun padan taakse piiloon.

?Pit?k??p? kielenne kurissa, tyt?t?, sanoi samassa vanhanpuoleinen vaimoihminen, joka oli paikalle saapunut ja nyt asettui huuhtomaan Miinan lenn?tt?m?? riepua.

?Eik? ole sitten asia niinkuin on puhuttu? Kyll? sinulle pit?isi tapain tuttuja olla.?

?Tuttuja kai, mutta sen tied?n my?skin, ett? joka ei toisen omaa huolella hoida, ei se omaansakaan.?

Vanha Maija ripusti rievun kuivamaan ja aikoi menn?, kun samassa pieni kahdeksanvuotias tytt? tuli juosten ja tarttui h?nen hameeseensa.

?Menetk? aittaan, Maija? Min? tulen mukaan.?

?Tule vain, sinneh?n min? menen maitoa kuorimaan.?

?Ja kissa menee pyttyj? nuolemaan?, uskalsi poikanen tynn?rill? huomauttaa silm?illen syrjin tytt??n, joka ei kumminkaan n?kynyt huomautusta kuulevan.

Tytt? piti yh? kiinni Maijan hameesta ja puheli iloisesti ja mairitellen: ?Ja minulle sin? annat kermaa maistaa, annathan?? Tytt? hypp?si iloisesti sis?lle maitohuoneeseen.

?Eih?n se omaani ole, talon tavaraa kaikki.?

?Annat sin? kuitenkin.?

?No, jos nyt v?h?sen maistaa.?

?Ja sitten v?h?n marjahilloa my?skin, eik? niin? Tied?tk? Maija?, tytt? soitteli sormellaan ikkunalasia, ?viime talvena kun min? sairastin, kuulin tohtorin sanovan, ettei pit?isi minulle tehd? mielipahaa. Voi sent??n, miten hyv? minun sitten oli olla! Min? pyysin ja pyysin ja kaikkea min? sain. Nyt tahtoisin taas pian tulla kipe?ksi.?

?Hyi, ei saa sanoa niin, se on synti?. Jumala rankaisee.?

?Luuletko? Ei Jumala sitten muuta ehdik??n kuin ihmisi? rangaista.?

?Ehtii h?n, laps'kulta. Miten sin? semmoista puhut??

?No, siit?h?n kaikki aina puhuvat. Kyll? min? ihan uskon, ett? h?n vain enimm?kseen rankaisee.?

?No, kun maailma on niin paha.?

?Hm?, sanoi Eevi tuumailevasti. ?Mutta eiv?t kaikki puhu sill? tavalla. Erkin ?iti, h?n puhuu Jumalasta niin kauniisti, ett? minun aivan tekee mieli tulla hyv?ksi tyt?ksi. H?nell? on niin kauniit silm?t?, lis?si h?n miettiv?sti. ?Ja Erkill? on kanssa?, jatkoi h?n iloisemmin. ?Tied?tk? Maija, kun me tulemme isoiksi, niin menemme naimisiin.?

?Vai on se jo tuumattu.?

?Jo-o. En min? kuitenkaan ole h?nelle siit? viel? puhunut, mutta kyll? puhun, kunhan joudan. Ja sitten sin? Maija tulet meille ruokaa laittamaan, eik? niin? Sin? saat minun talossani tehd?, mit? vain itse tahdot.?

?Voi tuota lasta mit? puhuu! Kuinka sin? nyt semmoisia ajattelet??

?Onhan hyv? tuumata valmiiksi. Mamma sanoo aina, ett? on niin vaikea saada uskollista palvelusv?ke?.?

Maija puoleksi naurahti, puoleksi huokasi. ?Ent? jos ei ruustinna minua laske.?

?Laskee kyll?, kun min? pyyd?n. Ei mamma minulta mit??n kiell?.?

?Eip? taida kielt??.?

?Kyll? joskus kuitenkin ja silloin h?n onkin oikein vihainen. H?n ei koskaan anna minun j?tt?? leikkikalujani saliin tai vierashuoneeseen. Siit? h?n toruu. Ja sitten siit?kin, jos en vaatteitani pid? hyvin, tai jos en ole kiltti ja kohtelias, kun on vieraita. Mutta sinut h?n kyll? antaa minulle.?

Eevi py?r?ytti iloisesti vanhaa hoitajaansa.

?No, no, ?l?h?n, hyv? lapsi, kermakuppi kaatuu! Katso, tuolla tulevat jo tohtorin vaunut!?

Eevi rynt?si ikkunaan. ?Ja Erkki ajaa, katso, katso Maija!?

Samassa py?r?htiv?t vaunut portaitten eteen, ja sis?piika kiiruhti niiaillen vieraita vastaanottamaan. Etehisen ovella n?kyi itse talon is?nt?, lyhyenl?nt?, pieni mies. Veitikkamaisuus pilkisti esiin h?nen suupielist?ns? ja h?nen silm?kulmiensa alta, mutta koko olento osotti vakaata pyrkimyst? esiinty? juhlallisena, - joka seikka viel? suuresti lis?si huumoria h?nen esiintymisess??n. Juhlallisuus ei kuitenkaan ollut h?nelle luontaista. Se oli ainoastaan tulos h?nen vaimonsa kaksikymmenvuotisista ponnistuksista. Ruustinna Bj?rk oli nimitt?in syntyisin ?von? ja tunsi sek? oman arvonsa ett? miehens? arvon h?nen puolisonaan ja seurakunnan sielunpaimenena. Mutta kun rovasti itse auttamattoman usein t?m?n arvonsa unohti, sai h?nen vaimonsa k?ytt?? kaiken kasvattajakykyns? saadakseen miest??n sit? muistamaan.

Kun rovasti monet kohteliaat kumarrukset tehty??n oli auttanut p??llysvaatteet vierailtaan ja saattanut heit? saliin, esiintyi talon em?nt?. Arvokkaan yst?v?llisesti puristi h?n tohtorinnan molempia k?si?: ?O?ndligt v?lkomna, k?ra v?nner!?[1] - Toinen k?si ojentui tohtorille, toisella tarjoili h?n paikkaa sohvassa.

[1] ?Sanomattoman tervetulleita, rakkaat yst?v?t.?

Tohtori Selmer, harteva, lihavanlainen vanhus asettui nojatuoliin, h?nen rouvansa ruustinnan viereen. Hetkisen juteltiin yhdess? suotuisasta suvis??st? ja vuodentulon toiveista. Sitten herrat vet?ytyiv?t omalle puolelleen. Tohtori asettui sohvan nurkkaan, rovasti keinutuoliin vastap??t?. Vasta nyt tunsivat he kumpikin asiain olevan niinkuin olla piti. Sill? niinkuin he nyt istuivat, niin olivat he lukemattomina iltoina yhdess? istuneet keskustellen milloin talousseikoista, milloin suuren maailman tapahtumista, tai kultaisen menneisyyden monista muistoista. Ja puheen v?liin pistettiin aina silloin t?ll?in mausteeksi sukkela sanansutkaus tahi kasku. T?m? oli herrojen huvi.

Rouvat istuivat sill?v?lin kahden salissa. He eiv?t viel? olleet puhelun p??ss? kiinni, kun Erkki astui sis??n. H?n oli ajomiehen? ollut hevosia riisumassa ja astui nyt huoneeseen posket punoittavina ja ruskeankiharainen tukka v?h?n silmill? varjostamassa h?nen korkeaa, valkoista otsaansa.

H?n oli todella kaunis poika. Tukka ja silm?t olivat ?idin, mutta kasvonpiirteet olivat pojalla paljoa s??nn?llisemm?t.

?No p?iv??, Erkki?, puheli ruustinna yst?v?llisesti. ?Nyth?n sinusta on tullut herra lyseolainen. Aiot pian l?hte? ja j?tt?? Eevin t?nne yksin. H?n on jo monet itkut itkenyt sen johdosta.?

Erkki hypisteli lakkiansa eik? tiennyt, mit? oikeastaan olisi pit?nyt vastata, kun ovi avautui ja samassa Eevi astui sis??n.

Niiattuaan tohtorinnalle k??ntyi h?n kohta iloisesti Erkkiin. - ?P?iv??! Sep? hauskaa ett? tulit!? H?n ojensi k?tt?. ?L?hdet??n nyt heti!?

Ja niin he l?ksiv?t, Eevi edell?, Erkki per?ss? ulos leikkim??n.

Soinamon pappila sijaitsi kauniilla paikalla koivikkomets?n keskell?. Toisella puolen rakennusta oli maata raivattu puutarhaksi, jota aistikkaat istutukset kaunistivat. T?m? osa puutarhaa lehtimajoineen ja kukkaisryhmineen oli syyst? ruustinnan ylpeys ja rovastin silm?in ilo. Mutta kaunista oli kartanon toisellakin puolella. Kohta pihan toisella puolella oli korkea koivikko, jonka pappilaiset olivat puistoksi raivanneet. Koivut siell? olivat vanhoja, tuuheita riippakoivuja. Pienemm?t puut olivat pois karsitut, maassa kasvoi mehev? ruoho ja siell? t??ll? mets?kukkasia. Puiston kauneutta lis?si viel? kapea, virtainen vesi, joka hopeisena vy?n? kiersi sen toista laitaa, kauniisti kuvastaen pintaansa toisella puolen korkean koivikon, toisella vastaisen rannan jyrk?n kalliorinteen.

T?t? muutenkin runsasta luonnon kauneutta lis?si viel? l?heinen koski - yksi Karjalan monia ja kauniita - jonka juhlallinen kohina selv?sti kuului Soinamon suureen puistoon.

Erkki ja Eevi eiv?t aluksi l?hteneet puistoon. He j?iv?t pihalle etsien sielt? itselleen sopivaa leikkipaikkaa.

Rouvat juttelivat sill?v?lin salissa. Mutta puhe k?vi aluksi kankeasti, kunnes Kaisa tuli kahvia tarjoamaan.

Ruustinnan silm? enn?tti h?nt? tarkastamaan kiireest? kantap??h?n. Toipa h?n sittenkin toisenlaista leip?? kuin oli k?sketty. Senkin tyt?n tollukka, kyll? h?n viel? saisi siit? kuulla!

Kun kahvi oli juotu, vilkastui rouvien keskustelu huomattavasti. Osaltaan vaikutti siihen sekin, ett? puhe nyt k??ntyi heid?n lastensa kasvatukseen ja tulevaisuuteen, johon keskusteluun antoi etsim?tt?m?n aiheen se seikka, ett? Erkki pian ensi kertaa j?tt?isi vanhempainsa kodin.

?itien t?ten puhellessa lapsistaan, leikkiv?t n?m? kaikessa rauhassa suurella kivell? pihaportin edustalla. Erkki ja Eevi olivat pienest? pit?en leikkineet yhdess?. Kun heill? ei muuta ik?istens? seuraa ollutkaan, olivat he usein olleet yhdess? ja tunsivat toisensa perinpohjin. Eevi nuorempana ihaili suuresti leikkitoveriansa, Erkki sit? vastoin leikki oikeastaan vain toverinsa mieliksi milloin mit?kin, sen mukaan mit? Eevi milloinkin ehdotti.

Nyt olivat he rakentaneet itselleen taloja, toisen suurelle kivelle, toisen koivun juurelle. Kaksi nukkeperhett? asuivat niiss? naapureina. Oli syksy, ja toisesta talosta l?ksiv?t pojat kouluun.

?Meill? pit?? olla mies, joka kyyditsee lapsia?, sanoi Eevi p??tt?v?sti.

?Pyydet??n Heikki?.?

?Kuka on Heikki??

?Se on meid?n uusi juoksupoikamme. Pappa sanoo, ett? h?n on kovin viisas. H?n on tullut hyvin kaukaa. Heikki, Heikki ho-ooi!? Eevi huusi niin ett? kajahteli.

Heikki oli jo j?tt?nyt ylh?isen asemansa tynn?rin kannella ja oli juuri p??tt?nyt nauttia vapaudestaan. H?n oli hakenut itselleen nurkan kellarin katon takana, oli heitt?ytynyt mahalleen nurmelle, levitt?nyt ?Maamme?-kirjan eteens? ja alkanut sit? tutkia. Silloin kuului Eevin ??ni.

Heikki nousi vastahakoisesti, pudisti p??t??n ja rupesi kuuntelemaan mist?p?in ??ni kuului. ?Nyt niill? taas on jotain asiaa!? H?n pisti kirjan poveensa ja alkoi livist?? kartanolle, niin ett? paljaat s??rens? menness? vain vilahtivat.

?Tule t?nne?, komensi Eevi. Erkki nousi ja ojensi k?tt?. ?Tahdotko tulla leikkim??n kanssamme??

Heikin kasvot kirkastuivat. H?n mittaili Erkki? katseellaan kiireest? kantap??h?n ja nyyk?ytti sitten p??t??n kuin osoitteeksi, ett? tutkimuksen tulos oli tyydytt?v?. ?Kyll? tulen. Mit? t?ss? pit?? tehd???

?Sinun pit?? valjastaa hevoset?, selitti Eevi, ?n?m? lapset ovat kouluun viet?v?t.?

?Mutta t?ss? on joukkoa ainakin kaksiin rattaisiin??

?Ne vied??n vaunuissa, etk? sin? ymm?rr?. Ne ovat oikein hienojen herrasv?kien lapsia.?

Heikki raapaisi korvallistaan. ?Kyll? kai ne kuitenkin vastam?ess? k?velev?t. Ei ne hevoset muuten n?in kuumalla jaksa!?

Eevi ei t?t? huomautusta kuullut. H?n oli par'aikaa toimittamassa helli? hyv?stej? nukkeperheiss? ja saatuaan t?m?n tehdyksi huomasi Maijan, joka tuli aitasta. Varmaan oli h?nell? jotain hyv?? muassaan.

?Odotahan v?h?n, Erkki.? Eevi hyp?hti ketter?sti maahan ja suuntasi matkansa keitti?t? kohden.

Kun Heikki huomasi j??neens? kahden Erkin kanssa, k?ytti h?n tilaisuutta hyv?kseen ja l?heni. ?K?ytk? sin? koulua?? H?n seisoi hajas??rin ja kysyv?n? Erkin edess?.

?Syksyll? pit?? minun l?hte? lyseoon. Min? tulen toiselle luokalle. Olen lukenut t??ll? kotona.?

?Onko se sinusta ik?v????

?On, pojat ovat niin vallattomia, ja minulle tulee ik?v? ?iti?.?

?Oh?, Heikki teki keikahduksen kantap??ll??n. ?Siit? min? en v?litt?isi, kunhan vain saisin lukea.?

?Etk? sin? sitten voi p??st? kouluun? Miss? sin? asut??

?Kaukana. T?ss? on paljon, paljon pit?ji? v?lill?, mutta t?ti tahtoi minua t?nne kes?ksi.?

?Eik? t?tisi pane sinua kouluun??

?Ei voi. Mutta kyll? is? panee, jahka s??styy rahaa. Ja min? s??st?n itsekin. Rovasti lupasi minulle semmoisia lyseolaisten kirjoja, sent?hden min? rupesin juoksupojaksi h?nelle.?

Samassa palasi Eevi kantaen toisessa k?dess??n lautasta, t?ynn? marjahilloa ja sokurileivoksia, toisessa kermakuppia.

?Nyt pid?mme kestej?, kun lapset ovat l?hteneet kouluun.? H?n asettui juhlallisena koivun juurelle. ?Tule viereeni, Erkki!? - Heikille ojensi h?n sokurileivoksen. Erkki tuli, pisti muutaman kerran hilloa suuhunsa ja ojensi sitten lusikan Heikille. ?Sy? sin? nyt. Min? en enemp?? tahdo.?

Heikki katsoi Erkkiin. Tuo se vasta poika oli! Kun olisi Heikki p??ssyt heille juoksupojaksi, olisi ehken saanut lukeakin Erkin kanssa!

?Leikit??n nyt jotain muuta?, ehdotti Eevi nousten yl?s m?tt??lt? ja pudistaen muruset esiliinastansa. ?Tule puutarhaan, Erkki!?

?Ent? Heikki??

?Huudetaan sitten Heikki?, kun h?n ensin on vienyt lapset kouluun.

?No, vaikka niinkin?, ja Heikki hypp?si kivelle valmiina aukaisemaan kirjansa, kohta kun toiset olivat menneet.

Erkki ja Eevi l?ksiv?t puutarhaan, tutkistelivat ensin paljonko oli kukkia mansikkamaassa, poimivat rannalta lemmikkej? ja asettuivat viimein suurelle kivelle aivan l?helle vedenrajaa.

?Ihmiset sanovat, ett? aika kuluu kuin virta? tuumaili Erkki miettiv?sti. ?Ei se minusta kuitenkaan mene niin pian.?

?Ei minustakaan.? Eevi oikaisihe melkein loukkautuneena. ?Me olemme jo niin monta monta vuotta yhdess? leikkineet, emmek? viel? ole tulleet t??n suuremmiksi.?

?Ehk? se menee, kun tulen kouluun.?

?Niin, mutta minunhan t?ytyy j??d? t?nne.? Eevi pani p??ns? kallelleen ja oli surkean n?k?inen. Sitten lis?si h?n selitellen ja puoleksi ylpeillen: ?kun ei ole muita lapsia, tulisi is?lle ja ?idille minua kovin ik?v?, jos min? l?htisin. Mutta min? saan koti-opettajattaren ja lopuksi l?hden viel? Helsinkiin oppimaan oikein hienoksi neidiksi.? H?n silitteli tyytyv?isen? puhdasta esiliinaansa.

?Silloin olen min? ehk? ylioppilas.?

?Niin, sin? olet ylioppilas, ja min? hieno neiti!? Eevi taputti ihastuneena k?si??n. ?Mutta?, lis?si h?n miettiv?sti, ?tuletkohan sin? Erkki silloinkin minua katsomaan ja muistatko viel???

?Kyll?h?n min? sinua muistan, ja muistan mets??, virtaa ja t?t? kaunista, kohisevaa koskeanne.? Erkin katse harhaili kauas avaruuteen.

Silloin kuului Maijan ??ni. ?Lapset hoi, joutukaa!?

Hevoset seisoivat jo portaiden edustalla, ja tohtorin v?ki teki l?ht??.