Hetken kuluttua aukeneekin ovi, vartia viittaa minua astumaan ulos ja virkkaa: V'vannu! Samassa selvi?? minulle, ett? tarkotus on menn? kylpyyn. L?hden vartia vartialta - niit?h?n seisoo tienosottajina kaikissa k??nteiss? - astelemaan pitkin k?yt?v??, samalla kuin mieless?ni v?ikkyy suuri holvikattoinen sauna hieman siihen tapaan kuin Oulun l??ninvankilassa, suuri, kuumuutta huokuva kiuvas, vihdanl?iske ja veden solina... Mutta p??tyess?ni et??ll? maakerrassa olevaan saunaosastoon, suljetaan minut h?m?r??n, pienen pieneen koppiin, jossa on tyhj? kylpyamme sek? suihkuvehkeet.

Pian seison alastonna ammeessa ja kranoja sovitellen lasken p??lleni niin kuuman suihkun kuin ihoni suinkin siet??. Mutta kauan ei kylpemisen sulosta saa nauttia, sill? vartia kurkistaa jo ovilasista ja hoputtaa joutumaan.

Kun paluumatkalla silm?lasejani kuivaten astelen pitkin pohjakerran k?yt?v??, havahdun ?kki? sanoihin:

- Terve, Ky?sti!

H?mm?styneen? nostan katseeni ja ?kk??n edess?ni Esko Riekin, joka pyyheliina kainalossa astelee vastaani, n?ht?v?sti matkalla saunaan.

- Terve, terve!

Sen suurempaan sananvaihtoon meill? ei ole tilaisuutta, eip? edes k?tt? puristaa. Mutta mieleni syk?ht?? ?kki? tavattoman iloiseksi: onhan meit? ainakin kaksi suomalaista samassa kadotuksessa!

T?h?n saakka olen luullut olevani yp? yksin?ni t?ss? kolkossa talossa. Oulun l??ninvankilassa kuulin kyll? kerrottavan, ett? Riekki on Pietarissa Shpalernajan vankilassa, mutta kun minua saattaneet santarmit puhuivat hovioikeuden vankilasta, olen ollut siin? k?sityksess?, ett? Shpalernaja on kokonaan toinen vankila. Niin uskon edelleenkin ja p??ttelen itsekseni, ett? Riekki on vasta siirretty Shpalernajasta t?nne hovioikeuden vankilaan, luultavastikin pian alkavaa oikeudenk?ynti? varten.

No niin, orpoudentuntoni on t?m?n kohtauksen j?lkeen tuntuvasti v?hentynyt ja vaikka en pitkiin aikoihin t?m?n j?lkeen edes vilahukselta n?e Riekki? enk? tied?, miss? osassa vankilaa h?nen koppinsa sijaitsee, tuntuu oloni kuitenkin t?m?n j?lkeen ik??nkuin hiukan turvallisemmalta, tiet?ess?ni jossakin t??ll? l?heisyydess?ni l?ytyv?n kohtalotoverin.

Mutta l?yd?t jatkuvat.

Moniaan p?iv?n kuluttua keksin Shpalernajan muurien sis?ll? toisenkin suomalaisen, viel?p? l?himm?ss? l?heisyydess?ni. K?velem??n menness?ni ja sielt? palatessani olen joka kerta kiinnitt?nyt huomioni parinkymmenen askeleen p??ss? per?ss?ni seuraavaan naapuriini. Se on nuori, korkeintaan parinkymmenen ik?inen mies ja n?ytt?? kaikessa olemuksessaan suomalaiselta. Aivan kuin ensi vuoden ylioppilas tai ylemm?n luokan lyseolainen. Arveluani vahvistaa viel? huomio, ett? h?nkin joka kerta tarkastelee minua ik??nkuin tunnustellen. H?n esiintyy reippaasti ja liikkuu aina p?? pystyss? sek? hymy huulillaan kuin astelisi h?n mit? rajattomimmassa vapaudessa.

Kunpa saisin tilaisuuden kys?ist?, onko h?n suomalainen!

Pian t?ytt??kin suopea kohtalo toivomukseni. Kuten ennen olen sanonut, nousevat portaat nelj?nnest? viidenteen kerrokseen muurin sis?tse. Siin? seisoo aina vartia, milloin vangit kulkevat saunaan tai k?velypaikalle. Mutta er??n? p?iv?n? k?velem?st? palatessamme ei vartiaa n?yk??n siin? kohti. Silloin eh?tt?? naapurini ihan kintereilleni ja yht?kki? kuulen min? takanani kuiskauksen:

- Oletteko suomalainen?

- Kyll?, - kuiskaan min? vastaan. - Mist?s te olette?

H?n k?sitt?? kysymykseni n?ht?v?stikin hieman v??rin, sill? h?t?inen vastauksensa kuuluu:

- Saksan matkasta!

Vartia ilmestyy samassa n?kyviin ja sananvaihtomme katkeaa siihen. Mutta olemmehan todenneet toisemme kansalaisiksi sek? kohtalotovereiksi ja ilo syd?mess? ty?nnymme koppeihimme. Kun vartia on poistunut oven takaa, kuulen heti sein?n takaa naputusta. Tartun lyijykyn??n ja naputan vastatervehdyksen.

Ah, ollapa meill? nyt selvill? naputussysteemi! Muistan vuosia sitten lukeneeni er??n ven?l?isen vallankumousmiehen kuvauksia vankilael?m?st? ja siin? oli my?skin esitettyn? j?rjestelm?, jonka mukaan vangit sein??n naputtelemalla vaihtavat ajatuksiaan. Mik? vahinko, etten tullut sit? silloin mieleeni painaneeksi! Mutta saatoinko aavistaa, ett? itsekin viel? joutuisin samaa kokemaan.

?h, kun pystyisimme ajatuksiamme vaihtamaan! H?n sanoi olevansa syytettyn? Saksan matkasta. On kai siis ollut Saksassa. Mik? nautinto minulle olisikaan kysell? el?m?st? suomalaispataljoonassa, lukuisista tuttavista siell?, h?nen kotimatkastaan ja lukemattomista muista seikoista!

Mutta eik? voisi keksi? jotakin uutta yksinkertaista naputusj?rjestelm??? Maltahan! Jos a merkitt?isiin yhdell? napautuksella, b kahdella, d kolmella ja niin edelleen l?pi aakkosluettelon, niin eik? sill? tavoin jo saattaisi tulkita ajatuksiaan? Totta kai, vaikka hitaastihan se k?visi, koska esim. ?-??nnett? merkit?kseen t?ytyisi napauttaa kappaleen kolmattakymment? kertaa. Mutta mit?maks, onhan vankilassa aikaa ja ajan tappaminenhan t??ll? onkin kaikista t?rkeint?.

Tuumasta toimeen siis. Alan ensiksi naputtaa nime?ni, mutta pitk?lle en ehdi, kun naapuri keskeytt?? minut vastanaputuksella. Kun h?n vaikenee, alotan uudelleen, mutta samoin tuloksin: h?n keskeytt?? k?rsim?tt?m?sti ja naputtaa itse jotakin. Ilmeisesti on h?nell?kin joku j?rjestelm?, sill? h?n naputtaa jaksottain, pit?en v?liss? aina pienen loman. Mutta min? en tajua siit? t?m?n taivaallista. Yht? v?h?n kuin h?nk??n minun naputuksestani.

P?ytiemme ??ress? ihan l?hekk?in istuessamme olemme kuin kaksi vento vierasta muukalaista, joiden on mahdoton ymm?rt?? toistensa kielt?. Tai, teosofien oppiin turvautuakseni, niinkuin kaksi henkiolentoa, jotka ep?toivoisesti ponnistellen koettavat tehd? itse?ns? ymm?rretyiksi ruumiillisille olennoille.

Minun t?ytyy keinolla mill? hyv?ns? saattaa j?rjestelm?ni h?nen tietoonsa, p??t?n lopuksi. Pian onkin minulla keino valmiina. Kehit?n paperossin varsipaperin auki, kirjotan siihen sek? nimeni ett? selityksen naputusj?rjestelm?st?ni, k??rin paperisuikaleen j?lleen rullalle ja talletan sen takataskuuni, viskatakseni k?velyretkell? sopivan tilaisuuden sattuessa h?nelle.

Jonkun p?iv?n kuluttua onkin taas vartia poissa viidennen kerroksen porrask??nteest? ja kun naapuri eh?tt?? kintereilleni, viskaan min? tuon viattomalta n?ytt?v?n paperossin p?tk?n h?nen eteens?. En kuitenkaan ehdi panna merkille, huomaako h?n korjata paperin, ja pamppailevin syd?min ty?nnyn koppiini.

Olin tiedonannossani m.m. kehottanut h?nt? minun j?rjestelm??ni noudattaen naputtamaan aluksi oman nimens?. J?nnittyneen? odotan h?nen naputustaan, mutta sein?n takaa ei kuulu risahdustakaan. Naputan itse aluksi, mutta saamatta mink??nlaista vastausta.

Ihme ja kumma!

Mutta h?n ei kai huomannut tai muuten ehtinyt korjata kirjelappustani? Silloin sen voivat vartiat korjata lattialta, n?kev?t siin? suomalaista kirjotusta ja - minua tomppelia kun kirjoitin siihen nimenikin! Suoraa p??t?h?n ne silloin osuvat minun kimppuuni!

Levotonna k?yskelen edestakaisin lattialla ja odotan, mit? tuleman pit??.

Mutta mit? ihmett? se merkitsee, ett? naapurini ei t?ll? kertaa anna itsest??n mink??nlaista elonmerkki?! Naputan uudelleen, mutta yh? ilman tuloksia.

Silloin iskee mieleeni kamala ep?luulo. H?n on ollut Saksassa. Ehk?p? se onkin juuri h?n, joka tunnustaessaan kaiken on Mashkevitshille kertonut my?skin Juho K:sta ja minusta. Ilmiantajani istuu siis puolen metrin p??ss? itsest?ni!

Naputan j?lleen sein??n ja kuuntelen. Ei hiiren hiiskausta vastaukseksi.

Ei ep?ilemist?k??n: h?n on n?hnyt paperissa minun nimeni, h?mm?stynyt huomatessaan, ett? yksi h?nen ilmiantojensa uhreista istuu h?nen rinnallaan ja sen vuoksi ei h?n kehtaa vastata naputuksiini.

Olen selv?sti n?kevin?ni, kuinka h?n tuolla sein?n takana istuu masentuneena ja h?peiss??n. Mutta mit?, enk? kuullut itkua jostakin? Herkist?n korviani ja toden totta: selv?stikin joku itkee jossakin. Ja kuka muu se olisi kuin h?n, naapurini ja ilmiantajani. Se odottamaton huomio, ett? h?nen ilmiantonsa uhri on joutunut istumaan h?nen l?himp?n? naapurinaan, on vaikuttanut h?neen niin kohtalokkaasti ja valtavasti, ett? h?n on purskahtanut itkem??n.

Mieli mit? ristiriitaisinten ajatusten meuromana k?velen min? vinhaa vauhtia edestakaisin ja pys?hdyn aina v?liin kuuntelemaan... - - -

Seuraavana aamuna yl?s noustessamme naputtaa h?n j?lleen tavallisen aamutervehdyksen.

- Kas, kas, h?n tekeytyy viattomaksi!

K?velem??n menness?mme t?ht??n min? h?neen l?pitunkevan, ep?luulolla kyll?stetyn katseen. Mutta h?n astuu p?? pystyss?, kuten tavallista, ja ny?kk?? minulle hymysuin tervehdykseksi. H?pe?st?, arkailusta ja omantunnontuskista ei h?nen kasvoillaan n?y j?lke?k??n.

- Mik? paatunut kanalja ja teeskentelij?! Mutta h?nen esiintymisens? rehti varmuus ja nuorekas reippaus saa minut ep?ilem??n omia ep?luulojani. Ehk? h?n onkin vallan viaton mies ja jostain p?tev?st? syyst? oli eilen vastaamatta naputuksiini.

Ah, ettemme voi keskustella!

Seuraavana p?iv?n? on h?n j?lleen vastaamatta naputuksiini ja k?velem??n menness?ni en h?nt? en?? n?e. H?nen koppinsa pysyy p?iv?st? toiseen autiona ja kun sielt? j?lleen alkaa kuulua liikehtimist?, totean min? k?velem??n menness?, ett? olen saanut uuden naapurin, keski-ik?isen mustapartaisen ven?l?isen. Nuori suomalainen on kokonaan h?ipynyt n?k?piirist?ni - kunnes kuukausien per?st?, vasta keskitalvella tapaan h?net lutherilaisessa jumalanpalveluksessa, jolloin h?n iloisena tulee minua tervehtim??n ja kertoo, ett? h?n silloin tuttavuutemme alussa ?kki? sairastui ja siirrettiin Krestyn vankilan sairaalaan, mist? palattuaan h?net sijotettiin uuteen koppiin, et??lle minusta. H?n oli jo silloin osannut ven?l?isen naputusj?rjestelm?n sek? koettanut sit? minullekin v?litt??: h?n oli kirjottanut kaavan paperossikotelon kanteen ja koettanut kerran kylpem?st? palattuaan ty?nt?? sit? oven alatse minun koppiini, vaikka onnistumatta.

H?n oli pohjoissavolainen nuorukainen, ollut matkalla Saksaan, mutta vangittu muutamain muiden keralla menomatkalla. T?ll?in varsinaisesti tutustuessamme olin jo kauan ollut selvill? ilmiantajastani ja t?h?n ensim?iseen kunnon naapuriini kohdistuneet ep?luulot sain panna niiden p??h?npistojen tiliin, joiden her??miseen vankikopin ilmanala on niin ihmeen edullinen. - - -

Pitkiksi aikoja supistuvat suomalaisl?yt?ni n?ihin kahteen mieheen. El?n selliss?ni mit? t?ydellisimmin ulkomaailmasta eristettyn?, luullen meit? suomalaisia Shpalernajan muurien sis?ll? l?ytyv?n ainoastaan kolme miest?.

Oikeata munkkikammioel?m??!

P?iv?j?rjestykseni on vakiintunut seuraavaksi: kello kuudelta yl?s noustua pesen koko yl?ruumiini ja teen sen j?lkeen tavalliset voimisteluliikkeeni. Vuoteen koottuani ja nostettuani sein?lle lakaisen lattian, mink? j?lkeen heti seuraa aamuteen juonti, mik? samalla k?y my?skin aamiaisesta. Sen p??lle sytyt?n p?iv?n ensim?isen paperossin - poltan niit? s??nn?llisesti kaksitoista kappaletta p?iv?ss? - sek? otan esille Trastin kielioppaan, josta isken p??h?ni vissin m??r?n sanoja ja lauseparsia, kuulustellen samalla itselt?ni eilisp?iv?n "l?ksyn". Sitten otan esille "Bragelonnen varakreivin", jonka lehtien reunat ja yleens? kaikki tyhj?t tilat olen varannut k?sikirjotuspaperiksi, koska osastonvartian sanojen mukaan en kerta saa muuta paperia siihen tarkotukseen.

Oulun l??ninvankilassa alotin Suomen itsen?isyysaatteelle rakentuvan historiallisen n?ytelm?n, jonka aiheen jo vuosia sitten olen tarkkaan tutkinut. Sit? ryhdyn nyt jatkamaan, s?e s?keen j?lkeen syntyy romaanin reunoihin, min? unhotan olotilani ja ymp?rist?ni sek? tunnen todellista luomisriemua. Kun istuminen ep?mukavalla rautalevyll? alkaa vaivata, sytyt?n paperossin ja nousen k?velem??n.

Noin k?velless?ni ja ajatusten harhaillessa omia teit??n tapahtuu tavallisesti, ett? sis?isen n?k?ni eteen ilmestyy yht?kki? af Enehjelm kelmeine kasvoineen ja h?ijysti tuijottavine silmineen, joiden alustat ovat painuneet ja kuolleella verell?. Minut valtaa kiihtymys ja ankara syd?menly?nti, tasainen k?velytahtini muuttuu ep?tasaisesti harppailevaksi ja k?teni tekee huomaamattani huitovia liikkeit?... Ja kun vihdoin saan karkotetuksi mielest?ni Enehjelmin, marssivat eteeni tyhmine naamoineen ne h?nen k?tyrins?, suomalaiset poliisimiehet, jotka olivat minua vangitsemassa ja vainukoiran uskollisuudella pyydystiv?t saalista ven?l?iselle santarmille. Koetan p??st? n?ist? ik?vist? ja kiihdytt?vist? kohtauksista, mutta s??nn?llisesti joka p?iv? palautuvat ne takaisin ja saavat minut lopulta ep?ilem??n siin? piilev?n jotakin taudinomaista.

Kirjottamalla ja edestakaisin k?velem?ll? kuluu p?iv? loppuun. Milloin v?symys tavallista herpaisevampana valtaa, silloin laittaudun noiden p?yt?n? ja penkkin? palvelevien rautalevyjen varaan niin mukavasti kuin se suinkin k?y, nojaan p??n k?siin ja koetan nukahtaa.

Kohta iltateen j?lkeen, siin? seitsem?n paikkeilla, laittaun vuoteeseen ja otan kirjan k?sille. Luen vain pienin annoksin, saadakseni nuo pari romaania kest?m??n mahdollisimman kauan. P?iv?ll? en niihin lainkaan kajoa ja lukemisen keskeyt?n aina j?nnitt?vimm?lle kohdalle, mik? tekee seuraavan illan odottamisen mieluisaksi.

Tietenk??n ei parin kirjan lukeminen s??stellen k?ytt?enk??n riit? kovin kauaksi. Kun ne ovat auttamattomasti lopussa, tuntuu el?m? entist?kin harmaammalta ja autiommalta. Pitk?t iltahetket t?ytyy nyt kokonaan t?ytt?? omilla mielikuvillaan. Ja k?yh?n se sekin.

Mutta eip? kest? kauan kun saan j?lleen lukemistakin. Er??n? p?iv?n? tuo vartia koppiini kolme kirjaa. K?y selville, ett? vankilassa on kirjastokin, josta joka maanantai lainataan vangeille kaksi tai kolme kirjaa.

Mainiota! Kunpa nyt osaisin jotenkutenkaan ven?j??.

Alan tarkastella kirjoja. Kaksi niist? on suurikokoista. Ne ovat er??n arvokkaan aikakauskirjan sidottuja vuosikertoja. Kolmas, sinisiin pahvikansiin sidottu, on pienempi ja litte?. Kun avaan sen nimilehden, olen ?llistyksest? miltei huudahtaa. Lehden yl?reunassa seisoo selvin l?nsimaisin kirjaimin: Maiju Lassila, sek? sen alla: Pekka Puavalj.

Heureka! Shpalernajan kirjastossa on siis suomalaistakin kirjallisuutta, viel?p? aivan uusinta lajia.

Kirjaa selaillessani tunnustan itselleni, etten ole lukemalla l?himainkaan jaksanut seurata t?m?n hermafrodiittisen ammattiveljeni kintereill?, h?nen kirjottamalla kartuttaessaan suomalaista kirjallisuutta. Viimeinen saavutukseni oli "Pojat asialla" ... vai oliko se ehk? "Nuori myll?ri", mutta mik? kirjatulva olleekaan niiden ja "Pekka Puavaljin" v?lill?! Korvatakseni edes hiukan laiminly?nti?ni alan nyt sit? perusteellisemmin lukea t?t? niin omituisissa oloissa ja niin odottamatta k?siini joutunutta kirjaa. Ja totisesti, nautinpa kelpo tavalla siit? klassillisesta tavasta, mill? h?n kuvailee noita el?m?n peruskysymyksist? jaarittelevia savolaisia, joiden ikeniss? riippuu piipun nys? ja aivoissa p?tk?tt?? laiska ajatuksen katkelma...

Mutta kirja her?tt?? mielenkiintoani muullakin kuin pelk?ll? sis?ll?ll??n. Muutamia lehti? edetty?ni huomaan er??ll? sivulla pieni? pisteit?, joita jollakin ter?v?ll? k?rell? on painettu sinne t?nne erin?isten kirjainten alle. Kokoan nuo t?ten merkityt kirjaimet sanoiksi ja saan lauseen: "Meit? suomalaisia on t??ll? ainakin parikymment? miest?." Hiukan etemp?n? ilmottaa er?s, mainiten aluksi nimens?, olevansa H?rm?n pohjalainen sek? tulleensa vangituksi valtiollisista syist?.

Mielikuvitukseni riehahtaa liikkeelle. T??ll? olisi siis niinkin suuri joukko suomalaisia ja min? kun olen luullut niiden supistuvan kolmeen! Ket?h?n ne voinevatkaan olla? Ties kuinka monta tuttua niiden joukosta l?ytyisi. Koetan arvailla ja k?yn mies miehelt? l?pi tuttavapiirini...

Mutta er??n? p?iv?n? saan toiseltakin taholta vahvistuksen ilmotukseen, ett? t??ll? on melkonen joukko suomalaisia. Sen antaa vankilan parturi, joka - itsekin vanki -, kerran viikossa parturituvaksi j?rjestetyss? kopissa vartian l?sn?ollessa ajaa niiden vankien parrat, jotka haluavat siihen tarkotukseen uhrata kymmenen kopeekkaa kerralta. Kun minut vartia ensi kerran - partani on silloin jo kasvanut kiusallisen pitk?ksi - saattaa parturiin ja min? istahdan tuoliin, h?mm?stytt?? parturi, nuori ven?l?inen, minut seuraavilla suomeksi lausumillaan sanoilla:

- Parta pois?

- Ah, osaatteko suomea? - kysyn ilahtuneena.

Mutta ei, sen enemp?? h?n ei juuri osaa ja senkin v?h?n on h?n oppinut ollessaan parturina Suomen asemalla, ja sitten:

- Sdjes mnogo finnof - t??ll? on paljon suomalaisia, ja niilt? h?n on tietysti aina jonkun sanan oppinut.

Tekisi mieleni udella, muistaako h?n noiden suomalaisten nimi?, mutta vartian l?sn?olo est?? minut siit?.

Sit? uteliaammin alan t?st? l?hin k?velem?ss? tai perjantaisin kylpem?ss? k?ydess?ni p?lyill? ymp?rilleni, keksi?kseni kohtaamieni vankien joukossa suomalaisia. V?liin luulenkin huomaavani selv?sti suomalaisia kasvon tyyppej?, mutta ne ovat minulle ennest??n tuntemattomia ja sananvaihtoon ei ole pienint?k??n tilaisuutta. Riekki?k??n en seuraavilla kylpykerroilla n?e en?? edes vilahdukselta.

Niiden seitsem?ntoista joukossa, jotka ovat kanssani yhtaikaa k?velem?ss?, en huomaa yht??n suomalaiselta n?ytt?v??, kun kerran, ollessani sis??nk?yt?v?n vieress? karsinassa, saan keh?aidan l?pi tilaisuuden heit? tarkastella, heid?n yksitellen poistuessaan k?velypaikalta. Ne ovat kaikki selv?stikin ven?l?isi?, useimmat herrasmiehi? eri ik?luokista, toisilla tshinovnikan univormu p??ll??n.

Hyvin usein n?en ulos tullessani tuossa edell? mainitussa karsinassa vanhan, kankealiikkeisen ja tursistuneen herran, jolla kes?kuumallakin on jaloissaan vuoratut p??llyskeng?t ja jonka silm?nalustat ovat pussistuneet. ?re?n? kuin bulldoggi liikkuu h?n h?kiss??n ja n?ytt?? olevan valmis r?j?ht?m??n mit? kiukkuisimpiin solvauksiin, jos joku uskaltaisi liiaksi h?nt? l?hennell?. Mik?h?n bojari sekin lie? Ties, vaikka itse sotaministeri Suhomlinof, jonka tied?n parastaikaa petoksiensa takia istuvan telkien takana. Suhomlinoviksi alankin sitten itsekseni nimitt?? tuota maailman menoon n?ht?v?stikin syv?sti myrtynytt? kohtalotoveriani.

K?velykarsinain sein?miss?, vaikeammin huomattavissa kohdissa, huomaan toisinaan kaikenlaisia pieni? tiedonantoja, esim. "Privjet anarchistami - terveisi? anarkisteille", y.m. sek? alla milloin koko nimi, milloin vain alkukirjaimet ynn? kopin numero. Suomalaisia tiedonantoja tai nimi? en alkuaikoina keksi yht??n.

Er??n? p?iv?n? huomaan, ett? k?velykarsinaani putoaa ilmasta jotakin. Etsin katseillani ja keksin maassa limpun syd?mest? puristetun pienen pallon. Sen kylest? pist?? n?kyviin pieni, rullalle k??nnetty paperi. Arvaan ett? se on viskattu jonkin kopin ikkunasta. Tulen t?yteen mit? kiihkeint? uteliaisuutta. Kiertelen sit? kuin kissa kuumaa puuroa ja kun vartiain silm? v?lttyy, sieppaan paperin kouraani. Kurkistan siihen h?t?isesti ja tunnen pettymyst?, n?hdess?ni siin? ven?l?ist? kirjoitusta. Er?s anarkisti siin? ilmoittaa nimens? ja koppinumeronsa sek? lausuit terveisi? aatetovereilleen.

Mit?p? jos olisi minunkin kirjottaa jonnekin nimeni sek? terveiseni toisille suomalaisille? Vai olisiko mukavampi kirjottaa paperilapulle kopissani, sek? j?tt?? se sitten t?nne? Mutta itses?ilytysvaisto pid?tt?? minua siit?, sill? arvaan k?velykarsinain olevan tarkan valvonnan alaisia. Siit? saankin pian tuntuvan esimerkin.

Muutamana iltana, kun olen jo makuulla, astuu koppiini osastonvartia, matkassaan upseeripukuinen p??llik?napulainen, pitk?koipinen laiheliini, jolla on kourassaan muutamia lappuja harmaata paperia. Komennettuaan minut yl?s, jolloin y?paidassani saan seisoa smirnaassa tuon koipeliinin edess?, n?ytt?? h?n minulle noita lappuja, joissa huomaan suomalaista kirjotusta, sek? murahtaa jotakin.

- Oot shie k?velyss' kiruttanut? - tulkitsee osastonvartia, josta aluksi ymm?rr?n yht? v?h?n kuin pomoshnikankin murinasta.

Tihrusilm?ns? tuimassa vireess? tinkaa ?ij?, olenko min? "kiruttanut", kunnes asia yht?kki? selvi?? minulle: tahtovat tiet??, olenko min? j?tt?nyt k?velypaikalle nuo kirjelappuset. Eh?t?n lujasti ilmottamaan ett?: ei! Pomoshniekka tempaa hyllylt? "listokin", jossa oli merkittyn? nimeni ynn? vangitsemistani koskevia seikkoja. Verrattuaan nime?ni paperilapuissa oleviin huomaa h?n minut viattomaksi, mink? j?lkeen he ??neti poistuvat - arvatenkin menn?kseen jonkun toisen suomalaisen koppiin, sielt? kolmanteen, kunnes mahdollisesti keksiv?t sen poloisen, joka on ollut kyllin varomaton turvautuakseen t?llaiseen kirjevaihtoon.

On omituista, kuinka siell? k?velypaikalla mielikuvitus ponnahtaa lentoon. Kaihoisana k??ntyy vangin katse taivasta kohti, josta oikeastaan vain ahdas kaistale n?kyy t?nne umpinaisen ja p?lyisen pihan pohjalle. Vaaleat kes?iset pilvenhattarat, jotka niin kevein? ja huolettomina ilman p??m??r?? kuin huvimatkalaiset purjehtivat horisontin yli, tempaavat mielikuvituksen mukaansa tuonne rajattoman vapauden maille. Linnut, jotka nopeassa lennossaan leikkaavat horisonttia, her?tt?v?t kateutta ja saavat vapautensa menett?neen tuntemaan el?m?ns? kaksinverroin painavalta.

Ah, kun saisikin vaihtaa osia noiden siivekk?iden matkalaisten kanssa! Tai kun olisi huostassani taikasana, jolla silm?nr?p?yksess? voisi muuttaa itsens? linnuksi! Jospa nyt esimerkiksi ven?l?inen sana "rebjonok" saisi huulillani yht?kki? sellaisen voiman.

No, lausunpa siis: rebjonok! ja samassa tapahtuu muutos: kutistun silm?nr?p?yksess? oman nyrkkini kokoiseksi, jalat hoikkenevat lyijykyn??kin ohuemmiksi ja k?teni laajenevat keveiksi, ilmaviksi siiviksi, samalla kun silm?ni saavat penikulmien p??h?n kantavan n?k?voiman. Tuskin ovat vartiat ?k?nneet, mit? karsinassani on tapahtunut, kun min? kirkkain lirityksin, johon suljen kaiken vahingoniloni ja vapauden riemuni, livahdan yl?s r?yst??lle. Sielt? katselen hetken sit? paniikkia, mik? pihalla syntyy, kun yksi vangeista huomataan kadonneeksi. Sitten tempaa yl?ilma minut puoleensa. Neva kiiluu allani kuin hopeanauha ja tuhansien kirkkojen katot kimaltelevat kuin kultaiset pisteet. Saatuani yleissilm?yksen Pietarista suuntaan matkani pohjoiseen. Vasemmallani p?ilyy Suomenlahden pinta, oikealla Laatokan vedet ja tummana kaistaleena niiden v?liss? Viipurin kannas havumetsineen, kunnaineen ja pienine j?rvineen. Tuolta edest?p?in kohoaa n?kyviin vanha Torkkelin linna, j??den jo seuraavassa hetkess? taakseni, samalla kuin Saimaan monisokkeloinen vesist? levitt?ytyy alleni... Yh? vain eteenp?in kuulaassa, ??nett?m?ss? avaruudessa. Mahtavana peililasina kimalteleva j?rvenselk? toisensa j?lkeen siirtyy n?k?piirini l?pi. Kuopiokin Kallavesineen ja Puijoineen on jo j?lell?, allani ovat Suomensel?n tummat havumetsik?t ja niiden takaa aukenevat kotiseutuni laajat tasangot. Viel? muutama siivenveto ja jo keksii silm?ni tuolla lakeuden keskell? pienen taitekattoisen asumuksen. Laajoja kaarteita tehden laskeudun alas ja istahdan aitan harjalle. Siin? edess?ni istuu vaimoni keinulaudalla ja lapset leikkiv?t nurmikolla. Mutta annahan olla, kun he menev?t sis?lle, livahdan min?kin sinne avonaisesta akkunasta ... "rebjonok!" ja siin?h?n seison omassa persoonassani sanattomiksi ?llistyneiden omaisteni keskell?...

Tuskin olen t?m?n ilmaseikkailun saanut onnellisesti loppuun suoritetuksi, kun mielikuvitukseni ryhtyy vastustamattomalla voimalla panemaan toimeen toista samanlaista.

T?ll? kertaa saa vanha ruskea kev?tpalttooni, joka riippuu siell? ylh??ll? koppini sein?ll?, sellaisen taikaominaisuuden, ett? joka pukee sen p??lleen ja lausuu "rebjonok!", muuttuu samassa n?kym?tt?m?ksi. No, panen sen oitis k?velylt? palattuani toimeen. Sullon palttoon poveen kaiken mit? minulla on arvokasta kopissani. Sitten: rebjonok! ja minua ei n?e kukaan. T?ynn? j?nnityst? j??n odottamaan, kunnes vartia tirkist?? ovilasista sis??n. H?nen silm?ns? muljahtelee h?t?isesti, kun h?n suuntaa sen koppini jokaiseen loukkoon. Seuraavassa hetkess? ratisee lukko, ovi ty?ntyy auki ja kauhistunut vartia sy?ksyy sis??n. H?n penkoo vuoteen, kurkistaa W.C:hen, tarkastaa akkunan, mutta vangista ei n?y j?lke?k??n. Juoksujalkaa, kasvoillaan ep?toivon ilme, rient?? h?n osastonvartian luo. Sill? aikaa siirryn min?, povi pullollaan tavaroita, kaikessa rauhassa k?yt?v??n, pys?htyen sinne hetkeksi havaintoja tekem??n. Seuraa yleinen h?ivytys, paikalle rient?? joka suunnalta vartioita, p??llik?n apulaisia ja lopuksi itse p??llikk?. J?lleen nuuskitaan joka soppi minun kopissani, ihmetell??n, kiroillaan, hosutaan... Jei bohu, sit? el?m??! Min? nauran katketakseni ja l?hden sitten hiljalleen painumaan ulos. Mutta kun vastaani rient?? yh? uusia vartioita, niin enp? malta olla ly?m?tt? heilt? jokaiselta lakkia p??st? ja siit?k?s paisuu meteli ja sekaannus kaksinkertaiseksi. P??senp? sitten vihdoinkin ulos vankilan sokkelok?yt?vist? ja alan Liteinin katua pitkin kaikessa rauhassa painautua Suomen asemaa kohti. Mutta kun vastaani tulee yhten??n sotilashenkil?it?, santarmeita ja kenraaleja, valtaa minut ?skeinen kiusaus ja min? huitasen jokaiselta lakin katuun. Sit? huutoa, kiroilua ja naurunr?h?kk??, mik? siit? nousee pitkin katua!... Asemalla etsin Suomeen l?htev?n junan, kiipe?n ensi luokan vaunuun ja asetun mukavasti hyllyv?lle vieterisohvalle. Sattuupa siihen sitte vastap??t?ni istumaan itse santarmikenraali Eremin. Kun h?n junan liikkeelle l?htiess? levitt?? eteens? Novoje Vremjan, sytyt?n min? paperossin ja puhallan joka savun h?nelle vasten silmi?. ?ij? murisee ja elehtii, kunnes hermostuneena viskaa sanomalehden k?dest??n ja pakenee toiseen osastoon...

Sitten vaellan min? eteenp?in halki Suomen, pannen toimeen rajattoman m??r?n hassunkurisia kepposia, kunnes vihdoin p??dyn kotiin ja tuon taikasanani voimalla ilmestyn tyhj?n keskelt? omaisteni eteen.

Olen niin t?ydest? sielustani mukana t?ll? matkalla, ett? unohdan kokonaan ymp?rist?ni, hymyilen onnellisena ja teen asianhaarain vaatimia eleit?. Vasta kotiin p??sty? havahdun siihen, ett? joukko hymyilevi? naamoja vartialavalta on suunnannut katseensa minuun.

Mielikuvani haihtuvat siin? tuokiossa ja harmistuneena alan min? vinhasti astella pitkin k?velykarsinan kovaksi tallattua sorapohjaa.

Kun vartiain katseet ovat j?tt?neet minut rauhaan, istahdan penkille ja alan vuorostani tarkastella heit?. Niit? on puolikymment? miest?, jotka per?kk?in astuen kuin hanhet kiert?v?t tuota py?re?t?, rintasuojalla ja katolla varustettua lavaa. Yksi niist?, pitk?kasvoinen ja kalvakka nuori mies, n?ytt?? tutulta, ainakin profilissa n?htyn?. Kest?? kuitenkin hyv?n aikaa, ennenkuin muistan, ett? olen n?hnyt tuon saman profilin pikku poikasena Kyl?kirjaston Kuvalehdess?. Siin? oli kuvattuna muutamia siperialaisia lakkeja ja kunkin lakin sis?ll? oli p??. Yksi niist? p?ist? oli juuri h?nen n?k?isens?.

Se on suunnattoman uninen mies - ehk? jonkun maaorjan j?lkel?inen Oblomofkan tilalta. En huomaa h?nen juuri koskaan juttelevan toisten kanssa ja aina kun vartiat k?velyajan lopulla istahtavat jakkaroilleen eri puolilla lavaa, painaa h?n silm?ns? kiinni ja nukahtaa. Kun syntyy jotakin kolinaa, avaa h?n ne j?lleen, haukottelee, tuijottaa eteens? kuin n?kisi t?m?n arkisen ymp?rist?ns? ensi kertaa. Muutaman viikon kuluttua h?vi?? h?n sitten ainiaaksi n?kyvist?ni. Ehk? on ottanut virkaeron, saadakseen perusteellisesti ja h?iriintym?tt? nukkua.

Noista k?velyvartioista ansaitsee kuitenkin ennen muita tulla mainituksi kaksi varsin kunnianarvoista vaaria. Ne ovat aina paikallaan tuossa hiljalleen kiert?v?ss? keh?ss? niin kauniilla kuin pahallakin s??ll?, niin pyh?n? kuin arkenakin. Ei edes joulup?iv?n vaisu aurinko n?e heid?n paikkaansa tyhj?n?. Kello seitsem?st? aamulla kuuteen illalla ovat he joka ikinen p?iv? toimessaan k?velypaikalla. Totisesti ovat he kaksi malliksi kelpaavaa rattaanhammasta tsaarillisen despotian monimutkaisessa koneistossa.

He ovat v?hint??nkin kuuskymmenvuotiaita molemmat. Toinen on ven?l?iseksi harvinaisen ryhdik?s ukko, jolla on j??harmaa tuuhea parta. Olen alkanut h?nt? itsekseni nimitt?? Makarohviksi. H?n on hellitt?m?tt?m?n valpas toimessaan ja pikkumainen muotojen noudattaja. Ohuella ja ?k?isell? ??nell? murahtaa h?n kohta huomautuksen, jos huomaa vangin tulevan k?velem??n takki avoinna tai muutoin pienimm?ll?k??n tavalla poikkeavan vankilan usein naurettavan pikkumaisista ja toisinaan suorastaan k?sitt?m?tt?mist? s??nn?ist?. H?nen ??nens?vyst??n ja puhetavastaan kuvastuu jo koko h?nen luonteensa. Varmastikin olisi h?nest? muodostunut alaisilleen oikea byrokraattinen kiusanhenki, jos h?n vanginvartiatoimen sijasta olisi joutunut esim. virastonp??llikk?n? tsaaria palvelemaan. Kenraalina olisi h?n tunnontarkka j?rjestyksen pit?j? ja tiukka sotilasten harjottaja, mutta taisteluiden johtajana joutuisi h?n aina tappiolle, sill? v?h?p?t?isiin muotoseikkoihin yht?menoa takertuen olisi h?n kykenem?t?n katsomaan asioita suurin piirtein.

Toinen vanhus on oikea ven?l?inen orjasielu kumarine harteineen ja laihoine, pakkasen puremine kasvoineen. H?nell? on aina yll??n ikivanha, nukkavieru sinelli ja k?yt?ksess??n on h?n itse siivous. H?n k?vell? lyyh?? keppiin nojaten ja kupeella raahautuu kantimessaan pitk? sapeli. "Vet?? palveluksen nauhaa" kuuluu sananmukaisesti k??nnettyn? er?s sanontatapa ven?j?nkieless?. Se tuntuu minusta niin mainiosti soveltuvan tuohon kunnon starikkiin ja joka kerta muistuu se mieleeni, kun k?velem??n tullessani luon katseeni lavalle ja n?en h?nen etukumarassa, kasvoillaan resignoitu ilme, lyyh??v?n eteenp?in ja kepill??n kolkkivan lavan permantoon. Tuntuu kuin tuohon olan yli kiert?v??n sapelin remmiin olisi kiinnitetty joku n?kym?t?n taakka, jota h?n aamusta iltaan hy?dytt?m?sti raahaa ymp?ri lavaa...

Tuo lavalla liikehtiv? vartiakeh? on kuin jonkun n?kym?tt?m?n akselin ymp?ri kieppuva ratas, joka py?rii yhteistoiminnassa lukemattomien muiden ratasten kanssa ven?l?isen byrokratian suunnattomassa koneistossa. Ja nuo kaksi sitke?t? ukkoa ovat kaksi lohkeamatonta hammasta tuossa aamusta iltaan, viikosta viikkoon ja vuodesta vuoteen py?riv?ss? rattaassa.

T?t? kirjottaessani on Shpalernajan vankila puolittain raunioina ja autiolla k?velypaikalla on kek?leit? ja tuhkaa. Mit? tehnev?t t?ll?kin hetkell? nuo kaksi ukkoa? Varmaankin k?velev?t ymp?ri ahtaan asuntonsa permantoa. En voi kuvitella heit? muuten kuin ympyr?? kiert?vin?. Sit? he ovat tehneet vuosikymmenet ja sen on t?ytynyt painua heill? niin veriin, ett? he eiv?t tule en?? ilman sit? toimeen. Ja kun he kerran kuolevat, asettuvat heid?n henkens? Shpalernajan autiolle pihalle ja uskollisina tsaarivaltaisille ihanteilleen kiert?v?t ikuista keh??ns?...

Chapter 5 VIIKOT VIERIV T...

You might like